Potilashoidon vuosikertomus 2014 Sydänkeskus

Transcription

Potilashoidon vuosikertomus 2014 Sydänkeskus
Potilashoidon vuosikertomus 2014
Sydänkeskus
6.3.2 Sydänkeskus
Sydänkeskus muutti keväällä 2013 uusiin yhtenäisiin tiloihin T-sairaalaan. Toimialue muodostettiin Tyksin kardiologisesta toiminnasta sekä sydän- ja rintaelinkirurgiasta. Uusi organisaatiomalli ja erinomaiset toimintatilat ovat vahvistaneet tavoitetta tuottaa vaativan erikoissairaanhoidon laadukkaita ja vaikuttavia palveluja kustannustehokkaasti ja ilman tarpeettomia viivytyksiä yhteistyössä perusterveydenhuollon kanssa. Yhtenäiset toimitilat ja henkilökunnan joustava käyttö ja liikkuminen
toimialueen sisällä ovat tuoneet toiminnallista säästöä.
Osaamisen yhdistäminen ja yhteen saattaminen on parantanut hoidon laatua ja
osaltaan mahdollistanut ”Kerralla kuntoon” -toimintaperiaatteen käytäntöön. Sydänkeskuksen yksiköt toimivat tiiviissä yhteistyössä toistensa kanssa, koska potilas
tarvitsee hoidossaan hyvin usein jokaisen tai useamman Sydänkeskuksen yksikön
palveluita. Lisäksi potilashoidossa tehdään päivittäin yhteistyötä päivystyksen, leikkausosaston ja teho-osaston kanssa.
Vuoden 2014 aikana toiminta on ollut vasta vakiintumassa ja poliklinikkakäyntejä,
hoitojaksoja ja hoitopäiviä on kertynyt suunniteltua enemmän. Siitä huolimatta osa
vaativista sydänpotilaista jouduttiin hoitamaan Sydänkeskuksen ulkopuolella, koska
sairaansijoja ei ollut riittävästi. Invasiivisen kardiologian toimenpidemäärät kasvoivat edelleen ja osittain huomattavastikin ennakoitua nopeammin. Ulkokunnista tulevia vaativia toimenpidepotilaita hoidettiin myös suunniteltua enemmän.
Sydänkeskuksen haaste vuonna 2014 oli edelleen hoitohenkilökunnan ja lääkärien
määrä sekä sairaansijojen puutos, mikä on hidastanut uusien hoitomallien käyttöön
ottoa. Jatkuvan kardiologipäivystyksen puuttuessa esimerkiksi sydäninfarktin välitön pallolaajennus toteutettiin vapaaehtoisen hälytystyön turvin, jotta akuuttien
sydänpotilaiden hoitoratkaisut saatiin tehtyä asiantuntemuksella ja viivytyksettä
myös virka-ajan ulkopuolella.
Tulevien vuosien tavoitteena on vaativan sydänsairauksien erikoissairaanhoidon
keskittäminen Sydänkeskukseen, mutta tämä tavoite vaatii toiminta- ja tilaresurssien siirtoja. Pyrkimyksenä on turvata yliopistotasoisen hoidon kehittäminen ja luoda
yhä parempia edellytyksiä tutkimustyölle. Samalla pyritään myös kehittämään kardiologian lähipalveluja aluesairaaloissa ja suuremmissa terveyskeskuksissa.
Potilashoidon tunnusluvut
Lähetteitä tilastoitui saapuneeksi 2 204 (1 936 vuonna 2013) kappaletta. Lisäksi
EPLL:n kautta saapui 2 135 (2 120 vuonna 2013) potilasta. Sydänkeskuksen yhteiset toimintaluvut vuodelta 2014 on esitetty taulukossa 6.3.2.1. Avohoitokäyntien
määrä oli lähes 10 500. Kontrollikäynneistä ohitusleikkausten ensikontrollit ja sydäninfarktipotilaan kontrollit on pääosin ohjattu muualle, ja esimerkiksi turkulaiset
potilaat hoidettiin pääosin Turun kaupunginsairaalan kardiologian poliklinikalla. Keskimääräinen hoitoaika vuodeosastoilla oli 3,9 vrk (3,6 vrk vuonna 2013). Osastohoidossa asetettiin etusijalle toimenpidepotilaat. Osa vaativista sydänpotilasta hoidettiin muualla sairaansijojen ja henkilöstön riittämättömyyden vuoksi.
