OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Transcription

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Kuopion kaupunki
Kaupunkiympäristön suunnittelupalvelut
Asemakaavoitus
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
PRESIDENTINKADUN YMPÄRISTÖ
(työnumero 351, asian:o 4148/2015)
ASEMAKAAVAN MUUTOS
28.5.2015
PRESIDENTINKADUN YMPÄRISTÖ
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
1
ALUEEN SIJAINTI
Suunnittelualue sijaitsee keskustan välittömässä läheisyydessä mäellä,
josta avutuvat laajat näkymät mm. keskustaan, Puijolle ja Kallavedelle.
Asemakaavan muutosalue on rajattu alla olevalle opaskartalle. Aluerajaus
saattaa muuttua vielä kaavatyön aikana.
OTE OPASKARTASTA
MITÄ ON TEKEILLÄ
Kaavamuutoksen hakijan Savon koulutuskuntayhtymän tavoitteena on
asemakaavamuutoksella mahdollistaa asuinrakentaminen nykyiselle ammattioppilaitosalueelle. Kaupungin tavoitteena on ympäristöön sopiva korkeatasoinen täydennysrakentaminen sekä hyvin toimiva ajoneuvo- ja
joukkoliikenne sekä jalankulku ja pyöräily.
Asemakaavamuutos on tarkoitus laatia arkkitehtikilpailun voittaneen ehdotuksen pohjalta. Kilpailu päättyi 8.5.2015 ja tulos ratkaistaan 30.9.2015.
Asemakaavaan sisällytetään tonttijaon muutos.
KUOPION KAUPUNKI • KAUPUNKIYMPÄRISTÖN SUUNNITTELUPALVELUT • ASEMAKAAVOITUS
PRESIDENTINKADUN YMPÄRISTÖ
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
2
Kuopion kaupunki ja Savon koulutuskuntayhtymä laativat asemakaavoituksen käynnistämistä koskevan sopimuksen.
KAAVOITUSTILANNE
Maakuntakaava:
Ympäristöministeriö on 3.7.2008 vahvistanut Kuopion seudun maakuntakaavan. Maakuntakaavassa suunnittelualue on merkitty keskustatoimintojen alueeksi (C 11.100).
OTE KUOPION SEUDUN MAAKUNTAKAAVASTA
Ympäristöministeriössä 7.12.2011vahvistettu Pohjois-Savon maakuntakaava 2030 ei sisällä suunnittelualuetta koskevia merkintöjä tai määräyksiä
Yleiskaava:
Kaupunginvaltuusto on 11.12.2000 hyväksynyt keskeisen kaupunkialueen
yleiskaavan. Se tuli voimaan oikeusvaikutteisena kaupunginhallituksen
päätöksellä 13.8.2001. Siinä kaavan muutosalue on merkitty julkisten palvelujen ja hallinnon alueeksi (PY).
KUOPION KAUPUNKI • KAUPUNKIYMPÄRISTÖN SUUNNITTELUPALVELUT • ASEMAKAAVOITUS
PRESIDENTINKADUN YMPÄRISTÖ
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
3
OTE KESKEISEN KAUPUNKIALUEEN YLEISKAAVASTA
Keskustan osayleiskaavaa laaditaan parhaillaan. Sen strategisia tavoitteita on kuvattu keskustan Master Plan 2025 luonnoksessa. Siinä suunnittelualue on merkitty uudeksi asuinalueeksi ja viereinen keskuskentän pallokenttäalue massatapahtuma-alueeksi. Uusimpien tavoitteiden mukaisesti
pallokenttäalueen pohjoisosaan voidaan rakentaa myös asumista. Keskustan osayleiskaava on tarkoitus laajentaa käsittämään koko Presidentinkadun ympäristö.
OTE KESKUSTAN MASTER PLAN 2025 LUONNOKSESTA
KUOPION KAUPUNKI • KAUPUNKIYMPÄRISTÖN SUUNNITTELUPALVELUT • ASEMAKAAVOITUS
PRESIDENTINKADUN YMPÄRISTÖ
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
4
Asemakaava:
Suunnittelualueella on voimassa Sisäasiainministeriön 15.9.1962 (N:o
262) ja 14.4.1983 (N:o 175) vahvistamat asemakaavat.
