docKyllä sä pärjäät!” Tärkeintä on kodin tuki
download 
Report Transcription
Kyllä sä pärjäät!” Tärkeintä on kodin tuki
Tarinoita oppimisesta ja opettamisesta ”Kyllä sä pärjäät!” Tärkeintä on kodin tuki Kaisa Suovanen (30v) on kokkina Naantalin Kylpylän ravintolassa. Peruskoulun jälkeen Kaisa, ”joka aina inhosi koulua” on tosin opiskellut kaksi muutakin tutkintoa: esimiestutkinnon ja maaseutuyrittäjän perustutkinnon. Vahvasta lukivaikeudesta huolimatta. Koulussa ei ollut hyvä olla –– Eka luokka meni vähän ihmetellessä. Toisella luokalla äiti ja luokanope kiinnittivät huomioita, että kaikki ei suju ihan niin kuin pitäisi. Pulmia oli sekä lukemisessa että kirjoittamisessa. Kielet oli ensin mukavia, mutta kirjoittaminen oli sitten niin vaikeaa, että mä putosin kyllä ihan kelkasta. Yläasteella sain kokonaan vapautuksen ruotsista, kertoo Kaisa. –– Aika paljon mä kiukkuilin sitä, että miksi mä olen tämmöne, enkä niin kuin muut. Mä olin ainoa meidän luokalla, jolla oli lukivaikeus. Jotenkin sitä erottui porukasta, kun ei mennyt ruotsin tunneille niin kuin muut tai lukenut ääneen. Se oli tietysti ihan hyvä, että opettaja ei siihen pakottanut. Kerran yksi poika rupes mua vähän kiusaamaan, että miksi mä en lue ääneen. Vastasin sille, että ”et säkään voi sille mitään, että sulla on hampais tommone väli. Se jälkeen se poika oli ihan hiljaa. 22 LukSitkO_1_2011_ok_p.indd 22 –– Ala-asteella mä yritin kyllä kaikin keinoin olla pois koulusta. Mä olen kotoisin maatilalta eli äiti oli aina kotona, kun tulin koulusta. Äiti sitten houkutteli mua kouluun letuilla ja lupasi paistaa niitä kun tulen koulusta. Mä olin myös usein kipeänä. Ehkä kroppa reagoi sillä tavalla, jos koulussa ei ole hyvä olla. Yläasteelle menin kuitenkin jo paremmin mielin. Kodin tuki ja onnistumiset osassa aineita auttoivat –– Läksyjen teko oli hankalaa. Niissä äiti ja mun siskot auttoivat tosi paljon. Siskoillakaan ei ollut lukiongelmaa. Se on tärkeää, että oli niitä asioita, joissa olin hyvä. Esimerkiksi liikunta, kuvaamataito, käsityöt ja kotitalous sujuivat hyvin. Ja tärkeää oli kodin tuki. Äiti pönkitti koko ajan, että kyllä sä pärjäät ja olet hyvä. Kaverit oli mulle myös tärkeitä. –– Mulle luettiin lapsena paljon. Siitä tuli onneksi hyvä sanavarasto. Kirjastosta mä lainasin kirjoja ihan kuten muutkin. Ei kukaan tiennyt, että enhän mä niitä itse lue, vaan äiti luki mulle. Mä pystyin sillä tavalla keskustelemaan kirjoista muiden kanssa. Kirjastossa oli myös äänikasetteja. Niitä kuuntelin aika paljon. –– Pääasiassa mä opin kuuntelemalla ja tekemällä. Koulussa kuuntelin tosi tarkkaan tunneilla. Äänikirjojen avulla numerot paranivat –– Mä en juuri lukenut kokeeseen, kun lukeminen oli niin hidasta. Tietysti se hidas lukeminen verotti kouluosaamista. Siskot yritti toimia elävinä äänikirjoina ja lukea mulle koealueita ääneen. –– Sitten yhdeksännellä luokalla mä sain äänikirjoja, mm. historiassa, maantiedossa, biologiassa ja kemiassa. Siis sellaisissa aineissa, joissa olisi pitänyt lukea paljon. Numerot parani koulussa. Kuuntelin niitä kirjoja ennen kokeita. Istusin kirjotuspöydän ääressä ja piti keskittyä siihen kuunteluun. Samalla ei voinut tehdä muuta, ei piirtää tai kutoa. Joitain vaikeampia sanoja kirjoittelin ylös. Osaatsä, Kaisa, edes kirjoittaa oman nimes? Yläasteelle ajoittuu yksi kouluajan kurjimmista muistoista, kun Kaisa kirjoitti raporttia työharjoittelusta. LukSitkO 1/2011 13.5.2011 0:17:06 Tarinoita oppimisesta ja opettamisesta –– Opo sitten kysyi siinä