Merimieskirkko Sjömanskyrkan

Transcription

6/2013
Merimieskirkko
Sjömanskyrkan
Merimiehen ystävä vuodesta 1882 * Sjömansvännen från 1882
Hyvää Joulua ja
Onnellista Uutta Vuotta
God Jul och
Gott Nytt År
Merimieskirkon joulunumero 2013
30,-
1
Hopeinen kaulariipus
Hopeasepän tekemä hopeinen kaulariipus, ketjulla. Ajaton ankkuririipus sopii
kaulaan ripustettavaksi niin miehelle kuin naiselle.
Tervetuloa tutustumaan Merimieskirkon uusittuun nettipuotiin.
www.merimieskirkko.fi/nettipuoti. Voit tilata myös s. 38 olevalla tilauskupongilla.
Jäsenenä saat kaupasta alennuksen syöttämällä
maksuvaiheessa alennuskoodikenttään MMKJASEN2013
Kaikki parit
45,-
Kengissä Merimieskirkon logo!
Perus-Reino lämmittää ja pitää
varpaat turvassa. Pehmeä kumipohja tasoittaa tallausta. Kudottu
ruutukuosipäällinen, varressa
piilovenyke. Tilava Reino-lesti.
2
Reino, ruskea
koot: 39–46
Avo-Reinot niille, jotka mieluiten suijauttavat tossut jalkaan suoraan takaviistosta ja harrastavat myös "hiihtokävelyä".
3
Avo-Reino,
ruskea koot: 39–46
2
Merimieskirkko 6/2013 Sjömanskyrkan
4
Avo-Reino, musta
koot: 34–43
Sika
S
ika! tiuskaisi ystäväni, kun häntä
jostakin asiasta kiusoittelin.
Mikäpä siinä, ajattelin lausuttua
kohteliaisuutta: onhan se sikakin
pienenä nätti. Siitä olin kasvanut
toki jo ohi, mutta kelläpä kristityllä
kilttiä töpselinokkaa vastaan
mitään oikeasti on.
Mitä nyt silloin tällöin haisee,
sotkee ja örähtelee. Saatta se astua
jonkun varpaillekin ja työntää
kärsänsä sinnekin, minne se ei
kaikkien mielestä kuulu. Se sika siis.
Lapsuuteni maalaiskodissa
kesäksi meille ilmestyi aina porsas.
Sen loputonta touhuamista
ja toisaalta antaumuksellista
löhöämistä oli mukava seurata
aidan reunalla roikkuen. Karheaa
nahkaansakin oli jännä rapsuttaa.
Sen kasvamista toivottiin
me lapsetkin, vaikka pikkusian
suloisuus sen myötä hävisikin.
Joulun alla possu pääsi
karsinastaan pieneksi hetkeksi
vapaalle jalalle, kunnes
kohtasi kohtalonsa kinkkuna
joulupöydässä. Isossa siassa oli
enemmän syömistä, ymmärsimme.
Nykyisiä kaupunkilaislapsia
moinen kotieläimen kohtalo
voi hirvittää, mutta me opimme
jo tuolloin, että kaupan
vakuumipakattukin liha tulee
sikaloista ja maatiloilta.
Meidän kinkkumme oli ainakin
saanut elää täyttä elämää
aitauksessaan monen silmä- ja
käsiparin siitä huolta pitäessä.
Tiesimme, mitä sika oli ahminut
ja ketä me joulupöydässämme
söimme. Lähiruoasta ei tuolloin
vielä puhuttu, vaikka läheinen siitä
oli jo tullut. Itse siasta saatettiin
rupatella pöydässä hyvänkin tovin.
Marko Toljamo
marko.toljamo@merimieskirkko.fi
Tämä merkki kertoo,
että aiheesta on
enemmän lehden
lisäsivuilla netissä.
Nettilehti (pdf) ilmestyy noin viikko
virallisen ilmestymispäivän jälkeen.
toimittajalta
Nyt nettipuodista
sisältö
2Toimittajalta
4
Pääkirjoitus. Ledare
5
Hartaus. Pilapiirros
10Uutisia
11Kolumni
12 Merelliset uskomukset
elävät yhä
15 Kynttilät kuuluvat
jouluun
16 Merimies-Unioni huo
lehtii työhyvinvoinnista
18 Kirkkolaiva
19 Meritaide. Sarjakuva
22Pikkujoulutarina
23 Kerttu Hannilan käsistä
sadat villasukkaparit
24 Silliä suomalaisille
26 Perunoita Hollantiin
27Kirjat
28 I kyrkans skepp
29 Den sista Olympiabåt
30 Jari Piirainen
32 FÅAs arkivmaterial
ordnat i Åbo
33 Merimiehen runo
34 Ett rysligt krig
36 Julbasaren. Reseprästen
38 Havsnära föreställningarna.
40Merimieskirkkouutisia
41Merikohtaloita
42Perhepiiri
43 Yhteystiedot.Kontaktuppgifter
44Elämän
merellä
6-9
Jari Piirainen (ylh. vas.) on työskennellyt Suomen
Meripelastusseuran toimitusjohtajana lähes vuoden
ajan Kyösti Vesterisen (oik.) siirryttyä viettämään
eläkepäiviään. Meripelastusseura panostaa
jatkossakin vapaaehtoisten rekrytoimiseen ja
kouluttamiseen. Suomalaisilla on halu auttaa ja
siihen Meripelastusseura tarjoaa mielekkään tavan.
Entinen yrittäjä Reijo Rautauoma (vas.) on tukenut
vapaaehtoista pelastustyötä sadoillatuhansilla euroilla.
20
Merimieskirkon joulumyyjäiset ovat tältä vuodelta ohi.
Suuret ja sydämelliset kiitokset kaikille myyjäisiin tavalla
tai toisella osallistuneille ja niissä vierailleille. Vuosittaiset
joulubasaarit eivät olisi mahdollisia ilman satoja
vapaaehtoisia. Yläkuvassa Hampurin ja vasemmalla
Lontoon merimieskirkon basaaritiimiä 2013.
Merimieskirkko / Sjömanskyrkan
Merimiehen ystävä / Sjömansvännen
6/2013
131. vuosikerta / 131:e årgången
ISSN 1457-5167
Julkaisija / Utgivare:
Suomen Merimieskirkko ry / Finlands Sjömanskyrka rf.
Päätoimittaja / Chefredaktör:
Sakari Lehmuskallio
sakari.lehmuskallio@merimieskirkko.fi
Toimitussihteeri, taitto /
Redaktionssekreterare, layout:
Marko Toljamo
marko.toljamo@merimieskirkko.fi
Översättningar / Käännökset:
Märta von Schantz
Toimituskunta / Redaktion:
Juthas Christina, Lehmuskallio Sakari (pj.), Malmberg
Thure, Poutanen Pertti, Toljamo Marko, Tukkimäki
Paavo, Valtonen Anne, Varho Liisa
Tilaukset, osoitteenmuutokset ja jäsenasiat /
Prenumerationer, adressförändringar och medlemsäranden:
Albertinkatu 2 B, Albertsgatan 2 B
00150 Helsinki, Helsingfors
Puh./Tel. +358 9 6962 4520
Fax. +358 9 6962 4555
heidy.egger@merimieskirkko.fi
Jäsenmaksu / Medlemsavgift: 50 €
Katso s. 37 Se på s. 37.
Vuosikertahinta 6 numeroa /
Prenumerationspris 6 tidskrifter:
Suomessa/i Finland: 50 €
EU-maihin/till EU länder: 50 €
Muihin maihin/till andra länder: 55 €
Irtonumerohinta / Lösnummerpris:
10,00 € + pst.
Paino / Tryckeri:
Miktor
Kansi / Pärm: Joulupuu. Merimieskirkon
joulukortti 2013. Marko Toljamo.
Lehteen tarjottu tai tilattu aineisto julkaistaan sillä
ehdolla, että se voidaan ilman eri korvausta käyttää
kaikissa lehden uudelleen julkaisuissa tai muussa
käytössä toteutus- ja jakelutavoista riippumatta.
Toimitus ei vastaa tilaamattomasta aineistosta. Mahdollinen palkkio maksetaan julkaisemisen / lehden
ilmestymisen jälkeen.
3
pääkirjoitus / ledare
hartaus
Sakari Lehmuskallio
pääsihteeri
generalsekreterare
Kuulopuheita ja joulua
Armahda
A
P
Marko Toljamo
rmon ja rakkauden
Jumala.
Joulun odotus tiivistyy
näihin päiviin.
Sielumme kaipaa pyhää
hiljaisuutta ja todellista rauhaa
ja riemua.
Jumala, armahda meitä.
Avaa silmämme näkemään,
mitä sinä olet meille valmistanut.
Opeta meitä jakamaan joulun
iloa keskenämme ja antamaan
yltäkylläisyydestämme niille,
joilla on tyhjät kädet
ja joiden elämä huutaa
lähimmäistä.
Tätä pyydämme rakkaan Poikasi
Jeesuksen nimessä.
ääsihteerin kuuluu kuulla MeSokrates 470/469 – 399 eKr.
rimieskirkkojen toiminnasta
neuvoi: Ajatuksen tai toiminnan
monia kanavia pitkin. Useimoikeutus ei perustu siihen, onko se
miten palautteet ovat tämäntapaiyleisesti parjattu tai hyväksytty, vaan
sia: "Sain Amsterdamissa erittäin
siihen, noudattaako se logiikan
hyvää palautetta Vuosaaren kirkon lakeja. Pitää välttää kahta harhakäpalvelusta. (Ystäväni oli käynyt siellä sitystä: että pitäisi aina kuunnella
ja kehui kovasti miten hyvin hänet
yleistä mielipidettä tai että ei tee sitä
otettiin vastaan kätellen ja kerrottiin koskaan.
työstä.)"
Loogista Merimieskirkon toiminJoskus, onneksi harvoin, palaute
nassa ovat arvojen noudattaminen,
on toisenlaista: "Olimme samassa
kohtaamisen ja läsnäolon tärkeys.
paikassa neljä päivää. EnsimmäiseYleistä mielipidettä kuulemme erityinä päivänä kävin lenkillä kirkolla ja
sen tarkkaan, kun Merimieskirkoilla
kutsuin väkeä käväisemään laivalle
vietetään joulua mahdollisimman
ja jätin myös yhteystietoni. Kukaan
perinteisellä tavalla. Siihen kuuluu
ei tullut, eikä mitään yhteyttä otetennen kaikkea kiireetön yhdessäolo
tu."
– se on kohtaamista ja läsnäoloa.
Palaute – myönteinen tai kielteiSiihen sisältyvät myös kaikki joulun
nen – viestii, että Merimieskirkko
koristeet, ruoat ja ennen kaikkea
on tärkeä asia. Tyhjänpäiväisestä ei
tunnelma – ne ovat vieraanvaraikukaan viitsi puhua. Joskus vastasuutta.
vuoroisesti Merimieskirkon asioista
Merimieskirkko on erityisesti
ja työntekijöistä kannetaan huolta,
jouluna koti kaukana kotoa, joillekin
kuten Ines, joka kirjoitti tämän vieskanssakulkijoille se varsinainen koti,
tin: ”Thank you so much for all your jossa varmasti saa kuulla joulun
help. I wish that your Port Chaplain sanoman: Kristus on meille syntynyt.
recovers very soon.”
evl.fi
Hörsägner och julen
G
eneralsekreteraren bör
höra om Sjömanskyrkans
verksamhet genom många
kanaler. Oftast är gensvaren av det
här slaget: ”Jag fick i Amsterdam
synnerlign god respons om servicen på kyrkan i Nordsjö.” ("Min vän
hade besökt den och uttalade sig
berömmande om hur väl han hade
blivit mottagen med handslag och
information om arbetet.”)
Ibland, lyckligtvis sällan är gensvaret ett annat: ”Vi var på samma
plats i fyra dagar. Första dagen
sprang jag en runda till kyrkan och
bjöd folk att komma på besök till
båten och lämnade också kontaktuppgifter till mig. Ingen kom och
ingen tog kontakt.”
4
Gensvar – positivt eller negativt –
meddelar att Sjömanskyrkan är en
viktig sak. Om någonting betydelselöst bryr sig ingen att tala om.
I bland är någon i sin tur bekymrad
om Sjömanskyrkans angelägenheter och medarbetare, som Ines,
som skrev följande meddelande:
”Thank you for all your help. I wish
that your Port Chaplain recovers
very soon.”
Sokrates 470/459 – 399 f.Kr. gav
rådet: Tankens eller handligens berättigande grundar sig inte på om
den är allmänt utskälld eller godkänd, utan om den följer logikens
lagar. Man bör undvika två missuppfattningar: att man alltid borde
lyssna på den allmänna opinionen,
eller att man aldrig gör det.
Det logiska i Sjömanskyrkans verksamhet är efterlevnad av värden,
möten med människor, vikten av
närvaro. Den allmänna opinionen
lyssnar vi särskilt noga till, då vi på
Sjömanskyrkorna firar jul så traditionellt som möjligt. Dit hör framför
allt en samvaro utan brådska – det
innebär att mötas och vara närvarande. Dit hör också alla julprydnader, maträtter, och framför allt
stämningen – de är gästfrihet.
Sjömanskyrkan är särskilt under
julen ett hem långt hemifrån, för
några medvandrare det egentliga
hemmet, där man säkert får höra
julens budskap: Kristus är född åt
oss.
"Varmaan ei mikään
suomalainen merimies
Lontoossa, Hullissa,
Grimsbyssä, Liverpoolissa
tai New Yorkissa tänä
vuonna jää ilman lahjatta
kotomaasta, jos hän
vaan tahtoo tulla niihin
joulujuhliin, joita mainituissa
paikoissa pidetään ja joihin
kukin heistä, olkoon sitte
laivalla tai asukoon maalla,
mahdollisuuden mukaan
kutsutaan."
Merimiehen Ystävä 12/1888.
5
Marko Toljamo
Suomen Meripelastusseuran uusi toimitusjohtaja Jari Piirainen (vas.) ja eläkkeellä vuodenvaihteessa jäänyt edeltäjänsä Kyösti Vesterinen.
Meripelastusseuran toimitusjohtaja Jari Piirainen:
Uskon vapaaehtoistyön
voimaan
24 vuoden työuran urheilujärjestöissä
tehneen Piiraisen veri veti muutaman
vuoden liike-elämäjakson jälkeen
takaisin järjestömaailmaan.
– Rakkaus järjestötyöhön vei voiton,
hän sanoo.
Teksti Sadri Wirzenius ja Marko Toljamo
K
asvatustieteiden maisteri Jari
Piirainen, 53, aloitti Suomen
Meripelastusseuran toimitusjohtajan tehtävissä 1.1.2013
edeltäjänsä Kyösti Vesterisen jäätyä
eläkkeelle. Pestin hän otti vastaan syksyn
”työharjoittelun” jälkeen ja oltuaan sitä
ennen Kuopion matkailupalvelun toimitusjohtajana vajaat kaksi vuotta.
Piiraiselle Seuran toiminta oli aiemmin
tullut yleisluontoisesti tutuksi Trossijäsenyyden kautta. Trossi-jäsenen vene
saa Meripelastusseuran jäsenyhdistyksiltä maksutta apua venematkan keskeytyessä. Ihmishengen pelastaminen vesillä
on puolestaan kaikille avunsaajalle aina
maksutonta.
– Lisäksi eräs hyvä ystäväni sai jo vuosia sitten vapaaehtoisilta meripelastajilta
apua erittäin vakavassa tilanteessa, Pii-
6
rainen kertoo. – Ilman heitä ystävääni ei
todennäköisesti enää olisi.
Uusi toimitusjohtaja suunnitteli jo taloon tullessaan suuntaavansa Seuran eri
kursseille.
– Luotan täysin miehistöjemme ammattitaitoon, enkä kuvittele, että minun siihen
puoleen pitäisi puuttua, mutta haluan saada tuntumaa myös käytännön toimintaan.
Järjestötoiminta tuttua
Piiraisella on vankka kokemus järjestötoiminnan johtamisesta. Hän toimi eri urheilujärjestöissä yhteensä 24 vuoden ajan
aikavälillä 1985–2009: mm. 20 vuotta
Suomen Hiihtoliitossa valmennus- ja johtotehtävissä, joista vuodet 2001–2009 toimitusjohtajana vastaten koko organisaation
johtamisesta ja tuloksien saavuttamisesta.
– Tulin Hiihtoliiton toimitusjohtajaksi
kesäkuussa 2001 oltuani välillä poissa
neljän vuoden ajan Olympiakomitean
ja Suomen Liikunta ja Urheilu ry:n palveluksessa. Aloitus toimitusjohtajana
Hiihtoliitossa ei ollut helppo, sillä takana olivat surullisen kuuluisat Lahden
MM-hiihdot 2001 dopingskandaaleineen.
Hiihtoliitto oli aivan konkurssin partaalla ko. tapahtumien jälkeen, mutta siitä
lähdettiin asioita panemaan kohdilleen
pikku hiljaa. Melko rankkaa aikaa kaiken
kaikkiaan, mutta siltikään päivääkään en
vaihtaisi pois.
– Rakastan urheilua edelleen, mutta en
ole missään luottamus- tms. tehtävissä
tällä hetkellä. Koen antaneeni 24 vuoden
aikana oman panokseni urheilulle ja nyt on
muiden vuoro jatkaa.
Yllätys
työhöntulotarkastuksessa
Alku Meripelastusseurassa toi mukanaan
yllätyksen. Osana työn aloittamista Piirainen kävi työhöntulotarkastuksessa, jossa
häneltä diagnosoitiin elokuun 2012 lopussa kilpirauhassyöpä.
– Leikkaus tehtiin jo syyskuussa 2012,
joten kovin kauan en ehtinyt olla tietoisesti ”syöpäsairas”. Minulla ei ollut mitään oireita eikä vaivoja ennen diagnoosia,
enkä tiennyt sairastaneeni 3–10 vuoden
ajan syöpää.
– Elämänasenteeni on aina ollut, ja tulee aina olemaan, että asioita kannattaa
murehtia vain silloin, jos murehtiminen
muuttaa asiat paremmiksi. Siksi en myöskään murehdi syöpääni tai leikkauksen
myötä halvaantunutta oikeaa äänihuulta
ja osittaista äänenmenetystä. Murehtimisen sijaan käytän tarmoni ko. sairauden ja
äänivaivan hoitoon.
– Sympatiani kaikille vakavia syöpäsairauksia sairastaville on lisääntynyt todella
paljon saatuani vierailla hoitojeni aikana
HUS:n syöpäklinikalla Meilahdessa. Noiden käyntien aikana olen nähnyt monia eri
hoitovaiheessa olevia klinikan asiakkaita
eri ikäluokista. Kokemuksen myötä olen
kokenut olevani jopa etuoikeutettu saadessani sairastaa ”vain” kilpirauhassyöpää, jonka hoitoennuste on erittäin hyvä.
Kilpailukykyinen brändi
Meripelastusseuran toimitusjohtajan työnä on erityisesti yhdistyksen operatiivinen johtaminen, yhteiskuntasuhteiden
hoito, varainhankinnan kehittäminen ja
jäsenyhdistysten ja niissä toimivien vapaaehtoisten meri- ja järvipelastajien tapaaminen, kuunteleminen ja sitä kautta
toiminnan edelleen kehittäminen.
– Pidän työstäni erittäin paljon, sillä
koen voivani hyödyntää urheilujärjestökokemusta tässä järjestössä erittäin paljon.
Lisäksi se, että tulen ”alan” ulkopuolelta
mahdollistaa kyseenalaistavien kysymyksien esittämisen. Aika ajoin on hyvä ravistella vanhoja käytänteitä.
Jari Piirainen uskoo, että Meripelastusseuran vahvuudet riittävät jatkossakin kilpailtaessa taloudellisista resursseista sekä
ihmisten kiinnostuksesta ja vapaa-ajasta.
Lähivuosien suuria haasteita hänen mukaansa ovat Seuran brändin kehittäminen,
vapaaehtoisten rekrytointi ja sitouttaminen
sekä alusstrategian luominen yhdessä yhdistysten, viranomaisten ja rahoittajien kanssa.
– Toimintamme yhteiskunnallisen ar-
von perustelua tulee vahvistaa edelleen,
Piirainen painottaa. – Pelastustilastomme
osoittavat kiistatta, kuinka merkittävää
työtä teemme.
– Tavoitteenamme on toimia pelastusviranomaisten työn tukena ja jatkeena mahdollistaen sen, että mahdollisimman vähän tapahtuisi ihmishenkien menetyksiä
merellä tai sisävesillä ja lisäksi jaamme
tietoa turvallisesta vesillä liikkumisesta.
Vapaaehtoiset keskiössä
– Keskeisessä roolissa toiminnan jatkuvuuden kannalta on henkilöstön eli
vapaaehtoisten riittävyys, niin miehistönjäsenten kuin yhdistysten muissakin
tehtävissä toimivien, Piirainen tähdentää.
– Suomalaiseen perusluonteeseen kuuluu, että kaveria ei jätetä. Halu auttaa on
vahva ja meidän pitää tarjota siihen mielekäs tapa.
Meripelastusseurassa
rakennetaan
parasta aikaa uutta strategiaa vuosille
2015–2020. Piirainen kertoo, että sen keskeiseen rooliin tulee nimenomaan vapaaehtoisuus sekä yksilötasolla että kunkin
jäsenyhdistyksen tasolla.
– Kaiken, mitä Meripelastusseura tulevaisuudessa tekee, tulee palvella vapaaehtoisten hyvinvointia, toimintakykyä ja
intoa. Tällä tavalla varmistamme myös
itse päätehtävän – ihmisten pelastaminen
merihädästä – sujumisen vielä nykyistäkin paremmin.
Vapaaehtoisten rekrytoinnissa tärkeää
on myös, että meripelastusharrastus sopii
sekä miehille että naisille, lähes kaikenikäisille ja koulutustaustasta riippumatta.
Esimerkkinä Piirainen mainitsee pojat,
jotka eivät ehkä menesty teoriapainotteisessa opiskelussa, mutta joita kiinnostaa
tekniikka ja jotka ovat käteviä käsistään.
– Meripelastustoiminta tarjoaa heille tavan osallistua ja onnistua; tehdä jotain tärkeää. Vaikka saattaa kuulostaa kliseiseltä,
niin näin voidaan myös ehkäistä nuorten
syrjäytymistä.
Vapaaehtoistyössä ei ole tarjolla taloudellisia kannustimia. Piirainen näkee
joukkojen motivoimisen keinoksi heidän
arvostamisen.
– Olemalla läsnä, osallistumalla ja
kuuntelemalla. Pitää myös oppia kuulemastaan ja näkemästään sekä jakaa hyviä
käytäntöjä edelleen.
Hyvä yhteistyö keskusjärjestön ja kentän toimijoiden välillä on koko toiminnan
onnistumisen edellytys.
Kun Jari Piiraiselta kysyy, millainen
johtaja hän on yhdellä adjektiivilla kuvat-
tuna, hän vastaa ”läheinen”.
– Annan vastuuta ja luotan ihmisiin.
Hommia tehdään yhdessä ja olen yksi
joukosta. Tittelini nyt vaan sattuu olemaan toimitusjohtaja.
Yhteistyötä Merimieskirkon
kanssa
Meripelastusseura ja Merimieskirkko voivat Piiraisen mukaan tukea toinen toistansa. Jonkin verran yhteistoimintaa jo onkin.
– Säännöllinen tietojenvaihto ja tapaamiset ainakin operatiivisen porukan kesken ovat tarpeen. Ehkä löydämme vielä
lähivuosina tavan, jolla molemmat järjestöt voivat yhdessä tehdä vaikkapa varainhankintaa resurssien vahvistamiseksi.
Hyviä aihioita asiassa on jo olemassakin,
mutta jatkotyöstöä toki tarvitaan.
– Arvostan Merimieskirkon toimintaa
suuresti, vaikka en kaikkia yksityiskohtia toiminnasta tunnekaan. Kuitenkin
vuosikymmenien kokemus on osoittanut
ja todistanut, että toiminnalle on todella
tarvetta yhä edelleen sekä Suomessa että
ulkomailla.
Jari Piiraisen syntymäkoti sijaitsee Kerimäellä (nykyisin osa Savonlinnan kaupunkia), maailman suurimman puukirkon
pitäjässä.
