Katso esikatseluversio

(Marko Selkomaa)
www.aikashop.fi
Nro 43
22. lokakuuta 2015
RV
Ristin Voitto
Digi-
Ristin voitto
<< PRO2 - Posti Oy <<
Posti Green
PYHÄ HENKI –
JUMALAN VOIMA
w w w. r i s t i n v o i t t o . f i
19. maaliskuuta 2015
”Uskonnollista kokemusta saatetaan pitää oireena”
Tutkija Mari Stenlund puhuu mielenterveyspotilaiden puolesta. Sivu 2
Mistä
saksitaan?
Erkki Salo
»Hankkeiden alasajo
tuntuu muun muassa
Vietnamissa Sivu 4
»Seurakuntafuusio
Helsingissä? Sivu 5
■ Sinkut ja seksuaalisuus Sivut 6, 10–11
■ Henkikaste pohdituttaa Sivu 12
■ Hannu Happosen iso missio
Sivut 16-17
Pääkirjoitus » Kunnioituksen kulttuuri kunniaan
Sivu 3
» puheenaihe » uutiset » keskustelu » usko ja elämä » ajassa » radio-TV » ilmoitukset
2 puheenaihe
22. lokakuuta 2015
RV
Säde Loponen
RV
luokitella näin.
Stenlundin juuret ovat viidesläisessä herätysliikkeessä. Hänellä on
omaakin kokemusta siitä, että tukea hakiessaan saattaa tulla väärinymmärretyksi.
– Minulle on sanottu, että jumalakuvani on vaativa. Tuntui siltä,
että uskoni ilmaisusta otettiin jokin
viipale ja tarkasteltiin sitä psykologian kielellä näkemättä, että uskon
kokonaisuus voi olla terve ja mieltä suojeleva. Kristinuskossahan Jumala tosiaan on vaativa mutta samalla armo on ylenpalttinen.
Stenlundista on ymmärrettävää,
että uskova asiakas saattaa haluta terapeutin, jolla on sama vakaumus kuin itsellä.
– Usein sanotaan, ettei terapeutin vakaumuksella ole väliä,
mutta kenen ehdoilla niin sanotaan? Jos sillä on väliä terapeuttia
etsivälle, mielestäni on melkoista vallankäyttöä sanoa, ettei näin
saisi olla. Terapeuttiin pitää pystyä
luottamaan, jotta terapia onnistuu.
Autettavan raskas rooli
Nuorena Stenlund hakeutui diakoniatyöhön, koska hän tunsi siihen vahvaa kutsumusta. – Työnkuva, ihmisten tarpeet ja omat taipumukset eivät ehkä kohdanneet sillä tavalla,
että olisin jaksanut pidemmän päälle. Uudelleen suuntautuminen oli raju prosessi, mutta nyt ymmärrän paremmin, mistä kutsumuksessa on pohjimmiltaan kysymys.
”Hengelliseltä yhteisöltä saa tietoa siitä, mikä on normaalia”
Uskon ja sairauden rajamailla
Säde Loponen
sade.loponen@aikamedia.fi
Mari Stenlund pohtii
työkseen, miten mielenterveysongelmista
kärsivä ihminen voisi
säilyttää uskonnon-
M
vapautensa.
oni pelkää
fyysisiä sairauksia kuten syöpää.
Myös mielen
sairaudet voivat iskeä kehen tahansa, mutta tähän todellisuuteen
havahdutaan yleensä vasta sitten,
kun aihe tulee lähelle.
Mari Stenlund kohtasi diakonina työskennellessään ihmisiä,
jotka kärsivät psykoottistasoisista
mielenterveyshäiriöistä. Kun käytännön työ vaihtui tutkimukseen,
aihe jäi kiinnostamaan.
– Kukapa ei tässä elämässä joutuisi kohtaamaan näitä asioita. On
hyvä tunnistaa ja tunnustaa haavoittuvuus myös itsessään.
Viime vuonna Stenlund valmistui teologian tohtoriksi Helsingin
yliopistosta pääaineenaan teologinen etiikka ja sosiaalietiikka. Hänen väitöskirjansa käsittelee psy-
koottisen henkilön uskonnon- ja
mielipiteenvapautta. Tutkimus
sai korkeimman arvosanan, ja se
palkittiin väitöskirjapalkinnolla.
”Stenlund on paitsi erittäin taitava
teoreetikko, myös sosiaalisten epäkohtien korjaamiseen pyrkivä rohkea uudistaja”, raati kuvasi.
– Taustani vaikuttaa siihen, miten valitsen tutkimusaiheeni. Lähtökohtana on aina diakonian näkökulma: ahtaalla olevia ihmisiä tulee auttaa.