OTE VOIMASSA OLEVASTA ASEMAKAAVASTA
Voimassa olevassa asemakaavassa (N:o 262) tontti 10-1 on merkitty
opetustoimintaa palvelevien rakennusten korttelialueeksi (YO), jolle saa
opetustoimintaa palvelevien tilojen lisäksi rakentaa asunnot kiinteistön
hoidolle välttämätöntä henkilökuntaa varten. Rakennusten korkeus saa olla enintään 19 m. Tontin pinta-alasta 40 % saa käyttää rakentamiseen.
Rakennusoikeus on merkitty tehokkuusluvulla e=1.0 (42 346 k-m²).
Voimassa olevassa asemakaavassa (N:o 175) tontti 10-12 on merkitty
opetustoimintaa palvelevien rakennusten korttelialueeksi (YO-3). Korttelialueelle saa rakentaa myös oppilasasuntolan. Rakennusoikeus on merkitty tehokkuusluvulla e=1.0 (14 510 k-m²). Rakennusalalla olevan rakennuksen suurin sallittu keskikorkeus on 7 metriä (h=7). Tontilla toimivaa laitoksen henkilökuntaa varten saa rakentaa enintään 6 asuntoa (ar 6). Autopaikkoja on rakennettava 1 autopaikka 200 kerrosneliömetriä kohti.
KUOPION KAUPUNKI • KAUPUNKIYMPÄRISTÖN SUUNNITTELUPALVELUT • ASEMAKAAVOITUS
PRESIDENTINKADUN YMPÄRISTÖ
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
5
SUUNNITTELUALUEEN NYKYTILANNE
Presidentinkadun ympäristön opetustoiminta on tarkoitus siirtää Savilahteen vaiheittain vuosina 2017 - 2024. Alueella ei sijaitse maakunta-, yleistai asemakaavoissa eikä Kulttuuriympäristö – strategia ja hoito-ohjeet –
raportissa suojeltaviksi merkittyjä rakennuksia. Vuonna 1959 rakennetut
ammattikoulun päärakennus (A) ja kauppaoppilaitoksen vanhin osa (H)
nähdään kokonaisuudessa arvokkaimmiksi osiksi. Näistä on tehty rakennushistoriaselvitykset ja kuntokartoitus. Rakennusten tekninen kunto on
tyydyttävä. Rakennuksissa esiintyy paikoin sisäilmaongelmia.
Alueelle on osoitettu voimassa olevissa asemakaavoissa rakennusoikeutta yhteensä 56 856 k-m² (e=1.0). Rakennusoikeus on käytetty kokonaan.
Tonteilla kasvaa mäntyjä ja lehtipuustoa. Maanpinnan korkeuserot vaihtelevat. Maaperäselvityksen perusteella kallio sijaitsee lähellä maanpintaa.
MITÄ VAIKUTUKSIA KAAVAHANKKEELLA ON
Rakentamisella on vaikutuksia etenkin alueen rakennettuun ympäristöön,
liikenteeseen ja alueen korkeasta sijainnista johtuen kaupunkikuvaan laajemminkin.
Alueelle sijoittuva uusi rakentaminen vaikuttaa viereisten tonttien rakennuksista avautuviin näkymiin.
KUOPION KAUPUNKI • KAUPUNKIYMPÄRISTÖN SUUNNITTELUPALVELUT • ASEMAKAAVOITUS
PRESIDENTINKADUN YMPÄRISTÖ
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
6
Alueelle sijoittuu merkittävä osa Kuopion lähivuosien kerrostalotuotannosta. Hankkeella on siten myös merkittäviä yritysvaikutuksia, jotka liittyvät
alueen rakentamiseen ja alueelle tavoiteltuihin kaupallisiin lähipalveluihin.
Yritysvaikutukset kohdistuvat alueen rakentamiseen ja alueelle tavoiteltuihin kaupallisiin lähipalveluihin.
Kaavan ilmastopoliittiset vaikutukset ovat positiiviset. Yli 2 000 asukkaan
sijoittuminen lähelle keskustaa uusien alueiden sijaan vähentää mm. liikkumiskustannuksia ja liikennepäästöjä.
Rakentaminen sijoittuu alueelle, jossa on valmiiksi rakennettu infrastruktuuri ja palvelut, joten hanke on kaavataloudellisesti edullinen toteuttaa.
Rakentamisen taloudellisuus huomioidaan mm. kestävissä materiaalivalinnoissa, vaiheittain rakentamisessa ja rakentamistavassa.
