Tiedote Björkqvist 2015

Transcription

Tiedote Björkqvist 2015
KANGASALAN KUNTA
TIEDOTE
Stipendilautakunta
5.2.2015
BJÖRKQVISTIN RAHASTON APURAHOJEN JA
STIPENDIEN SAAJAT VUONNA 2015
Kangasalan kunnan stipendilautakuntaan kuuluvat seuraavat henkilöt:
vuorineuvos Kari Neilimo
emeritaprofessori Marja-Leena Piitulainen
MMM Erkki Isokangas
arkkitehti Ritva Lahtinen
kunnanhallituksen varapj. Hanna Laine
sivistystoimenjohtaja Leena Pajukoski
hallintopäällikkö Marita Kakriainen
puheenjohtaja
jäsen
jäsen
jäsen
kh:n edustaja
esittelijä
sihteeri
Stipendilautakunta on päättänyt 8.1.2015 jakaa rahaston apurahat ja stipendit vuonna 2015 seuraavasti:
Tieteen tukemiseen myönnettävät apurahat
Jussi Mäkelä 1 700 €
Taideperusteisen väitöstutkimuksen taiteellisen osuuden materiaalikulujen
kattamiseen. Väitöstutkimuksen aihe: Joseph Beuysin sosiaalisen kuvanveiston käsitteen fenomenologinen analyysi.
Mirja Mäntylä 5 000 €
Väitöskirjatyön loppuun saattamiseen. Väitöskirjatutkimus ”Kartanot ja kaupunki – Tampereen ympäristön suurtilat 1890-1939”.
Paula Paloranta 5 000 €
Oikeustieteellisen tutkimuksen tekemiseen aiheesta ”Vilpillinen kilpailu
2000-luvulla”
Hilja Toivio 5 000 €
Väitöskirjatyön tekemiseen. Väitöskirjan aihe: ”Suomalainen maatiaishevonen ja eurooppalainen puhtaan rodun jalostusteoria 1893-1907”.
Taiteen tukemiseen myönnettävät apurahat (12 000 €)
Maija Koskenalusta 5 000 €
Osarahoitus flyygelin hankintaan.
Kangasalan kunta
www.kangasala.fi
etunimi.sukunimi@kangasala.fi
Sivistyskeskus
PL 50, Kuohunharjuntie 9
36201 Kangasala
Puhelin 03 5655 3000
Faksi
03 5655 3075
2
Leena Lehti 2 000 €
Kannustusapuraha Lamminrahka-aiheisen videoteoksen valmistamiseen.
Janne Salminen 5 000 €
Improtiikerit –projektin toteuttaminen Sariolan yläkoulussa.
Opiskelustipendit (7 000 €)
Tuulia Enbom 500 €
Opiskeluvälineiden hankintaan
Juha-Pekka Jäpölä 500 €
Kesällä 2015 suoritettavaan yliopiston harjoitteluun Genevessä Suomen pysyvässä edustustossa.
Anne Kauppinen 500 €
Opinnäytetyön kulujen rahoittamiseen. Tutkimuksen aihe: Pienryhmäpedagogiikka Kangasalla Pikkola-Keskusta varhaiskasvatusalueella.
Jenna Kuivanen 1 000 €
Vaihto-opiskelulukukauden tukemiseen Lignanin yliopistossa Hong Kongissa.
Henna Nieminen 3 000 €
Muusikoksi opiskelun ja työskentelyn mahdollistavan soittimen (digitaalipiano) ja äänentoiston hankintaan.
Saila Suoranta 500 €
Vaihto-opintojakson opiskelu- ja elinkustannuksiin Moskovan valtiollisessa
yliopistossa
Anri Timonen 1 000 €
Eläinlääketieteen opintojen lopputyön tekemiseen vaadittavan materiaalin ja
välineistön hankintaan sekä matkakulujen kattamiseen.
Määräaikaan mennessä Björkqvistin rahaston apurahoja ja stipendejä haki
yhteensä 30 henkilöä, joista 8 haki apurahaa tieteen tukemiseen, 5 apurahaa taiteen tukemiseen ja 17 haki opiskelustipendiä. Kolme hakemusta saapui myöhästyneenä.