vihreä, kaksi alttarikynttilää Alkuvirsi 174 Vielä, Herra, kutsut meitä

”Kahdenlainen kylvö”, vihreä, kaksi alttarikynttilää
Alkuvirsi 174 Vielä, Herra, kutsut meitä
Kiitosvirsi 134: 1,4, Pyhä, pyhä, pyhä!
Päivän virsi 428: 1-3,6 Kiitos suuren Kuninkaan
Lukukappaleiden välissä 125 Kosketa minua Henki
Ennen saarnaa 202: 1,3,4 Jeesus sana elämän
Uskontunnustuksen jälkeen Musiikki
Uhrivirsi 178: 1,2,4 Myös isämme uskoivat ennen
Eht: 228a Vaiti kaikki palvokaamme, 225 Jeesus luona armopöydän
Päätösvirsi 525: 3,6 Suurempi kuin sydämeni
Ensimmäinen lukukappale, 4. Moos. 11: 24–30
Mooses meni ulos ja kertoi kansalle, mitä Herra oli sanonut. Sitten hän kokosi
seitsemänkymmentä miestä kansan vanhimpien joukosta ja vei heidät pyhäkköteltan
luo. Herra laskeutui pilveen verhoutuneena ja puhui Moosekselle. Sitten hän siirsi
Mooseksen saamaa henkeä näihin seitsemäänkymmeneen vanhimpaan, ja kun henki
laskeutui heihin, he joutuivat profeetalliseen hurmokseen. Myöhemmin tätä ei heille
enää tapahtunut.
Leiriin oli jäänyt kaksi miestä; toinen oli nimeltään Eldad ja toinen Medad. Heidätkin oli
merkitty seitsemänkymmenen valitun joukkoon. Henki laskeutui myös heihin, vaikka
he eivät olleet menneet teltalle, ja he joutuivat hurmoksiin leirissä. Muuan poika juoksi
kertomaan Moosekselle: ”Eldad ja Medad ovat joutuneet hurmoksiin leirissä.” Joosua,
Nunin poika, joka oli nuoruudestaan saakka ollut Mooseksen palvelija, kiirehti
sanomaan: ”Mooses, herrani, tee siitä loppu!” Silloin Mooses sanoi hänelle: ”Mitä
syytä sinulla on kiivailla minun puolestani? Kunpa koko Herran kansa olisi profeettoja
ja saisi Herran hengen!” Sen jälkeen Mooses ja Israelin vanhimmat palasivat leiriin.
Toinen lukukappale, Fil. 1: 12–18
Veljet, tahdon teidän tietävän, että se, mitä minulle on tapahtunut, onkin ollut
eduksi evankeliumille. Koko henkivartiostolle ja kaikille muillekin on käynyt
selväksi, että olen vangittuna Kristuksen tähden. Useimmat täkäläiset veljet ovat
Herraan luottaen saaneet minun kahleistani lisää rohkeutta ja julistavat Herran
sanaa entistä pelottomammin.
Jotkut tosin julistavat Kristusta vain kateudesta ja riidanhalusta, mutta toiset
vilpittömin mielin. Nämä toimivat rakkaudesta, koska tietävät, että minun
tehtäväni on puolustaa evankeliumia. Nuo toiset taas julistavat Kristusta
juonittelunhalusta, epäpuhtain mielin, ja uskovat näin tuottavansa minulle
murhetta täällä vankeudessani. Mutta ei sillä väliä! Minä iloitsen siitäkin,
kunhan Kristusta vain kaikin tavoin julistetaan, oli tarkoitus vilpitön tai ei.
Evankeliumi, Mark. 9: 38–41 (Mk -Matka Jerusalemiin)
Johannes sanoi Jeesukselle: ”Opettaja, me näimme erään
miehen ajavan pahoja henkiä ulos sinun nimessäsi. Me
yritimme estää häntä, koska hän ei kuulu meihin.”
Mutta Jeesus vastasi: ”Älkää estäkö häntä. Eihän yksikään,
joka tekee voimateon minun nimessäni, voi heti perään puhua
minusta pahaa. Joka ei ole meitä vastaan, on meidän
puolellamme.
