Hatisetti 13_2016 - Sukuseura Hätinen

Hätisen
sukuseura ry:n
sukulehti
NRO
13
toukokuu 2016
Hätisetti on Hätisen
sukuseura ry:n sukulehti.
Lehti julkaistaan toukokuussa
ja marraskuussa.
Kesä kutsuu
yhdessäoloon
Tervetuloa nuoretkin!
Sukuseuran jatkuvuuden kannalta on tavattoman tärkeää saada
nuoret kiinnostumaan suvusta ja sukuseurasta. Omalta kohdaltani voin todeta, että suku alkoi kiinnostaa vasta 50 vuotta täytettyäni. Näin taitaa olla aika monen muunkin kohdalla, kun tarkastelee sukuseuraan liittyneiden ikää. Sukuneuvostossa olemme pohdiskelleet, miten saisimme aikaan sellaisia aktiviteetteja,
jotka kiinnostaisivat niin nuoria kuin varttuneimpiakin sukulaisia.
Yhtenä tällaisena toimenpiteenä ovat sukulehdessämme artikkelit ja jutut sukumme nuorista. Raija-Liisa ottaa mielellään
julkaistavaksi valmiita artikkeleja tai hän voi tarvittaessa tehdä
jutun kirjallisen puolen. Lehdessä voisimme esitellä ammatteja,
harrastuksia, kädentaitoja ja muutakin nuorten elämään liittyvää.
Meillä on sukuseurassa pienehkö stipendirahasto, josta voimme jakaa stipendejä opiskelijoille. Vapaamuotoiset hakemukset
voi osoittaa sukuneuvostolle. Stipendit eivät euromääräisinä ole
kovinkaan suuria 75 € - 150 €. Tavoitteena stipendeillä on kannustaa nuoria opiskelemaan ja hankkimaan itselleen ammatti. Sukuseuran ensimmäinen stipendi jaettiin vuosi sitten Katja
Hätiselle hänen venäjänkielen kieliharjoitteluun Petroskoissa.
Monimuotoisia sukutapaamisia
Maaliskuun sukutapaamisessa Iisalmessa ja Runnilla oli koolla
vain parikymmentä henkilöä. IN-teatterin näytäntö Eila, Rambe
ja huonot keenit sopi mielestäni oikein hyvin suku­tapaamiseen.
Samoin Runnin kylpylän saneeratut tilat ja hyvä ruoka sekä elävä musiikki illan päätteeksi loi meille iloisen ja rennon ilma­piirin
sukutapaamiselle. Syyskuun alussa, sukuneuvoston kokoontuessa Espoossa, kutsumme pääkaupunkiseudulla asuvat Hätiset vapaamuotoiseen sukutapaamiseen Espooseen. Tästä on
lisätietoa lehden takakannessa.
Kesä on monien tapahtumien aikaa. Heti alkukesästä on lakkiaisia ja ammattiin valmistujaisia. Joillakin saattaa olla perinteiset juhannushäät tai konfirmaatio. Kesä jatkuu kesäteattereilla,
taidenäyttelyillä, festivaaleilla ja markkinoilla sekä konferensseilla. Voi sanoa, että tapahtumia on jokaiselle ja joka lähtöön. Kuitenkin kannustaisin järjestämään sukutapaamisia, joissa vaikkapa serkukset olisivat paikalla. Meillä serkukset kokoontuvat nyt
18. kerran ensi kesänä. Joukko on tasaisesti lisääntynyt uusilla
perheenjäsenillä ja myös kansainvälistynyt.
2
Toimitus: Raimo Hätinen,
puh. 044 210 4057,
rhatinen@gmail.com
Raija-Liisa Konkola,
puh. 050 500 3219,
raijaliisa.konkola@pp.inet.fi
Juttuvinkit sukuun liittyvistä
henkilöistä ja muista
aiheista ovat tervetulleita.
Otamme mielellään vastaan
myös kirjoituksia ja valokuvia.
Olemme saaneet sukuun armenialaisen ja saksalaisen miniän sekä albanialaisen vävyn. Pelkällä savon murteella ei tahdo kommunikointi enää onnistua. Kun ensimmäisen kerran
kokoonnuimme, oli koolla parikymmentä osallistujaa, nyt tuo
määrä on lähes tuplaantunut. Serkusten tapaamisessa alkaa
olla sama määrä henkilöitä kuin Hätisen sukuseuran suku­
kokouksessa. Iloksemme olemme todenneet, että nuoret ovat
ottaneet järjestämis­vastuun vuorollaan. Me vanhempi suku­polvi
saamme olla kunnia­vieraina. Rohkaisen toisiakin järjestämään sisarusten jäsenille vastaavia tapahtumia. Silloin eivät hautajaiset
ole ainoa suvun tapaamisen tapahtuma. Hätisettiin voisi laittaa
valokuvia ja juttuja kesän sukutapaamisista.
Uutta sukukirjaa valmistellaan
Sukukirjasta valmistellaan uutta painosta. Tavoitteena on, että
vuoden 2019 sukukokouksessa meillä olisi uusi sukukirja valmiina. Valokuvat, jutut, runot ja juttuaiheet ovat kovasti odotettuja kirjaan julkaistaviksi. Tähän kirjaan voisi kirjoittaa tästä
ajastakin. Tosiasiahan on, että huomenna tämä päivä on historiaa. Tähän uuteen kirjaan emme paina sukutauluja, vaan ne
julkaistaan CD-levyllä. Nyt olisi hyvä aika tarkistaa itse kunkin
omat tietonsa sukurekisteristä. Sitä yllä pitää Pentti Hätinen.
Häneen voi ottaa yhteyttä joko puhelimitse (050 382 8812) tai
sähkö­postitse (pentti@hatinen.net). Elossa olevilta pitää saada
henkilö­kohtainen lupa tietojen julkaisemiseen.
Kesä on vuoden ajoista parhainta aikaa. Luonto tarjoaa väriloistoa ja
luonnonantimia. Auringosta saamme lämpöä, energiaa ja vitamiineja
maksutta ja hinnatta. On paljolti itsestä kiinni osaammeko nauttia ja
iloita siitä mitä ei rahalla saa.
Omasta ja vaimoni puolesta toivotan
kaikille lämmintä ja iloista kesää.
