Puupylväiden kunnon ja lahoisuuden tarkastus

Transcription

Puupylväiden kunnon ja lahoisuuden tarkastus
Puupylväiden kunnon ja lahoisuuden tarkastus
23.4.2015 Tampere
Puupylväiden kunnon ja lahoisuuden tarkastus
23.4.2015 Tampereen aikuiskoulutuskeskus, Tampere
Puupylväiden kunto työturvallisuuden perustana on pylväiden kunnon
seurannan tärkein motiivi. Verkkoasentajan vammat pylvään kaatumistapauksissa ovat aina huomattavia. Lahoamisen lisäksi tapaturmia
aiheuttaa mm. liian pieni upotussyvyys.
Verkkoyhtiöstä riippuen jakeluverkon tarkastuksiin
on yhdistetty tehtäväksi samalla myös puupylväiden
lahoisuustarkastus tai se suoritetaan omana erillisenä
tarkastuksenaan.
Yhä useammat verkkoyhtiöt ostavat sähkönjakeluverkon kuntotarkastukset ulkopuolisilta tarkastuksia
suorittavilta yrityksiltä ja vaativat koulutettujen tarkastajien käyttöä. Näin tarkastuskäytännöt yhtenäistyvät
tilaajien toiveita huomioon ottaen ja päästään hyvään
sekä laadukkaaseen lopputulokseen.
Myös verkkoyhtiön omien tarkastajien on suositeltavaa aika ajoin kertailla opittuja tarkastusmenetelmiä,
luokitusperusteita ym. käytännön vinkkejä.
Puupylvään kunnon toteamiseen on tarjolla uusia
objektiivisia mittausmenetelmiä myös ilman kaivauksia tai kairauksia. Mittausmenetelmässä selvitetään
pylvään lujuus ja verrataan sitä kuormiin joita puupylvääseen kohdistuu erilaisissa olosuhteissa ja asennustilanteissa.
Tilaisuuden tavoitteena on motivoida tarkastuksen
huolelliseen suorittamiseen sekä opastaa tarkastuksen käytännön suorittamisessa ja keskustella ja vaihtaa kokemuksia lahotarkastuksissa esille nousseista
ongelmista ja opiksi otettavista asioista.
Kohderyhmä
Sähkö-, energiayhtiöiden ja verkostourakointiyhtiöiden
työnjohtajat, kunnossapitosuunnittelijat, sekä pylvästarkastuksia ja kunnossapitoa suorittavat asentajat,
yksityiset pylvästarkastuksia tilaustyönä suorittavat
henkilöt, ym.
Kurssivarusteet
Maastoharjoittelun vuoksi kurssilaisilla tulee olla
mukana maastokelpoinen varustus sekä mielellään
purasinpiikki, koputuskirves(tai leimakirves ja vasara),
kasvukaira ja mikäli mahdollista, lapio.
Verkostosuosituksessa RJ 33 ”Puupylväiden lahoisuustarkastus ja lujuuden määritys” annetaan yksityiskohtaiset käytännön ohjeet perinteiseen lahoisuustarkastukseen ja pylväiden lujuuden määritykseen.
Kurssipaikka
Luennoitsijat
Tampereen aikuiskoulutuskeskus, Kurssikeskuksenkatu 11,
Tampere, p. 03 2361 111, www.takk.fi
Rakennuttajakonsultti Aimo Kukkonen, AK LAATUVERKOT
Kai Koivunen, Optinen Oy
Osallistumismaksu
Lisätietoja
Tilaisuuden osallistumismaksu on 460 €+alv 24 %, joka sisältää
luentomateriaalin ja RJ 33 ”Puupylväiden kunnon ja lahoisuuden
tarkastus” verkostosuosituksen sekä ohjelmassa mainitun tarjoilun.
Kurssin suorittanut saa todistuksen. Osallistumismaksu laskutetaan
tilaisuuden jälkeen.
Tuotepäällikkö Jukka Muttilainen, Adato Energia Oy,
jukka.muttilainen@energia.fi, p. 09 5305 2503, 050 548 1115
Ilmoittautumiset
viimeistään 15.4.
www.adato.fi/koulutuskalenteri
Assistentti Anne Hutri, Adato Energia Oy,
p. 09 5305 2703, f. 09 5305 2800
Ohjelma
Torstai 23.4.
