Juntuset 2011 - Juntusten sukuseura ry

1
JUNTUSET
Juntusten sukuseura ry:n
jäsenlehti n:o 15
Joulukuu 2011
Julkaisija
Juntusten sukuseura ry
Toimitus
Riku Juntunen
Linnanpolku 1, 87200 Kajaani
puh. 0500 445331
riku.juntunen@kajaani.net
Sisällysluettelo 2011
Pääkirjoitus
Taitto
Puheenjohtajan kirjoitus
Juhani Juntunen
Suvun tutkiminen harrastukseksi
Painopaikka
Kajaanin Kirjapaino Oy
Tuomas Juntunen
100 – vuotisjuhlansa kynnyksellä
Kolmas ikä on mahdollisuuksia täynnä
Säveltäjä-sanoittaja Veikko Juntunen
Kotisivut
www.juntuset.net
Voimailuharrastus jatkuu
Kerran kesällä Kerälässä, kirja-arviointi
Itä-Karjalan matka
Kansikuva
Talvi joella
(Riku Juntunen)
Koukussa karavaanimatkailuun
Serkkuseurat toimivat
Tilitoimisto Eila Säkkinen
Tiedotuspalsta
Takakansi
Syksyinen joki
(Riku Juntunen)
2
Toimihenkilöiden yhteystiedot
PÄÄKIRJOITUS
Viimevuotisessa JUNTUSET –lehdessä
kirjoitin luopumisesta erityisesti siksi, että olin
luopumassa tämän lehden toimittamisesta. Tuo
päätös tuli sitten peruttua koska ilmeni, ettei
tehtävään onnistuttu saamaan seuraajaa. Nyt
lehden päätoimittajaa haetaan kaikessa rauhassa, turhaa kiirehtimättä. Samalla pyritään
vahvistamaan toimitustyön rakenteita.
Ikääntyneenä ihmisenä koen luopumisen
laajemmassakin merkityksessä. Jatkuvasti on
luovuttava monista asioista ja toiminnoista, joihin on aikaisemmin tottunut ja jotka ovat olleet
tärkeätä elämän sisältöä. Joulun viettäminen
totuttuine tapoineen on sentään vielä jäljellä.
Toki on kuitenkin todettava, että nyt lähestyvän
joulun aineelliset edellytykset poikkeavat suuresti lapsuuden jouluistani. Perusta on kuitenkin pysynyt muuttumattomana: on kyse perhejuhlasta
Oma muistini lapsuuden jouluista ulottuu
1940-50 luvuille. Elämä sotien jälkeisessä
Suomessa oli hyvin niukkaa. Kaikesta oli puutetta, myös rahasta. Siitä huolimatta ruokapuoli
oli joulun aikaan yltäkylläistä arkiseen aikaan
verrattuna. Oli kinkkua lanttulaatikkoa,
lipeäkalaa, joulupuuroa ja kaikenlaista muuta
herkkua mitä perheenäiti kykeni loihtimaan
pula-aikana. Mitään valmiita ruokatuotteita ei
ollut, kaikki piti valmistaa itse. Myös joululahjat
ja –koristeet olivat suurelta osalta itsetehtyjä.
Tunnelma oli tärkeintä joulussa. Tunnelmaa
loivat joulukuusen nostaminen sisään , kuusen
koristelu ja varsinkin latvatähden kiinnittäminen
ovat muistorikkaita asioita. Itsevalmistettuja
koristeita oli runsaasti, lisäksi oksille riippumaan laitettiin omenoita, makeisia ja
joulupipareita, jotka olivat lapsille herkkuja joulun jälkeen. Kuuseen kiinnitettiin eläviä kynttilöitä ja tähtisadetikkuja sitten kun niitä taloudellisten olojen helpottaessa oli saatavissa. Vasta loppiaisena kuusi vietiin pois. Kyllä silloin
neulaset karisivat oksilta.
Koko perhe kävi aattona hautausmaalla
sytyttämässä kynttilät omaisten haudoille. Se
tapa oli aina lapsuuden aikana, niin se on nykyäänkin. Kynttilöiden sytyttäminen oli melko vaativaa puuhaa tuulisella säällä. Oli vain tavallisia
kynttilöitä, joiden palamisen suojaksi koetettiin
kasata lunta. Yhtenä jouluna isä oli tehnyt varmasti palavan kynttilän, valkoisella
kreppipaperilla päällystetyn pyöreän pariston,
jonka päässä oli polttimo. Tuo kynttilä paloi tuulesta huolimatta varmasti niin kauan kuin virtaa
riitti.
Hautausmaalta palattua oli jouluateria, jonka äiti oli tehnyt lähes valmiiksi ennen haudalle
lähtöä.
Syönnin jälkeen käytiin sitten odottamaan
joulupukkia. Se oli jännittävää aikaa. Silloin kun
me lapset olimme pieniä ja “uskoimme” joulupukkiin, piti meidän mennä vähäksi aikaa nukkumaan. Näin vanhemmat saivat valmistella
pukin tuloa. Kyllä joulupukin tulo oli lapsille tärkeä hetki. Jännitti ja vähän pelottikin aluksi. Kun
lahjojen jakaminen alkoi, ei riemulla ollut rajoja.
Tuollaista riemullista tunnelmaa pyrimme nyt
tulevana jouluna tarjoamaan lapsenlapsillemme.
Täällä mummolassa pyritään järjestämään
pienokaisille perinteinen joulu. Ensimmäistä
kertaa heidän elämässään tulee joulupukki lahjojen kanssa. Vähän jännittää jo nyt varsinkin
kolmivuotiasta isosiskoa. Yksivuotias pikkuveli
ei taida vielä asiaa ymmärtää.
Oikein riemullista joulua kaikille Juntusille !
Riku Juntunen
3
PUHEENJOHTAJAN KIRJOITUS
Kajaanin kokousta odotellessa
Suomessa ja myös muualla Euroopassa
harjoitettava järjestö- ja yhdistystoiminta perustuu suurelta osin vapaaehtoistyöhön. Vapaaehtoistyön merkitystä ja sille annettavaa arvostusta Vapaaehtoistyö on tärkeässä roolissa myös
Juntusten sukuseuran toiminnassa.
Vapaaehtoistyö rikastuttaa, antaa tekijälleen
iloa ja hyvän mielen sekä uusia ystäviä. Yli neljäkymmentä vuotta vapaaehtoistyössä mukana olleena voin kertoa, että työ on hauskaa ja
antaa enemmän kuin ottaa. Eräs ystäväni kiteytti oman suhteensa vapaaehtoistyöhön Dannyn laulun sanoin “ Kun sydämestään toiselle
antaa, on kuin itsekin saanut ois”. Tähän on
helppo yhtyä. Sukuseuratoiminnassa on vielä
sekin erikoisuus, että sitä kautta löytää uusia
sukulaisia. Minulle henkilökohtaisesti uusien
sukulaisten löytyminen on ollut iloinen ja tärkeä
asia osoittaa sekin, että kuluva vuosi EU:ssa
nimetty vapaaehtoistyön vuodeksi.
Sukuseuramme
vapaaehtoistyönä
perustaneiden henkilöiden motiivina oli kiinnostus omiin sukujuuriinsa ja tahto saattaa tietoa
suvun vaiheista myös jälkipolville. Vuosien varrella sukuseuratyö on edistynyt ja laajentunut.
Toiminnasta kiinnostuneiden Juntusten joukko
on vuosien saatossa kasvanut. Tämä näkyi
selkeästi vuonna 2009 Suomussalmella, kun
vietimme sukuseuran 15-vuotisjuhlaa ja
sääntömääräistä kokousta. Sukukokousten
väliset 3-vuotisjaksot kuluvat nopeasti ja niinpä ensi kesänä on aika jälleen kokoontua. Toivottavasti suuri joukko Juntusia suuntaa
kulkunsa elokuun alussa Kajaaniin.
Sukukokouksen organisointi ja onnistuminen edellyttää paljon tekijöitä ja vaivannäköä.
4
Hallitus ei yksin kaikesta tästä selviä. Myös talous asettaa omat reunaehtonsa. Viikonlopun
onnistumisen turvaamiseksi tarvitsemme lisää
vapaaehtoisia toimijoita. Sinulla on mahdollisuus olla mukana omalla osaamisellasi. Tarvitsemme myyjiä tuotemyyntiin ja ohjelmaa / esiintyjiä sukukokoukseen ja illallistilaisuuteen. Jos
sinulla on runon tai laulun lahja tai jotain muuta
viihdyttämiseen soveltuvaa lahjakkuutta, jonka
avulla
voisit
palvella
yhteisessä
tapaamisessamme niin ole rohkea ja ota yhteyttä.
Sukuseuran talous perustuu jäsenmaksuihin
ja myyntituotetuloihin. Kuluvalle toimintakaudelle
hyväksytyn toimintasuunnitelman yhtenä tavoitteena on saada jäsenmäärämme kasvuun.
Mikäli jokainen jäsen saa hankittua yhden uuden jäsenen, niin jäsenmäärä kaksinkertaistuu.
Tavoitteeseen on vielä matkaa, joten viimeistään nyt voisi jokainen sukuseuran jäsen ryhtyä
toimeen ja uusia jäseniä hankkimaan. Uusien
jäsenien ja toimijoiden myötä syntyy uusia ideoita ja toiminta kehittyy ja menee eteenpäin.
Uudet jäsenet tukevat luonnollisesti jäsenmaksuillaan myöskin sukuseuran taloutta.
Tulevan kesän sukukokous ja tapaaminen
on siis Kajaanissa, Hotelli Scandic Kajanuksessa. Sukukokousta organisoi hallituksen
tukena järjestelytoimikunta. Kokoukseen liittyvät majoitus- ym. asiat kerrotaan tarkemmin
seuraavassa kevätkirjeessä. Kirjeestä löytyvät
tarkemmat tiedot viikonlopun ohjelmasta,
majoituksesta, ruokailuista sekä kustannuksista.
Toiminnan ja talouden arvioinnin ja suunnittelun lisäksi valitsee sukukokous seuraavaksi
kolmeksi vuodeksi sukuseuralle puheenjohtajan, varapuheenjohtajan ja hallituksen.
Vapaaehtoistyötä ja sen merkitystä korostettaessa on tärkeää muistaa, että sen – nimensä mukaisesti - tulee perustua vapaaehtoisuuteen. Kaikki eivät luonnollisesti voi osallistua
aktiivisesti toimintaan. Osallistumisen tulee
sopia hyvin myöskin omaan elämätilanteeseen.
Sukuseuran hallituksen toiveena on, että
ensi kesän sukukokouksessa ja juhlassa on
koolla suuri joukko “vapaaehtoisia” Juntusia ja
että saamme yhdessä nauttia oikein upean viikonlopun sukumme kotimaakunnassa Kainuussa. Kokouspaikka sijaitsee kauniilla paikalla ja
tarjoaa hyvät puitteet kokoukselle ja
virkistävälle yhdessäololle.
Ennen sukukokousta saamme kuitenkin vielä nauttia talvesta, keväästä ja alkukesästä.
Tähän aikaan vuodesta odotamme joulua ja
sen tuomaa valoa pimeän talven keskelle. Olkoon joulun aika levon ja rauhoittumisen hetki
meille kaikille. Saakoon joulusanoma sijaa
meidän kaikkien sydämissä.
Marja-Leena Kemppainen
Hallituksen puheenjohtaja
Suvun tutkiminen harrastukseksi
esivanhempiani. Suomussalmen kirjaston
tuolloinen johtaja Erkki Romppainen oli myös
harrastanut sukututkimusta ja hankkinut kirjastoon
vanhojen kirkonkirjojen mikrofilmikopioita, joita aloin
lukulaitteella
pyörittelemään
kirjaston
tutkijainhuoneessa. Erkki auttoi alkuun kirjanpidon
rakenteen selvittämisessä ja johdatti
ymmärtämään vanhoja käsialoja sekä merkintöjä,
joita kirjanpidossa taannoin käytettiin.
Tietoverkot ja oma tietokanta
Teksti: Juhani Juntunen, Suomussalmi
Ajauduin sukututkimuksen pariin syksyllä 1997,
kun minuun otti sähköpostilla yhteyttä
amerikkalainen Margaret Smith – niminen
nainen. Hänen suomalaiset juurensa juontavat
Suomussalmen Kerälänkylän Pyykkösiin.
Margaret oli kiinnostunut Amerikkaan muuttaneen
esi-isänsä juurista. Esivanhemmat löytyivät Matti
Huurteen ja Oiva Turusen teoksesta Leipä
Luonnosta, jota muutenkin aloin tutkailemaan.
