SATAKIELI - Vantaan Steinerkoulu

SATAKIELI
Jäsentiedote 3 • 2010
V A N T A A N S E U D U N S T E I N E R K O U L U
STEINERPÄIVÄKODIT METSÄTÄHTI, PIKKUKARHU JA POHJANTÄHTI
SISÄLTÖ
Onnenkantamoinen .......................................................................3
Uusi palsta: Johtokunnan kuulumisia ..........................................5
Tunnelmia 5. luokan kasviopin tunnilta .......................................6
Henkilökunta esittäytyy: musiikinopettaja Outi Järvelä .........8
Kokouskutsu .................................................................................10
6. luokka leirikoulussa Eerikkilässä ...........................................11
Vaeltamassa Saariselällä ...............................................................12
Filosofi suurten kysymysten äärellä ........................ ...................16
Vantaan seudun steinerkoulu
Satakielentie 5, 01450 Vantaa
Puh. toimisto (09) 8386 480
Puh. opettajat (09) 8386 4818
www.vantaansteinerkoulu.fi
Steinerpäiväkoti Metsätähti
Rasinkatu 13, 01360 Vantaa
Puh. (09) 874 2835
Steinerpäiväkoti Pohjantähti
Kirkkotie 8, 04300 Tuusula
Puh. (09) 273 3290
Kouluun ilmoittautuminen:
Ritva Seuna, puh. (09) 8386 480
Steinerpäiväkoti Pikkukarhu
Osoitteenmuutokset ja
Kukkakatu 6, 04430 Järvenpää
ilmoitusmyynti:
Puh. 050 443 0238
vantaan.steinerkoulu@kolumbus.fi
Jäsentiedote 3/2010. Toimitus: Tuomo Oksanen. Taitto: Niina Mälkiä.
Etu- ja takakannen kuvat: Eveliina Kaartinen. Tämän sivun kuva: Annimari, 5. lk.
Painopaikka: Savion Kirjapaino Oy.
ONNENKANTAMOINEN
Marja Vuori
Jokin onnenkantamoinen toi
perheeni Vantaan seudun steinerkoulun piiriin muutama vuosi
sitten. Päätimme tuolloin anoa
oppilaspaikkaa yläasteikäiselle tyttärellemme, joka oli siihen saakka
opiskellut tavallisessa koulussa.
Koulun vaihtaminen tuli
ajankohtaiseksi, kun ensimmäinen
syksy tavallisella yläasteella alkoi
tuntua masentavalta. Heti syksyllä
lapsemme joutui alakynteen, joku
saman luokan oppilas otti hänet
silmätikukseen eikä haukkumisesta ja nimittelystä tullut loppua.
Jouluun mennessä häneltä oli
varastettu polkupyörä koulun
pihalta, ja kallis musiikinkuuntelulaite hävisi myöhemmin. Jostain
syystä koulutyö suuressa luokassa
ei innostanut. Luokkatovereista
ei löytynyt kaveria, saati ystävää.
Kun aloin tarkemmin seurata,
miten koulussa oikein toimittiin,
tuli sellainen tunne että tärkeintä
näytti olevan byrokratian toteutuminen. Lapseni oli ikään kuin
persoonaton lomake, josta koulu
täytti tyhjät kohdat.
Steinerkoulussa koko suhtautumistapa oppilaisiin tuntui alusta
saakka toisenlaiselta. Tajusin, että
osittain ero johtui koulun koosta.
Pienessä koulussa on mahdollista
tutustua kaikkiin ja tulla kohdelluksi jonakin tiettynä ihmisenä,
persoonana, kun taas jättiläismäisissä kouluissa voidaan olla ikään
kuin keitä tahansa. Oli ilahduttavaa, että steinerkoulussa uudesta
luokanopettajasta välittyi arvostus
koko perhettämme kohtaan,
vaikkei hän ollut meille ennestään
tuttu. Tyttäremme mielestä tuntui
luontevalta, ettei tarvinnut joka
tunti vaihtaa luokasta toiseen ja
opettajalta toiselle. Muutamassa
kuukaudessa uusi opettaja oli
päässyt perille tyttäremme oppimiseen liittyvistä erityispiirteistä ja
pulmakohdista ja hän oli selvästi
kiinnostunut siitä, millainen
ihminen tämä oli.
Mielestäni steinerkoululaiset
käyttäytyvät toisiaan kohtaan
arvostavammin kuin tavallisen
koulun oppilaat. Voin kuvitella,
että he pitkän ajan kuluessa kasvavat yhteen ja hioutuvat osaksi
luokkayhteisöään ja siinä samalla
oppivat opettajiensa esimerkistä
hienovaraisia sosiaalisia tapoja,
kuten toisten huomioon ottamista.
Karujen koulukokemusten
saattelema, tavallisesta koulusta
Musiikkialan ihmisenä arvostan
erityisesti sitä, että kulttuurilla ja
erityisesti taiteella on oma merkityksensä koulun arjessa. Kulttuuria arvostetaan. Se ei jää koulutyöstä erilliseksi saarekkeeksi
vaan sisältyy hiljaisesti muihinkin
kuin varsinaisiin taideaineisiin.
Kulttuurin, perinteen ja käsityön
arvostus näkyy monin tavoin,
esimerkiksi tiloissa, oppimateriaaleissa ja kurssien sisällöissä. Se
ilmenee opettajien suhtautumistavoista. Erityisen selvästi se käy
siirtyvä uusi tulokas ei tietenkään
voi heti päästä kiinni tähän
uuteen olemisen tapaan. Niinpä
tyttäremmekin oli aluksi puolustuskannalla. Vanhempana tuntui
kuitenkin huojentavalta, että
luokkatoverien suhtautuminen oli
heti alusta saakka niin myönteistä.
Oli liikuttavaa seurata, miten
tärkeä kokemus nuorellemme oli
vaikkapa adventtilahjan saaminen
joltakin nimettömältä luokkatoverilta ja sellaisen keksiminen
jollekin toiselle.
“en tunne hyvin steinerin filosofiaa,
mutta käytäntö, joka välittyy lapseni kautta
steinerkoulusta, tuntuu nykypäivänä
ihmeelliseltä, voisi sanoa jopa lohdulliselta.”
Ystävällisen utelias ja myönteisellä tavalla haastava suhtautuminen luokkatoverien taholta auttoi
osittain sopeutumista. Päinvastoin
kuin aiemmassa koulussa, täällä
ei tarvinnut pelätä, ettei tulisi hyväksytyksi. Ei tarvinnut myöskään
olla huolissaan, että joku käy
käsiksi tai rikkoo tai varastaa toisten tavaroita. Hauskaa oli myös
se, että tytöt ja pojat näyttivät
olevan kavereita keskenään.
ilmi huolellisesti valmistetuissa
juhlissa, joista me vanhemmatkin
saamme nauttia.