Raimo Hätinen
sukuseuran esimies
Hätisetti
Ongella
Joskus 1950-luvun puolen välin kieppeillä,
ollessani 7-8-vuotias, sain tilaisuuden
kokeilla taitojani runonlausujana Pihlaisen
työväentalolla järjestetyssä vappujuhlassa.
Olin kansakoulussa alaluokilla opetellut Lauri Pohjanpään runon ”Kalajuttu” ja jotenkin päädyin esittämään sen myös vappu­
juhlaan, todennäköisesti jonkun siskoni pakottamana.
Kokemus lienee ollut sen verran merkittävä, että olen aina
muistanut runosta kohdan ”pikkirikkinen, piikkinen kiiskinen,
nous ilmoille aaltojen alta”. Lausahdusta on tullutkin sitten käytettyä kalareissuilla, kun pilkkiin on ihan oikeasti tarttunut kiiski
tai pieni ahven. Se jotenkin vain on sopinut tilanteeseen.
Kalajuttu
Kirjoittanut Lauri Pohjanpää
Oli ruuhessa poika, ja koukkuhun
se sylkäs: tulkoon kala!
Ja eikös kohta korkkia
veden alle viedä ala!
Mut katsoppas, kalan millisen
soi onkeen veden valta:
pikkirikkinen, piikkinen kiiskinen
nous ilmoille aaltojen alta!
Mut kuka nyt kiiskejä onkisi,
sanoi pojalle pojan järki.
Ja uljaasti huutaa kuikkasi:
- Hei vaan, ja taas tuli särki!
- Se on, poika, jo kohta kalamies,
isä niitulla hymähteli.
Tais saada oikein ahvenen,
siihen veisteli iso veli.
Ja pikkusisko kotihin
jo piennarta mennä väänti.
- Näin suuren kalan veikko sai,
se jo veräjän alla äänti.
Joku eukko tuvassa kahvia
joi ryysti, ja suu jäi auki:
- Voi ihmettä, - paljon kiitoksia!
- jopas oli emähauki!
Pian kolmannessa talossa
joku kahvikullan luona
jo kertoi: Villekin kalan sai,
joka oli kuin lampaan vuona!
Minä ja velipoika Raimo ongella Sotkanselällä
Muutama vuosi sitten runo tuli taas mieleen ja minua kiusasi kun en muistanut siitä enää muuta kuin tuon yhden säkeen.
Runon löytäminen olikin vähän haastavaa kun en muistanut
runoilijan enkä runon nimeä. Sitä kaiveltiin sitten netistä ja ykskaks yllättäen runo löytyikin eräältä keskustelupalstalta. Kävi ilmi että moni muukin oli kaivannut tuota runoa ja joku ystävällinen henkilö oli sen kirjoittanut tuolle keskustelupalstalle. Keskustelusta huomasi että runo vaikutti olleen monelle ikäiselleni miehelle mukava muisto lapsuudesta.
Ja tuskin vaan oli aamunsuu
se kullankallis ohi,
kun viaton kiisken-poikanen
oli suuren suuri lohi.
Lauri Pohjanpään ”Kalajuttu” on alkuruno 10-osaisesta
sikermästä ”Eriskummainen uni merikäärmeestä”. Se on
julkaistu ensimmäisen kerran kokoelmassa ”Sininen hämärä” vuonna 1933. Löytyy myös esimerkiksi teoksista
”Lausuntarunoja nuorelle väelle” (toim. Eero Salola, 1949)
ja ”Viides lukukirjani” (toim. Laurinen, 1955).
Kireitä siimoja,
Reijo Hätinen
Hätisetti3
Sarjassa
nuoria
Hätisiä
esittelyssä
Olli-Pekka Hätinen
Olli-Pekkaa
kiinnostaa suvun tarina
Olli-Pekka Hätinen, 33, on nuoresta iästään
vistä suomalaisyrityksistä ei löytynyt sopivia ja kiinnostavia töitä vastavalmistuneelle.
huolimatta asunut useilla paikkakunnilla.
Nykyään Olli-Pekka Hätinen on Lahdessa toimivan Labio
Oy:n liiketoimintapäällikkö vastuualueenaan yrityksen talousNykyään koti on Lahdessa ja työ puhdasta
hallinto ja myynti. Yrityksen biokaasun tuotanto- ja jalostuslaitos on tuotanto­teholtaan Suomen suurin. Se käsittelee kauteknologiaa edustavan yrityksen Labio Oy:n
pan ja teollisuuden biojätteitä, yhdyskuntien biojätteitä sekä jätevedenpuhdistamoiden lietteitä. Jätteestä valmistetaan mäliiketoimintapäällikkönä.
dättämällä raakabiokaasua, jonka Labion kumppani Gasum
Oy jalostaa edelleen koostumukseltaan maakaasua vastaavaksi, noin 95–98 %:ksi metaaniksi. Biokaasu menee valtakunnan
– Ala-asteen aloitin Jyväskylässä. Risto-isän töiden myötä muukaasuverkkoon ja sitä voidaan käyttää aivan kuten maakaasuatimme Kuopioon ja edelleen Siilinjärvelle Toivalaan, jossa kävin
kin; liikenne­käytössä sekä teollisuuden energianlähteenä. Suoloppuun ala-asteen ja yläasteen luokat. Lukion suoritin Kalla­
messa tuotetulla biokaasulla korvataan Suomen Venäjältä osveden lukiossa Kuopiossa ja armeijan alokasajan ilmatorjuntatamaa maakaasua.
joukoissa Rissalassa. Reserviupseerikoulu vei Haminaan, kotina
Labio Oy:n 50 gigawattitunnin vuosituotos vastaa noin 4500
oli ilmatorjuntakomppania.
henkilöauton vuotuista polttoainetarvetta. Lopuksi mädätetty
Olli-Pekka valmistui vuonna 2010 kauppatieteiden maistebiojäte kompostoidaan LABIOn kompostointilaitoksessa. Valriksi Kuopion yliopistosta (nykyinen Itä-Suomen yliopisto) päämis komposti päätyy hyötykäyttöön maanviljelykseen ja kasvu­
aineena yrittäjyys.
alustojen raaka-aineeksi.