Löysin siitä myös omia juuriani koskevaa tietoa
Juntusrannan Kemilän talon historiasta. Isäni oli
saanut käsiinsä Juntusrannan kantatalo
Kemilässä syntyneen pikkuserkkuni tekemän
ohuen tutkimuspolun sukuni patriarkaalista linjasta
ja isäni oli innostunut aiheesta sen verran, että oli
hankkinut seurakunnasta virkatodistuksen myös
oman äitinsä esivanhemmista.
Löysin nuo dokumentit isäni jäämistöstä ja aloin
penkomaan niiden alkuun johdattamana omia
Myös internet tuli mukaan. Suomen
Sukututkimusseura oli jo viime vuosituhannen
lopulla rakentanut internetiin tietokannan kirkon nk.
historiakirjoihin merkityistä kirkollisista
tapahtumista: kasteet. Vihkimiset, hautaamiset.
Tämän Hiski-tietokannan avulla onnistuin helposti
kokoamaan tietoja entisaikojen perheistä. Näitä
sitten tarkistelin ja täydensin rippikirjojen
merkintöjen avulla. Nykyään ei enää ole tarpeen
mikrofilmejäkään lukulaitteella pyöritellä, sillä
Sukututkimusseura on toteuttanut internetiin
myöhemmin kuvatietokannan myös vanhoista
rippikirjojen sivuista. Molemmat tietokannat
päivittyvät jatkuvasti talkootyönä. Tietokannoilla on
lakien asettama raja vastassa eli niiden avulla
pääsee käytännössä vain 1800-luvun loppuun
alkupään ollessa seurakunnasta riippuen
korkeintaan1600-luvun lopulla.
Heti alussa etsin internetistä käyttööni sopivaa
tietokantaohjelmaa, johon voisin tallentaa
keräämäni tiedot. Sellainen löytyi ja aloin kasata
tietokantaani. Heti alkuun periaatteekseni tuli, että
tallennan kokonaisia perheitä. Tästä sukupuu alkoi
paisua, kun innostuin tutkimaan näiden perheiden
mukanaan tuomia kytkentöjä. Tietokantaohjelma
osoittautui oivalliseksi välineeksi näiden
kytkentöjen muodostamisessa kun aina uutta
5
nimeä syöttäessäni se etsi tietokannasta saman
nimiset henkilöt – aika usein olin tallentanut
henkilön jo aikaisemmin jossain muussa
yhteydessä. Tutkimukseni laajeni pian kattamaan
myös muita sukuja. Joukkoon tulivat Moilaset,
Seppäset, Tauriaiset, Heikkiset ja monet muut
suvut. Tietokanta paisui vuosien myötä niin, että
nykyään siitä löytyy yli 42000 nimeä ja yli 11000
perhettä. Tutkimuksen myötä olen huomannut,
että lähes kaikki suomussalmelaiset, joiden
esivanhemmat ovat asuneet näillä nurkilla ovat
jollakin tavalla sukua keskenään – mikä on
monellakin tapaa mielenkiintoista.
Seurakunta
Kirjaston mikrofilmit ja hiski riittivät alkuaikoina
vain 1860-luvulle. Nuorempia tietoja oli etsittävä
seurakunnan mikrofilmikopioilta. Seurakunta
suhtautui projektiini varsin suopeasti varsinkin kun
luovutin keräämäni tietokannan myös heidän
käyttöönsä. Suomussalmen seurakunnassa ei ole
käytettävissä erityistä tutkijanhuonetta, joten istuin
mikrofilmien lukulaitteen ääressä toimiston
asiakaspalvelutiloissa mikä on hivenen hankalaa.
Seurakunnan mikrofilmit ylettyvät vuoteen 1960,
johon asetin tavoitteeni. Lukemattomat ovat tunnit
jotka vierähtivät lukulaitteen ääressä Juntusten
perheiden elämää seuraillen. Tutkimuksen
aikaskaala alkoi 1860-luvun pahoista
nälkävuosista päättyen viime sotien jälkeiseen
suurten ikäluokkien syntyyn. Väliin mahtuivat
siirtolaisuus Amerikkaan ja molemmat
maailmansodat. 1860-luvulla kirjanpito oli ollut
varsin sotkuista – liekö syynä suuri surun aika vai
kirjanpitäjän epävarmuus. Ilmari Kiannon isän A.B.
Calamniuksen erittäin kauniilla käsialalla
kirjoittamia selkeitä sivuja oli ilo lukea.
Suomussalmen seurakunnan kirjanpidosta on
yksi vuosikymmen 1900-luvun alusta kadonnut,
mutta se ei perheiden rakenteen seuraamiseen
kuitenkaan pahaa lovea aiheuttanut. Tietysti joitain
mielenkiintoisia esimerkiksi siirtolaisuuteen liittyviä
merkintöjä on saattanut kadota. Uusi
henkilötietolaki ja kirkkohallituksen keväällä 2011
sen pohjalta seurakuntiin antama suositus
vaikeuttaa nykyään 100 vuotta nuorempien tietojen
tutkimista.
Sukujulkaisut
Juntusten suvun tutkimustani on vienyt
voimakkaasti eteenpäin myös muiden tutkijoiden
kainuulaisista suvuista tekemät julkaistut
tutkimukset. Tällaisia ovat ainakin Mikko
Moilasen Kainuun Moilasiin liittyvät julkaisut,
Kainuun Heikkisten sukukirja, Kemppaisten
6
sukukirja ja Erkki Romppaisen toimittama
Romppaisten sukukirja ja Suomussalmen
veteraanikirja. Amerikan siirtolaisten vaiheita ovat
paljon selvitelleet Amerikkalaiset John ja Ruth
Stierna, jotka antoivat käyttööni omat Juntussiirtolaisten polkuja Atlantin toisella puollella
koskevat tutkimuksensa. Johnin juuret ovat
vahvasti Suomussalmen Juntusissa ja
Tauriaisissa.
Hautuumaat
Eräs reitti sukupuun tietojen täydentämiseen on
hyödyntää hautamuistomerkkien tietoja. Itse
toteutin keväällä 2010 projektin Suomussalmen
hautausmaalla kuvaamalla digikameralla kaikki
kivet ja tutkimalla kuvista tietokoneen avulla
kytköksiä olemassa olevaan tietokantaani. Melko
paljon lisää tietoja noista kuvista löytyikin.
Muutamien huonoon kuntoon päässeiden kivien
kohdalla
oli
kuvankäsittelyohjelmasta
korvaamatonta apua – lähes lukukelvoton teksti
tuli näkyviin.
Mikrohistoriaa tutuksi
Oman suvun vaiheiden seuraamisen kautta on
avautunut ikkuna muutaman viime vuosisadan
paikallishistoriaan. Tutuiksi ovat tulleet 1500- luvun
rappasota ja sitä seuranneet syyt Kainuun
asuttamiseen ja kansan koettelemukset
tautiaaltojen, yhteiskunnallisten prosessien ja
maailmanpolitiikankin kiemuroiden pyörteissä.
Sukututkimuksen merkityksestä
Tutkimus on tietysti tekijälleen antoisaa omien
juurien ja tuon edellä mainitun mikrohistorian
löytämisen kannalta, mutta joskus sillä voi olla
laajempaakin merkitystä: vaikkapa perinnöllisten
sairauksien synnyn jäljittäminen voisi olla eräs
tällainen. Itseäni on kuitenkin kiehtonut lähinnä
omien juurten etsintä ja tuo mainittu paikallinen
mikrohistoria. Historiasta voi joskus avautua
jännittäviäkin kytkentöjä. Eräs sellainen oli
Rovaniemen suunnalta löytynyt polku Euroopan
ruhtinashuoneiden kautta tanskalaiseen
viikinkipäällikkö Rurikiin joka aikakirjojen mukaan
kutsuttiin 800-luvulla Venäjälle rauhoittamaan
keskenään kahinoivia slaaviheimoja. Rurikia
pidetään onnistuneen toimintansa takia Venäjän
valtion perustajana ja hänet tunnetaan tämän
vuoksi Novgorodin Rurikina.
Kirjatyö
Juntusten sukupuuta on tallenettu kirjan muotoon
niin kauas ajassa taaksepäin kuin asiakirjojen
perusteella on mahdollista. Juntusten suku I osan
Aukeama Suomussalmen seurakunnan ensimmäisestä rippikirjasta 1700-luvun lopulta.
Sukuni kantatalo Kemilän asukkaita. Vanhempia tietoja löytyy Paltamon seurakunnan
kirjanpidosta (Kuva: digiarkiston kuvatietokanta)
laati ammattitutkija Matti J. Kankaanpää
Juntusten sukuseura ry:n toimeksiannosta. Itse
osallistuin tuon kirjan laadintaan lähinnä
sukupuiden oikolukijana – eli sukuseuran silloisen
puheenjohtajan kotiseutuneuvos Kalle Juntusen
kanssa tarkistimme kirjaan tulevia kytkentöjä ja
perhetauluja. Kankaanpää oli tehnyt hyvää työtä
– vain muutamassa kohdassa löysimme pientä
korjattavaa. Kirja hahmottaa suvun historiaa 1500luvun Taipalsaarelta 1700-luvun loppuun .
Sukukirjan II osan kirjoitti toinen ammattitutkija
Jarmo Paikkala. Tuon kirjan tuottamiseen
osallistuin luovuttamalla Paikkalan käyttöön 1800luvulta keräämäni tiedot ja toimittamalla hänelle
myös kuvamateriaalia, sekä oikolukemalla kirjaa
Kalle Juntusen kanssa ennen sen painoon
menoa. Kalle Juntusen kanssa tekemistämme
tarkistuksista huolimatta kirjaan on päässyt
muutamia pieniä virheitä ja puutteita
perhetauluissa, mutta teoksen laajuuden
huomioiden lopputulos on osoittautunut erittäin
hyväksi. II osa käsittelee siis suvun historiaa 1800luvulla. III osa tulee olemaan vaikein, sillä suvun
jäsenet levittäytyvät maantieteellisesti hyvin
laajalle ja lisäksi uusi henkilötietolaki rajoittaa
tutkimuksen tekoa tiukasti tulkittuna niin, että suvun
elossa olevalta jäseneltä pitää olla suostumus
häntä koskevan tiedon julkaisemiseen. Sukuseura
on kerännyt sukutietoja kirjaa varten allekirjoituksin
varustetuilla lomakkeilla ja sitä mukaa, kun noita
lomakkeita olen haltuuni saanut, olen tietoja
ylläpitämääni Juntus-tietokantaan kirjannut
toiveenani, että se joskus jossain muodossa
julkaistaisiin. Tosin kokonaisuus jäänee tällä tavalla
kerättyjen tietojen varassa kovin rikkinäiseksi. Olen
yrittänyt varmistaa olemassa olevan tietokantani
säilymisen tekemällä
siitä kopioita eri
muistivälineille. Tätä kirjoittaessani tietokannassani on 42440 henkilöä ja 11124 perhettä.
Henkilöistä 24469 on Kainuuseen 1500-luvun
lopulla muuttaneen kantaisä Lauri Juntusen
jälkeläisiä eri sukupolvissa ja loput puolisoita ja
heidän kauttaan tutkimukseen jollakin tapaa liittyviä
ihmisiä tai muita Juntusten sukuhaaroja mm.
Pohjois-Savosta ja Taipalsaaren alkuperäistä
sukukantaa. Sukupolvia Juntusten Kainuun
sukuhaarassa on 17, nuorimpien ollessa 20007
luvulla syntyneitä.
Sukukirjat I ja II
Kainuun nykyasutuksen juuret 1500-luvun
lopulla ja 1600-luvun
alussa ja Juntusten
kantapaikka Juntulan
sijainti.
Karttapohja Jorma Keräsen väitöskirjasta
“ Kainuun asuttaminen”
8
TUOMAS JUNTUNEN 100 –
VUOTISJUHLANSA
KYNNYKSELLÄ
Teksti:
Reino Eriksson
Oli leuto talvipäivä 27.1.1912 - kuusi viikkoa kestäneen ankaran pakkasjakson jälkeen.
Nykyisin Sonkajärveen kuuluvan Tetrimäen savusauna oli lämmitetty varta vasten erityistarkoitukseen: talon Lyyti emäntä aikoi “potkaista
pojan pakaroistaan”, kuten tuo poika sittemmin
ikämiehenä asian ilmaisi. Synnytys onnistui niin
kuin sen piti suomalaiselle saunassa onnistuakin. Isä Antti kuuli tuoreimman Juntusen
karjunnan pirttiin asti, ihmetteli tämän äänivaroja ja sanoi antavansa tulokkaalle, toiselle
pojalleen, 80-vuoden takuun sillä varauksella,
ettei tämä sodassa kaadu.
Tuomas oli kotitilansa töissä pienestä pitäen, kaskenpoltossa roviopoikana ja niittomiehenäkin jo kahdeksanvuotiaasta. Pellon
perkuu ja metsätyöt tulivat tutuiksi. Vuosien
mittaan hänestä kehkeytyi hyvin monitaitoinen.