– Kotitalo rakennettiin 1963, ja siellä
vartuimme isän ja äidin hellässä huomassa minä ja neljä muuta sisarusta. Isä oli
ammatiltaan autonkuljettaja ja äiti kodinhoitaja. Isäni nukkui pois 84 vuoden iässä
15.8.2013, mutta äitini elää edelleen yksin
kotitalossamme.
Piirainen on toista kertaa naimisissa ja
hänellä on ensimmäisestä liitosta yksi poika (Topi, 25 v.) ja vaimollaan Pirjolla aiemmasta liitostaan yksi poika (Aleksi, 24
v). Perheeseen kuuluu myös 3-vuotias pojantytär Liina. Pariskunta asuu Lohjalla.
– Vaimoni valmistui juuri lähihoitajaksi
opiskeltuaan uuden ammatin markkinointimerkonomin tutkinnon lisäksi. Hänellä on siis parasta aikaa uuden työpaikan
haku käynnissä uuteen ammattiinsa.
Jari sanoo harrastavansa ulkoilua, mökkeilyä, metsätöitä, hiihtoa ja leivontaa.
Uusimmat perheenjäset ovat kaksi Bostoninterrieriä Martta ja Minttu.
– Koirilta olisi meillä ihmisilläkin oppimista, Piirainen hymyilee. – Koira ei
turhia murehdi, ja on aina yhtä vilpittömän iloinen, kun isäntä tai emäntä tulee
kotiin. Vaikka olisi ollut poissa vain viisi
minuuttia. ■
7
Eiralaisesta eläkeläisestä tuli
meripelastuksen mesenaatti
Seura on uudistamassa toimintansa kannalta keskeistä toiminnanohjausjärjestelmää,
ja rahoittajan nimi tuntuu jo hyvin tutulta:
Rautauoman säätiö. Hinta 285 000 euroa.
Rautauomasta tuli 2010 seuran kunniajäsen numero 2, edellinen oli nimetty 1940-luvun lopulla.
Lentäjät siivilleen
Reijo Rautauoma haluaa tukea hankkeita, joissa rahat menevät varmasti perille. Hän myös suosii vapaaehtoistyötä. Veneenkuva kertoo
yhdestä lahjoituskohteesta: Bågaskärin yhteysveneestä.
Reijo Rautauoma tukee vapaehtoista pelastustyötä,
katastrofivalmiuden kohentamista ja logistiikan koulutusta.
H
elsinkiläinen Reijo Rautauoma, 77, sanoo olevansa "eiralainen eläkeläinen". Siinä
sivussa hän on myös meri- ja
lentopelastuksen mesenaatti, katastrofikaluston lahjoittaja sekä logistiikan tutkimuksen ja koulutuksen suosija.
Lahjoituksensa hän on tehnyt joko
omissa nimissään tai johtamansa Reijo
Rautauoman säätiön kautta. Säätiö on
rahoittanut hankkeita 1,3 miljoonalla eurolla, Rautauoma itse sadoillatuhansilla.
Kummassakin tapauksessa eurojen lähde
on sama eiralainen eläkeläinen.
– En ole halunnut lahjoituksillani nostaa itseäni, vaan olen tahtonut olla esimerkkinä, sillä kyllä niitä ihmisiä on, jotka voivat tehdä samanlaisia lahjoituksia
kuin minä.
Rahankäytössä on myös hyvä muistaa,
ettei hautausmaalle saa mitään mukaansa.
Ja toisin kuin moni muu eläkeläinen Rau-
8
tauoma ei ole hurahtanut golfiin, joten oli
keksittävä jotakin muuta harrastetta.
Sattumalta mesenaatiksi
Meripelastuksen mesenaatti miehestä tuli
"sattumalta". Hän tapasi Suomen Meripelastusseuran toimitusjohtajan ja kysyi,
että "mikä mies sinä olet". Vaikka Rautauoma harrastaa – ei tosin intohimoisesti
– purjehdusta, vapaaehtoista meripelastusta hän ei tuntenut lainkaan.
Kävi ilmi, että Helsingin yhdistys kaipasi uutta alusta.
– Lähdettiin ajatuksesta, että minä maksan sen, Rautauoma sanoo.
No, ihan koko vene ei hänen piikkiinsä
mennyt, mutta hän lahjoitti 150 000 euroa,
kun koko projekti maksoi vajaan miljoonan.
Seuraava pulma oli, että veneeltä puuttui kunnon laituri. Mesenaatti kaivoi ku-
Teksti ja kuvat Paavo Tukkimäki
vettaan 50 000 euron edestä, ja niin oli
lahjoittajan sukunimeä kantavalla aluksella laiturikin. Hän myös lahjoitti yhdistyksen nuorisotoimintaan Buster-veneen,
joka kantaa pojantyttären mukaan nimeä
Aava R.
Meripelastusseuralle valmistui koulutuskeskus Bågaskäriin, ja Rautauomakin
rahoitti hanketta säätiönsä kautta. Keskukselta puuttui yhteysalus, ja taas löytyi
tuttu maksaja: Rautauoma.
– Hinnaksi arvioitiin 70 000 euroa, mutta totuus oli toinen eli 130 000–140 000
euroa, hän muistelee.
– Käydään sota loppuun asti, mies sanoo tuumineensa – ja maksoi laskut. Reijoksi kastetun veneen lopullinen hinta oli
seuran mukaan 170 000 euroa.
– Kuulostavathan nuo veneiden nimet
(Rautauoma ja Reijo) vähän itsekkäiltä,
mutta ei niille säätiönkään nimeä voinut
antaa.
Suomen lentopelastusseura toimii meripelastajien tavoin vapaaehtoisvoimin ja oli
ajautunut pahaan talousahdinkoon. Rautauoma kertoo sijoittaneensa seuran pelastamiseen liki satatuhatta euroa – ja se on taas
siivillään.
Säätiö on lahjoittanut Lapin pelastuslaitokselle kaksi kylmäsuojausperävaunua,
joista kummallakin voidaan hoitaa 120 potilasta. On myös tuetettu MATU- eli matkailijaturvallisuushanketta, jossa koulutetaan
lentokenttien väkeä onnettomuuksien varalle.
Ja jos se Suomenlahdelle povattu säiliölaivahaveri joskus sattuu ja öljyt leviävät
Helsingin rannoille, niin siivousporukalla on
säätiön lahjoittamat suojakäsineet.
Lahjoituskohteet Rautauoma sanoo valinneensa niin, että rahat menevät taatusti perille. Myös vapaaehtoistyö on tehnyt häneen
vaikutuksen.
Hampurin kirkosta jäivät hyvät muistot
H
elsinkiläissyntyisen Reijo Rautauoman sukunimi on niitä, joita syntyi suomalaistamishuumassa: pohjana on Jernström. Isä oli insinööri ja toimi G.W. Sohlbergin tehtaan johdossa Herttoniemessä. Pojasta piti tulla insinööri, ja jo 12-vuotiaana
hän harjoitteli tehdastöitä.
Keskikoulun nuori mies kävi Norssissa, mutta sen jälkeen veri veti muualle eli Helsingin liikemiesten kauppaopistoon. Rautauoma epäilee, että liiketalousgeenit olivat
äidin perintöä, eikä geenien kutsua ole tarvinnut tippaakaan katua.
Saksantaitonsa ansiosta Rautauoma pääsi opiston kautta reiluksi vuodeksi Hampuriin Suomen konsulin huolintafirmaan 1958. Hän tutustui suomalaisiin laivoihin, merenkulkijoihin, paikallisiin ja suomalaiseen merimieskirkkoon, joka toimi Ruotsin kirkon
tiloissa, kun omia ei vielä ollut. Kirkosta jäivät myönteiset muistot: se oli tukikohta
ja kohtaamispaikka, joka tarjosi yhdessäoloa "ilman että heti lyötiin virsikirja käteen".
Rautauoma sanoo, ettei hän ole ahkera kirkkovieras, mutta Hampurissa kuvioon
kuuluu käynti kirkolla.
Rautauoma palasi Suomeen pomoksi Huolintakeskukseen, mutta pian hän oli taas
suuren saksalaisen huolintafirman kutsusta Hampurissa alaa oppimassa. Samalla
hän loi elintärkeää kontaktiverkkoa, kun kaupungissa juoksi monenmoista johtajaa ja
kauppaneuvosta.
Rakel Wihuri kutsui Rautauoman johtajaksi Merihuoltoon lupaamalla tuplapalkan.
Sen jälkeen ansiolistalta löytyy johtotehtäviä yhtiössä kuten Nordcarrier, Railship,
Polarexpress ja Merikiito, kunnes 1985 varastossa tuli "sattumalta" vastaan tuttu mies,
suojakäsineitä tuovan Famon Oy:n omistaja.
"Osta tästä pojillesi firma", kuului tarjous. Rautauoma osti, ja hänestä tuli työsuojeluvälineyhtiön omistaja ja toimitusjohtaja. Jäädessään 2006 eläkkeelle Rautauoma
myi yhtiönsä, ja kaupasta saatuja miljoonia hän nyt lahjoittaa.
– Eikä hellitetä pätkääkään, vaan näillä evillä mennään! ■
Logistiikka on elinehto
Rautauoma teki vuosikymmeniä töitä huolinta- ja kuljetusbisneksessä, joten ei lie yllätys, että hänen säätiönsä tukee logistiikan
(materiaali- ja tietovirtojen hallinnan) tutkimusta ja koulutusta.
Alalle tehtiin kaivattu oppikirja, jota jaettiin ilmaiseksi oppilaitoksille ja opintonsa
aloittaville. Säätiön ylläpitämä Logistiikan
Maailma -nettisivusto aukesi helmikuussa ja
kerää yli 10 000 kävijää kuukaudessa.
– Satsaus logistiikkaan ei ole testamenttini,
vaan osoitus asian tärkeydestä: sitä on kehitettävä, jotta me selviäisimme jatkossakin. ■
Rautauoma lahjoittaa yrityskaupoista
saamiaan varoja
hyvään tarkoitukseen. Tauluun hänen seinällään on
ikuistettu Helsingin
satamaa.
9
Busanin merimieskirkolla sanaa, skypeä ja susheja
M
Pastori, TT Simon C. Ro albassaan ”miehistöinsä” kanssa sekä Skotlannin episkopaalisen
kirkon edustajina pastori Colin Sibley ja Elspeth Davey osallistuivat palvelukseen. Kirkon
tiedotuskeskuksen tiedotuspäällikkö Iiris Kivimäki (oik.) osallistui jumalanpalvelukseen
sattumalta huomattuaan Mission to Seamen -kyltin lähes sadan kirkkokyltin joukosta.
Sunnuntaina vietettiin jumalanpalvelusta paikallisissa kirkoissa.
erimieskirkko on ketterä EteläKorean Busanissakin. Anglikaanipastori Simon C. Ro
vaihtoi vesiautomaattiin ison juomapullon
kanttiinissa sujuvasti albassaan. Burmalainen merimies sai syödäkseen kirkkosusheja jumalanpalveluksen jälkeen. Samalla hän esitteli kirkkoa skypen avulla
tyttöystävälleen, joka osallistui jutteluun
joukon kanssa.
Kirkkojen maailmanneuvosto kokoontui Etelä-Korean Busanissa marraskuun
alussa. Kokoukseen osallistui yli 3 000
kirkkojen edustajaa anglikaanisista, ortodoksisista, luterilaisista ja protestanttisista kirkoista.
Anglikaanien Flying Angel -merimieslähetyksellä on ollut Busanissa merimieskirkko jo 39 vuotta. Busan on maailman
viidenneksi suurin satama.
Tulevaisuuden haasteina merimiespastori Simon C. Ro pitää sataman siirtymis-
I
lma on raskas kuumuudesta. Lokakuinen iltapäivän aurinko paahtaa edelleen polttavasti Espanjan Torreviejan
laitamilla.
Vuokrattu punainen pikkubussimme
seisahtuu Norjan prinsessa Märtha Loisen mukaan nimetyn kirkon eteen. Hän
toimii kirkon virallisena suojelijana. Hän
myös osallistui sen vihkitilaisuuteen kunniavieraana tasan 9 vuotta sitten 17. lokakuuta 2004. Kirkko on arkkitehtuuriltaan
moderni ja suuri, isossa ruoka- ja jumalanpalvelussalissa on käy kuhina. Torstaisin kirkolla on norjalainen lou-
10
nas, jonka ansiosta paikalla on suuri määrä asiakkaita. Arviolta paikalla on nytkin
toista sataa nälkäistä suuta. Pääosin ruokailuun osallistuvat ovat eläkeläisiä, mutta muutama lapsiperhekin on joukossa. Lapsiperheiden vähyyttä selittää vierailumme ajankohta torstai-iltapäivänä.
Lapset ovat koulussa ja ainakin osa vanhemmista käy töissä.
– Norjalaisilla on Torreviejassa oma
koulunsa. Siellä opintojaan tekee toista
sataa oppilasta, kertoi kirkon johtaja, vanhempi pastori (senior pastor) ja koko Espanjan työnvetäjä (president) Dag Magnus Hopstock Havgar.
Istumme hänen ilmastoidussa huoneessaan. Ovesta pääsee sisään ja ulos vain
jos tietää näppäillä oikean koodin sähkölukkoon. Pastori Dag Magnus Hopstock Havgar
on työskennellyt muutaman vuoden Espanjassa. Tätä ennen ulkomaan kokemusta hän on kartuttanut Pohjois-Amerikassa.
tä kauemmas keskustasta. Samoin hän
pohtii, miten puhelinlähetyksen on korvannut wifi-lähetys.
– Identiteetti on meille tärkeää. Me tiedämme, että toimimme kirkkona, mutta
miten se välittyy merenkulkijalle, joka
tulee etsimään usein vain langatonta nettiyhteyttä. Miten osaamme kuunnella ja
välittää olemassaolollamme kirkon sanomaa? kysyi Simo C. Ro.
Iiris Kivimäki
Kirkkojen maailmanneuvosto (KMN) on kristillisten kirkkojen kansainvälinen yhteistyöelin,
jonka päämaja sijaitsee Sveitsissä Genevessä.
KMN:oon kuuluu 349 kirkkoa yli 120
maasta. Se perustettiin toisen maailmansodan jälkeen vuonna 1948 Amsterdamissa toteuttamaan ekumeenisen liikkeen päämääriä.
O
olannin sota oli kauhea – se tiedetään ja muistetaan Suomen rannoilla.
Elävää muistitietoa Krimin sodasta (1854–1856), joka
myös Oolannin sotana tunnetaan, on säilynyt paitsi kuulussa Oolannin sota -laulussa, myös arkkiveisuissa.
Perämeren rannoilla liikuskeli sodan aikana englantilainen laivasto-osasto, joka teki tuhojaan Raahessa ja Oulussa. Kokkolasta
engelsmannit saivat lähdön, samoin Kuivaniemen Vatungista.
Arkkiveisu määrittää englantilaisten höyryfregattien ja korvettien saapumisen ajankohdan Ouluun.
”Vuonna tuhatta kaheksansattaa
nelijä kuuttakymmentä,
kesäkuussa kuluneessa,
ensi päivän iltapuolla
tuli tänne tuorustaina,
enkesmanni ennen helluntain pyhiä.”
– Norjan Merimieskirkko on panostanut suuresti Espanjaan. Pelkästään Costa
Blancan alueella asuu noin 30 000 norjalaista, Aurinkorannikolla ja muualla Espanjassa vielä paljon enemmän.
Norjalaisten suuresta määrästä kertoo
myös se, että 40 % koko Norjan Merimieskirkon vuosibudjetista käytetään Espanjassa (euromäärältään Espanjan osuus
on noin 3,5–4 miljoonaa euroa/vuosi).
Kirkkoja on yhteensä 7 ja työntekijöitä on
sen mukaan.
Toimintaakin on paljon: diakoniatyötä,
kirkollisia toimituksia, espanjan kulttuurin ja kielen opetusta, lapsi- ja perhetyötä, erilaisia kerhoja ja konsertteja... Työn
sisältö ja monipuolisuus on vakuuttavaa.
Ihmiset ovat ystävällisiä ja iloisia. Kaikesta tulee sellainen vaikutelma, että kyllä norjalaiset osaavat hommansa.
Muistan opettajani Eini Jussilan kuvailleen meille Martinniemen koulun alaluokkalaisille suorastaan vertahyytävin sanoin englantilaisten tekemiä tuhoja, ryöstöjä, tulipaloja ja muita kauheuksia.
Tiukasti perinteistä kiinni pitävä, isänmaallinen opettajani laulatti
meillä tiheään ”Oolannin sotaa”.
Kenties tuon ikäpolven opettajille oli seminaarissa tai missä lie
iskostettu mieliin Oolannin sota -laulun tärkeys. Kuulin näet hiljattain tuttavani kertomuksen Oulun Hietasaaren kansakoulusta
1950-luvun lopulta. Siellä opettaja Veikko Kess piti laulua niin tärkeänä, että aloitti sitä laulattaen lähestulkoon tunnin kuin tunnin.
Yllättävää kyllä englantilaisista on jäänyt rannikkoseudun ihmisten mieliin myös myönteisiksi luonnehdittavia muistoja. Lapsuudessani Kiiminkijokisuun vanhat kalastajat kertoivat, kuinka
rannikkoväylällä liikuskelleiden englantilaisten sotalaivojen kanssa käytiin kalakauppaa. Mistään kirjasta en ole saanut vahvistusta
tuolle tiedolle. Niissä kuvaillaan yhtäpitävästi vain englantilaisten
tuhotöitä.
Luen työni takia usein vanhoja sanomalehtiä. Niistä löytyy hyviä
novellien ja kertomusten aiheita sekä erinomaista pikkutietoa entisajan elämän menosta. Käteeni osui elokuun 20. päivän Kaleva vuodelta 1944. Siinä on laaja artikkeli, jossa haukiputaalainen 90-vuotias Reeta Vahtola esittelee Vahtolan talon hopeista kerma-astiaa
ja hopealusikoita kertoen samalla miten niiden historia kytkeytyy
englantilaisten sotalaivojen vierailuun Perämerellä Oolannin sodan
aikana.
”Kun laivasto oli pysähtynyt näille seuduin, meni talon silloinen isäntä veneellään erään sotalaivan luo myymään lohia, jotka
merimiehet nostivat koukuilla laivaan, pudottaen samalla maksuksi
veneen pohjalle suurikokoisia hopearahoja, joista kerma-astia ja lusikat sitten oli tehdyt.”
Luettuani nuo rivit muistin kalastajien kertomukset lapsuudessani. Kyllä heidän perimätiedossaan taisi olla totta ainakin toinen
puoli.
Teksti Jarmo Karjalainen
Kuva Onni Piisilä
Joni Skiftesvik
Norjan Merimieskirkko tekee laajasti
työtä Espanjassa
Suomen Merimieskirkon
sosiaalikuraattorit
olivat koulutusmatkalla
lokakuussa neljä päivää
Espanjassa. Matkalla käytiin
tutustumassa muutaman
sisarkirkkomme toimintaan.
Perimätietoa Oolannin sodasta
Norjan Merimieskirkon vanhempi pastori
ja Espanjan työnvetäjä Dag Magnus Hopstock Havgar ja Suomen Merimieskirkon
diakoniajohtaja Jarmo Karjalainen.
11
kolumni
KMN:n yleiskokous Etelä-Koreassa:
Älä koskaan sytytä tupakkaa kynttilästä
Laivass
a ei saa
viheltä
ä
Älä vaihda aluksen nimeä
Älä vahingoita albatrossia tai lokkia
Merellisiä uskomuksia on
uskomattoman paljon.
Kaada viiniä
laivan kann
elle
Delfiinit ottavat suojelukseensa
n kaulusta
miespuvu
Kosketa meri
Älä avaa sateenvarj
oa laivan kannella
Teksti Liisa Varho
”M
ä jään maihin ens perjantaina. Jos ei tuule.”
Näin oli eräällä merimiehellä tapana sanoa.
Suunnitelmissa oli aina pieni varaus: ”jos
ei tuule.”
Tuuli on ollut erityisesti purjelaivojen
aikaan hyvin merkityksellinen asia merenkulussa. Se on ehkä tärkein merellisen
magian kohde. Myrskyä pelättiin, mutta
myös tuulen loppuminen oli huono asia.
Kun alus oli päiväkausia lillunut pläkässä,
alettiin tuulta kutsua viheltämällä ja muutenkin tuulen ääniä jäljittelemällä.
Näihin päiviin on säilynyt uskomus,
että laivassa ei saa viheltää. Uskotaan,
että se voisi nostattaa myrskyn.
Tuuleen liittyy monenlaisia taikojakin.
Ajateltiin, että noidat voivat hallita tuulia
ja yleensä luonnonvoimia, ja niinpä heiltä
ostettiin tuulta ”tuuliköysillä”, joissa oli
tavallisesti kolme solmua. Solmuja avaamalla saatiin sopivaa tuulta.
Tällainen noituus yhdistettiin erityisesti
suomalaisiin ja lappalaisiin, heillä katsottiin olevan erityisiä taitoja hallita tuulia.
Varsinkin englantilaisessa ja amerikkalaisessa kirjallisuudessa esiintyy mainintoja
suomalaisten noitavoimista.
Kun kerran suomalaiset osasivat hallita
tuulia, oli helppoa tehdä heistä syntipukkeja, jos tuulet eivät olleet suotuisia. Syntipukki oli laivan ”Joona”, joka raamatullisen esikuvansa mukaan saattoi tulla jopa
12
mereen heitetyksi. Tämä ”Joona” saattoi
olla myös joku laivan miehistön jäsenistä.
Matkustajista taas epäonnea toivat erityisesti naiset, asianajajat ja papit! Miten
olisi silloin mahtanut sujua laivakuraattorityö?
Taikausko on onneksi melkoisesti vähentynyt, mutta pisimpään se on säilynyt
ammateissa, joissa luonnonvoimilla on
suuri merkitys, kuten juuri merenkulussa.
Tarinoissa perinteet elävät, ja tarinankertojia on aina merellä arvostettu. Legendat
syntyvät asioista, joista on vain vähän tietoa.
Albatrossi, sinun sielusi
kukaties
Lähes kaikki tuntevat albatrossiin liittyviä
uskomuksia. Sitä on sanottu sekä hyvän
onnen että huonon onnen linnuksi. Albatrossia ei saa tappaa, sillä siinä saattaa
elää kuolleen merimiehen sielu, joidenkin
tarinoiden mukaan sellaisen merimiehen,
joka ei ole saanut kunnollisia hautajaisia.
Joka tapauksessa albatrossin vahingoittaminen tuottaa epäonnea, tappaminen
loukkaa kuolleita ja eläviäkin merimiehiä.
Sen sijaan albatrosseja pyydettiin verkoilla lintua vahingoittamatta. Merimiehet sitten vuorotellen levittelivät sen komeita siipiä, mistä on valokuvia muistona
monen merimiehen merimiesarkussa.
Lintuihin liittyy muitakin uskomuksia.
Lokinkaan tappaminen ei ole suotavaa,
sillä siinä saattaa elää merelle kadonneen
merimiehen sielu. Pääskysten näkeminen
meren yllä taas oli hyvä merkki: pääskyset ovat maalintuja, joten maata on jossain lähellä. Sen sijaan kuovin näkeminen
tietää huonoa onnea, samoin merimetson
havaitseminen. Tästä merimetsosta taitavat saariston asukkaat olla samaa mieltä!
Delfiininen uiminen laivan lähellä tietää hyvää onnea. Delfiinit ovat kalastajien
pyhiä ystäviä. Kun delfiinit uivat lähelläsi,
olet heidän suojeluksessaan.
Yllättävää kyllä, musta kissa laivalla
tietää hyvää onnea, sen vuoksi niitä haluttiin laivakissoiksi.
Tuurilla ne isotkin
laivat seilaa
Onni ja epäonni olivat tärkeitä asioita
merellä. Onni on nähty rajallisena luonnonvarana, jota on maailmassa vain tietty
määrä. Ja sitä onnea tietenkin haluttiin
omalle allukselle mahdollisimman paljon. Viinin kaataminen laivan kannelle
tuo hyvää onnea, samoin merimiespuvun
kaulukseen koskeminen. Ilmankos meripoikia niin halataan! Sen sijaan laivaan
mennessä piti välttää punatukkaisia naisia.
Jaa, tiedän laivan, jossa heti ensi kättelyssä tapaa punatukkaisen, pirtsakan
purserinapulaisen, joka hymyssä suin
toivottaa hyvää matkaa. Ja perinteestä
tietämättömät matkustajat risteilevät onnellisina.