– Mielenkiintoinen vaihe opinnoissa oli vuo– On varsin mielenkiintoista työskennellä puhden kestävä opiskelijavaihto Pietarissa. Koska en On mielenkiintoista taan teknologian alalla. Labion kaltaisista yrityksistä
osannut ennestään venäjänkieltä, uuden kielen työskennellä puhtaan odotetaan Suomeen merkittävää kasvualaa. On muopiskelu haukkasi opinnoista valtaosan, mutta
kava mennä illalla nukkumaan sen ajatuksen kansteknologin alalla.
se kannatti. Sain kielen haltuun ja tulen sillä hysa, kun tietää, että yrityksen taloudellinen voitto ja
vin toimeen. Maisteriopintojen lopputyö käsitteli ympäristö­
ympäristön etu eivät ole ristiriidassa. Mitä paremmin firmalla
teknologiayritysten etabloitumista Venäjän markkinoille. Opismenee, sitä enemmän ympäristö hyötyy. Biokaasun tuotantoa
keluajan työkokemus karttui rahoitusalalta Suomen pankista ja
ei myöskään tueta yhteiskunnan varoista, ja näin sen pitää olliikepankeista Helsingissä. Toiveeni oli päästä heti Venäjän kaulakin – toimintamme tulee perustua markkina­ehtoisuuteen, ei
pan tehtäviin, mutta osin finanssikriisin vuoksi itäkauppaa tekejatkuviin tukipaketteihin.
4
Hätisetti
Komea kalansaalis.
Kyseinen elokuun 2015
Tenon nousulohi on
kalakaverin saama,
minun tehtäväksi jäi
juuri tuon kalan kohdalla
haavimiehenä olo.
Koti Salpausselän jylhissä maisemissa
Olli-Pekka asuu Salpausselän komeissa maisemissa Lahden ja
Hollolan rajalla. Ikkunasta näkyy metsää ja vettä, mitä osaan arvostaa, sillä urheilu, luonnossa liikkuminen ja yleinen aktiivisuus
kuvastavat perheemme elämäntapaa.
– On käyty marjassa, oltu vesillä ja kalastettu. Urheilu on aina
ollut lapsuudesta saakka etenkin jääkiekon, jalkapallon ja hiihdon muodossa. Sieltä se periytyy minullekin ja sitähän harrastetaan edelleen aina kun nähdään. Vapaata vietän paitsi kunto­
salilla ja golfaten edelleen kalastaen, mökkeillen ja muutoinkin luonnosta nauttien. Lomilla ja viikonloppuisin yritän käydä
mahdollisimman usein vanhempieni luona mökillä Retusessa.
Mökki ei ole kummankaan vanhempani kotipaikka, mutta lähellä molempien kotipaikkoja. Meillä on hyvin läheiset välit koko
perheen kanssa, ja olen siitä erityisen iloinen.
Mummon kautta pohjalaista verta
– Isoäidin myötä savolaiseen sukuun tuli pohjalaista verta. Ukillani oli hengen lähtö lähellä talvisodassa. Haavoituttuaan hän
oli hoidettavana Pietarsaaren sotilassairaalassa ja tapasi siellä
mummon. He avioituivat jatkosodan aikana ja asettuivat sodan jälkeen asumaan Tuusniemelle. Perheemme tarina voisi
olla toisenlainenkin, Olli-Pekka pohtii. Historiaa taaksepäin katsoessa tietysti toivoo, että ukki olisi säästynyt haavoittumisilta,
jotka seurasivat häntä lopun elämäänsä. Mutta olisiko hän siinä tapauksessa ikinä tavannut mummoa?
Väinö-ukki kuoli v. 1990 ollessani 8-vuotias. Myöhemmin
olen ymmärtänyt, että ukin viimeisinä elinvuosina, siis minun
lapsuusaikana, ukin voimille kävi vuosi vuodelta enemmän
sota-ajan vammat. Minun on vaikea sanoa tarkkaan, että mitkä
muistot ukista ovat niin sanotusti oikeita muistoja ja mitkä ovat
muistoja valokuvista. Pirkko-mummini kuoli yli 10 vuotta sitten.
Hänet muistan oikein hyvin, mummo oli älykäs ja huumorin­
tajuinen ihminen ja hänellä oli todella hyvä muisti. Sain oman
auton 18-vuotiaana ja ajoin silloin tällöin mummoa tapaamaan
Tuusniemen vanhainkotiin. Näissä tapaamisissa hän kertoi minulle pyynnöstäni perheen vaiheista kansalaissodassa sekä myöhemmissä sodissa Neuvostoliittoa vastaan. Ne muistot ovat jääneet lämpimänä mieleen.
Jari-veli ja Katja-sisar
Sisaruksiani ovat Jari ja Katja. Jari asuu oman perheensä kanssa Siilinjärvellä, heille on juuri syntynyt poika, Kasper. Hätisen
nimi siis jatkuu tältäkin osin. Jari työskentelee nuorten liikunnan ja urheilun parissa Suomen merkittävimmässä liikuntajär-
jestössä Valo ry:ssä, vastuullaan yli 200.000 koulu­ikäisen nuoren liikkumista vuosittain edistävät Taisto- ja #MunLiike –kampanjat. Lisäksi Jari viimeistelee liikuntalääketieteen opintojaan
Itä-Suomen Yliopistossa.
Katja opiskelee niin ikään Itä-Suomen yliopistossa, kulttuurin­
tutkimuksen oppiaineessa, joka on poikkitieteellinen humanistinen-yhteiskunnallinen opintosuuntaus. Viimeisimmät
vuodet Katja on ollut opintojen ja opintoihinsa liittyvien työ­
harjoittelujen vuoksi paljon ulkomailla. Venäjällä, Englannissa ja
nyt avo­miehensä kanssa Ruotsissa. Koko perhe on hyvin tyytyväinen Katjan intoon opiskella ja työskennellä ulkomailla etenkin siksi, että me muut saamme aina hyvän syyn lomailuun matkustaessamme tapaamaan häntä.
Suku on tullut Olli-Pekalle viime vuosina yhä tärkeämmäksi.
– Nykyisin vietän aikaa, voisi sanoa ihan säännöllisesti isän
ja setien Heimon, Joukon ja Eskon kanssa. Kesäiseksi perinteeksi ovat muodostuneet miesten kalaretket vanhempieni mökillä tai Tuusniemen Juojärvellä, jossa pääsee järvitaimenta uistelemaan. Viime kesänä käytiin Heimon hytillisellä puuveneellä
Kalla­vedellä, sinne pitää mennä uudestaan. Arvostan näitä hetkiä setieni kanssa, ne ovat minulle tärkeitä.