Alle kaksikymppisenä hän jo teki perheelle
kengät, suutaroi riukuvarsilapikkaitakin. Sitten
tuli mieleen opetella puusepän ammatti, alkoi
syntyä kestäviä ja komeita huonekaluja. Myöhemmin tuli vielä hankittua sepän taidot, kunnon viikateseppiähän ei enää tahtonut mistään löytyä.
Isän Tuomaalle antaman ikätakuun
sotavarausta ei tarvittu, vaan poika palasi
taistoista kotiin vain vasemman kätensä sormet keskiniveltä myöten menettäneenä. Myös
sodassa olleet kaksi veljeä pääsivät terveinä
siviiliin. Tuomas sai vielä tehtäväkseen kerätä
suksia niiden puutteessa olleelle armeijalle ja
9
sittemmin valmistaa niitä itse, 40 markalla
parilta.
Kekritansseissa tapaamansa Jyrkän Herralan sisäkön Kerttu Kurkisen kanssa Tuomas
solmi avioliiton 1935, ja sai lahjaksi onnellisesta
avioliitostaan kolme tytärtä. Ukiksikin hän on
tullut jo monta kertaa. Tuomaan ja Kertun yhteinen taival ehti kestää 66 vuotta, kun Kerttu kauan sairastettuaan siirtyi pois tästä ajasta.
Tetrimäen tilanpito jäi aikoinaan veljesten
sopimuksella sukupolvien luonnollisesti vaihtuessa Tuomaan vastuulle. Sisarosuuksien maksaminen ja välttämätön rakennusten uusiminen
saivat Tuomaan ryhtymään muiden töiden lisäksi sirkkelisahuriksi. Elämisen vakiinnuttua miehen ajatukset alkoivat risteillä esivanhempien
elämisissä. Katoamassa olevan kansanperinteen kirjallinen tallentaminen ja esivanhempien
työ- ja tarvekalujen kokoaminen Tetrimäen kotimuseoon jälkipolvien nähtäväksi ovat tärkeä
osa hänen pitkän elämänsä uurastusta.
Ylä-Savo oli 1970-luvun tienoilla elokuvaaluetta. Tuomas Juntunen oli mukana 17 ohjelmassa, joista neljä oli hänen ikiomaansa, kuten TV 2:ssa Jokapäiväinen leipämme. Voimakkaan sysäyksen elokuvahommiin hänelle
oli antanut teatterineuvos Vilho Siivola Pakolaiset elokuvaa tehtäessä. Tuomas hankki ja
valmisti useisiin elokuviin kalustusta ja rekvisiittaa. Eino Säisän kuuluisaksi tulleissa
Kukkivissa roudan maissa hän oli monessa
roolissa. Lukuisa joukko tunnettuja elokuva- ja
tv-ihmisiä, kuten muitakin julkisuuden henkilöitä, tuli Tuomaalle tutuksi.
Tuomas Juntusen töitä ja taitoja voi yrittää listata tiivistelmäksi. Hän on ollut seppä,
10
joka on takonut niin puukot kuin viikatteetkin,
puuseppä, joka on tehnyt niin suksia kuin komeita salin kalustojakin, suutari, joka on laittanut niin lapikkaat kuin lipokkaatkin, sirkkelisahuri, joka on sahannut niin talojen kuin
talousrakennustenkin tarpeet monen monelle
tarvitsijalle, tientekijä ja kunnossapitäjä niin
Niinimäen, Tetrimäen kuin Oinasjärvenkin kulkijoille, elokuva- ja tv-työntekijä niin kalustajana,
välinetuottajana, avustajana kuin näyttelijänäkin,
perinteen välittäjä tarinoineen niin radiossa,
tv:ssä kuin lehdissäkin, perinnekulttuurin
havainnollistaja niin miilun- kuin kaskenpolttoineenkin, sukututkija ja Tetrimäen kotimuseon isä ja isäntä.
Iisalmessa, jonka isoon pitäjään Sonkajärvikin vielä Tuomaan syntyessä ja lapsuudessa kuului, hän on asunut vuodesta 1990. Tiettyä haikeutta veteraanin mieleen tulee häneen
muistellessaan 1970-lukua, jolloin hän sai
Tetrimäen kotimuseonsa esittelykuntoon, ja aikoja jolloin hän oli mukana televisio-ohjelmissa. Mutta aika aikaa kutakin.
Tuomas Juntunen tunnetaan Miilu-Tuomaana. Tuon nimen hän on saanut kahdestakin asiasta: tarinoistaan paikallislehti Miilussa
ja miilunpolttonäytöksistään. Olen koonnut
Miilu-Tuomaasta kirjan, jossa on otoksia hänen
ja hänen sukunsa elämänvaiheista, muisteluksia asioista, jotka ovat vaarassa vaipua unhon
yöhön, tietoa töistä, joita ei enää tehdä. Kirja
on kiitos Tuomas Juntuselle hänen elämäntyöstään. Onnittelut ensi tammikuussa
syntymäpäiväänsä juhlivalle virkeälle 100-vuotiaalle tietäjälle ja taitajalle!
Kolmas ikä on mahdollisuuksia
täynnä
Teksti: Juhani (Jussi) Juntunen, Kirkkonummi
Muutama vuosisata sitten tämän hetken eläkeikäkeskustelua ei olisi tarvinnut
käydä. Tuolloin yli 60-vuotiaina oli harvassa. Nyt on toisin. Elinikä on huomattavasti
pidentynyt. Eläkepäivien koittaessa alkaa
yleensä virkeä kolmas ikä. Kolmanteen
ikään ehtineet muuttavat myös käsitystä
vanhuudesta ja sen myötä koko yhteiskuntaa.
Kolmas ikä muuttaa asennetta vanhuuteen
Väestötieteilijät jakavat ihmisen iän nykyisin kolmeen vaiheeseen: lapsuus ja nuoruus,
työikä eli keski-ikä sekä vanhuus.
Eliniän pidentyessä ja ihmisten yleisen terveydentilan kohentuessa nykyihmisen elämänkaaren käsitteisiin on lisätty yksi vaihe lisää:
kolmas ikä. Se asettuu keski-iän ja vanhuuden
väliin. Tämä aika on yleensä aktiivista aikaa,
jota myös yhteiskunta voi hyödyntää monin eri
tavoin.
Kolmas ikä on tullut ajankohtaiseksi erityisesti siksi, että ihmiset tulevat eläkeikään entistä terveempinä ja toimintakykyisempinä.
Myös ikäluokkaan kuuluvia on entistä enemmän
ja heillä on edeltäjiinsä verrattuna aivan uusia
odotuksia eläkevuosien suhteen.
Kolmas ikä on aikaisempaa kielteistä vanhuuden kuvaa muuttava käsite. Se avaa optimistisen näkökulman väestön ikärakennemuutosta koskevaan yhteiskuntapoliittiseen
keskusteluun ja suunnitteluun.
Kolmanteen ikään tulevilla on tilastojen mukaan luvassa runsaasti elinvuosia, sillä
elinajanodote kasvaa kaiken aikaa. Tällä hetkellä hyvinvointiyhteiskunnissa naisten arvioitu keskimääräinen elinajanodote on 83 vuotta
ja miesten 76 vuotta.
Vanhuksiksi tilastoidaan yleensä yli 65-vuotiaat, joita vuonna 2003 oli noin 800 000. Vuoden 2030 paikkeilla ikäihmisiä on arvioitu olevan jo yli 1,3 miljoonaa eli 25 prosenttia koko
kansasta.
Mutta kun laskutapaan otetaan mukaan
Kolmas ikä on lopputulos lohdullisempi.
Kolmasikäläisiä on Suomessa arvioitu olevan
noin 700.000. Heistä on 60-64 -vuotiaita noin
200.000 ja 65-74 -vuotiaita 500.000. Näin olen
varsinaisten vanhusten määräksi saadaan noin
300.000. Ja tähänkin joukkoon voi ominaisuuksiensa perusteella sisältyä paljon kolmasikäläisiä.
Ikääntyminen ja vanheneminen
eri asia
Korkein saavutettavissa oleva elinikä on
lajiominaisuus ja pitkän evoluutiotapahtuman
tulosta. On todettu, että aivojen koon kasvu ja
älykkyys ovat yhteydessä pitkään elinikään.
Geeneissämme oleva DNA määrää lopulta
maksimaalisen elinikämme, mikä ei ole historian kuluessa paljonkaan muuttunut.
Ihmisen kronologinen ikä ei ole kuitenkaan
sama kuin vanhuus ja raihnaisuus. Siksi kolmas ikä käsitteenä on tervetullut. Se on hyvä11
kuntoisten eläkeläisten elämää, joka ei ole
enää työn, mutta kylläkin monien muiden toimintojen täyttämää. Vaikka yhä enevässä määrin eläkeläisetkin tekevät työtä.
Rajanveto kolmannen iän ja vanhuuden välillä on vaikeaa. Yksilöllinen vaihtelu on suurta,
sillä ikääntyminen ja vanheneminen ovat eri
asia. Ikääntyminen tarkoittaa vuosien
kertymistä, sitä kukaan meistä ei voi estää.
Vanheneminen tarkoittaa elimistön
rappeutumamuutoksia ikävuosien karttuessa.
Tällöin riippuvuus muista ihmisistä kasvaa ja
oma itsenäisyys kaventuu. Mutta vanhenemisen syihin ja etenemiseen voimme vaikuttaa.
Vanhenemiseen väistämättä liittyviä piirteitä ovat ruumiin kemiallisen koostumuksen
muuttuminen, elinjärjestelmissä tapahtuva palautumaton rappeutuminen, ihmisen mukautumiskyvyn heikkeneminen ja kuolleisuuden lisääntyminen. Elintavoilla tätähän kehitykseen
voidaan vaikuttaa.
Ikääntymiseen liittyviä hyviä piirteitä on kuitenkin paljon. Yleensä oppimiskyky säilyy
ikääntymisestä huolimatta. Verbaaliset kyvyt
samoin kuin looginen ajattelu ovat hyvin kehittyneitä. Tärkein ikääntyvien ihmisten ominaisuus verrattuna nuoriin on kuitenkin kyky hahmottaa monimutkaisia kokonaisuuksia. Mitä
enemmän ikää karttuu, sitä monimutkaisemmaksi aivojen rakenne muuttuu ja ihmisen ajattelu monipuolistuu. Se mahdollistaa kasautuvan
muistipääoman eli hiljaisen tiedon kertymisen,
jota ei saisi hukata.
Myös ihmisten onnellisuuden tunteen on
todettu lisääntyvän ikävuosien karttuessa.
Erään onnellisuustutkimuksen tulokset ovat
hämmästyttäviä, sillä nuoruusvuosien korkealla oleva onnellisuuskäyrä laskee keski-iässä
pohjalukemiin, mutta nousee jälleen vanhuusvuosia kohden. Onnellisimpia ovat yllättäen yli
80-vuotiaat.
Kolmas ikä muuttaa yhteiskuntaa
Kolmannessa iässä perhe ja ystävät ovat
tärkeitä, mutta myös erilaiset vapaaehtoistyöt
ja järjestötoiminta tuovat virikkeitä elämään
12
harrastusten lomassa. Kolmaikäläiset ovat
myös kulttuurin suurkuluttajia. Omaishoitajina ja
“mummolapalveluiden” tuottajina heidän varaansa lasketaan hyvin paljon.
Monet eläkeläisistä myös jatkavat työelämässä osa-aikaisesti ja jopa kokoaikaisesti.
Tästähän meiltä löytyy esimerkkejä muun muassa kansanedustajista. Vuoden 2007 lopussa osatyökyvyttömyyseläkettä saaneista 73
prosenttia työskenteli eläkkeellä. Täyttä
työkyvyttömyyseläkettä saaneista 11 prosenttia ja työttömyyseläkkeen saajista 8 prosenttia
teki näin. Eläkkeellä työskennelleistä 15 000
henkilöä sai vanhuuseläkettä ja heistä 11 000
oli 63-68-vuotiaita. Vanhuuseläkkeellä työskentelevien osuus ja määrä on viime vuosina hieman kasvanut.
Työtätekevistä, yli 69-vuotiaista eläkeläisistä ei kuitenkaan ole olemassa Suomessa
tilastotietoja. Tässä olisi hyvä tutkimusaihe vielä käyttämättä. Sen tulokset voisivat myös luoda myönteisempää mielikuvaa vanhuskeskustelulle ja korostaa kolmannen iän merkitystä.