Tuli myös katsoa, milloin laivan oli sopivaa lähteä merelle. Matkaa ei sopinut
aloittaa huhtikuun ensimmäisenä maanantaina, ei myöskään elokuun toisena
maanantaina tai joulukuun 31. päivänä.
Myös perjantai, ja erityisesti 13. päivä
laivan lähtöpäivänä tiesi epäonnea. Tuona
päivänä lähtevä laiva ei koskaan saapuisi määräsatamaan tai se kohtaisi ainakin
kovia koettelemuksia. Samoin jos laiva
maalattiin mustaksi vieraassa satamassa,
oli se tuhoon tuomittu.
Joskus heitettiin kolikko mereen, millä
ostettiin hyvää onnea. Olen kuullut, että
joskus aluksen köliin tai keularankaan
naulattiin jo alusta rakennettaessa kolikko
tuomaan onnea.
– Suvun kaljaaseissa oli kolikko köliin
piilotettuna, vahvistaa merikapteeni Ari
Malmi.
– Purjealuksen keulakuvan vahingoittumisen pitäisi olla huono enne tulevasta.
Vähän uudempaa perua on sateenvarjo,
jonka aukaiseminen laivan kannella tuo
huonoa onnea. Huonoa onnea tuo myös
tupakan sytyttäminen kynttilästä: silloin
merimies kuolee.
Naisella naisen nimi
Laivan nimeen liittyy myös erilaisia uskomuksia. Entisajan merimiesperinteen
mukaan tuodakseen hyvää onnea aluksen
P.S. Kiitos myös merikapteeni Mikko
nimen piti olla kolmitavuinen naisen nimi. Laurénille ja yliperämies Sakari Saarelle
Sen piti päättyä a:han ja kirjaimia oli mie- hyvistä vinkeitä!
lellään oltava pariton määrä. Tavan selitys saattaa piillä siinä, että kolme tavua oli
merellä helppo huutaa ja kuulla.
Piilota kolikko köliin
Yhä edelleen sanotaan, että aluksen
nimen vaihtaminen kääntää sen hyvän
Heitä kolikko mer
onnen huonoksi. Netistä huomasin, että
een
purjehtijat kyselevät siellä, miten saisi
onnen kääntymään taas hyväksi, kun tuli
vaihdettua veneen nimi.
Suomessa ainakin ahvenanmaalainen
merikapteeni ja laivanvarustaja, merenkulkuneuvos Gustaf Erikson säilytti laivoillaan niiden vanhat nimet sen jälkeen,
kun oli kerran vaihtanut eräälle alukselleen nimen. Tämä alus haaksirikkoutui
ensimmäisellä matkallaan.
Kiitos työmme tukemisesta!
– Laivat ovat merimiesperinteen mukaan naisia, koska ne ovat muodoiltaan
Soita numeroon:
kauniita, arvaamattomia ja vaikeita ohja0600 12 606
ta, arvoituksellisia, kalliita ylläpitää, tar(10,62 € + pvm.)
vitsevat miehen ohjausta, voivat olla syy
miehen tuhoon jne. Merimiehellä, joka
Lähetä tekstiviesti:
vietti paljon aikaa laivalla, jota huoltaa
10E TUKI
ja korjaa, katsottiin myös olevan laivaan
numeroon 16588
yhtä kiinteä suhde kuin naiseen. toteaa
merikapteeni Ulf-Peter Lindström.
Keräyslupa 2013
Voi kai sen noinkin sanoa.
2020/2012/3776.
Poliisihallitus 7.12.2012.
Ajattelin lähteä viikoksi merelle. Jos ei
ÅLR 2012/7945 Ålands lanskapsregering,
tuule. ■
3.10.2012
13
Joulukuu on kynttilöiden vuodenaika
Merenkulkijoiden
tukena
Kynttilät olivat tärkeitä
valonlähteitä ennen
sähkövalon aikaa. Nykyään
kynttilöitä ja myös ulkotulia
käytetään tuomaan
juhlavuutta ja tunnelmaa.
Marko Toljamo
M
erimieskirkko edistää merenkulkijoiden hyvinvointia ja
turvallisuutta monella tapaa.
Laivakuraattorityössä seilataan alusten mukana ja eletään arkea merenkulkijoiden kanssa kuunnellen ja keskustellen. Vaikka
työolot laivoilla voivat olla hyvät, voi työpaikka olla yksinäinen
ja eristynyt. Työskentely laivalla on usein kiireistä. Erityisesti
matkustaja-autolautoilla tehokkuuden vaatimukset korostuvat,
mikä altistaa uupumukselle ja stressille.
Kotimaan ja ulkomaan satamissa käymme laivoilla ja kutsumme merimiehiä käymään kirkoilla. Merenkulkijat voivat olla pitkänkin aikaa poissa kotoaan ja läheistensä luota. Silloin ikävä
ja huoli voivat kasvaa niin, että ulkopuolinen keskusteluapu ja
kuuntelija tulee tarpeeseen. Yksi pitkään jatkuneista perinteistä
on merenkulkijoille joulun alla jaettavat paketit, joista löytyvät
villasukat lämmittävät paitsi jalkoja myös mieltä.
Merenkulkijoiden työhön liittyy riskejä, eikä onnettomuuksilta
voi aina välttyä. Merimieskirkon vahvaa osaamisaluetta on krii-
sityö. Merimieskirkon laivakuraattorit ja kirkkojen työntekijät
toimivat henkisen huollon tehtävissä laivoilla tapahtuneiden onnettomuuksien jälkihoidossa.
Viime vuonna kohtasimme 30 470 merenkulkijaa ja 244 530
muuta liikkuvaa ihmistä. Tukeaksemme jatkossakin liikkuvia ihmisiä tarvitsemme apuasi. Kiristyvä talous näkyy Merimieskirkonkin toiminnassa, joka perustuu yksityisten ja yhteisöjen tukeen.
Tee lahjoitus ja olet mukana varmistamassa työtämme niin
merenkulkijoiden kuin muidenkin liikkuvien ihmisten parissa!
Lämmin kiitos tuestasi!
Jaana Rannikko
johtava laivakuraattori
Kiitos lahjoituksestasi!
• • • •
15€
20€
30€
muu summa
Keräysluvat 2013
2020/2012/3776. Poliisihallitus, 7.12.2012.
Åland: ÅLR 2012/7945 Ahvenanmaan maakuntahallitus, 3.10.2012.
45450
14
Kynttilöitä on eri malleja,
värejä, kokoja, hajuja...
E
uroopassa kynttilätraditio on Havin asiantuntijoiden mukaan ollut vahva jo antiikin Roomassa ja
siirtynyt kirkollisen traditioon sekä ennen
kaikkea jouluun.
Loppusyksystä kynttilät palavat Suomessa pyhäinmiestenpäivän aikaan
haudoilla, ja joulukuussa valittava Lucia-neito kantaa päässään hienoa kynttiläkruunua Helsingin tuomiokirkon portaita alas laskeutuessaan. Itsenäisyyspäivänä
Suomessa perinteisesti palaa ikkunalla
kaksi kynttilää.
Kynttilä sopii kaikkiin perhejuhliin ja
kirkollisiin tilaisuuksiin. Kynttilä juhlistaa niin perheaterian kuin kahdenkeskisen
illallisen puhumattakaan leikki-ikäisen
syntymäpäiväkutsuista
kakkukynttilöineen. Myös isot ja värikkäät pöytäkynttilät ovat säilyttäneet suosionsa. Niin ikään
ulkokynttilöiden käyttö ulkolyhtyjen
myötä on lisääntynyt.
Muuten, mikäli kynttilän liekki lepattaa,
se yleensä myös savuttaa, ja tällöin sydänlankaa kannattaa lyhentää. Parhaimmillaan sydänlanka on 7 mm pituisena.
Valonlähteestä
tunnelmantekijäksi
Ennen vanhaan kynttilöitä voitiin kodeissakin valaa, kun oli eläintalia, josta saatiin
steariinia. Nykyisin steariinia tulee myös
palmuöljystä ja parafiinia öljyteollisuudesta. Kolmas perinteinen raaka-aine on
mehiläisvaha.
Kynttilöiden valaminen oli vaativaa,
mutta myös antoisaa ja luovaa työtä.
Joulukynttilöiden ja kaikkien muidenkin jouluvalmistelujen piti olla tehtyinä Tuomaan päivään (21.12.) mennessä.
Jouluksi kaivettiin myös esille kaikkein
kauneimmat kynttiläjalat. Nykyisin kuusenkynttilät ovat turvallisuuden vuoksi
useimmiten sähköllä toimivia.
Kynttilän edeltäjiä valonlähteenä
Suomessa olivat päreet, takat ja erilaiset itse tehdyt lamppuversiot. Sähkövalon tulo kotitalouksiin ja yhteiskuntaan
laajemminkin 1900-luvun alkupuolella
vähensi jälleen kynttilävalon tarvetta.
Nykyisin kynttilöitä käytetään paljon
tunnelmantekijänä ja sisustuselementtinä.
Ei pidä unohtaa myöskään kynttilöiden
merkitystä kotitalouden varavalona, jos
kova keli vie sähköt.
Havi näyttää tietä
Havin kynttilätehdasta voidaan pitää Suomen ensimmäisenä kemian teollisuuden
laitoksena. Marraskuussa 1829 kuvernementtisihteeri ja tukkukauppias Anton
Alfthan aloitti kynttilöiden tuotannon
perustamalla tehtaan Johannekseen Karjalan kannakselle. Sittemmin, laajennuksen jälkeen, tehtaat siirrettiin Viipurin lähistölle Havin kaupunginosaan, josta tuli
nimi Oy Havi Ab:lle.
Kuluvana syksynä Suomessa on tuotettu kynttilöitä jo 184 vuotta, ja Havi on
edelleen Suomen suurin kynttilätehdas.
Alalla paljon myös pienyrittäjiä ja käsityöläisiä, mutta Havin valikoimat lienevät
kaikkein laajimmat.
Kynttilä on saanut merkityksensä myös
nykyaikaisessa SI-järjestelmässä, jossa
kandela (cd) on mittayksikkö valon voimakkuudelle eli intensiteetille. Yksi kandela vastaa suurin piirtein yhden tavallisen
kynttilän (latinaksi candela) valon voimaa.
Tuohus on ortodoksinen
kirkkokynttilä
Heinävedellä oleva Lintulan nunnaluostari on vastannut Suomen Ortodoksisen
kirkon kynttilätuotannosta vuodesta 1967
eli lähes 50 vuoden ajan. Tuohuksia eli
kirkkokynttilöitä valmistetaan vuosittain
7 000–8 000 kg Englannista tilatusta mehiläisvahasta, joka on raaka-aineena ortodoksisen käsityksen mukaan riittävän
luonnonmukaista ja puhdasta.
Myös Valamon luostarissa valmistetaan
tuohuksia omaan käyttöön sekä myytäväksi luostarikaupassa ja Helsingissä olevassa Tuohus-myymälässä.
Lintulasta kynttilöitä lähetetään tilauksesta ortodoksisille seurakunnille ympäri
Suomen. Myös jotkut luterilaiset seurakunnat tilaavat tuohuksia käyttönsä. Matkailijoille ne ovat mieluisa ja hyväntuoksuinen muisto luostarista.
Luostarin suuri kynttiläkone on ollut
käytössä kohta 25 vuotta, ja kynttilätehtaassa työskentelee 4–5 nunnaa. Luostarin talkoolaiset auttavat laadunvalvonnassa ja pakkaamisessa.
Tuohuksen voivat kirkossakävijät laittaa ortodoksisessa kirkossa olevien ikonien edessä oleville telineille palamaan.
Palava tuohus kuvaa rukousta, tuohuksen
valo hengellistä valistusta ja sen puhtaus
rukoustunteita ja -toiveita.
Teksti ja kuva Anne Valtonen
Artikkeliin on saatu taustatietoja Havin
kynttilätehtaalta
markkinointipäällikkö
Salla Kivinen-Luokomaalta ja tuotekehitysasiantuntija Maria Laaksonheimolta.
15
Merenkulku on välttämättömyys
Anne Valtonen
säännelty ja
valvottu ala
kohdistuu pääasiassa työsuojeluasioihin
ja ITF (International Transportworkers
Federation) -tarkastuksissa ollaan tekemisissä mukavuuslippulaivojen tarkastusten
ja palkka-asioiden kanssa.
Mukavuuslippualuksissa
miehistön
palkat jäävät monesti maksamatta tai
voivat olla alle kaikkien sopimusten.
ITF-tarkastajan tehtävänä on tällöin laivan rantauduttua satamaan lukea laivan
kapteenille sen verran tiukat rätingit, että
varustamo lähettää maksamattomat palkkarahat työntekijöille.
Laivatarkastuksessa Minkkinen menee ensin laivan kapteenin luo ja pyytää
nähdä laivan dokumentit eli laivan omistajaan, työsuhteisiin, rahtaajaan, työsopimuksiin ja palkkakirjanpitoon liittyvät
asiakirjat.
Seuraavassa vaiheessa toimitsija juttelee merimiesten kanssa elämästä laivalla:
olosuhteista, työskentelystä, työturvallisuudesta ja kaikenlaisista arkisistakin
Työhön turvallisuutta ja
hyvinvointia
kyisin laiva kelluu museona Aurajoessa.
Kansipäällystön opintoja, vuorotellen
työkokemuksen kanssa, riitti kapteenin
pätevyyteen saakka, vaikka hän sanookin
seilanneensa aina perämiehen tehtävissä
Finnlinesin Euroopan- ja Atlantin-liikenteessä. Merimiehenä tuli nähtyä myös
Pohjois-Amerikka ja Afrikan länsirannikko.
Vuonna 1985 Minkkinen aloitti laiva- ja
satamapuolen työsuojelutarkastajana ja
2004 Merimies-Unionissa nykyisissä tehtävissä.
Minkkinen käy säännöllisesti myös merenkulkujärjestö IMOn kokouksissa Lontoossa osana Suomen delegaatiota.
Suomessa Merimies-Unioni on merimiesten edunvalvoja, ja työehtosopimus on
tärkeä ammattiliiton jäsenyyden tuoma
etu. Toiminnassaan Merimies-Unioni pitää keskeisenä tehtävänä huolehtia vaativissa laivaolosuhteissa työskenneltäessä
työturvallisuudesta ja työhyvinvoinnista.
Merimies-Unionin jäsenet työskentelevät esimerkiksi kansi- ja konepuolen
tehtävissä sekä keittiössä. He voivat olla
myös myymälä- tai ravintolahenkilökuntaa tai muusikoita.
Nykyaikana merimiehen tulisi olla
omatoiminen ja itsenäinen, tietysti myös
Teksti Anne Valtonen
monitaitoinen. Lähes itsestäänselvyytenä
voisi pitää englannin kielen taitoa, vaikka
siinäkin kuulemma joskus on korjaami- www.trafi.fi/merenkulku
sen varaa.
www.smu.fi
Suomalaiset merimiehet ovat Ilpo
Minkkisen näkemyksen ja kokemuksen
Globaali toimiala
Marko Toljamo
M
Merimieskirkko on tullut Ilpo Minkkiselle vuosien varrella tutuksi. Hän kertoo arvostavansa Merimieskirkon toimintaa. Siinä on tiettyjä yhtymäkohtia omaan toimitsijan
työhön, kun molempien päämääränä on auttaa ja tukea sekä suomalaisia että ulkomaalaisia merimiehiä.
S
uomen Merimies-Unionin työsuojelusihteeri Ilpo Minkkinen
tuntee merenkulun tämänhetkiset paineet. Lähtökohtana on,
että merenkulku on hyvin kilpailtu ala.
Varustamot pyrkivät vähentämään kustannuksiaan ja parantamaan työn tehokkuutta. Laivoihin tulee sekamiehityksiä,
joka tarkoittaa, että suomalaisten työntekijöiden lisäksi samassa aluksessa on
myös ulkomaalaisia, EU:n ulkopuolelta
pestattuja merimiehiä. Tässä yhteydessä
puhutaan usein myös halpatyövoimasta
ja määräaikaisista työsuhteista, jotka kestävät 6–9 kuukautta.
16
Perinteisesti suomalaisessa merenkulussa on ollut käytössä merityösopimuslain mukainen toistaiseksi voimassa oleva
työsuhde, jolloin laivalla ollessa merimies
tekee pitkää päivää ja työvuoron vaihtuessa jää vapaalle maihin. Hän saa palkkaa,
vaikkei laivalla olekaan. Ilpo Minkkinen
pitää perinteistä vuorottelujärjestelmää
toimivana ja turvallisena nimenomaan
perheellisille merenkulkijoille.
Pahin uhka merimiehille on mahdollinen työpaikan menetys, työttömyys ja
taloudellinen ankeus.
Kaiken toiminnan keskellä laivan päällikön pitää olla ”tervepäinen ja tasapuo-
Huoli Suomen merenkulun
ja suomalaisten merimiesten
tilanteesta on yhteinen.
Merenkulkuala on
taloudellisesti alamaissa.
Matalasuhdanteessakin
on huolehdittava
työturvallisuudesta ja
työhyvinvoinnista.
linen”, jotta laivalla saadaan säilymään
hyvä yhteishenki. Se on henkilökunnan
hyvinvoinnin voimavara.
Laivatyöskentelyssä fyysinen sekä henkinen väsymys vievät voimia, hankalia
matkakumppaneita ovat tietysti myös alkoholi- sekä mielenterveysongelmat.
Työsuojelua ja
laivatarkastuksia
Ilpo Minkkinen tekee työtään Suomen
Merimies-Unionin toimitsijana ja ITFtarkastajana, kumpaakin noin puolet
työajasta. Toimitsijan tehtävissä huomio
Ilpo Minkkisellä on merikapteenin
koulutus ja pitkä työkokemus sekä
mereltä että toimitsijan tehtävistä.
Suomen Merimies-Unionin työsuojelusihteeri tietää merenkulun
ajankohtaiset asiat ja sen näkymät.
Työ vie miestä toimistotöiden ohella laivoille ja satamiin tehtävänä
”tökkiä työn puolesta eri asioita”.
asioista. Tarvittaessa voidaan tarkastella
vielä laivaakin, esimerkiksi sen keittiötä
ja muita työtiloja työturvallisuuden kannalta.
Suomalaisiin aluksiin laivatarkastuksia
tehdään etenkin, jos laiva on aivan uusi tai
se vaihtaa lippua, taikka sen työsuojeluasioissa on huomattu parantamisen varaa.
Myös aluksen miehistö voi joskus pyytää
toimitsijaa paikalle.
Suomessa
ITF-ammattiyhdistyspolitiikka on vahvalla pohjalla, joten täältä
saavat apua sellaisetkin alukset, joissa
merimiesten edut usein kyseenalaistetaan.
mukaan keskimäärin hyvinvoivia. Suomalainen päällystö katsoo olevansa huonosti palkattu, kun taas miehistö pitää
palkkaansa sopivana. Miehistön riesana
on työn rasittavuus, joka korostuu, kun
henkilömäärä laivalla on liian pieni.
Jungmannina maailman
merille
Ilpo Minkkinen lähti merille vuonna 1976
jungmanniksi eli kansipojaksi. Merimieskoulun miehistöpuolen perusopinnot hän
suoritti silloin alan oppilaitoksena toimineessa Suomen Joutsenessa Turussa. Ny-
erenkulku on merkittävä globaali
elinkeino, jossa noin 90 prosenttia maiden välisestä kaupasta kuljetetaan meritse. Merenkulku on myös kansainvälisesti tarkoin säännelty toimiala.
Sääntelyn pohjana ovat YK:n alaisten
kansainvälisen merenkulkujärjestö IMOn
yleissopimukset:
• merenkulkijoiden koulutusta, pätevyyskirjoja ja vahdinpitoa koskeva STCW
(Standards of Training, Certification
and Watchkeeping),
• meriturvallisuutta koskeva SOLAS (International Convention for the Safety of
Life at Sea) ja
• ympäristönsuojeluun kohdistuva MARPOL (International Convention for the
Prevention of Pollution from Ships).
YK:n kv. työjärjestö ILOn merityöyleissopimus MLC (Maritime Labour Convention)
määrittelee puolestaan merenkulkualan
työtä koskevat vähimmäisvaatimukset liittyen työsuhteen ehtoihin, majoitukseen,
ruokaan ja ruokahuoltoon, virkistysmahdollisuuksiin, terveydensuojeluun sekä
sosiaaliturvaan. Kaikkien merenkulkumaiden on sitouduttava tähän sopimukseen,
joka tuli voimaan elokuussa 2013.
Näiden lisäksi Euroopan unionilla on
asetuksia ja direktiivejä, jotka koskevat
EU-maiden merenkulkua.
17
Ismo Pekkarinen / Lehtikuva
▲
Vihtori Ylisen
tasan sata vuotta
sitten tekemällä
opetustaululla
kerrotaan Hangon satamasta,
josta alkoi säännöllinen talviaikainen laivaliikenne ulkomaille.
Merkitys oli
arvaamattoman
suuri Suomen
ulkomaankaupalKymijoen suuhaara ja osa Kotkanlahtea pääsi 1914 ▲ le. Kuvassa oleva
Vihtori Ylisen opetustaulun kohteeksi. Taululla haluttiin jäänmurtaja
Tarmo valmistui
kertoa tärkeästä puutavaranviennistä. Lajittelupaikka
Englannissa
on kuvattu eri sahojen puomituksin. Puut kuivatettiin
1907. Sitä on
vastapäisen rannan lautatapuleissa ja sen jälkeen ne
väitetty maailman
lastattiin rahtialuksiin, joita kuvassa on lahdensuussa
vanhimmaksi
jo odottamassa. Kauempana tukkinippuja ja pienalus,
säilyneeksi murjoka hinaa tukkilauttaa.
tajaksi. Taulun
alalaidassa
Uudenmaan saaristoa kuvaavaan opetustauluun Vihtori annetaan tietoa
merenkululle niin
Ylinen tallensi vuonna 1915 tyypilliset kalastajan meritärkeistä majakelpoiset puuveneet kylän satamassa. Silakkaverkkoja
koista: Russarön
huolletaan perhekunnittain. Monen kalastajan kerrotaan olleen ammatiltaan veneenveistäjä. Tämän päivän majakka, Hankoniemen silmä, on
tärkeimpiä valistuksen kohteita on Itämeren suojelu,
jo vuodelta 1815.
johon tulisi vaikuttaa kaikin mediakeinoin!
▲
Joulu – Jumalan rakkaus
J
oulun läheisyys vahvistaa Merimieskirkon toimissa matkapappityötä.
Adventista joulukuun puoliväliin
pidetään Kaakkois-Aasiassa joulujumalanpalveluksia ja -hartauksia sekä kokoonnutaan muihin tapaamisiin. Myös
Varsovassa kokoonnutaan matkapapin
johdolla joulukirkkoon sekä Kauneimpia
joululauluja laulamaan. Joulun juhlaa
ylistetään niin ikään eri toimipaikoillamme.
Joulu Merimieskirkon työssä merkitsee muutakin kuin joulukirkkoja. Joulun
läheisyyden tunnistaa muun muassa
suurista joulumyyjäisistä Euroopan suomalaisilla merimieskirkoilla. Marraskuun
lopulla näissä basaareissa myydään
tuhansia leipiä, karjalanpiirakoita,
makeispusseja, suklaalevyjä, makkaroita, sinappituubeja jne. Toki tarjolla on
myös suomalaista lasia, koruja, tekstiilejä, musiikkia ym. Mutta ennen kaikkea
joulumyyjäisiin tullaan niiden tunnelman vuoksi: monelle joulun odotus
alkaa joulumyyjäisistä.
Joulun läheisyyden merimieskirkoilla
tunnistaa myös niistä joulupaketeista,
18
joita merimieskirkkopiirit ja Merimieskirkon ystävät lahjoittavat tuntemattomille
merenkulkijoille. Paketista voi löytyä
esimerkiksi villasukkapari, pipo, käsineet,
makeisia tms. Nämä noin 1500 joululahjaa jaetaan suomalaisille ja ulkomaalaisille merenkulkijoille kotimaan ja Euroopan suomalaisten merimieskirkkojen
kautta. Tämä 1800-luvulla käynnistynyt
perinne on edelleen merkittävä osoitus
lähimmäisen rakkaudesta – välittämisestä. Monille merenkulkijalle tuo paketti
on laivalla joulun ainoa joululahja.