8.00
8.15
llmottautuminen ja aamukahvi
Yleistä puupylväiden lahoamisesta ja kyllästyksestä
- työturvallisuus
- pylväät osana verkosto-omaisuutta
- pylvään ikään vaikuttavia tekijöitä
- edellytykset lahoamiselle
- lahon esiintyminen, lahotyypit
- lahoisuuden toteaminen
- piikin käytössä huomioon otettavaa
- puupylväiden lahontarkastustyökaluja
10.00 Pylväiden kunnon tarkistaminen, välineet, pöytäkirja
11.00
11.30
(Verkostosuositus RJ 33 ”Lahovaurioituneiden pylväiden lujuuden arviointi” pohjalta)
Puupylväiden lujuusmittaus CXI–PT5500 mittalaitteella
Kai Koivunen, Optinen Oy
Lounas
12.30 Maastoharjoitukset työryhmittäin
Kukin kurssilainen suorittaa annettujen ohjeiden ja opastuksen pohjalta pylvään lahoisuuden ja kunnonmääritystä maastossa
Varustus: lapio, kirves, purasinpiikki, kasvukaira ja maastoon soveltuvat asusteet
n. 15.30Loppukeskustelu, kahvit ja kurssin päättäminen
Hyvää kotimatkaa!
122617
SFS 6002 Sätky-koulutus
5.3. Turku
Kevät 2015
10.–11.3. Sähkökauppias 2+3, Helsinki
12.–13.3. Laskuttajapäivät, Vantaa
Sähköverkkoekstra – tuote
sähköverkkoalan ammattilaisille
Sähköverkkoekstra on Energiateollisuus ry:n ja Adato Energia Oy:n yhteistyössä kehittämä portaali, jonka tarkoituksena on helpottaa sähköverkko-,
verkonrakennus- ja urakointiyhtiöissä työskentelevien jokapäiväistä työtä.
Palvelu kokoaa ajan tasalla olevan, sähköverkkoja koskevan tiedon yhteen
paikkaan. Tiedot ovat nopeasti haettavissa ja käytettävissä.
Sähköverkkoekstrasta saat vaivattomasti myös mm. alaa koskevat sähköverkkosuositukset ja verkostourakka-asiakirjat sekä muut ohjeistukset ja
suositukset.
Portaali on jaettu pääkohtiin, joita ovat
• Asiakkuus
• Verkkotoiminnan valvonta
• Hankinnat ja rakentaminen
• Suunnittelu ja kunnossapito
• Tutkimus ja kehitys
• Ammattitaidon kehittäminen ja ylläpito
Lisätiedot:
Jukka Muttilainen, jukka.muttilainen@energia.fi, p. 050 548 1115
Edvard Lukka, edvard.lukka@energia.fi, p. 044 259 0320
12.–13.3. Energia-alan esimiesvalmennus
peruskurssi(osa2), Vantaa
20.3. Sähköjohdot ja maantiet -uudet
menettelyt, Vantaa
23.–24.3. Energia-alan esimiesvalmennus
jatkokurssi (osa1), Tampere
7.4. Sähkönjakeluverkon varallaolo- ja päivystystehtävät, Oulu
14.–15.4. Sähkön laatu ja loissähkön kompensointi, Kouvola
15.4. Sähkökauppias 4, Helsinki
15.4. Energiateollisuuden ilmastoseminaari,
Helsinki
15.4. Ilmajohtojen purkutyöt, Kuopio
23.4. Puupylväiden lahotarkastus, Tampere
27.–28.4. Energia-alan esimiesvalmennus jatko
kurssi (osa2), avoin
28.–29.4. Jakeluverkon vikojen paikantaminen,
Tampere
6.–7.5. Sähkökauppias 5+6, Helsinki
Adato Energia Oy
Käyntiosoite: Fredrikinkatu 51-53 B 5. krs, 00100 Helsinki, p. 09 5305 2700
Postiosoite: PL 1427, 00101 Helsinki. S-posti: etunimi.sukunimi@energia.fi
Laskutusosoite: PL 380, 00131 Helsinki
www.adato.fi
7.–8.5. Energia-alan ajankohtaispäivät,Tampere
19.–20.5. Sähköverkkoasentajapäivät, Tallinna
21.–22.5. Energiateollisuuden kevätseminaari,
Lappeenranta
21.–22.5. Energia-alan esimiesvalmennus
peruskurssi(osa3)
Lisätiedot ja
ilmoittautumiset
4.–5.6. EDI-käyttäjäpäivät, Helsinki
4.–5.6. Työoikeuden perusteet, Vantaa
Muutokset ja lisäykset mahdollisia
Seminaarin peruutusehdot
Viimeisen ilmoittautumispäivän jälkeen tehdyistä peruutuksista veloitamme 50 % osallistumismaksusta. Mikäli osallistuminen perutaan kaksi arkipäivää ennen tilaisuutta tai sen jälkeen tai osallistuja jää saapumatta, veloitamme koko osallistumismaksun. Peruutustapauksissa voidaan hankkia tilalle
toinen osallistuja. Tilaisuuden peruuntuessa osallistuja vastaa itse majoitusvarausten peruutuksista ja kustannuksista.