En tunne hyvin Steinerin filosofiaa, mutta käytäntö, joka välittyy lapseni kautta steinerkoulusta,
tuntuu nykypäivänä ihmeelliseltä,
voisi sanoa jopa lohdulliselta.
Koulu ei kasvata lapsia kilpailuun, kulutushysteriaan tai oman
edun tavoitteluun. Sillä on kauaskantoisemmat päämäärät.
Marja Vuori, MuT
Järvenpää
JOHTOKUNNAN KUULUMISIA
Aloitamme uuden palstan Satakieli-lehdessä.
Tältä sivulta voit lukea ajankohtaisista asioista, joita
koulun johtokunnassa on syksyn aikana käsitelty.
Koulun talous on tasapainossa ja vuosi on kulunut budjetin mukaisesti.
Työn alla on nyt ensi vuoden budjetin suunnittelu. Haemme ylimääräistä
valtionavustusta muiden steinerkoulujen lailla vuodelle 2011. Valtionosuusuudistuksessa steinerkoulujen valtionosuudet pienenivät, vaikkei se ei ollut
uudistuksen tarkoitus.
Budjetin suunnitelussa otetaan myös huomioon säästäminen tulevaa
F-rakennusta varten.
Koulun oppilasmäärä on nyt 271 oppilasta, joista 1–9-luokkalaisia on
207 ja lukiolaisia 64.
Juhlasaliin remontoidun lattian suojaksi on hankittu suojamatot. Juhlasali
on nyt taas vuokrattavissa juhlakäyttöön. D-rakennuksen katto on vuotanut
ilkivallasta johtuen. Katolta oli irrotettu tarkistusluukun kansi. Vahingot
eivät onneksi olleet suuret ja koulun vakuutus korvaa korjaukset. B- ja Drakennusten väliin on tulossa verkkovarasto vielä syksyn aikana.
E-rakennuksen takuukorjaustyöt aloitettiin elokuussa ennen koulun
alkua. Työt jatkuivat taas syysloman. Seinien laseeraus tehdään myöhemmin, joten toistaiseksi seinät jäävät valkoisiksi. Työn jälkeä voi käydä ihailemassa esimerkiksi kuudennessa luokassa.
Kouluisäntä Ilkka Hänninen kiertää opettajien kanssa tarkistamassa
pulpettien kunnon. Pulpetit on numeroitu ja niiden kunnon on oltava hyvä
myös keväällä, kun ne luovutetaan seuraavalle oppilaalle.
Koulumme on ilmoittanut olevansa kiinnostunut siviilipalvelusmiehestä,
joka voisi toimia koulussa avustajana. Odotamme yhteydenottoa sopivalta
hakijalta.
Joulukuussa valitaan taas uudet jäsenet johtokuntaan erovuoroisten tilalle. On tärkeää saada johtokuntaan mahdollisimman monenlaista osaamista.
Tervetuloa mukaan!
Johtokunnan puolesta,
Juulia Salonen pj.
juulia.salonen@iki.fi
Vihkotyö: Annimari
TUNNELMIA 5. LUOKAN
KASVIOPIN TUNNILTA
Minusta kasvioppi oli mukavaa.
Opin paljon kukista, puista, sanikkaisista, sammalista ja jäkälistä.
Minua kiinnostivat eniten levät
ja sammalet. Me teimme retken
lähimetsään, jossa näimme sammalia, jäkälää, sieniä ja sanikkaisia.
Minusta kasvioppi oli hyvä jakso.
Joona
Opimme tuntemaan esim. jäkälät,
sammalet, levät, sienet, havupuut
ja kukkakasvit. Hauskinta olivat
levät. Opettaja toi meille rakko- ja
sinilevää sekä ahdinpartaa kouluun näytille. Se oli kiva kokemus.
Ahdinparta tuntui vedessä pehmeältä. Kun sen nosti, se tuntui
langalta. Rakkolevä oli vedessä
kovaa. Kun sen nosti, se tuntui
hiukan pehmeältä. Pääsimme
myös maalaamaan esim. voikukka, lilja ja oma kukka ne olivat
kaikki haastavia tehtäviä! Niitä oli
kyllä kiva maalata!
Pihla
Minua jännitti, kun tulin vitoselle,
mutta tämä olikin mukavaa. Kasviopissa minä pidin eniten retkestä,
jossa näimme sananjalkoja ja
jäkäliä, myös sammalia. Luonto on
ihana asia. Pidin myös siitä, kun
tutkimme erilaisia leviä esim. rakkolevää.
Peppi-Lotta
Ruusu
Kaunis, punainen, täyteläinen,
sulotar. Sen terälehdet muodostavat kauniin kupin. Kun sanon sen
nimen, päässäni soi kellot. Ruusu,
ruusu, se kaunis on.
Aino-Sophia
Ruusu
Kesällä ruusu tuo kaunokainen,
kesän mahtavimman tuoksun luo.
Taas syksyllä, kun ruusunmarja
pensaassa punertaa, (niin) voisin
ottaa sen, mutta piikki sormeeni
lipsahtaa.
Sienimetsä
Vesi sataa ropisten, huomenna
kun heräilen, metsään menen.
Sienen näen. Kanttarelli keltainen,
noussut se on valohon. Tuolla on
kirkasvärinen, valkopilkullinen,
houkuttelevannäköinen. Haen sen
– ei, se on myrkyllinen.
Kuusenkäpy
Kuljin metsässä suurta kuusta
katsomaan. Kuusen oksa heilahti,
käpy sieltä tipahti, orava kuusesta
hypähti. Kuusen siemenet ilmassa
lenteli pikku siivillään, kun käpy
kuivahti.
Ronja
Vihkotyö: Inka-Lilja
henkilökunta esittäytyy
musiikinopettaja outi järvelä
Tuomo Oksanen
Outi, milloin tulit kouluumme
ensimmäisen kerran musiikinopettajaksi? Aloitin samaan aikaan
Ewyn kanssa 1997, muistaakseni.
Opinnot Sibelius-Akatemiassa olivat
jo tuolloin loppusuoralla.
Olitko ollut musiikinopettajana jo muualla ennen kuin tulit
meille? Olin ollut Järvenpään yläasteella musiikinopettajana. Olin
pitänyt MLL:n muskaria Espoossa,
opettanut pianoa Fazerin musiikkikoulussa Helsingissä, ja minulla
oli ollut paljon piano-oppilaita sitä
ennen. Aloitin opettajanurani opettamalla naapureitten lapsia, kun olin
14-vuotias.
Olit muutaman vuoden ajan
poissa meiltä. Mitä puuhailit
tänä aikana? Olen ollut useamman
vuoden kotona lasten kanssa. Kaikki, joilla on pieniä lapsia perheessä,
tietävät, millaista kotiäidin työ on
– hurjan työlästä ja ihanaa samalla.