Nuorillekin suunnattua ohjelmaa
Sukuseura ja suvun tarina kiinnostaa Olli-Pekkaa.
– Olin maaliskuussa vanhempieni kanssa hiihtelemässä Levillä. Sillä reissulla sain Hätiset Savosta -sukukirjasta oman painoksen. Sotahistoria on minua aina kiinnostanut ja suku­historia
niin ikään. Monelle ikäiselleni löytyisi heidän omien sukujensa
historiasta tarinoita ja niiden myötä kenties vastauksia vaikkapa
selittämään omaa lapsuutta ja siellä olevia tapahtumia.
Hätisen sukuseura on hyvässä vedossa, mutta jäsenten
keski-iän nousu huolettaa. Siksi meidän nuorempienkin olisi innostuttava mukaan. Muuten kerrotut tarinat vähitellen unohtuvat. Aloituskynnys mennä mukaan voi olla kuitenkin korkea minun ikäisille saati nuoremmille, varsinkin kun me nuoremmat
polvet asutaan vähän ympäri maata tai maailmaa. Ei minulla ole
valmista vastausta, että miten tämä haaste ratkaistaan. Onneksi sukuaan voi tavata muulloinkin kuin virallisten kokousten yhteydessä, vaikka noilla kalastusreissuilla.
Moni sukumme nuori pohtii opiskelupaikan
saamista ja työnsaantia opintojen jälkeen.
Mikä viesti sinulla olisi muille nuorille?
– Tärkeintä on opiskella sitä alaa, mikä itseään kiinnostaa. Sen
lisäksi kannattaa selvittää, että millaiset ovat itseään kiinnostavien alojen työllisyysnäkymät. Varmaa työpaikkaa ei kukaan
voi luvata, mutta isossa kuvassa on olemassa aika hyvä yhteis­
ymmärrys siitä, että millä aloilla tulevaisuudessa on töitä. Yleisesti tunnustettuja ihmiskunnan suuria muutoksia, eli hienossa
kielessä globaaleja megatrendejä, seuraavien vuosikymmenten
aikana ovat muun muassa ilmastonmuutos ja perinteisten raaka-aineiden riittävyys. Näihin haasteisiin vastaa puhtaan teknologian yritykset, jotka säästävät raaka-aineita ja hillitsevät perinteisten polttoaineiden käyttöä ja näin loiventavat ilmaston lämpenemistä. Tällä alalla tulee riittämään töitä.
Teksti: Raija-Liisa Konkola
Kuvat: Olli-Pekka Hätisen arkisto
Hätisetti5
Lennokasta menoa
kesämökillä
Vanhempieni kesämökki Tervossa on
luonnonystävän paikka. Siellä on järvi ja
metsää, ja sen myötä alueella esiintyy runsaasti
erilaisia lintuja. Lintujen seuraaminen on
äärimmäisen rentouttavaa kiireisen
arjen keskellä.
viiden metrin päästä järviruokojen vierestä lähti lentoon iso ruskea lintu. Siinä vaiheessa ajattelin vain että olipa hassun näköinen sorsa. Muutama päivä sen jälkeen näin kun todennäköisesti sama yksilö käyskenteli veneen vieressä ja tajusin sen olevan
kaulushaikara. Eräänä kesänä vieraamme huomasi liikettä rannalla korkeassa heinikossa. Hän nappasi tyhjän pullon käteensä ja puhalsi siihen niin, että sai aikaan kumean kaulushaikaran
ääntä muistuttavan äänen. Saman tien heinikosta nousi esille
kaulushaikaran pää katsomaan että kuka kutsuu.
”Kukas jeppe se sinä olet?”
Kolmisen vuotta sitten pihaamme pesiytyi sepelkyyhkyn poikanen. Poikanen oli jo sen verran iso, että emo oli laittanut sen
omilleen. Sen lento ei oikein vielä sujunut koska pyrstösulat eiParasta aikaa ovat kevään ja alkukesän aamut, jolloin lintujen
vät olleet vielä kasvaneet. Poikanen sai nimekseen Jeppe ihan
kuoro on täydessä käynnissä. Kun pesintä alkaa, linnut vaikenesen takia, että ensimmäisen kerran poikasen nähtyäni tokaisin,
vat. Sitten alkaa armoton ruuan etsiminen ja eväiden vienti poiettä ”Kukas jeppe se sinä olet”. Jeppe oli vähän turhankin kesy.
kasille. Sitten lähdetään pesästä ja harjoitellaan lintuna olemista.
Se päästi minut ihan viereen, noin 1,5 metrin päähän. Jeppe oli
Mökkitontilla on kuusi linnunpönttöä. Niissä asustaa vuomökkivieraana noin kaksi viikkoa. Mikäs oli pihalla majaillessa kun
sittain tali- ja sinitiaisia sekä kirjosieppoja. Kerran näin jopa
oli ruokaa yllin kyllin tarjolla. Sinä vuonna meidän ei tarvinnut
kerrostalo­tyylisen rakennelman, jossa kirjosieppo asusti pöntöskerätä marjasatoa musta- ja punaherukoista eikä mansikoista.
sä ja räkättirastas oli tehnyt sen päälle oman risupesänsä. ReviiLahdella asustaa vuosittain laulujoutsenia. Joutsenhan on
ritaistot ovat joskus ankaria. Talitiaiset ja sinitiaiset valitsevat aipaikkauskollinen lintu. Jos joku vieras joutsen laskeutuu lahdelna ensiksi omat pönttönsä. Kirjosieppo, joka tulee paikalle aina
le, on sotatila käynnissä. Reviirin omistaja käy armotta valtaajan
vähän liian myöhään, yrittää joka kesä vallata pesä­
kimppuun ja ajaa sen pois. Kerran on reviirin omispöntön talitiaiselta tai sinitiaiselta. Tiaiset ovat tosin Noin 80 eri lintulajia taja takaa-ajon aikana lennossa tarrannut kiinni valolleet sen verran määrä­tietoisia, että valtaus ei ole
tausta yrittäneen pyrstö­sulkiin. Laulujoutsen on kauon vuosien varrella
onnistunut. Varsinkin sinitiainen on todella ärhäknis lintu, mutta ääni on kyllä aika karmea. Toisaalbongattu.
kä pikkulintu sille päälle sattuessaan.
ta se kuuluu meidän lahden ääni­maailmaan, ja jos
Mökin rannassa on välillä nähty myös vähän harvinaisemsen ääntä ei joskus pitkään aikaan kuulu niin heti alkaa ihmetelpi vieras, kaulushaikara. Sen äänen kuulee usein mutta muutalä että mitäs meidän joutsenille on nyt sattunut. Loppukeväällä
man kerran olen päässyt näkemäänkin sen. Kerran kävelin pol2015 oli lahdella kokoontumisajot. Järvellä uiskenteli kaikkiaan
kua pitkin rantaan päin ja säikähdin pahanpäiväisesti kun noin
23 laulujoutsenta, joista osa oli nuoria yksilöitä.
