docAmbulanssi 1/11 - Suomen Sairaankuljetusliitto
download 
Report Transcription
Ambulanssi 1/11 - Suomen Sairaankuljetusliitto
• Eduskuntavaalit ovella • Puolueet vastaavat terveyspalvelukysymyksiin 1.2011 Moneen lähtöön. Vito ja Sprinter. Mercedes-Benz Vito ja Sprinter -ambulanssit ovat valmiina nopeisiin lähtöihin. Vakiovarustuksena oleva viimeisen sukupolven ESP-ajovakauden hallintajärjestelmä optimoi auton hallinnan ääritilanteissa, kuten kaarreajossa liukkaalla pinnalla. Uusissa CDI-dieselmoottoreissa tehoa riittää turvallisiin ohituksiin ja lisävarusteena saatavissa oleva automaattivaihteisto mahdollistaa turvallisen ohjaamisen. Vakiovarustukseen kuuluvat mm. ESP-ajovakauden hallintajärjestelmä, ohjauspyörän säätö, ohjaamoilmastointi, Eberspächer-lisälämmitin, kauko-ohjattava keskuslukitus ja sähkötoimiset etusivulasit. www.mercedes-benz.fi/pakettiautot Veho Group Oy Ab | Ambulanssimyynti | Lommilanrinne 3, Espoo | Puh. 010 569 16 Ambulanssi 1.2011 2 Onko tulevaisuudessa yksityistä terveydenhuollon palvelutoimintaa? Suomen Yrittäjät ja sen eteläisen Suomen järjestöt ovat ilmaisseet huolensa kunnallisten organisaatioiden pyrkimyksestä laajentaa toimintaansa avoimille markkinoille ja kilpailla siellä jo toimivien yksityisten yritysten kanssa. Liittomme yhtyy ilmaistuun huoleen julkisen sektorin toimintojen laajentumispyrkimyksistä. SSK ry on ryhtynyt omiin toimenpiteisiin kehityksen pysäyttämiseen. Liitto on viime syksynä kannellut uudesta terveydenhuoltolaista EU-komissiolle, koska näkemyksemme mukaan se on ristiriidassa EU hankintadirektiivin kanssa. Liitto tukee myös oikeudenkäyntiä, jossa kunnalliset organisaatiot ovat mielestämme väärin perustein jättäneet kilpailuttamatta selvän tapauksen, jossa olisi näin pitänyt tehdä. Asia on KHO:ssa, joka on pyytänyt lausunnon EY-oikeudesta. Liitto odottaa päätöstä molemmilta tahoilta vuosien 2011–2012 aikana. HUS:n omistama HUS Logistiikka pyrkii osaltaan omimaan itselleen alueensa kaikki kiireettömät laitossiirrot sisältäen myös Kelan maksamat tehtävät. Tuoreimpana esimerkkinä näistä julkisen sektorin pyrkimyksistä on Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin suunnitelma yksityissairaalan (HYKSin Oy) perustamiseksi. Kyseessä on hanke, jossa kun- tien omistaman sairaanhoitopiirin sisälle rakennetaan muodollisesti yksityinen yritys, joka hyödyntää toiminnassaan pääomistajansa tiloja, laitteita ja henkilöstöresursseja. Perustettava yritys suunnittelee kilpailevansa markkinoilla toimivien yritysten kanssa, mutta samalla se kilpailee pääomistajansa kanssa mm. vakuutusasiakkaista. Yrittäjäpiireissä julkisen sektorin elinkeinotoimintaa ja avoimille markkinoille osallistumista pidetään erittäin hankalasti perusteltavana ilmiönä. Julkisen sektorin toimijoiden ja erityisesti kuntien ensisijaisena tehtävänä on lakisääteisten palveluidensa järjestämisestä huolehtiminen. Kuntien elinkeinopolitiikan tehtävänä ei tule olla veroa maksavia yrityksiä vastaan kilpaileminen, vaan yritysten toimintaedellytysten turvaaminen sekä monipuolisen elinkeinorakenteen ja toimivien markkinoiden kehittäminen. Näin turvataan parhaiten kuluttajien ja kuntalaisten edun toteutuminen palvelujen hankinnassa ja