Olimme perheen kanssa paljon
Englannissa, ja pidin suomalaista
muskaria meillä kotona pari kertaa
viikossa. Toimin myös kanttorina
Lontoon suomalaisella kirkolla.
Häämarssit, virret ja urut tulivat
tutuiksi.
Miltä tuntui palata kevätlukukauden alussa 2010? Oliko
koulumme muuttunut? Odotin
kovasti töitten alkamista, olin
innoissani! Koulu on muuttunut
pienestä maalaiskoulusta. Jouduin
aikoinaan opettamaan milloin
missäkin ja usein siirtymään
toiseen tilaan kesken tunnin. Tilat
ovat suorastaan ylelliset nykyään.
Musiikkiluokka kaipaa kyllä
kuitenkin vielä kohennusta.
pianoa en ole soittanut pitkiin
aikoihin, vaikka se pääaineenani pyrin akatemiaan. Osaan ohjata oppilaita soittamaan kitaraa, bassoa,
lyömäsoittimia ym. sen verran kuin
luokassa tarvitsee. Nokkahuilusta
olen suorittanut sivuainetutkinnon.
Se ei ollutkaan ihan läpihuutojuttu,
vaan jouduin menemään keskiaikaisen musiikin kurssillekin. Laadukkaan äänen saamista huilusta harjoiteltiin paljon opettajan kanssa.
Mikä musiikin opettamisessa
on hauskinta ja mikä vaativinta? Musiikinopettajana on
mukavinta olla keskellä luovaa
prosessia, kun työstetään ja
harjoitellaan jotain. Vaativinta
on eri ikäisten oppilaiden tunteja
peräkkäin. Ei voi yhtään viipyä
tunnelmissa, eikä saa olla yhden
ryhmän kanssa pitkään.
Soittaminen on lähellä sydäntäsi, entäpä laulaminen? Klassisen
laulun ihanne bel canto -ääni on
vuori, jolle edelleen yritän kiivetä.
Olen opettajani Ritva Eerolan
mukaan sentään oikeilla jäljillä.
Rytmimusiikkiin ja musikaaleihin
ääneni sopii luonnostaan. Olen saanut olla aikanaan mukana Savonlinnan oopperajuhlakuorossa, ja olen
laulanut myös piirretyissä elokuvissa. Ihania kokemuksia, joista olen
oppinut paljon. Pystyn työssäni
koko ajan edelleen hyödyntämään
kokemaani.
Toimit musiikin opettamisen
ohessa myös 9. luokan luokanvalvojana. Mitä haluaisit kertoa
tästä puolesta työssäsi? Jaan
homman Kostin kanssa, niin
eiköhän se suju. Täydennämme
toisiamme. Ysit ovat ihania.
Luokanvalvojan tehtävät eivät ole
erityisen hauskoja, mutta porukka
on niin mukavaa, että teen niitä
mielelläni. Otan sen ilman muuta
kunniatehtävänä.
Millaista musiikkia kuuntelet
vapaa-aikanasi? Vapaa-aikanani
en kuuntele paljoa. Taustamusiikkia en ollenkaan, sillä se häiritsisi
kauheasti. Joskus, kun lapset ovat
hankalia, laitan barokkimusiikkia
soimaan, ja tasapaino löytyy taas.
Olen pyrkinyt löytämään laadukasta lastenmusiikkia, vanhat
Mörrimöykky-levyt ovat aarteita
hienoine sovituksineen. Katsoim-
Soitat useita instrumentteja,
mitä? Työssäni säestän oppilaita
päivittäin pianolla. Klassista
Onko kodissasi lemmikkieläimiä? Meillä oli Ami-niminen
koira, kun olin lapsi. Se oli hauska
ja hyvin inhimillinen, meidän
perheessä ainoa, joka ei puuhaillut musiikin parissa. Rakastimme
sitä kovasti. Ehkä hankimme pian
koiran. Meille sopisi parhaiten
tällä hetkellä ns. hoitokoira, joka
ei kuitenkaan asuisi meillä. Jos
siis joku haluaa antaa koiransa
meille vähäksi aikaa hoitoon, niin
ottakaa yhteyttä.
me Tosca-oopperan televisiosta
viikonloppuna. Pyrin pääsemään
paikan päälle, jos baritoni Juha
Uusitalo laulaa jossain. Ai niin,
olemme lasten kanssa myös Maria
Lund ja Fran Perea -faneja.
Kertoisitko jotain harrastuksistasi? Toivoisin harrastavani
ulkoilua ja liikuntaa, teatteria ja
oopperaa. Käytännössä keräilen
kotona leluja lattialta.
Mikä on lempiruokasi? Lempiruokiani ovat koulumme keittiön
ruoat. Senkin takia tämä on paras
paikka!
Mikä on elämäsi motto?
Kiitollinen pitää ymmärtää olla.
Vantaan seudun steinerkoulun kouluyhdistys ry:n
SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSVUOSIKOKOUS
pidetään torstaina 9.12.2010 klo 18.30
E-rakennuksessa Vantaan seudun steinerkoululla,
Satakielentie 5, 01450 Vantaa.
ESITYSLISTA:
1. Kokouksen avaus
2. Valitaan kokoukselle puheenjohtaja, sihteeri ja kaksi pöytäkirjan tarkastajaa
3. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
4. Valitaan johtokunnan jäsenet erovuoroisten tilalle
5. Valitaan kaksi tilintarkastajaa ja näiden varahenkilöt
6. Hyväksytään tulo- ja menoarvio seuraavalle vuodelle
sekä vahvistetaan seuraavan vuoden jäsenmaksu
7. Lukion materiaali- ja kiinteistötukimaksun maksukäytännön muuttaminen
8. Uuden johtosäännön hyväksyminen
9. Käsitellään muut asiat, jotka on kirjallisesti esitetty johtokunnalle
vähintään kahdeksan (8) päivää ennen kokousta
TERVETULOA!
10
6. luokka
leirikoulussa
eerikkilässä
Me tulimme maanantaina kouluun
ja lähdimme 12.00 bussille. Bussimatka meni aika nopeasti, vaikka
kestikin puolitoista tuntia. Kun
saavuimme Eerikkilään niin siellä
oli vähän kosteaa, mutta muuten
ihan aurinkoista. Eerikkilä oli hieno
paikka, paitsi huoneisiin oli vähän
piirrelty. Ruoat olivat tosi hyviä ja
juomatkin. Eerikkilässä oli hirvittävästi ohjelmaa, kuten seinäkiipeilyä, niksikoulu ja kaikenlaisia
urheilulajeja. Leirikoulussa käytiin
uimassa ja viimeisenä iltana rantasaunassa sekä uimassa järvessä.