Totisesti: joka antaa teille maljallisen vettä sen tähden, että te
olette Kristuksen omia, ei jää palkkaansa vaille.”
Joka ei ole meitä vastaan, on meidän puolellamme.
Vrt Mt 12:30 (myös Lk) ”Joka ei ole minun puolellani, on minua
vastaan, ja joka ei yhdessä minun kanssani kokoa, se hajottaa”
- Jeesuksen/Kristuksen puolella; kuinka haastavaa se tänään
onkaan; pikkuhiljaa myös täällä Suomessa havahdumme uuteen
tilanteeseeen; ei ole vain kyse siitä, uskooko tuo toinen samoin kuin
minä; samojen tutuksi ja turvalliseksi tulleiden sanojen ja tapojen
mukaan, samassa herätysliikkeessä, oikeata traditiota noudattaen?
Meillä on Suomessa viimeisen kahdensadan vuoden ajan ollut
aikaa ja voimia myös riidellä keskenämme –ensin ns vanhoissa
herätysliikkeissämme- sitten viime sotien jälkeen uusimman ajan
myötä ns viidesläisten herätysliikkeiden kautta ja parissa.
Mutta sen aika alkaa olla ohi! Meidän olisi aika nähdä ja ottaa
todesta, että kristinuskosta on yhä enemmän tulossa syrjään
työnnettävä, turhana pidetty, maailmalla jopa vainon kohteena
oleva uskonto! (nuoret)
Niinpä meillekin ne, ”jotka ovat Jeesusta vastaan”, todelliset
vastustajamme- ovat muualla; toisten maailmanuskontojen
kannattajissa tai vielä eri tavoin –ehkä jopa vakavammin- siellä,
missä ei uskota yhtään mihinkään (tai korkeintaan omaan itseen)
Tästä tilanteesta johtuen tämänpäiväiset, osin ikivanhat Raamatun
tekstit, ovatkin taas äärimmäisen ajankohtaisia.
Aikajärjestyksessä
1. Mooses: ”Kunpa koko Herran kansa olisi profeettoja ja saisi
Herran hengen!”
2. Jeesus vastasi: ”Älkää estäkö häntä...Joka ei ole meitä vastaan,
on meidän puolellamme.
3. Paavali: Minä iloitsen, kunhan Kristusta vain kaikin tavoin
julistetaan!
Alkuvirressä lauloimme:
1.Vielä, Herra, kutsut meitä, vielä sanaa saarnataan,
vielä vyötät väsyneitä, vielä muistat heikot maan...
2. Armotyösi näillä mailla, Herra, aina säilytä,
ettei synti myrkyn lailla koko kansaa näännytä.
Sido nuoret sanaasi, sulje armohelmaasi,
nosta turhan riennon alta, riistä turvaan maailmalta.
(Väinö Malmivaara 1933. Virsikirjan lisävihkoon 1963.)
Tämä körttiperinteen parissa syntynyt virsi kuvaa tilannetta 1930-l
Suomessa; ”Vielä, Herra, kutsut meitä...”
Väinö Malmivaara runoili 80-v sitten; vielä... (nuoret)
Vaikka virsi jatkuu rukouksena nuorten puolesta, koskee se
kaikenikäisiä; niin myös meitä, nyt 80-vuoden jälkeen:
Vielä... iloitsen siitäkin, kunhan Kristusta vain kaikin tavoin julistetaan...
Evankeliumimme kertomus on ensikuulemalta oikeastaan aika
harmiton; opetuslapset närkästyvät siitä, että joku
opetuslapsijoukkoon kuulumaton tekee hyvää Jeesuksen nimessä.
Oudolta tuntuu opetuslasten oma kertomus siitä, että he yrittivät
estää tällaisen toiminnan; siis estää hyvän tekemisen, ihmisen
auttamisen. Miksi ihmeessä?
”Hän ei kuulu meihin!”
Jopas alkoi kuulostamaan tutulta, ihan tämän päivän puheelta.
Hän ei kuulu meihin; on eri porukkaa, ajattelee eri tavoin, toimii
väärin (koska ei toimi niin kuin me!)
