Nro 13, 10.4.2008 - Rauhan Tervehdys

Transcription

Nro 13, 10.4.2008 - Rauhan Tervehdys
Seurakuntalehti
101. vuosikerta
Ikoni
polvillaan
Mari Lähteenmaa
Sivut 10–11
No 13
10.4.2008
Nro 13
2
10.4.2008
10.4.2008
Työrauha maahan
Kotimaa-lehti kertoi viime viikolla, että vuonna
Kieltämättä näistä tapahtumista jää outo maku
2006 Pirkanmaan herätys -niminen liike tunnuste-
suuhun, mutta taustalla ovat todennäköisesti inhi-
li Patentti- ja rekisterihallitukselta mahdollisuutta
milliset seikat.
ka ovat vetäneet ja työntäneet miestä eri ilmansuuntiin.
Siksi Koiviston toiminta poukkoili. Hän myöntyi
rekisteröityä uskonnolliseksi yhdyskunnaksi. Tämä
Ilmiö on tuttu kaikille joukkoliikkeiden johtajil-
kirkon oppiin, valmisteli samalla kirkosta eroamis-
hanke liittyy mitä ilmeisimmin Nokia Missioon ja
le. Minkä tahansa hankkeen tai liikkeen ongelmak-
ta, osallistui piispanvaaliin, erosi kirkosta ja perusti
sen toiminnanjohtaja Markku Koivistoon.
si muodostuvat jossakin vaiheessa liian innokkaat
oman uskonnollisen yhdyskunnan.
Tällaisessa rekisteröinnissä ei olisi mitään kum-
kannattajat. He saattavat söheltää hyvää tarkoit-
Hänen ja Nokia Mission kannalta virhe oli piispan-
mallista, jos Koivisto ei olisi ollut tänä vuonna ehdol-
taen sinne tänne eivätkä aina osaa arvioida teko-
vaaliin osallistuminen. Piispan virka ei ole mikään
la Tampereen hiippakunnan piispaksi.
jensa seurauksia. Jälkien siivoaminenkin hoidetaan
keskustelunavausfoorumi. Vihkimisen yhteydes-
puutteellisesti.
sä piispan on annettava lupaus, jolla hän sitoutuu
Nämä kaksi tapahtumaa luovat ulkopuoliselle
katsojalle mielikuvan, että Koivisto oli ennen piis-
Johtajien on vaikea hillitä yli-innokkaita avustajia
noudattamaan sekä valvomaan kirkon lakia ja jär-
paehdokkaaksi ryhtymistä päättänyt erota kirkosta
ja tukijoita, koska he ovat aktiivisia ja saavat aikaan
jestystä. Koivisto on vuosia johtanut Nokia Missio-
ja perustaa oman uskonnollisen yhdyskunnan, jos ja
myös paljon hyödyllistä.
ta, mutta häneltä itseltään missio on puuttunut.
kun vaalissa kävisi huonosti.
Näin lienee käynyt Koivistolle. Ajauduttuaan
Nyt hän lienee sellaisen löytänyt. Toivottavasti se
Koivisto on valinnut vaikenemisen tien. Rekiste-
oppiriitoihin kirkon kanssa hän hukkasi joksikin
selkiyttää tilannetta ja auttaa eri tahoja löytämään
röintiin liittyviä asioita hän ei halua kommentoida.
aikaa käsikirjoituksensa. Ympärillä on todennäköi-
työrauhan.
Ja mitäpä siinä olisi kommentoimista.
sesti pyörinyt monia korvaankuiskuttelijoita, jot-
Aatoksia
Perusta
oma
kirkko
Tulee heti politiikka mieleen, jos sanoo, että kirkkolaiva vuotaa oikealta ja vasemmalta. Paremmin osuu,
kun sanoo, että kirkko vuotaa yläja alalaidastaan. Molemmat ovat tuttuja julkisuudesta. Ylälaita tarkoittaa niitä veijareita, jotka ovat pyhempiä kuin evankelis-luterilainen kirkko. Alalaita tarkoittaa tietysti niitä,
jotka ovat huonompia. Tai ihan julkisyntisiä?
Papeilta ja piispoilta erityisesti pitäisi kieltää viestimissä esiintyminen.
En tarkoita, että hartausohjelmat pitäisi lopettaa, vaan sitä, että muussa keskustelussa he ovat suorastaan
häpeäksi edustamalleen taholle, siis
meille seurakuntalaisille. Heiltä on
unohtunut lähimmäisenrakkaus. Se
houkutti ihmisiä kirkon pariin jo
kaksi vuosituhatta sitten.
Kun kristinusko levisi maailmaan,
sen edellä kulki tieto, että sen parissa
rakastettiin lähimmäistä. Toisin sanoen, pidettiin huolta köyhistä, kurjista, orvoista, vanhuksista, vammaisista ja muista syrjäytyneistä. Hyviä
ihmisiä on ollut aina, mutta kristinusko lienee ollut antiikin maailman
ensimmäinen liike, joka painotti toisen ihmisen hyvän etsimistä. Siksi se
teki vaikutuksen, siksi se kiinnosti.
Kuolemaa uhmanneet marttyyrit olivat enemmän vain erikoisuus, koska
harva haluaa kuolla.
Vapaa tamperelainen ajattelu on
sitä mieltä, että kirkkoon on turha
kuulua. Jumalaa ei ole, eikä uskontoon kannata tuhlata rahojaan. Päälle
päätteeksi kirkon pitäisi lopettaa dia-
Muut lehdet
koniatyö! Kun naispappi, änkyräpappi ja ylipappi eli piispa pääsevät televisioon, he eivät puutu tähän lainkaan. Ei hyökkäystä, eikä puolustusta. Siitä voi päätellä, että heille kelpasi ajatus kirkon palvelutyön lopettamisesta – diakonit ja avunsaajat, siitä
vain molemmat luukulle!
Pyhääkin pyhemmät ovat oma
ryhmänsä. Niitäkin on ollut aina
kristittyjen kiusaksi. En oikein keksi
heille sopivaa nimitystä, koska me tavalliset kristityt olemme jo kristittyjä. Keksikööt itse! Ovathan he jotenkin parempia, kun pitää erota kirkosta, joka ei ole juuri niin korkealla Jumalan pilvissä kuin he haluaisivat.
Heillä on halu perustaa oma pyhien seurakuntansa ja monet ovat niin
tehneetkin. Joskus se on toteutunut
uskonnollisen yhdyskunnan muodossa, joskus muunlaisessa toiminnassa. Yhteistä näille hyväkkäille on,
että he kuitenkin katsovat oikeudekseen arvostella entistä kirkkoaan julkisesti, vaikka heillä on itsellään samat opit ja jeesukset. Meistä he eroavat vain pyhyyden asteikolla.
Vaan onko näillä pyhien ryhmillä
koulutettuja työntekijöitä tekemässä
lapsi-, vanhus- ja vammaistyötä?
Klaus Kuurinmaa-Myllyniemi
Helsinki
Media unohtaa
lähimmäisen
Kaarle Kustaa ja
arvojohtajat
Päätoimittaja Toivo Määttä pohtii sananvapauden vastuun rajoja ja median sensaatiohakuisuutta vanhoillis-lestadiolaisen herätysliikkeen pää-äänenkannattajassa.
”Jokaisella kansalaisella on esimerkiksi oikeus henkiseen koskemattomuuteen
ja turvallisuuteen. Ketään ei saa kohdella alentavasti ja loukata. Kun asioita tuodaan mediassa esille yhä enemmän ihmisten kautta, on lähellä asioiden henkilöityminen ja kohtuuton dramatisoituminen.
Kansalaisten elämää säätelevät esivallan antamat lait ja asetukset. Vääryyttä
ei saa koskaan hyväksyä. On kuitenkin
eri asia tuomita vääryys kuin lyödä ihmistä.”
Ruotsin kuningas Kaarle XVI Kustaa kertoo perustamansa Ungt Ledarskap -säätiön tavoitteista.
”Partiolaisetiikassa on paljon sellaista, joka on yleisemminkin käyttökelpoista, kuten velvollisuus pitää huolta kanssaihmisistä.
Johtajalla pitää olla kykyä kuunnella. Toisten näkemykset on kyettävä ottamaan huomioon – myös arvot ja tunteet.
Hyvällä johtajalla on myös auktoriteettia, ja hän osaa olla vakuuttava.
Valta on jotain, joka tulee ylhäältä.
Johtajan pitäisi ennemmin ajatella, että
hän saa toisten luottamuksen.”
Päivämies 2.4.2008
Vastarannan Kiiski
Suomen Kuvalehti 4.4.2008
Nro 13
10.4.2008
3
Rahavirta ei katkea kaikille
naispappeuden vastustajille
J
otkut seurakunnat ovat lopettamassa tukeaan Suomen Luterilaiselle Evankeliumiyhdistykselle (SLEY)
ja sen ruotsinkieliselle sisarjärjestölle (SLEF). Syynä on näiden
lähetysjärjestöjen ehdottoman
kielteinen suhtautuminen naispappeuteen.
Suomessa on kuitenkin muitakin lähetysjärjestöjä, jotka suhtautuvat kielteisesti naispappeuteen, mutta niiden rahavirtojen
katkaisusta ei ole puhuttu mitään. Miksi?
– SLEY:n tilanne on vähän
erilainen. Johtoryhmä on ottanut tiukan linjan naispappeuteen. Muissa lähetysjärjestöissä
on tehty yhteistyötä naispappien
kanssa ja heitä on ollut järjestöjen tilaisuuksissa, kertoo Kirkon
tutkimuskeskuksen tutkija Hanna Salomäki.
Salomäki arvelee, että näissä
järjestöissä on parempi keskusteluyhteys kuin SLEY:ssä. Järjestöissä on haluttu ottaa huomioon
sisäinen moninaisuus. Kaikki jäsenet eivät suhtaudu naispappeuteen kielteisesti.
Salomäki ei ole kuullut, että
naispappeuteen kielteisesti suhtautuvien järjestöjen, Sanansaattajien, Suomen Ev.-lut Kansanlähetyksen ja Ev.-lut lähetysyhdistys Kylväjän, määrärahojen leikkaamisesta olisi edes keskusteltu.
Postia
w w w. s x c . h u / H e n n i n g B u c h o l z
Nämä järjestöt tekevät yhteistyötä naispappien kanssa.
Kirkon tutkimuskeskuksen
saamien tietojen mukaan jotkut Kansanlähetyksen työntekijät olisivat pyytäneet seurakuntia osoittamaan järjestön tilaisuuksiin miespapin. Pääsääntöisesti Kansanlähetys on kuitenkin
mennyt seurakuntien ehdoilla.
Salomäki arvelee, että seurakunnat tulevat jatkossa edellyttämään kaikilta lähetysjärjestöiltä
yhteistyötä naispappien kanssa.
Työvuorojärjestelyihin ei enää
ryhdytä. Sen sijaan seurakunnat
tuskin painostavat lähetysjärjestöjä naispappeuden hyväksymiseen. Riittää, että ne kykenevät
yhteistyöhön.
Järjestöt antaneet
omantunnon vapauden
Suomen Lähetysseura suhtautuu
myönteisesti naispappeuteen ja
tekee yhteistyötä näiden kanssa.
Suomen Pipliaseuralla ei ole kantaa asiaan, koska järjestö on ekumeeninen.
– Katsomme periaatteessa, että asia ei koske meitä, kertoo Pipliaseuran pääsihteeri Markku
Kotila. Pipliaseurassa on edustus ortodoksisesta kirkosta, katolisista ja vapaista suunnista. Käytännössä naispappien kanssa tehdään yhteistyötä.
Kylväjän kotimaantyönjohta-
Rauhan Tervehdys
PL 102
ja Erkki Puhalainen kertoo, että
Kylväjä on ollut samalla viivalla
esimerkiksi silloin kuin Helsingin seurakuntayhtymä päätti lopettaa tuen SLEY:lle. SLEY sai
rukkaset, Kylväjä rahaa.
– Toistaiseksi tukea on tullut.
Suurin syy siihen on, että työntekijöillämme on vapaat kädet tehdä naispappien kanssa yhteistyötä, Puhalainen sanoo. Kylväjä on
siis antanut työntekijöilleen asiassa omantunnonvapauden.
– Seurakunnille ei ole ollut
oleellista naispappeuskantamme
vaan yhteistoimintakyky, Puhalainen lisää. Yhteistoimintakykyyn kuuluu, että naispappien
kanssa voidaan työskennellä.
Puhalainen vakuuttaa, että
Kylväjässä ei pelätä rahoituksen
loppuvan, vaikka asia on tullutkin mieleen.
Myöskään Sanansaattajissa ei olla huolestuneita, vakuuttaa järjestön talousjohtaja Sirpa
Laurell.
– Tätä ei suinkaan olla pelätty
vaan seurakuntien rakennemuutosta. Kun seurakunnat liittyvät
Pekka Helin
90101 Oulu
Ruoki minun lampaitani
Arvomaailmamme hakoteillä
”Ihminen ei elä ainoastaan leivästä, vaan jokaisesta sanasta, joka Jumalan suusta lähtee.” Evankeliumin julistaminen on seurakunnan suuri kutsumustehtävä ja
mediakin on siinä avainasemassa.
Seurakuntalehti Rauhan Tervehdys
on kiitettävällä tavalla uudistunut
ulkoasultaan.
Hengellisen lehden annin tulisi
olla opetuksellista, vain sata vuotta
sitten uskonto oli iso juttu, nykyisin se on viihteellistynyt murentaen Jumalan sanan arvopohjaa. Jatkuvat kirjoittelut ja kiistat jonkin
asian puolesta ja vastaan ovat pääuutisissa. Käydään kilpailua asiansa oikeassa olemisen puolesta. Raamattua surutta siteerataan sopivalla ja sopimattomalla tavalla pönkittämään omia valintoja.
Tavallisen seurakuntalaisen
Raamatun sanan tuntemus on todella vähäistä ja tämä aiheuttaa ky-
Pääsiäisen tietämillä uutinen kertoi erään
puoluesihteerin huolestuneen nuorisomme juopottelusta. Hän heitti ilmoille ajatuksen alkoholin ostoikärajan nostamisesta parilla vuodella.
Tähän ministeri Risikko vastasi heti.
Nuorison alkoholiongelmaa ei ratkaista
säätämällä lakeja, vaan siihen ongelmaan
on pystyttävä vaikuttamaan jo kotioloissa.
Siis asiassa on toimittava ennaltaehkäisevästi. Omien lasten jo lähdettyä kotoa joutuu kysymään itseltään hiljaa, välistä ääneenkin. Millaisen henkisen ja hengellisen perinnön olen lapsilleni antanut?
Kotona vallitseva arvomaailma välittyy
lapsiin ja kulkee heidän ”eväsrepussaan”
päiväkoteihin ja kouluihin. Perusarvojen
istuttaminen lapsiin ja nuoriin ei missään
tapauksessa ole päiväkotien eikä koulujen
tehtävä, jollaiseksi se helposti mielletään.
Niiden tehtävä on tukea lapsen oppimisen
edellytyksiä kuten itsetuntoa ja sosiaalisuutta, jotka tukevat oppimista.
Työelämämme on hiljalleen ajettu te-
Postia mielipidepalstalle:
yhteen, määrärahat voivat supistua seurakuntien määrän vähentyessä.
– Meillä ei ole ollut jyrkkää
kantaa naispappeuteen. Kaikilla
työntekijöillä on asiassa omantunnonvapaus. Emme ole halunneet korostaa toiminnassamme
naispappeuskysymystä, Laurell
selittää.
Rauhan Tervehdys ei tavoittanut Kansanlähetyksen edustajaa
haastattelua varten.
symyksiä ja hämmennystä. Jo ensimmäinen ihminen kyseli eipäs,
juupas vaihtoehtoja; ”Onko se Jumala niin sanonut”? Seuraukset
lankeemuksesta tiedämme ja osasyyllisinä sen tuloksia silti yhä ihmettelemme.
”Katumus ja parannus on liitetty miltei yksinomaan Jumalan
ja yksilöihmisen väliseksi asiaksi.
Myös kokonainen kansa tai seurakunta voi kuitenkin joutua parannuksen paikalle.” Näin uutisoi Ristin Voitto lehti Klaus Korhosen Uskon äärellä kirjoituksessa 12. maaliskuuta.
Oppimatonkaan ei enää eksy,
tietoa saa tiedonvaltatiellä jos ihminen lähtee liikkeelle ja tahtoo
löytää elämäntien Jumalan sanan
kautta, sillä ”etsivä löytää ja kolkuttavalle avataan”.
Ritva Ranta
hokkuudessaan niin pitkälle, että vanhemmilta puuttuu eräs lapsen kasvulle tärkeä
elementti eli aika. Uraputki on usein tärkeämpi ja se imee vanhemmilta ajan ja voimat. Tiedotusvälineet toistavat päivittäin
uutisia tehokkuudesta ja pörssiyhtiöiden
organisaatiouudistuksista. Onko ahneus
jo ohittanut ihmisten arvomaailmassa humaanisuuden ja lähimmäisen rakkauden?
Terveeseen kasvuun ei ole olemassa mitään oikotietä, vaan yhteinen tekijä terveeseen kasvuun niin lapsille kuin nuorillekin
on läsnäolo ja välittäminen. Eräs opettaja
totesi kerran puhuessaan nykyisen maailmanajan hengellisistä mittareista: ”Tämä
maailma ei kuole sotiin, ei saasteisiin eikä
luonnonmullistuksiin, vaan se kuolee rakkaudettomuuteen.”
Kristillisiä arvoja pohtiessamme on hyvä muistaa, että kuitenkin suurin kaikista
on rakkaus, lapsiimme, nuoriimme sekä
kanssamatkaajiimme.
Kari Miettunen
Mielipidepalstalla julkaistaan lukijoiden mielipiteitä. Tekstit voi toimittaa joko sähköpostilla (toimitus@rauhantervehdys.suomi.net),
postitse (PL 102, 90101 OULU) tai faksilla puh. (08) 5626 444. Kirjoittajan yhteystiedot on liitettävä jokaiseen tekstiin. Toimituksella on oikeus lyhentää tekstejä tarvittaessa ja tehdä niihin otsikot.
Muhos
Nro 13
4
Maria-Melina Väyr ynen
Kirkon maahanmuuttajatyölle
ihmisoikeuspalkinto
Kirkon maahanmuuttajatyön
sihteeri Marja-Liisa Laihia palkittiin Ihmisoikeusliiton vuoden 2008 Ihmisoikeuspalkinnolla. Ihmisoikeusliitto on vuonna
1979 perustettu yleinen ihmisoikeusjärjestö, jonka päätoimintakohde on Suomi. Palkinto jaettiin seitsemännen kerran.
Kulttuuriantropologin koulutuksen saanut Marja-Liisa Laihia
tunnetaan suorasanaisena maahanmuuttajien oikeuksien puolestapuhujana, joka on patistanut myös kirkkoa avaamaan oviaan ja näkökantaansa laajemmalle. Kirkolla on Laihian mielestä
monta roolia maahanmuuttajatyössä.
– Seurakunnissa voidaan olla
tuntosarvina maahanmuuttajien
parissa. Samalla voidaan myös
seurata ihmisten todellista tilannetta, hätää ja pelkoa ja myös sitä,
mitä viranomaispäätökset heidän
kohdallaan merkitsevät ja selvittää perusteluja.
Laihian mukaan koko kirkkoorganisaation haasteena on havahtua, mitä suomalaisessa yhteiskunnassa ja maailmassa tapahtuu.
– On kannettava vastuu siitä,
että puututaan epäoikeudenmukaiseen kohteluun. Koko kirkon
tulee ottaa diakoninen ja profeetallinen tehtävänsä vakavasti.
a
t
i
o
m
Il RAUHAN TERVEHDYKSESSÄ
Ilmoitusmyynti Kotimaa-Yhtiöt Oy
Paikkoja avoinna
Kiimingin seurakunnassa on haettavana
Perhetyöntekijän virka
1.8.2008 alkaen. Perhetyöntekijän tehtäviin kuuluu
perhe- ja parisuhdetyön kehittäminen ja toteuttaminen yhdessä perhetyön tiimin kanssa. Tämän lisäksi perhetyöntekijä osallistuu tarvittaessa varhaisnuoriso-, nuoriso- ja
rippikoulutyöhön. Virkaan vaaditaan piispainkokouksen
hyväksymä kirkon nuorisotyönohjaajan-, diakonian tutkinto tai
muu vastaava. Viran palkkaus on palkkaryhmä 502 mukaan.
Virkaan valitun tulee esittää ennen viran vastaanottamista lääkärintodistus ja ote rikosrekisteristä (rikosrekisterilaki 6 §).
Hakemukset 5.5.2008 klo 16 mennessä osoitteeseen Kiimingin
seurakunta PL 5, 90901 Kiiminki. Lisätietoja antavat kasvatustyön kappalainen Miia Seppänen 050 57 66 204 ja kirkkoherra
Pauli Niemelä 040 57 93 246.
Haukiputaan seurakunta etsii
KIRJANPITÄJÄÄ määräaikaiseen työsuhteeseen
2.6.2008–11.4.2009. Tehtävään kuuluu monipuolisia taloushallinnon tehtäviä sekä hautapaikka-asiain asiakaspalvelua. Edellytyksenä vähintään opistoasteen tutkinto. Palkkaus KirVESTES:n
mukaan (vaativuusryhmä 501). Lisätietoja antavat kirjanpitäjä
Anita Saarela tai tal. joht. Maria Satalahti, puh. 547 2200. Vapaamuotoisten hakemusten tulee olla perillä torstaina 24.4.2008 klo 14
mennessä osoitteessa Haukiputaan seurakunta, taloustoimisto,
Kirkkotie 10, 90830 Haukipudas. Kuoreen tunnus ”Kirjanpitäjä”.
Rauhan Tervehdys ry.
ISSN 0356-2840
Perustettu 1907
Kotimaa-Yhtiöt Oy
n. 103 350, 16 seurakuntaa
Ilmestyy torstaisin,
kesällä joka toinen viikko.
Päätoimittaja:
Toimitussihteeri:
Toimittaja:
Toimittaja:
Toimisto:
Taitto:
Janne Kankaala
Elsi Huttunen
Pekka Helin
Satu Lapinlampi
Saila Juutilainen
Mari Lähteenmaa
Kuvataiteilija Raimo Törhönen esittelee Oulun pääkirjaston näyttelytilaa, jonne Yhteisvastuu 2008 -myyntinäyttely
perjantaina rakentuu.
Taiteilijat yhteisen
hyvän asialla
myyntipäällikkö Sari Havia puh. 020 754 2307
sari.havia@kotimaa.fi
Julkaisija:
Kustantaja:
Levikki:
Aikataulu:
10.4.2008
044 562 6446
044 562 6447
044 562 6451
044 562 6449
044 562 6450
044 562 6448
Oulun taiteilijaseura
järjestää jo perinteeksi
muodostuneen
vuosittaisen
hyväntekeväisyysnäyttelyn tulevana
viikonloppuna. Taiteilijat
ovat lähteneet innolla
mukaan tapahtumaan,
jonka tuotosta 40
prosenttia menee
Yhteisvastuukeräykselle.
– Näyttelyssä esillä olevat teokset ovat helposti lähestyttävää
taidetta, kyse ei ole mistään vaikeasta taidetapahtumasta. Teosten teemat ovat täysin vapaat,
joten nähtävillä on monenlaisia
töitä, kertoo kuvataiteilija Raimo Törhönen Oulun taiteilijaseurasta. Myös hänen töitään on
esillä näyttelyssä.
Taidenäyttelyn lähestyttävyys paranee myös uudella sijainnilla. Aiemmin Keskustan
seurakuntatalolla pidetty näyttely on tänä vuonna ensimmäistä kertaa Oulun kaupunginkir-
jaston näyttelytilassa. Tila on
valoisampi ja kävijöiden kannalta keskeisemmällä paikalla kuin entinen. Yleisöä toivotaankin tulevan paikalle aiempaa enemmän ja myös osa taiteilijoista saapuu paikalle esittelemään teoksiaan. Taulujen
lisäksi näytillä on veistoksia ja
tekstiilejä.
Taidetta
paikallisille ihmisille
Yhteisvastuukeräyksen avustuskohteet ovat tänä vuonna kehitysvammaisten suomalaisten
työllistyminen sekä ulkomaankohteena sodan runtelema Liberia, jossa tarvitaan kipeästi omaa ruokatuotantoa ja ammattikoulutusta.
– Tämä on taiteilijoille hyvä
keino osallistua ja auttaa. Samalla myös oululainen yleisö
pääsee näkemään oman alueensa taiteilijoiden töitä ja ehkä tekemään hankintoja omaan kotiinsa, Törhönen sanoo.
Koska näyttely kestää vain
viikonlopun, tarjolla olevat
teokset ovat sellaisia, että ostopäätöstä ei tarvitse miettiä ko-