6
Hätisetti
Viime vuosina lähialueella on pesinyt ruskosuohaukka ja
varsinkin rouva on usein nähty saalistamassa rantaruovikossa.
Huonompi homma sorsanpoikasille, mutta luonnon ehdoilla
on mentävä. Emo tuo alkusyksystä poikaset lahdelle ja opettaa
niille lentämistä. Olemme monena vuotena saaneet muutaman viikon ajan seurata miten emo opettaa poikasilleen ilma­
virtojen käyttöä lentokorkeuden nostamiseen. Sitten syöksytään taas alas ja harjoittelu jatkuu. Meilläpäin liikkuu myös muita peto­lintuja kuten kalasääski (eli sääksi). Olen kuullut sen äänen, mutta en ole vielä livenä nähnyt. Sinisuohaukkaparinkin
olen joitakin vuosia sitten alueella nähnyt ja tänä kesänä hiirihaukkakin lenteli mökin yllä. Joku jalohaukkakin meillä välillä
pihassa pikaisesti pyörähtää, mutta en ole saanut siitä tehtyä
vielä tarkkaa lajimääritystä. Pieni varpuspöllökin on myös käynyt paikalla tarkistamassa saalistilannetta.
Kaksi vuotta sitten syksyllä saimme todistaa hienoa näytelmää, kun iso joukko kurkia alkoi kerääntyä parveksi ihan mökin yläpuolella. Kurkia saapui koko ajan lisää eri suunnista ja lopulta niitä oli paikalla 40–50 yksilöä. Sitten aivan yhtäkkiä kuin
taika­iskusta kaikki kurjet kääntyivät samaan suuntaan ja auramuodostelma oli valmis. Lentosuunta oli etelään.
Kesällä 2015 tuli tavattua normaali kattaus lintuja vaikka alkukesä olikin hyönteissyöjille hankala. Pääskyjä näkyi vain muutama. Sinitiainen ja talitiainen ainakin saivat pesueensa lento­
kykyisiksi. Sinitiaisella oli ilmeisesti pesäpöntössä hiukan ahdasta. Poikasia tuli nimittäin ulos 10 kpl! Ilmeisesti mökkiseutu on
erilaisten lintujen mieleen. Pihapiirissä ja järvellä on bongattu
vuosien aikana noin 80 eri lintulajia. Onkin mielenkiintoista nähdä millainen lintukesä 2016 tulee olemaan.
Kesälomaa odotellen,
Mervi Hätinen
Eva´s Way
Sukuseura
Hätisten ensimmäinen sukutapaaminen oli vuonna 2002.
Sukuseuran perustamisesta päätettiin seuraavana vuonna 2003. Hätisen sukuseura ry toimii yhdyssiteenä sukuun
kuuluvien välillä mm. tekemällä sukututkimusta, tiedottamalla ja järjestämällä sukutapaamisia.Seuran jäsenenä voi
olla joko isänsä tai äitinsä puolelta tahi avioliiton kautta sukuun kuuluva henkilö.
Sukuseura tiedottaa julkaisemalla Hätisetti-sukulehteä kahdesti vuodessa, toukokuussa ja marraskuussa. Painetun lehden lisäksi tuotetaan samansisältöinen verkkolehti. Juttuvinkit sukuun liittyvistä henkilöistä ja aiheista ovat tervetulleita.
Myös valokuvia ja valmiita kirjoituksia toivotaan. Ajankohtaisista asioista informoidaan jäseniä sähkö­postitse. Netti­
sivuilla www.hatinen.fi on tietoa suvun historiasta, säännöt, toimintasuunnitelmat ja toiminta­kertomukset, yhteen­
vetoja ja valokuvia sukutapaamisista sekä verkko­lehti. Meidät tavoittaa myös sosiaalisessa mediassa www.facebook.
com/Hatisensukuseura
Hätiset Savosta –sukukirja julkaistiin 2009.
Kirja kertoo savolaisen Hätisen suvun historiasta vuodesta 1600. Painosta on vielä
saatavissa. Kirjan hinta on 40 euroa/kappale. Sukustandaarin hinta on 50 euroa/kpl ja
sukupinssin hinta 5 euroa/kpl.
Sukuneuvosto tutuksi!
Seuran asioita hoitaa hallitus, jota kutsutaan suku­
neuvostoksi. Jäsenet valitaan joka toinen vuosi pidettävässä sukukokouksessa.
Raimo Hätinen, suvun esimies, puh. 044 210 4057, rhatinen@gmail.com
Jouni Hätinen, suvun varaesimies, puh. 040 582 9004, jouni@meili.fi
Anita Räsänen, sihteeri puh. 0400 572 804, marasanen@gmail.com
Risto Hätinen, jäsen puh. 040 566 8466, risto.hatinen@siltanylund.fi
Jukka Hätinen, jäsen puh. 050 327 4840, jukka_hatinen@luukku.com
Reijo Hätinen, jäsen puh. 050 351 5048, reijo.k.hatinen@gmail.com
Marja-Leena Vuori, jäsen puh. 044 988 2340, mvuori48@gmail.com
Pentti Hätinen, kunniajäsen, sukututkimus, puh. 050 382 8812,
pentti@hatinen.net
***
Raija-Liisa Konkola, tiedotus puh. 050 500 3219,
raijaliisa.konkola@pp.inet.fi
Suomalainen Aapeli (Abel) Hätinen
muutti siirtolaisena Yhdysvaltoihin
1900-luvun alussa. Hänen ja
Eva-puolison tarina on nyt julkaistu
kirjana Eva´s Way. Sen on kirjoittanut Linda A. Hatinen.
Kirjan tarina ja upeasi kirjoitettu teksti vetää puoleensa.
Kirjaa voi tilata mm. Amazon.com–kirjakaupasta.