Joulun odotusta on ikävällä tavalla
synkistäneet uutiset hirmumyrskyn tuhoista Filippiineillä. Miksi hyvä Jumala
sallii tämän kaiken tapahtua? Kunpa
joku osaisi tähän vastata! Joulun sanoma muistuttaa kuitenkin siitä, että Jeesuskin syntyi maailmaan monenlaisten
kärsimysten, epävarmuuden, pimeyden
ja kuoleman keskelle. Hän tietää mikä
on ihmisen osa tässä maailmassa. Joulun ytimessä on vahva lupaus Jumalan
rakkaudesta. Sen varassa uskaltaa elää
myös silloin, kun asiat eivät kulje omien
Teksti Aira Heinänen ja laivanrakennusalalla pitkään työskennellyt Juhani Merasvuo, jolla on laiva- ja meriaiheisia postikortteja kokoelmassaan noin 14 000.
suunnitelmien ja toiveiden mukaan.
Olemme kaikesta huolimatta Jumalan
täysihoidossa.
Joulun ilo olkoon kanssasi!
Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä
heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja
Herran kirkkaus ympäröi heidät. Pelko
valtasi paimenet, mutta enkeli sanoi
heille: ”Älkää pelätkö! Minä ilmoitan
teille ilosanoman, suuren ilon koko
kansalle. Tänään on teille Daavidin
kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän
on Kristus, Herra." Luuk. 2: 8-11.
O
petustaulut ovat vanhemmalle
väelle hyvinkin tuttuja. Kansakoululaitoksen isä Uno Cygnaeus
tutustui Saksassa pedagogiaan ja myös
opetusvälineisiin, ja jo 1880-luvulla saatiin
Suomeenkin näitä kovalle pahvipohjalle liimattuja värikkäitä kuvia, joissa seikkaperäisesti kerrottiin luonnonopillisista ilmiöistä
sekä elinkeinojen ja kulttuurin näkymistä.
Sittemmin vuonna 1900 meillä alkoi
koulutaulutuotanto, kun WSOY julkaisi
sarjan ”Kymmenen Suomen historiaan
liittyvää kuvaa”.
Opetustaulujen kysyntä ja tarjonta
kehittyivät nopeasti. Valistus, Otava ja
Koulutustarpeiden Keskusliike tuottivat
lukemattomia tauluja koulujen käyttöön
raamatunhistoriallisia kuvia. Taiteellista
aina 1960-luvulle saakka, jolloin uusi
tekniikka filmeineen, dioineen ja digilaittei- ansiota on myös niillä maisema-, luonto ja
ammattityötä kuvaavilla tauluilla, joiden
neen valtasi kuvavalistuksen alueen.
tekijöiksi valikoitui taitavia maalareita.
Opetustaulut eivät kuitenkaan unohtuneet. Niiden vetovoima johti uuskäyttöön: Suomessa suuren urakan ahkeroivat nyt
aikamoisen arvostuksen saaneet Kustaa
kirpputorien, myyjäisten ja huutokauppojen kautta kuriositeettisiksi sisustusesineiksi. Heikkilä (l870–1937) ja Vihtori Ylinen
(1879–1953). Ylisen kerrotaan perehtySuomeen perustettiin vuonna 2006
neen aiheisiinsa polkupyörällä ympäri
Suomen Kulttuuriperinnekasvatuksen
maata liikkuen.
seura tehtävänään kulttuuriympäristöKysyttyä kauppatavaraa ovat tunnetkasvatuksen kehittäminen, johon kuuluu
tujen kuvitustaiteilijoiden, kuten Rudolf
myös aineistojen tuottamista kasvatuksen
Koivun ja Martta Wendelinin opetuskutueksi. Seura on julkaissut sadan vuoden
vat. Koulutaulujen kirjoon mahtui myös
takaisten koulutaulujen kuvia silloisine
”meritaide”-teemaan soveltuvia tarkkoja ja
selittävine teksteineen.
kiehtovia kuvia, viimeisen päälle oikeaopOsa tauluista on tunnettujen taiteipisia. ■
lijoiden taidemaalauksia, osa vetoavia
Heikki Rantanen
19
meritaide
kirkkolaiva
Opetustauluissa valotettiin merenkulkua
Joulu tulee Suomesta
"Emme elä elämää vaan joulumyyjäisiä varten"
O
Jarmo Karjalainen
tsikko on leikkimielinen lausahdus Merimieskirkon työntekijöiden keskuudessa. Lausahduksessa on kuitenkin myös ripaus
totuutta. Totuutta siksi, että joulumyyjäiset ovat mukana Merimieskirkon arjessa ympäri vuoden, vaikka itse myyjäiset ovat luonnollisesti vain joulun
tienoilla.
Suurin ulkomailla vuosittain järjestettävä suomalaisten tuotteiden markkinointi- ja myyntitapahtuma käynnistyi tänä vuonna 20.11., kun perinteiset
Merimieskirkon joulumyyjäisten sarja alkoi Lontoossa. Basaari avattiin
marraskuun aikana myös Hampurissa,
Rotterdamissa, Ateenassa, Brysselissä
ja Lyypekissä. Antwerpenin suomalaisella merimieskirkolla joulumyyjäisten
sijaan vietettiin jouluviikkoa.
Merimieskirkon myyjäiset ovat Euroopassa odotettu ja arvostettu tapahtuma. Merimieskirkko tuo suomalaisten
saataville suomalaisia tuotteita joulua
varten. Mitäpä olisi joulu ilman riisi-
puuroa ja glögiä vaikkapa Brysselissä?
Suomalaiset herkut kiinnostavat muitakin kuin suomalaisia, ja tuotteet päätyvät
myös monien muiden kansalaisuuksien ja
kulttuurin edustajien pöytiin. Mielenkiintoista olisikin nähdä käytännössä kuinka
lanttulaatikko ja ruisleipä sopivat esimerkiksi saksalaisen jouluhanhen tai nakkien
viereen. Kuulostaa ainakin ihan hyvältä
yhdistelmältä. Myyjäiset ovat suomalaistuotteille suorin tie eurooppalaisten kuluttajien tietoisuuteen. Joulumyyjäisissä
vierailee yhteensä noin 30 000 ihmistä.
Myyjäiset ovat paitsi suomalaisen ruokakulttuurin myös suomalaisen designin
näyteikkuna. Korut, lasituotteet, tekstiilit
ja muumit ovat haluttuja tuotteita vuodesta toiseen. Myynnissä olevat tuotteet
on toimitettu kullekin merimieskirkolle
Suomesta rahtilaivoilla. Myyjäispöydiltä
löytyy myös paikan päällä tehtyä taidetta
ja käsityötä sekä leivonnaisia, joulukoristeita jne. Haasteeksi Merimieskirkon
myyjäisille on osoittautunut se, että myös
monien muiden liikkeiden valikoimassa
on nykyisin samoja tuotteita.
Kaikkien aikojen ensimmäiset Merimieskirkon joulumyyjäiset järjestettiin
Hampurissa 17.11.1962. Tuolloin tarjolla
oli ”suomalaista lasia, tuohitöitä, aitoja
talonpoikaisesineitä, ryijyjä ja täkänöitä”,
joiden myynti tuotti noin 6 000 markkaa.
Joulumyyjäiset ovat yhä merkittävä varainkeruutapahtuma Merimieskirkolle.
Joulumyyjäisten aloittamisesta kunnia
kuuluu joukolle suomalaisrouvia, jotka
olivat kokoontuneet Hampurissa ns. ompeluseuroissa keräten varoja merimieskirkkotyölle.
Joulumyyjäiset ovat edelleen ennen
kaikkea vapaaehtoistyön ja tiimityön
näyte. Basaarin suunnitteluryhmät
aloittavat työnsä jo tammikuussa. Tällöin arvioidaan edellisten myyjäisten
onnistumista, pohditaan muutoksia,
hittituotteita ja kehityskohteita. Myyjäisten eri tehtäviin osallistuu noin
200 vapaaehtoista kussakin maassa.
Esimerkiksi Rotterdamissa on toiminut pitkään basaaritoimikunta, joka
koostuu paikallisista suomalaista
naisista, jotka päättävät suurimmasta
osasta tuotteista mitä tulee myyntiin.
He tutustuvat tavaroihin myös Suomen vierailuillaan. Näin on myös
monissa muissa toimintamaissamme.
Ilman heidän asiantuntemustaan ja
sitoutumistaan, myyjäiset, eivät voisi
toteutua siinä laajuudessa kuin ne nyt
toteutuvat.
– Jo vuosien ajan olen iloiten ihmetellyt, kuinka sadat suomalaiset
vapaaehtoiset, niin nuoret kuin vanhat, kotiäidit ja työssä olevat, tulevat
kantamaan kortensa kekoon Merimieskirkon ja suomalaisyhteisön
puolesta. Eikä tämä rajoitu pelkästään
suomalaisiin, sillä myös monet Suomen ystävät eri maissa ovat mukana
antamassa asiantuntijuuttaan ja työpanostaan myyjäisten läpiviemiseen.
Paljon puhuttu yhteisöllisyyden mureneminen ei ainakaan joulumyyjäisten yhteydessä näy, sanoo Suomen
Merimieskirkon diakoniajohtaja Jarmo Karjalainen. ■
S
20
laan ensimmäisenä adventtisunnuntaina.
Matkapapiksi Kaakkois-Aasiaan lähti
tänäkin vuonna pastori Heikki Rantanen,
joka on toiminut Suomen Merimieskirkon eri tehtävissä yli 30 vuotta.
Suomalaisten määrä eri kohteissa vaihtelee Singaporen lähes kahdeksastasadasta Manilan noin sataan. Kaikissa kohteissa matkapapin vierailu on ollut odotettu
tapahtuma, ja tilaisuuksissa on ollut runsaasti osanottajia.
– Olen ollut erityisen iloinen siitä, että
joulukirkoissa on ollut paljon lapsia ja
nuoria. Heidän kasvuaan on ollut mukava
seurata. Jumalanpalveluksen jälkeisillä
kirkkokahveilla on ollut oiva tilaisuus
vaihtaa kuulumisia ja saada tuntumaa
ulkosuomalaisen arkeen. Monien kanssa
yhteydenpito on jatkunut sähköpostitse,
kertoo matkapappi Rantanen.
Yhteistyö paikallisten Suomen edustustojen, kunniakonsuleiden ja Suomiyhdistysten kanssa on oleellinen osa
matkapapin verkostoa. Ne ovat vuosittain
hoitaneet suurimman osan käytännön järjestelyistä ja vastanneet tilaisuuksien kustannuksista. Myös Suomen Lähetysseuran lähetit ovat antaneet arvokasta tietoa
eri maiden yhteiskunnallisesta tilanteesta,
tavoista ja kulttuurista.
Matkapappityöhön kohdistuvan toivelistan kärjessä Kaakkois-Aasiassa on
Merimieskirkon tekemän selvityksen
mukaan lasten uskonnollisen kasvatuk-
J
oulumyyjäiset osuvat usein vuoden tuulisimpaan ja sateisimpaan aikaan. Näin ainakin
Hollannissa, jossa ennätin osallistua 10 vuoden
ajan jokaisiin joulumyyjäisiin.
Yhtenä joulumyyjäisten avajaispäivän aattoiltana reilun 100 neliön teltta oli täytetty suomalaisilla herkuilla odottamaan innokkaita asiakkaita. Illan mittaan tuuli ja sade oli yltynyt niin,
että yöllä se pääsi riepottelemaan kaupunkia
oikein sydämensä kyllyydestä. Aamulla sade
jatkui edelleen valtoimenaan ja osasta jalankulkuteitä oli tullut matalia jokia.
Myös joulumyyjäisteltta oli veden saartamana, mutta huolestuttavinta oli, että osa muovisista seinäelementeistä oli irronnut paikoiltaan.
Kysymys kuului: ”Olivatko kekseliäät rosvot
käyttäneet hyväksi huonoa säätä ja tyhjentäneet telttamme hyvinkin perusteellisesti?”
Ensisilmäyksellä teltassa oli kaaos. Muutama hylly oli nurin, sinappisillin voimakas tuoksu
leijaili vastaan, sillä maassa oli jokunen rikkoutunut lasipurkki. Stereot makasivat vesilammikossa, ja muutama poronsarvi sojotti paikassa,
johon ne eivät missään tapauksessa kuuluneet.
Varkaat eivät sittenkään olleet ollut kiinnostuneita suomalaisista jouluherkuista. Huojennuksemme oli suuri. Sisääntulo-ovien viereistä
seinää lukuun ottamatta näytti siltä, että kaikki
muut tavarat ja hyllyt olivat kunnossa. Pian
varmistui, että kaikki tavarat olivat tosiaan tallessa.
Ainoa luvaton vierailija, joka teltassa oli käynyt, oli tuuli.
Jarmo Karjalainen
Jarmo Karjalainen ja Marko Toljamo
Merimieskirkon matkapappi Kaakkois-Aasiassa
uomen Merimieskirkon matkapapin joulukirkkokierros käynnistyi
tänä vuonna Manilasta, missä tilaisuus pidettiin ensimmäisenä adventtisunnuntaina. Sieltä matka jatkui Kuala Lumpurin. Seuraavana ovat vuorossa New
Delhi ja Singapore. Kierroksen viimeinen etappi on Hanoissa. Matkan varrelle
mahtuu myös kastejuhlia, kotikäyntejä,
itsenäisyyspäivän vastaanottoja ja monia
muita tapaamisia. Joulukirkkokierros toteutetaan nyt seitsemännentoista kerran.
Filippiineillä Suomen itsenäisyyspäivän vastaanotosta tänä vuonna luovuttiin
tuhoisan taifuunin jälkeen, mutta Manilassa kokoonnuttiin kuitenkin jouluhartauteen ja perheiden yhteiseen joulujuh-
Tuuliset myyjäiset
Teksti Marko Toljamo
sen tukeminen, nuorten valmentaminen
suomalaiseen rippikouluun, joulu- ja pääsiäiskirkot, kirkolliset toimitukset ja valmius kriisitukeen.
Suomen Merimieskirkon hallitus onkin
päättänyt vahvistaa ja kehittää matkapappityötä Kaakkois-Aasiassa. Selkeä tarve
on päätoimiselle työntekijälle, jolla olisi
aikaa laskeutua kiireettömästi KaakkoisAasian suomalaisyhteisöjen elämään.
Suunnitelman mukaan matkapappi liikkuisi tällä työalueella vähintään kuusi
kuukautta vuodessa pitäen varsinaista
asemapaikkaansa kuitenkin Suomessa.
Malli tähän on saatu Norjasta, jossa sen
Merimieskirkolla on useita matkapappeja,
jotka liikkuvat omilla alueillaan eri puo-
lilla maailmaa. Heidän pääasiallisena tehtävänään ei ole järjestää tilaisuuksia, vaan
kohdata kaukana asuvat seurakuntalaiset
arkisen elämän sykkeessä.
Vakinaisen matkapapin palkkaukseen ei
kuitenkaan ole vielä saatu tarvittavaa rahoitusta. Siihen asti matkapappi Suomesta
vierailee entiseen tapaan Kaakkois-Aasiassa kerran tai kaksi vuodessa, joulun alla ja
resurssien salliessa myös pääsiäisenä.
Uuden matkapapin ”seurakuntana” olisi jatkossakin lähinnä Kaakkois-Aasian
ulkosuomalaiset, mutta se voisi luontevasti toimia myös turistipappina esimerkiksi Malesian Penangissa, Indonesiassa
Balilla, Intian Goalla, Sri Lankassa ja
Dubaissa. ■
Matkapappi Heikki Rantanen.
21
Pikkujouluissa sattuu ja tapahtuu
j j
L
iikealalla elämäntyönsä tehnyt
ystäväni muistelee usein muuatta pikkujouluaan. Nuori johtaja
oli ilmoittanut jakavansa puurojuhlassa
henkilökunnalle hyvät palkkiot aktiivisesta myyntityöstä. Kun myyntiä oli kertynyt firmalle mukavasti, kaikki odottivat toiveikkaina, millä tavalla johtaja
heidät palkitsisi.
Tilaisuuden alkaessa mielialat olivat
korkealla. Palkintoja alettiin jakaa parhaista myyjistä. Tehokkaimmat kuulivat
raikuvien aplodien säestyksellä saavansa joululahjakseen ylimääräisen kuukauden palkan. Seuraavaksi tehokkaimmat
saivat lahjaksi puolen kuun palkan. Lopuksi palkittiin kolmas ryhmä. Nämä
myyntimiehet ja -naiset eivät kuulemma olleet päässeet aivan toivotunlaiseen
tulokseen, mutta kun olivat kuitenkin
parhaansa yrittäneet, niin saivat palkinnokseen uurastuksestaan viikon ylimääräisen palkan.
Vaikka oli jaettu arvokkaita joululahjoja, juhlan tunnelma oli tärvelty ja
monelle oli aiheutettu paha mieli. Itkua
nieleskeltiin ja nyrkkiä puserrettiin taskussa. Työntekijöiden luokittelu parhaisiin, hyviin ja melko hyviin ei toiminut
nuoren johtajan kuvittelemalla tavalla.
Palkinnot eivät kannustaneet, kaikkea
muuta. Osa työntekijöistä koki olevansa
johtajansa silmissä tehottomia työntekijöitä. Eriarvoisuus oli selkeästi nähtävissä ja julkinen palkitseminen oli itseasiassa julkista nolausta, jopa rangaisemista.
Muutamat viikon palkalla palkitut lähtivät pikkujoulusta sen siliän tien. Paikalle jääneiden mielikin oli niin apea,
että tilaisuus oli täydellinen fiasko.
Oudointa oli se, että firman johtaja ei
käsittänyt tai ei ainakaan myöntänyt tehneensä virhettä. Kun joku myöhemmin
viittasi kritisoiden hänen palkitsemistapaansa, johtaja sanoi silmät kirkkaina,
ettei hän voi käsittää, miksi työntekijät
loukkaantuvat siitä, jos heitä kehutaan
julkisesti ja he saavat vielä tuntuvan rahapalkkion.
22
Itse tiedän ainakin yhden pikkujoulun
saattaneen ihmisiä yhteen, jopa avioliittoon asti. Työpaikalla syntynyt kiinnostus työtoveria kohtaan odotti otollista
hetkeä roihahtaakseen liekkiin. Pikkujoulu kaikkine hilpeyksineen oli sitten
se tilaisuus, jossa ujous karisi ja herkistä
tunteista kehdattiin puhua.
Liiallinen rohkeus ja suorapuheisuus
erilaisine tunnustuksineen ei kuitenkaan
ole aina hyväksi. Ei ole harvinaista, että
pikkujoulujen ”tuuletuksen” tuloksia
joudutaan paikkailemaan anteeksipyynnöillä ja kukkalähetyksillä.
Suomalainen pikkujoulu kaikkine nyansseineen on kuitenkin aika salliva sosiaalinen yhdessäolon muoto, eikä kaikkea siellä puhuttua onneksi oteta todesta.
Uusi aamu kaiken muuttaa voi – se ymmärretään.
Mitä muistat
pikkujouluistasi
– siinäpä tunkeileva
kysymys. Ajallinen
etäisyys auttaa onneksi
usein nauramaan
kommelluksille ja
unohtamaan nolot ja
ikävät sattumukset
– jos niitä on kertynyt.
S
illoin tällöin kuulee pikkujoulujen aiheuttaneen pysyviä säröjä ihmissuhteisiin, jopa avioeroista puhutaan. Tätä
kirjoittaessani kyselin ystävä- ja tuttavapiiriltäni, josko kenenkään tiedossa olisi
tämäntapaisia murhenäytelmiä. Moni
sanoi kuulleensa niistä, mutta varsinaista faktaa ei kenelläkään kuitenkaan ollut
esittää.
O
ma
pikkujoulukommellukseni
ajoittuu niin kauas kuin vuoteen
1972. Lehtitalon mukava puurojuhla oli
päättynyt, ja jonotin ravintolan narikasta
vaatteitani. Yllätyksekseni naulakosta ei
löytynyt lakkiani. Päähineen katoaminen hätäännytti portieerin. Hän vakuutti muistavansa ”aivan elävästi” minun
tulleen tilaisuuteen karvahattu päässäni.
Pontevista etsinnöistä huolimatta lakkia
ei löytynyt. Portieeri otaksui antaneensa sen epähuomiossa jollekulle toiselle
ja aikoi käynnistää seuraavana päivänä
laajat etsiskelyt pääkappaleeni löytämiseksi. Ja ellei lakkia löytyisi, se kyllä
korvattaisiin, mies vakuutti.
Palasin juhlasta hieman harmistuneena. Apea mieleni kohentui kuitenkin
hetkessä, kun huomasin karvahattuni
katselevan minua kotona eteisnaulakon
päältä.
Soitin portsarille ja kerroin löydöstäni.
Hän ilahtui kovasti, mutta vannoi vieläkin muistavansa minun tulleen pikkujouluun karvahattu päässä. Siinäpä mysteeriä kerrakseen!
Joni Skiftesvik
Siunatut kädet
Kerttu Hannila neuloo merimiehille sata paria
sukkia vuodessa
R
aahen merimieskirkon vapaaehtoinen työntekijä Paavo näki
Rauhan Tervehdys -lehdessä kempeleläisen Kerttu Hannilan ilmoituksen,
että hän neuloisi lahjaksi sukkia, jos vain
saisi langat. Paavo vei ilmoituksen Silja
Pekkalalle, joka vapaehtoisena hoitelee
Raahen merimieskirkon sukkapaketit merimiehille jouluksi. Siitä sai mukava yhteistyö alkunsa.
Merimieskirkolle Kerttu on neulonut
sukkia nyt jo neljä vuotta, sata paria vuodessa. Se on uskomaton määrä, mutta totta se on. Hän toivoo, että lankatilaukset
hoidetaan niin, että langat olisivat hänellä
jo tammikuun lopussa: kutomisaikaa olisi
silloin mukavasti.
Merimieskirkko ei ole ainoa paikka,
jonne Kerttu neuloo sukkia. Hän neuloo
Venäjän vankiloihin viisikymmentä paria ja Mannerheimin lastensuojeluliitolle
vauvasukkia satakolmekymmentä paria
vuodessa. Vapaaehtoistyön tekemiseen
Kerttu sai ”herätyksen” kolmetoistavuotiaana, ja hän sanoo jatkavansa sitä niin
kauan kuin voimat riittävät.
Aviomies Veikko hoitaa työkseen neljää lastenlasta yksityisenä perhepäivähoitajana. Lapsenlapset, joita on neljätoista,
ovat aina tervetulleita heidän kotiinsa.
Kertun iloksi jälkipolvet ovat perineet
kädentaidot. Hannilan perheeseen tulee
hoitoon joka toinen viikonloppu kolmeksi
päivää kaksi. On siinä perheellä puuhaa
ja askaretta.
Kerttu Hannila ompelee kaikenlaisia
vaatteita hääpuvuista kansallispukuihin,
kutoo itse jopa kansallispukukankaan.
Merimieskirkon sukat lämmittävät Kertun mieltä suuresti. Hänestä on kiva ajatella sukkia monien maiden kansalaisten
jaloissa – ympäri maailman meriä. Suurta
kiitosta Kerttu ei tarvitse neulomisistaan.
Lankojen vientimatkalla viety leipä tai
jokin pieni tuliainen ilahduttaa, mutta mitään hän ei pyydä. Siunatut kädet tekevät
työtä omaksi ja toisten iloksi.
Teksti ja kuva Silja Pekkala
L
ämpimät kiitokset teille kaikille, jotka
olette taas tänä vuonna uurastaneet
niin villasukkien kuin muidenkin merenkulkijoille jaettavien lahjojen tekemiseksi
ja toimittamiseksi.
Olkoon siunaus mukana teoissanne ja
lahjoissanne.
Hyvää joulun odotusta.
Kerttu Hannilan kädentaitoja vaativat harrastukset liittyvät vapaaehtoistyöhön mm. seurakunnassa, merimieskirkolla ja Mannerheimin lastensuojeluliitossa.
23
Suomalaiset syövät silliä
runsaasti, olemme sen
kulutuksessa maailman
kärkimaita. Suomalaisilla
on myös monimuotoiset
perinteet sillin
valtamerikalastuksessa
1900-luvun alkupuolelta
lähtien.
S
Teksti ja kuvat: Anne Valtonen
illi (clupea harengus) on Pohjois-Atlantissa elävä kala, joka
voi kasvaa jopa 45 cm pitkäksi.
Tavallisesti se painaa 400–500
grammaa. Laji liikkuu valtavissa parvissa, jotka vaeltavat rannikoiden ja matalikoiden kutupaikoille keväällä. Kutuajan
jälkeen kalat uivat jälleen suurina parvina
avomerelle.