Ihmisen ääni kuuluviin
Tutkimusta tehdessään Stenlund
huomasi, että ihmisoikeusteoria
on kehitetty terveitä ajatellen. Uskonnon- ja ajatuksenvapauden on
nähty turvaavan etenkin mielen
sisältöjä, siis uskomuksia, joita voi
toteuttaa tai ilmaista. Psykoosipotilaan kannalta tämä voisi kuitenkin tarkoittaa sitä, että hänellä on
oikeus pitää itseään vaikka Neitsyt Mariana, jos harhat niin kertovat.
– Tällainen näkökulma turvaa
väärää asiaa. Olisi tärkeintä turvata kykyä olla ajatteleva ja uskomuksia muodostava ihminen, oli
kyseessä sitten terve tai sairas.
Tahdonvastainen hoito on äärimmäinen keino, jonka oikeutuksesta on kiistelty psykiatrian
kentällä. Niin sanotussa antipsy-
kiatrisessa suuntauksessa ajatellaan, ettei ihmistä saa pakottaa
hoitoon. Stenlund näkee tässä
eräänlaisen hulluuden romantisoimisen vaaran.
– Usein tarraudutaan vain näihin kahteen vaihtoehtoon: saako vai eikö saa pakkohoitaa. Yhä
enemmän kuitenkin käsitellään
myös sitä, mitä hoidon sisältö käytännössä on ja mihin siinä pyritään. Hoitamatta jättäminen ei minusta ole hyväksyttävää, joten pitää kehittää teorioita ja käytäntöjä
siihen, miten hajalla olevien ihmisten ääni pääsisi kuulumaan ilman
että jätetään heidät heitteille.
Psykoosin kolme kriteeriä
Julkisuudessa on toisinaan esitetty arveluita siitä, olisiko uskonnollisuus suoranainen sairaus. Professori Kari Enqvist on
Edellytämmekö
ihmisen olevan
tosi hyvin
kasassa, ennen
kuin voi ottaa
aktiivisen roolin?
verrannut sitä aivoihin pesiytyneeseen virukseen.
Psykiatrian mukaan uskonnollinen vakaumus ei ole sairautta,
eikä sitä saa sellaisena pitää. Käytännössä rajanveto voi kuitenkin
olla vaikeaa, jos hengelliset asiat
sekoittuvat harhoihin.
Stenlund esittää väitöskirjassaan kolme kriteeriä, joiden tulee
täyttyä, jotta jonkun kohdalla voidaan puhua psykoosista eikä vain
erikoisesta maailmankatsomuksesta.
– Ensinnäkin henkilön todellisuuskäsitys tai tapa, jolla se on
muodostettu, on järjetön. Toiseksi mikään uskonnollinen yhteisö
ei jaa sitä. Kolmanneksi uskomukset ovat ihmiselle haitaksi, mikä
voi näkyä toimintakyvyn laskuna,
ahdistuksena tai itsetuhoisuutena.
Jos psykoosipotilas on hoitohenkilökunnalle vieraan uskonnollisen suuntauksen kannattaja,
lääkärit eivät välttämättä osaa arvioida, mikä osa potilaan puheista menee sairauden ja mikä uskonnon piikkiin. Stenlund peräänkuuluttaakin potilaan kuuntelua ja
yhteistyötä hänen taustayhteisönsä kanssa.
– Kun luennoin psykiatriselle
hoitohenkilökunnalle, rohkaisen
heitä selvittämään, mitä potilaat
ajattelevat uskonnosta ja omasta
taustastaan. Yhteisöltä puolestaan
voi saada tärkeää tietoa siitä, mikä
on heidän keskuudessaan normaalia.
Joskus juuri hengelliset kysymykset ahdistavat ja potilasta saatetaan kehottaa välttämään tällaisia aiheita. Stenlund kannustaisi
mieluummin miettimään, mistä
ahdistus kumpuaa.
– Esimerkiksi kysymys helvetistä ahdistaa monia jossain vaiheessa. Väliaikaisesti voi toki ottaa aikalisän, mutta käsittelemättä jättäminen jumiuttaa tilanteen. Haluan
uskoa, että toisten ihmisten avulla
voisi kasvaa vähemmän ahdistavaan suuntaan.
Toiveena uskova terapeutti
Jos asiantuntijoilla on ennakkoluulonsa uskovia kohtaan, sama
pätee myös toisinpäin. Jotkut kristityt suhtautuvat terapiaan ja lääkäreihin epäilevästi.
Stenlundin mukaan epäilykset
eivät valitettavasti ole aina tuulesta temmattuja.
– Olen kuullut ihmisten sanovan, että heidän uskonnollisia kokemuksiaan on nähty sairauden
näkökulmasta. Voihan toki olla,
että jotkin uskonnollisella kielellä
ilmaistut ajatukset kertovat mielen heilahduksesta, mutta joskus
myös terveitä ilmiöitä saatetaan
pääkirjoitus 3
22. lokakuuta 2015
Stenlundin mielestä seurakunnissa ymmärretään nykyään jo melko
hyvin mielen sairauksia. Joskus tosin voi olla vaikeaa erottaa, milloin
ongelmat ovat hengellisiä ja milloin kokonaisvaltaisempia.