Lindan toinen, pian ilmestyvä kirja käsittelee
Abelin ja Evan jälkipolvia.
www.lindahatinen.com
Eturivissä oik. Raimo, Anita ja Jouni,
takarivissä oik. Risto, Jukka, Marja-Leena ja Reijo
Otathan yhteyttä, onpa sinulla sukuumme tai
seuraan toimintaan liittyviä kysymyksiä tai
kun haluat kertoa henkilöiden ja suvun vaiheista.
Hätisetti7
Hätisen sukuseura
– iloinen yllätys
Kevättalvella tänä vuonna sisareni Elvi
Karppinen (s. Juntunen) oli tavannut
ryhmämatkalla Viroon serkkumme MarjaLeena Vuoren linja-autossa. Kohtaaminen oli
molemmin puolin mieluisa, koska serkkujen
tapaamiset ovat nykyään jääneet harvinaisiksi.
Heidän jutellessaan Elvi kuuli Hätisten
Sukuseurasta ja Seuran tapaamisista.
Leena Lehtimäki (vas.), Marja-Leena Vuori ja
Elvi Karppinen kuuluvat Gabriel 1719 jälkeläiset -sukuhaaraan.
Joukko seuran jäseniä olikin tulossa maaliskuussa Iisalmeen
na Varvisaaressa. Kesällä 1931 vanhempani solmivat avioliiton.
teatteri­retkelle ja Runnin kylpylään. Saimme kutsun osallistua
Pari ensimmäistä vuotta he asuivat Riistavedellä, mutta muutyhteiseen illanviettoon Runnilla Hätisten kanssa. Illan aikana
tivat sitten Kiurvedelle, mistä isäni Eino Juntunen oli kotoisin.
saimme kuulla seuran toiminnasta ja tapaamisista, sekä sain osHe saivat ostaa läheltä isäni kotipaikkaa pienen maatilan. Pertaa 2009 julkaistun historian ”HÄTISET SAVOSTA”.
heeseen syntyi kolme tyttöä ja kaksi poikaa.
Mielenkiinnolla olen lueskellut kirjaa. Ylättävä tieto Hätisten
Usein äitini kertoili muistoja perheestään ja elämästään envähälukuisuudesta löytyy jo ensimmäiseltä sivulta. Syntyjään
nen Kiuruvedelle tuloaan. Hän oli muuttanut kauas sisaruksisHätisen nimisiä on 2008 ollut vain 623 henkilöä. Hätisten suku
taan. Siihen aikaan ei tietoliikenne ja ihmisten liikkuminen ollut
on siis todella pieni, enkä itsekään ole moneen Hätinen-niminiin sukkelaa kuin nykyisin. Muistan, että kerran vuodessa hän
seen törmännyt, vaikka asun nykyään Kuopiossa.
teki matkan Kuopion seudulle tapaamaan sisaruksiaan.
Lähes kaikki tietoni perustuvat äitini, Eeva StiSukuhistoriaa tutkiessani on tullut mieleen muuÄitini kertoili
na Hätisen (s. 23.3.1910) kertomuksiin omasta pertamia kysymyksiä. Löytyykö vastausta siihen, mikheestään. Sukukirjassa hänen perheestään on TAU- muistoja perheestään si iso-isoisäni Johan Johanss. Hätinen s.20.10.1846
LU 12 sivulla 404. Hän on syntynyt Riistavedellä. Hä(TAULU 7) muutti perheineen Jääskeen. Ehkä lähja elämästään.
nen isällään oli ollut torppa, jonka maata hän ei saadettiin työn perässä paremman elintason toivosnut lunastettua torpparilain tultua voimaan, vaan joutui purkasa. Osa lapsista on jäänyt sinne tai heistä ei ole muuta maininmaan mökin ja siirtämään toiseen paikkaan. Voi vain kuvitella,
taa sukukirjassa. Sain pari viikkoa sitten yhteyden­oton Amerimiten suuri ja raskas urakka sellainen on ollut. Sen ajan työlliskasta Peter Hatiselta, joka on tätä samaa sukuhaaraa kuin minätymistavan mukaan äidinkin ensimmäiset työpaikat olivat maakin. Hänen iso-isoisänsä oli muuttanut Amerikkaan 1904. Tutlaistalon piian paikat. Tuohon aikaan eli 1930-luvulla löytyivät
kittuani sukukirjaa päädyin siihen, että Aapeli (Abel) Hätinen s.
maaseudun miesten tavanomaiset työpaikat savotoista. Keväi24.12.1880 on isoisäni Antti Juho Hätisen veli, s 24.2.1879. Aasin puut uitettiin vesistöjä pitkin aina rannikolle asti. Äitini piikopeli muutti Jääskeen 14.6.1897 eikä kirjassa ole hänestä maimistalo sattui olemaan uittoreitin varrella ja uittomiehet asuinintaa sen jälkeen. Asiaa pitää selvittää lisää kirjeenvaihdossa
vat ohikulkiessaan maalaistaloissa. Näin vanhempani tapasivat
Peterin kanssa.
ensimmäisen kerran.
Mielenkiinnolla seuraan Hätiset-sukuseuran toimintaa ja aion
Äidilläni oli kuitenkin haave tehdä elämässään muutakin
lähettää myös sukuhistoriaan perhettämme koskevat tiedot.
kuin piikoa. Hän hakeutui 1930 Kuopioon ompelijakouluun ja
sai kouluajan asua tätinsä Eva Stina Miettisen (s. Hätinen) luoKirjoittaja Leena Lehtimäki s. Juntunen
8
Hätisetti
Yksipyöräilyn
lumoissa
Muutamia vuosia sitten poikani Jamin
pikkuserkku Eero oli hankkinut yksipyöräisen
ja opetellut ajamaan sillä. Käydessämme Eeron
luona Jamia ja hänen isoveljeään Joonaa
puraisi yksipyöräilykuume.
Iltapäivän aikana pojat harjoittelivat Eeron pyörällä tasa­painoilua
ja omat pyörät piti saada mitä pikimmin. Ensimmäiset pyörät
hankittiin edullisesti Biltemasta. Näillä pyörillä pojat hankkivat yksipyöräilyn perustaidot eli tasapainonhallinnan, eteen- ja taakse­
päin pyöräilyn ja hyppimisen paikoillaan ja korokkeelta toiselle.