Kolmanteen ikään ehtineet muuttavat myös
yhteiskuntaa. Kulutuksen ja vapaa-ajan maisema muuttuu kolmannessa iässä, koska vapaaaika lisääntyy. Ikääntyvien kulutustottumukset
ovat toiset kuin aiemmilla sukupolvilla ja heidät otetaankin nykyään jo vakavasti markkinoinnin kohderyhmänä. Tarvitaan uudenlaisia
asumisratkaisuja ja kaupunkien keskustojen
sekä joukkoliikenteen merkitys kasvaa. Tietysti
myös terveydenhoitoa ja kuntoa kohottavien
palvelujen kysyntä kasvaa, Kyseessä ei olisi
pelkästään kuluerä, koska monet ikääntyneet
voivat kustantaa näitä palveluja itse ja siten lisätä työllisyyttä.
Kolmatta ikää edustavat ihmiset ovat siis
suvereeneja yhteiskunnan toimijoita, kelpo kuluttajia ja hyviä veronmaksajia.
Kirjoittaja on professori, neurologi. Hän on
kesäkuussa siirtynyt eläkkeelle Eläkevakuutusyhtiö Eteran ylilääkärin tehtävästä.
SÄVELTÄJÄ – SANOITTAJA
VEIKKO JOHANNES JUNTUNEN
Teksti: Jukka Eskelinen
Jokainen meistä tietää runsaasti suomalaisia iskelmiä, tangoja, valsseja ym. lauluja.
Muistamme niiden laulajia nimeltä ja osaamme yhdistää tiettyjä kappaleita tietyille
artisteille. Harvemmin kuitenkaan tiedämme
kuka on musiikin sanoittaja ja säveltäjä. Veikko Juntunen on yksi niistä tärkeistä kotimaisen
musiikin taustahahmoista, joita ilman musiikki
jäisi syntymättä.
Syntymäkoti Posiolla
- Veikko Juntunen on syntynyt Posion
Anetjärvellä 1946 kuusilapsisen perheen toiseksi nuorimmaisena. Veikon sisarukset ovat
Toini Kailasuo, Mirja Kaataja, Sirkka Kivisyrjä,
Tuula Kohonen ja Terttu Lampela, joista Mirja
ja Tuula ovat jo poisnukkuneet.
- Isä Uuno oli kotoisin Kitkajärven Poron-
saarelta ja äiti Eine (os.Kouva) Anetjärveltä.
Sodan jälkeen rintamamies Uunolle annettiin
pientila Anetjärven asutusalueelta. Tilalla oli
valmiina pieni mökki ja vähän peltoa. Peltoa
raivattiin myöhemmin lisää ja kotieläimiksi otettiin muutama lehmä, sika ja hevonen.
Pientilan elanto oli niukkaa, joten isä Uuno teki
myös kirvesmiehen töitä perheen elättämiseksi. Vuonna 1952 isä Uuno sai kirvesmiehen töitä Oulun seudulta ja koko perhe muutti
Ouluun.
- Kolme ensimmäistä vuotta kävin koulua
Anetjärven kansakoululla. Koulun yhteydessä
oli asuntola, jossa pitkämatkalaiset asuivat.
Sinne minäkin lähdin maanantaisin ja palasin
kotiin lauantaisin. Mieluiten olisin kuitenkin käynyt koulua kotoa, mutta asuntolassa asuminen
oli olosuhteiden sanelema juttu. 4. luokan aloitin Oulunsuun kansakoulussa Oulussa.
Sattuman kautta koukkuun
musiikkiin
- Poikasena pelasin A-junioreihin asti jääja jalkapalloa, kunnes nilkkaluun halkeama ja
toisen murtuma pakottivat pitämään taukoa
peleistä. Elettiin vuotta 1964. Huomasin siskolla
joutilaan kitaran ja aloin sitä aikani kuluksi kokeilla ja rämpyttää. Beatles oli kova sana silloin ja heidän menevä musiikkinsa kolahti.
Jostakin syystä minun piti kolmen soinnun jälkeen heti kokeilla omia melodioita. Minua ei
koskaan kiinnostanut opetella vanhoja kappaleita kunnolla, vaan jo alusta asti kiinnosti etsiä
uutta.
- Musiikkitunneilla ja soitto-opetuksessa en
ole koskaan käynyt. Kitaran lisäksi löysin
kannettoman musiikkikirjan, josta opettelin
13
nuotit. Musiikilliset lahjat olen saanut veren
perintönä. Isä Uuno oli musiikillisesti lahjakas
ja teki itselleen viulun, jolla soitti latotansseissa.
Äidillä oli myös hyvä lauluääni. Paras musiikkikouluni oli kuitenkin noin 10 vuoden pituinen
soittaminen orkestereissa viikonloppuisin.
1965 perustimme kavereiden kanssa rautalankabändin Gene & The Coyotes ja seuraavan vuonna 1966 bändin The Hooks. Innostus
oli kova ja joka ilta kavereiden kanssa treenattiin soittamista ja tehtiin omia sovituksia tutuista melodioista. The Hooks oli aikoinaan varsin
suosittu bändi, mutta toimintamme loppui armeijaan menoon. Tämän jälkeen meillä oli vielä bändit Ej-Kvintet, solistina Matti Esko, Veikko Juntusen yhtye sekä CB-Kvintet.
Säveltäminen ja sanoittaminen
Jo alusta lähtien Veikko kirjoitti säveltämisen ohella myös laulutekstejä. 1970-luvulla
levytettiin Veikon ensimmäinen sävellys ja
sanoitus “Nuoruus on hetki vain”, joka oli samalla kirjapainossa työskennelleen Matti Eskon ensilevytys.
Yhteistyö Jamppa Tuomisen
kanssa ja hittibuumi
1970-luvulla Veikko aloitti pitkäaikaisen ja
hedelmällisen yhteistyön laulaja Jarmo
“Jamppa” Tuomisen kanssa. Suurimmaksi suosikiksi kohosi vuodelta 1977 oleva “Aamu toi,
ilta vei”, jonka sekä teksti että sävel ovat Veikon tekemiä. Aluksi tämä kappale ei herättänyt kiinnostusta levy-yhtiöissä, mutta julkaisemisen jälkeen siitä tuli merkittävä radiohitti, ja
levy, jolla se julkaistiin, myi platinaa. “Aamu toi,
ilta vei” -debyyttilevy julkaistiin otolliseen ajankohtaan. Kuluneen vuosikymmenen lama, työttömyys ja maaseudun tyhjeneminen nostettiin
esiin monissa iskelmäteksteissä. Niissä arkinen realismi ja erityisesti miehisiä tuntoja
koskettavien asioiden, alkoholismin ja avioeron, uudenlainen käsittely puhutteli kuulijoita
erityisellä tavalla. Jampan levyttämiä muita tunnettuja ja menestysiskelmiä ovat mm. “Jos
ystävään luottaa voit”, “Yritetään yhdessä vielä”, “Kevään ensi kukkanen”, “Yön syliin”, “Elämäni parhainta aikaa”, “ Vesipisaroitten laulu” ja “Yön Kukka”. Jamppa levytti kaikkiaan
63 Veikko Juntusen lauluja ja monissa niissä
on Heikki Annalan sovitukset.
14
- Jampan menestyksen salaisuus oli, että
hän oli erityisen hyvä saamaan tekstin kuulostamaan uskottavalta. Sekin varmaan kuului hänen musikaalisuutensa laulun ja soiton lisäksi.
Hän oli todella hyvä, soitti keikalla introt. Suurin osa musiikistani, jota Jamppa esitti, olin
hänelle tehnyt.
Laaja tuotanto ja palkintoja
Veikko Juntusen sävellys- ja sanoitustuotanto on hyvin laaja. Tähän mennessä hänen
sävellyksiään on levytetty noin 2600 kpl, ja
sanoituksia suunnilleen saman verran. Matti
Eskon ja Jamppa Tuomisen lisäksi lauluja ovat
levyttäneet mm. Frederik, Anitta Hirvonen, Eila
Torvela, Eija Sinikka, Kirka, Jukka Raitanen,
Reijo Taipale, Reijo Kallio, Pasi Kaunisto, Esko
Rahkonen, Markus Allan, Anne Mattila, Arja
Havakka, Kaija Pohjola, Souvarit, Tarja Ylitalo, Katri-Helena, Matti ja Teppo, Antti Huovila, Juhamatti, Solistiyhtye Suomi, Arja Sipola,
Tarja Lunnas, Teuvo Oinas, Eki Jantunen, Arja
Koriseva, yhteensä noin 300 eri solistia.
Veikko on osallistunut useita kertoja Seinäjoen tangomarkkinoiden tangosävellyskilpailuun ja saavuttanut siinä myös paljon menestystä. Vuonna 1996 hän voitti kilpailun kappaleella “Ruusunoksa ja kyyhkynen”. Kappaleen on levyttänyt Jari Sillanpää. Vuonna 2003
tuli kolmas sija sävellyksellä “Rakastin sinua”
(sanoittaja Pekka Luusua) ja “Viimeiseen suudelmaan” (sanoittaja Reijo Päkkilä). Jatkoon
päässeitä kappaleita ovat olleet sanoitukset
kappaleeseen “Hypnoosi tango” (1994) ja Aura
Stenrothin “Yön tango” (2001).
Veikko Juntunen on tehnyt monenlaista muuta musiikkia ja erityyppisiä sanoituksia esim.
mainosmusiikkia, lastenlauluja, näyttämömusiikkia, urheilumusiikkia mm.” Kärpät on
rautaa” ja veteraaneille suunnattuja lauluja. mm.
“Veteraanivalssi”. Hän on myös säveltänyt hengellisen passion nimeltä “Noussut hän on”, joka
levytettiin vuonna 1979. Veikon musiikkia on
kuultu myös Aki Kaurismäen elokuvassa “Mies
vailla menneisyyttä”, jossa Markus Allan laulaa kappaleen “Valkeat Linnut”. Veikon luomus
on myös Oulun kesäteatterin laulunäytelmä
“Laiva Toivo, Oulu”.
Veikko Juntunen on palkittu Kullero Linnan
säätiön palkinnolla v.1997 ja elämäntyöstä Suven Sävel-iskelmäfestivaaleilla v.2006.
Nimimerkkien käyttö
- Olen käyttänyt myös salanimiä Manna
Korpi, Tiina Kouva, O.Nuutimo. Manna Korpi nimellä olen tehnyt lähinnä rillumarei musiikkia,
Tiina Kouva -nimellä nuorekkaampaa musiikkia ja O.Nuotimo perinteisempää musiikkia.
Tiina Kouva on johdettu Veikon tytön nimestä
Tiina ja äidin sukunimestä Kouva. O.Nuutimo
on kehitelty pojan nimestä Timo ja isän nimestä Uuno.
Tuotanto ja projektit
- Olen tarjonnut tuotantoani levy-yhtiöihin
erityisesti 70-luvun lopussa ja 80-luvulla ja joskus harvoin vieläkin, mutta pääasiassa teen
tilaustöitä. Joku kappale voi jäädä pöytälaatikkoon ja yhtäkkiä hoksaan, että sehän voisi istua tietylle artistille. Viime vuosina olen tehnyt
lähinnä projekteja eli koko äänitteen tuottamista alusta loppuun. Se on minulle mieluinen juttu. Olen säveltänyt ja sanoittanut osan tuotannon kappaleista. Teosto- ja Gramex- asioiden
hoito kuuluu projektiin. Levyjen kannet tekee
poikani Timo, joka pyörittää MM-kustannusyhtiötä. Toisten tekijöiden sanoitukset ja sävellykset tulevat nykyisin yleensä sähköpostitse ja
itse artisteja tapaan harvemmin henkilökohtaisesti. Työskentely eri levy-yhtiöiden, sanoittajien
ja solistien kanssa on ollut sujuvaa. Yhteistyökumppaneita ovat vuosien varrella olleet mm.
säveltäjät Kristiina Ronimus ja Heikki Annala
sekä sanoittajat Juha Vainio, Pauli Ylitalo ja
Chrisse Johansson. Olen tykännyt työskennellä omissa kuvioissani ja se on toiminut mukavasti.
Muu toiminta
- Kirjapainoalaltahan lähdin pois 15-20 vuotta sitten. Vuonna 1984 - 1989 meillä oli perhefirma Musiikki-Mainos Juntunen Ky, jonka yhteyteen liitettiin levymerkki Vee-Music. Musiikki-Mainos Juntunen ja nykyisin MM-Kustannus
tuottaa mm. Jekku-lastenlehteä, Sinä-Minä nuortenlehteä ja salapoliisidekkaria Jerry Cotton. Lehtiyrityksessä työskentelee Timon lisäksi
vaimoni Elina. Vee-Musiikki on musiikin tuottamiseen ja kustantamiseen erikoistunut yhtiö.
Vee-Musicin julkaisuja ovat olleet mm.