Merellä silliparvet löydetään kaikuluotauksella, ja pyyntivälineenä on trooli eli
laahusnuotta. Aluksella silli käsitellään
suolaamalla se tynnyreihin, joista se sitten
maissa purkitetaan erikokoisiin kuluttajapakkauksiin.
Suomessa perinteinen sillinpyyntiseutu on Rymättylä ja siellä Röölän satama,
josta kuuluisa Saukko-laivastokin lähti
vuosittain Islannin vesille sillinpyyntiin
vuosina 1949–1975. Saukko-laivaston varustivat matkaan veljekset Tauno ja Toivo Saarni, rymättyläläisiä itsekin. Firma
perustettiin alun perin nimellä Rymättylän
Säilyke Oy.
Rymättylän (nykyisin osa Naantalia)
kunnan vaakunassa on kaksi silakkaa
(clupea harengus membras), jota paikkakunnalla on aina kalastettu. Itämeressä
esiintyvää silakkaa pidetään sillin serkkuna pienemmän kokonsa vuoksi. Sillin
ja silakan ohella Rymättylästä saadaan
keväisin Suomen ensimmäiset varhaisperunat sopivasti juhannuspöytään. Vaikka
kalastuslaivastoa ei enää ole, pidetään
Röölässä edelleen kesäjuhlat teemanaan
uudet perunat ja silli.
Vuonna 2010 Röölän entiseen sillivarastoon avattiin Silliperinnekeskus Dikseli, jossa on näytteillä kalastuksessa ja
sillinvalmistuksessa käytettyä välineistöä,
valokuvia ja muuta asiaan liittyvää. Perinnekeskus on auki vain kesäkuukausina.
Dikseli tarkoittaa muuten sillitynnyrien
kannen kiristämiseen käytettyä työvälinettä.
Oman kalastuksen myötä Suomen rannikolle kehittyi vuosikymmeniä sitten
24
Silliä pöytään
Silliperinnekeskus Dikselin näyttely, sillitehtaan työläisiä käsittelemässä sillejä.
Boy on marinoitujen sillien markkinajohtaja Suomessa.
silliteollisuus monine firmoineen. Monet
muistavat Rymättylän Säilykkeen ohella
nimet Kalayhtymä, Porkkalan Säilyke ja
Turun Kala, jotka toimivat aina 1980-luvulle saakka.
Suomessa sillinjalostus on nykyisin
suurelta osin keskittynyt norjalaisomisteiseen Orkla Foods Finland -yhtiöön. Toimintaa sillä on sekä Turussa että Röölässä, jossa Boy-silli valmistetaan edelleen.
Noin 90 prosenttia yhtiön käyttämästä
sillistä tulee Norjasta, kalastus tapahtuu
lähinnä Koillis-Atlantilla, Norjanmerellä.
Vain pieni osa sillistä on kotoisin Islannista, minkä saaliista valtaosa pakastetaan
Venäjän markkinoiden tarpeisiin. Perinteistä islantilaista suolasilliä on markkinoilla kovin vähän.
Herrain herkku, duunarin
eväs
Silli on ollut arvostettu ja paljon käytetty
elintarvike Skandinaviassa ja Euroopassa. Rasvaisuutensa (yli 10 %) vuoksi se
maistuu maukkaalta, ja nykykäsityksen
mukaan sillissä on ravitsemuksellisesti
arvokkaita omega3-rasvahappoja, joilla
tiedetään olevan edullinen vaikutus sydämeen, verisuoniin ja niveliin.
Historiallisina aikoina silliä on säilötty
kaikilla – ennen jääkaappien ja pakastinten
aikaa – tunnetuilla tavoilla eli suolaamalla,
kuivaamalla ja savustamalla. Myös sillin
hapatus tunnettiin valmistusmenetelmänä. Monet suomalaisetkin ovat päässeet
maistamaan ruotsalaista hapansilakkaa
(surströmming), joten hapatetun sillin makuelämys lienee ollut samaa luokkaa.
Sillin suolauksessa käytetään nykyään
pääasiassa kolmea menetelmää: sokerisuolausta, maustesuolausta ja etikkamarinointia. Kokolajitellut sillit fileoidaan
tai paloitellaan sekä suolataan tai marinoidaan. Ensimmäisten prosessointien
jälkeen sillit varastoidaan tynnyreissä
kylmävarastoissa. Sokeri- ja maustesuolattujen sillien säilyvyys perustuu kylmäsäilytyksen ohella suolaukseen – ja osin
sokeriin. Marinoidun raaka-aineen kohdalla keskeistä on etikan ja suolan yhteisvaikutus.
Käyttäjät ovat
merkkiuskollisia
Vuonna 2012 Suomessa käytettiin säilöttyä silliä eri muodoissaan runsaat 300 g/
hlö. Niin sanottuja heavy-käyttäjiä kuluttajista on 30 %. He syövät silliä suunnilleen kerran viikossa. Neljännes suomalaisista ei syö silliä ollenkaan. Kulutus on
hyvin sesonkiluonteista, jolloin noin puolet vuoden kokonaiskulutuksesta ajoittuu
kesä-, heinä- ja elokuun ajalle.
Sillinkäytössä Suomi on risteysaluetta.
Täällä käyttötavoissa ja makuvalinnoissa
näkyy viitteitä sekä skandinaavisesta
makeanetikkaisesta että venäläisestä suolaisen sillin perinteestä. Ruotsissa sillituotteet ovat vielä makeampia kuin Suomessa. Suomessa silliä käytetään lähinnä
kylmissä alkuruoissa ja voileivällä, kun
taas Ruotsissa tunnetaan monia lämpimiä
silliruokia. Ero johtuu siitä, että Ruotsiin
on maantieteen vuoksi helpompi saada
tuoretta silliä kuin Suomeen.
Vaikka silli on koko kansan suosikki,
vanhemmat ikäryhmät syövät sitä enemmän kuin nuoret. Siinä, missä nuoret suosivat sinappisilliä, maistuu vanhemmille
ikäluokille matjessilli. Juhannuksena silli ja uudet perunat on maistuva nautinto
koko kansalle. Joulu on toinen sillin kulutuksen tilastopiikki.
Orkla Foods Finlandin valikoimista
löytyvät merkit: Abba, Ahti, Boy ja Vesta. Suomen tunnetuin ja vanhin sillibrändi vuodelta 1948 on Ahti. Se pakataan
käsin Turun-tehtaalla, ja käyttäjät ovat
tyypillisesti heavy-käyttäjiä.
Abban sillit ovat marinoidusta sillistä
valmistettuja, valikoimissa on sekä kirkasliemisiä että paksukastikkeisia (esimerkiksi sinappisilli) tuotteita. Abba on
imagoltaan ”kaupunkilainen silli” ja niitä
syödään tyypillisesti sesonkeina.
Boy on marinoitujen sillien markkinajohtaja Suomessa. Sitä pidetään hyvin suomalaisena ja sen makuvalikoima on laaja
sekä hinta-laatusuhde on kuluttajia miellyttävä. Boyn imago on ”jokapäiväinen silli”.
Vesta kuuluu ns. matjestyypin silleihin.
Sekin on käsin pakattu ja sopii hyvin sillivoileipien valmistamiseen. Vestan käyttäjät ovat hyvin merkkiuskollisia ja syövät
silliä ympäri vuoden.
Valtamerikalastus alkoi
1920-luvulla
Lähimmäksi valtamerta Suomi pääsi
1920-luvulla, kun se sai Tarton rauhassa
vuonna 1920 toisen ”käsivarren”, jota pitkin kulki Jäämerentie Petsamoon.
Tällöin kalastus kehittyi ja käytössä
oli myös oma emälaiva Petsamo. Ajoittain valtavat silliparvet tulivat tykö myös
Petsamovuonoon, jolloin ne käytännössä
vaan nostettiin ylös laivaan. Logistiset yhteydet Petsamosta Suomeen olivat nykyiseen verrattuna heikot ja vain Jäämerentien varassa, joten sillin matka kuluttajille
oli pitkä ja mutkikas. Myös kuljetukseen
sopivaa kalustoa oli niukasti.
Saukko-laivasto liikkui valtamerellä
Islannin ja myös Norjan vesillä vuodesta
1949 lähtien 1970-luvun puoliväliin saakka. Saukko-laivaston ohella sillikalastuksessa oli tuolloin myös muita suomalaisia
toimijoita. Esimerkiksi loviisalainen Ragnar Nordström harjoitti 1930-luvulla
Petsamossa kalastus- ja kalanjalostustoimintaa perustamiensa Petsamon kala
Oy:n ja Petsamon öljy- ja kalajauhotehdas
Oy:n nimissä.
Atlantin vesillä kalastivat lisäksi Ruotsi,
Norja, Tanska, Islanti, Venäjä ja Britannia.
Vuonna 1976 Islanti laajensi omia kalastusalueitaan, käyttöön tulivat kiintiöt ja
myös kalakannat osoittivat vähentymisen
merkkejä.
Kilpailu eri maiden sillipyyntialusten
kesken oli kova, ja muiden alusten radio-
liikennettä seurattiin häpeilemättä, jotta
saatiin vihiä saaliista. Aluksen varastot oli
saatava täyteen ennen kotiinlähtöä.
Silliparven osuessa kohdalle työtä tehtiin kelloon katsomatta, jotta kalat saatiin
suolaan nopeasti. Laivalla oli giljotiini
(sillin pää poistettiin), filerointikone ja
paloittelukone. Tynnyreissä kalat olivat
sananmukaisesti kuin sillit suolassa salaisen reseptin mukaisessa liemessä, jossa
veden ja suolan lisäksi oli mausteita ja sokeria. Alusten rantauduttua koti-Suomeen
kalojen jatkojalostus ja purkitus tapahtui
Röölässä olevassa sillitehtaassa.
Suomen valtamerikalastus loppui lyhyeen, kun Suomen kiintiöitä ei enää uusittu,
vaan sillikiintiöt varattiin poliittisilla päätöksillä valtameren rantavaltioille etenkin
Norjalle ja Englannille. Myös Islannissa
on edelleen jonkin verran sillinkalastusta,
vaikka se onkin vähentynyt aiemmasta.
Tämän hetken sillinkalastukseen kuuluvat samat säännöt kuin muuhunkin pyydystykseen. Kalastuselinkeinon on oltava
kestävällä pohjalla, jotta kalaa on vielä
seuraavanakin vuonna. Orkla Foods Finlandin mukaan lähes kaikki heidän hankkimansa kala on MSC (Marine Stewardship Council) sertifioitua. ■
www.orklafoods.fi
www.dikseli.fi
Artikkeli perustuu muun muassa Dikselin
museonhoitaja Marja Kantosen haastatteluun ja Orkla Foods Finlandin kuluttajapalvelusta saatuihin sillin valmistus- ja
käyttötietoihin.
Helppo sillipaistos
joulupöytään
M
ainio sillipaistos syntyy hyvin
liotetuista kokonaisista sillifileistä, sipulista, tillistä ja kermasta. Koko
”homma” uuniin 200 asteeseen, ja parissakymmenessä minuutissa herkullinen
paistos on valmis.
Toinen vaihtoehto on, että sillifileet
liotuksen jälkeen valutetaan hyvin ja
kuivataan talouspaperilla. Fileet kieritetään ensin vehnäjauhossa, sitten
kananmunassa ja lopuksi vielä korppujauhoissa. Lopuksi ne paistetaan kullankeltaisiksi kuumalla pannulla ja nautitaan lämpimänä.
25
J
oensuun Rantakylän pastori Petri Rask
vieraili viime keväänä ystäviensä Kari
Latvuksen ja Taru Savelius-Latvuksen luona Hollannissa Rotterdamissa.
Tuolla matkalla pastori Rask huomasi, että
hollantilaisten perunoiden laatu ei hänen
mielestään ollut kovin kummoinen.
Ja niin laitettiin siemenperuna itämään,
idusta nousi varsi ja lopulta maasta kuokittiin perunoita. Perunat kasvoivat PohjoisKarjalan puhtailla mailla, vähäsateisen ja
lämpimän kesän lapsina. Perunat pastori
Rask lähetti Hollantiin Merimieskirkon
kyytejä hyödyntäen.
Ihan mihin tahansa maahan perunat eivät matkanneet, sillä Hollanti on yhdeksänneksi suurin perunantuottajamaa maailmassa. Lisäulottuvuutta tarinaan antaa
se, että perunoita Pohjois-Karjalassa on
kasvattanut hollantilainen perunanviljelijä. Ympyrä on sulkeutunut.
Eurooppalaisella perunalla on itse asiassa hyvin merellinen historia. Itse peruna
on kotoisin Perun inkoilta. Espanjalaiset
valloittajat käyttivät kuivattua perunaa
helppona laivaruokana. He toivat myös
siemenperunoita matkoiltaan Espanjaan.
Varhaisin eurooppalainen maininta juureksesta on 1530-luvulta, mutta tekstistä
ei voida varmuudella päätellä, onko kyse
bataatista vai perunasta.
26
Sen sijaan varmana pidetään, että Kanarian saarilta lähti kaupallisesti viljeltyä
perunaa kohti Antwerpenia vuonna 1567.
Tästä on selkeä maininta erään laivan rahtikirjassa. Espanjan mantereellakin sitä
on viljelty aivan varmasti jo vuonna 1570.
Sieltä peruna matkasi ympäri Eurooppaa,
samaan tapaan kuin itse tarinassamme.
Suomeen peruna kulkeutui saksalaisten
peltiseppien mukana 1730-luvulla. Peltisepät aloittivat tällöin työtään Inkoon
Fagervikin kartanossa. Vanhan ruotsin
kielen jordpäron- eli maapäärynä-nimityksen lisäksi Suomessa perunaa on kutsuttu myös nimillä: perna, pärinä, pääry,
pääly, potaatti, pottu, omena, maaomena
ja kartohka.
Perunaa ei kuitenkaan otettu avosylin
vastaan kaikkialla Euroopassa. Tähän osasyynä oli kirkko, joka levitti perimätiedon
mukaan huhua, että kasvi olisi myrkyllinen tai vahingollinen sielulle. Väitetään,
että papit kielsivät sen viljelyn, koska
kasvia ei mainita Raamatussa laisinkaan.
Pappien väitteissä oli tietysti osa tottakin,
koska perunan vihreät osat sisältävät myrkyllistä solaniinia.
Suomessa perunan viljelyä edisti suuresti Asikkalan seurakunnan kappalainen
Axel Laurell, joka kehui perunoita jokaisen saarnansa yhteydessä. Laurell sai en-
simmäiset siemenperunansa 1749, ja eri
perunalaatua olleen toisen erän vuonna
1761 englantilaisesta laivasta.
Hän julkaisi myös opaskirjan perunan
viljelystä vuonna 1773 nimeltään Lyhykäinen Kirjoitus, Potatesten eli MaanPärönain Viljelemisestä, säilyttämisestä
ja Hyödytyksestä Huonen hallituxesa.
Laurell perustelee perunan erinomaisuutta mm. näin: Jos lasten edes olis fati
äynnän maapäronia, nihn ei he olis nijn
suuri wattaiset kuin nyt, waan hoikat. Ei
he tulis myös nijn paljo syöpäisiksi, kuin
monda heistä nyt owat, waan he kaswaisit
woimallisimmaxi, ja heistä tulis nopsamba ja wahwemba wäke. Ja minä uskon,
että he myös estäisit monda tautia, ja ei
nijn monda kuolis sijnä kaswawasa ja parahasa ijässä.
Nykyisin peruna mielletään suomalaisten perinteiseksi perusravinnoksi. Suomessa syödään perunoita 62,5 kg henkeä
kohti vuodessa.
Kari Latvus ja Taru Savelius-Latvus
kehuivat pohjoiskarjalaisia perunoita erittäin maukkaiksi ja kiittävät iloisesti pastori Raskia antamastaan lahjasta.
Teksti ja kuva Jarmo Karjalainen
kirjat / böcker
Perunoita Pohjois-Karjalasta Hollantiin
Mummo ja kalalaatikko
Maija Silvennoinen: Suomalainen kalakeittokirja. Readme.fi, 2013.
E
i ole kalan voittanutta, ylistää kaiken
ruoasta osaava huippukokki, tuottelias
keittokirjailija Maija Silvennoinen. Tuhansissa järvissämme ui kala jos toinenkin, mutta
mikseivät ne ui täällä ruokapöytiin, hän kyselee Suomalaisessa kalakeittokirjassaan. Jo sen
alkusivuilta pääsee kevyesti oikeaoppisen kalankäsittelyn kyytiin.
Ensinnäkin kalastaja takaa toimillaan, että
kala pysyy tuoreena. Avainsanat ovat: tainnuta,
verestä, perkaa ja jäähdytä. Pyynnistä aiheutunut kalan stressitila päättyy napakalla iskulla
aivojen yläpuolelle ja ehkäisee ylimääräiseltä
maitohapolta. Säilyvyys paranee heti. Näin
kala tulee myös kuolinjäykäksi hitaammin,
pysyy kovana kauemmin ja on kimmoisa valmistaa.
Veren laskeminen kalasta on yhtä helppoa
kuin eläimistäkin, mutta silti verestäminen
usein unohtuu tai sitä ei osata. Kun veitsi pistetään kalan sivulta kurkkuun, katkeaa sydämen
ja kidusten verenkierto, ja vesiastiassa veri valuu pois hyytymättä.
Kalan kanssa kaiken tulee tapahtua pikavauhdilla. Kalan koosta riippuen valmista
ateriaa tulee 5–30 minuutissa. Kala on myös
helposti sulavaa ja ravintoarvoiltaan huomattavasti lihaa rikkaampaa.
Silvennoisen ihmetys kalan vähäisestä käytöstä on paikallaan, sillä vedenelävien hyvät
puolet kyllä tiedetään ja tunnustetaan. Tämä
kirja panee viitsimään: Timo Viljakaisen ku-
vat ja pari sataa sivua Maijan kalaohjeita antavat kalakokkaamiselle uutta ryhtiä.
Otetaanpa vaikka ”Mummo & kalalaatikko”.
Tarvitaan puoli kiloa kuhaa tai lohta, kilo keitettyjä perunoita, suolaa, desin verran tilliä, punasipuli ja kaksi ruokalusikallista voita. Nämä
kaikki laitetaan uuniin perunat päällään ja lopuksi kaikki peitetään pippurimunamaidolla.
Ateria otetaan uunista pois, kun maitoseos on
hyytynyt.
”Meidän mummon kalalaatikko on resepti,
jota en unohda koskaan”, kokkitaituri perustelee ja palaa muistoissaan lapsuusajan kotikonnuille Saarijärvelle. Ehkäpä sieltä kumpuaa
myös kaskinaurisohje siian kanssa?
Silvennoisen reseptien juju piilee siinä, että
ne eivät välttämättä vaadi tiettyä kalalajia, vaan
voi kala vaihdella tilanteen mukaan. Hienojakin ohjeet ovat, mutta eivät hienostelevia, mikä
on edellä todettu.
Suomalainen kalakeittokirja on Maija Silvennoisen 15. opus ja tosi ylistys sintistä suursaaliiseen.
Irmeli Tanttu
Petri Rask kasvatti perunat Hollantiin.
27
i kyrkans skepp
Sista Olympiabåten flyttar
till Frankrike?
Aallotar, Bore III och Birger Jarl ångade i många år mellan Finland
och Sverige på 1950–70 talet. De tre kallades Olympiabåtarna.
Ismo Pekkarinen / Lehtikuva
I
Julen – Guds kärlek
J
ulens närhet ger kraft åt reseprästens arbete i Sjömanskyrkans
verksamhet. Från Advent till mitten
av december håller man julgudstjänster
och -andakter i Sydostasien och möter
upp till andra sammankomster. Också
i Warsawa samlas man under ledning
av reseprästen i julkyrkan samt för
att sjunga De vackraste julsångerna.
Julens fest firas likaså på våra olika
arbetscenter.
Julen i Sjömanskyrkan innebär också
annat än julgudstjänster. Julens närhet
präglas bl.a. också av de stora julbasarerna på de finländska sjömanskyrkorna i Europa. I slutet av november
säljer man på dessa basarer tusentals
bröd, karelska piroger, snaskpåsar,
chokladkakor, korvar, senapstuber m.m.
Självklart bjuds det också ut finskt glas,
smycken, textilier, musik m.m. Men
framför allt kommer man till julbasarerna för stämningen där: för mången
börjar väntan på julen med julbasarerna.
Julens närhet på sjömanskyrkorna
kännetecknas också av julpaketen,
28
som sjömanskyrkans arbetskretsar
och sjömanskyrkans vänner sänder
till de okända sjöfararna. Paketen kan
innehålla exempelvis ett par yllesockor,
en ylleluva, handskar, sötsaker el.dyl.
Dessa omkring 1500 julklappar fördelas
bland finländare och utländska sjöfarare genom sjömanskyrkorna i hemlandet och de finländska sjömanskyrkorna
i Europa. Denna tradition som fick sin
början på 1800-talet är alltjämt uttryck
för kärleken till nästan – att bry sig om
sin medmänniska. För många sjöfarare
är det där paketet julens enda julklapp
ombord på båten.
Väntan på julen har på ett tråkigt
sätt fördystrats av förödelsen efter den
fruktansvärda tyfonen på Filippinerna.
Varför tillåter Gud allt detta ske? Om
någon kunde svara på detta! Men
julens budskap påminner trots allt om
att också Jesus föddes mitt i en värld
av många slags lidanden, osäkerhet,
mörker och död. Han vet vilken lott
människan har i denna värld. Julens
innebörd är ett starkt löfte om Guds
kärlek. I tron på det löftet vågar vi leva,
också då det inte går enligt våra egna
planer och förhoppningar. Vi får trots
allt lita på Guds fulla omsorg om oss.
Må julens glädje vara med dig!
I samma trakt låg några herdar ute
och vaktade sin hjord om natten. Då
stod en Herrens ängel framför dem och
Herrens härlighet lyste omkring dem,
och de greps av stor förfäran. Men
ängeln sade till dem: ”Var inte rädda.
Jag bär bud till er om en stor glädje,
en glädje för hela folket. I dag har en
frälsare fötts åt er i Davids stad, han är
Messias, Herren.” Luk. 2:8–11.
juni i år togs hon ur trafik, och sedan
dess har hon legat som hotellfartyg
vid Skeppsbron i Stockholm. Nu tittar spekulanter på henne, bl.a. med
tanke på att låta henne gå till södra Frankrike för att bli hotell där. Skeppsbron kan
hon lämna för egen maskin med alla papper i ordning.
Det handlar om Birger Jarl, kulturmärkt fartyg i Sverige.
Vid leveransen 1953 var hon det vackraste fartyget i Helsingfors. Vit och vacker är hon fortfarande, även om tillbyggnaden akterut stör linjespelet. Damer som
fyllt 60 år måste få ha någon liten skönhetsfläck.
Till de olympiska spelen i Helsingfors
1952 byggde De samseglande rederierna
FÅA, Bore och Svea var sin passagerarångare. Rederierna räknade med stora
mängder turister som skulle söka sig till
Finland.
Riktigt så blev det inte, och av de tre bå-
tarna var det bara FÅA:s ss Aallotar som
blev klar i tid för sommarspelen.
Bore III sattes i trafik på Luciadagen
1952 och Birger Jarl kom långt på släpet,
i juni 1953.
I många år ångade de troget mellan Finland och Sverige, huvudsakligen på huvudstadslinjen, för att sedan försvinna ut i
världen på olika uppdrag. De tre kallades
Olympiabåtarna, det var klassiska ångare
med strikt indelning i däcks-, turist- och
första klass.
Elden tog två
Av de tre har två förstörts i eldsvådor:
Aallotar under allhelgona 1973 i Åbo
och Bore III fyra år senare i Montreal. Då
hade båda fått nya namn och nya ägare.
Risken för eldsvådor höll också för bara
något år sedan på att stoppa Birger Jarls
trafik mellan Stockholm och Mariehamn.
Genom att spruta något brandhärdigt ma-
terial över fartygets trädetaljer i skott och
salonger fick man emellertid fortsätta trafiken, men i juni i år blev konkurrensen
från de stora kryssningsrederierna på linjen för stor.
Nu har hon fått nya kunder i form av
hotellgäster där fartyget ligger på sin
gamla kajplats vid Skeppsbron i Stockholms absoluta centrum.
Här kan man bo – relativt primitivt men
dock – i en unik fartygsmiljö till priser
från dryga 500 kronor upp per natt. Restaurangen fungerar dock inte.