Paikka oli urheilullinen ja kiva alue.
Kivointa leirikoulussa oli melkein
kaikki ohjelmat, mutta jos on pakko
sanoa, niin ehkä parasta oli kun sai
olla vapaa-ajalla!!!!
Miikka Luotonen
Lähdimme leirikouluun bussilla.
Bussimatka kesti noin tunnin ja
vähän päälle. Kun saavuimme
Eerikkilään niin veimme laukut
Hirsihoviin ja lähdimme päätalolle.
Hirsihovi oli vanhin rakennus.
Yövyimme huoneissa, minä nukuin
Effin ja Saran kanssa huoneessa
kahdeksan. Eerikkilä oli todella
kaunis paikka järvineen ja metsineen. Me ruokailimme ravintolarakennuksessa Hirsihovin vieressä.
Ruoka oli todella hyvää! Hauskinta
leirikoulussa oli ... kaikki! Ohjelmaa
11
oli paljon mm. seinäkiipeilyä, melontaa, sirkustelua, salibandyä, uintia
ja muuta sellaista. Torstaina palasimme koululle takaisin. Leirikoulussa
oli oikein mukavaa.
Vilja Mäkinen
Leirikoulumme pidettiin Eerikkilän
urheiluopistossa. Bussimatka kesti
n. puolitoista tuntia. Aamuisin
jouduimme heräämään jo klo 8,
vaikka nukuimme sen jälkeen vielä
15 minuuttia. Päivämme olivat
yleensä miltei täynnä ohjelmaa, mm.
salibandyä, melontaa, uintia, erilaisia
kilpailulajeja sekä seinäkiipeilyä.
Hauskinta oli mielestäni seinäkiipeily ja melonta. Eräänä päivänä
patikoimme Hämeen luontokeskukseen. Katsoimme siellä kalasääskistä
kertovan ohjelman, jonka jälkeen
kiersimme näyttelyssä. Vapaa-ajalla
saimme olla huoneissamme, ulkona
tai varata esim. tennis- tai jalkapallokentän ja mennä pelaamaan. Yleensä
pelasimme huoneessamme pokeria.
Yhdeksi illaksi meille oli varattu rantasauna ja samalla menimme myös
järveen uimaan, vaikka vesi oli aika
kylmää. Ruokalassa oli erittäin hyvää
ruokaa, paljon parempaa kuin koulussa... Juomana oli hyvää kotikaljaa,
erilaisia mehuja ja maitoa. Sää oli
vaihteleva, joskus satoi, joskus paistoi. Leirikoulussa oli tosi kivaa ja se
olisi voinut jatkua pidempäänkin.
Hannes Lento-Hukkinen
12
vaeltamassa
saariselällä
9. luokka teki alkusyksyllä perinteisen
Lapin-vaelluksen Saariselälle. Tällä
kertaa reitti kuljettiin toisinpäin kuin
aiemmin, mutta yhtä mukavaa oli!
Opettajista mukana olivat Eveliina
Kaartinen, Sinikka Lukkarila, Kosti
Honkavirta ja Jarno Paalasmaa.
Oppilaat kertovat vaelluskokemuksistaan seuraavalla aukeamalla.
13
”Ennen lähtöä Lappiin meidän piti
tehdä kaikenlaista pakkaamisen
lisäksi, esimerkiksi käydä pari kolme
kertaa viikossa lenkillä ja sisäänajaa
uudet vaelluskengät.”
”Kiilopäälle saavuttuamme totesin
heti, että onpa raikas ilma, kun on
tottunut etelän ei-niin-raikkaaseen
ilmaan.”
”Vaeltaminen ei tuntunut enää
(toisena päivänä) niin raskaalta kuin
ensimmäisenä päivänä. Maasto oli
melko helppoa kuljettavaa. - - Taas
päivän lopuksi istuimme nuotiolla,
Kosti kertoi arvoituksia ja me yhdessä ratkoimme niitä.”
”Lapin-vaelluksesta jäi kokonaisuutena hyvä fiilis. Tuli ylpeä tunne,
kun oli jaksanut vaeltaa koko
70 – 75 kilometriä ja kantaa mukana
kaikkea, mitä tarvitsi. Ja nyt tietää,
että selviäisi myös tuollaisissa olosuhteissa.”
”Olin yllättynyt monista asioista:
kännykässä oli kenttää koko ajan,
ei ollut lintuja – paitsi kuukkeleita,
oli yllättävän lämmintä eikä satanut
juuri ollenkaan. Lisäksi laihduin ja
voimistuin matkan aikana. Kaikin
puolin jäi hyvä mieli!”
”Vaellus oli
ehdottomasti kaikkien
kouluvuosiemme
kohokohta.”
”Toisen päivän jälkeen olikin tullut kerättyä hyvä määrä rakkoja
jalkoihin ja oli ihanaa vetäistä
puristavat vaelluskengät pois ja
mennä nukkumaan.”
”Loppumatka oli paras osa, koska
kiipesimme tuntureille, ja sieltä oli
todella hienot maisemat ympärille
ja oikeasti näki, millainen Lappi
on.”
”Tuulesta oli kuitenkin jotain hyötyäkin, sillä onnistuimme sen avulla
näkemään poroja hyvin läheltä,
koska ne eivät haistaneet meitä.
- - Joukossa oli myös kokonaan
valkoinen poro. - - Porojen näkeminen oli mahtava lopetus reissulle.”
”Tunnelma vaelluksella oli mielestäni hyvä koko ajan. Matkalla
oppi uusia asioita ihmisistä, jotka
on tuntenut kahdeksan vuotta, se
on aika hyvin. Matka toi ehkä hieman lisää yhteishenkeä luokkaan.”
14
kiilopäältä kohti tuntureita
Vaellukselle riitti valmisteltavaa,
tietysti iso osa tehtiin viimetingassa.
Bussiin kiipesimme lauantaina
28.8. Sanomattakin oli selvää, että
bussimatkoista muodostuisi matkan
kohokohtia.
Sunnuntaiaamuna parin tunnin
unien jälkeen lähdimme Kiilopäältä
kohti tuntureita. Ensimmäinen
päivä oli raskain, koska en saanut
rinkkaa säädettyä kunnolla. Ensimmäiset tuntemukset tuntureilla
olivat hieman, sanottakoon nyt
epätoivoisia. Mutta kyllähän me
siitä selvittiin. Monilla telttaryhmillä
oli vaikeuksia teltan kanssa, koska
se oli aina kylmä. Meidän telttaryhmällämme ei ollut sellaista ongelmaa, koska lämmitimme teltan joka
ilta ”sivistyneellä” kortinpeluulla ja
”viisaalla” jutustelulla.
Toisena päivänä vaeltaminen oli
huomattavasti hauskempaa kuin
edellisenä. Rinkka toimi ja olo oli
varsin virkeä. Isoimmat ongelmat
syntyivät trangian kanssa, joka ei
suostunut toimimaan kunnolla.