TAULUKKO 6.3.2.1. SYDÄNKESKUKSEN TOIMINNAN TUNNUSLUVUT VUOSINA 2013 ja
2014.
Avohoito
2014
Hoitojaksot
2013
2014
Hoitopäivät
Erikoisalan koodi ja nimi
2013
2013
2014
Sydänkeskus
9 787 10 436 4 129 4 225 14 987 16 332
Hoitoaika
2013 2014
3,6
3,9
Päivystysasetus tuli voimaan vuoden 2015 alusta ja päivystystoiminnan järjestelyihin liittyvät henkilökunnan työnkuvan muutokset ja koulutustarve ovat olleet haasteellisia. Vuoden 2014 syksyn aikana aloitettiin sairaanhoitajien koulutus ja osaamisen laajentaminen toimimaan päivystystoimenpiteissä invasiivisen kardiologian
yksikössä. Yksi sairaala strategian mukainen toiminnan suunnittelu on myös vaikuttanut jo loppuvuoden 2014 toimintaan.
69
KAAVIO 6.3.2.3. SYDÄMEN TAHDISTIMEN ASENNUKSET TYKSISSÄ VUOSINA
2011-2014.
Toimenpiteet ja leikkaukset
Leikkauksia tehtiin yhtensä 906 (793 vuonna 2013) ja päiväkirurgisia toimenpiteitä
yhteensä 621 (542 vuonna 2013). Invasiivisen kardiologian toimenpiteitä tehtiin 4
575 (3 833 vuonna 2013). Kardiologisten toimenpiteiden ja tutkimusten määrien
kehittymistä kuvataan kaavioissa 6.3.2.1–6.3.2.5.
KAAVIO 6.3.2.1. SYDÄMEN VARJOAINEKUVAUKSET TYKSISSÄ VUOSINA 2011-2014.
2014
2013
2012
2014
2011
2013
360
380
400
420
440
460
2012
KAAVIO 6.3.2.4. SYDÄMEN RYTMIHÄIRIÖIDEN KATETIABLAATIOT TYKSISSÄ VUOSINA
2011-2014.
2011
1400
1500
1600
1700
1800
1900
KAAVIO 6.3.2.2. SEPELVALTIMOIDEN PALLOLAAJENNUKSET TYKSISSÄ VUOSINA
2011-2014.
2014
2013
2014
2012
2013
2011
0
2012
50
100
150
200
250
300
2011
0
500
1000
1500
70
KAAVIO 6.3.2.5. SYDÄMEN ULTRAÄÄNITUTKIMUKSET TYKSISSÄ 2011-2014.
KAAVIO 6.3.2.7. AORTTALÄPÄN LEIKKAUKSET TYKSISSÄ VUOSINA 2001-2014.
80
2014
70
60
2013
50
40
2012
30
2011
20
0
1000
2000
3000
4000
5000
6000
10
0
Sydänkirurgian lukumäärien kehittymistä kuvataan kaavioissa 6.3.2.6.-6.3.2.8.
Sepelvaltimoiden ohitusleikkaukset ovat laskeneet noin kolmannekseen vuosituhannen alusta ja korvautuneet pallolaajennuksilla. Kiireellisten ja päivystysleikkausten määrät ovat lisääntyneet. Ohitusleikkauksista viime vuosina noin joka toinen on
tehty päivystyksenä tai kiireellisenä. Aorttaläpän ja mitraaliläpän leikkausten määrät
ovat kasvaneet viimeisten kymmenen vuoden aikana. Lisäksi rintaontelon kirurgian
leikkaukset lisääntyivät vuonna 2014 (233 leikkausta).