– Uskonelämään kuuluu kaikenlaisia kriisejä, niin sanottuja hengellisiä erämaita, eikä kyse ole heti
mielenterveysongelmista. Toisaalta masentuneena voi kokea, että
Jumalakin on poissa. Kyseessä voi
olla masennus, jos vaikeuksia on
usealla elämänalueella: työssä ei
jaksa eikä muihin ihmisiin saa yhteyttä.
Stenlund on miettinyt, osataanko mieleltään järkkyneet ottaa
hengellisissä yhteisöissä vakavasti.
– Rooli kutistuu helposti vastaanottajaksi tai sellaiseksi, jota
kaikkien pitää sietää ja kannatella.
Hengellinen yhteisö on kuitenkin
Kristuksen ruumis, jossa jokaisella
jäsenellä on jotain tehtävää. Edellytämmekö ihmisen olevan tosi hyvin kasassa, ennen kuin voi ottaa
aktiivisen roolin?
Stenlund huomauttaa, että esimerkiksi armolahjojen suhteen
kunkin oma persoona sekoittuu
joka tapauksessa siihen, mitä Jumala haluaa sanoa. Arvioinnissa
voikin käyttää samoja kriteerejä
sekä terveillä että sairailla.
Mielenterveysongelmien kohtaamisessa tiukka kahtiajako maallisiin ja hengellisiin keinoihin on
turha.
– Jumala käyttää terapiaa ja lääkitystä ongelmien hoitamiseen.
Omaa perinnettä ei silti kannata
unohtaa, sillä se voi olla välineenä
tutumpi ja syvällisempi.
kuka
Mari Stenlund
» mikkeliläinen teologian tohtori
ja freelance-toimittaja
» aiemmalta koulutukseltaan
sosionomi (AMK) -diakoni
» väitöskirja Freedom of delusion ilmestyi vuonna 2014 ja
palkittiin Helsingin yliopiston
väitöskirjapalkinnolla
Ristin Voitto
Kristillinen viikkolehti ■ Vuodesta 1912 ■ Päätoimittaja Leevi Launonen
Suomen helluntaiseurakuntien julkaisu ■ 104. vuosikerta, ISSN 0355-4155 ■ www.ristinvoitto.fi
Toimituksen postiosoite rv.toimitus@aikamedia. fi ■ Aikamedia/RV-lehti, Jäspilänkatu 2, 04250 KERAVA ■ fax (09) 495 676
Kunnioituksen kulttuuri kunniaan
ULKOMAILTA tulleissa uutiskuvissa olemme tottuneet näkemään
kansalaisten vihaa ja raivoa. Yllättäen samat ilmiöt ovat alkaneet
näkyä myös omassa ympäristössämme. Suomalaisesta keskustelukulttuurista on tullut räjähdysherkkää. Kuka olisi vielä vähän
aikaa sitten uskonut, että Suomen Punaisen Ristin työntekijät ja
pakolaiskeskusten vapaaehtoistyöntekijät saisivat osakseen uhkauksia ja heidän autojaan kivitettäisiin? Tai että ensihoitajat joutuisivat käyttämään työssään luotiliivejä. Nettiraivon
siirtyminen käytännön tekoihin on huolestuttavaa ja kaikin
puolin tuomittavaa.
Useat mediat ovat ainakin väliaikaisesti joutuneet sulkemaan keskustelupalstat täysin asiattoman ja uhkailevan nettikäyttäytymisen vuoksi. Vaihtoehtoja ei
ole ollut.
Samat ilmiöt ovat vaarassa rantautua myös tunnustavien kristittyjen pariin. Itse asiassa viime aikojen nettikeskustelut pakolaiskysymyksistä,
naisen palvelutyön mahdollisuuksista ja suhtautumisesta seksuaalivähemmistöihin ovat leimahtaneet sen kaltaisiin äänenpainoihin, joiden ei
pitäisi ilmetä Jeesuksen seuraajien kielenkäytössä.
Jos kiivailut tatuoinneista tai avioliittolaista ovat meille tärkeämpiä kuin lähimmäinen, olemme suistuneet
väärille raiteille.