Osoite: PL 102, 90101 Oulu, Isokatu 19 B 13
Puhelin: (08) 562 6400 Fax (08) 562 6444
Verkkojulkaisu: www.rauhantervehdys.fi
toimitus@rauhantervehdys.suomi.net
etunimi.sukunimi@rauhantervehdys.suomi.net
Hinnat: Seurakuntatilaus 9,10 e, yksityistilaus 30,00 e
Ilmoitusvalmistus/vastaanotto:
Kotimaa-Yhtiöt Oy/Sirkka-Liisa Hänninen
PL 279, 00181 Helsinki
Puh. 0207 54 2296,
faksi 0207 54 2343
ilmoitusmyynti@kotimaa.fi
(otsikoksi lehden nimi ja julkaisupäivä)
vin kauaa. Hinnatkin on pidetty kohtuullisina. Nopeus on tässä tapauksessa valttia, eli mitä
aiemmin paikalle saapuu, sen
varmemmin haluamansa teoksen ehtii hankkia. Maksetun
teoksen voi joissakin tapauksissa ottaa mukaansa vaikka heti.
– Ostomielellä olevia katsojia tietysti toivotaan tulevan
paikalle, mutta tietenkin myös
tavalliset kirjastossa piipahtajat ovat erittäin tervetulleita tutustumaan. Tämä on helppo tapa lähestyä taidetta, Törhönen
kertoo.
Näyttelyssä on mukana parikymmentä taiteilijaa. Heitä ovat
esimerkiksi Maija Paavola, Jussi Hukkanen, Soma Kuosmanen, Kari Holma ja Johanna
Rantala.
Maria-Melina Väyrynen
Näyttelyn avajaiset perjantaina
11. huhtikuuta kello 18.
Lauantaina 12.4. näyttely
on avoinna kello 10–17 ja
sunnuntaina 13.4. kello 12–16.
Ilmoitusmarkkinointi:
Kotimaa-Yhtiöt Oy Sari Havia,
puh. 020 754 2307, sari.havia@kotimaa.fi
Painopaikka: Oulu 2008 - Kaleva
Jakeluhuomautukset:
www.posti.fi/palaute, puh. 0200 71000
Nro 13
10.4.2008
5
Puolustusvoimien
juhlavuosi
huipentuu
Oulussa
Maata kiertelemässä
Paavi Amerikkaan
Paavi Benedictus XVI vierailee
Yhdysvalloissa 15–20. huhtikuuta. Vatikaani näkee matkan tilaisuutena esitellä paavin Amerikan
suurelle yleisölle, Amerikan katolisille ja koko maailman mielipidejohtajille. Näin kirjoittaa The
New York Times.
Arkkipiispa Pietro Sambi on
Paavin lähettiläs Washingtonissa. Hänen mukaan paavi ei ole
vain huonosti tunnettu vaan
myös väärin tunnettu. Paavi
tunnetaan kovana, lähes epäinhimillisenä miehenä, mutta kun
paavia kuulee livenä, käsitykset
muuttuvat, sanoo Sambi, Vatikaanin huippudiplomaatti Yhdysvalloissa.
Nykyinen paavi on kultivoitunut sanojen mies, ei suurten eleiden, kuten edeltäjänsä Johannes
Paavali II.
Sambin mukaan paavi ei läs-
sytä. Hän on ajattelija ja ennen
puhetta hän todellakin ajattelee.
Matkan ideana onkin saada yleisö kuuntelemaan paavin puheita kokonaisuudessaan, ei vain
kohtia sieltä täältä asiayhteydestä irrotettuina. Näin paavin viesti saadaan perille.
Janne Kankaala
Kotimaa-yhtiöt
irtisanoo
kymmenen
Markku Koivisto aikoo näkyä Oulussa.
Ei lähde yksin
T
eologian tohtori Markku
Koivisto on vielä uuden
kirkkokuntansa kanssa
vähin voimin liikkeellä.
Kirkossa työskenteleminen on
jäänyt taakse.
Hän uskoo, että lähitulevaisuudessa tilanne on toinen eikä
hän tai Nokia Missio ole suinkaan ainoita lähtijöitä.
Koiviston vakaa ennustus on,
että herätysliikkeitä alkaa irtaantua evankelis-luterilaisen kirkon
siipien alta omille teilleen. Tämä
kehitys on hänen mukaansa nähtävissä Pohjois-Ruotsissa, jossa
lestadiolaisia yhteisöjä on ajautumassa kirkosta erilleen.
Kehitys johtuu kirkon maallistumisesta. Hengellisen yhtenäisyyden puuttuessa toiminta
kuihtuu.
Suomen kirkkoa odottaa Koiviston mielestä Englannin anglikaanisen kirkon kohtalo. Rakennuksia joudutaan myymään
pilkkahinnalla – jos ei muuksi
niin kapakoiksi.
Niin kauan kuin valtio jaksaa
olla hyvä kaveri kirkolle ja takaa
verotusoikeuden asiat ovat kohtuullisella tolalla.
Ennen pitkää tämä symbioosi hajoaa ja silloin alkaa kiinteistöjen, niin kirkkojen kuin seurakuntatalojen pakkomyynti. Henkilöstöäkin joudutaan vähentämään. Vain hengeltään elävät yhteisöt selviävät murroksesta.
Piispanvaali
kypsytti eroon
Vielä muutama viikko sitten Koivisto oli pyrkimässä kuihtuvaksi
ennustamansa kirkon piispaksi.
Vaaliin hän sanoo ilmoittautuneensa viimeisellä kellonlyömällä ja silloinkin tukijoukkojensa
työntämänä. Itse hän oli enemmän toppuuttelija ja jarrumies.
Olo oli epävarma, kunnes
hän näki ja kuuli muiden piis-
paehdokkaiden lausuntoja. Silloin Koivisto huomasi olevansa
heistä ainoa, jonka mielestä Raamattu on totta kannesta kanteen.
Muut olivat toki hyviä ehdokkaita, mutta väärässä.
Julkisten keskustelutilaisuuksien äänestyksissä hän huomasi
ainoana heiluttavansa punaista
vastauslappua muiden nostaessa
vihreitä kortteja. He olisivat halunneet antaa maailmalle kaikessa periksi.
Koivisto ei tullut valituksi,
mutta ehdokkuus ja nopea eroaminen kirkosta tappion jälkeen
herättivät monia kysymyksiä
miehen todellisista motiiveista.
Miksi pyrkiä piispaksi, jos on
varma häviöstä? Tarkoituksena
oli herättää keskustelua. Omien
sanojensa mukaan hän yritti sitä ennen tehdä kaikkensa pysyäkseen kirkon jäsenenä.
Piispan asemassa olisi voinut
vaikuttaa mielipitein ja ravistel-
Pohjois-Suomen Sotilasläänin kirkkojuhla järjestetään
perjantaina 11. huhtikuuta
Oulun tuomiokirkossa alkaen kello 19.
Kirkkojuhla on tänä
vuonna 90-vuotisjuhliaan
viettävän puolustusvoimien
kirkollisen työn päätapahtuma. Juhlan musiikkiohjelma
äänitetään ja tavoitteena on
julkaista äänite, jonka tuotto käytetään sotiemme veteraanien hyväksi.
Juhlassa tervehdyksen
esittää Pohjois-Suomen Sotilasläänin komentaja, kenraalimajuri Pertti Puonti ja
puhujana toimii kenttäpiispa Hannu Niskanen. Evankeliumin lukee tuomiorovasti Matti Pikkarainen.
Musiikista vastaavat Pohjan Sotilassoittokunta johtajanaan musiikkimajuri Petri Junna sekä juhlaa varten
harjoitettu suuri Reserviläiskuoro solisteineen.
Reserviläiskuoron laulajat
ovat Oulun ja sen ympäristön musiikin ammattilaisia.
Kuoroa johtaa Olli Heikkilä. Uruissa kuullaan Ismo
Hintsalaa ja Juha Sorantaa.
Kirkkojuhlaan on vapaa
pääsy. Erityisesti mukaan
toivotetaan nuorisoa ja sotiemme veteraaneja.
la ihmisiä hereille tarkistamaan
kirkon suuntaa.
Uuden
kirkon eväät
Uudella uskonnollisella yhdyskunnalla ei ole vielä valmista
strategiaa. Toistaiseksi se etenee
ja kasvaa yksittäisten ihmisten
ahkeruudella.
Intoa riittää. Koivisto on varma siitä, että omalle tielle lähteminen oli oikea ratkaisu. Vapaus
on avannut ovet uusille ideoille.
Monta kertaa hän on vakuuttanut, ettei jäseniä haalita evankelis-luterilaisen kirkon piiristä.
Uudet reviirit ovat kuitenkin näköpiirissä.
Oulu jäänyt tähän saakka vähälle huomiolle, mutta tulevaisuudessa toimintaa kohdistetaan
pohjoiseen enemmän.
Janne Kankaala
Kotimaa-yhtiöt karsii kiinteitä kustannuksiaan ulkoistamalla puhelinmyyntinsä
ja saneeraamalla tappiollista
Kotimaa-lehteä, lehtien tilaajapalvelua ja mainososastoaan. Säästötoimista seuraa 20 henkilön vähentämistarve, joista irtisanottuja on
kymmenen työntekijää.
– Yhteistoimintaneuvotteluissa pystyimme yhdessä luottamusmiesten kanssa löytämään uusia työpaikkoja ja rakentamaan uskottavan säästöohjelman, jonka
seurauksena irtisanottavien
määrä puolittui, sanoo Kotimaa-yhtiöiden toimitusjohtaja Pauli Aalto-Setälä.
Säästötoimien ansiosta lehtiryhmän arvioidaan
nousevan kannattavaksi vielä kuluvan vuoden aikana.
YT-neuvottelut eivät koskeneet Kotimaa-yhtiöiden
muita yksikköjä, kuten Kirjapajaa, tarvikemyyntiä ja
viestintä- ja asiakaslehtipalveluita.
Nro 13
6
10.4.2008
Miespappeuskin on naispappeutta
Oulun sos.dem kristillisen yhdistyksen Juha Valppu ja Pertti Haipola ovat järjestämässä seminaaria teemalla Miespappeuskin on naispappeutta.
Pastori Juha Valppu, miksi
naispapit halutaan framille, vaikka Oulussa juhlittiin jokin aika
sitten näyttävästi naispappeuden
kahta vuosikymmentä?
– Täällä ei ole ollut vielä seminaaria eikä asiasta ole keskusteltu, Valppu huomauttaa.
Valppu antaisi naispappeutta vastustavalle Vesa Pöyhtärille suoralta kädeltä potkut. Luther-säätiökin on Valpun mielestä käytännössä jo oma kirkkokuntansa.
Miten miespappeus on naispappeutta?
– Ei ole olemassa naispappeutta tai miespappeutta, on vain
yleistä pappeutta, Valppu tähdentää.
Valppu toimii seminaarin pu-
heenjohtajana. Seminaariin on
kutsuttu Tuiran seurakunnan
nuoret naispapit Helena Paalanne ja Nanna Helaakoski.
Helena Paalanne, ovatko nuoret naispapit toista maata? Kääntävätkö he poskensa, kun joku
läimäisee? Näinhän ensimmäisen sukupolven naispappien oli
miltei pakko tehdä, koska heitä
oli niin vähän eikä vastarintaan
ollut mahdollisuutta ryhtyä.
– Nykyinen sukupolvi on ottanut paikkansa ja kokee, että näin
tämä menee ja piste.
Paalanteen mukaan nuoret
naispapit eivät pyytele anteeksi.
Sen sijaan he puhuvat epäkohdista ääneen. Paalanne katsoo kuitenkin ylöspäin pioneereja, jotka
20 vuotta sitten aloittivat tehtävänsä, jota piispa ei tukenut. Heidän osansa oli paljon vaikeampi
kuin uuden sukupolven.
Pitääkö naispapin puolustautua kovin ottein? Lyödä luu kurk-
kuun vanhakantaiselle?
– Lyöminen on rumaa, Paalanne naurahtaa. Ja väärin. Naispappi voi korkeintaan valittaa
esimiehelle tai sanoa asiat nokatusten, suoraan.
Naispappeja saattaa olla pian
enemmistö kirkon papeista. Voiko tästä olla kirkolle haittaa, Helena Paalanne?
– Sellaiset työpaikat, jossa on
sekä naisia ja miehiä, ovat hyviä
dynamiikaltaan ja tasapainoltaan.
Onko kirkko, jossa on lähinnä
naispappeja, edes uskottava?
– Miksi ei? Uskottavuus tulee
Jumalalta eikä ihmisiltä. Jumala kutsuu kenet tahtoo, Paalanne toteaa.
Pekka Helin
Kaikille avoin seminaari
naispappeudesta Tuiran kirkolla
17. huhtikuuta kello 18–19.30.
Oulun
TERVEYDEKSI
www .
. net
Kukka ja Hautauspalvelu
Myllyojan
Valtatie 59, Tuira Puh. 08 554 6005
av. ark. 9 - 18, la 9 - 15 Karvarinaukio 7, OULU
p. 5302 144
Maikkulan
Aki Saija ja Esko Dahlström
Liikeajan jälkeen 08 5451 957
av. ark. 9.30 - 17.30 Kangaskontiontie 3, OULU
p. 5572 170
Kanta-asiakkaanamme saat useita etuja. Tervetuloa!
PARTURI-KAMPAAMO
Marja Huhtakangas
Nuolihaukantie 4 A 6
puh. 045 134 7171
PANKKIKORTTI EI KÄY.
Ilmoitusmyynti
Kotimaa-Yhtiöt Oy
Sari Havia
myyntipäällikkö
puh. 020 754 2307
sari.havia@kotimaa.fi
ILMAINEN NEUVO OY
Oikeudellinen puhelinpalvelu
LAKIASIAINTOIMISTO
0600 30 6060
JORMA HERTTUAINEN
puhelun hinta 2,95 � min + pvm/mpm
www.ilmainenneuvo.
varatuomari, ekonomi
Kauppurienkatu 23, OULU
Puh. 312 5640, 040 508 1675
• testamentit, perunkirjoitukset, perinnönjaot ym.
• kaikki riita-asiat.
Puolet halvemmalla Elegalta!
Varatuomari Pekka Lahdenperä
LAKIASIAT LAHDENPERÄ OY
Kirkkokatu 4 A 12, 90100 Oulu
puh. 377 191 ja 0400 687 201, fax. 377 091
Perunkirjoitukset, perinnönjaot, testamentit, oikeudenkäynnit
020 757 8873
RAHAA HETI KÄTEEN
PANTIKSI KÄY IRTAIN OMAISUUS
Olemme aloittaneet
kotisiivouspalvelun
Oulun keskustan ja
Kaakkurin alueilla
Tiedustelut ark. 11 - 15
p. 044 344 9954
Anna Maija
- kultakorut, hopeaesineet, arvokellot
- autot, moottoripyörät, moottorikelkat,
säilytys lämpimässä hallissa
- aseet, turvallinen säilytyspaikka
- puhelinosake tai vastaava arvo-osuustili
- pörssi- ja asunto-osakkeet
- osaomistus- ja asumisoikeusasunnot
- soittimet, elektroniikka, taide, jne
Panttilainakonttori Oy
Kodinomaista asumista
mielenterveys- ja
päihdekuntoutusasiakkaille.
UUTTA: avokuntoutuspalvelu. Ota yhteyttä!
Takkurannantie 307, 90820 KELLO.
GSM 040 413 0542, www.kaapontupa.fi
Toiveremontti
Hyvin suunniteltu & valmiiksi tehty!
Ilmainen
remonttiarvio
kotonasi
KULTAKORUJA HALVALLA JA
REHELLISESTI PAINON MUKAAN
- uusia ja kunnostettuja käytettyjä kultakoruja
- ostetaan kultaa ja muuta irtainta
- pariston vaihto 4 €
- korjataan koruja, tilaustöitä
Keittiöt,
saunat,
kylpyhuoneet,
huoneistoremontit
- ostetaan puhelinosakkeita, päivän
hintaan, rahat heti puhtaana käteen
PH-kotiapu tarjoaa siivous-, ruoka-,
avustamis- sekä asiointipalveluja
Oulun kaupungin alueella.
Puh. 050 573 0116/Pirkko.
Avaimet
käteen
-kotiremontit
luotettavasti
OULUN KULTA
Pakkahuoneenkatu 26, p. (08) 5380100
Avoinna ma 9.30 - 17.00, ti - pe 9.30 - 16.30
www.oulunpantti.net
(08) 535 0500
Vesalantie 2,
Oulu
www.rustholli.fi
Parantava rukous
Rukoilemme
puolestasi!
KAAPONTUPA
Rukousilta
Oulun tuomiokirkossa
sunnuntaina 13.4. klo 17
Oulun tuomiokirkkoseurakunta & Rukousystävät ry
PIRKKO
JALOVAARA
Palveluja tarjotaan
Nro 13
10.4.2008
7
Jaani Föhr
Lähetyslada
On the
Road
Nuorisotyönohjaajat Riina Moilanen ja Anssi Putila kruisailevat Lähetysladalla seuraavat pari kuukautta.
Sieltä se kurvaa, kirjavan
punainen kaunotar,
hieman yskähdellen,
kengurubensaa
tankissaan. Lada
vuosimallia -94 pysähtyy
tien vierustalle ja kuski
Anssi Putila huikkaa:
Sisään vaan ja baanalle
pilistelemään!
R
ohkea rokan syö, laittaa
turvavyön kiinni ja hyppää Lähetysladan kyytiin. Kaupungin katuja
kurvaillessa nuorisotyönohjaajat
Anssi Putila Tuiran seurakunnasta ja Riina Moilanen Karjasillan seurakunnasta kertovat Lähetysladan tarinan.
– Viime kesän Hyvinkään lähetysjuhlien jälkeen jäimme
miettimään, miten tulevia Oulun lähetysjuhlia voisi mukavalla tavalla markkinoida erityisesti nuorille. Joku sitten heitti, että
hommataan lada ja lähetään sillä
kiertelemään lähialueen kouluja,
Anssi muistelee.
– Sitten ensimmäisessä Yökahvilatoimikunnan kokouksessa aloimme vakavammin miettiä,
olisiko idea oikeasti toimiva. Minulla sattui olemaan kannettava tietokone mukana ja löysimme netistä myytävänä juuri oikeanlaisen ladan Oulaisista, Riina jatkaa.
– Pääsimme myyjän kanssa hinnasta sopuun ja saimme
Oulun seurakuntayhtymältä luvan ladan ostoon. Oulun seudun
ammattiopiston opiskelijat Haukiputaan yksiköstä korjailivat auton pienempiä vikoja ja nyt Lähetyslada on siinä kunnossa, että tie
kutsuu, Anssi nauraa.
Riinan ja Anssin lisäksi Yökahvilatoimikuntaan kuuluvat
Oulujoen seurakunnan nuorisotyönohjaaja Jone Heikinheimo sekä Suomen lähetysseurasta vapaaehtoistyön koordinaattori Tanja Hirvilammi ja kasvatussihteeri Marja Kopperoinen.
Ahtautumiskisoja kouluilla
Kaupungilla Lähetyslada herättää kanssaihmisissä monia tunteita hämmästyksestä nauruun
a
t
i
o
m
l
I RAUHAN TERVEHDYKSESSÄ!
Ilmoitusmyynti
Kotimaa-Yhtiöt Oy
myyntipäällikkö Sari Havia
puh. 020 754 2307 sari.havia@kotimaa.fi
ja maantiellä ohiajavista autoista vilkutellaan iloisesti. Se ainakin on varmaa, että Lähetyslada
huomataan.
– Lähdemme kiertämään Oulun alueen yläluokkia sekä mahdollisesti muita oppilaitoksia. Joka koululta pääsee joukkue ahtautumiskilpailuun mukaan. Se
koulu, jonka joukkueesta mahtuu eniten oppilaita ladaan, on
voittaja, kertoo Anssi.
– Kaikki kilpailuun osallistuvat saavat kirjoittaa tussilla nimmarinsa Lähetysladaan. On mukava nähdä, että kuinka monen
nimmarin peitossa autossa on,
kun se huutokaupataan lähetysjuhlien päätösjuhlilla, Riina sanoo.
– Karjasillan kirkolla on toukokuun viimeisellä viikolla Rippikouluralli, missä myös olemme. Ja kyllä ladan kanssa lähdetään mahdollisuuksien mukaan kaikkiin tapahtumiin, mihin meitä vain pyydetään, lisää
Anssi.
Lähetysladan ja ahtautumiskisan tavoitteena on saada näkyvyyttä lähetysjuhlille, erityisesti
nuoria kiinnostavalla tavalla.
– Lisäksi haluamme herätelIlmoittau
lä ihmisiä mietdu vapaa
www.ou
e
lunseura htoiseksi osoit
timään elämisen olokunnat
teessa:
tai talko
otoimisto .fi/lahetysjuhlailm
suhteita muualla maailmassa. miota,
on p. 04Riina keksii.
o
4-31614
35
Suomessa on vielä mahdollisuus
– Se on hienoa
tässä omasyksityisautoiluun mutta monis- sa työssä, että välillä pääsee tesa maissa ihmisille on arkipäivää kemään jotain näin mukavaa
kulkea yliahtautuneissa kulkuvä- ja konkreettista nuorille, Riina
lineissä, kuten esimerkiksi linja- huokaa.
autoissa, Anssi vakavoituu.
Pilistely lähenee loppuaan ja
kurvaamme takaisin lähtöpaiLujaa laatua Lada
kalle. Lopuksi täytyy vielä kysyä
Jos linja-autossa on tunnelmaa, Riinalta ja Anssilta, että minkä
löytyy sitä kyllä Lähetysladassa- tähden?
kin. Maisemat vilistelevät ohi ja
– Lähetysjuhlien tähden!
renkaat ahmivat kilometrejä.
huikkaavat Riina ja Anssi yhtä
– On tämä hieno peli, 90 ki- aikaa ja suuntaavat ladan keulan
lometrin vauhdissa kuulee vie- kohti uusia seikkailuja.
lä puheenkin. Mankkaa tässä ei
kyllä valitettavasti ole, Anssi nauMaarit Itkonen
reskelee.
– Mehän voidaan tuoda tänne
ihan tavallinen pattereilla toimiva kasettisoitin. Minulla olisi talEnsi numerossa aloitamme
lessa vielä vanhoja sekalaisia kaLadan takapenkillä -sarjan.
settejakin, joita olen äänittänyt
Ensimmäisenä haastatellaan
vuodelta jotain. Löytyisi Twister
Kristian Meurmania.
Sisteriä, Waspia ja Tuomari Nur-
Nro 13
8
10.4.2008
Radiotiedot
Perussuomalaisten puheenjohtaja, kansanedustaja Timo Soinia
kuullaan Radio Dein Toivon iltapäivän vieraana viikolla 16.
Timo Soini on puolueensa perustajajäsen ja tiukasti kannattamiensa aatteiden takana. Hänestä kerrotaan tuoreen muistelmateoksen Maisterisjätkä esittelyssä
näin: Timo Soini on maisterisjätkä, jossa yhdistyvät opillinen sivistys ja kansanomainen esitystapa. Maisterisjätkä on uskon ja aatteen mies, heteromies, lihansyöjä,
isä, aviomies, futisfani ja ravimies.
Kuuntele Toivon iltapäivässä 14.–18.4. kello 15.30 mitä Eva
Maria Loikkanen saa maisterisjätkästä irti.
Vesa Pöyhtäri
kahden vuoden
virkavapaalle
Naispappeuden vastustajana
tunnettu Karjasillan seurakunnan kappalainen Vesa Pöyhtäri
on anonut kahden vuoden palkatonta virkavapaata.
Seurakunnan kirkkoherra Juhani Lavanko uskoo seurakuntaneuvoston antavan puoltavan
lausunnon anomukselle torstaina 10. huhtikuuta pidettävässä
kokouksessa. Pappien virkavapauksista päättää loppujen lopuksi
tuomiokapituli.
Pöyhtärin läksiäiskahveja
nautittiin Kaukovainion kappelilla viime perjantaina. Pöyhtäri
on anonut virkavapaata 16. kesäkuuta alkaen.
Rauhan Tervehdys ei tavoittanut Pöyhtäriä kommentoimaan
tulevien kahden vuoden suunnitelmia.
Opiskelijamenot
Opiskelijailta Koulukatu 41.
To 17.4. klo 19 Martti Peräaho:
Armolahjat. Tervetuloa!
OsUH ja Kristillinen Opintokeskus
Radio Dei 106,9 MHz,
kaapeliverkossa 94,1 MHz
Su 13.4. kello 11.25 lasten radiopyhäkoulussa lastenohjaaja Kirsi Isola puhuu Jumalan
kansan koti-ikävästä.
Radio Dei Toivon iltapäivä
Ke 16.4. kello 15.45 Naisen allakka. Paula
Puumalainen kolumnoi.
To 17.4. kello 15.45 Kasvun paikka. Keskustelua Pitsaa ja parisuhdetta -illoista. Perhetyöntekijä Saija Kivelää haastattelee Marja
Blomster.
To 17.4. kello 16.45 Silminnäkijänä maailmalla. Lähetysseuran ohjelmassa haastateltavana Elina ja Juri Veikkola, jotka valmistautuvat lähetystyöhön Hongkongiin.
Su 13.4. kello 10 jumalanpalvelus Tuiran
kirkosta, toimittaa Nanna Helaakoski,
avustaa Stiven Naatus, kanttorina Heikki Jämsä.
w w w. s x c . h u / B r a n o H u d a k
Maisterisjätkä
radioaalloilla
Radio Pooki 88,0 MHz,
kaapeliverkossa 89,9 MHz
Su 13.4. kello 9.45 radiopyhäkoulussa lastenohjaaja Kirsi Isola puhuu Jumalan kansan koti-ikävästä.