koko luokan edessä, että olenko mä itse sen raportin kirjoittanut ja epäili sitä, kun se oli niin kauniisti kirjoitettu. Mulla oli kaunis käsiala. Se kysyi, että osaatsä, Kaisa, kirjoittaa yhtään mitään ja osaatsä edes kirjoittaa oman nimes, kun sulla on toi lukivaikeus. Silloin oli aika herkässä teini-iässä. Nyt olisin sanavalmiimpi sanomaan jotain takas, muistelee Kaisa. Ammatillisessa oppilaitoksessa lukivaikeus huomioitiin, tukihenkilöinä siskot Peruskoulun jälkeen Kaisa meni ammatilliseen koulutukseen Kaisa opiskelemaan kokiksi. –– Mun kotitalousnumero hyvä ja mä olin kotona tehnyt paljon keittiöasioita. Kaverit meni kaikki lukioon, mutta mä valitsin lyhyemmän tien. Ehkä olisin halunnut kotitalousopeksi, mutta siinä olisi ollut sitä lukemista niin paljon. Amiksessa ja muissa myöhemmissä kouluissa oli paljon tekemisen kautta oppimista. –– Kyllä ne kapisimmat muistot on peruskoulusta. Ehkä amiksessa oli jo niin vanha, että tajuaa, että tän homman kanssa pitää vaan elää, tuumii Kaisa. Lukitodistuksella lukivaikeus huomioitiin ammatillisessa koulutuksessa melko hyvin. –– Ehkä kaikki opet ei oikeen tajunneet lukivaikeusasioita, mutta kyllä mä sain enemmän aikaa kokeissa. Jos aika LukSitkO 1/2011 LukSitkO_1_2011_ok_p.indd 23 loppus sittenkin, sain selittää suullisesti loput, mitä osasin. Kirjoitusvirheitä ei katsottu, vaan katottiin, että olenko ymmärtänyt asian, kertoo Kaisa. –– Amiksessa oli sitten kyllä semmoinen kauhukynnys, kun alkoi ruotsi. Muthan oli siitä yläasteella vapautettu. Pääsin kuitenkin läpi kun opettelin ruotsiksi sanakokeeseen ahvenia ja porkkanoita. Se oli tosi työlästä, kun joka kirjain piti opetella ulkoa yksitellen. Yhteen sanakokeeseen saattoi mennä tunteja. Enhän mä ruotsia osaa oikeasti. Ammatillinen koulutus sujui Kaisalta hyvin ja hän sai hyvät paperit. Kirjallisten lopputöiden tekeminen oli kuitenkin hieman työlästä. –– Ajatus kulkee joskus kovempaa kuin lause. Silloin on vaikea muodostaa kirjallisesti lauseita. Apuna olivat jälleen siskot, selvittää Kaisa. Nyt älä enempää opiskele! –– Mä olin jo töissä kun innostusin, että opiskelen lisää. Opiskelin n. 4 vuotta sitten esimiestutkinnon. Ja myöhemmin vielä varmuuden vuoksi maaseutuyrittäjän perustutkinnon työn ohella varmuuden vuoksi. Kun vanhemmilla on se maatila ja nykyisin vaaditaan koulutus siihenkin, jos jatkaa perheen tilaa, selventää Kaisa. –– Siskot ovat nyt kyllä sanoneet, että enää et saa mennä mihinkään kouluun, koska me ei jakseta enää. Mutta onneksi mulla on nyt mun avomies uutena tukihenkilönä. Eihän sitä koskaan tiedä, vaikka opiskelisinkin vielä, nauraa Kaisa. Työelämässä lukivaikeus näkyy vain vähän Lukivaikeus ei Kaisan mukaan kovin usein näyttäydy työelämässä, mutta keksii kuitenkin joitain esimerkkejä. Hän mainitsee yhdeksi pulmakseen ajantajun. –– Mun on vaikea hahmottaa, mitä ehtii tunnissa. Sitten saattaa tulla aika kiire, mutta aina olen saanu ruoan valmiiks ajoissa. Mittasuhteissa mulla ei taas ole mitään ongelmia. Numerot saattaa pyörähtää kyllä ympäri, mutta ravintolan keittiössä ohjeet on pääasiassa päässä. Mitään katastrofeja ei ole tullut. Tää on luovaa työtä ja kyllä kokemus sanoo, että ei mihinkään mene kolmea litraa suolaa. –– Mä voin olla hidas lukemaan ja kirjoittamaan, mutta toisaalta olen ahkera, tunnollinen, sosiaalinen ja idearikas, listaa Kaisa hyviä ominaisuuksiaan. Shalottisipulit ja sähköpostit hankalia –– Semmottis tilanteis saattaa lukivaikeuteen törmätä, kun kirjoittaa ruokalistaa. Kun joutuu