SAVITAIPALE ORRAINTAIPALEEN RANTA

Transcription

SAVITAIPALE ORRAINTAIPALEEN RANTA
SAVITAIPALE
ORRAINTAIPALEEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS
UPM Kymmene Oyj
ASEMAKAAVAN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Alla oleva osallistumis- ja arviointisuunnitelma on laadittu 1.1.2000 voimaan tulleen maankäyttö- ja
rakennuslain sisältämän osallistumis- ja arviointisuunnitelman laatimista koskevan 63 §:n hengessä.
Alue ja
Suunnittelualue muodostuu Savitaipaleen kunnan (739) Ahtialan tilan 409-1suunnittelun
351 osa-alueista sekä Ristolan tilasta 427-3-35. Yleissilmäyskartta suunnitkohde, nykyiset telualueen sijainnista on selostusosan alussa.
suunnitelmat:
Saimaan Lyijyselän lounaisosaan Taipaleenlahdelle ja Kolhoniemeen Orraintaipaleen lähistölle on alun perin laadittu ns. Oraintaipaleen ranta-asemakaava, joka on vahvistettu 27.9.1978. Kyseinen kaava ulottui laajemmin
myös Kuolimolle, mutta nyt käsitellään aluetta Orraintaipaleelta kohti
kaakkoa. Ote kyseisestä voimassa olevasta kaavasta on selostusosan tekstin
osana. Kyseisestä alkuperäisestä kaavasta poistettiin laajoja metsätalousalueita rantavyöhykkeen taustalta kaavan kumoamisella (vahvistettu
16.1.1992), mutta nyt käsiteltävä alue ei koske näitä kumottuja alueita.
Ranta-asemakaavan muutoksella käsitellään nyt voimassa olevan kaavan
metsätalousalueita (MM) mukaan lukien Orraintaipaleen kapean kannaksen
alue ja Tervakallion ohjeellinen uimaranta- ja venevalkama-alue (MM/ uv).
Ehdotusvaiheessa mukaan on otettu korttelialueen 4 tontti nro 1 (RH).
Vahvistettua ranta-asemakaavaa ei käsitellä kokonaan uudelleen.
Kaavamuutokseen otetaan mukaan yksi alue, joka jäi aikanaan vahvistamatta
alkuperäisestä kaavasta (juridisesti siis tässä kohtaa kaavan laajennus).
Kaavan laajennus tapahtuu alkuperäisen kaavaehdotuksen mukaisella RHkorttelialueella 4 (tontit 3, 4 ja 5). Kyseiset alueet on "raksittu" yli ns.
ajantasakaavassa (ks. selostusosan kohta 3.2).
Alueelle on laadittu kunnan toimesta ns. Saimaan rantaosayleiskaava
(hyväksytty 16.3.2005), jossa alueelle laaditut ranta-asemakaavat on osoitettu vain informatiivisina sisältönsä mukaisesti. Tämän lisäksi kaavassa
Orraintaipaleen ylivientilaitos on esitetty kulttuuri-/rakennushistoriallisesti
arvokkaaksi suojeltavaksi kohteeksi (SR).
Alueelle on laadittu pieneltä osalta myös Kuolimon rantaosayleiskaavaa
(vahvistettu 20.4.2000), jossa alueelle laaditut ranta-asemakaavat on myös
osoitettu vain informatiivisina sisältönsä mukaisesti. Orraintaipaleen kannas
on osoitettu kyseisen yleiskaavan pienialaisessa muutoksessa (hyväksytty
1.10.2012) myös vesiliikenteen alueena (LV). Ks. kaavaotteet selostusosan
kohdasta 3.2.
1
Etelä-Karjalan maakuntavaltuusto hyväksyi 9.6.2010 maakuntakaavan ja
Ympäristöministeriö vahvisti sen 21.12.2011. Nyt käsillä oleva hanke
rajautuu hyvin pieneltä osaltaan Natura 2000 verkostoon kuuluvaan
Kuolimoon. Kuolimon kehitettävän vesialueen (W-1) määräyksessä
todetaan mm. seuraavaa: "Erityistä suojelua vaativan vesistön alueella
tulee suunnittelussa sovittaa yhteen vesistöalueiden käyttö ja vedenhankintaan liittyvät tarpeet. Yksityiskohtaisemmassa suunnittelussa ja toimenpiteissä on vesiensuojelunäkökohdat otettava huomioon siten, ettei
vesialueen käyttöä vedenhankintaan vaaranneta".
Nyt käsillä olevalla suunnittelualueella (kartan punainen likimääräinen
rajaus) merkintänä on suoranaisesti vain vesiliikenteen yhteystarve (ns.
kumikanava/ Saimaa-Kuolimo huviveneyhteys) sekä seututie 409 Partakoskelta Suomenniemelle. Seututien suuntaisesti kulkee myös voimajohtolinja suunnittelualueen länsipuolella.