Lappiaiheinen sarja ja monet lastenlevyt. Eero
Magga, Lasse Hoikka&Souvarit, Katja Höyhtyä
Veikko Juntunen
sekä Kanarian Mikki. Aiemmin meillä oli myös
hevostalli nimeltään Jäälintalli, mutta se siirtyi
tyttärellemme Tiinalle ja hänen miehelleen. Tyttäreni Tiina harrastaa kilparatsastusta.
Mistä löydät aiheet musiikkiin?
- Aiheet tulevat elämästä. Pitää ymmärtää
ja oppia tuntemaan suomen kansa. En tietoisesti mieti uusia sävellyksiä ja sanoituksia vapaa-aikana. Koetut ja eletyt asiat kyllä vaikuttavat uuden musiikin luomiseen.
Kuinka löydät sopivat kappaleet artisteille?
- Etsin ensin tyylilajin. Minulle tulee myös
erilaisia toiveita musiikin luonteesta. Kappaleiden mielikuvat tulevat myös artistin aiemmasta tuotannosta. Näistä lähtökohdista teen erilaisia kehitelmiä. Säveltäessä teen muutaman
tahdin mittaisia melodioita, josta huomaan kannattaako sillä teemalla jatkaa vai pitääkö tehdä uusi aihe. Sitten teen esittelynauhan, nuotin ja tekstin, jonka lähetän kuunneltavaksi
artistille tai levy-yhtiölle. Jos kappale/levy otetaan tuotantoon, niin se lähetään sovittajalle tai
sitten se menee suoraan studioon meidän kautta. Nykyisin vaaditaan aina esittelynauha, pel15
kät nuotit eivät enää riitä. Ennen levy-yhtiöllä
oli erityisiä kuuntelupäiviä, jotka ovat nykyisin
jääneet pois.
Kuinka löydät hitit?
- Hittiä ei pysty ennustamaan. Teen kappaleen huolella ja hion loppuun asti. Se menestyy, jos se on kuulijoiden mieleen.
Onko iskelmä- ja tanssimusiikki katoamassa?
- Suurilla ikäluokilla on vanha tanssimusiikki
syvällä sydämessä. Nuoret kuuntelevat erilaista
musiikkia. Elämä muuttuu ja nuoret sen mukana. Vanhaa tanssimusiikkia kuulee Ylellä nykyisin harvoin, vain muutamissa erikoisohjelmissa. Sitä myydään kuitenkin vielä kohtalaisen hyvin, mutta se ei näy myyntilastoissa. Suuri
osa levyistä myydään muualla kuin varsinaisissa musiikkikaupoissa, joiden myynnin mukaan
listat tehdään.
Onko sinulla esikuvia ja millaista musiikkia arvostat?
- Muun muassa Toivo Kärki on esikuva
sävellyspuolella. Arvosta puhdasta loogista
melodian kulkua.
16
Kuunteletko itse musiikkia ja millaisesta
musiikista pidät?
- Kuuntelen valikoidusti. Pään täytyy saada levätä välillä. Radiosta kuuntelen musiikin
lisäksi myös puheohjelmia.
Vieläkö teet töitä entiseen malliin?
- Vaikka olen eläkkeellä teen töitä edelleen,
aivan kuten ennenkin. Keskimäärin syntyy 50
levytettyä laulua vuodessa, suurimmassa osassa sekä sävel että sanat ovat omiani.
Vieläkö urheilet ja mitä olet saavuttanut
siinä?
- Urheilu on jatkunut pääasiassa veteraanisarjoissa. Viikko-ohjelmaan kuuluu kaukalopallo, jalkapallo ja jääkiekko Nitro Kärpissä.
SM-kisoihin olen osallistunut 25 vuoden aikana Oulun Pallopoikien ja Kiiku Kiimingin
joukkueissa, erivärisiä SM-mitaleja on kaapissa noin 15, viimeisin viime vuodelta SM-kultaa.
Mitä muuta teet vapaa-aikana?
- Mökkeilen Posiolla lapsuusmaisemissa.
Kalastus ja marjastus erityisesti hillastaminen
ovat minulle mieluisia asioita, tuli niitä hilloja tai
ei, niin suolle on kuitenkin joka kesä päästävä.
VOIMAILUHARRASTUS JATKUU
Teksti: Eila Säkkinen
Viime vuoden joululehdessä kerroin Suomussalmen Pesiökylässä asuvasta Antero
Juntusesta, joka on saavuttanut jo useana
vuonna menestystä voimanostossa; veteraanien SM-, EM- ja MM-kisoissa. Nuoruudesta
saakka jonkin verran puntteja nostellut Antero
on harrastanut voimanostoa viitisen vuotta.
Ensimmäisiin SM-kisoihin hän osallistui vuonna 2006. Aiemmin hän harrasti hirvenhiihtoa ja
–juoksua sekä karatea.
Tänäkin vuonna on harrastus sujunut mukavasti.
Maaliskuulla oli Kuusamon kisamatkalta
tuomisina SM-kultamitali maastavedossa, sarjassa yli 50-vuotiaat, painoluokka alle 83 kiloa.
Heinäkuun alussa hän saavutti maastavedon
hopeamitalin EM-kisoissa Tsekin Pilsenissä.
Kisamatkasta teki erityisen mukavan se, että
mukana oli 18-vuotias Riikka-tytär. Vaikka aika
meni enimmäkseen kisapaikalla, he ehtivät
kierrellä myös yhden päivän kaupungilla hienossa kesäsäässä. Lämpöä riitti koko reissun
ajan, viimeisinä päivinä jopa 30 astetta.
Seuraava kilpailumatka suuntautuikin kauemmaksi, Atlantin valtameren taakse. MM-kisat pidettiin 25. syyskuuta – 2. lokakuuta Kanadan St. Catharinesissa ja menestys oli jälleen loistava. Kajaanin Kuohua edustava Antero oli kokonaiskilpailuissa viides
yhteistuloksella 580 kiloa. Jalkakyykyssä nousi 215 kiloa ja silloin Antero oli mitalin syrjässä
kiinni. Seuraavaksi oli vuorossa hänelle haasteellisin laji, penkkipunnerrus. Se on tekniikkalaji ja vaikka sitä on hiottu, jäi tulos hieman
omasta ennätyksestä ja oli 110 kiloa. Voimanoston kolmesta lajista maastaveto on ehdottomasti Anteron bravuurilaji, se oli viimeiseksi
edessä. 255 kilon raudat nousivat maasta.
Tässä vaiheessa pronssimitaliin oli vielä mahdollisuus. Viimeisenä kilpaillut kanadalainen
veti kuitenkin 2,5 kg enemmän ja mitali jäi tällä
kertaa saavuttamatta; maastavedosta tuli neljäs sija. Vuosi sitten Antero voitti MM-kultaa
257,5 kilon tuloksellaan, yhteistulos oli silloin
sama, 580 kiloa.
MM-kisamatka oli mielenkiintoinen ja hieno kokemus. Kilpailijat pääsivät tutustumaan
seudun nähtävyyksiin, muun muassa viinitiloihin.
Paikallinen taksiyrittäjä lähti heille oppaaksi ja
tarjosi limusiinikyydin Niagaran putouksille. He
näkivät myös Kanadan intiaaneja, jotka esittivät heille tanssejaan. Sää oli vielä kesäinen,
alussa lämpöä oli noin 25 astetta, mutta Niagaran putouksilla käydessä oli sää jo muuttunut tuuliseksi ja kosteaksi ja lämpöä oli enää
runsaat 10 astetta.
57-vuotias voimamies liikkuu monipuolisesti
ympäri vuoden. Hän naurahtaa, että työkin
Metsähallituksen suunnittelumetsurina on kuin
retkeilyä ja kuntoilua; välillä kävellään ja katsellaan metsässä, välillä työjellään toimistolla.
Hyvänä aerobisena harjoituksena toimivat
marjastus ja metsästys, hiihtäminen ja sauvakävely sopivat lämmittelyyn ja palautumiseen.
Harjoitusohjelmaa viedään läpi kotona ja kuntosalilla, lisäksi hän käy uimassa, myös
17
avannossa. Iän myötä myös venyttely ja hieronta
ovat entistä tärkeämpiä.
Kuntoa kolmesta lajista koostuva voimanostokisa vaatiikin. Jalkakyykyn, penkkipunnerruksen ja maastavedon suoritusten välissä ehtii hengähtää puolisen tuntia, ja koko
kilpailu kestää kolmesta neljään tuntia. Joka
ja MM-kisoissa on kilpailijoita paristakymmenestä maasta. Yläikärajaa ei veteraanikisoissa ole.
Harjoitukset jatkuvat taas, kertoo Antero
marraskuun puolivälissä. Hän on viikkoa aiemmin saanut uuden harjoitusohjelman
valmentajaltaan, kajaanilaiselta Toivo
Antero Juntunen valmistautumassa suoritukseen.
lajissa palkitaan kovimmat tulokset, minkä lisäksi tunnustuksen saavat myös kokonaiskilpailun parhaat. Sarjoja veteraanikilpailuissa on
yli 40-vuotiaille miehille ja naisille aina kymmenen ikävuoden välein 70-vuotiaisiin asti. EM-
18
Kyllöseltä. “Toista kuukautta pidin taukoa harjoittelusta hirvenmetsästyksen aikana. Ei sitä
jouda eikä kehtaa harjoitella kun pyhänajat
menee metsällä”.
KIRJA-ARVIOINTI
Risto Kormilainen
Kerran kesällä Kerälässä. Pirkka Juntusen lapsuusmuistoja rintamamiestilan kesistä
Kainuun korvessa jälkipolville tallennettuna.
312 s. 2011.
Suomussalmelaissyntyinen, nykyään
Kangasniemellä asuva Pirkka Juntunen (s.
1955) on kirjoittanut lapsuusmuistoistaan värikkään ja eloisan teoksen Kerran kesällä
Kerälässä. Siinä hän kuvaa lapsuus- ja
nuoruusvuosiaan Ritamaan rintamamiestilalla,
jonka hänen isänsä Olavi Juntunen raivasi Suomussalmen Kerälänkylään. Olavi oli jäänyt leskeksi hänen Hilkka-vaimon kuoltua vain 25-vuotiaana. Yksinhuoltajaksi jääminen kolmen pienen lapsen kanssa oli raskas paikka sotavammoista toipuvalle ja sinnikkäästi korpeen
tilaa raivaavalle miehelle.
Itä-Uudeltamaalta opettajaksi Suomussalmelle tullut Varpu Eerolainen ja Olavi kohtasivat ja rakastuivat. Heille syntyi neljä poikaa.
Elämä oli vilkasta ja usko tulevaisuuteen vahvaa.
Pirkka Juntunen selostaa huolellisesti talon huoneetkin.. Pirtti oli talon käytetyin huone,
joka toimi niin vaatteiden kuivatuspaikkana kuin
myös moottorisahan korjauspaikkana
päivittäisten ruokailutoimintojen ohella. Myös
pihapiirin talousrakennukset hän käy esineis-
Pirkka Juntunen
töä myöten perusteellisesti läpi. Lukija saa tekstistä panoraamamaisen kuvan kaikesta, mitä
tuonaikaiseen elämänpiiriin kuului.
Lasten ja nuorten oli itse keksittävä myös
harrastuksensa. Monet niistä liittyivät luontoon,
kuten kalastukseen ja metsästykseen.
Liikunnallisuus oli keskeisesti kuvassa mukana mm. painonnosto pölkyistä tehdyillä
painoilla. Kuivuessaan pölkyt kevenivät ja näin
saattoi kahdessakin mielessä voimat kasvaa!
Navetan vintti oli oivallinen leikkipaikka, jossa
saattoi leikkiä erinomaisesti Tarzania. Mutta
työhön oli myös opeteltava ja pellolta kivien
keruu oli sitä tosi työtä. Mieleenpainuvia het19
kiä muistoissa ovat myös Toosalammen uintiretket.
Lauantai-iltojen harrastuksena oli usein
Havannan tiellä kuljeksiminen. Kylän nuorisolla oli tapana kokoontua vaeltelemaan joko
Varpuvaaran tai Lehdonvaaran suuntaan. Osa
porukasta ajoi mopolla tai polkupyörillä. Poikien oli koetettava tehdä erilaisilla tempuilla vaikutusta tyttöihin. Vanhempi nuoriso oli suunnannut tansseihin. Osuuskauppajuhlat ja heinäladossa näytetyt elokuvat, joista Pirkka mainitsee erityisen hyvin muistavansa Pekka ja Pätkä Suezilla -elokuvan, kuuluivat henkisiin harrastuksiin ja avarsivat monella tavalla ikkunoita maailmalle.