Arkkitehtuurikilpailussa on esitetty energiatehokkuutta lisääviä ratkaisuja
mm. materiaalivalintoihin, jäähdytystarpeen vähentämiseen, viherrakentamiseen, hulevesien hallintaan ja uusiutuvan energian hyödyntämiseen.
Esitettyjen ratkaisujen soveltuvuutta tutkitaan ja niistä valitaan toteuttamiskelpoisimmat ratkaisut.
Kaavalla on myös positiivisia sosiaalisia vaikutuksia, joita tavoitellaan mm.
yhteisöllisyydellä, yhteiskäyttöisillä tilaratkaisuilla, esteettömyydellä, monipuolisilla eri-ikäisille suunnatuilla palveluilla.
VIRANOMAISYHTEISTYÖ
Ohjaavana viranomaisena on Pohjois-Savon ELY-keskuksen Ympäristö ja
luonnonvarat -vastuualue, jolle osallinen voi MRL 64 §:n perusteella esittää neuvottelun käymistä tämän OAS:n riittävyydestä, mikäli pitää neuvottelua tarpeellisena. Tähän osallistumis- ja arviointisuunnitelmaan kohdistuvia kannanottoja voi toimittaa myös kaupunkiympäristön palvelualueen
asiakaspalveluun (valtuusto-virastotalon pääaula) tai suoraan kaupunkiympäristön suunnittelupalveluihin asemakaavoitukseen.
Alueen paikallisten historiallisten arvokkaiden tavoitteiden säilymistä ohjaa
tarpeen mukaan Kuopion kulttuurihistoriallinen museo.
Asemakaavan aloituskokous järjestetään kaavan vireilläoloaikana, kun
kilpailun tulos on ratkennut ja tavoitteet tarkentuneet.
Asemakaavan valmisteluaineistosta pyydetään lausunnot keskeisiltä viranomaisilta. Kaavan eri vaiheita käsitellään ELY-keskuksen kanssa järjestettävissä neuvotteluissa ja kuukausikokouksien yhteydessä.
KUOPION KAUPUNKI • KAUPUNKIYMPÄRISTÖN SUUNNITTELUPALVELUT • ASEMAKAAVOITUS
PRESIDENTINKADUN YMPÄRISTÖ
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
7
TARVITTAVAT SELVITYKSET JA VAIKUTUSARVIOINNIT
Asemakaavamuutoksen yhteydessä tehdään selvityksiä mm. liikenteen
toimivuustarkastelua, kaupunkikuvallista tarkastelua ja vaikutusten arviointia. Arkkitehtikilpailua varten on jo tehty rakennushistoriaselvitykset, kuntokartoitus ja maaperäselvitys. Parhaillaan työn alla on Kuopion keskeisen
kaupunkialueen uudemman rakennuskannan inventointi ja sen pohjalta
arvottaminen, jonka tulos tämän alueen osalta on tavoitteena valmistua
tämän vuoden aikana.
KAAVOITUKSEN KULKU, ARVIOITU AIKATAULU JA PÄÄTÖKSENTEKO
Hanke sisältyy vuosien 2014 ja 2015 työohjelmiin ja kaavoituskatsauksiin.
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) on nähtävänä vireilletulokuulutuksen nähtävänäolon yhteydessä kaupunkiympäristön palvelualueen
asiakaspalvelussa Suokatu 42 (valtuusto-virastotalon pääaula), kauppakeskus Apajassa Terve Kuopio –kioskin vastapäätä ja internetissä 17.6. –
5.8.2015, jolloin siihen voi esittää mielipiteitä. Mölymäen arkkitehtuurikilpailun ehdotukset ovat nähtävänä Apajassa ja kilpailun nettisivulla
http://www.kuopio.fi/web/kaavoitus/kaynnissa-olevat-hankkeet-ja-kilpailut
17.6.- 5.8.2015. Kilpailuehdotuksista voi esittää mielipiteitä. Kilpailun tulos
julkaistaan 30.9.2015 valtuustosalissa järjestettävässä julkistamistilaisuudessa.
Asemakaavan valmisteluaineisto on tavoitteena asettaa nähtäville ja lausunnoille loppuvuodesta 2015. Valmisteluvaiheen nähtävänä oloaikana
järjestetään yleisötilaisuus. Valmisteluaineistosta neuvotellaan myös ELYkeskuksen Ympäristö ja luonnonvarat -vastuualueen kanssa.