Su 13.4. kello 10 messu Kemin kirkosta. Jumalanpalveluksen jälkeen edellisen maanantain Etappi-ohjelma uusintana, jossa
kuullaan Alavieskan perhekerholaisten toivomaa hengellistä musiikkia. Ohjelman toimittaa Mervi Jutila.
Ma 14.4. kello 17.05 Etappi-ohjelmassa aiheena rippikoulu, studiossa keskustelemassa vs. kappalainen Sanna Jukkola ja nuorisotyönohjaaja Mauri Autio. Ohjelman toimittaa Laila Korkiakoski Nivalasta.
Radio-ohjelmien palautteet: radiostudio.oulu@evl.fi
Lukunurkka
Poika, joka elää
Harry Potterin elämä muuttui täysin hänen täytettyään 11 vuotta. Tuolloin hän sai kutsun Tylypahkan velhojen ja noitien kouluun. Samalla hän kuuli olevansa velhojen sukua ja kuuluisa. Nyt
hän on täyttämässä 17 vuotta ja taas elämä on murroksessa ja on
aika tehdä valintoja.
J.K. Rowling kutoo tarinaan hienosti ja pieteetillä aiemmissa
osissa epäselviksi ja oudoiksi jääneet yksityiskohdat nyt selkeäksi
ja ymmärrettäväksi tarinakokonaisuudeksi. Samalla tarina muuttuu hauskasta koulunkäynnistä ja loitsujen oppimisesta taisteluksi elämästä ja kuolemasta. Lapsuus jää taakse, aikuisuus odottaa,
mitä uusi elämäntilanne tuo tullessaan. Edessä on lopullinen taistelu Voldemortin ja hänen joukkojensa kanssa.
Jaana Kapari-Jatan suomennosta on mukava ja iloa lukea. Hän
on suomentanut kaikki seitsemän osaa ja luonut tuona aikana paljon uusia sanoja ja sanontoja. Hän muistelee ja mietiskelee suomennoksia kirjassaan Pollomuhka ja Posityyhtynen. Kirjassaan
hän paljastaa miten hän on suomentanut nimet, sanonnat ja paikat. Suomennos on hyvin sujuvaa ja hauskaa kieltä. Lopputulos
ei ole tullut helpolla, vaan on vaatinut suomentajalta älyä, uskallusta ja onnistumisia.
Harry Potter ja kuoleman varjelukset -kirjassa tulevat ystävyys,
rakkaus, usko, toivo, ennakkoluulottomuus ja rohkeus ensisijai-
Rowling, J.K.:
Harry Potter ja
kuoleman varjelukset.
Suomentanut Jaana Kapari-Jatta.
Tammi 2008.
Kapari-Jatta, Jaana:
Pollomuhku ja posityyhtynen.
Tammi 2008.
sen tärkeiksi taistelussa pahan valtaa vastaan. Kaikki, mitä Harry
Potter ja hänen ystävänsä ovat oppineet menneiden vuosien aikana koulussa tulevat nyt käyttöön.
Uusin kirja ei petä lukijaa, vaan on vankka ja tiivis paketti, eikä kirjailija epäröi tehdä uhrauksia. Tarina etenee vinhasti ja vastustamattomasti. Tällä kertaa J.K. Rowling on karsinut loputtomalta vaikuttaneet versot pois ja lukijaa pidetään tiukassa otteessa viimeiseen kappaleeseen, lauseeseen ja sanaan asti. Tähän on
hyvä päättää Harry Potterin, Hermione Grangerin ja Ron Weasleyn seikkailut ennen kuin he täyttävät 17 vuotta.
Juha Vähäkangas
Yhdistykset
Muut seurakunnat
To 10.04. klo 19 Rukousilta, Pekka Tuominen,
Tuomo Ruuska. Pe 11.04. klo 18.30 Varkki-ilta.
Su 13.04. klo 11 Aamukirkko & pyhäkoulu,
Sini Niemelä, Risto Wotschke. Ti 15.04. klo 13 Päiväpiiri, klo 18 Alfa-kurssi, aihe:
Mikä on oikea seurakunta. Ke 16.4. klo 18 Nuortenilta. To 17.04. klo 19 E-4 rukous
ja ylistysilta, Hannu Valkonen, Risto Wotschke, God`s Bell.
www.oulu.svk.fi. Tervetuloa!
Su 13.4. klo 18 Jumalan kohtaamisen ilta, Lumijoen Korsuhovilla.
Su 13.4. klo 11 Jumalanpalvelus. Pyhäkoulu lapsille. Ma 14.4. klo 13
Kotiliitto. Klo 18 Veljesliitto. Ti 15.4. klo 18.30 Yhteiskristillinen Rukous- ja Ylistysilta. To 17.4. Kansainvälinen Gospel Kuoro. Tervetuloa!
MUHOKSEN
HELLUNTAISEURAKUNTA
Veturitie 1, 91500 MUHOS
TILAISUUTEMME:
Su 13.4. klo 11.00
JUMALANPALVELUS
Ke 16.4. klo 19.00
SANA JA RUKOUS
Tervetuloa!
kotisivu;http://wnet.suomi.net/
kotisivu/muhoksen.hellsrk/
Oulun
Lähetysseurakunta
Aleksanterinkatu 33
Pe-su 11.-13.4. KRISTUS KAIKKEMME –raamattuluennot, Juhani Kuosmanen. Tilaisuudet
pe klo 19, la klo 18 ja 19 sekä su klo 11 ja 18.
Nuorten LIFT-leiri Halsualla 11.-13.4. Tiedustelut Pasi Markkanen 045-1384040. Ke 16.4.
klo 19 Sana ja rukous, Juhani Valentin ja
Deevelesko Jang. To 17.4. klo 12 Päiväpiiri. To 17.4. klo 18 Tullaan
tutuksi, Juhani Valentin ja Deevelesko Jang. To 17.4. klo 19 E4 rukous- ja
ylistysilta Vapaakirkossa. TERVETULOA!
www.ohsrk.fi
Su 12.00 English Service
Su 16.00 Sanan, ylistyksen ja
rukouksen ilta
Ti 19.00 Evankeliumin ilta
To 18.00 Rukousilta
Pe 19.00 Nuorten ilta
Su 13.4. Israel-ilta klo 16.
Mirja Imponen
Vierailijana to 17.4. klo 18.00
profeetta Marie Licciardo
www.oulunlahetyssrk.net
Olet sydämellisesti tervetullut!
Herännäis-/Siionin virsiseuroja: Ma 14.4. klo 13 Nestori-palvelutalossa
Pyhännällä. To 17.4. klo 19 Laitasaaren rukoushuoneella Muhoksella.
Kevätretki Aholansaareen 7.-9.5. Linjuri lähtee Oulun linja-autoasemalta, ajaa Ylivieskan ja Nivalan kautta. Matkan täysihoitohinta kyyteineen
(2 hh:ssa) 170 €/henkilö. Vielä mahtuu! Tied. & ilm. puh 0400-893 382.
OULUN SEUDUN
UUSHERÄYS
Koulukatu 41 www.uusheraus.fi
Su 13.4. klo 16:30 Pyhäkoulu.
Klo 17 Seurat Esko Leinonen.
Ke 16.4. klo 18 Naistenilta
”Jumala on rakkaus”.
Tervetuloa!
La 12.04. Fransupiiri klo 10.
Su 13.04. Seurat
Juhani ja Taimi Nevalainen.
Ti 15.04. Raamattupiiri klo 15,
Jaakob 1. luku. Tervetuloa!
Nro 13
10.4.2008
9
Elämää kyyneleitten läpi
Miksi joskus itkua riittää ja tuntuu että mikään ei auta. Miksi pitää elämässä olla
vaikeita aikoja? Tämä kysymys tulee jokaiselle vastaan ennemmin tai myöhemmin. Joku asettelee kysymyksen epäilyn muodossa: Miksi Jumala sallii kärsimyksen? Toinen taas kysyy henkilökohtaisemmin, miksi minulle kävi näin?
Uskonnot ovat etsineet ja antaneet tähän vaikeaan kysymykseen vastauksia
vuosituhansia. Raamatussakin useassa kohdassa mietitään Israelin kansan vaikeita kohtaloja ja kysellään Jumalan tahtoa. Joitakin vastauksiakin löytyy. Psalmissa 126 aikansa virsirunoilija kirjoittaa: ”Jotka kyynelin kylvävät, ne riemuiten
korjaavat. Ne jotka itkien menevät kylvämään vakkaansa kantaen, ne riemuiten
palaavat kotiin lyhteet sylissään.”
Joskus toivoisi, että tuo lupaus kohtalon kääntymisestä tarkoittaisi
todellista mahdollisuuksien ja lähtökohtien uusjakoa. Niiltä, joilla kärsimystä ja kyyneliä on runsaasti voitaisiin antaa niille, joille on
suunnattu runsaasti aurinkoisia päiviä. En haluaisi purematta
niellä ajatusta kirkastavasta kärsimyksestä, joka taivaassa palkitaan. Onhan meille annettu vain yksi elämä elettäväksi.
Miksi siis toisten kuormasta tulee liian painava, ja elämästä
häviää ilo?
Kysymykseen emme saa suoraa vastausta vaikka kuinka
inttäisimme sitä rukouksessa Jumalalta, tutulta papilta tai
itseksemme pohtien. Oikean vastauksen tuohon kysymykseen antaa elämä. Kenenkään elämäähän ei ole valmiiksi
eletty. On harhaa ajatella, että tällaista ei pitänyt minun elämässäni tapahtua, tai että elämäni on mennyt pilalle.
Ehkä nuo itkien kylväjät ovat niitä ihmisiä, joilla ei ole
Jumalalle annettavana muuta kuin itkunsa. Miten suuri riemu
onkaan, kun Kristuksella, kuoleman ja pahan vallan voittajalla,
ei ole syntisraukalle annettavana moitteita vaan vapaus aloittaa
alusta.
Oi Herra suothan sä minulle,
Sun armos voimaksi matkalle.
Anteeksi anna,
mua nosta, kanna,
Vie perille.
Karoliina Löytty
Kirjoittaja on pastori Ruovedeltä
w w w. s x c . h u / K i e l L a t h a m
3.
Päivän psalmi Ps. 66: 3–9 tai Ps. 126
Ensimmäinen lukukappale Jes. 54: 7–10
Toinen lukukappale
1.Piet. 1: 3–9 tai 2.Kor. 4: 16–18
Evankeliumi Joh. 17: 11–17
sunnuntai pääsiäisestä on latinankieliseltä nimeltään Jubilate eli ”riemuitkaa”. Kehotus tulee Psalmista 66: Kohota Jumalalle riemuhuuto, maa, riemuitkaa, maan asukkaat!
Päivän aiheena on Jumalan kansan koti-ikävä. Pääsiäisajan juhliminen ja Ylösnousseen ihmettely on ajassa tapahtuvaa. Uskossa katsellaan jo taivaaseen ikuisille
pääsiäisjuhlille, jonne kristityn kaipaus ja koti-ikävä kohdistuvat. Heprealaiskirje kertoo, kuinka kristityt odottavat ”ikävöiden sitä kaupunkia, joka on tuleva”.
Jeesus pyytää jäähyväispuheessaan suojelusta seuraajilleen. He eivät ole maailmasta, mutta ”jäävät maailmaan”. Tämä kuvaa kristityn kilvoittelua. Jeesus itse on tässä
jo taivaaseen lähdön tunnelmissa. Ennen ristinkuolemaa Johanneksen evankeliumiin
kirjattu pitkä jäähyväispuhe avaa huikeita hengellisiä näkymiä.
Jeesus rukoilee omiensa puolesta ja pyytää Isältä: ”Pyhä Isä, suojele heitä nimesi
voimalla, sen nimen, jonka olet minulle antanut, jotta he olisivat yhtä, niin kuin me
olemme yhtä.” Lopuksi Jeesus pyytää Isää: ”Pyhitä heidät totuudellasi. Sinun sanasi on totuus.” Näin Jumalan sanan arvo ja kaikkialle saarnatun evankeliumin voima korostuvat.
Jeesus ja seurakunta ovat perimmiltään yhtä – aivan samaan tapaan kuin Isä ja Poika ovat yhtä. Seurakunta jää orvoksi, mutta Poika lupaa taivaasta lähetettävän Lohduttajan ja Puolustajan. Näin orpous ei ole todellista, vaan Jumala pitää huolta seurakunnastaan Henkensä voimalla. Jeesus ylimmäisenä esirukoilijana menee valmistamaan omilleen sijaa, jotta he saisivat olla siellä missä hänkin on, taivaassa.
Pekka Tuomikoski
Nro 13
10
10.4.2008
Kuvat Mannerheim-museon valokuva-arkisto
Kadetti Gustaf Mannerheim vuonna 1884.
Puolustusneuvoston puheenjohtaja tarkastaa rannikkopuolustusta 1934 Laatokan saarilla. Kuva Konevitsan luostarista.
Vuonna 1892 Mannerheim solmi avioliiton neiti Anastasia
Arapovan (Arapoff) kanssa.
Carl Gustaf Emil Mannerheim
(1867–1951) oli dynaaminen mies:
muutoksiin valmis, eteenpäin
pyrkivä ja alati liikkeessä kohti
uusia haasteita. Hänet muistetaan
sankarina, mutta suurmies
on muutakin kuin sotilas.
Mannerheim oli mies, joka osasi
myös hiljentyä ja rukoilla.
uorena miehenä Mannerheimin
elämänjano ei aina tavoittanut myönteisiä piirteitä. Hänet muun muassa
erotettiin Haminan ka-
dettikoulusta huonon käytöksen vuoksi.
Sinnikkyys kuitenkin palkittiin ja Mannerheim pääsi Venäjän keisarillisen hovin
seurapiireihin ja vallankäytön ytimiin jo
nuorena upseerina.
Sotilasuralla edetessä Mannerheimista
kasvoi poliittinen ja sotilaallinen johtaja.
Käskyvallan ja aristokratian ilmapiirissä
eläminen luo aineistoa, josta voidaan myöhemmin tulkita henkilöhistoriaa monenlaisin motiivein. Viimeisin lähdeaineistojen tulkitsija on löytynyt tamperelaisesta
animaatioelokuvan ohjaajasta.
Ekumeenista arkielämää
Marsalkan elämän herkempi puoli on jostakin syystä jäänyt kapeamman kiinnostuksen kohteeksi. Hänen uskonsa Jumalaan sekä läheinen suhde hengelliseen elämään ovat jääneet julkiselta kiinnostuk-
rukoili p
selta varjoon.
Mannerheim eli varsin ekumeenisessa ilmapiirissä. Hän itse oli luterilainen, mutta hänen venäläinen vaimonsa
Anastasia oli ortodoksi. Armeijan arjessa kirkko oli kaikkialla läsnä ja sotilasuralla edettyään Mannerheim oli harkinnut Venäjän ortodoksiseen kirkkoon liittymistä.
Avioitumisen lähestyessä prosessi koki
kuitenkin takaiskun, kun ortodoksisen kirkon tradition vastaisesti morsiamen vanhemmat vaativat tulevan vävyn kääntymistä idän kirkon jäseneksi. Gustaf ei pitänyt
tämänsuuntaisesta painostamisyrityksestä
ja halusi jäädä luterilaiseksi. Niinpä avioliittoon vihkiminen tapahtuikin molempien kirkkojen rituksen mukaan.
Mannerheimin molemmat tyttäret kuitenkin liitettiin ortodoksiseen kirkkoon.
Esikoinen, Anastasia siirtyi myöhemmin
roomalaiskatolisen kirkon jäseneksi ja hänestä tuli nunna. Anastasien elämässä oli
kriisivaiheita, joiden seurauksena hän kipuili kutsumuksensa kanssa. Marsalkka koetti hienotunteisesti jarrutella tyttärensä luostarista lähtemisaikeita. Gustafin diplomaatin taidot eivät kuitenkaan
riittäneet tyttären sielunliikkeiden ohjaamiseen.
Isä jatkoi Anastasian tukemista tämän
siirryttyä luostarista siviiliin. Elämän traaginen puoli seurasi marsalkkaa myös silloin, kun hänen ainut poikansa menehtyi
synnytyksen yhteydessä. Tämä kuolemantapaus järkytti syvästi Mannerheimia.
Pahan voimia vastaan
Carl Gustaf Emil omasi tarkan hengellisen
vaiston. Tavattuaan hlystiläiseen harhaop-
Nro 13
10.4.2008
11
Tyttäret Anastasia (Stasie) ja Sofia (Sophy) syntyivät vuosina
1893 ja 1895.
. Igumeni Mavriki keskellä oli Mannerheimin opiskelutoveri Nikolajevin ratsuväkikoulussa Pietarissa vuosina 1887–89.
Tytär Anastasia kääntyi katolilaisuuteen ja asui vuosia
karmeliittanunnaluostarissa Englannissa.
polvillaan
piin kuuluvan mystikkomunkki Rasputinin, hän vieroksui tätä ja ihmetteli hänen
”teräksisiä silmiään”. Rasputinin todellisen luonnon tiesi hyvinkin tarkasti venäläinen ortodoksipiispa Feofan. Hän nimitti tätä terässilmäistä mystikkoa ”paholaisen astiaksi” ja koetti kaikin voimin taistella tämän vaikutusta vastaan.
1800–1900-luvun taiteessa Pietarin ylhäisön piirissä oli syntynyt hlystiläisyyden lisäksi innostusta spiritismiä kohtaan. Mannerheim kuitenkin ymmärsi
oman perheensä piirissä jarruttaa spiritismin maihinnousua.
Kaipuu rukoukseen
Marsalkka kantoi mielellään kaulassaan
ristiä. Vuonna 1904 venäläiset upseerit
lahjoittivat hänelle Kristus-ikonin. Tätä
hän suuresti arvosti.
Tsaarin armeijan sotilaskomentajan
tehtävissä Mannerheim piti tärkeänä sotilassielunhoitoa. Hän pyysi esikuntapäällikköjään sijoittamaan joukkojaan siten,
että lähellä sijaitsi aina ortodoksinen kirkko. Mannerheimin ystäväpiiri kertoi, että
sama halu kristillisiin tilaisuuksiin säilyi
läpi hänen elämänsä. Suomen marsalkkana toimiessaan ylipäällikkö hakeutui aina kun mahdollista Mikkelin luterilaisen
kirkon tai Helsingin Pyhän Kolminaisuuden ortodoksisen kirkon jumalanpalveluksiin.
Hänen kerrotaan myös poikenneen pyhäköissä viettämässä henkilökohtaisia rukoushetkiä. Hartaudellisuudesta kertonee
myöskin se, että puolisonsa kuoltua Mannerheim vietti Pyhän Kolminaisuuden ortodoksisessa kirkossa koko muistopalveluksen ajan polvistuneena.
Luostarien ystävä
Ylipäälliköllä oli syntynyt myös erityislaatuinen rakkaus luostareihin. Hän kirjoitti ystävilleen: ”Olen käynyt Venäjällä monissa ortodoksisissa paikoissa, mutta täällä Valamossa ja Konevitsassa tunsin sanomattoman voimakkaasti niiden pyhyyden
ilmapiirin.”
Mannerheimilla oli kehittynyt myös
varsin mutkaton suhtautuminen luostarin
asukkaisiin. Hänen ystäväpiiriinsä kuului
sekä katolisen että ortodoksisen luostarin
kilvoittelijoita.
Suhteiden luontevuudesta kertoo seuraava tapaus. Mannerheimilla oli tapana
tavata erästä tuttua katolista nunnaa Espoon Stella Mariksessa. Kerran marsalkan ilmoittaessa sisarille vierailustaan, puhelimeen vastattiin pelkästään: ”Haloo”.
Tämä oli Mannerheimin mielestä huonoa
puhelinkäyttäytymistä. Niinpä hän antoi
asiasta palautetta nunnaystävälleen ja pyysi häntä opettamaan sisarille kohteliaampaa puhelinkulttuuria.
Mannerheimin persoonaa ja elämää on
tutkittu paljon, mutta hänen hengellisen
elämänsä ulottuvuudet kaipaisivat tutkimista. Kuvamme kansakunnan ikoniksi
nousseesta Marskista syvenisi, kun hänestä paljastuisi sotilaan, poliitikon ja isän lisäksi myös rukoukseen polvistuva mies.
Jukka Mäntymäki
Kirjoittaja opiskelee ortodoksista teologiaa
sekä työskentelee Oulun metropoliitan
kansliassa hiippakuntasihteerinä
Nro 13
12
10.4.2008
umalanpalvelukset ja messut kaikissa seurakunnissa
Oulun tuomiokirkkoseurakunta
Messu su 13.4. klo 10 Oulun tuomiokirkossa. Toimittaa Matti Pikkarainen, avustaa Hanna-Maija Karjalainen. Urkurina Maija Tynkkynen ja kanttorina Raimo
Paaso. Oulun Laulu. Kirkkokahvit Keskustan seurakuntatalossa.
Messu su 13.4. klo 12 Heinätorin seurakuntatalossa.
Toimittaa Matti Pikkarainen, kanttorina Raimo Paaso. Kirkkokahvit.
Englanninkielinen vesper
su 13.4. klo 18 Öbergin talossa.
Karjasillan
seurakunta
Jaani Föhr
Messu su 13.4. klo 10 Karjasillan kirkossa. Toimittaa
Olavi Mäkelä, avustaa Riina Moilanen, kanttorina Juha Soranta. Messun jälkeen
mahdollisuus henkilökohtaiseen keskusteluun ja rukoukseen.
Sanajumalanpalvelus su
13.4. klo 10 Kastellin kirkossa. Toimittaa Juhani Lavanko, kanttorina Riitta Piippo.
Konfirmaatiomessu su 13.4.
klo 12 Pyhän Andreaan kirkossa. Toimittaa Kimmo Kieksi, kanttorina Riitta Piippo.
Sanajumalanpalvelus su
13.4. klo 12 Kaukovainion
kappelissa. Toimittaa Juhani Lavanko, kanttorina Juha
Soranta.
Sanajumalanpalvelus su
13.4. klo 12 Maikkulan kappelissa. Toimittaa Mirjami
Dutton, kanttorina Eeva Holappa.
Vekarakirkko su 13.4. klo 16
Pyhän Andreaan kirkossa.
Toimittaa Mirjami Dutton,
kanttorina Sirpa Ilvesluoto.
Arabiankielinen jumalanpalvelus su 13.4. klo 17 Kaukovainion kappelissa.
Tuiran seurakunta
Messu su 13.4. klo 10 Tuiran
kirkossa. Toimittaa Nanna
Helaakoski, avustaa Stiven
Naatus, kanttorina Heikki
Jämsä. Radiointi radio Dei.
Messu su 13.4. klo 10 Pyhän
Luukkaan kappelissa. Toimittaa Ari Savuoja, saarna Antti
Leinonen, kanttorina LauriKalle Kallunki. Kirkkokahvit,
seurat. OPKO:n kirkkopyhä.
Messu su 13.4. klo 12 Pyhän
Tuomaan kirkossa. Toimittaa
Lauri Kujala, avustaa Pasi Kurikka, kanttorina Ulla Metsänheimo.
Sanajumalanpalvelus su
13.4. klo 12 Pateniemen kirkossa. Toimittaa Harri Fagerholm, kanttorina Heikki
Jämsä.
Iltamessu su 13.4. klo 18 Tuiran kirkossa. Toimittaa Sanna Komulainen, avustaa Riikka Honkavaara, kanttorina
Ulla Metsänheimo.
Viikkomessu ke 16.4. klo 20
Tuiran kirkossa. Toimittaa
Riitta Louhelainen, kanttorina Tommi Hekkala.
Oulujoen seurakunta
Kempele
Muhos
Messu su 13.4. klo 10 Oulujoen kirkossa. Toimittaa Antti Leskelä, saarnaa Ilkka Mäkinen, kanttorina Sanna Leppäniemi, avustaa kirkkokuoro.
Kansanlaulukirkko su 13.4.
klo 14 Myllyojan seurakuntatalossa. Haapalehdon omakotiyhdistyksen kirkkopyhä. Toimittaa Antti Leskelä,
kanttorina Lauri Nurkkala.
Kirkkokahvit.
Diakonia- ja lähetystyön
messu sekä 60-vuotiaiden
kutsujumalanpalvelus su
13.4. klo 10 kirkossa. Toimittaa Timo Riihimäki, avustaa Timo Liikanen, kanttorina Marjo Irjala. Lauluryhmä
Nonetti, joht. Tibor Garanvölgyi. Pyhäkoulu saarnan
aikana. Lounas kirkonkylän
seurakuntakodissa ja diakonian ja lähetyksen vapaaehtoistyön esittely.
Sanajumalanpalvelus su
13.4. klo 10 kirkossa. Toimittaa Simo Pekka Pekkala,
kanttorina Hanna-Maria Keränen.
Messu kaikenikäisille naisille ke 16.4. klo 18 kirkossa.
Toimittaa pastori Elina Hyvönen, kanttorina Ossi Kajava.
Nuorten lauluryhmä. Iltapala seurakuntatalossa.
Kiiminki
Messu su 13.4. klo 10 seurakuntakodissa. Toimittaa
Perttu Kyllönen, avustaa
Hannele Puhakka. Kemin
nuorisokuoro.
Ylikiimingin
seurakuntapiiri
Perhekirkko su 13.4. klo 12
Ylikiimingin seurakuntatalossa. Toimittaa Olavi Isokoski, kanttori Leo Rahko. Kirkkokahvit.
Hailuoto
Sanajumalanpalvelus su
13.4. klo 10 Hailuodon kirkossa. Toimittaa Samuel Mäkinen, kanttorina Kaisamarja Stöckell.
Haukipudas
Messu su 13.4. klo 10 kirkossa. Toimittaa Maria Vähäkangas, saarna Juha Sarkkinen, kanttorina Katri Niskakangas. Kirkkokahvit. Kirkkokyytiä tarvitsevat, soittakaa pe klo 9–11, p. 5472
636.
Sanajumalanpalvelus su
13.4. klo 12 Martinniemen