Yleensä tuollaisissa tilanteissa
suomalaiset laatusanat auttavat, nyt
niistäkään ei ollut apua.
Tiistai eli kolmas päivä oli
helppo, 8 kilometriä kävelyä ilman
rinkkaa saunalle, sitten saunaan
ja jääkylmään veteen uimaan, ja
lopuksi 8 kilometriä takaisin telttapaikalle.
15
Keskiviikkona oli käveltävänä
18 km. Vaikka 18 km on paljon
rinkat selässä, ei se tuntunut ylitse
pääsemättömältä esteeltä. Kun
saavuimme viimeiselle yöpymispaikalle, olivat Savosta tulleet lukiolaiset levittäytyneet koko alueelle.
No eipä siinä muu auttanut kuin
pystyttää teltta pensaan päälle.
Pensaista ja muista häiriötekijöistä
huolimatta muistan nukkuneeni
joka yö hyvin.
Viimeisenä päivänä käveltävää
oli 12 km. Tämä matka mentiin
aika lyhyillä tauoilla, koska jokainen halusi päästä pois tuntureilta
suihkuun, syömään ja bussiin.
Noin kilometrin kävelyn jälkeen
ryhmä jakautui kahteen ryhmään,
Jarnon ja Kostin ryhmään. Kostin
valitsema reitti oli lyhyempi, mutta
siellä oli enemmän nousuja ja
laskuja, joten valitsin Jarnon reitin.
Vaikka Kostin reitti oli tosiaan
lyhyempi, ehdimme silti aikaisemmin Kiilopäälle. Takaisintulomatka
oli hulvaton, siitä mieleen jäi yksi
erityinen kappale.
Vaikka vaellus oli rankka, se
oli unohtumaton kokemus. Ne,
jotka eivät olleet vaelluksella, jäivät
paljosta paitsi.
Ville Ruokonen
FILOSOFI SUURTEN
KYSYMYSTEN ÄÄRELLÄ
Ulla Ahmavaara ja Jarno Paalasmaa
Kriittisen korkeakoulun ja Snellman-korkeakoulun perustaja, filosofian professori Reijo Wilenius täytti tänä vuonna 80 vuotta. Merkkipäivän kunniaksi julkaisemme parin
vuoden takaisen mutta yhä ajankohtaisen haastattelun.
16
Takanasi on pitkä ura ammattifilosofina. Miten se alkoi ja mistä
kiinnostuksesi filosofiaan oikein heräsi? Se alkoi jotenkin sisältä päin,
ei meillä kotona eikä liioin koulussakaan siihen aikaan ollut sen suuntaista
virikettä, vaikka koulu olikin muuten hyvä. Joskus 15-vuotiaana ostin
kirjakaupasta ensimmäisen filosofisen kirjani, Schopenhauerin Pessimistin
elämänviisaus, joka vastasi silloista murrosikäisen mielialaani ja sitten aloin
lukea enemmän sellaisia kirjoja.
Samoihin aikoihin keskustelukumppaninani oli Jarmo Visakorpi,
joka myöhemmin toimi Tampereen yliopiston rehtorina. Hän oli luonnontieteellisesti suuntautunut ja minusta taas tuntui – ehkä näin voi sanoa
jälkeenpäin – että todellisuus on jotenkin syvä. Perustunteeni, ettei pelkkä
aistittava pinta ole koko maailma, oli tuskallinenkin tunne – pääsenkö
koskaan syvemmälle?
Etsin oikeastaan sellaista filosofia, joka auttaisi pääsemään syvemmälle.
Kyllä Schopenhauerilla oli tällaista ajattelua ja sitten löysin muitakin. Löysin
myös Rilken runouden. Tutustuin Steineriin oikeastaan kahdelta taholta,
opiskelutoverini Henry Bromsin ja filosofian professori Erik Ahlmanin
taholta. Hän tavallaan yhdisti filosofian ja tällaisen syvyysetsinnän. Vaikka
menin yliopistoon opiskelemaan lähinnä historiaa, löysin kuitenkin
Ahlmanin. Hän ei ollut mikään loistava luennoitsija, mutta puhutteli, ja
rupesin opiskelemaan filosofiaa.
Toimit pitkään Jyväskylän yliopistossa filosofian laitoksen johtajana.
Miten Ahlmanin ja von Wrightin ajatukset vaikuttivat toimintaasi?
Ahlman oli minuun eniten vaikuttanut opettaja filosofiassa, vaikka von
Wright oli myös merkittävä. Von Wright oli hyvin laajakatseinen, ymmärsi
ajatuksiani, pyrkimyksiäni ja hyväksyi ne. Hän tarkasti myös lisensiaatintyöni ja väitöskirjani. Minulla oli sikäli hyvä onni, että nämä kaksi sattuivat
peräjälkeen hoitamaan käytännöllisen filosofian professuuria.
Hoidin ensin Helsingissä vuodesta 1966 käytännöllisen filosofian professuuria kevätlukukaudet, kun professori Hintikka oli Amerikassa. Samaan
aikaan olin luokanopettaja steinerkoulussa. Vuonna 1972 minut kutsuttiin Jyväskylän yliopistoon. Siellä oli kiinnostavaa rakentaa laitosta, koska
ilmapiiri oli avoin. Siellä opiskelija ehdotti laitosneuvostolle, että otetaan
Steinerin Vapauden filosofia tutkintovaatimuksiin eikä minulla ollut mitään
sitä vastaan.
Mitä hyötyä on filosofiasta? Paras hyöty filosofiasta on, että oppii katsomaan asioita monelta eri näkökulmalta. Totuus on usein eri näkökulmien
välissä. Hegel ja Steiner tarkoittivat elävällä ajattelulla sitä, että jotakin
ilmiötä lähestytään monelta eri puolelta. Von Wright oli myös tätä mieltä.
Muistan, kun 70-luvun alussa oli kova taistolaisvaihe filosofiassa ja
17
von Wright piti esitelmän filosofian tehtävästä seminaarissa, jossa oli paljon
marxilaisia filosofeja. Hän sanoi filosofian tehtäväksi oppia liikkumaan
näkökulmasta toiseen, vaikka läsnäolijat olivat lähinnä sitä mieltä, että he
ovat löytäneet sen oikean näkökulman. Minusta se on parasta mitä filosofialta voi saada. Samaan suuntaan vaikuttaa Steinerin esitelmä 12 maailmankatsomuksesta, jotka eri puolilta lähestyvät todellisuutta.