KAAVIO 6.3.2.6. SYDÄMEN SEPELVALTIMOIDEN OHITUSLEIKKAUKSET TYKSISSÄ
VUOSINA 2010-2014.
2001 2002 2003 2004 2005 2005 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014
KAAVIO 6.3.2.8. MUU RINTAELINKIRURGIA TYKSISSÄ VUOSINA 2010-2014.
250
200
150
2014
2013
100
2012
50
2011
0
2010
2010
160
180
200
220
2011
2012
2013
2014
240
71
Hoitoon pääsy
TAULUKKO 6.3.2.4. TYKSIN SYDÄNKESKUKSEEN HOITOON ODOTTANEET 31.12.2014.
Taulukossa 6.3.2.2 on lähetteiden käsittelyn toteutuminen THL:lle ilmoitetun mukaisesti. Keskimäärin lähetteet käsiteltiin saapumisesta kolmen seuraavan päivän
aikana. Koko vuoden aikana 31 lähetteen osalta hoitotakuu jäi toteutumatta.
TAULUKKO 6.3.2.2. HOITOTAKUUN TOTEUTUMINEN TYKSIN SYDÄNKESKUKSESSA.
THL:LLE ILMOITETUT LÄHETTEET VUONNA 2014.
joista lähetteen käsittely
Erikoisalat
Sydänkeskus
Käsitellyt lähetteet lkm
1 439
0-3
vrk
lkm
701
yli 21
Odotusaika
4-21 vrk vrk yli 21 vrk vrk mediaalkm
lkm
%
ni
707
31
2,2
4
Poikkileikkaustilanne vuoden 2014 lopulla osoittaa, että hoidon tarpeen arviointia
odottavien keskimääräinen odotusaika oli sallitut kolme kuukautta (taulukko
6.3.2.3). Keskimäärin hoitoon pääsyn odotus kesti kardiologiassa 1–2 kuukautta ja
sydän- ja rintaelinkirurgiassa 6 viikkoa (taulukko 6.3.2.4).
TAULUKKO 6.3.2.3. TYKSIN SYDÄNKESKUKSESSA HOIDON TARPEEN ARVIOINTIA
ODOTTANEET 31.12.2014.
joista odottaneet
Erikoisalat
Sydänkeskus
Käyntiä
lkm
1-60
vrk lkm
61-90
vrk lkm
yli 90 vrk
lkm
yli 90
vrk %
Odotusaika
vrk mediaani
17
17
0
0
0
9
Erikoisalat
joista odottaneet
Hoitoa
odottavien 1-90 90-150
lkm
vrk lkm vrk lkm
150-180 yli 180 vrk yli 180
vrk lkm
lkm
vrk %
Odotusaika vrk
mediaani
Sydänkeskus
118
107
8
0
3
2,5
21,5
Yleiskardiologia
65
51
9
1
4
6,2
49
Sepelvaltimohoito
5
4
1
0
0
0
35
Rytmihäiriöhoito
76
69
6
1
0
0
29
Kardiologia
2
1
1
0
0
0
78
Sydän- ja rintaelinkirurgia
39
38
1
0
0
0
28
Yhteensä
305
270
26
2
7
2,30 %
2. ASIAKASTULOKSET
Potilaspalautteita vuonna 2014 tuli Sydänkeskukseen yhteensä 133 kpl (85 vuonna
2013). Palautteet käsiteltiin kuukausittain Sydänkeskuksen osastoilla ja potilasturvallisuustyöryhmissä. Potilaspalautteiden keskiarvo vuoden 2014 asteikolla oli 4,7
(4,7 vuonna 2013). Tavoitetaso saavutettiin ja potilaat olivat pääosin erittäin tyytyväisiä hoitoonsa (taulukko 6.3.2.5).