käytössä. Näin varmistetaan jatkossa myös verotulojen saanti kuntiin. Pääosin verorahoitteisen toimijan tuloa avoimille markkinoille ei voida EteläSuomessa, Kuopiossa tai muuallakaan, perustella edes markkinapuutteiden paikkaamisella. Ilmiö on myös pahasti ristiriidassa kuntien yleisesti tavoitteleman yrittäjä- myönteisen ilmapiirin ja kuntien muiden elinkeinopoliittisten tavoitteiden kanssa. Julkisen sektorin osallistumista markkinoille voidaan pitää erikoisena myös siksi, että asiaan on kiinnitetty toistuvasti kriittistä huomiota myös EU:n komission ja EU:n kilpailuviranomaisten toimesta. Viime viikolla hyväksytty EU-parlamentin kilpailupoliittinen mietintö edellytti, että komissio valvoo erityisesti terveydenhuoltoalaa ja erityisesti julkisten ja yksityisten sairaaloiden välistä kilpailua. Parlamentti pyytää komissiota tutkimaan perusteellisemmin niitä tapauksia, joissa yksityiset sairaalat ovat valittaneet julkisille sairaaloille maksettavista ristiin subventoinneista niissä maissa, joissa terveydenhuoltoala on avattu kilpailulle. Julkisen sektorin elinkeinotoiminta vaikuttaa palvelumarkkinoiden kehittymiseen sosiaali- ja terveysaloilla. Kuntien rooli alan markkinoiden kehittäjänä on jopa muita toimialoja merkittävämpi, koska kyseisten palvelujen turvaaminen kuuluu julkisen sektorin lakisääteisiin perustehtäviin ja pääosa niiden rahoituksesta toteutetaan verorahoituksella. Palveluista järjestämisvastuussa olevilla kunnilla on siten myös vastuu markkinoiden toimivuuden kehittämisestä. Julkisen sektorin jo osittain toteutuneet ja osin toteutumassa olevat suunnitelmat heikentävät yksityisen terveyssektorin toimivuutta ja kilpailuympäristöä merkittävästi. On siis syytä miettiä, onko yksityistä terveydenhuollon palvelutoimintaa tulevaisuudessa, jos tällainen meno saa jatkua. Julkisen sektorin sekä poliittisten päättäjien pitäisi arvioida, miten tällaiset hankkeet toteutuessaan vaikuttavat terveyspalvelualan kilpailutilanteeseen, markkinoiden rakenteisiin ja olemassa olevien yritysten toimintaedellytyksiin sekä pitemmän päälle verotulojen muodostumiseen kunnille tässä hankalassa taloudellisessa tilanteessa. Hyvät lukijat, näillä sanoilla haluan kehottaa teitä tutustumaan tämän lehden kannanottoihin ja niiden perusteella mennä sankoin joukoin vaaliuurnille valitsemaan meille kaikille järkevä ja toimintakykyinen eduskunta ja hallitus neljäksi vuodeksi eteenpäin. Mikael Söderlund toiminnanjohtaja Suomen Sairaankuljetusliitto ry Terveydenhuoltolaki tulossa voimaan Terveydenhuoltolaki eteni vääjäämättömästi kohti hyväksymistään viime vuoden lopulla. Päätös eduskunnassa tehtiin juuri ennen joululomaa. Tämä tapahtui ilman sen kummempaa keskustelua. Lakia hyväksyttäessä ei käsitelty eri palveluntuottajia ensihoitopalvelussa oikeudenmukaisesti. Ylipäätään koko terveydenhuollon sektorilla ei tarkasteltu asioita yksityisen palveluntuottajan näkökulmasta tai otettu huomioon yksityisten yritysten mahdollisuutta tuottaa palveluitaan muuten kuin vasta kolmannelta varasijalta. Lakiehdotusta käsiteltiin sosiaali- ja terveysvaliokunnassa ja uskoisin, että myös tarvittavin osin muissa valiokunnissa kuitenkaan sen sisällön muuttumatta lainkaan meidän esittämiemme