Tältä pohjalta olet tehnyt kirjasi Aatteiden maailma. Sain silloin apurahan kirjoittaakseni sen, vaikka olin kyllä pitänyt luentoja aiheesta. Oli varsin
vahva elämys, kun oli aikaa eläytyä erilaisiin filosofisiin suuntauksiin. Kaikki
alkoi tuntua minusta jollain tavalla oikealta silloin kun oli siinä sisässä. Vähitellen hahmottui kokonaisuus. Ehkä tulevaisuuden ihminen oppii tällä tavalla kävelemään maailman ympäri, oppii liikkumaan näkökulmasta toiseen,
mikä sulkee pois fanaattisuuden, joka paljolti johtaa sotiin ihmisten välillä.
Sinulla on muutenkin laaja kirjallinen tuotanto; yhteiskuntafilosofiaa, Snellman-tutkimusta ja kasvatuskysymyksien pohdintaa. Miten
arvioisit omaa kirjallista tuotantoasi? Mitä kirjoistasi pidät merkittävimpänä tai parhaiten onnistuneena? Onko hahmotettavissa
pääteosta? Muutama vuosi sitten ajattelin, että haluaisin oikeastaan kirjoittaa kaikki kirjani vähän uusiksi. Ainoa, johon en olisi tarttunut, on Kolme
näkijää ja tekijää, joka käsittelee klassikoitam-me Runebergiä, Lönnrotia ja
Snellmania. Se valautui jotenkin muotoonsa. Samoin ehkä myös kirja Mitä
on ihminen? Vaikka sen uuteen painokseen teinkin muutoksia, mutta lähinnä
sellaista kannan ottamista nykyiseen keskusteluun, jota seurasin. Kaikkein
eniten myyty on minun kuivin kirjani Kasvatuksen ehdot. Sitä olen hämmästellyt. Se tuli yliopistojen tutkintovaati-muksiin ja se käännettiin myös
eri kielille. Se on ainoa josta tienasin vähän enemmän. Senkin haluaisin
kirjoittaa uudestaan. Haluaisin saada
siihen elämää. Väitöskirjani tein kovin
“ehkä tulevaisuuden
huolellisesti. Sen jälkeinen kirja Koulu
ja nyky-yhteiskunta on ollut tietyssä mieihminen oppii tällä
lessä ehkä vaikuttavin, koska silloinen
tavalla kävelemään
opetusministeri Virolainen kertoi
saaneensa siitä perusteet saada keskusmaailman ympäri,
tapuolue peruskoulun puolelle. Näytti
nimittäin siltä, että se asettuu vastaan.
oppii liikkumaan
Tällöin peruskoulu ei olisi toteutunut.
Kirjoitin sen steinerkoulun pohjalta,
näkökulmasta
mutta perustelin yleensä yhtenäis-koutoiseen.”
lumuodon.
18
Sosiaalinen jalanjälki elämän tarkoituksena
Olet pohtinut paljon myös suuria metafyysisiä kysymyksiä ja kirjoittanutkin niistä. Miten näet elämän tarkoituksen? Sitä pohdin kirjassani
Mitä on ihminen? Nyt puhutaan paljon ekologisesta jalanjäljestä. Se miten
ihminen vaikuttaa luonnonympäristöön, on tärkeää, mutta minusta vielä
tärkeämpi on sosiaalinen jalanjälki, mitä ihminen jättää inhimilliseen ympäristöönsä. Siinä on paljon elämän tarkoitusta, että myös tämä jalanjälki
olisi hyvä. Vaikka emme tietoisesti sitä tarkoita, vaikutamme koko ajan
inhimilliseen ympäristöön sillä, millä mielellä olemme ja miten puhumme
ja toimimme.
Lapset ovat tälle herkimpiä. Parasta on jos voi tukea toisia ihmisiä, jotkut
tukevat taloudellisesti, jotkut sosiaalisesti, jotkut henkisesti. Kirjassani
päädyn siihen, että opettajan tehtävä on auttaa jokaista löytämään omat
kykynsä ja oma tiensä, jossa ne kyvyt tulevat parhaiten yhteiseksi hyväksi.
Itsensä kehittäminen tulevaisuuden ehtona
Entä miten näet tällä hetkellä ihmiskunnan tulevaisuuden? Se on tällä
hetkellä aika avoin sen vuoksi, että ihminen on saavuttanut tietyn toiminnan vapauden. On todellinen vaara, että mennään suohon. Olen kuitenkin
optimisti. Kun on menty riittävän pitkälle materialismiin ja sen seurauksiin
– käytännöllisen materialismin seurausta on esimerkiksi luonnon tuhoutuminen, se että ei nähdä juuri muita arvoja kuin aineelliset arvot – syntyy
vastavaikutus.
Kaikissa ihmisissä piilee kyky elää muistakin arvoista, kuten toisen ihmisen arvosta ja henkisistä arvoista käsin. Ongelmana on arvojen tasa-painohäiriö. Ihmisen ja ihmiskunnan elämä toimii hyvin kun siinä vallitsee tietty
tasapaino aineellisen, sosiaalisen ja henkisen välillä. Tasapaino voi olla myös
yhteiskunnan rakenteessa, kuten Steiner esitti kolmijäsennysteoriassaan.
Opiskelijoita tavatessaan tulee optimistiseksi tulevaisuuden suhteen.
Uskon, että pyrkimys tasapainoisempaan elämään ja itsensä kehittämiseen
vähitellen vahvistuu.
Minuun teki aikanaan vaikutuksen, kun kirjailija Aitmatov Suomessa
käydessään käsitteli ekologisia ongelmia, sotia ym. ja teki siitä yllättävän
johtopäätöksen: Ihmiskunnalla ei ole tulevaisuutta, ellei ihminen lähde
kehittämään itseään. Ihmisessä täytyy vähitellen tapahtua muutos, että
saadaan ratkaisut ympäristöongelmiin, sosiaalisiin kysymyksiin ja sotilaallisiin konflikteihin. Luulen, että Suomessa 1800-luvun vahva itsekasvatuksen
impulssi tulee vahvistumaan. Etsitään vain uusia menetelmiä saada parempi
ote itseensä.
19
Yksilöitä ei saa samaan muottiin
Koko maailman elämäntapa on muuttunut paljon nykyaikana; mitä
oleellisia muutoksia on tapahtunut? Jo filosofi Hegel näki kaikkein
suurimman kaaren ihmiskunnan kehityksessä, yksilön vapautumisen. Sitä
ilmaisee mm. demokratian kehitys – ihmiset haluavat itse osallistua yhteisiin
asioihin. Tästä seuraa elämäntavan yksilöllistyminen, kuten saksalainen
sosiologi Ulrich Beck toteaa. Ihmisiä ei saa enää pysyvästi samaan
kaavaan. Ongelmana on, johtaako kehitys samalla kylmyyteen, itsekkyyteen,
kiinnostukseen vain itsestä vai kehittyykö myös yhteisöllisyys.