6.3.2.5. POTILASTYYTYVÄISYYSKYSELYN TULOKSET SAIRAANHOITOPIIRIEN YHTEISIIN VIITEEN KYSYMYKSEEN VUOSINA 2013 JA 2014 SYDÄNKESKUKSESSA.
Kysymys
VUOSI 2013
4&5
n
ka.
(%)
1. Saamani hoito tai palvelu oli hyvää
78
4,8
95
114
4,8
95
2. Henkilökunta kohteli minua hyvin
79
4,8
95
114
4,8
96
3. Saamani tieto tutkimuksesta ja hoidosta oli ymmärrettävää
77
4,7
92
117
4,5
90
73
4,7
90
107
4,4
84
76
4,7
93
114
4,7
92
4. Hoitoani koskevat päätökset tehtiin
yhdessä kanssani
5. Koin oloni turvalliseksi hoidon tai tutki
muksen aikana
VUOSI 2014
4&5
n
ka.
(%)
72
Reklamaatioiden määrä oli yhteensä 37 kpl (21 vuonna 2013), joista muistutuksia
oli 8 kpl (4 vuonna 2013), kanteluita 6 kpl (3 vuonna 2013) ja potilasvakuutuskeskuksen ja -lautakunnan selvityspyyntöjä 23 kpl (14 vuonna 2013). Reklamaatiot
käsiteltiin VSSHP:n ohjeistuksen mukaisesti.
Sepelvaltimotautipotilaiden sydänkuntoutusta tehostettiin käynnistämällä Sydänkeskuksen ensitietopäivät ja tahdistinpotilaille ryhmäohjaukset potilaille ja heidän läheisilleen. Yhteistyötä Sydänpiirin kanssa jatkettiin.
3. LAADUNHALLINTA JA POTILASTURVALLISUUS
Tehokkaan toiminnan vahvistamiseksi Lean-hukkatunnistinta käytettiin sydänvuodeosastolla ja sen myötä kehitettiin sairaanhoitajan toteuttamaa elektiivisen toimenpidepotilaan kotiutustoimintaa.
Laadunhallinta
Sydänkeskuksessa laadunhallintaa toteutettiin osaamisen kehittämisellä ja erilaisilla potilashoidon ja -palvelun kehittämishankkeilla. Henkilöstön erityisosaamisen
laajentamiseksi ja liikkuvuuden edistämiseksi Sydänkeskuksen sisäinen koulutusohjelma toteutui viikoittain. Koulutuksen sisällön suunnittelua ohjasivat potilaspalautteet, HaiPro-ilmoitukset, henkilöstön tarpeet ja tuleva päivystysasetus. Sairaanhoitajien ja lähihoitajien erityisosaamisen arviointiin kehitettiin osaamiskartta, jota
pilotoitiin. Hoitohenkilöstön perehdytyksen lokikirja oli aktiivisessa käytössä ja
perehdytyksen arviointikyselyllä kerättiin tietoa perehdytyksen onnistumisesta.
Näyttöön perustuvaa toimintaa tuettiin aktiivisella oppilaitos- ja yliopistoyhteistyöllä
potilashoitoon liittyvien tutkimusten, opinnäytetöiden, harjoitustöiden ja koulutusten
osalta. Sydänkeskuksessa kävi useita vierailijaryhmiä ulkomailta ja kotimaasta.
Sydänkeskuksesta käytiin tutustumassa Kuopion yliopistollisen keskussairaalan
Sydänkeskukseen.
Päivystysasetukseen valmistautumisen johdosta käynnistettiin elokuussa toimenpideosaamisen varmistamiseksi työkiertona perehdytys- ja koulutusohjelma sekä
muutoshanke. Hankkeessa tarkasteltiin päivystystoimenpidepotilaan prosessia
yksityiskohtaisesti tunnistaen kapeikkokohdat. Prosessin läpikävely suoritettiin ja
kehittämistoimet toteutettiin ja vastuutettiin.