kirjoittamaan vaikka shalottisipuli, curry tai lasagne tai vieraskielisten maustekastikkeiden nimiä, mä tarkistan kirjoitusasut pakkauksista tai kansiosta. Sitten mulla 23 13.5.2011 0:17:06 Tarinoita oppimisesta ja opettamisesta ”Kyllä sä pärjäät!” Tärkeintä on kodin tuki Kaisa Suovanen (30v) on kokkina Naantalin Kylpylän ravintolassa. Peruskoulun jälkeen Kaisa, ”joka aina inhosi koulua” on tosin opiskellut kaksi muutakin tutkintoa: esimiestutkinnon ja maaseutuyrittäjän perustutkinnon. Vahvasta lukivaikeudesta huolimatta. Koulussa ei ollut hyvä olla –– Eka luokka meni vähän ihmetellessä. Toisella luokalla äiti ja luokanope kiinnittivät huomioita, että kaikki ei suju ihan niin kuin pitäisi. Pulmia oli sekä lukemisessa että kirjoittamisessa. Kielet oli ensin mukavia, mutta kirjoittaminen oli sitten niin vaikeaa, että mä putosin kyllä ihan kelkasta. Yläasteella sain kokonaan vapautuksen ruotsista, kertoo Kaisa. –– Aika paljon mä kiukkuilin sitä, että miksi mä olen tämmöne, enkä niin kuin muut. Mä olin ainoa meidän luokalla, jolla oli lukivaikeus. Jotenkin sitä erottui porukasta, kun ei mennyt ruotsin tunneille niin kuin muut tai lukenut ääneen. Se oli tietysti ihan hyvä, että opettaja ei siihen pakottanut. Kerran yksi poika rupes mua vähän kiusaamaan, että miksi mä en lue ääneen. Vastasin sille, että ”et säkään voi sille mitään, että sulla on hampais tommone väli. Se jälkeen se poika oli ihan hiljaa. 22 LukSitkO_1_2011_ok_p.indd 22 –– Ala-asteella mä yritin kyllä kaikin keinoin olla pois koulusta. Mä olen kotoisin maatilalta eli äiti oli aina kotona, kun tulin koulusta. Äiti sitten houkutteli mua kouluun letuilla ja lupasi paistaa niitä kun tulen koulusta. Mä olin myös usein kipeänä. Ehkä kroppa reagoi sillä tavalla, jos koulussa ei ole hyvä olla. Yläasteelle menin kuitenkin jo paremmin mielin. Kodin tuki ja onnistumiset osassa aineita auttoivat –– Läksyjen teko oli hankalaa. Niissä äiti ja mun siskot auttoivat tosi paljon. Siskoillakaan ei ollut lukiongelmaa. Se on tärkeää, että oli niitä asioita, joissa olin hyvä. Esimerkiksi liikunta, kuvaamataito, käsityöt ja kotitalous sujuivat hyvin. Ja tärkeää oli kodin tuki. Äiti pönkitti koko ajan, että kyllä sä pärjäät ja olet hyvä. Kaverit oli mulle myös tärkeitä. –– Mulle luettiin lapsena paljon. Siitä tuli onneksi hyvä sanavarasto. Kirjastosta mä lainasin kirjoja ihan kuten muutkin. Ei kukaan tiennyt, että enhän mä niitä itse lue, vaan äiti luki mulle. Mä pystyin sillä tavalla keskustelemaan kirjoista muiden kanssa. Kirjastossa oli myös äänikasetteja. Niitä kuuntelin aika paljon. –– Pääasiassa mä opin kuuntelemalla ja tekemällä. Koulussa kuuntelin tosi tarkkaan tunneilla. Äänikirjojen avulla numerot paranivat –– Mä en juuri lukenut kokeeseen, kun lukeminen oli niin hidasta. Tietysti se hidas lukeminen verotti kouluosaamista. Siskot yritti toimia elävinä äänikirjoina ja lukea mulle koealueita ääneen. –– Sitten yhdeksännellä luokalla mä sain äänikirjoja, mm. historiassa, maantiedossa, biologiassa ja kemiassa. Siis sellaisissa aineissa, joissa olisi pitänyt lukea paljon. Numerot parani koulussa. Kuuntelin niitä kirjoja ennen kokeita. Istusin kirjotuspöydän ääressä ja piti keskittyä siihen kuunteluun. Samalla ei voinut tehdä muuta, ei piirtää tai kutoa. Joitain vaikeampia sanoja kirjoittelin ylös. Osaatsä, Kaisa, edes kirjoittaa oman nimes? Yläasteelle ajoittuu yksi kouluajan kurjimmista muistoista, kun Kaisa kirjoitti raporttia työharjoittelusta. LukSitkO 1/2011 13.5.2011 0:17:06