Asemakaavan muutosehdotus on tarkoitus valmistua vuoden 2016 aikana. Ehdotus käsitellään kaupunkirakennelautakunnassa ja asetetaan sen
jälkeen julkisesti nähtäville 30 vuorokauden ajaksi, jolloin on tilaisuus
muistutusten esittämiseen. Ehdotuksesta pyydetään tarvittavat lausunnot.
Tavoiteaikataulun mukaan kaupunginvaltuusto hyväksyy kaavaehdotuksen vuoden 2016 lopussa.
Kaavan nähtävänä oloista kuulutetaan Kuopion Kaupunkilehdessä sekä
kirjeellä naapureita ja asukasyhdistystä. Lisäksi aineisto on nähtävänä internetissä www.kuopio.fi. Muistutuksen tehneille, jotka ovat ilmoittaneet
osoitteensa, ilmoitetaan kunnan perusteltu kannanotto esitettyyn mielipiteeseen kaupunkirakennelautakunnan käsittelyn jälkeen.
KUOPION KAUPUNKI • KAUPUNKIYMPÄRISTÖN SUUNNITTELUPALVELUT • ASEMAKAAVOITUS
PRESIDENTINKADUN YMPÄRISTÖ
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
8
OSALLISET
Kaavanmuutoksen hakija / maanomistajat
Savon koulutuskuntayhtymä
Kuopion kaupunki
Viranomaiset
Kuopion kaupunki:
Konsernipalvelu / Strateginen maankäytön suunnittelu
Kuopion Vesi Liikelaitos
Kuopion Energia Liikelaitos
Maaomaisuuden hallinta / Tonttipalveluyksikkö
Pohjois-Savon pelastuslaitos / Aluepelastuslautakunta
Kuopion alueellinen rakennusvalvonta / Kaupunkikuvatyöryhmä / Kuopion
alueellinen rakennuslautakunta
Konsernipalvelu/Talous- ja strategiapalvelu
Kaupunkirakennelautakunta
Ympäristönsuojelu / Ympäristölautakunta
Muut viranomaiset:
Pohjois-Savon ELY-keskus, Ympäristö ja luonnonvarat -vastuualue
Pohjois-Savon liitto
Kuopion kulttuurihistoriallinen museo
Muut
Naapurikiinteistöt
Haapaniemi - Niirala asukasyhdistys ry
DNA Oy
Telia Sonera Oyj
Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa täydennetään tarvittaessa suunnittelun
kuluessa.
YHTEYSTIEDOT
Kaavatyö tehdään kaupunkiympäristön suunnittelupalveluissa asemakaavoituksessa, jossa työtä hoitaa kaavoitusarkkitehti Pauli Sonninen.
Asemakaavoitus:
Asemakaavapäällikkö Martti Lätti
puh: 050 301 2103 Martti
s-posti: martti.latti@kuopio.fi
Suokatu 42, PL 1097, 70111 Kuopio
Kaavoitusarkkitehti Pauli Sonninen
puh: 044 718 5439
s-posti: pauli.sonninen@kuopio.fi
Suokatu 42, PL 1097, 70111 Kuopio
KUOPION KAUPUNKI • KAUPUNKIYMPÄRISTÖN SUUNNITTELUPALVELUT • ASEMAKAAVOITUS
PRESIDENTINKADUN YMPÄRISTÖ
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Liikenne:
Suunnitteluinsinööri Paula Liukkonen
puh: 044 718 5304
s-posti: paula.liukkonen@kuopio.fi
Suokatu 42, PL 1097, 70111 Kuopio
Viher- ja virkistysaluesuunnittelu:
Kaupunginpuutarhuri Matti Nikoskelainen
puh: 044 718 5711
s-posti: matti.nikoskelainen@kuopio.fi
Suokatu 42, PL 1097, 70111 Kuopio
ELY-keskus, Ympäristö ja luonnonvarat -vastuualue:
Ylitarkastaja Heli Ek
puh: 040 351 7468
s-posti: heli.ek@ely-keskus.fi
Sepänkatu 2 B, PL 1049, 70101 Kuopio
KUOPION KAUPUNKI • KAUPUNKIYMPÄRISTÖN SUUNNITTELUPALVELUT • ASEMAKAAVOITUS
9