seurakuntakodissa. Toimittaa Arto Nevala, kanttorina Katri Niskakangas. Kirkkokahvit.
Messu su 13.4 klo 10 kirkossa. Toimittaa Saija Kronqvist,
avustavat Raimo Salonen ja
Anna-Mari Nevala.
Kastejumalanpalvelus su
13.4. klo 13 Jäälin seurakuntakodissa. Toimittaa Raimo
Salonen, avustaa Anna-Mari Nevala.
Liminka
Sanajumalanpalvelus su
13.4. klo 10 kirkossa. Toimittaa Aino Pieskä, kanttorina
Mika Kotkaranta.
Lumijoki
Kansanlaulukirkko su 13.4.
klo 19 kirkossa. Toimittaa
Timo Juntunen, kanttorina
Maili Muuttola-Junkkonen.
Kirkkokuoro avustaa.
Pudasjärvi
Sarakylä
Jumalanpalvelus su 13.4.
klo 10 Sarakylän kappelissa. Toimittaa Juha Kukkurainen, kanttorina Jukka Jaakkola, kappelikuoro. Suomen
Keskustan Sarakylän paikallisosaston 100-vuotisjuhlajumalanpalvelus.
Siikalatva
Kestilä
Maallikkokirkko su 13.4. klo
19 Kestilän kirkossa. Toimittaa Alpo Pikkarainen, kanttorina Unto Määttä. Huomioikaa kelloaika.
Piippola
Sanajumalanpalvelus su
13.4. klo 12 kirkossa. Toimittaa Erkki Piri, kanttorina Arja Leinonen.
Pulkkila
Sanajumalanpalvelus su
13.4. klo 14 seurakuntatalossa. Toimittaa Hannu Lauriala,
kanttorina Unto Määttä.
Pyhäntä
Sanajumalanpalvelus su
13.4. klo 12 kirkossa. Toimittaa Janne Kopponen, kanttorina Unto Määttä.
Rantsila
Sanajumalanpalvelus su
13.4. klo 10 kirkossa. Toimittaa Hannu Lauriala, kanttorina Arja Leinonen.
Siikasalo
RUUKKI
Sanajumalanpalvelus su
13.4. klo 10 Paavolan kirkossa. Toimittaa Lauri Haapala.
Perhekirkko su 13.4. klo 12
Ruukin seurakuntatalossa.
Toimittaa Lauri Haapala. Sunnuntailounas.
SIIKAJOKI
Sanajumalanpalvelus su
13.4. klo 12 seurakuntatalossa. Toimittaa Eero Koskela.
VIHANTI
Sanajumalanpalvelus su
13.4. klo 10 kirkossa. Toimittaa Eero Koskela, kanttorina
Tarja Hakala.
Tyrnävä
Sanajumalanpalvelus su
13.4. klo 10 Tyrnävän kirkossa. Toimittaa Leila Ikonen, kanttorina Pentti Korkiakoski.
Kiimingin kirkko on vihitty käyttöön vuonna 1761.
Perinteisen ristikirkon rakensi Kokkolalainen Matti Honka.
Nro 13
10.4.2008
13
enot Oulussa 10.–17.4.2008
Hartauselämä
Aamurukous ke 16.4. klo
7.45, Pyhän Luukkaan kappeli. Aamurukous muodostuu Raamatun teksteistä,
laulusta, hiljaisuudesta ja rukouksesta.
Oulun tuomiokirkkoseurakunta
Ompeluseurat to 10.4. klo
18.30, Heinätorin seurakuntatalo.
Sana elää -raamattu- ja rukousilta pe 11.4. klo 18, Keskustan seurakuntatalo.
Aamupiiri la 12.4. klo 10,
Oulun tuomiokirkon krypta.
Yksinäisyydestä yhteyteen
la 12.4. klo 18, Keskustan
seurakuntatalo.
Sanan ja rukouksen illat:
Su 13.4. klo 17, Keskustan
seurakuntatalo. Diakonissa
Eeva Mertaniemi puhuu Jumalan varaan heittäytymisestä. Lauletaan ylistyslauluja sekä rukoillaan kirjoitettujen rukouspyyntöjen puolesta. Myös henkilökohtaista
rukouspalvelua tarjolla.
Su 13.4. klo 17, Oulun tuomiokirkko. Mukana Pirkko
Jalovaara.
Päiväseurat ke 16.4. klo 12,
Keskustan seurakuntatalo.
Keskiviikkoseurat ke 16.4.
klo 18, Keskustan seurakuntatalo. Simo Kaappola.
Miestenpiiri ke 16.4. klo 18,
Heinätorin seurakuntatalo.
Raamattupiirit:
Ti 15.4. klo 18, Oulun tuomiokirkon krypta. Opettajille.
To 17.4. klo 14, Keskustan
seurakuntatalo. Luemme Johanneksen evankeliumia.
Pastori Anna-Mari Heikkinen.
Hartaudet:
To 10.4. klo 18.30, Kuntotalo, Uusikatu 66. Hanna-Maija Karjalainen.
Pe 11.4. klo 14, Intiön hoivakoti, Upseerikatu 2. Ari-Pekka Metso.
Ke 16.4. klo 14.15, Aurinkokoti, Isokatu 93. Hanna-Maija Karjalainen.
Ke 16.4. klo 15, Senioritalo,
Mäkelininkatu 37. Anna-Mari Heikkinen.
To 17.4. klo 18.30, Kuntotalo, Uusikatu 66. Anna-Mari
Heikkinen.
Karjasillan seurakunta
Miesten kesken -keskustelutilaisuus to 10.4. klo 18, Pyhän Andreaan kirkko. Jyrki
Vaaramon alustuksen aiheena isänmaa. Kahvitarjoilu.
Rauhanyhdistyksen raamattuluokka pe 11.4. klo 17.30,
Pyhän Andreaan kirkko.
Rauhanyhdistyksen kirkkoseurat to 17.4. klo 19, Kastellin kirkko. Olavi Isokoski
ja Kalevi Kärki.
Raamattupiirit:
To 10.4. klo 18, Kastellin kirkko.
To 10. ja 17.4. klo 18, Maikkulan kappeli.
Ti 15.4. klo 12, Kastellin kirkko.
Ke 16.4. klo 18, Karjasillan
kirkko. Miehille.
Rauhanyhdistyksen ompeluseurat:
To 10.4. klo 18, Kaukovainion kappeli.
To 10.4. klo 18, Kastellin kirkko.
Pe 11.4. klo 18.30, Pyhän Andreaan kirkko.
musiikkia ja gospelmusiikkia.
Puhallinorkesteri Viventin konsertti su 13.4. klo
18, Madetojan sali. Konsertin kapellimestareina vierailevat Sibelius-Akatemian puhallinorkesteri-kapellimestariluokan opiskelijat.
Tuiran seurakunta
Ylikiimingin alue
Virsilauluilta yhteisvastuulle pe 11.4. klo 19, Anita ja Eino Virkkula. Virsilauluja Yhteisvastuukeräyksen hyväksi.
Leo Rahko.
Raamattu- ja lähetyspiiri to
10. ja 17.4. klo 15, Pyhän Tuomaan kirkko. Pasi Kurikka.
Rauhanyhdistyksen ompeluseurat pe 11.4. klo 18.30,
Pyhän Luukkaan kappeli.
Miestenpiiri ti 15.4. klo 18,
Tuiran kirkko. Väinö Simojoki alustaa aiheesta Lähetystyön perusteet.
Raamattupiirit:
Ti 15.4. klo 18, Niittyaron
kerhohuone.
To 17.4. klo 12.30, Tuiran
kirkko.
Oulujoen seurakunta
Rauhanyhdistyksen ompeluseurat pe 11.4. klo 18.30,
Myllyojan seurakuntatalo.
Akkuna-iltapäivä su 13.4.
klo 16–18, Hintan seurakuntatalo. Raamatun ja lähetyksen iltapäivä. Jeesus on tie
Isän luo. Opetuspuhe Martti Arkkila. Lapsille pyhäkoulu. Varhaisnuorille oma ohjelma. Järj. myös Kansanlähetys, Kylväjä ja SLEY.
Ylikiimingin alue
Sävelhartaus Yhteisvastuukeräykselle to 10.4. klo 19,
Ylikiimingin seurakuntatalo. Laulu Sirkka Rautakoski
ja Jorma Kärnä, piano Kaisa Alasaarela ja Joona Kärnä, virsisäestykset Leo Rahko, puhe rovasti Martti Pennanen. Vapaaehtoinen kahviraha Yhteisvastuukeräykselle.
Musiikki ja kulttuuri
Konsertti la 12.4. klo 19, Karjasillan kirkko. Jakaranda-kuoron ohjelmistossa afrikkalaista
Kirkot
Oulun tuomiokirkko
Kirkkokatu
Karjasillan kirkko
Nokelantie 39
Kastellin kirkko
Töllintie 38
Maikkulan kappeli
Kangaskontiontie 9
Pyhän Andreaan kirkko
Sulkakuja 8
Kaukovainion kappeli
Hiirihaukantie 6
w w w. s x c . h u / J u s t y n a F u r m a n c z y k
Karjasillan seurakunta
Kirjatorstai to 17.4. klo
18–20, Karjasillan kirkko. Kirjoina Nikolai Gogol: Kuolleet
sielut, Mihail Bulgakov: Saatana saapuu Moskovaan.
Tuiran seurakunta
Tuiran kanttorien yhteisvastuukonsertti su 20.4. klo 16,
Pyhän Tuomaan kirkko. Konsertin päätteeksi kahvitarjoilu. Ohjelma ja kahvi 5 €.
Oulujoen seurakunta
Diakonia
Karjasillan seurakunta
Diakoniapiiri ma 14.4. klo
12, Kaukovainion kappeli.
Palvelupiiri auttavat kädet
ma 14.4. klo 18–19.30, Karjasillan kirkko. Yhdessä olemisen ja tekemisen paikka
sinulle, joka tahdot toimia
seurakunnassa erilaisissa tapahtumissa ja tehtävissä.
Ystävänkamari ti 15.4. klo
12, Kaukovainion kappeli.
Kaikenikäisten yhteinen porinapaikka.
Diakoniapiiri ke 16.4. klo 15,
Maikkulan kappeli.
Islamin tulo Eurooppaan
luennon aiheena
Mitä seurauksia on islamin tulosta
Eurooppaan? Onko kyseessä uusi tilanne? Aihetta käsitellään sunnuntaina 13.4. kello 12 Keskustan seurakuntatalon juhlasalissa.
Filosofian maisteri Ilja Kokkonen
kertoo milloin ja miten islam on tullut Eurooppaan, missä yhteisöjä on
ollut ja kuinka muslimit, kristityt ja
juutalaiset ovat onnistuneet elämään
yhdessä. Lisäksi hän käsittelee luennossaan kipupisteitä, jotka ovat toistuvasti nousseet esiin ja kärjistyneet
konflikteiksi.
Sen jälkeen on vuorossa Saksassa
muslimien parissa kohtaamispaikka
Tuiran seurakunta
Työttömien aamukahvipiiri
ti 15.4. klo 10, Pyhän Luukkaan kappeli. Menemme
vierailulle Koskelan juttutupaan.
Juttutupa ti 15.4. klo 10.30,
Koskelan seurakuntakoti.
Vieraina Pyhän Luukkaan aamukahviryhmäläisiä.
Työttömien ruokailu ti 15.4.
klo 12, Rajakylän seurakuntakoti.
Diakoniapiiri ti 15.4. klo 13,
Pyhän Tuomaan kirkko.
Raamattupiiri to 17.4. klo
18, Rajakylän seurakuntakoti.
Oulujoen seurakunta
Madekosken diakoniapiiri to 17.4. klo 13 Sanginsuun
seurakuntakodilla.
Virsilauluilta to 17.4. klo 18,
Hintan seurakuntatalo. Yhteisvastuukeräyksen merkeissä virsiä, runoja, kahvitarjoilu ja arpoja.
Yhteinen
seurakuntapalvelu
kehitysvammaiset
Kehitysvammaisten nuortenilta pe 11.4. klo 18–20,
Öbergin talo. Mukavaa tekemistä ja yhdessäoloa nuorille kehitysvammaisille.
Kehitysvammaisten keskustelukerho ti 15.4. klo
17–18.30, Heinätorin seurakuntatalo. Keskustelu- ja
kohtaamispaikka aikuisille
kehitysvammaisille.
Brückessä Nürnbergissä työtä tehneen
pastori Ilkka Mäkisen kommenttipuheenvuoro.
Tilaisuuden juontaa Outi Vaarala.
Pianomusiikista vastaa Maija Tynkkynen. Ennen tilaisuuden alkua on
alasalissa kahvitarjoilu. Tilaisuudessa kerätään kolehti Yhteisvastuukeräykselle.
Ilja Kokkonen on tutkinut islamin
historiaa Euroopassa. Hän on toiminut aiemmin Helsingin yliopistossa
tuntiopettajana ja tutkijana.
Satu Lapinlampi
kuulovammaiset
Ystäväilta to 10.4. klo 16,
Palvelukeskus Runola. Runolan asukkaiden ja kaupungilla asuvien viittomakielisten
yhteinen ilta.
Sosiaaliturva tutuksi pe
11.4. klo 9.30–13, Keskustan
seurakuntatalo. Asiantuntijat kertovat sosiaaliturvan
perusasioista ja muutoksista.
Mahdollisuus juoda aamukahvi (2,50 €) ja syödä lounas (6,50 €).
Kuurojen lähetyspiiri ma
14.4. klo 15, Kuurojen yhdistys. Lähetyspiirillä on kaksi
kummilasta Tansaniassa. Piiri tukee kummilasten koulunkäyntiä tansanialaisessa
kuurojenkoulussa.
Hyvän näkemisen ja kuu-
lemisen päivä ti 22.4. klo
12–16, Keskustan seurakuntatalo. Tarkemmat tiedot Näkövammaiset-otsikon alla.
näkövammaiset
Näkövammaisten kerho ke
16.4. klo 13–14.30, Keskustan seurakuntatalo. Vieraana Jouni Riipinen, Herättäjäyhdistyksen Pohjois-Suomen
aluesihteeri.
Hyvän näkemisen ja kuulemisen päivä ti 22.4. klo
12–16, Keskustan seurakuntatalo. Asiaa ikäihmisten
kuulon kuntoutuksesta ja
kuulovammaisten palveluista, tietoa Aino-neuvontapalveluista ja kotihoidosta, tietoa näkövammaisten palveluista ja oikeuksista, tuote-
Toimipaikat
Tuiran kirkko
Myllytie 5
Pyhän Tuomaan
kirkko
Mielikintie 3
Pyhän Luukkaan
kappeli
Yliopistokatu 7
Pateniemen kirkko
Taskisentie 3
Oulujoen kirkko
Pappilantie 69
Heikkilänkankaan
seurakuntakoti
Kyytipojantie 2
Heinätorin
seurakuntatalo
Aleksanterinkatu 71
Hietasaaren
kaupunkileirikeskus
Hietasaarentie 19
Hintan seurakuntatalo
Hintantie 89
Huonesuon seurakuntakoti
Leväsuontie 19
Hönttämäen seurakuntakoti
Ruotukuja 1
Intiön seurakuntakoti
Intiönpolku 2
Kaakkurin toimintakeskus
Sarasuontie 5
Keskustan seurakuntatalo
Isokatu 17
Koskelan seurakuntakoti
Koskelantie 86
Kuivasjärven seurakuntakoti
Karppalantie 6
Lämsänjärven
kaupunkileirikeskus
Hiihtomajantie 2
Myllyojan seurakuntatalo
Koivumaantie 2
Niittyaron
seurakuntakoti
Purjehtijantie 4
Rajankylän seurakuntakoti
Tervakukkatie 2
Saarelan seurakuntakoti
Poolakuja 1
Sanginsuun seurakuntakoti
Sanginsuuntie 59
Toppilan monipalvelukeskus
Paalikatu 19
Vanha pappila
Isokatu 17
Öbergin talo, Diakoniakeskus
Kirkkokatu 5
Siipi - lähetyksen puoti ja paja
Nokelantie 48
Ylikiimingin kirkko
Kirkkotie
Vanha pappila
Ylikiiminki, Pappilantie 2
Ylikiimingin seurakuntatalo
Harjutie 5
Nro 13
14
10.4.2008
enot Oulussa 10.–17.4.2008
Yhteisvastuutapahtumat
Sävelhartaus
yhteisvastuukeräykselle
torstaina 10.4. klo 19
Ylikiimingin seurakuntatalossa
Laulu Sirkka Rautakoski ja Jorma Kärnä, piano
Kaisa Alasaarela ja Joona Kärnä, virsisäestykset
Leo Rahko, puhe rovasti Martti Pennanen.
Vapaaehtoinen kahviraha keräykselle.
Taidemyyntitapahtuma
Yhteisvastuukeräyksen hyväksi
perjantaina 11.4. klo 18–20
lauantaina 12.4. klo 10–17
sunnuntaina 13.4. klo 12–16
Oulun pääkirjaston näyttelysalissa
Islamin tulo Eurooppaan -luento
sunnuntaina 13.4. klo 12–14
Keskustan seurakuntatalon juhlasalissa
Luento filosofian maisteri Ilja Kokkonen,
kommenttipuheenvuoro pastori Ilkka Mäkinen,
Maija Tynkkynen piano, juontaa Outi Vaarala.
Kahvitarjoilu alasalissa ennen tilaisuuden alkua,
kolehti keräykselle.
Sanan ja rukouksen illat
Su 13.4. klo 17, Keskustan seurakuntatalossa
Diakonissa Eeva Mertaniemi puhuu Jumalan
varaan heittäytymisestä.
Su 13.4. klo 17, Oulun tuomiokirkossa.
Mukana Pirkko Jalovaara.
ja apuväline-esittelyä, kahvitarjoilu, tilaisuudessa viittomakielen- ja kirjoitustulkkaus. Tilaisuus on kaikille
avoin.
Näkövammaisten kirkkopyhä su 27.4. klo 12, Hintan
seurakuntatalo. Messu, ruokailu ja päivätilaisuus, jossa
Liisa ja Ben Kingma kertovat
tekemästään näkövammaistyöstä Afganistanissa. Mukana myös Näkövammaisten keskusliiton aluesihteeri kertomassa ajankohtaista
sosiaaaliturva-asiaa. Ilmoittaudu ruokailun takia viim.
17.4. p. 08 3161 340.
päihdetyö
Päihdetyön naistenryhmä
pe 11.4. retki Vasamolle. Pe
18.4. klo 13, Diakoniakeskus,
alakerta.
Päihdetyön tavoiteryhmä
ma 14.4. tavoiteryhmän ja
raamattupiirin retki Vasamolle.
Päihdetyön raamattupiiri
ti 15.4. klo 13, Diakoniakeskus.
Lähetys
Lähetyssoppi to 17.4. klo
10–14, Keskustan seurakuntatalo. Myyjäiset ja kahvila.
Siipi – Lähetyksen puoti
ja paja avoinna ma-ke klo
10–14, pe 16–19 ja la klo
12–15. Tervetuloa tutustumaan, osoite on Nokelantie 48.
Pyöränhuoltoviikko Siivessä 21.–26.4. Tee lähetystyötä, tuo polkupyöräsi huoltoon edullisemmin kuin liikkeissä. Tuotto ohjataan kokonaan lähetystyölle. Pyörähuolto Siiven aukioloaikoina. Lisätietoja p. 044 3161
570 / lähetyssihteeri.
Oulun tuomiokirkkoseurakunta
Lähetyspiiri ke 16.4. klo 14,
Oulun tuomiokirkon krypta.
Eläkää valon lapsina, Martti
Pennanen.
Karjasillan seurakunta
Lähetyspiiri ti 15.4. klo 18,
Kaukovainion kappeli. Marja Kopperoinen kertoo terveisiä Israelista ja palestiinalaisalueilta.
Tuiran seurakunta
Lähetyspiiri ma 14.4. klo
16.30, Tuiran kirkko.
Oulujoen seurakunta
Raamattu- ja lähetyspiirit:
Ma 14.4. klo 18, Myllyojan
seurakuntatalo, Ystävän kamari.
Ma 14.4. klo 18.30, Oulujoen pappila.
To 17.4. klo 14, Madekoskella
kodeissa. Yhdyshenkilö Soila
Närhi, p. 08 5316197.
Ylikiimingin alue
Piispankamari pe 11.4. klo
11 ja ti 15.4. klo 11, Ylikiimingin vanha pappila. Kirpputori ja kahvila lähetyksen
hyväksi.
Lähetysilta ke 16.4. klo 18.
Namibian matkan terveisiä
tuovat Missioklubin nuoret
T i i n a Ta n n e r
Afrikkalaisvaikutteista
musiikkia Karjasillan kirkossa
Karjasillan kirkossa on lauantaina 12.4.
kello 19 Jakaranda-kuoron konsertti.
Jakaranda on Pekka Nymanin johtama Suomen lähetysseuran musiikkiryhmä. Kuoron ohjelmistoon kuuluu eteläisen Afrikan musiikkia ja afrikkalaisvaikutteista kotimaista gospelmusiikkia.
Oulusta.
Lapset ja lapsiperheet
Oulun tuomiokirkkoseurakunta
Pyhäkoulu su 13.4. klo 12,
Makasiininkadun kerhohuone.
Perhekerhot: Kerho on lasten ja vanhempien kohtaamispaikka.
To 10.4. klo 10, Intiön seurakuntakoti.
Ke 16.4. klo 10, Heinätorin
seurakuntakoti.
To 17.4. klo 10, Intiön seurakuntakoti.
Päiväkerho ma 14.4. klo 13,
Heinätorin seurakuntatalo.
Karjasillan seurakunta
Pyhäkoulut:
Su 13.4. klo 10, Kastellin kirkko. Jumalanpalveluksen aikana.
Su 13.4. klo 12, Maikkulan
kappeli. Jumalanpalveluksen aikana.
Su 13.4. klo 12, Kaukovainion
kappeli. Jumalanpalveluksen
aikana.
To 17.4. klo 14.30, Pyhän Andreaan kirkko. 6–8-vuotiaille lapsille.
Perhekerhot: Kerho on lasten ja vanhempien kohtaamispaikka.
Ma 14.4. klo 10, Sarasuon
päiväkoti.
Ti 15.4. klo 9.30, Pyhän Andreaan kirkko.
Ke 16.4. klo 9.30, Kastellin
kirkko.
Ke 16.4. klo 9.30, Maikkulan
kappeli.
Ke 16.4. klo 9.30, Kaukovainion kappeli. Tyyny.
Kitarat, puhaltimet ja erilaiset lyömäsoittimet säestävät ja rytmittävät
esityksiä, joita elävöitetään usein tanssien. Jakaranda keikkailee aktiivisesti ympäri Suomea ja ulkomaita. Sen
yleisö koostuu eri-ikäisistä kuulijoista,
joille on tarjolla sykettä, eksotiikkaa sekä kauniita melodioita.
Ke 16.4. klo 9.30, Karjasillan
kirkko.
Ke 16.4. klo 10, Pyhän Andreaan kirkko.
Tuiran seurakunta
Musiikkileikkikoulu Trilli
ma 14.4. klo 15.30 ja ti 15.4.
klo 9, Pyhän Tuomaan kirkko. Kysy lisää: Tuija Puurunen p. 050 3576 915.
Perheleiri 25.–27.4., Juuman
leirikeskus Kuusamo. Liikutaan luonnossa sekä leikitään ja askarrellaan. Mukana
pastori Stiven Naatus, lapsityönohjaaja Kirsi Merenheimo-Mäenpää sekä lastenohjaaja Tiina Huurre. Ilmoittautumiset www.oulunseurakunnat.fi/ilmo. Hinnat: 41 e/
aikuinen, 4–18-vuotiaat lapset 27 e. Hinta sisältää matkat, ruuan ja majoituksen.
Pyhäkoulut:
Su 13.4. klo 10, Pyhän Luukkaan kappeli. Jumalanpalveluksen yhteydessä.
Su 13.4. klo 11, Kuivasjärven
seurakuntakoti.
Su 13.4. klo 12, Pateniemen
kirkko. Jumalanpalveluksen
aikana.
Su 13.4. klo 12, Pyhän Tuomaan kirkko. Jumalanpalveluksen yhteydessä.
Su 13.4. klo 12, Niittyaron
seurakuntakoti.
Perhekerhot: Kerho on lasten ja vanhempien kohtaamispaikka.
To 10.4. klo 9.30, Pyhän
Luukkaan kappeli.
Ti 15.4. klo 9.30, Niittyaron
seurakuntakoti.
Ke 16.4. klo 9.30, Koskelan
seurakuntakoti.
Ke 16.4. klo 9.30, Kuivasjärven seurakuntakoti.
Ke 16.4. klo 9.30, Toppilan
monipalvelukeskus.
Ke 16.4. klo 9.30, Pateniemen kirkko.
Ke 16.4. klo 9.30, Rajakylän
seurakuntakoti.
Ke 16.4. klo 9.30, Pyhän Tuomaan kirkko.
To 17.4. klo 9.30, Pyhän Luukkaan kappeli.
Oulujoen seurakunta
Arkipyhäkoulu ke 16.4. klo
18, Vähäsuontie 32.
Perhekerhot: Kerho on lasten ja vanhempien kohtaamispaikka.
Ke 16.4. klo 9.30, Hintan seurakuntatalo.
Ke 16.4. klo 9.30, Hönttämäen seurakuntakoti.
Ke 16.4. klo 9.30, Heikkilänkankaan seurakuntakoti.
Ke 16.4. klo 9.30, Huonesuon
seurakuntakoti.
Ke 16.4. klo 9.30, Saarelan
seurakuntakoti.
Ke 16.4. klo 9.30, Myllyojan
seurakuntatalo.
Ke 16.4. klo 9.30, Sanginsuun
seurakuntakoti.
Ylikiimingin alue
Perhekerho to 17.4. klo 10,
Ylikiimingin seurakuntatalo.
Kerho on lasten ja vanhempien kohtaamispaikka.
Varhaisnuoret
Lisätietoja kerhoista osoitteessa www.oulunseurakunnat.fi/tapahtumakalenteri.
Nuoret
Yökahvila Nuorten paikka
la 12.4. klo 20–23.59, Erityisnuorisotyön toimitilat, Iso-
Nro 13
katu 11. Päihteettömään yökahvilaan ovat tervetulleita
yli 13-vuotiaat nuoret viettämään lauantai-iltaa muiden nuorten ja illan ohjaajien kanssa. Tarjolla erilaisia
pelejä, kahvia kera korppujen sekä hyvää seuraa.
Nuortenilta ÜberÖberg ke
16.4. klo 18–20, Öbergin talo. Yhdessä oloa ja eloa itse
asian äärellä.
Tuiran isoskoulutusleiri II
25.–27.4., Rokuan leirikeskus. Aiheena Raamattu, luova toiminta ja iltaohjelmat.
Muistathan, että voit ilmoittautua vain toiselle leireistä.
Leiri on isoskoulutettaville
maksuton. Ilm. 10.4. mennessä www.oulunseurakunnat.fi/ilmo. Lisätietoja Merja
Oksman, p. 040 524 5944 tai
merja.oksman@evl.fi.
Karjasillan seurakunta
Gospeltanssiryhmä ma 14.4.
klo 18, Kaukovainion kappeli. Haluatko liikkua gospelmusiikin tahdissa, opetella
uutta ja saada samalla liikuntaa? Ryhmä aloittaa, kun on
tarpeeksi osallistujia. Lisätietoa ja ilmoittautuminen Riina p. 050 4334 102.
Nuortenilta ma 14.4. klo
18–20, Maikkulan kappeli.
Leppoisaa yhdessäoloa, pingistä ym. pelailua ja sanaakin tarjolla pienen purtavan