Eli tuleeko taloudellisten arvojen rinnalle vahvemmin muita arvoja?
Oikeastaan mm. Snellman-korkeakoulu ja steinerkoulut ovat olemassa
sitä varten, että ne pitävät esillä näitä muitakin arvoja. Tulevaisuus riippuu
kasvatuksesta.
“Kun kerran kuolen, kuolen tiellä”
Olet pohtinut myös jälleensyntymisen ja kuolemattomuuden mahdollisuutta ja todennut jälleensyntymisen ajatuksen vahvistavan
moraalia. Perustelisitko? Tämä on kysymys josta voidaan keskustella,
sen ei tarvitse olla vain uskon asia. Tosin jollei ihmisellä ole jotain tuntoa
siitä, että toisessa ihmisessä tai myös itsessä on jotain pysyvääkin, on siitä
vaikea keskustella. Se on perustunto, joka minulla oli jo varhain. Läheisten
hautajaisissa minulla ei ollut sellaista oloa, että hän on kokonaan hävinnyt
vaan että hän on, vaikka vain toisella tavalla.
Erik Ahlmanin mukaan jälleensyntymisen ajatus vaikuttaa ihmiseen eettisesti. Silloin ei ole vain juridisessa vastuussa teoistaan. Monet ajattelevat,
että voi tehdä melkein mitä vain, kunhan ei riko lakia. On joitakin moraalisia lainalaisuuksia, jotka vaikuttavat minussa itsessä. Ahlmanin mukaan
oikeudenmukaisuus ei toteudu yhdessä elämässä. Yksi elämä on pätkä tietä
keskellä metsää, joka ei johda mihinkään – kuten persialainen runoilija
Hafiz sanoi: ”Kun kerran kuolen, kuolen tiellä.”
Taloudellisesta kasvusta henkiseen kasvuun
Käytännön tasolla olet toiminut hyvin konkreettisesti. Olet perustanut Kriittisen korkeakoulun ja Snellman-korkeakoulun. Miksi?
Minulla on ollut taipumus toteuttaa ajatuksiani. Kriittinen korkeakoulu oli
perusteilla jo 1967. Vuodesta 1966 olin kuraattori Suomen teiniliitossa,
jossa tutustuin myöhempiin huomattaviin poliitikkoihin, kuten Tuomiojaan, Volaseen ja Liikaseen. Teiniliiton hallituksessa oli nuorissa tulevaisuuspotentiaalia. Samaan aikaan olin hoitanut professuuria yliopistossa,
jossa oli samaa henkeä.
20
Ajatus luoda foorumi syntyi näiltä kahdelta taholta ja vielä kolmanneltakin taholta. Olin samana vuonna 1966 tullut Suomen antroposofisen
liiton puheenjohtajaksi. Siellä olleiden henkilöiden lisäksi oli taustalla myös
Steinerin idea vapaasta hengenelämästä. Syntyi ajatus luoda foorumi, jossa
eri aatesuuntaukset voisivat tuoda vapaasti ajatuksensa ja keskustella, niin
tutkijat, taiteilijat kuin muutkin ihmiset. Syksyllä 1968 idea sai vastakaikua
ja tilaisuuksissa kävi satoja ihmisiä. Oli uuden alkamisen henkeä ja siihen
tilanteeseen kirjoitin myös kirjan Nuorison kapina ja aikamme suunnanmuutos.
Tosin se kapina meni paljolti marxilaisuuteen. Kriittinen korkeakoulu elää
vielä hyvin ja löytää aina uusia suuntia, kuten nyt kirjoittajakoulutus.
Parasta Kriittisessä korkeakoulussa on ollut se, että on tullut uusia
ajatuksia esiin, jotka tosin vasta myöhemmin ovat tulleet laajemmin ymmärretyksi: Ensimmäisenä syksynä Tuomioja alusti kulutusyhteiskunnasta,
60-luvulla Pentti Malaskan kanssa kehitettiin taloudellisen kasvun ajatuksen rinnalle ajatus henkisestä kasvusta, joka sitten myöhemmin levisi, ja tuli
fraasiksikin.
Hitaasti myös monet steinerpedagogiset ajatukset ovat vaeltaneet pinnan
alla ja alkaneet vaikuttaa myös tavallisessa koulussa: mm. Suomessa ei alennettu koulun aloittamisikää alle seitsemän vuoden ja on otettu leirikoulu
peruskouluun.
Kriittisen korkeakoulun piirissä syntyi myös Inhimillisen kasvun seminaari
INKA. Opetusministeriöltä löytyi rahaa uudenlaiseen aikuiskoulutukseen,
kokeiltiin erilaisia menetelmiä, esimerkiksi miten maalaus avaa näkemisen
luontoon. Tämä oli eräänlaista harjoittelua Snellman-korkeakoulua varten.
Snellman korkeakoulu syntyi, kun vaimoni Aijami kyllästyi puheisiini ja
sanoi: ”Nyt perustat sen korkeakoulun etkä aina vain puhu siitä.” Asiaan
vaikutti myös sen hetkinen yliopiston tutkinnonuudistus, joka vei ahtaaseen
ammatilliseen suuntaan. Silloin löysin Snellmanin kirjoituksen akateemisesta opiskelusta. Se oli eräänlainen vastaveto tutkinnonuudistukselle.
Ihmisen elämässä voi olla jokin keskeinen elämänteema, joka
korostuu useissa elämänvaiheissa. Löydätkö omasta elämästäsi
tällaista teemaa, joka olisi eri variaatioissa tullut esiin? Olen usein
sanonut opiskelijoille, että arvokkainta on löytää ne oman elämän teemat,
jotka elävät tahdossamme. Snellman sanoi, että on vaikeinta tiedostaa mitä
todella tahtoo tehdä elämässään. Toivon eläväni vielä riittävästi, että voisin
tiedostaa näitä teemoja. Vaikka joitakin aavistuksia itselläni onkin, mutta
luotan toisaalta myös siihen, että joku toinen voi ulkopuolelta käsin nähdä
selvimmin asioita kuin itse. Raija Skinnari tekee väitöskirjaa ajattelustani.
21
Tunnekasvatuksen puutetta
Ulkoapäin katsottuna elämässäsi keskeiseltä näyttäisi vapauden
ja totuuden teema. Olet puhunut myös eettisyydestä peruspyrkimyksenä elämässä. Mitä ajattelet koulusurmista ja muista
samankaltaisista tapahtumista Saksassa, Yhdysvalloissa ym.?
Perussyynä on nähty mm. kylmä kilpailuyhteiskunta ja sen arvot.
Vähemmän on pohdittu sitä, minkälaisella kasvatuksella voitaisiin
ehkäistä tunnekylmyyden ja empatiakyvyn puutteen lisääntymistä.