Samtidigt har spekulanter dykt upp ombord, nu senast ett ungt par som siktar på
att ta Birger Jarl till någon trevlig hamn i
södra Frankrike. Där ligger ju för övrigt
från tidigare grekiska passagerarfartyget
ms Lydia, som vi berättat om tidigare i
Sjömanskyrkan. Nu är det alltså kanske
Birger Jarls tur att flytta till nya hamnar.
Text och foto Thure Malmberg
Vid Skeppsbron i Stockholm, där Finlandsbåtarna i årtionden lade till, ligger fortfarande den sista Olympiabåten Birger Jarl,
men nu som flytande hotell. Hur det blir i
framtiden är oklart.
Heikki Rantanen
29
Marko Toljamo
Jari Piirainen (t.v) tillträdde tjänsten som verkställande direktör i Sjöräddningssällskapet 1.1.2013, efter att hans företrädare, Kyösti Vesterinen avgått med pension.
Sjöräddningssällskapets verkställande direktör:
Jag tror på kraften i
frivilligarbetet
J
ari Piirainen, 53, magister i pedagogik, tillträdde tjänsten som verkställande direktör i Sjöräddningssällskapet 1.1.2013, efter att hans
företrädare, Kyösti Vesterinen avgått
med pension. Han tog emot anställningen
efter höstens ”arbetspraktik” och efter att
dessförinnan i knappt tre år ha varit vd för
Kuopio turisttjänst.
Piirainen hade blivit allmänt bekant
med Sällskapets verksamhet som medlem
av Trossförbundet. Tross-medlemmens
båt får genom medlemskapet i Sjöräddningssällskapets medlemsföreningar gratis hjälp vid avbrott av en båtfärd. Räddningen av människoliv till sjöss är för sin
del alltid gratis för alla som får hjälp
– Dessutom fick en god vän redan för
många år sedan hjälp av frivilliga sjöräddare i en mycket allvarlig situation, berättar Piirainen. – Utan dem skulle min vän
sannolikt inte längre finnas till.
30
Jari Piirainen, med
en 24 år lång karriär i
idrottsorganisationerna
kände efter några
år i affärslivet en
dragning tillbaka till
organisationsvärlden.
– Kärleken till
föreningsarbetet avgick
med segern, säger han.
Den nye vd-n planerade redan då han
kom till huset att delta i Sällskapets olika
kurser.
– Jag litar helt på vårt manskaps yrkeskunskap, och jag inbillar mig inte, att jag
skulle behöva befatta mig med den sidan,
men jag vill få kontakt med den praktiska för Olympiakommittén och Finlands Moverksamheten.
tions- och Idrottsförbund r.f. Början som
vd i Skidförbundet var inte lätt, ty bakom
låg de ökända VM skidtävlingarna i LahFöreningsverksamhet
tis med sina dopningsskandaler. Skidförvälbekant
bundet var helt nära konkurs efter i frågaPiirainen har en gedigen erfarenhet av att varande händelser, men därifrån började
leda föreningsverksamhet. Han fungerade man småningom få ordning på verksami olika idrottsföreningar i samman0lagt 24 heten igen. En rätt så tuff tid var det allt
år under perioden 1985-2009 bl.a. i 20 år i som allt., men inte ens av den tiden skulle
tränings- och ledningsuppgifter i Finlands jag byta bort en enda dag.
Skidförbund, av vilka åren 2001-2009
– Jag älskar allt jämt idrotten, men har
som vd med ansvar för ledningen av hela inga förtroende- eller dylika uppdrag just
organisationen och i att uppnå resultat.
nu. Jag känner att jag under 24 år har gjort
– Jag blev vd i Skidförbundet i juni 2001 min insats för idrotten, och nu är det min
efter att emellan varit borta i fyra år i tjänst tur att fortsätta.
En överraskning i början av
tjänsten
Början i Sjöräddningssällskapet hade med
sig en överraskning. Som en del av att börja
arbetet gick Piirainen till en undersökning,
där han fick diagnosen i slutet av augusti,
att han led av sköldkörtelcancer.
– Operationen utfördes redan i början av
september 2012, därför hann jag inte alltför länge vara ”cancersjuk”. Jag hade inga
symtom eller besvär före diagnosen, och
jag visste inte att jag hade lidit av cancer
i 3-10 år.
– Min livsinställning har alltid varit, och
kommer att bli, att det inte lönar sig att oroa
sig över saker annat än om oron ändrar sakerna till det bättre. Därför bekymrar det
mig heller inte att cancern eller operationen
berövade högra stämbandet rörelseförmågan och en del av rösten. I stället för att
oroa mig använder jag min energi till att
sköta sjukdomen och besväret med rösten.
- Min sympati med alla allvarligt cancersjuka har verkligen ökat mycket, efter att
jag under mina behandlingar fick besöka
HUS cancerklinik i Mejlans. Under de där
besöken har jag sett många av klinikens
patienter i olika åldrar i olika skeden av
vården. Genom min erfarenhet har jag känt
mig vara rentav priviligierad, då jag behöver lida ”bara” av sköldkörtelcancer, där
prognosen är mycket god.
Ett konkurrensdugligt
varumärke
Arbetet som vd för Sjöräddningssällskapet
utgörs särskilt av den operativa ledningen,
att sköta PR-verksamheten, att utveckla
medelanskaffningen och att möta medlemsföreningarna och de som verkar i dem, och
som ansvarar för detta och att lyssna på de
frivilliga havs- och sjöräddarna och därigenom vidare utveckla verksamheten.
– Jag tycker mycket om mitt arbete, eftersom jag känner att jag därigenom i hög grad
kan utnyttja erfarenheten av idrottsorganisationen i detta sällskap Att jag dessutom
kommer utifrån ”branschen” gör det möjligt att ställa betvivlande frågor. Emellanåt
är det bra att skaka om gammal praxis.
Jari Piirainen tror, att Sjöräddningssällskapet starka sidor räcker till också i fortsättningen i konkurrensen om de ekonomiska resurserna samt om människors intresse
och fritid.
De stora utnämningarna i den närmaste
framtiden är enligt honom att utveckla
Sällskapets vrumärke, rekryteringen och
förankringen av frivilliga samt att skapa en
fartygsstrategi tillsammans med föreningarna, myndigheterna och finansiärerna.
– Motiveringen av det samhälleliga värdet
av vår verksamhet bör ytterligare stärkas,
betonar Piirainen. – Vår räddningsstatistik
visar obestridligen vilket betydelsefullt arbete vi utför.
– Vår t syfte är att verka som stöd och
komplement för räddningsmyndigheternas
arbete och för att så få människoliv som
möjligt skulle gå förlorade till havs eller på
insjöarna, och att vi dessutom skall meddela kunskap om att röra sig tryggt på vatten.
De frivilliga i centrum
I en central roll för den fortsatta verksamheten är tillgången på personal eller frivilliga, såväl som medlemmar av manskapet
som de som verkar i andra av föreningarnas uppgifter, betonar Piirainen.
– Till finländarens grundkaraktär hör
principen att inte överge en kamrat. Viljan
att hjälpa är stark och vi bör erbjuda till
detta ett meningsfullt tillvägagångssätt.
I Sjöräddningssällskapetbygger man som
bäst en ny strategi för åren 2015–2020. Piirainen berättar, att den mest centrala rollen
kommer uttryckligen att vara frivillighet
såväl i fråga om person som i fråga om
medlemsförening.
– Allt som Sjöräddningssällskapet i en
framtid gör bör befrämja de frivilligas
välmående, prestationsförmåga och entusiasm. På detta sätt försäkrar vi oss om
själva huvuduppgiften – att räddningen av
människor i sjönöd verkställs ännu bättre
än hittills.
Vid rekryteringen av frivilliga är det viktigt, att sjöräddningsintresset lämpar sig för
såväl män som kvinnor, nära nog för alla
åldrar och oberoende av utbildningsbakrund. Som exempel nämner Piirainen pojkar, som kanske inte har framgång i teoretiska studier, men är intresserade av teknik
och är behändiga och praktiska.
– Sjöräddningsverksamheten erbjuder
dem ett sätt att delta och lyckas; att göra någonting viktigt. Även om det låter som en
kliché, så kan man också så här motverka
de ungas marginalisering.
I frivilligverksamhet erbjuds inte ekonomisk stimulans. Piirainen ser i motiveringen av större skaror som en metod att
värdesätta dem.
– Genom att närvara, att delta, och att
lyssna. Man bör också ta lärdom av vad
man hör och ser samt ge vidare goda sedvänjor.
Ett gott samarbete mellan centralorganisationen och aktörerna på fältet är för-
utsättningen för att hela verksamheten skall
lyckas.
Då man frågar Jari Piirainen hurudan ledare han är uttryckt med ett adjektiv, svarar
han ”nära”.
– Jag ger ansvar och litar på människor.
Jobbet gör vi tillsammans och jag är en i
gänget. Min titel bara råkar vara verkställande direktör.
Samarbete med
Sjömanskyrkan
Sjöräddningssällskapet och Sjömanskyrkan
kan enligt Piirainen stödja varandra. Ett
samarbete finns redan.
Ett regelbundet utbyte av information
sammanträffanden, åtminstone emellan operativa organ behövs. Kanske finner vi ännu
under de närmaste åren ett sätt, där bägge organisationerna gemensamt kan göra exempelvis medelanskaffning för att stärka resurserna. Goda planer finns redan men fortsatt
arbete behövs givetvis ännu.
– Jag sätter stort värde på Sjömanskyrkans
verksamhet, även om jag inte känner till
verksamheten i detalj. Ändå har årtiondens
erfarenhet bevisat. att det verkligen finns et
behov av verksamheten alltjämt, både i Finland och utomlands.
Jari Piirainens födelsehem ligger i Kerimäki (numera en del av Tavastehus stad)
socknen med världens största träkyrka.
– Hemgården byggdes 1963, och där växte
vi upp i fars och mors ömma vård, jag och
mina fyra syskon. Far var till yrket åkare,
och mor var hemvårdare. Min far gick bort
84 år gammal 15.8.2013. men min mor lever
alltjämt och bor på vår hemgård.
Piirainen är andra gången gift, och han har
en son från sitt första äktenskap (Topi, 25 år)
och hans hustru Pirjo har från sitt tidigare
äktenskap en son (Aleksi, 24 år). Till familjen hör också en sondotter (Liina, 3 år). Paret
är bosatt i Lojo.
– Min hustru blev nyligen klar med sin utbildning till närvarade, efter att först ha utbildat sig till ett nytt yrke, marknadsföringsekonom. Hon har alltså som bäst på gång att
söka en ny arbetsplats för sitt nya yrke.
Jari säjer att hans hobbyer är friluftsliv,
vistelsen på sommarstugan, skogsarbete,
skidåkning och bakning.
De nyaste familjemedlemmarna ät två
Boston-terrier Martta och Minttu.
– Av hundarna kunde vi människor ta lärdom, säjer Piirainen och ler. – En hund bekymrar sig inte i onödan, och är alltid lika
oförställt glad, då husse eller matte kommer
hem. Även om han eller hon inte hade varit
borta i mer än fem minuter. ■
31
Arkivmaterial från FÅA
äntligen ordnat i Åbo
Med hjälp av extra arbetskraft
har arkivmaterial från Finska
Ångfartygs Aktiebolaget
(F.Å.A., senare EFFOA)
under året ordnats upp i
Sjöhistoriska institutet vid
Åbo Akademi (SHIÅA).
Ilmatar, ”Luftens gudinna”, var ett traditionsnamn inom FÅA och bars första
gången av en vit passagerarångare levererad 1929. Bolagets stävstjärna inom en
repslinga målades i rött och gult, samma
färger som i Finlands statsvapen.
En gång var F.Å.A. Finlands största rederi
med regelbunden linjefart över bl.a. Östersjön och Nordsjön. På det här vykortet
från vår ryska tid passerar en av bolagets
ångare Kronborgs slott i Helsingör.
Text Thure Malmberg
Bilder ur TMS, Thure Malmbergs sjöfartsarkiv, som successivt överförs till SHIÅA.
T
ill jul är vi klara med arbetet, säger
en belåten Kasper Westerlund, intendent för SHIÅA.
– En del av det material som nu ordnats
upp har legat här i närmare 40 år. Nu finns
allt katalogiserat, och när uppgifterna
förts in i institutets databas blir det lätt för
forskare att finna de dokument man behöver.
– Vi har länge haft en omfattande samling skeppsjournaler från FÅA:s fartyg
katalogiserade och lätt tillgängliga här,
men i år har vi kunnat ta itu med bl.a.
mängder av bokföringsmaterial och korrespondens. Förutom FÅA:s skeppsdagböcker har vi en stor samling motsvarande journaler från Ångfartygs Ab Bore.
Forskare finner ofta också intressanta
uppgifter i våra arkivsamlingar från Sjöassuransföreningen i Finland.
– Här finns också dokument som t.ex.
rör de schackklubbar som verkade bland
FÅA:s personal. Viktigt är dessutom att vi
har en omfattande samling turlistor både
för bolagets passagerar- och lastfartyg,
säger Kasper Westerlund.
Inom Åbo Akademi har nu allt material
rörande FÅA koncentrerats till SHIÅA.
Enda undantaget är bolagets s.k. emigrantböcker, prydligt förda liggare över
32
personer som med bolagets ångare främst
från Hangö emigrerat västerut till bl.a.
USA och Kanada. De finns tillgängliga
i Åbo Akademis bibliotek och är mycket
efterfrågade bl.a. av släktforskare.
Tack vare extra anslag har arkivmaterial
av olika slag sedan våren kunnat ordnas
upp med hjälp av studerande från Åbo
Akademi. Sjöhistoriska institutet verkar
i en byggnad vid Slottsgatan 74 i anslutning till Forum Marinum. Institutet är under vissa timmar varje vardag öppet för
forskare som efter förhandskontakt kan
använda ett par små rum.
SHIÅA har bl.a. en mycket omfattande
samling Lloyd’s Register samt ett bibliotek med sjöfartshistorisk litteratur och
branschtidskrifter. I princip kan fjärrlån
ordnas till alla bibliotek i Finland.
Sjöhistoriska institutionen är för allmänheten kanske främst känd för de seminarier med uppföljande dokumentation
i bokform som vartannat år ordnas kring
olika sjöhistoriska ämnen. Senast dokumenterades t.ex. färjesjöfartens utveckling i skriften Färjefart, historiska och
etnologiska perspektiv på färjetrafiken
mellan Finland och Sverige, redigerad av
Kasper Westerlund 2012.
Bland seriösa forskare uppfattas SHI-
ÅA som Finlands främsta arkivkälla för
sjöhistoriskt material.
Finska Ångfartygs Aktiebolaget som
grundades 1883 i Helsingfors gav sin
sista årsberättelse under detta namn 1990.
Då hade bolagets lasttrafik redan året innan avskilts till transportkoncernen Finnlines Group.
Bolagets passagerartrafik drevs ännu
en tid framåt genom EffJohn International för att slutligen övertas av Silja Line,
som senare liksom Finnlines övergått i utländsk ägo. I dag är arkivsamlingarna ett
viktigt vittne om en svunnen storhetstid
för finländsk sjöfart.
L
öysin oheisen runon tätini Anna Sofian (1889–1978) käsinkirjoitetusta
ruutuvihosta. Sen ensimmäiset runot oli
kirjoitettu vuonna 1907, ja melkein kaikissa runoissa oli alla myös runoilijan
nimi, mutta ei tässä.
Anna oli sisämaan tyttöjä, joten pohdis-
kelen, miksi hän oli tämän runon valinnut
ja kuka runon on rustannut? Runo kuvaa
mielestäni hyvin merimiehen ajatuksen
kulkua.
Anna, isäni vanhin sisko, oli isääni 21
vuotta vanhempi. Suvun kertomusten mukaan Anna pysyi naimattomana lukuisista
kosinnoista huolimatta koko ikänsä. Hän
halusi kantaa vastuun perheen taloudesta
heidän isänsä aikaisen kuoleman johdosta
ollen siten perheen ”andra papa”.
Ilmari Aro
Merimies kajuutassaan
Minä katselen kahta lehteä
ja kahta kielon kukkaa,
minä muistelen mustia silmiä
ja muistelen mustaa tukkaa.
Miss´on hän nyt? Mitä miettiikään?
Surumielellä vai mielessä ilo?
On kaihonko kyynel silmässään
vai riemun kiilto ja kilo?
Tre bokstäver kända i alla hamnar: F.Å.A.
var ett betydande rederi. Nu lever historien upp i Sjöhistoriska institutets arkiv.
Tändsticksetikett troligen från 1930-talet.
En soisi hänen istuvan itkussaan,
en liioin nauravan soisi.
Mut kauvas jos aaltoja katselet
vaan,
Niin mieleni kirkas oisi.
33
Tre kilo spänning om ett
Text Thure Malmberg
Bild ur boken, JNS
rysligt krig
M
Mycket har skrivits om det s.k. Krim- en av Bomarsund i boken ”Bomarsund: det
in spontana reaktion efter
den första timmen med tre kriget och på våra breddgrader speciellt ryska imperiets utpost i väster 2004”.
Tidigare är historikern Marta Hirns bok
kilo spännande finländsk mycket om det britterna kallar sir Charles
historia i famnen var: Den Napiers ”The Baltic Campaign”, kungliga ”Från Bomarsund till Sveaborg” (Borgå
1956 och 2004) en klassiker, som också
flottans expedition till Östersjön.
här boken måste översättas till svenska!
Senast har åländska Jerker Örjans, se- översatts till finska (”Oolannin sota”).
Det handlar om John Nurminens StifMen nu kommer alltså författarteamet
telses senaste praktverk, Kauhia Oolannin kreterare i det lokala Bomarsundsällskapet,
sota, dvs händelserna vid Finlands kust som för övrigt under september gjorde en Raoul Johnsson och Ilkka Malmberg –
1854–55 när brittiska och även franska flott- resa till Sevastopol i Krimkrigets spår, till- en journalistkollega men veterligen ingen
styrkor härjade vid vårt fredliga storfursten- sammans med Håkan Skogsjö och Gra- släkting – in på arenan med ”Kauhia Oolanham Robins på svenska skildrat belägring- nin sota, Krimin sota Suomessa 1854–855”
dömes kuster.
(Det rysliga åländska kriget, Krimkriget i
Finland 1854–1855).
Boken som är på hela 464 sidor ger också läsaren en otrolig mängd högklassiga illustrationer i form av både målningar och
reportageteckningar till främst brittiska
tidningar.
Bombardemangen av Bomarsund och
Sveaborg under Krimkriget är rätt väl
kända i Finland. Också slaget den 8 juni
1854 vid Halkokari, Gamlakarleby, är känt
bland många, främst kanske för att Finland
därmed som veterligen enda nation lyckades kapa en brittisk örlogsman, visserligen
bara en barkass, men i varje fall. Båten kan
fortfarande i dag beses i Karleby!
Däremot är det kanske inte så många
som tänker på att Krimkriget i Finland inleddes med att en fiskare från Tvärminne
talade engelska.
Det var strax utanför Ekenäs allt började
med att två män från Tvärminne, Bergman
och Röman, trotsade ett kejserligt påbud
och gav sig ut på fiske en vacker majmorgon, när inga civilpersoner skulle få uppehålla sig i skärgården.
I vattnen kring Hästö Busö mötte de
plötsligt brittiska hjulångaren Hecla (sex
kanoner), som höll på att loda en farled
för propellerdrivna HMS Arrogant (46 kanoner) och HMS Dauntless (33 kanoner)
som väntade längre ut.
Röman och Kula,
två finländare
Den här målningen av slaget vid Vitsand utanför Ekenäs
som inledde Krimkriget vid våra kuster gjordes av Wladimir
Swertschkoff. Tappra finländska skarpskyttar och hängivna
ryska grenadjärer hindrar effektivt brittiska örlogsmännen
Hecla och Arrogant att nå fram till Ekenäs.
34
Fiskarna försökte fly, men britterna var
snabbare, och männen togs till fånga och
fördes ombord på Hecla för förhör. Nu visade det sig att Röman, som i yngre dagar
varit sjöman, kunde så mycket engelska att
han vid förhören lockades att prata bredvid mun och avslöja att flera handelsfartyg
var samlade i Ekenäs hamn. Beskedet signalerades genast till de större örlogsmännen, som i sin tur omedelbart ångade ut till
Charles Napiers flaggskepp HMS Duke of
Wellington för rådslag.
Britterna var ju ute för att bränna och
förstöra, så Röman, som nu var krigsfånge,
tvingades fungera som lots när enheter ur
flottstyrkan arbetade sig inåt land. Han var
dyster till sinnes när han förstod att han
tvingats till förräderi, och han återvände
efter kriget aldrig till Finland utan dog troligen i England, skriver författarna.
Vid idylliska Vitsand nära Leksvall utanför Ekenäs bröt kriget ut den 19 maj
1854. I sundet mellan Lappvik och Ekö
överöstes britterna av bly från F.H. Gyllings halvpluton skarpskyttar förskansade
på stränderna. Britterna kastade sig först
ned på båtbottnen, och började sedan ro
tillbaka till sina fartyg. Den första kulan
fällde två roddare, men så var den också
avfyrad av en finländsk skarpskytt vid
namn Kula.
Försvaret lyckades så bra, att britterna
avstod från alla försök att förstöra Ekenäs. Försvararna hade skött sitt jobb, men
i London spreds brittisk propaganda om
stora egna framgångar och blodbad på
fienden. Sedan ångade britterna vidare
och fortsatte att under två sommarsäsonger härja vid våra kuster.
Ett minne av Krimkriget är den optiska
telegraflinje, som 1854 byggdes vid Finska viken från Kronstadt ända till Nystad.
Vid kusten byggdes 42 torn på 3–7 sjömils
avstånd från varandra, och för bemanningen av den optiska telegrafen behövdes 22
officerare och 460 man.
Signalstationerna bestod av en vaktkoja samt en mast med fem par ställbara,
nära två meter långa svartmålade lameller av trä. Under goda förhållanden kunde
ett telegram från Hangö nå Kronstadt på
mindre än fyra timmar. På Emsalö i Borgå
skärgård har ett minnesmärke rests över
den signalstation som stod på Betberget
med förbindelse österut till Pellinge och
västerut mot Sibbo.
Slutet ändå gott
Deltagarna i Bomarsundsällskapets resa
till Sevastopol i september återvände till
Åland övertygade om att det åländska
besökscentret i Bomarsund har potential
att locka stora mängder besökare från de
nationer som var engagerade i Krimkriget.
– Åland har möjlighet att presentera
något som Krim inte har, nämligen en erövring med ett positivt slutresultat, demilitarisering och i sista hand självstyrelse,
skriver Jerker Örjans. ■
KAUHIA OOLANNIN SOTA
Krimin sota Suomessa 1854–1855
Raoul Johnsson & Ilkka Malmberg
Layout Tommi Jokivaara. JNS 2013
Muistoksi
myyttinen laulu
V
aikka laulu Oolannin sota hurraa-huutoineen on kansalaisille tuttu, mieleen ei ole
kuitenkaan jäänyt siihen perustuva historian
tapahtuma. Nyt Raoul Johnsson ja Ilkka
Malmberg kertovat kirjassaan Kauhia Oolannin sota – Krimin sota Suomessa 1854–1855
(JNS 2013) juurta jaksain kaiken Ahvenanmaan mukaan nimetyistä sotatoimista rannikoillamme.
Krimin sota käytiin vuosina 1853–1856 Venäjän ja sitä vastassa olevan liittoutuman eli
Turkin, Ison-Britannian, Ranskan ja Sardinian
kuningaskunnan välillä. Suurvaltojen eturistiriidat olivat mahdoton sovittaa, joten yhdistetty englantilais-ranskalainen laivasto suuntasi
myös Itämeren pohjoisille rannoille Suomeen
tukkimaan emämaa Venäjän meritietä.
Ensimmäiseksi merisaarron uhriksi osui
porvoolainen kuunari Alma länsipuolella Hiidenmaata 11. huhtikuuta 1854. Viikko myöhemmin turkulaiset saivat tuta kahakasta, kun
heidän suurimmat laivansa Mentor, Åbo ja
Åland napattiin sotasaaliina. Varsinainen yhteenotto pääsi vauhtiin toukokuussa Tammisaaressa, sitten Hankoniemessä ja Vitsandissa.