kera.
Cafe Andreas -nuortenilta
ti 15.4. klo 18–20.30, Pyhän
Andreaan kirkko. Oleilua,
pelailua ja hyvää seuraa.
Tuiran seurakunta
Meri-Toppilan yökahvila pe
11.4. klo 20–23, Meri-Toppilan monitoimitalo. Mukavaa
yhdessäoloa ja pelailua yläasteikäisille.
Pöllönkankaan yökahvila Pöllö pe 11.4. klo 20–23,
Pöllönkankaan ostoskeskus.
Mukavaa yhdessäoloa ja pelailua yläasteikäisille.
XII Isoskoulutus ke 16.4. tai
30.4. klo 17, Koskelan seurakuntakoti. Aiheena on ”Haluaisin vielä kysyä...”. Valitse koulutuskerroista paremmin sopiva.
Nuortenilta ke 16.4. klo
18.30, Koskelan seurakuntakoti. Iloista yhdessäoloa,
pientä purtavaa ja hiljentymistä sopivassa paketissa.
Wanhat to 17.4. klo 17.30–19,
Koskelan seurakuntakoti.
Nuoret aikuiset
K18-ilta to 10.4. klo 18–20.30,
Pyhän Andreaan kirkko. Vaihtoehtoinen tapa viettää iltaa
hyvässä seurassa.
Opiskelijoiden yhteinen
raamattupiiri ti 15.4. klo 16,
Pyhän Luukkaan kappeli.
Crossroads-ilta pe 18.4. klo
19, Tuiran kirkko. Puheita,
musiikkia, rukousta ja yhdessäoloa. Pastori Päivi Jussila puhuu aiheesta En osaa
olla yksin, mutta en yhdessäkään. Teejatkot.
opiskelijajärjestöt
Körttiopiskelijoiden seurat to 10.4. klo 18.30, Pyhän
Luukkaan kappeli. Keskuste-
10.4.2008
luilta aiheena Armo.
Evankelisten nuorten aikuisten ilta pe 11.4. klo
18.30, Heinätorin seurakuntatalo. Kristittyjen vainot,
Petri Harju.
OPKO:n opiskelijailta la
12.4. klo 19, Öbergin talo.
Rukoilkaa te siis näin, Janne
Koskela.
Kansanlähetyksen Kolme
kohtaamista -ilta ma 14.4.
klo 18.30, Torikatu 9 A 32. Esko Räsänen: Synnistäkö seurauksia?
Evankelisten opiskelijoiden
opiskelijailta ke 16.4. klo
18.30, Pyhän Luukkaan kappeli. Erkki Koskenniemi: Mitä uskot, mitä tiedät?
Uusheräyksen ilta to 17.4.
klo 19, Koulukatu 41. Martti
Peräaho: Armolahjat.
Seniorit
Oulun tuomiokirkkoseurakunta
Toiminta- ja keskustelukerho to 10.4. klo 10.30, Heinätorin seurakuntatalo.
Raksilan kerho to 10.4. klo
12, Kajaanintie 1.
Verenpaineen mittaus, ruokailu ja Hopealanka ma
14.4., Heinätorin seurakuntatalo. Verenpaineen mittaus
klo 11–12. Ruokailu klo 12–13,
hinta 3 €, sisältää kahvit. Hopealanka-kerho klo 13–14.
Tarinatupa ke 16.4. klo 13,
Intiön seurakuntakoti.
Toiminta- ja keskustelukerho to 17.4. klo 10.30, Heinätorin seurakuntatalo.
Raksilan kerho to 17.4. klo
12, Kajaanintie 1.
Karjasillan seurakunta
Eläkeläisten kerhot:
Ma 14.4. klo 12.30, Maikkulan kappeli.
To 17.4. klo 13, Kastellin kirkko.
Tuiran seurakunta
Eläkeläisten seurat to 17.4.
klo 13, Pyhän Tuomaan kirkko. Seuroissa puhuvat pastorit Juha Tahkokorpi ja Juha
Valppu. Kahvitarjoilu. Linjaautoreitti: Klo 11.50 Pyhän
Luukkaan kappeli, ajaa Kaitoväylää, klo 11.55 Kuivasjärvi (Karjakentän pysäkki), klo
12.00 Pateniemen kirkko, klo
12.05 Palokan palvelukeskus, klo 12.10 Rajakylän seurakuntakoti, klo 12.15 Koskelan seurakuntakodin pysäkki, klo 12.20 Koskelan palvelukeskus, klo 12.25 Mäntykoti, klo 12.30 Kangastien palvelukeskus, klo 12.35 Tuiran
kirkko, klo 12.40 Alppilan pysäkki, klo 12.45 Pyhän Tuomaan kirkko. Paluukuljetus
lähtee klo 14.45.
Oulujoen seurakunta
Ikäihmisten kuntopiiri ma
14.4. klo 19, Huonesuon seurakuntakoti.
Martantupa ti 15.4. klo
13.30, Myllyojan seurakuntatalo.
Aikuisten kuntopiiri ke
16.4. klo 16, Hintan seurakuntatalo.
Seurakuntakerhot:
Ma 14.4. klo 12, Hintan seu-
15
rakuntatalo.
Ma 14.4. klo 12, Sanginsuun
seurakuntakoti.
To 17.4. klo 10, Huonesuon
seurakuntakoti.
To 17.4. klo 13, Myllyojan
seurakuntatalo.
To 17.4. klo 14, Hoikantien
palvelutalo.
Ylikiimingin alue
Seurakuntakerho ti 22.4.
klo 12, Seija ja Erkki Koskela, Jokikokko.
Leirit ja retket
Veteraanileiri 12.–15.5., Rokuan leirikeskus. Ohjelmassa mm. ulkoilua, hiljentymistä, laulua ja mukavaa yhdessä oloa. Hinta 56 € sis. kuljetuksen, täysihoidon ja leirivakuutuksen. Ilmoittautumiset viim. 23.4. p. 08 3161 340.
Lisätietoja Paula Kyllönen, p.
040 723 5880 tai Aino-Liisa
Ilkko, p. 040 751 0064.
Karjasillan seurakunta
10–14-vuotiaiden retki Tampereelle 16.–18.5. Käymme
mm. Särkänniemen huvipuistossa ja Pandan tehtaanmyymälässä, osallistumme jumalanpalvelukseen ja yövymme Julkujärven leirikeskuksessa. Hinta 120 € sis. täysihoidon, kuljetuksen, majoituksen, sisäänpääsymaksut ja tapaturmavakuutuksen Oulun ev.-lut. seurakuntien jäsenille. Etusijalla Karjasillan seurakunnan alueella asuvat. Ilm. viim. 29.4. p.
08 3161 340 ma-pe klo 9–16.
Lisätietoja Esa Harju p. 040
5752713.
Kuorot ja kerhot
Lisätietoja kuoroista osoitteessa www.oulunseurakunnat.fi/tapahtumakalenteri.
Karjasillan seurakunta
Kirkkotekstiilipiiri ke 16.4.
klo 18, Kaukovainion kappeli.
Oulujoen seurakunta
Fransupiiri ti 15.4. klo 17,
Myllyojan seurakuntatalo.
Ohjaajana Terttu Hietala.
Muut menot
Eläkepapit ja puolisot to
10.4. klo 13, Keskustan seurakuntatalo.
Lähetysjuhlien talkoolaisten ilmoittautuminen to
10.4. klo 18 Siipi, lähetyksen
puoti ja paja sekä ti 15.4. klo
18 Keskustan seurakuntatalo. Tarvitsemme talkoolaisia
rakentamaan Lähetysjuhlia
Ouluun 13.–15.6. Etsimme
mm. rakennustaitoisia henkilöitä, myynnin osaajia, järjestyksenvalvojia, suurteltan
pystyttäjiä, siivoojia ja keittiöihmisiä. Tule kuulemaan
lisää ja ilmoittautumaan tai
soita 044 3161435.
Taidemyyntitapahtuma Yhteisvastuukeräyksen hyväksi 11.–13.4. Kaupunginkirjaston näyttelytila. Avajaiset
pe klo 18–20, mukana Mäntyahon orkesteri, avoinna la
klo 10–17 ja su 12–16.
Yökahvila Kastellissa pe 11.4.
klo 19–22, Kastellin kirkko ja
pappila. Nuorten yökahvilassa
aiheena jumalia ja epäjumalia, mikä on minulle tärkeää.
Pientä syötävää sekä lämmintä juotavaa pelailun ja juttelun lomassa. Lisätietoja Katja
Ylitalo p. 040 831 5932.
Islamin tulo Eurooppaan su
13.4. klo 12–14, Keskustan
seurakuntatalo.
Naistenilta ma 14.4. klo
18–20, Öbergin talo. Keskustelua Naiseksi joka olet -kirjan pohjalta. Mahdollisuus
saunomiseen.
60-vuotiaiden syntymäpäiväjuhla su 20.4. klo 10, Karjasillan kirkko. Tänä vuonna
60 vuotta täyttävien, Karjasillan seurakunnan alueella asuvien syntymäpäiväjuhla. Juhla alkaa messulla. Ilm.
viim. 11.4. kirkkoherranvirastoon p. 08 5313 200.
parisuhde
Rikasta minua -parisuhdeviikonloppu 23.–25.5., Rokuan leirikeskus. Viikonlopussa tarkastellaan parisuhteen hyviä asioita ja vahvuuksia sekä tarkistetaan
yhteistä suuntaa eteenpäin.
Ohjaajina Saila KukkohoviJämsä ja Mikko Jämsä. Tied.
ja ilm. viim. 6.5. Heikki Kaikkonen, p. 040 502 5010.
Sylikkäin-parisuhdeviikonloppu pe 23.5., Rokuan leirikeskus. Parisuhteen seksuaalisuuden rikastuttamisviikonloppu jo aiemmin Rikasta minua -kurssin käyneille.
Tied. ja ilm. viim. 6.5. Heikki
Kaikkonen, p. 040 502 5010.
Kansainvälisyys
Englanninkielinen vesper su
13.4. klo 18, Öbergin talo.
Arabiankielinen jumalanpalvelus su 13.4. klo 17, Kaukovainion kappeli.
Kastetut
Tuomiokirkko: Ronja Alina Honkonen, Oskari Väinö
Tapani Karjala, Aino Valpuri Lahti, Vera Maaret Viliina
Lehtola, Niko Petteri Puolakka, Alexandra Agatha Anneli Valkama.
Karjasilta: Onni Simeoni
Heikkilä, Neea Elina Inkeri
Korpelin, Veeti-Valtteri Mikael Leinonen, Elia Alvari
Pelkonen, Eemil Aleksi Pitkänen, Elle-Maija Rahkola,
Seela Aurora Tuomaala, Ville Valtteri Visuri, Jenna Roosa Emilia Hiltunen, Annea
Minea Mariella Pyykkönen,
Eetu Pekka Sova, Helmi Fredriika Väyrynen.
Tuira: Waltteri Risto Martti Väisänen, Sara Ella Katariina Aaltonen, Veera Emilia
Ahonen, Miia Merituuli Apila, Simo Hermanni Hiltunen,
Aleksi Juhani Immonen, Viivi Susanna Karppinen, Kalle Aarne Ilmari Käsmä, Teppo Jouko Tapani Mettovaara, Maria Orvokki Ollila, Eetu Aleksi Eevertti Parttimaa,
Eetu-Henric Jeremiah Pelkonen, Jimi Anton Perkiö, Huuko Hermanni Peteri, Aapo
Vilho Artturi Ylioinas.
Oulujoki: Henna Josefina
Anttila, Justus Mikael Jako-
la, Niklas Christian Myllyneva, Nuutti Sakari Turkka, Ella-Maria Ojanaho.
Vihityt
ku Niskanen ja Sariella Marika Nissilä, Henry Matias Jarva ja Heidi Maria Soivuori.
Kuolleet
Tuomiokirkko: Arto Tapani
Rahikkala ja Sirpa Eila Manninen.
Karjasilta: Juha Petteri Einola ja Jonna-Katariina Halmet, Kari Pekka Sova ja Hanna Pauliina Immo.
Tuira: Mikko Taneli Lakkala
ja Sari-Anne Kristiina Jomppanen, Reko Tapio Hietamäki ja Jaana Anneli Turunen.
Oulujoki: Jaakko-Ilkka Johannes Mäenpää ja Johanna
Maaria Pitkänen, Risto Mark-
Karjasilta: Siiri Karin Djerf s.
Kähkönen, 78; Eila Sanelma
Parkkari s. Keränen, 82; Fanni Katariina Rundelin s. Vanhala, 99; Ilkka Kalervo Rundström, 56; Eila Kyllikki Sortti
s. Saukkonen, 86; Anja Inkeri
Vikström s. Leinonen, 75.
Tuira: Toini Katariina Kemppainen s. Ontero, 90; Aili Orvokki Lehmusniemi s. Alatalo, 76.
Oulujoki: Erkki Antero Turpeenniemi, 81.
10–14-vuotiaiden
retki Tampereelle 16.–18.5.
Ohjelmassa käynti Särkänniemen huvipuistossa ja
Pandan tehtaanmyymälässä, jumalanpalvelus ja
yöpyminen Julkujärven leirikeskuksessa.
Hinta 120 euroa sis. täysihoidon, kuljetuksen,
majoituksen, sisäänpääsymaksut ja
tapaturmavakuutuksen Oulun ev.-lut.
seurakuntien jäsenille. Etusijalla Karjasillan
seurakunnan alueella asuvat. Ilmoittautumiset
29.4. mennessä Yhteisen seurakuntapalvelun
toimistoon, Kirkkokatu 5, p. 08 3161 340 ma-pe klo
9–16. Lisätietoja Esa Harju p. 040 5752 713.
60-vuotiaiden
syntymäpäiväjuhla
Su 20.4. klo 10, Karjasillan kirkko. Tänä vuonna
60 vuotta täyttävien Karjasillan seurakunnan
alueella asuvien, yhteinen syntymäpäiväjuhla
karjasillan kirkossa. Juhla alkaa messulla klo 10.
Ilmoittautuminen 11.4. mennessä Karjasillan
kirkkoherranvirastoon p. 08 5313 200.
Nro 13
16
10.4.2008
eurakunnissa tapahtuu 10.–17.4.2008
LA
L
O
J
R
TA
:
rahaa ja kokemuksia
Useassa seurakunnassa
haetaan kesätyöntekijöitä
leireille, hautausmaille ja
kirkkoihin. Suurimmassa
osassa paikkoja ei tarvitse
aiempaa osaamista
ja mikä parasta,
joissakin seurakunnissa
pestinsaajat arvotaan.
S
eurakunnat ovat nuorille
varteenotettava työllistäjä
kesäkuukausina. Jokaisella rippileirillä toimii useita isosia, jotka ovat kouluttautuneet vastuulliseen työhönsä oman
rippileirinsä jälkeen. Isosten lisäksi seurakunnissa työskentelee pitkin vuotta kerho-ohjaajia ja partionvetäjiä. Kesällä nuorten osuus
lisääntyy, kun varsinkin puistoja hautausmaa-alueille kaivataan
työvoimaa.
Rauhan Tervehdyksen viimeisen kuukauden numeroiden läpikäynti osoittaa, että lehden tilaajaseurakunnissa on tarjolla kymmenittäin kesätyöpaikkoja.
Kiireisin aikataulu kesätyöpaikkojen täyttämiseksi on Kiimingissä, jossa kesätyöpaikkoja
on tarjolla täysi-ikäisille hakijoille. Hakuaika päättyy ensi tiistaina, 15. huhtikuuta, joten hakukaavake kannattaa printata nopsaan seurakunnan nettisivuilta
alaotsakkeen Linkit ja lomakkeet
alta. Hakemuksia saa myös taloustoimistosta.
Tarjolla on niin hautausmaatyöntekijän pestejä kuin kirkon
esittelijän vakanssikin. Palkak-
si hakukaavakkeessa mainitaan
8,23 euroa tunnilta. Nuoret kesätyöntekijät saisivat siis vähintään yli 300 euroa kahden viikon työstä. Hakemukset palautetaan osoitteella Kiimingin seurakunta/talousjohtaja, Kirkkotie 6,
90901 Kiiminki. Työntekijät valitaan perjantaina 18. huhtikuuta.
Muhoksella on tarjolla liki
puolen vuoden pesti puutarhurina ja viiden kuukauden pesti
puutarhatyöntekijälle. 17 vuotta
täyttäneitä puutarhatyöntekijöitä
palkataan kuusi ajalle 2.–30.6. ja
1.7.–8.8. Lisäksi kirkkoon palkataan esittelijä ajalle 9.6.–22.8.
Hakulomakkeita saatavana
seurakunnan taloustoimistosta
ja sähköpostitse osoitteesta riitta.
colpaert@evl.fi. Hakuaika päättyy 16. huhtikuuta, jolloin hakemukset on palautettava seurakunnan taloustoimistoon, osoite
Kirkkotie 32.
Kahden viikon pestejä
Haukiputaalla seurakunta palkkaa hautausmaa- ja puistotyöhön
kahden viikon työjaksoihin vuosina 1989–1992 syntyneitä nuoria, eli 15–19-vuotiaita. Palkka
kahden viikon työstä on 300 euroa. Töitä paiskitaan 30 tuntia
viikossa, eli kuuden tunnin päiviä. Paikat täytetään arpomalla.
Työnhakijan on ilmoittauduttava
myös työvoimatoimistoon.
Paikkoja haetaan hakulomakkeella, joita saa seurakunnan taloustoimistosta sekä seurakunnan internetsivuilta. Hakemus
on toimitettava 25. huhtikuuta
kello 14 mennessä osoitteeseen:
Hailuoto
Päiväpiiri to 10.4. klo 13 srksalissa.
Saarenkartanon hartaus to
10.4. klo 14.30.
Kirkkokuoro to 10.4. klo
18.30.
Pyhäkoulu su 13.4. klo 12.
Raamattu- ja rukousilta ti
15.4. klo 18 Kyllikki ja Seppo
Viitaluomalla, Länsivainiontie 25.
Päiväkerho ke 16.4. klo 9.30.
Saarenkartanossa kajahtaa
ke 16.4. klo 14. Kaisamarja ja
Saaren Sirkut laulavat ja laulattavat.
Kirkkoherranvirasto
Luovontie 52,
90480 Hailuoto
Puh. 08 8100 565.
Avoinna ma klo 9.30–12
ja ke klo 12–14.30.
Kirkkoherra Matti
Keskinen 040 7430 371.
Seurakunnissa on tarjolla monenlaista kesätyötä hautausmaanhoidosta leirityöhön.
Haukiputaan seurakunta/taloustoimisto, Kirkkotie 10, 90830
Haukipudas.
Siikalatvan viisi kappeliseurakuntaa tarvitsevat myös nuoria tiekirkkoon ja puistotyöntekijöiksi. Jokaiseen kappeliin otetaan kolme kesätyöntekijää. Pestit kestävät kaksi viikkoa. Hakemukset on palautettava vappuaattoon, 30. huhtikuuta mennessä osoitteella Siikalatvan seura-
www.hailuodonseurakunta.fi
Aamukahvila to 17.4. klo 9
Luukulla.
Päiväpiiri to 17.4. klo 13 Saarenkartanossa.
Rauhanyhdistys: seurat su
13.4. klo 17 Sorosella, Salmenrannantie 10. Tapani
Mikkonen.
Esteri Mattila ja Salme Vaitiniemi kahvikupposten äärellä.
Aamukahvilassa rupatellaan mukavia
Aamukahvila kokoontuu aina parillisen viikon
torstaisin kello 9 nuorisotila Luukulla.
Aamupäivä kuluu leppoisasti hyvässä seurassa
kahvia juoden ja rupatellen. Lempivirrenkin saa
toivoa laulettavaksi.
kunta/taloustoimisto, Pappilankuja 6, 92620 Piippola.
Opiskelijoita
kaivataan leireille
Pudasjärvellä puolestaan haetaan apua nuorisotyöhön. Tarjolla on lähinnä leirityötä rippikoululaisten ja varhaisnuorten
parissa kesä- ja heinäkuuksi.
Paikkaa mainostetaan erinomaiseksi esimerkiksi kasva-
tusalaa opiskeleville nuorille, ja
hakijoiden toivotaan olevan täysi-ikäisiä. Palkka määräytyy kirkon virka- ja työehtosopimuksen
mukaan.
Hakemukset 5. toukokuuta
mennessä osoitteeseen Pudasjärven seurakunta/nuorisotyön
kesätyöntekijä, PL 58, 93101 Pudasjärvi.
Lumijoki
Etsijänpiiri miehille to
10.4. klo 19 Korsuhovilla.
Päiväkerhot: 4-v. ma 14.4.
klo 10, 3-v. ti 15.4. klo 10 ja
4-v. klo 12.30, 5-v. ke 16.4.
klo 10 kerhohuoneella.
Sisaruskerho to 10. ja 17.4.
klo 10 kerhohuoneella.
Perhekerho to 17.4. klo 10
srk-talolla. Terveysjalkineesittely.
Kokkikerho to 17.4. klo 14
kerhohuoneella.
Hartaushetki ke 16.4. klo
14 Lumilyhdyssä.
Kirkkokuoro ke 16.4. klo
18.30 srk-talolla.
Partio: Limingan ja Lumijoen sudenpentupoikien retki Liisan linnaan Korhoselle,
Alatemmekselle ti 15.4. klo
18–20. Sudenpentutyttöjen
retki to 17.4 klo 18–20. Lippukunnan kesäleiri Yukon-Pökkelö 08 Hossan Seipiniemessä
14.–19.7. Aiheena Uudisasukkaat villissä lännessä. Sudenpennut leirillä 17.–19.7. Lisät. ja ilm. Makelle huhti-tou-
Elsi Huttunen
lumijoki.seurakunta.net
kokuun aikana. Partiotaitokilpailu Päkmä 08 vartiolaisille la
26.4. partiokämpän maastossa.
Kts. Kotikolon eteinen.
Varhaisnuortenilta klo 18 ja
nuortenilta 19.30 Korsuhovin kerhohuoneella.
Yhteiskristillinen ilta Korsuhovissa su 13.4. klo 18.30,
mukana Patrick Dixon ja Timo Juntunen.
Yhteisvastuu: Keräysrynnäkkö on takanapäin. Suuret kiitokset kaikille! Keräys jatkuu
osassa alueita huhtikuussa.
Voit myös osallistua maksamalla suoraan tilille: Op Lumijoki 574119–27433 tai vaikka kirkkoherranvirastoon.
Lumijoen ja Limingan seurakuntien miesten retki la
26.4. Tornioon ja Haaparantaan. Vetäjinä Markku Korhonen, Mika Kotkaranta ja
Heikki Guttorm. Lumijokiset
ilm. viim. 22.4. kirkkoherranvirastoon, p. 387 172. Hinta
n. 20 e (sis. matkat, aterian,
kahvit, pääsymaksun ja opas-
Kansanlaulukirkko
Su 13.4. klo 19, khra Timo
Juntunen ja kanttori Maili
Muuttola-Junkkonen, kirkkokuoro avustaa.
tuksen, tarkennettu hinta
myöhemmin).
Erkki Laurilan muistoadressirahoilla hankitaan lyijylasitöitä srk-talon ikkunoihin.
Lämpimät kiitokset omaisille
ja lahjoittajille!
Rauhanyhdistys: Pe 11.4. klo
19 raamattuluokka M Kiviahteella. Su 13.4. klo 12 seurat
ja perheruokailu ry:llä Ali Viinikka. Ke 16.4. klo 19 ompeluseurat S&E Hirvasniemellä.
Päiväkerho ry:llä klo 17.30–19
I ti 14.4. II ke 15.4. III to 16.4.
To 16.4. klo 13 varttuneidenkerho Anttilalla.
Virasto on avoinna: ma, ke
ja pe klo 9–14.
Kastettu: Inka Aada Emilia
Kajula ja Rasmus Eemi Tapio
Aspegren.
Nro 13
10.4.2008
17
Haukipudas
Seurakuntakerho to 10.4.
klo 13 srk-keskuksen monitoimisalissa.
Juttukahvila to 10.4. klo
13 Martinniemen srk-kodissa. Terveydenhoitaja mittaamassa verenpainetta klo
13.30–14.30. Vieraita Kiimingin seurakunnasta.
Yhteiskristillinen rukousilta
pe 11.4. klo 19 helluntaiseurakunnan rukoushuoneella
Kellossa.
Sanan ja rukouksen ilta su
13.4. klo 18 kirkossa, Juha
www.haukiputaanseurakunta.fi
Sarkkinen.
Kevätillan sävelhartaus su
13.4. klo 19 srk-keskuksessa,
yksinlaulu Reijo Alatalo, urut
ja piano Katri Niskakangas,
hartaus Arto Nevala. Ohjelma 5 e yv-keräykselle.
Diakonia- ja lähetyspiiri ma
14.4. klo 14.30 Kellon srk-kodissa.
Kehitysvammaisten Tuki
ry:n äitipiiri ma 14.4. klo 18
Kellon srk-kodin kahviossa.
Hengellisen musiikin toivekonsertti to 17.4. klo 19 srk-
Kevätillan sävelhartaus
Sunnuntaina 13. huhtikuuta kello 19 järjestetään
Haukiputaan seurakuntakeskuksessa kevätillan.
Haukiputaalainen Reijo Alatalo esittää hengellisiä
lauluja urku- ja pianosäestyksellä. Urkuja ja pianoa
soittaa Katri Niskakangas ja iltahartauden pitää
Arto Nevala. Ohjelmassa Oskar Merikannon, Leevi
Madetojan ja Kari Tikan lauluja sekä mm. Cesar
Franckin Panis angelicus.
Kempele
Yhteisvastuuilta to 10.4. klo
18 Juurussuon kylätalolla.
Tietoa keräyskohteista. Kahvit ja arvontaa. Mukana Versot-lauluryhmä.
Miesten piiri to 10.4. klo
18.30 Kokkokankaan srk-keskuksessa.
Työikäisten miesten piiri la
12.4. klo 16 Kokkokankaan
srk-keskuksessa.
Aamurukous keskiviikkoisin
klo 6 kirkossa.
Perhekerhot normaalisti.
Varhaisnuorten kuoro ja
mukulakuoro normaalisti.
Palvelutoimintaryhmän
suunnittelupalaveri ma 14.4.
klo 14 kirkonkylän srk-kodin kokoushuoneessa. Aiheet
palvelutalo Hovilan ulkoiluiltapäivä ja terveyskeskussairaalan äitienpäiväjuhla.
Kansalaisopiston laulajien
ja kuoron kevätkonsertti ma
14.4. klo 19 kirkonkylän srkkodissa.
Eläkeläisten piirit: Päiväpiiriä
ei ole ke 16.4. eikä Seurakun-
keskuksessa. Kirkkokuoro
Haukiputaan Laulu, seurakunnan lapsikuoro ja oman pitäjän solistit, laulajat ja soittajat. Juontaa FM Rauno Kinnunen. Iltahartaus Martti Heinonen. Kolehti yv-keräykselle.
Hiljaisuuden retriitti 18.–20.4.