Rintamamiestilalla riitti myös paljon työtä
ja jokainen teki sitä voimiensa ja ikänsä mukaan. Pirkka kertoo, että lantalan tyhjennys ei
ollut niitä kaikkein mieluisimpia töitä, mutta siihenkin tottui ja jonkun sekin oli tehtävä. Perunan kylvö seurasi keväisin kivienkeruun jälkeen.
Kesän töitä olivat rikkaruohojen kitkentä ja
perunoiden multaus. Ja tietysti heinätekoaika.
Heinänteossa oli naapurien kanssa myös kisaa siitä, kenen heinät olisi ensiksi seipäillä ja
sitten taas kenellä ensiksi ladossa. Pirkka käy
läpi seikkaperäisesti saunomisen salat,
metsätyöt, elonkorjuun ja luonnonantimet. Hän
on ollut herkällä korvalla lapsuudessa kuulemassa tarinoita, kokemassa vahvalla tavalla
elämänmaun ja todistamassa murrosaikaa
kohti aikuisuutta. Juntusen kirja tempaa lukijansa mukaan rennolla ja valoisalla tyylillä, johon
sekoittuu myös hyvä huumori ja väliin myös
tilannekomiikkakin. Pirkka Juntunen on hyvin
omaääninen maaseudun arjen ja juhlan kuvaaja. Teos on myös kunnianosoitus kaikille niille,
jotka sodasta palattuaan raivasivat kylmään
korpeen elinkelpoisen tilan. He ovat luoneet
nykyisen hyvinvoinnin perustan nuoremmille
sukupolville.
Jatkosodan alkamisesta 70-vuotta
MATKASIMME SUKUMME JA SEN
SOTILAIDEN JALANJÄLJISSÄ
Tänä vuonna on jatkosodan alkamisesta
kulunut 70 vuotta. Niinpä päätimme lähteä katsomaan Itä-Karjalaan niitä paikkoja, joissa
sukumme ovat taistelleet isänmaan puolesta.
Samalla kuljimme Väinö Linnan Tuntemattomassa sotilaassa kuvaaman rykmentin (todellisuudessa JR 8) jalanjäljissä. Ja tutustuimme
myös Juntusen suvun asuinsijoihin luovutetun
Karjalan alueella.
Tervetuloa matkallemme mukaan.
Teksti: Ritva ja Juhani (Jussi) Juntunen
20
Ylitimme rajan Värtsilässä ja suuntasimme
Sortavalaan. Värtsilässä “tapasimme” ensimmäisen kerran Tuntemattoman sotilaan rykmentin, joka eteni sieltä Läskelään. Me
yövyimme Laatokan rannalla Sortavalassa.
Laatokan rannalle eteni myös Tuntemattoman
sotilaan rykmentti ja se löi neuvostojoukot
Jessoilassa.
Aamulla tiemme erkanivat Tuntemattoman
sotilaan rykmentin kanssa hetkeksi ja
suuntasimme Kollaalle. Siellä astelimme ensi
kerran sukumme miesten jalanjäljissä. Kollaan
ohi oli Ritvan isää, Heikki Saloa ja hänen pataljoonaansa ErP 21 (ns. Musta Nuoli) kuljettanut juna ajanut syyskuussa 1941 ja miehet olivat junan vaunun ikkunoista ihmetelleet aikaisempien taistelujen hävitystä. Nyt oli metsä
kasvanut jykeväksi ja Kollaan joen rannalle oli
hyvä pystyttää pieni leiri ja syödä eväät ja paistaa makkaraa.
Matkamme jatkui Suojärvelle, jonne liittyi
monia sukumme muistoja. Ritvan isän pataljoona oli Suojärvestä hieman pohjoiseen eli Suojoen asemalta aloittanut marssinsa kohti pohjoista 12.9.1941. Ja Suojärvelle hän palasi vajaa kuukautta myöhemmin haavoittuneena joukkosidontapaikalle. Suojärvellä on puolestaan
syntynyt vanhimman tyttäremme Katin appi, Yrjö
“Jori” Norppa ja lähtenyt sieltä evakkoon kahteen kertaan: ensin talvi- ja sitten jatkosodan
jaloista.
Suojärven kirkonkylän ohitettuamme kuljimme taas pätkän matkaa Tuntemattoman sotilaan rykmentin jalanjäljissä ohittaessamme Hyrsylän mutkan. Kirjan kuuluisa kohtaushan tapahtuu, kun rykmentti ylittää Tarton rauhan rajan
Hyrsylän mutkan eteläpuolella.
Isänmaan puolesta
Me jatkoimme matkaa kohti Petroskoita ja
samalla ohitimme melko läheltä kahden sukulaisen taistelupaikkoja. Ritvan isä Heikki Salo
taisteli Onkamuksessa Venturajärven länsipuolella. Ihan lähellä saman järven itäpuolella taisteli hänen sisarensa mies joukko-osastonaan
2./JP1. Molemmat kuuluivat ryhmä Oinoseen.
Ja molemmille muodostui syksy 1941 kohtalokkaaksi. Ritvan isä haavoittui kasvoihin ja
menetti jalkansa astuttuaan miinaan
Vuohtjärvellä 3.10.1941. Hänen lankonsa puolestaan kaatui 16.10.1941 Petroskoista pohjoiseen. Hänen poikansa ja Ritvan serkku syntyi joulukuussa 1941.
Mutta meidän matkamme jatkui mukavassa linja-autossa jo paremmaksi muuttuneilla
teillä kohti Petroskoita. Siellä saimme jälleen
nähdä paikkoja, joista olimme kuulleet tarinoita.
Petroskoissahan oli kaupungin valtauksen
kunniaksi suuri paraati, jonka vastaanottopaikan ohi ajoimme. Petroskoissa Tuntemattoman sotilaan Koskela sai luutnantin, Hietanen kersantin ja Määttä korpraalin ylennyksen.
Käytyämme vepsäläiskylässä museossa
ylitimme Syvärin turvallisesti lautalla.
Osasimme vain kuvitella millaista se oli ylittää taistelujen tuoksinassa. Syvärin toisella rannalla kävimme lähellä JR 8:n sillanpääasemaa,
jossa puna-armeija iski huhtikuussa 1942 vaarallisen kiilan suomalaisten puolustukseen.
Ennen yöpymistä Aunuksessa meillä oli tilaisuus tutustua Syvärin luostariin, joka oli upeasti kunnostettu.
Viipuri – Juntusen suvun ilojen ja
surujen kaupunki
Ja sitten alkoi kotimatka ohi Pietarin kohti
Viipuria. jossa taas törmäsimme sukumme historiaan. Tällä kertaa oli vuorossa Jussin suku.
Viipuria lähestyessämme ohitimme Summan,
jonka ankariin talvisodan taisteluihin Jussin isän
nuorin veli Olavi joutui vain 20-vuotiaana
suojeluskuntalaisena. Sotasurmaprojektin tietojen mukaan Olavi Juntunen on kadonnut
14.2.1940 Summassa ja julistettu myöhemmin
virallisesti kuolleeksi. Olavi Juntusen kohtalosta talvisodassa on julkaistu kirjoitus Juntuset
lehdessä vuonna 1999.
Jussin isoisä Viktor oli päässyt ylioppilaaksi Viipurin klassisesta lyseosta vuonna 1891.
Samassa kaupungissa hän kuoli yllättäen vuonna 1936.
Mutta liittyy Viipuriin iloisempiakin muistoja. Jussin isoisä Viktor ja isoäiti Hulda (paremmin tunnettu Viipurin mummona) olivat asuneet
kuuden lapsensa kanssa Viipurin Tienhaaran
kaupunginosassa talossa, joka suvun perimätiedon mukaan oli kartano. Jussin isä Ilkka Juntunen oli Viipurissa myös tutustunut tulevaan
vaimoonsa ja Jussin äitiin Irjaan,.
Retki onnistui taustatyön ansiosta
Retkemme aukaisi ihan eri tavalla silmämme sukumme elinolosuhteisiin luovutetun Karjalan alueella. Sekä sodan että rauhan aikana
Tiet olivat huonoja . Kylät ja talot ovat nykyisin
melko ränsistyneitä. Mutta silti totesimme kuin
21
yhdestä suusta: yksi parhaista matkoistamme.
Matkan teimme tällaisiin sotamatkoihin erikoistuneen matkan järjestäjän valmismatkalla.
Reitin valitsimme niin, että se kulkisi nimenomaan sukumme sotilaiden jalanjäljissä. Ennen
matkalle lähtöä keräsimme kaiken mahdollisen
kirjallisen tiedon sukumme sotilaiden taistelupaikoista sekä haastattelimme elossa olevia,
sodan kokeneita sukulaisia.
Asuessamme nyt itsenäisessä Suomessa
lämpimissä kodeissamme, kannattaa muistaa
legendaarisen Mustan Nuolen komentajan
22
Nikke Pärmin sanat: “Että hyvähän deidän on
siellä olla lämpimässä missä edde midään
ymmärrä, kun meillä däällä daas perseed
jäädyy maahan kiinni.” Pärmi tokaisi näin armeijakunnan komentajalle, kun Pärmin pataljoona ei ollut saanut talvivarusteita. Tämän retken jälkeen ymmärrämme hieman paremmin.
Ja osaamme entistä enemmän arvostaa suomalaisen sotilaan ponnisteluja itsenäisen Suomen eteen.
KOUKUSSA
KARAAVAANIMATKAILUUN
I travel not to go anywhere
but to go.
I travel for travel´s sake,
the great affair is to move.
R.L. Stevenson
En matkusta mennäkseni jonnekin
vaan mennäkseni.
matkustan matkustamisen vuoksi,
tärkeintä on kulkea.
Vapaa käännös R.J.
Muotkatakka, Keula kohti Norjaa
Riku Juntunen
Perheemme aloitti karavaanimatkailun keväällä 1979. Poikamme Janne oli silloin kolmivuotias, hän sai siis aivan pienestä pitäen
tottua karavaanarien kulkurielämään. Heti kesän tultua vedimme matkailuvaunuamme Puolan kautta Tsekkoslovakiaan, Unkariin ja Itävaltaan.
Myöhemmillä matkoillamme Italiaan Kreikkaan ja Portugaliin saimme kokea vaunun vetämisen kielteisiäkin puolia kaupunkien
ahtailla ja vilkasliikenteisillä kaduilla sekä jyrkillä ja mutkaisilla vuoristoteillä. Kuuden vuoden matkaluvaunuilun jälkeen hankimme ensimmäisen matkailuautomme, jolle annoimme
oikein nimen “Odysseus”. Taisimme silloin olla
Kreikan lumoissa.
Muinaisten tarujen sankari Odysseus palasi monilta matkoilta takaisin kotisaarelleen
Ithakaan, jonka myyttisenä kuninkaana häntä
pidettiin. Kreikan Peloponnesoksen niemimaalta kotia kohti palatessamme meidän
Odysseuksemme joutui kolariin Jugoslaviassa.
Hätäisesti kokoonkursittuna ja rampana se
palasi takaisin kotikaupunkiinsa Helsinkiin.
Vakuutusyhtiön lunastamana sen matkan viimeinen etappi suuntautui Espoon Juvanmalmille, vakuutusyhtiöiden kolariautovarastolle.
Kolarista selvisimme vammoitta. Säikähdyksemme oli kuitenkin melkoinen. Noin
kolmentuhannen kilometrin mittaisen kotimatkamme aikana vakuuttelimme toisillemme,
että karavaanimatkailumme päättyy kotiin
palattuamme. Näin oli mielemme elokuussa
onnettomuuden jälkeen. Kuitenkin jo saman
vuoden syksyllä ajelimme uudella
23
matkailuautollamme. Pitkät kesälomamatkat
jatkuivat.
Teini-ikää lähestyvä Janne ei ollut enää kovin innostunut karavaanimatkailusta. Mukaan
hän vielä lähtisi mielellään jos matkamme kohteita olisivat Lontoo ja Pariisi. Niin sitten ajettiin Göteborgiin. Sieltä autolautalla Britanniaan
ja Lontooseen. sitten Kanaalin yli Ranskaan ja
Pariisiin. Matka oli varsinaista kaupunkilomailua.
Vielä seuraavana kesänä Janne suostui lähtemään mukaan Moselin kierrokselle. Kohteena myös Kööpenhaminan Tivoli sekä
Kolmårdenin eläinpuisto sekä Tukholma.
Tuon kesän jälkeen karavaanimatkailumme
alkoi hiipua. Perheen yhteisiä matkoja olivat
vain muutamat laskettelureissut kotimaassa.
Lisäksi sukulaisissa käydessämme oma “hotelli” oli aina mukana.