Mistä ne mielestäsi kertovat? Mitä pitäisi tehdä? Tämän tyyppinen
tapahtuma oli jo aikanaan Myyrmäen ostoskeskuksen pommiräjähdys.
Silloin kirjoitin Helsingin Sanomiin jutun, jossa käsittelin tunnekasvatuksen puutetta nykykoulussa. Ensimmäisenä tulee mieleen se yksinkertainen
asia, että empatiaa muita ihmisiä kohtaan syntyy saduilla ja tarinoilla, joissa
joutuu eläytymään muiden, sekä eläinten että ihmisten elämään. Professori
Yrjö Engeström totesi aikanaan kirjassaan koululaisen mielikuvituksesta,
että kun lapsille kertoo satuja ja tarinoita, he tekevät vähemmän väkivaltaa
toisilleen ja pystyvät paremmin eläytymään siihen miltä toisesta tuntuu.
Satujen kertomisessa syntyy silta ihmisen ja luonnon ja toisten ihmisten välille. Kun pystyy eläytymään toisen asemaan, ei pysty tekemään toiselle mitä
tahansa. Usein tunnekasvatuksesta puhutaan turhan abstraktisti. Vaikka
monet kasvatuksen klassikot puhuvat mielikuvaopetuksen moraalisesta
kantavuudesta, niin se ei tahdo mennä perille reaalisessa kouluelämässä.
Olin Moskovassa 1980-luvun alussa ollessani rauhanpuolustajien
valtuuston puheenjohtaja. Tapasin akateemikko Davidovin, joka kertoi
lopulta oivaltaneensa, miksei tule täysikasvuista ihmistä: ei tule, koska ei saa
ensin olla lapsi. On täydesti elettävä ensin lapsuus. Venäjällä on satuaarteita,
joita tulisi hyödyntää kouluissa. Hän sanoi, että periaatteessa hänen pitää
olla marxilainen eikä siksi toteuta steinerpedagogiikkaa, mutta hän löytää
saman ajatuksen Hegeliltä ja voi lähteä toteuttamaan sitä.
Yksilön vapautuminen – yhteisöllisyyden
uhka ja mahdollisuus
Olet tutkinut paljon myös Rudolf Steinerin ajattelua ja erityisesti
Steinerin pääteosta, Vapauden filosofiaa. Kertoisitko lyhyesti, mitä
ajankohtaista tai kiinnostavaa siinä on? Teos on hyvin ajankohtainen,
koska länsimaisen elämänmuodon perusongelma on juuri yksilön vapautuminen: vaikuttaako se tuhoavasti, kylmeneekö yksilö yhteisölle vai
löytääkö yksilö itsestään yhteisöllisyyden ja eettisyyden? Vaikka Vapauden
filosofiaa ei voi lyhyesti referoida, kuvataan siinä prosessi, miten ihminen
löytää oman eettisen tahtonsa. Eli varsinaisen itsensä, joka on samalla se
itse, jolla on myös jotakin annettavaa toisille. Vapauden filosofia saattaa olla
22
hyvin kantava kirja tulevaisuudessa, kunhan siitä ei tee mitään dogmatiikkaa.
Steiner yrittää siinä johdatella lukijaa omasta elämyksestä toiseen.
Miksi pidät steinerkoulua ja steinerpedagogiikkaa niin tärkeänä? On
paljon puhuttu satujen merkityksestä ja lapsuuden puolustamisesta. Paljon
on tehty tutkimuksia myös taiteiden merkityksestä. Jos steinerpedagogiikkaa
osataan edustaa niin, että sen perusvire tulee esiin, se tulee yhä ajankohtaisemmaksi. Sitä myös tarvitaan yhä enemmän, koska yhä enemmän tarvitaan tasapainoisia ihmisiä. Sielulliset ja henkiset tasapainohäiriöt ovat yhä
suurempi ongelma yhteiskunnassa, sadattuhannet syövät masennuslääkettä.
Tämä saattaa liittyä siihen että ei ole saanut koko ihmistä, tunnetta, ajattelua
ja tahtoa, puhuttelevaa kasvatusta.
Ajattelun kehitystäkään ei ole syytä väheksyä. Päinvastoin tarvitaan yhä
enemmän sitä, minkä olen kokenut steinerkoulun yläluokkienkin ideaksi:
elävää ajattelua ja asioiden tarkastelemista monelta puolelta. Tunnekasvatuksesta olikin jo puhetta. Tahtokasvatus alkaa sillä, että tehdään käsillä asioita.
Opettajan aktiivisuus ei riitä
Miten näet steinerkoulujen tulevaisuuden? Mitä steinerkoulujen tulisi
tehdä ollakseen nykyistä parempia kouluja? Miten ne voisivat kehittää
itse itseään? Steinerkoulut eivät jää elämään, jos ne eivät kehity omalta pohjaltaan, mutta samalla avautuen ympäristölle, sille mitä maailmassa ja ajassa
tapahtuu. Muistan kun Saksassa 90-luvulla koettiin ongelmaksi, että steinerkoulut jähmettyvät. Nyt suuri osa niistä on lähtenyt liikkeelle ja oppilasvirtaa
tulee taas enemmän. Joskus on takerruttu liikaa niihin viitteisiin, joita Steiner
esitti silloisille opettajille, sen sijaan että olisi lähdetty elävästi kehittämään
niitä eteenpäin.
Toisaalla on voitu mennä ohi steinerkouluista. Rüdiker Iwan toteaa kirjassaan Die neue Waldorfschule tämän jähmettymistrendin. Esimerkiksi yläluokkien oppilaat vaativat yhä enemmän tulla kuulluiksi samoin kuin vanhemmat,
heidän ajatuksiaan on kuunneltava nykyistäkin enemmän.
Opettajat saattavat itse olla hyvin aktiivisia, innostuneita ja loistavia esiintyjiä, mutta kyse on siitä, miten oppilaista tulee aktiivisia.
On arvokasta säilyttää luokkayhteisö, mutta sen puitteissa opetusta tulee
yksilöidä eri aineissa. Steinerkouluissa oppiaineet ovat usein jääneet melko
erillisiksi. Integroimista voisi lisätä, koska todellisuus ei jakaudu samalla tavalla kuin oppiaineet. Maailman on myös päästävä enemmän sisään steinerkouluihin. Tähän on ollut hyvät lähtökohdat, kuten työharjoittelut yrityksissä
ja maataloudessa.
Ulla Ahmavaaran ja Jarno Paalasmaan tekemä haastattelu on alunperin julkaistu
kokonaisuudessaan Steinerkasvatus-lehdessä 1/2008.
23
Vantaan seudun steinerkoulun
joulujuhla
järjestetään 21.12. klo 11
Keuda-talossa keravalla.
Joululoma alkaa 23.12.
Vantaan seudun steinerkoulu, satakielentie 5, 01450 Vantaa
24