Isoniemen leirikeskuksessa. Ilm. Maria Vähäkangas, p.
040 5633 366 tai maria.vahakangas@evl.fi viim. 11.4.
Iin rovastikunnan lähetyspäivä su 20.4. jumalanpalveluksen jälkeen Haukiputaan
srk-keskuksessa. Ilm. ruokailun vuoksi viim. ma 14.4. klo
14 Ylimaulalle, p. 040 5014
764.
Nuoret: Gospelilta ma 14.4.
klo 18 Vakkurilassa.
Tyttöjen päivä 7–8-luokkalaisille la 19.4. klo 12–17 Wirkkulassa. Hinta 5 e. Ilm. viim.
11.4., p. 045 657 6122 tai katri.haapakorva@evl.fi.
Rantapohjan seurakuntien
yhteinen omaishoitajien
retki to 8.5. Siikajoen Törmälään. Lähtö kirkkopihasta klo
8.50, paluu n. klo 17. Hinta
10 e. Ilm. viim. pe 18.4. Helena Seppänen, p. 040 5819
316 tai diakoniatoim. pe klo
9–11, p. 5472 636. Mukana Minna Hannula ja AnnaMaija Saastamoinen Oulun
seudun omaiset ja läheiset
ry:stä. Säänmukainen vaatetus, olemme paljon ulkona.
Kirjanpitäjän sijaisuus avoinna ajalle 2.6.2008–11.4.2009.
Lisätietoja www.haukiputaanseurakunta.fi sekä taloustoimisto, p. 5472 200.
Rauhanyhdistys: Haukipudas: pyhäkoulu su 13.4. klo
12, läntinen Matti Vehkaperällä, itäinen Jukka Nissilällä, pohjoinen Sami Lohella, seurat su 13.4. klo 17
ry:llä, Hannu Tuohimaa, Juhani Kinnunen, lauluseurat
ke 16.4. klo 18.30 Jukka Virpillä (Jokisuuntie 29). Jokikylä: päiväkerho to 10.4. klo
17.30–19 Jokikylän koululla, raamattuluokka pe 11.4.
klo 17.30 Terttu ja Pekka Ikosella, alueompeluseurat pe
Boccia-turnaus
Lauantaina 12.4. klo 10–14 Kellon koulukeskuksen salissa.
Turnauksessa kuusi joukkuetta ottaa
mittaa toisistaan: Poliisiyhdistys Pokart,
Haukiputaan Yrittäjät, LC-Haukipudas, kunnan joukkue Pentti Lahdensivun luotsaamana ja
kaksi joukkuetta Symppis-kodilta. Alkuerät pelataan kello 11.30 mennessä, jolloin ohjelmatauko. Välierät alkavat
kello 12 ja finaali noin kello 13.30.
Myytävänä kahvin, teen ja mehun kanssa suolaisia ja makeita leivonnaisia, karkkia, arpoja ja yhteisvastuutuotteita. Yhteisvastuukeräyksen hyväksi pyöritetään onnenpyörää ja kello 12 alkaen on poniratsastusta ja kärryajelua pihalla. Kaikenikäiset tervetuloa turnaushässäkkään!
11.4. klo 18.30 Eeva ja Kari Kaunistolla, Hanna ja Timo Koivukankaalla, seurat
su 13.4. klo 13 srk-keskuksessa, Timo Karsikas, Niilo Nissilä. Kello: ompeluseurat pe
11.4. klo 18.30 Aini ja Pekka
Kaltakarilla (Takkurannantie
220), seurat su 13.4. klo 17
ry:llä, Antti Lääkkö, Kari Hirvasniemi.
www.evl.fi/srk/kempele
tapiiriä to 17.4. Eläkeläisten
vierailu Oulunsalon seurakuntakerhoon to 17.4. Linjaauto Kokkokankaan srk-keskuksesta klo 10.30 ja Kirkonkylän srk-kodilta klo 10.40.
Hinta 5 e. Ilm. Sirkku Määttä, p. 040 7790 368 tai Leena
Hintsala, p. 040 7790 365.
Kirkkokuoro ke 16.4. klo 18
kirkonkylän srk-kodissa.
Naisten piiri to 17.4. klo
18.30 kirkonkylän srk-kodissa.
Päihdeongelmaisten ja yksinäisten päivätoiminta Veikon valinta ke klo 10 Nordea-talon alakerrassa.
Kirpputori Ilonpisara ti ja to
klo 14–17, la klo 10–13.
Lähetyssukkakilpailun äänestys Pyhän Kolminaisuuden kirkossa 13.4. Äänestyksellä valitaan seurakunnan
edustussukat rovastikunnalliseen kilpailuun (lähetyspäivässä Kokkokankaalla 20.4.),
sieltä voittaja jatkaa loppukilpailuun. Oulun lähetysjuhlilla 13.–15.6. äänestetään
vuoden 2008 lähetyssukka.
Limingan rovastikunnan lähetyspäivä Kokkokankaalla
su 20.4. klo 14–19, mm. kummilapsityö maailmalla, kokemuksia Namibiasta, makuja
Afrikasta, rovastikunnan sukkakilpailun äänestys. Paula
Hiltunen, Aila ja Väinö Simojoki, Matti Laurila, Versot.
Ilta päättyy messuun. Ilm.
viim. 15.4. ruokailun vuoksi, p. 040 779 7705 tai minna.
sorvala@evl.fi.
Varhaisnuorten kerhot normaalisti.
Nuoret: Nuortenilta to 10.4.
klo 19 VP. Tyttöjen ilta ke
16.4. klo 18 VP. Nuorten peliilta ke klo 16.30–18 Kempelehallilla. Nuorisotyön päivystys pe klo 16-18 Zeppelinissä.
Rippikoululaiset: Rippikoulukorttisi tulee olla palautettuna viim. to 17.4. klo 17
kirkkoherranvirastoon.
Äijäsähly su klo 13.30–15
Santamäen koululla.
Perhelentopallo la klo 9–11
kirkonkylän koululla.
Kempeleen ry: Kotiseurat to
10.4. klo 19, itäpuoli: Haapalahti Marja-Liisa ja Jouko,
Köykkyrintie 28. Raamattuluokat pe 11.4. klo 18, nuoremmat: Kesti Markku, Pulkkisentie 11. Vanhemmat:
Ahola Mikko, Lähetvainiontie 11. Pyhäkoulut su 13.4.
klo 12 Kokkokangas: Mäki,
Mikkolankuja 3. Keskusta-Ollila: Sorvari, Aropolku 6. Santamäki: Limma, Pappilanniitty 8. Paituri: Pulkkinen, Pulkkisentie 15. Seurat su 13.4.
klo 16 ry:llä.
Murron ry: Lauluseurat pe
11.4. klo 19 Teija Ja Ilkka Kujalalla, Pellonpolku 2. Seurat
su 13.4. klo 16 ry:llä.
Kastetut: Veera Hanna Pihlaja Hanni, Annika Anna Marija Kilponen, Neea Matleena Räihä, Anni Elina Muikku, Jasmin Helmi-Maria Lahdenperä.
Kuollut: Aune Raakel Tokola
s. Haho, 84.
Kiiminki
Diakoniapiiri ma 14.4. klo 18
Kolamäen kerhohuoneessa.
Yhteisvastuumyyjäiset ti
15.4. klo 12.30–16 Kolamäen kerhohuoneessa Kivitiellä. Myytävänä kahvia, muurinpohjalättyjä, arpoja, onnenpyöräarpoja, kirpputoritavaraa ym.
Lähetyspiiri ti 15.4. klo 12
Lähimmäisen tuvalla.
Raamattuluento pappilassa
ti 29.4 klo 18.
Pyhäkoulu su 13.4. klo 12
Kirkkopirtti.
Hartaus ke 9.4. klo 13 Kotirinne. Hartaus, Markku Palosaari.
Poikakuoro to 10.4. klo 17-18
srk-keskus.
Kirkkokuoro to 10.4. klo
18.30 srk-keskus.
Iin rovastikunnan lähetyspäivä Haukiputaalla su 20.4.
Ilm. viim. 14.4. klo 14 läh.
siht. Ylimaula, p. 040 501
4764, kyydin ja ruokailun
vuoksi.
Eläkeläisten seurakuntaker-
Kuolleet: Jalo Martti Ervasti, 95; Paavo Kalervo Kuusikko, 68; Jarmo Kalevi Karjalainen, 48.
Kastettu: Tuomo Albert Johannes Tolvanen, Matias Kalervo Malmihuhta, Laura Marleena Koskinen, Ella Helinä
Kokkonen, Sami Eerik Nikula,
Thelma Johanna Kukkola.
www.evl.fi/srk/kiiminki
ho ti 15.4. klo 12–13.30 Alakylän nuorisoseuralla, kuljetuspyynnöt Erjalle, p. 0400
775 164.
Eläkeläisten seurakuntakerho ti 15.4. klo 13–14.30 Jäälin
srk-kodilla, kuljetuspyynnöt
Eevalle, p. 040 5793 248.
Ystäväpiiri Huttukylällä to
17.4. klo 14.
Rantapohjan seurakuntien
omaishoitajien retki Siikajoen Törmälään 8.5. Lisätiedot
ja ilm. viim. 17.4. Eeva, p. 040
579 3248.
Lasten parkki Jäälin srk-kodilla pe klo 12–15. Parkki on
tarkoitettu 3–6-vuotiaille
lapsille. Tied. 0400 835 374.
Pyhäkoulutyö tekee retken
rovastikunnalliseen lastenjuhlaan Yli-Iihin 18.5. Retkeen sisältyy linja-autokyyti, kirkkohetki, ruokailu ja juhla. Ilm.
viim. 5.5., p. 040 743 1901.
Perhekerhot ja –kahvilat:
Perhekerho ti Kirkkopirtillä ja to Jäälin srk-kodilla klo
9.30-11.30. Perhekahvila ti
Jäälin srk-kodilla ja to Kirkkopirtillä klo 13-14.30. Perhekerhojen retki Ranualle
eläinpuistoon ti 13.5. Hinta
15 e aikuiset, 10 e yli 2-vuotiaat lapset, alle 2-v. ilmainen. Ilm. viim. 30.4. Saija,
p. 040 560 9678. Perhekerho ensimmäistä lasta odottaville äideille klo 12–14 torstaisin, 10.4. Jäälin srk-kodilla
ja 17.4. Montin-salissa. Tied.
040 560 9678.
Iloinen perhetapahtuma
su 20.4. klo 15 seurakuntakeskuksessa. Pressan Katit,
ongintaa, kasvomaalausta,
pomppulinna yms. Konsertti
on ilmainen, muista toiminnoista pieni maksu Yhteisvastuukeräyksen hyväksi.
Pizzaa ja parisuhdetta –ilta
pe 25.4. klo 18.30 Montin-salilla. Vieraina Satu Kreivi-Palosaari ja Markku Palosaari,
jotka lukevat kirjastaan Saarnamies ja säikähtänyt naisen
ja miehen suhteeseen liittyviä ajatuksia ja kehittelevät
niitä eteenpäin keskustelun
pohjaksi. Lastenhoito Kirkkopirtillä. Ilm. viim.18.4. Saijalle, p. 040 5609 678.
Mielenterveysleiri Isoniemen leirikeskuksessa
13.–15.5. Lisätietoja ja ilmoittautumiset 30.4. mennessä
Eevalle, p. 040 5793 248.
Seurakunnan kesätyöpaikat
(ikä väh.18 v.) haku 15.4.2008
mennessä, hakemuskaavake
osoitteesta: www.evl.fi/srk/
kiiminki/linkit ja lomakkeet
tai taloustoimistosta. Työntekijöiden valinta 18.4.2008.
Nuorisotyö: Avoimet ovet
Alakylän nuorisoseuralla tiistaisin klo 17–20.
Rauhanyhdistys: Seurat su
13.4. klo 17, rauhanyhdistys.
Raamattuluokka pe 11.4. klo
18, rauhanyhdistys. Lauluseurat pe 11.4. klo 19 kyläpiireittäin. Pyhäkoulut: su 13.4.
klo 12 Alakylä 1 R. Peltokorpi, Alakylä 2 T. Kaisto, Huttukylä J. Ollila, Jääli (ry:llä) P.
Lukka, Kirkonkylä 1 A. Väy-
rynen, Kirkonkylä 2 A-K. Palomaa, Kirkkopirtillä, Tirinkylä J. Kälkäjä.
Kiimingin Rauhan Sana:
Seurat su 13.4. klo 15 Montin-sali, Esko Leinonen.
Kastettu: Sofia Mariella Simonen, Onni Oskari Haikara,
Liina Helmi Josefiina Poukkula, Rasmus Eemil Johannes
Pyörälä, Pirkka-Pekka Skog,
Eeva Katariina Salonen, Je-
re Arttu Ilmari Luukkonen,
Emmi Iida Anniina Kyllönen,
Mikko Johannes Moilanen,
Manna Ilona Moilanen, Jaakko Juhani Puhakka, Arvi Valdemar Pentikäinen, Jesse
Jaakko Samuel Huusko, Noora Emmi Maria Oinas, Helmi
Aurora Hekkala, Elias Kristian Torssonen.
Vihitty: Juha Petteri Moilanen ja Virpi Kyllikki Ervasti.
Kotikäyntikampanja vie
ruisleipää uusille asukkaille
20.–22.5. klo 17–20 paikkakunnalle muuttaneiden seurakuntalaisten kohtaamiseksi. Tuore ruisleipä viedään
kotiovelle saakka.
Kotikäyntikampanjan koulutus
16.4. klo 18, Kiimingin srk-keskus. Vapaaehtoiseksi ilmoittautuminen paikanpäällä tai etukäteen saija.kronqvist@evl.fi, 040 579 3245.
Nro 13
18
10.4.2008
eurakunnissa tapahtuu 10.–17.4.2008
Liminka
Kirkkoherranvirasto ja
muut toimistot suljettu
17.–18.4. työn suunnittelupäivien vuoksi.
Hartaus to 10.4. klo 13.15
vuodeosastolla ja klo 14 Alatemmeksen vanhainkodilla.
Kuorot: Tähdet to 10.4. klo
16 srk-talolla.
Rippikoulut: Rippikoululaiset (kesä 1.) keräävät la 12.4.
diakoniatuntien yhteydessä
Yhteisvastuukeräystä Pappilanpellolla ja Kaarteenaholla noin klo 11–12.30. Opetus
klo 10–13 srk-talolla. Kesä 2.
-ryhmä, opetusta su 13.4. klo
9–13 kirkossa. Talvileirin Aryhmä pe 18.4. klo 16.45, Bryhmä pe 18.4. klo 17.30 opitun kertaus, konfirmaatioharjoitukset ja valokuvaus
kirkossa. Kynä mukaan!
Nuorisotyö: Nuortenilta to
10.4. klo 18–20 Kotikololla.
Ystävärengas ma 14.4. klo
www.liminganseurakunta.fi
12 srk-talolla. Intialaista päähierontaa ja muuta mukavaa. Sirka Saari, Maisa ja Sari.
Seurakuntakerho ke 16.4.
klo 12 srk-talolla. Aiheena
musiikki, Mika Kotkaranta.
Cross Stitch -illanvietto kaikenikäisille pe 18.4. klo 18 Vanamossa. Puhujana pastori
Martti Immonen Helsingistä.
Rovastikunnan Lähetyspäivä Kempeleessä su 20.4. klo
14–19 Kokkokankaan srk-keskuksessa. Ilm. viim. ti 15.4.
Inkerille, p. 044 7521 239
ruokailua ja kyytiä varten.
Hyvät yhteisvastuukerääjät,
keräysaika päättyy tämän
kuun lopussa. Nyt on hyvä
hetki tehdä tekemätön tehtävä ja palauttaa lista ja rahat osuuspankkiin. Kiitos!
Diakonissojen ajanvaraus:
Tupos Vanamo / Marja-Liisa
Hautamäki, p. 044 7521 227,
kirkonkylä srk-talo / Sinikka Ilmonen, p. 044 7521 226
(lankapuhelimet poistettu).
Pyhäkoulutyö: Perhepyhäkoulu su 13.4. klo 15 srk-talolla. Kahvit ja mehut yhdessäolon merkeissä.
Perhekerhot: Ti 15.4. klo
9.30-11 Kotikololla. Ke 16.4.
klo 9.30-11 Vanamossa.
Partio: Ti 15.4. Limingan ja
Lumijoen sudenpentupoikien
retki Liisan linnassa Korhosella Alatemmeksellä klo 18–20.
Mafeking/vj-koulu 7. vj-oppilaille Liisan linnassa klo
18–20. Saapuminen ja poistuminen Korhosen postilaatikolta Lännentien varresta.
Säänmukainen asu ja tarvittavat välineet. To 17.4. sudenpentutyttöjen retki Liisan linnaan. Vaeltajaleiri 18.–19.4.
partiokämpällä. Retkikirjeet
Kotikololta ja laumanjohtajilta. Lippukunnan kesäleiri Yukon-Pökkelö 08 Hossan Seipiniemessä 14.–19.7. Aiheena Uudisasukkaana villissä
lännessä. Sudenpennut leirillä 17.–19.7. Tarkemmat tiedot
ja ilm. huhti-toukokuun aikana. Tilaa lippukunnan t-paita,
anorakki tai collegehuppari,
tilauskaavakkeita Kotikololta ja johtajilta. Tilaukset viim.
11.4. johtajille. Partiopaitoja
myynnissä Makella partiotoimistossa, 44 €. Lippukunnan
partiotaitokilpailu Päkmä 08
vartiolaisille la 26.4. partiokämpän maastossa. Kaavakkeita Kotikololta.
Limingan ja Lumijoen miesten retki la 26.4. Tornioon
ja Haaparantaan. Vetäjinä
Markku Korhonen, Mika Kotkaranta ja Heikki Guttorm.
Ilm. viim. 22.4. kirkkoherranvirastoon, p. 044 7521 220 tai
Lumijoen kirkkoherranvirastoon, p. 387 172. Hinta n. 20
€ (matkat, ruokailu, kahvit,
pääsymaksun ja opastuksen).
Hinta tarkentuu myöhemmin.
Tulossa: Kalajoen, Raahen
ja Limingan rovastikuntien
maallikkokoulun seuraava
jakso Kalajoen Kristillisellä
Opistolla 18.–19.4. Voi osallistua omatoimisesti myös
osa-aikaisesti. Aiheet: Miten nuoret kirkot hoitavat jäsentensä hengellistä elämää,
Kerttu Nygren (pe klo 18);
Hiljaisuus hengellisen elämän hoitajana ja hengellinen matkakumppanuus, Kari Tiirola (la klo 9); Evankeliumien erityispainotukset
ja Paavali opettajana, Jorma
Aspegren (la klo 12 ). Ruokailujen vuoksi ilm. opiston toimistoon, p. 08 4639 212 tai
toimisto@kkro.fi.
Huom! Hautojen hoidot:
Palveluvalikoima sis.: Pitkäaikaiset hoidot 5 tai 10 vuotta ja kesähoito. Kesähoidot
ilmoitettava kirkkoherranvirastoon toukokuun loppuun
mennessä, sen jälkeen kesähoitosopimuksia ei enää tälle kesälle tehdä. Sisältö molemmissa: haudan peruskunnostus, haudan pinnan nurmi- tai hiekkahoito, kukat ja
kukkien hoito. Kukkia 1/hautasija, kuitenkin enintään
3/hautakivi, kastelu, havutus syksyllä, jouluna kynttilä.
Kynttilöitä 1/hautasija, kuitenkin enintään 3/hautakivi.
Rauhanyhdistys: Pe 11.4. klo
18.30 raamattuluokka (7–8)
ry:llä. La 12.4. klo 18.30 raamattuluokka (5–6) ry:llä. Su
13.4. klo 11.30 pyhäkoulut,
klo 14 seurat Alatemmeksen
vanhainkodilla, klo 17 seurat Limingan kirkossa. Varttuneiden kerho ti 15.4. klo
12 ry:llä. Nuortenilta pe 18.4.
klo 18.30 Vanamossa.
Kastettu: Otto Elias Alvari
Hyytinen, Kaisla Aliina Laurila, Oskari Onni Aleksanteri Kangas, Ronja Emmi Ilona
Niinimaa, Sara Emilia Niskanen, Minni Hilma Inkeri Nopanen, Veeti Iivari Pitkälä,
Akseli Kuutti Velmeri Rekilä, Elijah Heikki Eljas Seppälä, Tuukka Johannes Tervo ja
Lumia Inga Adele Vänttilä.
Muhos
Hartaus to 10.4. klo 14 Virekodissa, Pekkala.
Lähetysilta to 10.4. klo 18.30
Hilkka Konnulla, Ahotie 6,
Heikkinen.
Laitasaaren seurakuntapiiri ti 15.4. klo 12 rukoushuoKutsu
Isovanhemmille ja
lastenlapsille
Tulkaa viettämään
kanssamme
mukavaa leiripäivää
seurakuntatalolle
lauantaina 26.4. klo 9–15.
Jotta jaksaisimme
touhuta koko päivän,
saamme kevyen
aamupalan, lounaan
ja ennen kotiin lähtöä
simaa ja munkkia.
Ilmoittautumiset
viim. 18.4.
kirkkoherranvirastoon p.
533 1284. Päiväleirimaksu
5 euroa / perhe.
www.evl.fi/srk/muhos
neella, Pekkala.
Hartaus ti 15.4. klo 13.30
palveluasunnoilla ja klo 14
Sinisiivessä, Pekkala.
Keskipäivänkerho ke 16.4.
klo 11.30 srk-talossa. Vieraana apteekkari Taije Juntunen,
aiheena ihonhoito. Arvontaa.
Rukouspiiri ke 16.4. klo 17.45
srk-talon kappelihuoneessa,
Marja Leena Savolainen.
Aikuisten raamattupiiri ke
16.4. klo 18 Iida ja Erkki Yliojalla, Ratatie 30, Pekkala.
Hartaus to 17.4. klo 13 Päiväkeskuksessa, Pekkala.
Hartaushetket to 17.4. klo
13 alkaen Jokirinteen palvelukodeissa, Sari Mustonen.
Herättäjän seurat to 17.4. klo
19 Laitasaaren rukoushuoneella, Jouni Riipinen, Kerttu
Inkala, Jouni Heikkinen.
Lähetystyö: Osallistu Oulun lähetysjuhlien sukkakilpailuun! Tuo kutomasi sukkapari kirkkoherranvirastoon
ti 15.4. mennessä. Liitä mukaan yhteystietosi. Kilpai-
luun osallistuvat sukat ovat
nähtävillä srk-talon yläaulassa 16.–18.4. Käy äänestämässä suosikkiasi. Voittajasukat
lähtevät välieriin rovastikunnan lähetyspäivään Kempeleessä su 20.4., jolloin äänestetään sukkapari loppukilpailuun Ouluun. Lisätietoja sukkakilpailusta ja lähetyspäivästä lähetyssihteeri Anja Hämäläiseltä, p. 040 562 9131.
Maallikkokoulu: Kalajoen,
Raahen ja Limingan rovastikuntien maallikkokoulun
seuraava jakso Kalajoen kristillisellä opistolla 18.–19.4.
Osallistua voi omatoimisesti ja myös osa-aikaisesti. Tarkempia tietoja maallikkokoulun sisällöstä, kustannuksista
ym. www.kkro.fi.
Kuorot: To 10.4. klo 18.30
kamarikuoron äänenhuoltokoulutus srk-talossa, Mari Klemettilä. Ke 16.4. klo
17 lapsikuoron harj. sekä to
17.4. klo 18.30 kamarikuoron
harj. srk-talossa.
Lapset/perheet: Urkusatu
lapsille ke 16.4. klo 10.30 ja
11.30 kirkossa, lastenohjaajat
ja kanttori Ossi Kajava.
Perhekerhot ti klo
9.30–11.30 srk-talossa ja Päivärinteen srk-salissa sekä to
klo 10–12 Laitasaaren rukoushuoneella.
Nuoret: Yökahvila la 12.4.
klo 19.30–23.30 Nuokkarilla.
Kevään viimeinen raamattupiiri nuorille ja rippikoululaisille su 13.4. klo 12 srk-talon
alakerrassa. Saa merkinnän
rippikoulukorttiin. Koulupastoripäivystys to 17.4. klo
10.40–12.15 yläasteella ja lukiolla. Hermes-projektin arpajaispalkinnot noudettavissa Nuokkarilta viikolta 15 alkaen. Voittajille ilmoitetaan
henkilökohtaisesti.
Rippikoulut: päivärippikoulun teemallinen nuortenilta
pe 11.4. klo 18–19.30 srk-talon alakerrassa. Kesä II -rippikoulun oppitunnit la 12.4.
klo 10–15 Koortilassa.
Pudasjärvi
www.sxc.hu / Christie Thomas
Lähetystyö: Kirpputori ke
16.4. klo 10–12 talkootuvassa.
Perhekerho to 10.4., ti 15.4.
ja to 17.4. klo 10–13 seurakuntakodissa, Syötteellä ti
15.4. klo 10–13.
Ystävän kammari ti 15.4. klo
10–12 seurakuntakodissa.
Kutsu sinulle nainen
Messu kaikenikäisille naisille
Muhoksen kirkossa ke 16.4. klo 18.
Messun toimittaa pastori Elina Hyvönen,
kanttorina Ossi Kajava,
nuorten lauluryhmä avustaa.
Messun jälkeen tarjoillaan iltapala seurakuntatalolla.
Laitasaaren rukoushuone: aamurukous ma klo 6.30.
Perhekerho to klo 10–12.
Seurakuntapiiri ti 15.4. klo
12, Pekkala. Herättäjän seurat to 17.4. klo 19.
Muhoksen rauhanyhdistys: pe 11.4. klo 19 raamattuluokka 4–6-lk ja ompeluseurat ry:llä. 11.–13.4. nuorten
leiri/retki. La 12.4. klo 11 Oulun ry:n myyjäiset Muhoksen
ry:llä. Klo 19 raamattuluokka-iltakylä 7–8-lk Pirjo ja Esa
Korkalalla. Su 13.4. klo 13 ja
klo 18 seurat ry:llä. Ma 14.4.
klo 18 päiväkerhot ry:llä. To
17.4. klo 19 sisarilta. www.
muhoksenrauhanyhdistys.fi.
Laitasaaren rauhanyhdistys: pe 11.4. klo 18.30 raamattuluokka ja klo 19 ompeluseurat ry:llä. La 12.4. klo
11 päiväkerho. Klo 19 isojen
raamattuluokka ja iltakylä
Korkalalla, Haantie. Su 13.4.
klo 12 pyhäkoulut Pöyköllä ja
Hintsalalla.
Kastettu: Aino Emmi Kristiina Teeriniemi, Veeti Petteri Niva, Helmi Aada Matilda
Pantsar.
Kuollut: Helli Mirjam Männikkö ent. Niemi s. Tikka, 79.
www.pudasjarvenseurakunta.fi
Iltakahvila Rönö pe 18.4. klo
18–22.
Kuorot: Kirkkokuoro to 17.4.
klo 18, lapsikuoro to 17.4. klo
17 ja Vox Margarita ke 16.4.
klo 18.
Päiväkerho maanantaisin
klo 14–16 Sarakylän koululla.
Huom, aika!
Satumuskaria ei Sarakylässä
toistaiseksi.
Koillismaan alueen omaishoitajien leiri 21.–22.5. Kuusamossa. Ilm. viim. 16.5. Henna Savilammelle, p. 0400
866 480 (huom, muuttunut
paikka ja aika).
Raamattupiiri ma 14.4. klo
17 talkootuvassa. Uudet raamattupiiriläiset ovat tervetulleita mukaan.