Suomen rannikkokaupungeista suurin osa
joutui ryöstelyn ja hävittämisen kohteeksi. Ahvenanmaalle Venäjän läntisimpään kolkkaan
oli rakennettu Bomarsundin linnoitusta, jonka
tarina hetimmiten päättyi tuhoon ja antautumiseen. 2300 sotavankia jaettiin brittien ja ranskalaisten kesken niin, että suomalaiset pantiin
Etelä-Englantiin ja venäläiset Ranskaan. Kaksi vuotta kestänyt vankeus ennen rauhansopimusta sujui suomalaisilta ikimuistoisesti, sillä
juuri he riimittelivät aikansa kuluksi tuon reipastahtisen, mutta myyttisen laulun Oolannin
sodasta.
Sodan toisena kesänä 1855 joutui vuorostaan
Viaporin mahtava linnoitus tulituksen kohteeksi. Tähtitorninmäeltä kaupunkilaiset tuijottivat,
kun saareen syydettiin 600 laukausta tunnissa
kahden vuorokauden ajan. Aseet vaikenivat
elokuussa, ja Venäjä oli nyt entinen suurvalta.
Kauhia Oolannin sota -kirjassa kuvitus on
erityisen korkeatasoista, kuten Johnssonin
edellisessä teoksessa Kustaa III:nnen merisodista 1700-luvulla Venäjää vastaan. Niissähän Suomi taisteli Ruotsin alaisena, kunnes
Oolannin sodassa isäntänä oli Venäjä. Näistä
asetelmista muun muassa alkoi kehkeytyä yhä
voimakkaammin Suomen taival kohti itsenäisyyttä, mikä korostuu tämän tyylikkään ja monipuolisesti yleissivistävän merikirjan sivuilta.
Irmeli Tanttu
35
Julen kommer från Finland
”Vi lever inte för livet utan för julbasaren”
O
Jarmo Karjalainen
rden i rubriken är sagda på
skoj av medarbetarna i Sjömanskyrkan. Men det finns
ändå en gnutta av sanning i dem. Sanning, därför att julbasaren finns med i
Sjömanskyrkans vardag året om, även
om själva julbasaren givetvis bara anordnas nära jul.
Det största årliga marknadsförings- och försäljningsevenemanget
för finländska produkter igångsattes
i år 20.11, då den traditionella serien
av Sjömanskyrkans basarer startade i
London. Basaren öppnades i november också i Hamburg, Rotterdam, Aten,
Bryssel och Lybeck. På finska sjömanskyrkan i Antwerpen firade däremot julvecka i ställe för basar.
Sjömanskyrkans basar är i Europa en
uppskattad händelse som man väntar
på. Sjömanskyrkan skaffar finländska
märkesvaror som finländarna önskar
sig till jul. Vad vore julen utan risgrynsgröt och glögg exempelvis i Bryssel?
Finländska läckerheter och produk-
Sjömanskyrkans resepräst i Sydost-Asien
R
undresan i julkyrkorna i SydostAsien för reseprästen i Finlands
Sjömanskyrka började i år i Manila, där festen firades första söndagen
i advent. Därifrån gick resan vidare till
Kuala Lumpur. Följande i turen var New
Delhi och Singapore. Sista etappen av resan var i Hanoi. I rundresan ingår också
dopfester, hembesök, mottagning på
självständighetsdagen och många andra
sammankomster. Resan till julkyrkorna
företogs nu för sjunde gången.
På Filippinerna avstod man från mottagningarna på självständighetsdagen efter den förödande tyfonen, men i Manila
samlades man ändå till julandakt och en
gemnsam familjejulfest på första sönda-
36
gen i advent.
Som resepräst till Sydost-Asien reste
också detta år pastor Heikki Rantanen,
som har verkat i olika uppgifter i Finlands
Sjömanskyrka i drygt trettio år.
Antalet finländare på olika orter växlar. från nastan två hundra i Singapore till
omkring etthundra i Manila. På alla orter
var reseprästens besök en väntad händelse,
och på evenemangen var det rikligt med
deltagare.
– Jag har varit särskilt glad över att det
fanns många barn och ungdomar i julkyrkorna. Det har varit trevligt att följa med
deras uppväxt. Kyrkkaffet efter gudstjänsten har varit ett ypperligt tillfälle att
samtala om senaste nytt och få en upp-
ter intresserar också andra än finländarna, och produkterna kommer också på
borden hos många andra nationaliteter
och företrädare för andra kulturer. Det
vore också intrssant att i praktiken få se
hur kålrotslåda och rågbröd passar ihop
med exempelvis den tyska julgåsen och
prinskorvarna. Det låter i alla fall som en
riktigt bra kombinatio. Basaren är för de
finländska produkterna den rakaste vägen
till de europeiska konsumenternas medvetande. Basaren besks av totalt omkring
30 000 personer.
Basaren är utom för finländsk matkultur också ett skyltfönster för finländsk
design. Smycken glasvaror, textilier och
mumintroll är populära produkter år för år.
Produkterna för försäljning har befordrats
från Finland till repektive sjömanskyrkor
på handelsfartyg. På basarborden finns det
också lokalt utförd konst och handarbeten
samt bakverk, julprydnader etc. Som en
utmaning för Sjömanskyrkans basarer har
det visat sig, att i urvalet i många affärer
finns det numera samma produkter.
Den allra första jul basaren anordnades
i Hamburg 17.11.1962. Då bjöds det ut
”finländskt glas, näverarbeten, äkta allmo-
geföremål, ryor och finnvävnad” av vilka
försäljningen inbragte 6000 mark. Julbasaren är alltjämt en betydande händelse
för medelanskaffning för Sjömanskyrkan.
Äran för initiativet till julbasaren tillkommer en skara finländska fruar, som
hade samlats i Hamburg till s.k. syföreningar för insamling av medel för sjömanskyrkans arbete.
Julbasaren är alltjämt framför allt ett
prov på frivilligarbete och teamarbete.
Planeringsgrupperna för basaren börjar
sitt arbete redan i januari. Då bedömer
man hur den föregående baaren hade
lyckats, funderar på ändringar, hitprodukter och utvecklings möjligheter. I olika
uppgifter för basaren deltar omkring 200
frivilliga i respektive länder.
Exempelvis i Rotterdam har länge
fungerat en basarkommitté, som består av
lokala finländska damer, som till största
delen beslutar om produkterna som skall
saluföras. De bekantar sig med varorna
också under sina besök i Finland.. Så gör
man också i många andra länder för vår
verksamhet. Utan deras sakkunskap och
aktiva intresse skulle man inte kunna genomföra basarerna i den omfattning som
finländska skriftskolan, jul- och påskgudstjänsterna, kyrkliga förrättningar och
beredskapen för krisstöd.
Styrelsen för Finlands Sjömanskyrka
har också beslutat stödja och utveskla
reseprästarbetet i Sydost-Asien. Ett klart
behov av en heltidsanställd medarbetare,
som skulle ha tid att utan brådska sätta sig
in i de finska koloniernas tillvaro. Enligt
planen skulle reseprästen röra sig på detta
arbetsområde åtminstone sex månader i
året, men ändå i huvudsak vara stationerad i Finland.
Modellen för detta har man fått från
Norge, där Sjömanskyrkan har flera resepräster, som rör sig på sina egna områden
på olika håll i världen. Deras huvudsak-
liga uppgift är inte att anordna tillfällen,
utan att möta avlägset bosatta landsmän
mitt i det pulserande livet.
För avlöningen av en ordinarie resepräst har man emellertid ännu inte fått
nödvändig finansiering. Till dess besöker reseprästen från Finland som tidigare
Sydost-Asien en eller två gånger om året
kring jul, och om det finns resurser också
till påsk.
Den nye reseprästens ”församling”
skulle också i fortsättningen närmast vara
finländarna i Sydost-Asien, men det kunde också vara att naturligt fungera som
”turistpräst” t.ex. i Penang i Malaysia, Indonesien, Bali, Goa i Indien, Sri Lanka
och Dubai.
det nu sker.
– Redan i åratal har jag med glädje förundrat mig över hur hundratals finländska
frivilliga, både unga och gamla, hemmafruar och de som. har tjänst kommer för att
dra sitt stå till stacken för Sjömanskyrkan
och den finländska kolonin. Och detta är
inte begränsat till finländarna, då många
Finlandsvänner i olika länder är med för
att ge sin sakkunskap och arbetsinsats för
att genomföra basaren. Den mångomtalade bristande gemenskapen ser man
åtminstone inte av i fråga om julbasaren,
säjer Sjömanskyrkans diakonichef Jarmo
Karjalainen.
Jarmo Karjalainen och Marko Toljamo
Tekxt Marko Toljamo
fatttning om finländarens vardag. Med
många har kontakten fortsatt per e-post,
berättar reseprästen Rantanen.
Samarbetet med de lokala representationerna för Finland genom honorärkonsuler och Finlandsföreningar är en väsentlig del av reseprästens nätverk. De har
årligen skött största delen av de praktiska
arrangemangen och ansvarat för omkostnaderna för evenemangen. Också missionärer från Finska Missionssällskapet har
gett värdefull information om samhällssituationen, seder och kultur.
Överst på önskelistan för reseprästens
arbete i Sydost-Asien är Sjömanskyrkans
utredning om stödet för barnens religiösa
fostran, för de unga förberedelsen för den
Heikki Rantanen.
37
Tänd aldrig cigaretten på ett julljus
Man får inte vissla på båten
Byr inte namn på båte
n
Skada inte e
n albatross e
Dt finns otroligt många
havsnära föreställningar
ller en mås
Häll vi på däcket
Delfinerna tar dig i sitt beskydd
å
Vidrör kragen p
Text Liisa Varho
”J
ag blir kvar i land, om det inte
blåser.” Så hade en sjöman för
vana att säja. I planerna fanns
alltid ett litet förbehåll, ”om det
inte blåser”.
Vinden har alltid varit en viktig sak, i
synnerhet under segelsjöfartens tid. Den
har kanske varit den viktigaste frågan i
sjöfartens magi. Stormen var man rädd
för, men också om det slutade att blåsa
var det en dålig sak. Då fartyget hade flutit omkring i stiltje i flera dagar, började
man kalla på vinden genom att vissla och
också annars genom att härma ljudet av
blåst om, att man inte ska vissla ombord
på en båt. Man tror att det kan framkalla
en storm.
Om vinden finns det också många olika
mystiska idéer. Man tänkte, att trollen
kunde behärska vinden och naturkrafterna i allmänhet, och därför köpte man
vind med ”vindrep”, som vanligen hade
tre knutar. Genom att öppna knutarna fick
man gynnsa vind.
En sådan magi förknippade man särskilt med finnar och lappar, man ansåg
att de hade särskilda knep att behärska
vindarna. I synnerhet i engelsk och amerikansk litteratur finns det exempel på finnarnas magiska krafter
Då finnarna ansågs kunna behärska vindarna, var det lätt att göra dem till synda-
38
ym
en sjömanskost
Slå inte upp ett paraply på däck
bockar, om vindarna i inte var gynnsamma. Syndabocken var båtens ”Jona”, som
enligt sin bibliska förebild rentav kunde
bli kastad i sjön. Denne ”Jona” kunde
också vara en medlem av båtens besättning.
Av passagerarna som kunde ha otur
med sig vr det särskilt kvinnor, advokater
och präster!
Vidskepelsen har lyckligtvis minskat
avsevärt, men längst har den bevarats i yrken där naturkrafterna har stor betydelse,
liksom just inom sjöfarten. I historierna
levde traditionerna kvar, och berättare av
historier har alltid uppskattats på sjön. Legenderna uppkommer av saker, som det
bara finns litet kunskap om.
Albatrossen, din själ,
kanhända
Nästan alla känner till föreställningarna
om albatrossen. Det har sagts att det är en
fågel med både tur och otur. Man får inte
döda en albatross, eftersom i en kan det
finnas själen av en död sjöman. enligt en
del sägner en sådan sjömans, som inte har
fått en ordentlig begravning. I alla hänelser medför det otur att skada en albatross,
det skadar både döda och levande sjömän.
Däremot fångade man albatrossar med
nät utan att skada fågeln. Sjömännen
bredde sedan turvis ut dess ståtliga vingar,
av vilka det finns fotografier som minnen
i sjömanskistan.
Om fåglar finns det också andra föreställningar. Att döda en mås är inte rådligt,
eftersom i den kan finnas en sjömans förlorade själ. Att se svalor över sjön är däremot ett gott ecken. Svalorna är landfåglar, och därför finns det land någonstans i
närheten. Om att se en spov betyder otur,
likaså en storskarv. Om den där storskarven torde skärgårdsborna vara av samma
mening!
Delfiner som simmar nära båten betyder god tur. Delfinerna är fiskarnas heliga
vänner. Då delfinerna simmar nära båten
är du beskyddad av dem.
Överraskande nog har en svart katt ombord på båten tur med sig, därför vill man
ha dem som skeppskatter.
Med tur seglar också de
stora
Tur och otur är viktiga saker på sjön. Turen har man sett som en begränsad naturtillgång, som det bara finns en viss mängd
av i världen. Och den där turen ville man
naturligtvis få så mycket som möjligt
av ombord på sitt eget fartyg. Att spilla
vin på fartygets däck ger god tur, likaså
att röra vid kragen på en sjömanskostym.
Undra på att sjömansgossar gärna får en
kram! Däremot bör man undvika rödhåriga kvinnor när man går ombord.
Ja, jag känner till en båt där man på
momangen möter en rödhårig chic purserhjälp, som med ett leende tillönskar
dig lycklig resa, och de om traditonen
omedvetna passagerarna kryssar lyckliga
vidare.
Man måste också se till när det var
lämpligt segla ut på havet. Resan borde
inte börja första måndagen i april.inte
heller andra måndagen i augusti eller 31
december. Också fredagen och särskilt
den 13 innebar otur. En båt som avgick
den dagen kom aldrig fram till hamnen dit
den var på väg, eller så drabbades den av
svåra prövningar Likaså, om båten målades svart i en främmande hamn, var den
dömd till undergång.
Ibland slängde man en slant i sjön, med
vilken man köpte sig tur. Jag har hört, att
man ibland redan när båten byggdes, spikade fast ett mynt på kölen eller förstäven
för att ha tur med sig.
– I släktens galeas hade man gömt en
slant i kölen, bekräftar sjökapten Ari Malmi.
– En skada på galjonsbilden torde vara
ett dåligt tecken för framtiden.
Från en litet nyare tidpunkt är ett paraply, om man slår upp det på båtens däck,
betyder det otur. Otur betyder det också,
om man tänder en cigarett på ett tänt ljus,
då dör en sjöman.
En kvinna har en kvinnas
namn
Med båtens namn finns det också olika föreställningr. Enligt forna tiders sjömanstradition för att åstadkomma god turskulle
fartygets namn vara ett trestavigt kvinnonmn. Det borde sluta på a, och antalet
bokstäver skulle gärna vara ett udda antal.
Förklaringen till den seden kan betyda, att
tre stavelser var lätta att ropa och höra.
Alltjämt sägs det, att det att byta namn
på fartyget ändrar dess goda tur till otur.
På nätet märkte jag, att seglarna där frågar om hur man kunde få turen att vända
och bli lyckosam, då man bytte namnet p
båten.
I Finland har åtminstone sjökaptenen
och skeppsredaren, sjöfartsrådet Gustaf
Erikson på sina båtar behållit deras gamla
namn, efter att han en gång bytt namnet
på ett fartyg, Det fartyget förliste på sin
första resa.
– Båtarna är av tradition kvinnaor, eftersom de till formerna är vackra oberäkneliga och svåra att styra gåtfulla, dyra
att underhålla, behöver en man som styr,
kan bli mannen till fördärv etc. En sjö-
Göm ett mynt i kö
len
Kasta en slant i sjön
man, som tillbragte mycket tid ombord på
båten, som han tar vård om och reparerar,
ansågs också ha ett lika fast förhållande
till båten som till en kvinna, konstaterar
sjökapten Ulf-Peter Lindström.
Så kan man kanske också uttycka det.
Jag tänkte ge nig av till sjöss på en
vecka. Om det inte blåser.
PS Tack också till sjökapten Mikko
Laurén och överstyrman Sakari Saari för
goda vinkar.
39
▲
Sikamainen joulujuttu
▲
Laivakuraattorityön alkamisesta on▲
kulunut 30 vuotta. Kansainvälisessä
seminaarissa Vuosaaren merimieskirkolla
7.11.2013 aiheena oli monikansallinen
miehistö aluksessa. Alustajina olivat
prof Jens-Uwe Schröder-Hinrichs (World
Maritime University, Malmö) (kuvassa), projektipäällikkö Olli-Pekka Brunila
(Turun yliopisto) sekä merikapteeni Tero
Sairanen (Bore Ltd). Kuva Marko Toljamo.
▲
Trans Shanghai -laivassa,
kiinalaismiehistö odotti
innokkaasti merimieskirkon työntekijän käyntiä.
Muun keskustelun ohessa suurin osa miehistä
osti sim-kortin. Kun
kaupat saatiin tehtyä,
miehet ottivat heti älypuhelimensa ja tablettinsa
esille ja saivat yhteyden
kotiväkeen. Kuva AnuMarja Kangasvieri.
▲
Venäläisiä rekkakuskeja Turun merimieskirkolla elokuussa. "Yhteistä puhuttua
kieltä ei löytynyt, mutta kun sanoin
sanan 'sauna', oli vastaus: 'harashoo'.
Peukku ainakin nousi", kertoi Liisa Varho.
Bernd Thieme, Katariina Röbbelen-Vogt ja Eva-Christina Pietarinen toivat kansanlaulumessuun upean
lisäarvon. Kuvat Satu Oldendorff. ▲
▲
Katajanokan Rotarit kävivät
tutustumassa Hampurin merimieskirkon toimintaan. Tässä
osa heistä lähtötunnelmissa
Eeva Blumenthalin kanssa.
▲
Perhekahvilassa askarreltiin
iloisesti enkeleitä. Perhekahvilaa pidetään taas säännöllisesti kerran kuussa pienen
tauon jälkeen. Henkilökunnasta mukana oli Tiina Ylitalo
(edessä vas.).
40
Hampurin ja Lyypekin
merimieskirkkoväki
lähettää hyvän joulun
toivotukset kaikille.
Tänä vuonna Lontoon merimieskirkon
joulumyyjäisissä tarjottiin kotitekoisia
korvapuusteja ja karjalanpiirakoita.
Kuvan ottohetkellä keittiötyöntekijä Elli
Niemeläinen tiimeineen oli valmistanut
pakastettavaksi vähän yli 1200 karjalanpiirakkaa ja 200 korvapuustia. "Hävettävän vähän", kommentoi Elli pullien määrää ja jatkoi leipomista. Eikö nyt sentään
edes hyvä alku? Kuva Anna Hälli.
Siat kuuluivat monen suomalaisen valtameripurjehtijan miehistöön elävinä
ruokavarastoina.
"M
itä tulee juhlapyhien ruokaan merellä oltaessa ei se paljon muuttunut muulloin kuin jouluna ja
silloinkin vain, jos kokki voi ilmojen puolesta
jotakin erikoista laittaa. Joulun ruokaan kuului riisipuuro säilykemaidon kera. Valtameriliikenteessä oli kyllä jonkin verran vaihtelevampaa, mutta siitä erikseen."
Näin kuvailee Euroopan-liikenteen ruokia
merikapteeni Artturi Hakri. Hän oli siinä
viiden miehen joukossa, joka sai jaetun ensimmäisen palkinnon eli kukin 100 markkaa
Turun yliopiston meriperinteen keruukisassa
1964. Merenkulkijoilta pyydettiin tietoja ruuasta, lääkinnästä, vapaa-ajan vietosta ja kasteseremonioista.
Hakrin kokemukset perustuivat yksinomaan
purjealuksiin: hän aloitti uransa 13-vuotiaana
kokkipoikana 1905 luvialaisella kuunarilla
Olgalla, kauppalaivakokemus päättyi 1927, ja
mies siirtyi merenkulkulaitokseen.
Jouluruokien suhteen Hakri täydensi kertomustaan valtameriliikenteen puolelta vain
maininnalla, että "rommia tarjottiin Jouluna".
Kovin juhlavia eivät hänen kokemuksensa siis
olleet.
Vaan miltä tuo arjen ruokarutiini oikein
näytti valtameripurjehtijassa? Päivällismenua
Hakri kuvasi suunnilleen tällaiseksi:
"Maanantaina: hernekeittoa ja läskiä, Tiistaina: perunakeittoa ja lihaa, Keskiviikkona:
riisiryynivelliä ja kalaa sekä perunoita, Torstaina: perunakeittoa ja lihaa, Perjantaina:
hernekeittoa ja läskiä, Lauantaina: perunakeittoa ja lihaa, Sunnuntaina: rusinakeittoa tai
sekahedelmäkeittoa perunoita ja säilykelihaa."
Sika on lähes vakio-osa suomalaista joulupöytää, mutta se kuului usein myös suomalaisen valtameripurjehtijan arkeen elävänä ruokavarastona.
Näin Hakri: "Suomalaisissa laivoissa oli
yleensä pari sikaa. Niillä oli pilttuunsa laivan
keulassa miehistön kansirakennuksen keulan
puolella. . . Sikojen ruokkiminen kuului keittiöhenkilökunnalle ja puhtaana pito miehistön
nuorimmalle. Sikala oli joka aamu pestävä."
Hakri kehui sikojen seurallisuutta ja ihmisystävällisyyttä. Jos vapaavahtilainen loikoili
auringossa, niin vapaana käyskentelevä sika
liittyi varmasti seuraan.
Juomavesi oli valtameriliikenteessä usein
huonoa ja sitä oli vielä niin niukalti, että kulutusta oli säännösteltävä. Perämies jakoi neljän litran annoksen aamuisin kello 6, ja Hakri
koki, kuinka siatkin oppivat hakemaan oman
ransuuninsa.
"Olin perämiehenä fregatti Sylfidissä. Laivaan tuotiin kaksi porsasta. Niitä porsaita
aloimme huviksemme juottaa mukista, joten
ne tottuivat siihen, että kun aamuisin vesijakelu alkoi, nämä tulivat jakopaikalle, jos ilmojen
takia olivat kannella vapaina. Tämä juottaminen kesti kauan, kun eivät suostuneet juomaan
muusta kuin mukista."
Laivoilla yritettiin pitää myös siipikarjaa,
mutta se ei Hakrin mukaan oikein menestynyt.
Merikapteeni Artturi Hakri.
41
merikohtaloita
merimieskirkkouutisia
Sarja kertoo menneen maailman merenkulun tapahtumista, jotka on kokoelmistaan
valinnut Rauman merimuseo. Toim. Paavo Tukkimäki. Kuvat Rauman merimuseo.
Finnbreezen kannella
12.11. Hietasen satamassa
Kotkassa täkkärit rakensivat itselleen vahtikoppia,
jossa ovat turvassa tuulen
tuiverrukselta. Suunnittelussa on inspiraationa
suomalainen ulkohuusi.
Matruusi Arska esittelee
kuvassa keskeneräistä
koppia. Suunnitelmissa
on vielä mm. harjakatto ja
kukkaverhot. Kuva Jaana
Rannikko.
Rauman merihistoriallinen seura lahjoitti
merimieskirkolle tervalle
tuoksuvan köysityöristin.
Risti on tehty mukaillen
Cornvallin kirkkoherra William Rodgerin
(1838–90) ristiriipusta.
Vas.: Heikki Kivinen, ristin
tekijät Tapio Ketola ja
Matti Friberg sekä Jorma
Viitaniemi ja Ilkka Randen. Kuva Eija Tuorila.
Pappilan ikkunasta...
Syntymäpäiviä
perhepiiri
Paljon onnea
ja Jumalan
siunausta
päivänsankareille.
75 vuotta
Asta Pronk, 14.1.
Rotterdamin merimieskirkon
emäntä 1966–77.
70 vuotta
Helena Nissilä, 5.11.
Hämeenlinnan merimieskirkkopiiri.
Terttu Halla, 2.12.
Lontoon merimieskirkon sosiaalikuraattori 1969–73.
Jouluyllätys
M
arraskuun alku on merimieskirkolla odotuksen aikaa. Joulumyyjäisiin on valmistauduttu
huolella kuukausien ajan. Basaaritilaukset on saatu valmiiksi, kuljetukset järjestetty, karjalanpiirakat leivottu, vapaaehtoiset värvätty, somistukset suunniteltu ja
joululaulut harjoiteltu.