Tasapainon hallinnan harjoittelu vei Jamilta kaksi päivää, eli
useita tunteja. Harjoittelun alussa tukea joutui ottamaan molemmilta puolin, ja tässä hyvänä apuna oli terassin kaide sekä talon seinä. Vähitellen tasapainoa alkoi löytyä ja eteenpäin
pääsi muutamia metrejä. Taidot karttuivat nopeasti ja pyörän
kyytiinkin rupesi pääsemään ilman tuen ottamista. Hyppimis­
harjoitukset käynnistyivät melko pian eteenpäin pyöräilyn onnistuttua. Hyppiessä yksipyöräisellä pompitaan samaan tapaan
kuin hyppykepillä. Yksipyöräisellä voi hyppiä paikoillaan tai hyppiä korkeustasolta toiselle. Harjoittelun rytinässä taisi terassin sivulistakin irrota ja saada muitakin kolhuja osakseen.
Vanhalla pyörällä Jami pyöräili myös kouluun noin 1,5 kilo­
metrin matkan. Vuoden pyöräilyn jälkeen tilattiin unicyckle.
com:sta uudet kunnon pyörät, joissa on temppuilua helpottava pidempi satula. Jamin kavereista kukaan ei ole innostunut
yksipyöräilystä, joten Jami temppuilee yksin tai melkein 3 vuotta vanhemman isoveljensä Joonan kanssa. Yksipyöräily näyttäisi olevan samanlainen taito kuin tavallinenkin pyöräily. Jos sen
kerran oppii, niin sen aina taitaa. Kainuussa on pitkät ja lumiset
talvet, joten yksipyöräilyssä tuleepitkiä taukoja, mutta se ei näytä haittaavan. Haittaa ei ole tehnyt myöskään se, että Jamille on
tullut pituutta lisää 20-30 cm siitä, kun hän harrastuksensa aloitti.
Yksipyöräilyssä haasteellisinta on tasapainon pitäminen ja
siihen tarvitaan keskikehon lihaksia ja hyvää keskikehonhallintaa. Myös jalkalihakset joutuvat töihin, varsinkin hyppiessä. Itselläni on ollut haaveena jo monta vuotta opetella ajamaan yksi­
pyöräisellä, mutta en ole vielä rohjennut tuumasta toimeen.
Olisikohan tämä tuleva kesä sellainen, jolloin minäkin kiipeäisin
yksi­pyöräisen satulaan ja pyöräilisin auringonlaskuun.
Anita Räsänen os. Hätinen
Jami Räsänen temppuilee yksipyöräisellä.
Hätisetti9
Riitta Hätinen
harrastaa öljyvärimaalausta
ja vanhojen esineiden tuunausta
Haastattelupäivänä serkkuni Riitta Hätinen
on käynyt Tuusniemen toimintakeskuksella
sahaamassa taulunkehyksiä. Muutama taulu
odottaa kehystämistä.
– Maalausharrastukseni alkoi sattuman kautta. Minut houkuteltiin mukaan kansalaisopiston maalauspiirin vuonna 2009. Aluksi epäröin taitojani, mutta mielenkiinto heräsi kurssilta saatujen neuvojen myötä. Oli opeteltava öljyvärien sekoittaminen ja
pensselin käyttö. Aika pian pääsin jyvälle väreistä ja tekniikasta
ja saavutin tason, jolla nykyäänkin maalaan.
Maalausten aiheet löytyvät valokuvista, lehdistä ja vaikka kodin esineistä, ja luonto inspiroi. Kansalaisopiston maalaus­piirissä
luonnostelen työt. Maalaaminen vaatii kuitenkin keskittymistä,
joten viimeistelen työt kotona. Vuosien aikana on syntynyt mm.
”Mustikoiden aikaan, Sireenit aitan kuistilla (kuva lehden kannessa), Jänis aurinkoisena aamuna, Tuusniemen rantabulevardi auringonlaskun jälkeen”. Vanhoista laudoista ja heinäseipäistä saa kauniita kehyksiä.
Riitta kertoo tekevänsä tauluja omaksi ilokseen, ja ne sisustavat hänen kotiaan. – Jonkun verran annan töitäni lahjaksi ja
muistoksi. Hauska yllätys oli, kun talviaiheinen maalaus julkaistiin Tuusniemen kunnan joululehden kansikuvana. Kun seinät
täyttyvät, ehkäpä ryhdyn myymään niitä kirpputorilla, Riitta toteaa naurahtaen.
Mummolan vanha lipasto sai Riitan käsittelyssä uuden ilmeen.
10 Mustikoiden aikaan.
Tekemällä oppii
Riitta on myös innokas sisustaja, hänellä on hyvä värisilmä ja tyylitaju. Värit ja kuosit vaihtuvat hänen kodissaan vuoden­aikojen
mukaan. Mistä saat inspiraation sisustuksen päivittämiseen?
– Varmaankin siitä, että oma silmä kyllästyy katselemaan.
Sisustus­tyylini lähtee vanhojen huonekalujen laitosta, kunnostamisesta ja tuunaamisesta. Ne eivät ole koko sisutus, mutta
tärkeä osa muuta sisustusta. Vanhat huonekalut ovat peräisin
äidin puolen mummolasta ja kirpputoreilta. Jostain oli aloitettava, joten ryhdyin vaan tekemään. Huomasin, että tekemällä
oppii lisää. Poistan maalit, hion pinnat ja pintakäsittelen uudelleen, yleensä maalaan. Vuosien aikana muun muassa vanha puu­
sohva, lipasto ja pöytä ovat saaneet uuden ilmeen. Olen myös
koonnut ja kunnostanut puisia kirnuja ja korvoja.
Hätisetti
Vanhoja ikkunanpokia olen muuttanut peileiksi tai ripustanut niihin erilaisia koristeita. Viimeisen kymmenen vuoden aikana on tämä hulluus käsillä tekemiseen iskenyt ja sen tuloksena kaikkea on tullut kokeiltua ja tehtyä, Riitta pohtii.
Tuplasti Hätinen
Mutta kuka on Riitta Hätinen? Hän
asuu avomiehensä Heikin kanssa
Tuusniemen keskustassa. Perheeseen
kuuluvat Seinäjoella asuvat tytär Sari
ja lapsenlapsi Janina sekä Heikin poika Tuomas, joka asuu Kuopiossa. Riitta
on tuplasti Hätinen. Jaakko-isän puolelta hän kuuluu Magnuksen suku­
haaraan ja Helvi-äidin puolelta Gabrielin sukuhaaraan.