Hoitotyön kirjaamisen sisällön laadunarviointiin otettiin käyttöön Sydänkeskukseen
suunniteltu auditointimittari. Sisällön omavalvontaa toteutettiin systemaattisesti
kolmen kuukauden välein. Kirjaamisen laadunarvioinnissa tarkasteltiin mm. potilaan
kivun, mielialan, ravitsemuksen, haavan ja ihon kunnon arvioinnin kirjaamista ja
niihin liittyvien mittareiden käyttöä.
Sydänkeskuksen elektiivisten potilaiden sairaalaan ja poliklinikalle saapumisen
laadun kehittämiseksi tarkasteltiin potilaiden kulkua sairaalassa, opasteita, potilaan
tiedonsaantia ja tiedonkeruuta ilmoittautumisen yhteydessä ja uudistettiin kutsukirjeet sekä esitietolomakkeet. Osastonsihteereiden työtehtävien prosessit ja roolit
kuvattiin ja päällekkäisyydet ja hukat tunnistettiin.
73
Potilasturvallisuus ja sairaalahygienia
Sydänkeskuksessa tehtiin vuoden 2014 aikana yhteensä 228 HaiProilmoitusta. Ilmoitusten määrä nousi hieman edellisvuoteen verrattuna (205 vuonna
2013). Ilmoittajista hoitajia oli 75 % ja lääkäreitä 14 %. Ilmoitukset jakautuvat edelleen siten, että 60 % ilmoituksia koski ” tapahtui potilaalle”-tilanteita ja 40 % oli
”läheltä piti”-tilanteita. Pääasialliset ongelma-alueet olivat tiedonkulku 35 % ja lääkehoitoon liittävät tapahtumat 33 %. Haittatapahtumista 57 % ei aiheuttanut haittaa
potilaalle ja 20 % aiheutti lievän haitan. Suurin rasite oli haittatapahtumien aiheuttama lisätyö henkilökunnalle.
Potilasturvallisuuspoikkeamia käsiteltiin osastokokouksissa (86 %). Ylemmälle tasolle (lähinnä toimialueen johdolle) vietiin 2,6 % tapahtumista, joissa useimmiten oli
kyse resurssiongelmista, jotka ovat vuodesta toiseen jatkuva ongelma. Lisäksi joka
kuukausi kokoontui Sydänkeskuksen potilasturvallisuustyöryhmä, joka käsitteli ilmoitukset ja kehittämistoimet. Kehittämistoimenpiteinä on toteutettu koulutustilaisuuksia Sydänkeskuksessa. Lisäksi on tehty uusia hoito- ja toimintaohjeita henkilökunnalle ja käyttöönotettu uusia toimintatapoja eri toimipisteissä. Aikaisemmin käytävillä hoidetut ylipaikkapotilaat hoidetaan nykyään potilashuoneissa ja heille hankittiin langattomat hoitajakutsulaitteet. Jatkossa kehitämme tiedonkulkua ja infektioiden torjuntaa sekä potilaan kuntoutusta toimialueen sisäisillä koulutuksilla.
6.3.2.6. POTILASTURVALLISUUDEN VARMISTAMISEKSI KÄYTÖSSÄ OLEVIEN MENETTELYTAPOJEN TOTEUTUMINEN SYDÄNKESKUKSESSA VUONNA 2014.