Vielä eläkkeelle jäätyämme yritimme kahteen kertaan elvyttää karavaanimatkailua Kajaanista käsin. Viisi vuotta sitten teimme pitkän Italian matkan, jossa pääkohteemme olivat Gardajärvi sekä aina niin upea Toscanan
maakunta. Kaksi vuotta sen jälkeen matkamme kohteena oli Puolan Krakova. Matkaa sinne teimme Viron, Latvian ja Liettuan kautta, eli
via Baltikaa pitkin. Ajomatka Suomenlahden
rannalta Puolan eteläiseen osaan oli kokemus
sinänsä varsinkin Puolan kehnonlaisten tieolojen vuoksi. Vielä nuo kaksi matkaa
autovanhuksemme kesti kunnialla. Ongelma oli
ainoastaan se, että varsinkin Puolassa tunsimme jäävämme rekkojen jalkoihin.
Myöhemmillä Helsingin matkoillamme autossa alkoi olla lisääntyvästi pieniä mutta sitäkin harmillisempia ongelmia. Mieli paloi vielä
Euroopan baanoille, mutta tuntui, että
autovanhuksemme kanssa tulee olemaan monia riskejä. Ei sillä enää voinut lähteä kauaksi
kotoa.
Viime keväänä teimme kymmenvuotissuunnitelmaa jäljellä olevista karavaanimatkoistamme. Tietenkin sillä varauksella, että
terveyttä ja kuntoa riittää.
Monta kiinnostavaa paikkaa on vielä käytävä kokemassa. Joukossa on sellaisia, joissa on käyty aikaisemminkin, ehkä useammankin kerran.
Auton ensimmäinen testimatka
24
Nyt meillä on kolmas matkailuautomme.
Uusi, tilava ja tehokas. Sillä on mukava Euroopan matkaa kulkea. Keväällä ostettua autoa
testattiin ensimmäisellä matkalla Itä-Suomessa. Ensimmäinen leirintäyö vietettiin itärajan
pinnassa Ilomantsin Möhkön kylässä täydellisen huonosti hoidetun leirintäalueen ainoina
asiakkaina. Automme ensimmäisen leirintäyön
muistoksi alueen omistaja luovutti meille ilmeisesti oman golf-turnauksen palkintonsa.
Möhkössä seuranamme olivat valtavat
hyttysparvet. Hyvä, ettemme kuitenkaan saaneet Pogostan tautia! Kylän ruukkimuseo oli
joka tapauksessa Möhköön matkustamisen
väärti. Matkalla vielä Kitee, Uukuniemi, Lappeenranta ja Lemin särä sekä Kuopion
Rauhalahti, joka on yksi Suomen parhaimmista karavaanialueista.
Ensimmäinen testimatka osoitti, että uusi
matkailuvälineemme on toimiva ja tehokas nykyaikainen kokonaisuus. Vanhassa
autossamme oli väljemmät sisätilat kuin tässä.
Kuitenkin opimme jo ensimmäisellä matkallamme liikkumaan auton sisällä toisiimme törmäilemättä. Yhteistyö oli saumatonta. Olimme siis
valmiita pidemmillekin matkoille.
“Atrian” toinen matka
Fiat-Adria–matkailuautomme hankittiin keväällä, joten emme ehtineet suunnitella pitkää
Euroopan matkaa emmekä varata välttämättömiä lauttapaikkoja. Oli siis tyydyttävä aluksi
“lähimatkailuun”. Norjassa olimme aikaisemmin matkustaneet muutamia kertoja. Viimeksi
25 vuotta sitten. Silloin kävimme Lofooteilla ja
ajoimme vuoristoista rannikkoa pitkin suunnaten Osloon ja Ruotsin kautta takaisin kotimaahan.
Nyt suunnittelimme pääkohteeksemme Lofoottien saariryhmää. Näin ajomatkamme jäisi varsin kohtuulliseksi. Siitäpä vaan sitten tien
päälle. Ensimmäisenä matkapäivänämme
ajoa tuli noin 700 kilometriä. Ennen rajanylitystä
yövyimme Karesuvannon seudulla tien levikkeellä. Kilpisjärveä olimme suunnitelleet rajanylityspaikaksi, koska siitä oli lyhyt matka ensimmäiseen välietappiimme Tromssaan. Rajanylitys sujui aivan pysähtymättä, niin kuin muuallakin Euroopassa nykyään. Näin huolimatta joidenkin karavaanareiden kirjoituksista joiden
mukaan matkailuajoneuvoja läpivalaistaan
Norjan raja-asemilla. Tullivirkailijat etsivät kuulemma mahdollisesti salakuljetettavaa alkoholia.
Tromssan keskusta oli muuttunut aivan tuntemattomaksi sitten viime käyntimme. Erikoisinta oli , että sinne ajettiin kallioon louhitun
monihaaraisen tunnelin kautta. Perin vaatimaton sorakenttäleirintäalue oli sentään entisellä
paikallaan. Alueen tasoon nähden leirinnän hinta tuntui hurjalta, yli 40 € vuorokaudessa.
Parin päivän oleskelumme aikana tuuli kylmästi ja satoi rankasti koko ajan. Leirintäalueen sorakenttä alkoi olla täysin veden vallassa. Toisena päivänä kävimme läheisessä
tien päälle matkaa jatkamaan. Seuraavan yön
vietimme pienen vaatimattoman motellin vieressä olevalla parkkialueella. Siellä saimme
ruuvin ajoneuvomme takarenkaaseen. Luulin
ensin, että kyseessä oli vain venttiilivuoto. Siitä oli pientä harmia jonkin aikaa. Aamulla sitten kompressorilla ilmaa vajaapaineiseen
renkaaseen ja sitten matkaa jatkamaan.
Seuraava etappimme oli Vesterålen -saariryhmän suurimman saaren kärjessä sijaitseva
Andenes. Leirintäalueena avoin nurmikenttä
aavan Norjanmeren rannalla.
Ulkona oleilu ei nyt houkutellut ilman
viileyden ja kovan tuulen vuoksi. Tuulilasista
katsellen saimme ihailla pyöriäisten (pienten
Kabelvåg, leirintäalueen rantaa
kauppakeskuksessa. Siellä oli tarjolla muun
muassa valaanlihaa. Vielä käynti Polaria -museossa. Olipa tosi mahtava paikka, multivideo
alueen luonnosta ja eläimistä, hylkeitä isoissa
altaissa sekä monenlaisia kaloja.
Kaupungin keskustaa katseltuamme taas
hammasvalaiden) sulavaa, iloista hyppelyä
kauempana merellä. Tunnelma tuppasi vähän
latistumaan aamulla kun huomasimme toisen
takarenkaan tyhjenneen täysin. Vasta tässä
vaiheessa huomasin, että renkaaseen oli painunut ruuvi. Autossamme ei ole vararengasta,
25
joten eikun vaan paikkausainetta renkaan sisään ja kompressorilla täydet paineet. Sen jälkeen ajoa paikkausaineen levittämiseksi renkaan sisustaan. Renkaan korjaaja löytyikin
läheiseltä huoltoasemalta. Oli sunnuntai.
Yövyimme huoltoaseman parkkipaikalla odottaen huomista rengastyötä. Maanantaina rengas oli pian matkakunnossa. Sitten vaan matkaa jatkamaan kohti Lofootteja!
Ajoa takaisinpäin Vesterålenin saaria
kierrellen. Sortland, Stokmarknes, Melbu. Siitä autolautalla Lofoottien puolelle Fiskeböliin.
Ensimmäinen leiripaikkamme Lofooteilla oli
Kabelvåg. Siellä pieni viehättävä leirintäalue
vuonon rannalla. Paikka näytti kovin suositulta.
Oli täysi tullessamme. Paikka ajoneuvollemme
löytyi kuitenkin. Alueen suihku oli maksuton,
Olipa se poikkeuksellista norjalaisissa oloissa. Kaikin puolin miellyttävä caravan –alue.
Seuraava paikka oli Ramberg. Kylä lienee
saarten jonkinlainen hallintokeskus.
Leirintäalue oli poliisiaseman naapurissa. Siitä muistui mieleen edellinen matkamme 25
vuoden takaa. Silloin tällä paikalla ei ollut varsinaista leirintäaluetta, oli vain “vapaata
leirintää”. Mukanamme oli pieni poika Janne
ja iso samojedinkoira Nana. Paikallinen poliisikonstaapeli tuli autollemme tarkastamaan koiran rokotustodistukset. Silloinhan oli pelättyä
rabiesta liikkeellä.
Nyt tämä paikka oli siis virallinen leirintäalue.
Alueen isäntä järjesti sähköä jokaiselle
ajoneuvolle ketjuttamalla naapuriajoneuvojen
liitännöistä. Menettely on täysin laiton suomalaisilla caravan –alueilla. Illan mittaan alueelle
tuli paljon telttamatkalaisia. Erikoisin ryhmä oli
ranskalainen pyöräilijäpariskunta. Äidin vetämässä pyörän peräkärryssä matkusti 1-vuotias pikkutyttö. Kovin rohkealta matkustamiselta tuo tuntui. Tiet ovat kapeita, mutkaisia ja
huonopintaisia. Olivat kokeneita matkailijoita.
Teltan pystytys, purku ja pakkaus pyöriin kävivät käden käänteessä.
Kylällä kävellessämme kiinnitti huomiotamme yleinen suruliputus. Myöhemmin meille
selvisi, että oli tapahtunut julma nuorten ihmisten joukkomurha Utöyan saarella. Siitä tapahtumasta paikalliset lehdet olivat täynnä kirjoituksia useiden päivien ajan.
Kävimme välillä saaren päässä sijaitsevas26
sa entisessä kalastajakylässä nimeltä Å. Matkaa sinne oli Rambergista 50-60 km. Tämä
ajomatka kuului reissumme haasteellisimpiin.
Suurelta osalta tie oli vuoristomaisemassa
mutkainen, mäkinen, huonopintainen ja todella
kapea. Toisen ajoneuvon sivuuttaminen oli
mahdollista vain tien levennyksillä,
sivuutuspaikoilla, joita oli hyvä tähystää kaiken
aikaa sen varalta, että bussi tai rekka tulee
vastaan.
Ilmeni, että Å oli edellisen matkamme jälkeen muuttunut turistikyläksi. Vanhat kalastajien majat oli kunnostettu turistien
yöpymistiloiksi. Samantyylisiä majoja oli rakennettu lisääkin. Vanhoja kalakuivatustelineitä oli
kuitenkin säilytetty. Kaikenlaisesta turistimenosta huolimatta varsin viehättävä paikka
aavan meren rannalla.
Palasimme vielä takaisin Rambergin leirintäalueelle pariksi yöksi. Oli tilaisuus nähdä erikoinen tapahtuma, hääparin vihkiminen
rantahietikolla. Päivä oli kolea ja tuulinen avoimella meren rannalla. Jo aamupäivällä rannalle tuotiin pöytiä ja rakennettiin erilaisia
koristuksia. Vähitellen rannalle alkoi tulla ihmisiä juhlapuvuissaan. Vihdoin rannan tuntumaan
ajoi hääkoristeltu Cadillac. Siitä nousi hääpari
ja siirtyi vähitellen rannan juhla-alueelle. Morsian hihattomassa hääpuvussaan hartiat paljaana. Ilman lämpötila oli korkeintaan 10 astetta.
Paikalle tuli pappi ja kaikki vihkiseremoniat
pidettiin tuulen tuivertaessa.
Seuraavana päivänä aloitimme paluumatkan. Vielä Kuitenkin pysähdys tutulla
Kabelvågin alueella. Matkamme kesäisin päivä ja upea ilta, aurinko lämmittää vielä kello 20
aikaan. On tyyntä ja leppoisaa. Olisivatkohan
säät muuttumassa nyt parempaan suuntaan?
Eivätpä muuttuneet säät. Aamusta alkaen
sataa kovasti. Ajelemme kohti Narvikia, jossa
olemme iltapuolesta. Sade on tauonnut.
Narvikista pitkä ajo Suomen puolelle Ruotsin tunturialueen kautta. Rajan ylitämme Ylitornion raja-asemalla. Sitten Tornioon yöksi ja
seuraavana päivänä ajo kotiin. Ajotietokoneen
mukaan Norjan matkallamme olimme tehneet
loma-ajoa 3110 kilometriä.
SERKKUSEURAT TOIMIVAT
Oulun seudun Juntuset kokoontuivat
jokasyksyiseen tapaamiseensa Pohtossa Oulussa. Jälleen oli mukava tavata tuttuja, keskustella ja kuulla sukumme, aina niin mielenkiintoisia, tarinoita. Yhdessä innostuimme
ideoimaan, miten saamme entistä enemmän
Oulun seudun Juntusia mukaan tapaamisiimme
ja miten toimintaa voisimme kehittää. Päätimme pienellä ryhmällä kokoontua marraskuussa ja paneutua asiaan ihan tosissaan. Samalla syntyi ajatus ideoida myös sukuseuramme
20-vuotisjuhlaa ja mahdollisuutta järjestää juhlat Oulussa. Myös yhteinen matka-ajatus nousi
esille.