Riitta kiinnostui jo pienenä hevosista perheen maatilalla
Tuusjärvellä ja osallistui, heti kun pystyi, hevosen kanssa tilan töihin. Omena ei ole kauas pudonnut, sillä hevosharrastus jatkuu
tyttären perheessä. Lapsenlapsi Janina harrastaa ravi­hevosten
treenausta ja kilvanajoa.
Olavi-veli jäi perheineen kotitilalle, kun taas Riitta halusi
töihin kaupan alalle. Ensimmäinen työpaikka löytyi päivittäis­
tavarakaupasta Tuusniemeltä. Tie vei kauppakouluun Kuopioon.
Sen jälkeen hän jatkoi työskentelyä Kuopion kauppahallissa toimivassa kahvilassa sekä kaupungin suurimmissa kulta- ja kelloalan liikkeissä. Perheasiat toivat takaisin Tuusniemelle 1990-luvun puolivälissä. Eläkkeelle hän jäi viime elokuussa oltuaan viime vuodet kouluavustajana Tuusniemen kunnassa.
– Onhan tämä mukavaa, kun nyt on enemmän aikaa harrastaa sekä tavata sukulaisia ja ystäviä lähellä ja kaukana.
Teksti: Raija-Liisa Konkola
Kuvat: Riitta Hätisen arkisto
Muistoissa
Veikko Juhani ”Jukka” Hätinen 1934-2016
Veikko Juhani ”Jukka” Hätinen kuoli 81-vuotiaana
3.3.2016 Helsingissä. Hän oli syntynyt Kauhavalla
6.9.1934. Lempinimi Jukka vakiintui kouluaikoina.
Kauhavalta perhe muutti sodan jälkeen Rovaniemelle ja isän
varhaisen kuoleman jälkeen Kemiin, jossa Jukka kävi Rovaniemellä aloittamansa keskikoulun loppuun Kemin lyseossa.
Mainosala ja taiteet kiinnostivat nuorta miestä. Helsingissä
hän kouluttautui mainoshoitajaksi ja opiskeli samalla Ateneumin iltalinjalla. Pitkä työura sanomalehdissä alkoi Liiton
ilmoituspäällikkönä Oulussa. Vastaavissa tehtävissä Pohjolan
Sanomissa Kemissä hän toimi vuodesta 1966 aina 1980-luvun alkuun. Lehden ilmoitusmyyntijärjestelmää luodessaan
hänen mainosmiehen taidoille oli käyttöä, sillä Kemissä ei
ollut silloin mainostoimistoa. Muutamien yrittäjä­vuosien jälkeen Jukka Hätinen palasi 1987 Pohjolan Sanomien ilmoitus- ja markkinointipäälliköksi. Eläkevuodet koittivat 1994.
Suurimman osan elämästään Jukka Hätinen asui Keminmaassa. Liisa-puoliso löytyi jo kouluvuosina naapuri­koulusta
tyttölyseosta. Tänä kesänä olisi ollut heidän 60-vuotis­
hääpäivänsä. Lapset Anna Maria, Petteri ja Kimmo saivat
perhettä ja asuivat pääkaupunkiseudulla. Sinne myös Liisa ja Jukka asettuivat vuonna 2002, lähelle lapsiaan ja viittä lastenlastaan Sallaa, Miikaa, Annikaa, Attea ja Matildaa.
Intohimo maalaamiseen säilyi läpi elämän. Jukka Hätinen piti eläkevuosina yksityisnäyttelyjä sekä Kemissä että
Helsingissä. Jukan luonteelle ominaista oli sosiaalinen mieli.
Kirjoituksen lähteinä on käytetty Jukka Hätisen vanhimman
lapsenlapsen Salla Hätisen antamaa aineistoa sekä Hätiset
Savosta –sukukirjaa (Gabrielin sukuhaara TAULU 59, Jukka
Hätisen kirjoitus isästään Felix Hätisestä s. 238).
Hätisetti11
Sukuseuran
sukutapaaminen
Pääkaupunkiseudulla asuville kutsu sukutapaamiseen 3. tai 4.9.2016
Hätiset ovat Savosta, kuten sukukirjan nimikin kertoo.
Valtaosa Hätisistä asuu edelleen Savossa, mutta meitä
on monilla muilla paikkakunnilla ympäri Suomea, mm.
pääkaupunkiseudulla, ja Suomen rajojen ulkopuolella
Yhdysvalloissa asti.
Hätisen sukuseuran sukuneuvosto pitää seuraavan kokouksensa Espoossa sunnuntaina 4.9.2016. Samassa
yhteydessä, joko lauantaina 3.9. tai sunnuntaina 4.9. järjestämme pääkaupunkiseudulla asuville Hätisille vapaamuotoisen sukutapaamisen. Tapaamispaikka on Espoossa joko sukuseuran jäsenen kotona tai muussa tiloiltaan
sopivassa paikassa riippuen osallistujamäärästä. Toivomme, että merkitset päivät jo tässä vaiheessa kalenteriisi!
Järjestelyjen vuoksi ilmoita kiinnostuksesi ja yhteystietosi mahdollisimman pian tai viimeistään 15.8. puh.050
5003219, raijaliisa.konkola@pp.inet.fi. Vahvistamme tilaisuuden ajan ja paikan ilmoittautuneille 15.8. jälkeen.
Kerrothan sukutapaamisesta edelleen tuntemillesi Hätisille, jotka asuvat pääkaupunkiseudulla.
Saajan
tilinumero
Mottagarens
kontonummer
Saaja
Mottagare
Maksaja
Betalare
Allekirjoitus
Underskrift
Tililtä nro
Från konto nr
Maaliskuun sukutapaamisen osallistujat illallisella Runnilla
Tuusniemen Osuuspankki
FI75 4787 1020 0725 66
Hätisen sukuseura ry
Hätisen sukuseura ry;n jäsenmaksu
Suorita yhdistyksen jäsenmaksu vuodelta 2016
15 €/henkilö 15.6. mennessä yhdistyksen tilille.
Ainaisjäsenmaksu on 150 €/henkilö
Ole hyvä ja laita selvyyden vuoksi
jäsenen nimi/nimet VIESTI-kohtaan.
Viitenro
Ref.nr
Eräpäivä
Fört. dag
15.6.2016
Euro