Potilasturvallisuuden käsittely johtoryhmässä
säännöllisesti (x/vuodessa)
2
Potilasturvallisuustyöryhmän toiminnassa
Työryhmän kokoontuminen (x/vuodessa)
Kyllä
9
HaiPro-ilmoitusten pohjalta tehtyjen kehittämistoimenpiteiden lukumäärä
Potilaan tunnistaminen:
Tunnistusranneke käytössä
Suullinen tunnistaminen käytännössä
11
ISBAR raportoinnin tarkistuslista käytössä
Kyllä
Muut käytössä olevat tarkistuslistat
(leikkausvalmistelut, toimenpidevalmistelut, kotiutus)
3
GTT
Ei
Potilasturvallisuuden verkkokoulutuksen käyneiden osuus
% henkilöstöstä
81
Kyllä
Kyllä
Käsihuuhdekulutus (l/1000hp)
54,2
Hoitoon liittyvät infektiot (HLI/100 HJ)
3,67
74
4. TOIMINNAN TULOKSET
Laatu ja vaikuttavuus
Tyksin sydänkeskus seuraa kardiologian kehitystä ja on maamme kärjessä uusien
hoitomuotojen omaksumisessa. Viime vuosina tällaisia hoitoja ovat olleet mm. erilaiset sydämen läppien ja anatomisten vikojen katetritoimenpiteet, jotka ovat mahdollistaneet vakavasti sairaille potilaille perinteistä avosydänleikkausta säästävämmän toimenpiteen.
Myös sydänkirurgiassa on omaksuttu uusia hoitomuotoja aktiivisesti. Kaaviossa
6.3.2.9 on kuvattu hiippaläppätoimenpiteiden jakauma keinoläpän laiton ja läpän
korjausleikkauksen kesken. Kirurgisen työn laatua seurataan myös vertaamalla
kuolleisuutta eurooppalaiseen euroscore-riskinarviointi järjestelmään.
KAAVIO 6.3.2.9. HIIPPALÄPÄN LEIKKAUSTEN SUHTEEN KEHITYS TYKSISSÄ VUOSINA
1999-2014. HIIPPALÄPÄN KORJAUSLEIKKAUS (MPL), KEINOLÄPÄN LAITTO (MVR).
Sydänkeskuksessa tehdään runsaasti kansainvälisesti arvostettua hoidon vaikuttavuustutkimusta. Tutkimusten tulokset ovat vaikuttaneet merkittävästi mm. eteisvärinäpotilaiden sydäntoimenpiteiden hoitotulosten parantumiseen ja hoitokustannusten laskuun.
Sydänkeskuksessa on tehty aktiivisesti kliinistä tutkimusta. Vuoden aikana on valmistunut 82 vertaisarvioitua julkaisua ja 2 väitöskirjaa. Vaikuttavuustutkimusten tulokset ovat osaltaan muuttaneet kansallisia hoitosuosituksia ja parantaneet hoidon
laatua ja vaikuttavuutta ja vähentäneet turhia kustannuksia.
Laatupoikkeamat
Hoitoon liittyvät infektiot
Hoitoon liittyvien infektioiden määrää ja tyyppejä seurataan SAI-rekisterin avulla.
SAI-ilmoitusten perusteella infektioiden määrä sydänkeskuksessa oli 3,67 sataa
hoitojaksoa kohti vuonna 2014.
Muut laatuindikaattorit
100
MPL %
90
MVR %
80
70
Potilasvakuutuksen selvitys- ja vastinepyynnöt: 23 kpl
T-ryhmän komplikaatiot kardiologiassa ja sydän- ja rintaelinkirurgiassa: 0,4 sataa
hoitojaksoa kohti
Uusintaleikkaukset samalla hoitojaksolla: (tietoa ei saada)
Paluu 30 vrk kuluessa hoitojakson päättymisestä: (tietoa ei saada)
Hoitojaksokuolleisuus: 1,8 % (vakioimaton)
60
50
40
30
20
10
0
75
VSSHP:n Potilashoidon vuosikertomus 2014
Sydänkeskus
Toimialuejohtaja Juhani Airaksinen
puh. 02-313 1005
Ylihoitaja Heidi Laine
puh. 02-313 7254
Sähköposti:etunimi.sukunimi@tyks.fi
Postiosoite
Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri
Sydänkeskus
PL 52, 20521, TURKU
76