Nettiraivon syitä on myös tutkittu. Terapeutti Tom-
Nettiraivon
siirtyminen
käytännön tekoihin
on huolestuttavaa.
my Hellstenin mukaan vihan lietsonnan taustalla vaikuttaa huono
itsetunto. Uhon avulla vihaa lietsova yrittää rakentaa minuuttaan
ja osoittaa erinomaisuuttaan. Nettipalstat ovat vihaa lietsovalle terapeutin mukaan kuin ryyppyremmi, jossa samanmieliset komppaavat toisiaan. Nettiraivoaja yrittää polkea muita alas ja nousta
heidän yläpuolelleen kasvaakseen siten suureksi vaikuttajaksi. Tosiasiassa hän pienenee silloin ihmisenä entisestäänkin, koska
hän ei kohtaa itseään. Nettivihaan voi jopa jäädä koukkuun,
jolloin sitä on vaikea lopettaa.
Erilaisille mielipiteille pitää luonnollisesti olla tilaa, ja rakentavaa keskustelua tulee käydä. Meidät on kuitenkin kutsuttu kunnioittamaan toisiamme ja jopa
kilpailemaan siinä. Myös herätysliikkeemme
yhteys ja tulevaisuus perustuvat tähän fundamenttiin. Jeesuksen viimeinen rukous kiteytyi siihen, että hänen omansa olisivat
ihmisten edessä yhtä.
Ilman rakentavaa kunnioituksen kulttuuria asiat eivät yksinkertaisesti etene ja jakaantuminen sekä mielipide-eroista johtuva
taantuminen kiihtyy.
Elämme ilmapiirissä, jossa on kunnioituksen tyhjiö. Kunnioituksen kulttuuri ei voi rakentua sen ympärille, mitä minä tarvitsen, vaan sen varaan, mitä voin
antaa. Jos emme opi kunnioittamaan niitä, jotka sitä vähiten ansaitsevat, kunnioituksen tyhjiö ei koskaan täyty.
Jyrki Palmi
Kirjoittaja on Jyväskylän helluntaiseurakunnan johtaja ja
Aikamedia Oy:n hallituksen puheenjohtaja.
Miten helluntailaiset uhraavat?
on myös hyvä yleiskuva siitä, miten helluntailaiset uhraavat.
KRISTILLISET yhteisöt ja toimijat mainosta-
vat näkyvästi työtään eri medioissa. Ne vetoavat ihmisiin myös työnsä tukemiseksi ja
lahjoitusten saamiseksi. Joulun alla erilaiset
kampanjat vain lisääntyvät.
Myös suomalaisten erilaisille järjestöille
testamenttaaman varallisuuden määrä kasvaa koko ajan. Realisoituneet testamenttituotot ovat kasvaneet monissa järjestöissä.
Esimerkiksi Suomen Lähetysseuran saamat
testamenttituotot kasvoivat viimeisimmällä tilikaudella noin 15 prosenttia. Samaan aikaan järjestöt hakevat testamenttaajia aktiivisesti muun muassa lehti-ilmoituksilla.
Pitkän linjan seurakuntavaikuttaja ja Aikamedia Oy:n uusi myynti- ja markkinointipäällikkö Vesa Halonen on seurannut jo
vuosien ajan helluntaiseurakuntien talouskehitystä ja uskovien lahjoituskäyttäytymistä. Laajojen yhteyksiensä kautta Halosella
Kuinka paljon helluntaiseurakuntien
jäsenet keskimäärin lahjoittavat oman
seurakunnan työhön, myynti- ja markkinointipäällikkö Vesa Halonen?
– Tiedossani olevien seurakuntien uhritulot vaihtelevat jokaista jäsentä kohden laskettuna kuukausittain noin 30–85 euron välillä. Tämä koskee varsinkin alle 250 jäsenen
seurakuntia, joita pääosa seurakunnistamme on.
– Lisäksi suurissa kaupunkiseurakunnissa rahalahjojen kuukausittaiset määrät vaihtelevat huomattavasti. Erot ovat jopa yli 30
euroa seurakuntalaista kohden kuukaudessa.
Entä millaista kehitys on ollut seurakunnalle annettujen testamenttien suhteen?
– Yleisesti ottaen testamentit ovat viime
vuosina huomattavasti vähentyneet. On monia seurakuntia, jotka eivät ole saaneet testamentteja enää vuosikausiin.
Helluntailainen
uhraa
seurakuntaan
keskimäärin
30–85 euroa
kuukaudessa.
Mistä nämä havainnot mielestäsi kertovat?
– Ainakin ne herättävät monia tärkeitä
kysymyksiä. Lahjoittavatko seurakuntalaiset säännöllisesti omaan kotiseurakuntaan
vai meneekö rahaa yhä enemmän sen ulkopuolelle? Kysymys on myös siitä, miten seurakuntaa näissä asioissa opetetaan. Rohkaistaanko uskovia antamaan rahaa viitteellisesti eri projekteihin vai yleisesti seurakunnan
työhön? Myös testamenttilahjoituksiin liittyviä asioita voisi pitää näkyvämmin esillä,
ja niihin olisi hyvä luoda toimivia käytäntöjä.
(RV)