Rauhanyhdistykset: Kurenalan ry:llä ompeluseurat pe
11.4. klo 18 ja seurat su 13.4.
klo 13 (T. Kujala, P. Lehto).
Opistoseurat Ervastissa Vuormalla (Yli-Kurentie 2) pe
11.4. klo 19 (A. Niskasaari).
Käsityöilta Sarakylässä Arto
Nurmelalla pe 11.4. klo 19.
Lähetysseuroja: Kipinässä Paula ja Pauli Pähtilällä ti
15.4. klo 19, Metsälässä Annikki Lasasella ke 16.4. klo 19
ja Livon koululla to 17.4. klo
19 (M. Autio, T.Linna).
Kastettu: Lumia Lotta Josefiina Ranua, Jere Henrik Kaijala, Emmi-Lotta Amanda
Peltoniemi.
Haudattu: Venla Valkola, 86;
Toini Inkeri Järvenpää, 65;
Martti Eemil Timonen, 79;
Ida Sofia Loukusa, 81; Kerttu
Takaharju, 77.
Haemme kesätyöntekijää
nuorisotyömme kesään
Oletko kasvatusalalle kouluttautumassa tai kiinnostaisiko muutoin toimiminen varhaisnuorten ja
nuorten parissa seurakuntamme nuorisotyössä? Kesätyöntekijän työtehtäviin kuuluu etupäässä leirityötä rippikoululaisten ja varhaisnuorten parissa.
Mielenkiintoista kesätyötä on tarjolla ajalle
1.6.–3.8.2008. Toivomme sinun olevan 18 vuotta
täyttänyt. Palkka määräytyy kirkon virka- ja työehtosopimuksen mukaan.
Hakemukset maanantaihi 5.5.2008 mennessä osoitteeseen Pudasjärven seurakunta/Nuorisotyön kesätyöntekijä, PL 58, 93101 PUDASJÄRVI.
Lisätietoja: kasvatusjohtaja Perttu Kyllönen, 040
865 7259, perttu.kyllonen@evl.fi, nuorisotyönohjaaja Tiina Inkeroinen, 040 571 4636, tiina.inkeroinen@
evl.fi ja nuorisotyönohjaaja Marko Väyrynen, p. 040
752 4387, marko.vayrynen@evl.fi.
Nro 13
10.4.2008
19
Siikalatva
www.siikalatvanseurakunta.fi
Kirkkoherranvirasto (Piippola) 0207 109 860 avoinna ma,
ke, to, pe klo 9–13.
Seurakuntatoimistot (Kestilä 0208 109 865, Pulkkila 0207
109 850, Pyhäntä 0207 109 870 ja Rantsila 0207 109 730)
avoinna ma ja pe klo 9–12.
Kestilä
Seurakunnan toimintaa Pihlajistossa 11.4. klo 13.
Seurat su 13.4. klo 12 ry:llä,
Paavo Marttila.
Ystävänkammari ke 16.4.
klo 10 kerhokodissa.
Kirkkokuoro ti klo 19 srk-ta-
lolla.
Kerhot: Perhekerho to 17.4.
klo 10, päiväkerho ke klo
13–15.30, Sudarikerho ke klo
15.30–17 ja Puuhakerho ke
17.30–19 kerhokodissa.
Kastettu: Jussi Mikael Kemi
ja Katariina Aino Elviira Kilpelänaho.
Kuollut: Johanna Matilda
Marttila s. Mylly, 93.
Piippola
Rippikoulua 11.–13.4. Haapaveden Hammasniemessä ja
19.4. klo 9–12 srk-talolla.
Hartaus ma 14.4. klo 13.30
Ponnarissa.
Ehtoollishartaus ti 15.4. klo
14 Vaarintalolla ja klo 14.30
Ainolassa.
Virkistyspäivä ke 16.4. klo
10 Vaarintalolla. Vieraana
Ehtoollishartaus to 17.4. klo
13 Koivulehdossa.
Kerhot: Päiväkerhot 3–4-v.
to klo 13.30 ja 5–6-v. pe klo
13 ja perhekerho ma klo 10
srk-talolla.
Kastettu: Alpo Erkki Juutistenaho.
Kuollut: Niilo Aappo Olavi
Aamuvuori, 76; Tuomas Pietari Jarva, 78; Hannu Antero
Lehto, 50; Eero Ilmari Myllykangas, 76; Hilma Eliisa Pihkakoski, 95; Nanni Margareeta Viitanen, 93; Toivo Yrjö Johannes Visuri, 81.
Pulkkila
Ompeluseurat pe 11.4. klo
19 Kedolla.
Nuortenilta la 12.4. klo
19.30 ja pyhäkoulu su 13.4.
klo 11.30 ry:llä.
Seurat su 13.4 klo 19 ry:llä.
Ystävyysseura ti 15.4. klo 13
vanhustentalolla.
Seurakuntakerhon retki
ke 16.4. Nivalaan. Lähtö klo
9.30 srk-talolta.
Pyhäntä
Lukupiirit ma klo 9 srk-kodissa ja klo 11 Ukonojan kerhohuoneella.
Seurat su 13.4. klo 16 ry:llä,
Seppo Joentakanen ja Mauno Soronen.
Siioninvirsiseurat ma 14.4.
klo 13 Nestorissa, Jouni Riipinen.
MLL:n perhekahvila ma
14.4. klo 17.30–19 kerhohuo-
neella.
Lauluseurat ke 16.4. klo
18.30 ry:llä.
Päivärippikoulua la 19.4. klo
9–14.30 srk-talon kerhohuoneessa.
Kuorot: Veteraanikuoro to
klo 12, Lapsikuoro klo 17, Kirkkokuoro klo 18 ja Nuorisokuoro pe klo 17.30 srk-talossa.
Kerhot: Perhekerho to 10.4. klo
10, Salaisuuksien kaivos -kerho ma klo 15–16.30 ja päiväkerho (4–5-v.) ti klo 10–12 srk-talon
kerhotilassa. Tavastkengän kerho ma 14.4. klo 17–18.30 Tavastkengän koululla.
Kastettu: Vivia Aleksandra
Kivioja.
Rantsila
Ompeluseurat pe 11.4. klo
19 ry:llä ja seurakuntapäivät
su 13.4. klo 12.30 ry:llä.
Eläkeliitto ti 15.4. klo 11 srktalolla.
Seurakuntakerho to 17.4.
klo 13 Rauhalassa.
Kuorot: To Mankilan Stel-
Siikasalo
www.siikasalo.fi
Maailmaa tuunataan – suurleiri Lapiosalmella
10–14-vuotiaille 4.–8.8.
Perinteinen telttaleiri Posiolla monen näköisille seikkailijoille. Tämän vuoden teemoja ovat ympäristö, Raamattu,
musiikki ja lähetys. Leirin hinta on 60 e / leiriläinen, sisaralennus 50 %. Ilm. 14.4. mennessä Sakari Salolle, p. 050
516 1537 tai Tuija Leskiselle, p. 040 561 6532.
Siikasalon kirkkoherranvirasto, taloustoimisto ja seurakuntatoimistot suljettu
pe 11.4. yhteisen työntekijäkokouksen vuoksi sekä 17.4.
koulutuksen vuoksi.
RUUKKI
Diakoniatyöntekijä päivystää: Ma klo 9–10, p. 050 469
4774. Ke klo 13–16 Ruukin
srk-talolla. To klo 9–11 Paavolan srk-talolla. Ma 14.4.
klo 9–10 Revonlahden srk-talolla. Ti 15.4. klo 9–11 Tuomiojan vanhustentalolla.
Aikuisten päiväpiiri ma
14.4. klo 11 Revonlahden srktalolla.
Perhekerhot klo 9.30 ti Paavolassa, ke Ruukissa ja to Revonlahdessa srk-talolla.
lat klo 13.30, pe Hovin Stellat
klo 13, ke veteraanikuoro klo
11 ja kirkonkylän Stellat klo
15 srk-kodissa. Rantsilan Laulu kanttorin ilm. aikana.
Perhekerho Pallerot ma klo
10–12 Nuppulassa.
Päiväkerhot: ti klo 10–12 Hovin nuppukerho, ke klo 9–11
pienten nuppukerho Nuppulassa ja klo 11.30–13.30 isompien nuppukerho Nuppulassa.
Varhaisnuorten kerhot: ma
klo 15–17 tyttökerho Nuppulassa, ti klo 14.15–16 Mankilan
varhaisnuoret (ei 15.4.) ja ke
klo 14–16 Hovin varhaisnuoret.
Nuortenilta pe 11.4. klo
18–19 srk-talolla.
Isosten ja rippikoululaisten
suunnittelupäivä vapputapahtumaa varten la 12.4.
klo 11–14, Raahe-gospelista
poissaolleilla rippikoulua lisäksi klo 14–15.
Rippikoululaiset: Virsilauluilta ti 15.4. klo 19 srk-talolla.
Kuollut: Mauno Henrik Lumiaho, 86.
Tukeva teatteri – kerho ti Ruukin srk-talolla klo
17–18.30. Teatteri-ilmaisuharjoitusta 11–13-vuotiaille. Marleena Taskila, p. 040 961 3701.
Sukkakerho to 10.4. ja 17.4.
Ruukin srk-talolla klo 13–14.
Peli-ilta to 10.4. klo 18 Ruukin seurakuntatalossa, yli
12-vuotiaille nuorille.
Lapsikuoron leiri pe 11.4.su 23.4. Siikajoen pappilassa.
Yrjö Nissinen.
Sunnuntailounas 13.4. Ruukin srk-talolla perhekirkon jälkeen. 2 € / henkilö, 5 € / perhe.
Kuulonhuoltoliiton Raahen
kuulonhuoltoyhdistyksen
tilaisuus ti 15.4. klo 13 Ruukin srk-talolla. Ajankohtaista asiaa yhdistyksen toiminnasta, palveluista sekä kuu-
lovammaisuudesta. Tilaisuudessa kahvitus. Tervetuloa!
Raamattu- ja keskustelupiiri ti 15.4 klo 18-19 Ruukin
srk-talolla.
Laulupiiri ke 16.4. klo 13 Revonlahden srk-talolla.
Lapsikuoro ti 15.4. klo 16
Paavolan srk-talolla ja to 17.4.
klo 15 Ruukin srk-talolla.
Kirkkokuoro to 17.4. klo
16.30 Ruukin srk-talolla.
Eläkeliiton ja seurakunnan
yhteinen laulupiiri Revonlahden srk-talolla siirtyy keskiviikolta 16.4. seuraavan viikon
keskiviikkoon 23.4. klo 13.
Rauhanyhdistykset: Pe 11.4.
klo 19 ompeluseura Ruukin ry:llä. Klo 18.30 Paavolan ry:n nuorten myyjäiset.
Klo 19 Siikatörmän myyjäiset Luohuan ry:llä. La 12.4.
klo 14 Haapajärven ry:n myyjäiset Ruukin ry:llä. Su 13.4.
klo 13.30 hartaus Mäkelänrinteellä. Teuvo Timlin. Klo
11.30 Paavolan ry:n raamattuluokka ja pyhäkoulu Paavolan srk-talossa. Klo 12 ja
18.30 seurat Luohuan ry:llä.
Teuvo Tanhua ja Ali Viinikka.
Ti 15.4. aikuistenkerho Paavolan ry:llä klo 13.
Kastettu: Leevi Aukusti Salmela.
Kuollut: Anni Agnes Nenola
e Viitala, 83.
SIIKAJOKI
Etsijäinpiiri to 10.4. klo 19
Lumijoen Korsuhovilla.
Perhekerho kokoontuu torstaisin klo 10 srk-talossa.
Lapsikuoron leiri 11.–13.4.
Siikajoen pappilassa. Yrjö
Nissinen.
Vanhusten keskustelupiiri
ma 14.4. klo 13 Puistolassa.
Virsihetki ti 15.4. klo 13 Puistolassa. Yrjö Nissinen.
Kuulonhuoltoliiton Raahen
kuulonhuoltoyhdistyksen
tilaisuus ti 15.4. klo 13 Ruukin srk-talolla. Asiaa yhdistyksen toiminnasta, palveluista sekä kuulovammaisuudesta. Kahvitus. Tervetuloa!
Nuortenilta ti 15.4. klo 18
srk-talolla.
Lapsikuoro ke 16.4. klo 15
srk-talolla.
Lähetys- ja diakoniapiiri to
17.4. klo 12 srk-talolla.
Rauhanyhdistys: To 10.4.
klo 17.30 päiväkerho ry:llä.
Pe 11.4. klo 19.30 raamattuluokka Sauli Toppilalla. La
12.4. klo 13 myyjäiset ry:llä.
Su 13.4. klo 12 pyhäkoulut
Eero Nikolalla ja Teemu Sallisella sekä klo 17 seurat ry:llä.
Ti 15.4. klo 19 sisarilta ry:llä.
To 17.4. klo 17.30 päiväkerho ry:llä.
Kuollut: Laila Katri Kulmala
e Hauru, 84.
VIHANTI
Perhekerho to klo 10 Kirkkotie 13 B 10. Valokuvaus to 17.4.
Päiväkerho: Valokuvaus viikolla 16.
Raamis ti klo 18–21 ja nuorte-
Raahen rovastikunnan seurakuntien
kesäretki Viroon 1.–6.7.
Ilmoittautuminen ja tarkemmat tiedot Leenä Räsäseltä,
p. 040 8232 926.
Tyrnävä
Maallikkokoulutus jatkuu
Kalajoen, Raahen ja Limingan rovastikuntien
maallikkokoulun seuraava jakso on 18.–19.4.
Koulutukseen voi osallistua omatoimisesti
myös osa-aikaisesti.
Viikonlopun aiheet:
- Miten nuoret kirkot hoitavat jäsentensä hengellistä elämää, Kerttu Nygren (pe klo 18)
- Hiljaisuus hengellisen elämän hoitajana ja
hengellinen matkakumppanuus, Kari Tiirola
(la klo 9)
- Evankeliumien erityispainotukset ja Paavali
opettajana, Jorma Aspegren (la klo 12)
Ruokailujen vuoksi toivotaan ennakkoilmoittautumista opiston toimistoon p. 08 463 9212
tai toimisto@kkro.fi.
nilta to klo 18 sinisellä talolla.
Raamattupiiri ma 14.4. klo
19 srk-talolla.
Seurakuntakerho ti 15.4. klo
13 srk-talolla.
Hartaus ke 16.4. klo 12 vanhainkodilla.
Virsihartaus ke 16.4. klo 13
vanhustentalolla.
Diakonia-lähetyspiiri ke
16.4. klo 19 Korvenkylässä
Ritva ja Arvi Mustakankaalla.
Kirkkokuoro ke 16.4. klo 19
srk-talolla.
Diakonia-lähetyspiiri to 17.4.
klo 19 Lumimetsän koululla.
Rauhanyhdistys: Pe 11.4. klo
18.30 kirkonkylän ry:n kodinilta. Su 13.4. klo 13 seurakuntapäivät ry:llä, Erkki Hyväri.
Kuollut: Eeva Marjatta Sarjanoja e. Myllykangas, 77.
www.evl.fi/srk/tyrnava
Markkuu-Ängeslevän diakoniapiiri to 10.4. klo 11.30
Tuppuraisella.
Hartaus pe 11.4. klo 13.30
Kotolassa.
Seurakuntakerho ti 15.4. klo
12.30 Tyrnävän srk-talolla.
Hartaus ke 16.4. klo 13 Punahilkka-kodissa.
Suutarinkylä-Ylipään diakoniapiiri ke 16.4. klo 19 Eila
Kallisella, Kylmäläntie 289.
Murto-Ojakylä-Juurussuon
diakoniapiiri to 17.4. klo
10.30 Peuranniemessä.
Kuorot: Kirkkokuoro ke 16.4.
klo 19 Tyrnävän srk-talolla
ja lapsikuoro to 17.4. klo 16
Temmeksen srk-talolla.
Rippikoulu: Rippikouluryhmä I, oppitunnit la 12.4. klo
9–15 Tyrnävän srk-talolla.
Nuoret: Nuortenilta pe 11.4.
klo 18 Tyrnävän srk-talolla.
Temmes: Hartaus to 17.4. klo
14 Alatemmeksen vanhainkodilla. Seurakuntailta to
17.4. klo 18.30 Anneli ja Kal-
le Miettusella.
Tyrnävän rauhanyhdistys:
To 10.4. klo 19 lauluseurat
Vellamo ja Toivo Ikolalla. Su
10.4. klo 16 seurat ry:llä, Risto Lohi ja Heimo Kuha. Ke
16.4. klo 19 myyjäispalaveri ry:llä.
Murron rauhanyhdistys: Pe
11.4. klo 19 lauluseurat Teija ja Ilkka Kujalalla, Pellonpolku 2. Su 13.4. klo 16 seu-
rat ry:llä.
Kastettu: Juulia Olivia
Amanda Laurila, Nita Eerika
Mankinen.
Avioliittoon vihitty: Mika
Johannes Artturi Laukkanen
ja Kati Marketta Lassheikki.
Teemu Isokääntä
vanhempainvapaalla
14.4.–12.6.
Sijaisena rovasti
Jorma Kiviranta.
www.sxc.hu / DebbieSchiel.
Läheisensä menettäneiden sururyhmä alkaa. Tied.
ja ilm. Saila Karppinen, p.
040 573 7988 ja Kirsti Hakkarainen, p. 040 508 3403. Ryhmä kokoontuu kuusi kertaa.
Rovastikunnan kehitysvammaisten kirkkopyhän messu
20.4. klo 13 kirkossa. Toimittaa Erkki Piri ja Sulo Kautto,
kanttori Veijo Kinnunen ja
mukana lapsikuoro. Ruokailu ja juhla srk-talolla.
Vestian jäteneuvoja.
Kuorot: Veteraanien lauluryhmä ma klo 11 ja Kirkkokuoro klo 14.30 srk-kodilla.
Kerhot: Aarrearkkukerho ti
klo 16–17.30, puuhakerho ti
klo 18–19.30 ja päiväkerho
pe klo 10–12 srk-kodissa.
Kastettu: Noora Sofia Peltomäki.
Avioliittoon kuulutettu: Erkki Paavali Määttä (Siikalatva
evl) ja Anna-Leena Kolmonen
(Kempele evl), Piippola.
Kuollut: Elma Edita Ojakoski
s. Meriläinen, 77.
Nro 13
20
10.4.2008
1. kivi
Puheenvuoroja suvaitsevaisuudesta
– Ai että ahdasmielinenkö, minäkö muka? En ole, en lainkaan. Minähän pidän kehitysvammaisista,
maahanmuuttajista ja lapsista ja
kaikista muistakin ihmisistä.
Pidän niistä oikein paljon. Ja
kaupan kassaakin tervehdin aina,
se on niitä... mitäs ne nyt olikaan –
niin, niitä jugoslaavejahan ne on.
– Mutta että meidän naapurustoonko kehitysvammaisten työkeskus? Ei käy, ei missään tapauksessa. Se on tiukka ei kaikelle ylimääräiselle häiriölle. Tänne ei sovi tuoda päiväkoteja, ei työkeskuksia eikä asuntoloita huumeruiskujen vaihtopisteistä puhumattakaan. Laskee vielä jokirannassa si-
jaitsevien kiinteistöjen arvo kun
tuodaan kaikenlaista – niin, tekisi
mieleni sanoa roskasakkia tänne,
mutta sehän ei tänä päivänä ole sopiva ilmaisutapa. Sanonpa siis sosiaalisesti rajoittuneiksi. Eivät sovi sosiaalisesti rajoittuneet tänne
meidän ympäristöömme.
– Heidän parissaan tehtävä työ
on kyllä niin tärkeää, että ilman
muuta sitä pitää tukea. Kehitysvammaisten asuntola voisi tulla
tuonne parin kilometrin päähän,
samoin päiväkoti. Tai oikeastaan
se voisi tulla vaikka tuohon kilometrin päähän, tosin ei tähän minun kauppamatkani varrelle vaan
tuonne toiselle suunnalle. Eikä sii-
hen päiväkodiksi kaavoitetulle tontille, sehän on ollut koirapuistona
jo monta vuotta. Jostain muualta
löytyy varmasti tilaa lapsille.
– Sen sijaan huumeidenkäyttäjät ja alkoholistit ja maahanmuuttajat ja muut voitaisiin mieluiten
sijoittaa tuonne joen toiselle puolelle. Siellä kun on tilaakin vaikka
kuinka paljon. Tai oikeastaan tuolla naapurikunnan puolella olisi tilaa vielä enemmänkin. Sinnehän
ne vanhuksetkin tyrkätään.
– Mutta tuulimyllyjä ei kyllä
kannata sinnekään laittaa, ainakaan pitäjän tämän puoleiselle laidalle. Näkyvät vielä yläkerran ikkunasta jos oikein kurkistan.
– Kyllähän ympäristöystävällinen energia on kaiken a ja o, mutta jotain rajaa kuitenkin silläkin.
Ovat niin rumia, ruipeloita kuin
jotkut heinäseipäät nuo tuulivoimalat. Ydinvoimalatkin ovat paljon vähemmän epäesteettisiä. Varsinkin, jos ne sijoitetaan toiselle
puolelle Suomea. Tai vaikka rajan
taakse. Oikeastaan sinne voitaisiin
sijoittaa myös kaikki sosiaalisesti
rajoittuneet ja muuten ei-toivotut
henkilöt.
Rauhan Tervehdys tarttuu haasteeseen ja heittää ensimmäisen kiven. Jos se osuu ja tekee kipeää, se
on tarkoituskin.
Työssä parasta työkaverit
– Työssä mukavinta
ovat työkaverit, on
kiva tehdä töitä heidän
kanssaan, sanoo Oulun
seurakuntayhtymässä
avotyössä oleva
Toini Ranta.
T
oinin tehtävät ovat moninaiset ja vaihtelevat.
Pääasiassa työhön kuuluu kahvin keittämistä ja
tarjoilujen laittamista esille erilaisiin tilaisuuksiin. Lisäksi hän
pakastaa pullia, käy kaupassa,
siivoaa kaappeja sekä tekee muuta keittiöiden siistinä pitämiseen
liittyvää työtä. Työtehtävät vaih-
Satu Lapinlampi
Christa Moilanen (vas.) ja
Toini Ranta tutkivat Toinin
viikon työlistaa.
televat viikoittain.
Työ vaatii ennakointia ja suunnittelua, sillä kattausta miettiessä
pitää ottaa huomioon tilaisuuteen osallistujat ja heidän erityistarpeensa. – Esimerkiksi näkövammaisten tilaisuuksia varten
laitan kaiken valmiiksi pöytään,
koska heidän ei voi odottaa kantavan itse kahvikuppia ja pullalautasta pöytään, Toini kertoo.
Oulun seurakuntayhtymän
kehitysvammaistyön diakoniatyöntekijä Christa Moilanen ohjaa Toinin työtä ja on Toinille tärkeä tuki.
Viikon työt listalla
Christan arvion mukaan yksi
Toinin hyvistä puolista on huumorintaju.
– Ja
sitä tarvitaan Toinin työssä paljon, sillä eteen tulee yllättäviä
kahvituksia, joista kukaan ei ole
muistanut ilmoittaa tai turhaan
tehtyjä kahvituksia, joita kukaan
ei ole muistanut perua, Christa kehuu ja muistuttaa samalla,
että Toini on erittäin luotettava
työntekijä.
Toini saa viikoittaiset työtehtävänsä listalle koottuna. Listalla ovat kaikki Yhteisen seurakuntapalvelun tiloissa viikon aikana järjestettävät tilaisuudet, joihin hänen tehtävänsä on järjestää
kahvitukset.
Listan perusteella katsotaan
yhdessä työkavereiden kanssa järkevät työajat. Yleensä Toini tekee
5–6-tuntisia työpäiviä.
Lisäksi hän tekee ehtimisensä ja jaksamisensa mukaan muitakin töitä, esimerkiksi avustaa
monistamossa tai käy tukussa seurakuntamestarin kaverina. –
Töissä ei kerkeä ikävä
tulla, en ehdi olla jouten, Toini
mainitsee.
Haaveena
leiri avotyöläisille
Oulun ev.-lut. seurakunnissa on
järjestetty jo kahden vuoden ajan
avotyöntekijöiden eli työkeskusten ulkopuolella töissä käyvien
kehitysvammaisten iltoja.
Iltoja vetää diakoniatyöntekijä
Christa Moilanen. Aloitteen illoista teki Toini, joka kaipasi avotyössä oleville omaa vertaisryhmää.
Illoissa vierailee asiantuntijoita puhumassa ajankohtaisista ai-
heista. – Illoissa puhutaan kaikesta työhön liittyvästä, ystävyydestä ja käyttäytymisestä, Christa
ja Toini kertovat.
Toini sanoo haaveilevansa vielä sellaisesta seurakuntien järjestämästä leiristä, joka olisi vain
avotyössä oleville. Tosin sellaisen
toteutumista Christa ei tässä vaiheessa vielä uskalla luvata.
Haastattelun lopuksi Toini haluaa vielä kertoa, että hän pitää
Christasta paljon – ja muistakin
työkavereista. Heidän kanssaan
on kiva tehdä töitä.
Satu Lapinlampi
Avotyöstä
tuettuun työhön
Tuetusta työstä haaveilee moni. Kehitysvammaisten Tukiliiton
arvion mukaan jopa 3 000 kehitysvammaista haluaisi päästä
tuettuun työhön. Tällä hetkellä tuetussa työssä on kuitenkin
vain noin 360 ihmistä.
Avotyöllä ja tuetulla työllä on eroa. Avotyöhön ei liity työsuhdetta eikä avotyössä oleva saa palkkaa. Sen sijaan hän saa
korvauksena työpanoksestaan työosuusrahaa, joka voi olla verottomana enintään 240 euroa kuukaudessa. Christa Moilasen
kokemuksen mukaan useimmat avotyössä olevat saavat työosuusrahaa vain muutamia euroja päivältä, eli he ansaitsevat
työstään noin 80 euroa kuussa. Avotyössä olevia kehitysvammaisia on Suomessa tällä hetkellä noin 2 300.
Avotyön yhtenä tavoitteena on johtaa tuettuun työllistymiseen.
Tärkeää on myös erilaisten taitojen oppiminen ja kuntoutus.
Tuetussa työssä on kyse työsuhteesta, josta maksetaan työntekijälle palkka. Työntekijällä on yleensä tukena työhönvalmentaja, joka toimii yhteistyössä työnantajan kanssa, jotta tuetussa työssä olevalle henkilölle löytyisi mahdollisimman oikeanlaiset työtehtävät. Lisäksi työpaikalla yksi työtovereista
toimii kehitysvammaisen ihmisen työpaikkaohjaajana.
Tämän vuoden Yhteisvastuukeräyksen tuotolla tuetaan
Suomessa kehitysvammaisten työllistymistä.
Oulun seurakuntayhtymässä on kaksi ihmistä avotyössä.
Tyrnävällä on yksi, ja seurakunnassa harkitaan toisen avotyöntekijän ottamista Yhteisvastuukeräyksen tuotolla. Myös Kiimingin seurakunnassa on samanlaisia suunnitelmia.