Kovin helposti löydämme itsemme vastaavantyyppisestä valittajien
joukosta, joka luulee itseään ainoaksi oikeassaolijaksi.
Mitä sanoikaan Raamattu teksteissämme:
Mooses: ”Kunpa koko Herran kansa olisi profeettoja ja saisi Herran
hengen!”
Jeesus: Joka ei ole meitä vastaan, on meidän puolellamme!
Paavali; Mutta...minä iloitsen, kunhan Kristusta vain kaikin tavoin
julistetaan!
Paavali liittyy puheensa ideassa siihen, mitä Jeesus mukaan sanoi!
Mutta Paavali korostaa sitten erityisesti sitä, millaisesta julistuksesta
on kyse; että julistetaan Kristusta!
Kun ei olla Jeesusta vastaan, ollaan Hänen puolellaan!
Mutta on myös kysyttävä, onko kaikki julistus oikeaa? Voiko
Jeesusta julistaa väärin? Paavali kyllä iloitsee tässä kohden kaikista
Kristuksen julistajista; vaikka he...
”julistavat Kristusta vain kateudesta ja riidanhalusta...ja juonittelunhalusta,
epäpuhtain mielin, uskoen näin tuottavansa Paavalille murhetta...”
Paavalille riittää, että Kristusta julistetaan!
Mieleeni on usein palannut kokemus armeija-ajoilta (siis kun olin
varusmies, en nyt tarkoita aikaa jonka toimin sotilaspappina);
kokemus RauK:sta Lahdesta
Seurakunnan, kirkon ja yksityisen kristityn tulisi tuoda esiin
Jeesusta Kristusta. Siinä on srk:n keskeinen tehtävä, siinä on kirkon
haaste nykypäivän loputtomien muiden kysymysten viidakossa,
siinä on ”todistajan tehtävä” meille jokaiselle!
"Joka tunnustautuu minun omakseni ihmisten edessä, sen
minäkin tunnustan omakseni Isäni edessä taivaissa. 33 Mutta joka
ihmisten edessä kieltää minut, sen minäkin kiellän Isäni edessä
taivaissa.
Mt 10:32
En tietenkään tarkoita sitä, että jokaisen kristityn olisi pakosta
ryhdyttävä saarnamieheksi tai- naiseksi. Julistuksemme on ja sen
tulee olla monimuotoista; me julistamme sanoin, sävelin, kätten
töin, srk-yhteyden korostamisella; ja aivan erityisesti omalla
elämällamme ja asenteellamme –jopa nykypäivän muoti-ilmiö,
sosiaalinen media –itselläni fb- kysyy käyttäjän perustiedoissa
uskonnollista vakaumusta! (nuoret) Kristityksi tunnustautuminen,
kysyttäessä tai vaikka ristiä kaulassa kantaen, on Jeesuksen
puolella olemista!
Puhuttelevinta ja mukaansa tempaavinta julistusta on, kun ihminen
kokee srk:n todelliseksi armon yhteisöksi; paikaksi, jossa saa kokea
rakkautta itseään kohtaan, vaikkei sitä aina kokisi ansaitsevansa;
näin voi tapahtua täällä kirkossa, srk:n pienpiirissä, kahdenvälisissä
keskusteluissa, arjen kohtaamisissa.
Armo on kristinuskon ainutlaatuisuutta; sitä eivät tarjoa muut
maailmanuskonnot, eikä sitä tarjoa ateismi, uskon turhaksi julistava
elämäntapa.
Kristus on meitä kohtaavan armon lähde; siksi Paavalinkin oli
helppo iloita jokaisesta, joka oli Kristusta julistamassa; olihan armo
ja rakkaus silloin esillä!
Virsi 202:1. Jeesus, sana elämän, tule meidän keskellemme.
Soisit tules syttyvän,sytytä siis sydämemme.
Anna voimaa sanastasi, siunaa läsnäolollasi.
4. Yksinkertaisesti myös auta sanaas kuulemahan,
tunnustamaan suuret työs, sinuun, Herra, uskomahan.
Ken ei tunne haavojasi, ei hän ole seuraajasi.