Suunnittelualueen välittömään läheisyyteen ulottuu idässä Suur-Saimaan
kehittämisen kohdealue (ruskea vinorasteri). Kyseisellä merkinnällä
osoitetaan keskeisen Suur-Saimaan kehittämisen vyöhyke, jolla on myös
ylimaakunnallisia kehittämistarpeita. Tarkemmat suunnittelumääräykset
löytyvät selostusosan kohdasta 3.2.
Alueelle ei ole osoitettu uusia toimintoja nyt vahvistusta odottavassa 1.
vaihemaakuntakaavassa.
Mielipiteen
esittäminen:
Suunnitelman nähtävillä oloaikoina lähialueen asukkailla, maanomistajilla
ja yhteisöillä, joiden asumiseen, työntekoon tai muihin oloihin kaava
saattaa vaikuttaa (osalliset) on mahdollisuus esittää oma mielipiteensä
kaavoitustyön kulusta. Osalliset voivat esittää kysymyksiä ja toivomuksia
kaavoittajalle myös virallisten nähtävillä oloaikojen ulkopuolella koko
kaavoitusprosessin ajan.
2
Kaavan laatija:
Karttaako Oy / DI Jarmo Mäkelä
Heikinkatu 7
48100 Kotka
p. 0400-220082
sähköposti: jarmo.makela@karttaako.fi
Suunnittelun eri vaiheissa pyritään selvittämään kaavamuutoksen tulevia
Asemakaavan
ympäristövaiku- ympäristövaikutuksia ja niiden merkittävyyttä sekä mahdollisten kielteisten
tusten arviointi vaikutusten minimoimista. Erityistä huomiota kiinnitetään:
.
·
·
·
·
Osalliset
Saimaan Taipaleenlahden ja Kuolimon Orrainlahden veden laatuun
luonnon monimuotoisuuden ja maiseman säilymiseen
yhdyskuntarakenteeseen ja liikennejärjestelyihin
Orrain ja Partakosken kyläalueiden kehittymiseen
lähialueella lomaileviin ja maata omistaviin
Osallisia ovat kaikki, jotka kokevat kuuluvansa kaavan vaikutuspiiriin.
Näistä mainittakoon mm. seuraavat:
Asukkaat ja yhdistykset
· lähialueen asukkaat, kesämökkiläiset ja maanomistajat
· yksityisteiden osakkaat
· vesialueen osakaskunta
Luottamuselimet
· kunnanvaltuusto, kunnanhallitus, lautakunnat
Viranomaiset ja muut yhteistyötahot
· Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus
· Etelä-Karjalan maakuntaliitto
· Lappeenrannan seudun ympäristötoimi
· Museovirasto
· Etelä-Karjalan museo
· Liikennevirasto
· Fingrid Oyj
3
Osallistumisen
ja vuorovaikutuksen järjestäminen:
Alueella on suoritettu maastokatselmuksia talvella ja kesällä 2013-14.
Luontoselvityksen maastotyöt tehtiin kesällä 2013 ja raportti valmistui
keväällä 2014. Lisäksi asiasta on neuvoteltu kunnan edustajien kanssa.
Viranomaisneuvottelu aiheesta pidettiin jo 11.9.2013 Kaakkois-Suomen
ELY-keskuksessa Kouvolassa (ks. muistio selostusosan liitteenä).
· Kaavoittaja toimitti osallistumis- ja arviointisuunnitelman sekä rantaasemakaavan luonnoksen kuntaan marraskuussa 2014.
· Kaavoituksen vireillepanosta, osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta
sekä kaavaluonnoksesta tiedotettiin paikallislehdessä ja kirjeitse lähialueen
maanomistajille. Suunnitelmat pidettiin nähtävillä kunnanvirastolla 3. 16.12.2014. Osallisilla oli mahdollisuus jättää aineistosta huomautus (2
kpl). Lisäksi pyydettiin tarvittavat lausunnot viranomaisilta, vastine
selostusosassa. Kesän 2015 aikana on pohdittu eri vaihtoehtoja jatkotyötä
ajatellen.
·
Kaavaluonnoksesta saadun palautteen perusteella on laadittu kaavaehdotus. Asemakaavaehdotus asetetaan yleisesti nähtäville ja siitä pyydetään vielä tarvittavat lausunnot (arviolta lokakuussa 2015). Osallisilla on
mahdollisuus jättää aineistosta muistutus.
· Kunnanvaltuuston on tarkoitus hyväksyä asemakaavaehdotus tarpeellisten korjausten jälkeen arviolta loppuvuoden 2015 aikana, päätöksestä on
mahdollisuus valittaa Itä-Suomen hallinto-oikeuteen.
4