Similar documents

Nro 1, ilmestyi 13.1.

Nro 1, ilmestyi 13.1. miestä) luki jutun ja kaikki olimme samaa mieltä. Järkyttävää.

More information

Nro 7, ilmestyi 25.2.

Nro 7, ilmestyi 25.2. yhdistyksen kannattajien liikkumavara seurakunnissa. Rukoilevaisille olisi tärkeää, että arkkipiispa pysyy Jumalan sanassa. Helkkulan mukaan nykyisten piispojen linjaukset ovat rukoilevaisten kanna...

More information

Nro 35, ilmestyi 28.10.2010

Nro 35, ilmestyi 28.10.2010 käsillä olevassa asiassa ei voida sanoa kirkon olevan edes jälkijunassa. Eduskunta on nikotellut saman asian kanssa juuri äsken.

More information

27/2014 ilmestyi 28.8.2014 KOKO LEHTI

27/2014 ilmestyi 28.8.2014 KOKO LEHTI MITÄ IHMETTÄ tapahtui etätyölle? Suurelle idealle, jonka piti muuttaa käsityksemme työnteosta, mutta joka sitten jäi toteuttamatta. Ja juuri kun oltiin tultu siihen tulokseen, että suurin osa palav...

More information

12/2013, ilmestyi 28.3. KOKO LEHTI

12/2013, ilmestyi 28.3. KOKO LEHTI On ollut ihana nähdä, miten lapset odottavat aina yhtä innokkaasti sitä hetkeä, kun pääsiäispuutarhassa olevaan hautaan saa kurkistaa ja todeta itsekin, että hauta on tyhjä. Pienet saattavat riemas...

More information