Seuraava Oulun seudun Juntusten tapaaminen on ke 19.9.2012 klo 18.30. Laita päivämäärä jo nyt kalenteriisi. Toivotankin sinut jo nyt
tervetulleeksi. Ota mukaan myös toinen
sukuseuramme omakseen tunteva.
Mikäli sinulla on ideoita ja ajatuksia sukuseuran toimintaan liittyen, niin ota rohkeasti
yhteyttä.
Marja-Leena Kemppainen / 044-2604290
marja-leena.kemppainen@ouka.fi
Ylä-Savon Juntusten
serkkutapaaminen
Kesken heinäkuun puolenvälin kuumien
helteiden Ylä-Savon Juntuset kokoontuivat Iisalmen Reserviupseerikerholle tapaamaan toisiaan ja opettelemaan Veikko Juntusen säveltämää sekä Kalle ja Veikko Juntusen
sanoittamaa “Juntusten juhlamarssia”. Äskettäin tohtoriksi väitellyt Pekka Juntunen oli tehnyt marssiin haitarisäestyksen, jota kuunneltiin
aluksi hyräillen ja siitä se laulu alkoi vaan
kajahtamaan. Anna-Liisa Juntusen kahvit
tarjouksineen kirvoitti kielet turisemaan. Esko
Juntunen esitteli säveltäjä Veikko Juntusen
taustoja ja henkilökuvaa tuotoksineen. Paavo
Juntunen kertoi hallituksen kuulumisia ja suvun
tietojen keräystä. Ensi kesänä päätettiin osallistua sukukokoukseen ja jättää serkkutapaaminen vuodeksi väliin.
Paavo Juntunen
Serkkutapaamisen kahvitteluhetki, kuvassa
Anna-Liisa Juntunen ja Veikko Juntunen
27
Tilitoimisto Eila Säkkinen palvelee
asiantuntevasti kaikissa
taloushallinnon asioissa
Tilitoimisto Eila Säkkinen tarjoaa kattavia
taloushallinnon palveluja peruskirjanpidosta
konsultointiin. Suomussalmella osoitteessa
Voimakatu 2 sijaitsevassa toimistossa työskentelee kolme kokenutta ammattilaista.
Tilitoimistoyrittäjä Eila Säkkinen on työskennellyt alan tehtävissä jo vuodesta 1982. Oma
tilitoimisto hänellä on ollut lokakuusta 1993.
“Yrittäjä, jonka palveluksessa olin aiemmin
ollut, menehtyi, ja minä ryhdyin jatkamaan toimintaa. Koko 1990-luku oli tiukkaa aikaa, sillä
perheessä oli kaksi pientä lasta ja miehelläkin
oli pitkät työpäivät”, Eila Säkkinen muistelee.
Säkkisellä oli tuolloin yksi työntekijä.
Asiakasmäärä kasvoi, ja vuonna 1998 tilitoimistoon palkattiin toinenkin työntekijä.
“Vuonna 2005 toinen työntekijöistäni sairas-
28
tui vakavasti, ja seuraavana vuonna hän menehtyi. Asiasta oli todella vaikea päästä yli,
Säkkinen toteaa.
Säkkinen pitää itseään kuitenkin sikäli
onnekkaana, että tilitoimistoon on löytynyt hyviä työntekijöitä. Se voi olla vaikeaa alalla, jolla
vaaditaan erityisosaamista.
“Meitä on tässä kolme ammattilaista, joilla
kaikilla on kymmenien vuosien kokemus
kirjanpitoalalta. Jokainen pystyy hoitamaan
kaikki asiat alusta loppuun peruskirjanpidosta
konsultointiin. Olen tosin pääasiassa itse vastannut yritysten perustamisista ja yritysmuotojen
muutoksista, vaikka kyllähän toisetkin niistä
yhtä hyvin selviävät.”
Olemme panostaneet verosuunnitteluun ja
neuvontaan. Pidämme myös huolen, ettei asi-
akkaille ei tule yllätyksiä, vaan heillä on tarkkaan tiedossa tulevat veronmaksut eikä niitä
makseta liikaa myöskään ennakkoon.
Monipuolinen asiakaskunta
Asiakaskunnasta suurin osa on Suomussalmelta ja eri puolilta Kainuuta.
“Asiakaskuntaan kuuluu eri toimialojen yrityksiä laidasta laitaan. Eniten on kuitenkin kuljetusalan ja metsäalan yrittäjiä sekä parturikampaajia. Joukossa on sellaisiakin asiakkaita, jotka tottuivat asioimaan kanssani jo 1980luvulla, kun vielä työskentelin vieraan palveluksessa”, Säkkinen mainitsee. Asiakkaiden
kanssa tulee tutuksi vuosien myötä ja heidän
kanssaan tulee juteltua “kaikki elämän asiat.”
“ Arvostan kovasti yrittäjiä. He ovat rohkeita, ahkeria, luovia ja sitkeitä ihmisiä “.
Nykyisin yrittäjät haluavat tietää enemmän
yrityksensä taloudesta ja myös maksaa taloushallinnon palveluista mielellään ja keskittyä itse
omaan alaansa täysillä.
Uusia asiakkaitakin tulee mukavasti, mutta
Eila Säkkinen ei ole suunnitellut tilitoimistonsa
laajentamista. “Meitä on tässä hyvä tiimi koossa, ja tarkoitus on jatkaa näin eteenpäin.”
Paperittomaan tilitoimistoon on vielä matkaa
Tilitoimistoalan suurimpana muutoksena
Säkkinen pitää tietotekniikan tuomia muutoksia. Paperittomaan tilitoimistotyöhön on kuitenkin hänen mukaansa vielä matkaa.
“Sähköisen taloushallinnon etenemisestä
puhutaan paljon, mutta kyllä perinteinen paperinen käytäntö on vielä voimissaan. Palkoista
ja arvonlisäveroista tehdään ilmoitukset sähköisesti ja veroilmoituksetkin hoituvat netissä. Sen
sijaan esimerkiksi sähköiset tiliotteet eivät vielä
ole saaneet kovin paljon jalansijaa. Mutta ajan
vaatimusten mukaan mennään.”
tilitoimistoalan ammattitutkinto. Koko ajan on
tietysti muutoinkin seurattava asioita. Nykyään
on paljon apua myös verohallinnon nettisivuista,
jotka ovat erinomaiset”, Säkkinen kiittelee.
Omalla alalla
Eila Säkkinen on tehnyt jo pitkän työuran
tilitoimistotehtävissä. Ammatinvalintaansa hän
on edelleenkin tyytyväinen.
“Töihin on yleensä kiva tulla. Olen joskus
miettinyt, olisinko voinut olla jossakin muussa
ammatissa, mutta en ole keksinyt mitään muuta itselleni yhtä hyvin sopivaa vaihtoehtoa. Pidin jo kouluaikoinani matematiikasta ja numeroiden pyörittelemisestä.”
Työssä on Säkkisen mukaan myös sopivasti
vaihtelua.
“Tilitoimistotyössä minua miellyttää se, että
välillä voi työskennellä omassa rauhassa, välillä saa jutella asiakkaiden kanssa. Sekin on
mukavaa, että työhön sisältyy sekä rutiinitehtäviä että ongelmien ratkomista. Jokainen
päivä on erilainen. Ja nyt olen jo pystynyt pitämään vapaapäiviä ja jopa kahden viikon
yhtäjaksoisia lomiakin, mikä ei ollut mahdollista vielä yrittäjätoimintani ensimmäisen kymmenen vuoden aikana.”
“Itsestä on pidettävä huolta, että jaksaa.
Perhe, suku ja ystävät antavat voimia.
Ja muiden yrittäjien kanssa on kiva tavata
myös vapaa-aikana. Ylä-Kainuun Yrittäjänaisissa olen löytänyt kivan porukan.
Yhdessäolosta saa voimaa!”
(Lähteenä on osittain käytetty Kainuun Seudun ja Koillismaan Yritysmaailma –lehdessä no
3/2010 ollutta haastattelua)
Eila Säkkinen
Aina ajan tasalla
Tilitoimistotyössä on pysyttävä ajan hermolla
ja seurattava aktiivisesti verolainsäädännön
muutoksia.
“Koulutuksissa olemme käyneet lähinnä
Kajaanissa ja joskus kauempanakin. Olen
myös suorittanut KLT-tutkinnon, mikä on
29
TIEDOTUSPALSTA
Juntusten sukuseuran säätömääräinen kokous
järjestetään 4.-5.8.2012 Hotelli Kajanuksessa, Kajaanissa.
Tarkemmin asiasta seuraavassa kevätkirjeessä. Tervetuloa !
JUNTUSTEN JÄSENREKISTERI JA TUOTEMYYNTI
Hoidan seuran taloutta, jäsenrekisteriä ja tuotemyyntiä.
Jäsenmaksusi on arvokas asia sukuseuran talouden pyörittämisessä.
Jäsenmaksuilla pohjustetaan myös kolmannen sukukirjan valmistumista.
Maksamalla jäsenmaksun saat vuosittain Joululehden ja tietoa seuran tulevista
tapahtumista. Jos jäsenmaksusi on tältä vuodelta vielä maksamatta,
ehdit tehdä sen vielä. Maksaessa on käytettävä viitenumeroa.
Muistathan ilmoittaa osoitteen- ja nimenmuutoksista.
Kannustan hankkimaan seuraamme myös uusia jäseniä.
Sukukirjoja, T-paitoja (sinisiä ja harmaita), sukuviirejä (lipputankoon)
ym. sukutuotteita voi tilata minulta.
Hinnat ja yhteystiedot ovat toisaalla tässä lehdessä.
Toivotan kaikille Iloista Joulunaikaa!
Terveisin Eila Säkkinen
SUKUSEURAN TUOTTEIDEN HINNAT
Sukukirja I
Hinta jäsenille 40 euroa, hinta muille 55 euroa
Sukukirja II
Hinta jäsenille 60 euroa, hinta muille 75 euroa
Sukuviiri
Myydään jäsenille hintaan 65 euroa
Sukupaita
Hinta 12 euroa. Värivaihtoehdot ovat sininen ja harmaa
Kirjekuoret ja lomakkeet
Hinta 0,60 euroa kuori +lomake. Tuotteissa on sukuseuran vaa
kuna
Sukuvaakuna
A4 –kokoinen värillinen vaakunakuva. Hinta 5 euroa
Sukulehdet
Hinta 5 euroa/ kpl vuosien 2007-2011 lehdet. Vanhemmat lehdet 3 euroa
SUKUTIETOJEN TÄYDENTÄMINEN
Sukutietoja kolmatta sukukirjaa varten pyydetään edelleen lähettämään Juhani Juntuselle.
Tarkoitusta varten laadittu lomake on tulostettavissa sukuseuran kotisivulta. Sukukirjojen I ja II
virheet ja puuttuvat tiedot pyydetään ilmoittamaan Juhani Juntuselle. Juhanin yhteystiedot ovat
toisaalla tässä lehdessä.
30
SUKUSEURAN
TOIMIHENKILÖIDEN
YHTEYSTIEDOT
Puheenjohtaja
Marja-Leena Kemppainen Keihäänkärjentie 7, 90420 Oulu, puh. 044 2604290
Varapuheenjohtaja
Pentti Juntunen Luikonlahdentie 1107, 83870 Polvela, puh. 050 5404709
Hallituksen jäsenet
Jukka Eskelinen Eskelisentie 26, 90650 Oulu, puh. 044 3535723
Jorma Juntunen Kelotie 1, 88600 Sotkamo, puh. 045 1336004
Paavo Juntunen Kauppakatu 11 A 8, 74100 Iisalmi, puh. 0400 795925
Rauno Juntunen Kiannonkatu 3 A 1, 89600 Suomussalmi, puh. 0440 615230
(sihteeri) raunok.juntunen@gmail.com
Eila Säkkinen Hirvikatu 5 A, 89600 Suomussalmi, puh. 08-711269, 050 3436307
(taloudenhoitaja) eila.sakkinen@suomussalmi.net
Sukuseuran hallitus, vasemmalta Paavo Juntunen, Pentti Juntunen, Marja-Leena Kemppainen,
Rauno Juntunen, Eila Säkkinen ja Jukka Eskelinen.
Kuvasta puuttuu Jorma
Juntunen
Sukulehden toimitus
Riku Juntunen Linnanpolku 1, 87200 Kajaani, puh. 0500 445331
riku.juntunen@kajaani.net
Kotisivut internetissä ja sukulehden taitto
Juhani Juntunen Kalevantie 36, 89800 Suomussalmi kk, puh. 040 5658571
juhani.juntunen@kotiportti.fi
31
32