Muutamaa päivää ennen rakentamisen
aloittamista mieli on malttamaton kuin
lapsella, joka odottaa joulupukkia. Kunpa
myyjäistavarat jo saapuisivat ja kirkkoa
päästäisiin laittamaan juhlakuntoon.
Ja kun myyjäiset sitten vihdoin koittavat, tapahtuu usein niin kuin joulupukkia
odottaneelle lapselle, joka avaa innostuksen vallassa joulupakettejaan. Tulee yllätyksiä.
Myyjäisyllätykset ovat monenlaisia.
Joskus myyjäiskuormassa on jotain tilattua tuotetta kuviteltua enemmän tai vähemmän, joku työntekijöistä sairastuu tai
kassat eivät toimikaan toivotulla tavalla.
Useammin käy kuitenkin niin, että
myyjäiset yllättävät yhtä iloisesti kuin
joulupukin säkistään kaivama täydellinen
lahja, jota ei olisi edes osannut tai uskaltanut toivoa.
Kesken kiireisimmän rutistuksen kirkolle saapuukin juuri sellaisia vapaaehtoisia, joita sillä hetkellä kipeimmin
tarvitaan. Joku osaa avata tukkeutuneen
putken, joku toinen taas osoittautuu taita-
42
vaksi grillimestariksi tai nopeaksi ja hyväntuuliseksi kassan käyttäjäksi.
Iloisimmat yllätykset eivät liity myyntiin tai katteisiin, vaikka joulumyyjäiset
ovatkin oleellinen osa merimieskirkon
varainhankintaa.
Sen sijaan sydän lämpenee talkoohengestä, ihmisten kohtaamisesta ja tyytyväisistä vieraista. Kun taustamusiikiksi
suunniteltu joululaulu saa myyjäisvieraat
laulamaan spontaanisti mukana, pianistin
silmät meinaavat kostua niin, että hyvä
kun nuottejaan näkee.
Todellinen joulumieli syntyy siellä,
missä halutaan jakaa joulun iloa anteliaasti toisille. Muistan jo lapsuudestani,
minkä lahjan avaaminen oli kaikista jännittävintä: sen, jonka oli itse hankkinut
perheenjäsenelle ja jonka joku toinen avasi. Riemu oli suuri, kun oma pieni lahja
onnistui ilahduttamaan toista.
Kun valmistelee joulun juhlaa toisia
varten, huomaa yhtäkkiä saaneensa lahjaksi joulun ilon ja rauhan. Siksi joulu
merimieskirkolla antaa kiireisyydestään
huolimatta aina enemmän kuin ottaa.
”Tulkoon juhla todellinen, tulkoon Jeesus Herraksi sen, tulkoon rakkaus ihmisrintaan, silloin joulu luonamme on.”
Lämpimät jouluterveiset Lontoon merimieskirkolta!
Anna Hälli
Pappi ja pappilan emäntä
Maikki Vepsä, 3.12.
Gdynian ruotsalaisen kirkon suomalainen emäntä 1969–72, Gdanskin kirkon
emäntä 1972–75.
60 vuotta
Tuomo Mantere, 2.1.
Lontoon merimieskirkon assistentti
1975–76.
L
yypekin merimieskirkon sosiaalikuraattoriksi 1.1.2014 lukien on valittu
Hampurin merimieskirkon vapaaehtoinen assistentti, teol.yo. Anna Sofia Eklund, 25 (kuvassa). Hän on aikaisemmin
työskennellyt mm. myyntisihteerinä ja
seurakuntatyössä. Lapsuutensa Anna on
asunut Saksassa, ja nyttemmin työkokemusta kin siellä on kertynyt useiden vuosien ajan.
Lyypekin sosiaalikuraattorina työskenteli aiemmin Noora Alimattila, jonka
työtä jatkaa loppuvuoden 2013 diakonisosiaalityöntekijä Toni Harjunheimo.
Kuollut
Lehtori
Helmi
Kyytsönen
Helmi Kyytsösen oli mukana kesäjuhlilla vielä Leppävirralla 2012. Helmi oli kutsuttu Suomen Merimieskirkon kunniajäseneksi 10.8.2002. Kuva Marko Toljamo.
E
nglannin kielen lehtori Helmi Kyytsönen (29.7.1928 Antwerpen – 1.11.2013
Rauma) oli Merimieskirkon kesäjuhlien uskollinen vieras. Hänet tunnisti ylväästä ryhdistä ja ystävällisestä olemuksesta pitsimyssyssään. Hän teki elämäntyönsä Eurajoen
keskikoulun ja lukion englannin opettajana.
Hän oli myös Rauman merimieskirkon pitkäaikainen tukija sisarensa Liisan kanssa.
Merimieskirkon
jäsenedut 2013–14:
• Alennushinnat Itämeren
laivoilla (Viking Line ja
Finnlines)
• Alennus Suomessa Restelin
(Cumulus, Rantasipi, Holiday Inn, Seurahuone Helsinki, Crowne Plaza Helsinki ja
Atlas Kuopio) ja S-ryhmän
(Sokos Hotellit, Holiday Club
-kylpylähotellit) sekä Radisson Blu -hotelleissa.
• Alennus Hertz-autovuokraamon vuokrauspalveluista
• Ilmainen alkuneuvottelu
(max. 1 tunti) ja sen jälkeisistä toimenpiteistä 10 %:n
alennus asianajotoimisto
Tuomanen ja Kreander
Oy:n hinnaston mukaisesta
veloituksesta
• Alennus Härkätien hautaustoimiston omista palveluista,
p. 02 259 0222 (Turku) ja
02 488 6529 (Lieto)
• Alennus Maaseutuhotelli
Eevantalossa (Syväniemi),
yöpyminen -10 %,
p. 017 384 1470
• Ilmainen toimituserä Terveet Hampaat Oy:n tuotteiden vuositilaajana
• Merimieskirkko-lehti 6 kertaa vuodessa
• Erikoistarjouksia tuotteistamme ja palveluistamme
kaikilla kirkoillamme.
Helmi Kyytsönen oli syntynyt Antwerpenissa vuonna 1928. Hänen isänsä toimi assistenttina merimieskirkoilla Antwerpenissa, Rotterdamissa ja Lontoossa. Sisarusten
kiehtova tarina nivoutui toisen maailmansodan kouriin joutuvien merimieskirkkojen
kohtaloihin eri puolilla Eurooppaa. Perhe
pääsi takaisin Suomeen viimeisellä laivalla, kun Suomi ajautui sotaan ja jäi sodassa
Englannin näkökulmasta vihollisen puolelle.
Isänsä Väinö Kyytsönen palveli sen jälkeen
merimieslähetysasemalla Mäntyluodossa.
Sisarukset olivat aloittaneet koulunsa
Lontoossa. Aikanaan he opiskelivat englantia ja valmistuivat opettajiksi. Entisten oppilaiden mukaan Helmi Kyytsösestä välittyi
lämmin ja rakastava ihminen. Hän seurasi
aikaansa tiiviisti ja ymmärsi modernia maailmaa. Elinaikanaan hän näki esimerkiksi
Lontoon valtavan muutoksen monikulttuuriseksi suurkaupungiksi.
Helmin ja Liisan opin tuntemaan Lontoossa. He kävivät lähes vuosittain Lontoossa sisarensa Irenen haudalla ja merimieskirkolla. Vanhemman sisarensa Irenen
siskot menettivät, kun tämä Lontoon merimieskirkon toveri-iltaan tullessaan jäi bussista astuessaan auton alle Rotherhithen
tunnelissa.
Helmin seurassa oli hyvä olla. Hänen
kanssaan merimieskirkon syvin olemus,
yhteys, välittäminen ja reiluus, samaan
joukkoon kuuluminen tulivat todeksi. Kirjeessään hän kirjoitti lämpimästi, miten
yhteytemme oli kuin sisaruutta. Vielä viimeiseksi jääneessä kauniilla käsialalla kirjoittamassaan kirjeessä Helmi Kyytsönen
kiitteli Pirkkalan kesäjuhlilta lähettämästämme kortista. Helmi Kyytsönen pääsi sisartensa luokse 1.11.2013.
Iris Kivimäki
Tervetuloa jäseneksi hyvään seuraan!
Liity Merimieskirkon jäseneksi! Kun liität itsesi tai ystäväsi hyvään seuraamme, osallistut
vuoden aikana suoritettaviin arvontoihin, josisa voi voittaa yllätyspalkintoja. Uusi jäsen
ja uuden jäsenen ilmoittaja ovat mukana arvonnassa, kun jäsenmaksu on maksettu. Mitä
useamman jäsenen hankit, sitä paremmat voittomahdollisuudet sinulla on. Jäsenmaksu on 50 €
kalenterivuodessa, perhejäsenmaksu 20 €. Merimieskirkon jäsenedut näet viereisestä tietolaatikosta
sekä yksityiskohtaisemmin internet-sivuiltamme. Liity jäseneksi ja palauta alla oleva lomake
selkeästi täytettynä Merimieskirkolle. Kiitos sinulle tuestasi, tervetuloa hyvään seuraan.
UUDEN JÄSENEN TIEDOT
Ilmoitan alla mainitun henkilön Suomen Merimieksirkon jäseneksi.
Sukunimi_____________________________________________________
Etunimi_______________________________________________________
Lähiosoite____________________________________________________
Postinumero ja -toimipaikka_________________________________
Puhelin_______________________________________________________
Sähköposti___________________________________________________
Uuden jäsenen allekirjoitus__________________________________
Uusi jäsen maksaa jäsenmaksunsa paluupostissa saamallaan tilillepanokortilla.
Uusi jäsen on mukana kilpailussa maksettuaan jäsenmaksunsa.
Suomen Merimieskirkko ry
UUDEN JÄSENEN ILMOITTAJA (tarvittaessa)
Finlands Sjömanskyrka rf.
Sukunimi_____________________________________________________
Etunimi_______________________________________________________ Albertinkatu 2 B,
Lähiosoite____________________________________________________ Albertsgatan 2 B
Postinumero ja -toimipaikka_________________________________
Puhelin_______________________________________________________ 00150 Helsinki, Helsingfors
Sähköposti___________________________________________________
Ilmoittajan allekirjoitus_______________________________________
Kiitos jäsenhankinnasta. Uuden jäsenen ilmoittaja on kilpailussa mukana,
kun tämä on maksanut jäsenmaksunsa.
43
Vielä ehdit! Tilaa jouluksi nettipuodista.
5
Villasukat ovat Merimieskirkon
vapaaehtoisten neulomia. Merimieskirkon logolla varustetut sinivalkoiset
villasukat ovat mukavat ja lämmittävät jalassa. Valmistettu 7 Veljestä
-langasta.
Aikuisten villasukat,
farkunsiniset, koot: 37–46
MERIMIESKIRKKOTYÖLLE
AVUSTUSTILI:
FI91 1745 3000 0222 79
NDEAFIHH
Keräyslupanumerot
seuraavalla sivulla.
Anna tukesi merimieskirkkotyölle.
Lahjoituspuhelin
0600 1 2606
Puhelun hinta 10,26 € +
pvm. (Keräyslupanro seuraavalla sivulla)
Merimieskirkon kaksi uutta
kaksiosaista joulukorttia (sis.
kuoren). Sisäsivulla hyvän
joulun toivotus neljällä kielellä
(suomi, ruotsi, englanti ja
saksa).
Joulukortti
Lahja
6
Joulukortti
Joulupuu
7
Kpl (sis. kuoren)
1,60,-
Jäsenenä saat nettikaupasta alennuksen syöttämällä maksuvaiheessa alennuskoodikenttään
MMKJASEN2013
www.merimieskirkko.fi/nettipuoti
Merimieskirkkopuoti – tilauskuponki
Tuotenro
Tuotteen nimi
Väri
Koko
Kpl
€ kpl
€ yht.
Nyt voit tukea
Merimieskirkon
toimintaa myös
tekstiviestillä!
Lähetä viesti:
5E TUKI (5 e)
tai
10E TUKI (10 e)
numeroon
16588
ja olet mukana
tukemassa!
Askarruttaako elämä?
Kaipaatko keskustelukumppania?
merimieskirkko.
fi/nettipappi
palvelee ulkosuomalaisia netissä.
Olen jäsen
En ole jäsen
Merimieskirkko 6/2013
Yht.:
Sukunimi__________________________________________________________________________
Etunimi____________________________________________________________________________
Lähiosoite_________________________________________________________________________
Postinumero ja -toimipaikka______________________________________________________
Puhelin____________________________________________________________________________
Sähköposti_________________________________________________________________________
Allekirjoitus________________________________________________________________________
44
(Alle 18 v. huoltajan allekirjoitus)
Lähetä
palautetta
kirjeitse:
Merimieskirkko-lehti,
Albertinkatu 2 B
00150 HELSINKI
sähköpostilla:
marko.toljamo
@merimieskirkko.fi
Merimieskirkot Suomessa
Sjömanskyrkor i Finland
BENELUX-MAAT /
BENELUX-LÄNDERNA
jo. Taru Savelius-Latvus p. (BE) +32 475
729 680, (NL) +316 837 909 40
mp Heli Huttunen p. +32 476 666 485
jsk Piia Lännenpää-De La Cruz,
p. +32 473 482 092
Hamina / Fredrikshamn
Gerhardinväylä, PL 13, 49401 Hamina
hamina@merimieskirkko.fi
puh. (05) 231 1002
fax. (05) 231 1004
jsku Jaana Rannikko, p. 040 5398 143
Belgia / Belgien
Foyer Finlandais
33 Rue Jacques de Lalaing,
BE-1040 Bruxelles
brysseI@merimieskirkko.fi
puh. +32 2 280 0498
pv Heidi Kvist
Finse Zeemanskerk
ItaIiëlei 67, BE-2000 Antwerpen
antwerpen@merimieskirkko.fi
puh. +32 4 945 26185
sk Pekka Wilska
pv Heidi Kvist
Alankomaat / Nederländerna
Finse Zeemanskerk
Aleidisstraat 18 c
NL-3021 SK Rotterdam
rotterdam@merimieskirkko.fi
puh. +31 10 436 6164
fax. +31 10 436 7505
sk Eeva-Maria Ranta, pv Jukka Oksanen
Luxemburg
luxemburg@merimieskirkko.fi
mp Wille Westerholm, p. +352 621 365506
Iso-Britannia / Storbritannien
The Finnish Church in London
33 Albion Street, GB-London, SE16 7HZ
Iontoo@merimieskirkko.fi
puh. +44 20 7237 4668
fax. 44 20 7237 1245
jo. Teemu Hälli p. +44 7976 521 105
sk Hanna Lindholm
pv Mervi Mattila
Kreikka / Grekland
Skandinaviska kyrkan
Daidalou 18, GR-105 58 Plaka, Athen
ateena@merimieskirkko.fi
puh. + 30 210 451 6564
fax. +30 210 451 9145
sk Mari Hilonen, p. +30 6977 715 228
Saksa / Tyskland
jo. Satu Oldendorff p. + 49 171 6002 168
Finnische Seemannsmission
Ditmar-KoeI-Starsse 6
DE-20459 Hamburg
hampuri@merimieskirkko.fi
puh. +49 40 316 971
fax. +49 40 319 5692
em. Tiina Ylitalo
sk Ritva Lehmann
Finnische Seemannsmission
Einsiedelstrasse 43, DE-23554 Lübeck
lyypekki@merimieskirkko.fi
puh. +49 451 709 8274
fax. +49 451 709 8371
sk Anna Eklund
MATKAPAPPITYÖ / RESEPRÄSTARBETEN
Puola / Poland
varsova@merimieskirkko.fi
mp Ritva Szarek, p. 040 482 1621,
+48 698058465
Kaakkois-Aasia / Sydostasien
heikki.rantanen@merimieskirkko.fi
mp Heikki Rantanen, p. 040 715 4089
Liikkuva merimieskirkko NAVICAR
navicar@merimieskirkko.fi
puh. 0400 445 444
Suomen Merimieskirkko ry
Finlands Sjömanskyrka rf
(keskustoimisto, Helsinki
centralkansliet, Helsingfors)
Albertinkatu 2, 00150 Helsinki
Albetrsgatan 2, 00150 Helsingfors
Puh. (09) 6962 450, fax (09) 6962 4555
info@merimieskirkko.fi
henkilökohtaiset sähköpostiosoitteet:
etunimi.sukunimi@merimieskirkko.fi
www.merimieskirkko.fi
Helsinki (Vuosaari) /
Helsingfors (Nordsjö)
Provianttikatu 4, 00980 Helsinki
vuosaari@merimieskirkko.fi
puh. (09) 5844 8200
fax. (09) 5844 8215
jsku Heikki Huttunen, p. 040 553 8818
mp Liinamaria Halén, p. 040 480 2733
Pääsihteeri / Generalsekreterare
Sakari Lehmuskallio, p. 040 505 7839
Kemi-Tornio / Kemi-Torneå
Ajoksentie 761, 94900 Kemi
kemi@merimieskirkko.fi
fax. (016) 282 030
jsku Heli Tuokkola, p. 0400 227 250
Merenkulkijatyön johtaja / Direktör för
arbetet bland sjöfarare
Jaakko Laasio, p. 0400 156 660
Kokkola / Karleby
Satamakatu 51, 67900 Kokkola
kokkoIa@merimieskirkko.fi
puh. (06) 822 6219, fax. (06) 822 6219
jsku Anu-Marja Kangasvieri,
p. 0400 227 240
sku Tero Väliniemi
Oulu / Uleåborg
Poikkimaantie 4, 90400 Oulu
ouIu@merimieskirkko.fi
puh. 040 746 1383
jsku Sanni Sirviö, p. 040 746 0150
Raahe / Brahestad
Lapaluodontie 342, 92180 Lapaluoto
raahe@merimieskirkko.fi
puh ja fax. (08) 227 3177
jsku Rea Skog, p. 040 530 5191
Rauma / Raumo
Hakunintie 28, 26100 Rauma
rauma@merimieskirkko.fi
puh. (02) 822 7308
jsku Eija Tuorila, p. 0400 538 366
mp Sirpa Tolppanen, p. 040 5476 936
Turku / Åbo
Suikkilantie 2, 20210 Turku
turku@merimieskirkko.fi
puh. (02) 230 3940
jsku Arja Suvanto, p. 0400 224 248
sku Tuure Oldendorff, p. 0400 372 239
AVUSTUSTILI / DONATIONSKONTO:
FI91 1745 3000 0222 79 NDEAFIHH
Keräyslupa / Insamlingstillstånd 2013-2014:
2020/2012/3776. Poliisihallituksen päätös
7.12.2012.
Ahvenanmaa, Åland: ÅLR 2012/7945
Ahvenanmaan maakuntahallituksen päätös
3.10.2012.
AVUSTUSPUHELIN: 0600 - 12606
(puhelun hinta 10,26 € + pvm.)
NETTIPAPPI
www.merimieskirkko.fi/nettipappi
Henkilöstöjohtaja / Personaldirektör
Heikki Rantanen, p. (09) 6962 4534,
040 715 4089
Talousjohtaja / Ekonomidirektör
Kirsi Wallén, 0400 240 747
Diakoniajohtaja / Diakonidirektör
Jarmo Karjalainen, 0400 522 971
Varainhankintapäällikkö / Insamlingschef
Sari Pirinen, p. (09) 6962 4524,
040 417 4862
Viestintäpäällikkö / Kommunikationschef
Marko Toljamo, p. 050 521 9821
Johtava laivakuraattori /
Ledande skeppskurator
Jaana Rannikko, p. 040 5398 142
Laivakuraattori / skeppskurator
Sanna Siivonen, p. 040 7431 039
Antti Härö, p. 0400 371 574
Kirjanpitäjä / Bokförare
Jouni Rihtniemi, p. (09) 6962 4526
040 700 3366
Hallintosihteeri / Administrativsekreterare
Saara-Helena Lindqvist,
p. (09) 6962 4523
Toimistoassistentti / Byråassistent
Heidy Egger, p. (09) 6962 4520
LYHENTEET
jo. = johtaja
jmp = johtava merimiespastori
mp = merimiespastori
jsku = johtava satamakuraattori
sku = satamakuraattori
jsk = johtava sosiaalikuraattori
sk = sosiaalikuraattori
pk = projektikoordinaattori
pv = palveluvastaava
MERIMIESPALVELUTOIMISTO
SJÖMANSSERVICEBYRÅN
www.mepa.fi
Helsinki
puh. (09) 668 9000, fax. (09) 622 1808
Kotka
puh. (05) 213 093, fax. (05) 218 2860
Gsm 0400 605187
Turku
Puh. (02) 230 4995, fax. (02) 2343597
45
39
yhteystiedot myös / www.merimieskirkko.fi / kontakt uppgifter
20,-
TUE JA
LAHJOITA
Merimieskirkot ulkomailla
Sjömanskyrkor utomlands
Tällä palstalla Suomen Merimieskirkon kunniapuheenjohtaja Antti Lemmetyinen pohtii merellisiä elämänkokemuksia.
Sakari Lehmuskallio
elämän merellä
Jouluksi kotiin
J
ouluaaton aamuna Hampurin merimieskirkon ovesta astui sisään pari vakavaa
miestä. Halusivat tavata merimiespapin.
He kertoivat edellisessä satamassa sattuneesta. Laivan miehistö oli ollut kaupungilla
iltaa viettämässä ja laivalle palattaessa yksi oli
liukastunut jäisellä laiturilla pudoten laivan ja
laiturin väliin. Pudonneen kädestä saatiin ote,
mutta se ei pitänyt. Voimakas virta vei miehen
pimeään yöhön, häntä ei ole löydetty… "Voisitko sinä soittaa pojan äidille?" pyysi laivan
kapteeni. "Minä en ole rohjennut. Hän oli yksinhuoltajaäidin ainoa poika." Otin puhelun.
Kerroin, mitä oli tapahtunut. Seurasi pitkä
hiljaisuus. Lopulta kuului: ”Sain postikortin,
jossa poika kertoi tulevansa jouluksi kotiin. En
voinut aavistaa, että hän tarkoitti taivaan kotia.”
Joulu liikuttaa monella tavalla. Markkinatalous odottaa joulun elvyttävää vaikutusta.
Joulu liittyy monen moittimaan tapakristillisyyteen tai kulttuurikristillisyyteen, kuten
nykyisin osuvammin sanotaan. Käydään keskustelua, sopiiko jouluevankeliumi tai "Enkeli taivaan" laulaminen koulun joulujuhlaan.
Niiden mukana oloa perustellaan kulttuurisyillä. Suomalaista nykykulttuuria on käydä
laulamassa yhdessä "Kauneimmat joululaulut", kuunnella joulurauhan julistus ja käydä
kirkossa sekä juhlia joulua päiväkodeissa ja
kouluissa. Se on meidän tapamme, siis merkittävä osa kulttuuriamme. Mutta se on myös
kristillisyyttä.
"Jouluksi kotiin" on lupaus ja samalla kutsu.
Meille on syntynyt Vapahtaja. Kutsu kristinKolme vuosikymmentä sitten tapahtunut uskomme ytimeen aktivoituu erityisesti juuri
nousee joka joulu mieleeni. Minulle sana joulu jouluna. Meille on syntynyt Vapahtaja. Hän on
on lähes synonyymi sanalle koti. Joulun paras Kristus, Herra. Kristinusko tarkoittaa uskoa
lahja on saada olla kotona yhdessä läheisten Kristukseen. Se on elämäni pohja, vakaumus,
ja rakkaitten kanssa. Jouluna yhdessä oloon usko ja toivo. Se ei ole vain joulutunnelmaa,
liittyy monta ulottuvuutta. Läheisyys, rak- vaan näkökulma omaan elämääni ja kaikkeen
kaus, rauha, hyvä tahto, elämän tarkoitus sa- maailman menoon.
noitetaan joululaulujen avulla. Itse Jumalakin
näyttäytyy meille edes hetkeksi käsitettävällä
Joulu viittaa myös Taivaan kotiin sekä siitavalla vastasyntyneen hahmossa. Tuntuu kuin hen, miten meidän tulisi elää läheistemme ja
voisimme ohikiitävästi tajuta jotakin itse py- kaikkien ihmisten kanssa. Jouluna saan kaivahästä. Jouluevankeliumi on meille Raamatun ta kaikkea sitä, mikä on vielä kesken, vajavaistutuin kohta.
ta ja heikkoa.
46

Merimieskirkko Sjömanskyrkan

Transcription

Similar documents

Ankkuri Toukokuu 2014 Mai - Pohjois

Ankkuri Lokakuu 2014 Oktober - Pohjois