kannanottojen ja vaatimustemme mukaisesti. Nyt hyväksytty terveydenhuoltolaki on puitelaki ja muuttaa lähinnä vain järjestämisvastuuta kunnista sairaanhoitopiireihin. Raha, sen riittävyys ja virtaussuunnat ovat jatkossa uuden väännön ja monien työryhmien käsissä, mutta lopussa kuitenkin tulevan eduskunnan. Rahoitus on tulevan hallituksen ja eduskunnan agendalla. Sitä koskevat kirjaukset ovat varmuudella tulevassa hallitusohjelmassa, kunhan ensin saadaan kevään vaalit kunnialla käytyä ja nähdään tuleva hallitus pääministereineen. Asetusteksti putkahti lausuntokierrokselle viime syyskuun lopussa, ja se on valmistelu täysin virkamiesvoimin. Lokakuun aikana sorvattiin lausuntomme, joka otti kantaa sellaisiin seikkoihin, joilla on merkitystä toimintaamme palveluntuottajina tulevaisuudessa. Asetusluonnoksen tekstissä ei sinällään ole mitään yllättävää eikä pientenkään muutosten esittäminen siihen näy johtavan muutoksiin lopullisessa tekstissä. Olimme vailla tulevien järjestämisvastuussa olevien tahojen selvitystä todellisista kustannus- ja laatutekijöistä ennen palveluntuotannon luovuttamista ilman kilpailutusta pelastuslaitoksille. Mikäli selvitys osoittaisi läpinäkyvästi olevan kaikkinensa parasta tapa tuottaa palvelut tulevaisuudessa ilman kilpailutusta, se riittäisi meille perusteluksi. Tämäkin kirjauslisäys tai pyyntö tuntuu olevan liikaa virkamiehille ja kaikuvan kuuroille korville. Suoraan sanottuna alkaa haista yksityisten toimijoiden tarkoitushakuiselta lahtaamiselta lain ja asetuksen turvin. Jos se on ensihoitopalvelun ja yksittäisen ihmisen avunsaannin kannalta parasta, nopeinta ja halvinta, konsulttien ja työryhmien asiaa hyvin kompatessa, niin kai sen on sitten pakko olla niin. Tulevaisuus näyttäköön. Tosin tietooni saatettujen, mutta toki epävirallisten tietojen mukaan aiepäätöksiä ensihoitopalvelun lopettamisesta pienistä kunnista on jo tehty, vaikka laki ei edes ole vielä voimassa. Kyseessä lienee se paljon puhuttu ja mainostettu etupainotteisuus tässäkin asiassa. SSK organisoituu ajan vaatimusten mukaisesti Liitossa on aloitettu ja aikataulussa etenee toiminnan uudelleen organisointi. Kun ympäröivä yhteiskunta ja järjestelmä muuttuvat, liitollakin on ehdoton tarve muuttua ja varmistaa hyvät toimintaedellytykset jatkossa vuoden 2013 jälkeen. Naantalin kokouksessa ollaan monesta asiasta enemmän tietoisia; mm. eri sairaanhoitopiirien visiot ja suunnitelmat alkavat pikkuhiljaa valottua ja silloin jo voidaan luoda näkymää ja suuntaviivoja omasta roolista ja tulevaisuudesta ensihoitopalvelussa. Luotetaan ainakin vielä, että myös tulevaisuudessa myös meitä tarvitaan, vaikka laki ja asetus yrittävät sen omalla painoarvollaan estää. Luotetaan paikallisten virkamiesten ja poliitikkojen järkeen sekä edelleen toiminnan maksavien kuntien järjelliseen rahan käyttöön palvelun maksajina. Hyvää lopputalvea ja kevään alkua Tavataan Naantalissa huhtikuussa Teuvo Kontio I-puheenjohtaja Ambulanssi 1.2011 3 Uusi terveydenhuoltolakiuudistus vasta puolivälissä ja eduskuntavaalit ovella Terveydenhuollon lainsäädäntömuutokseen tähtäävä valmistelutyötä jatkettiin sosiaali- ja terveysministeriössä vuoden 2010 aikana. Kyseessä oli vain osamuutos eli raamien teko. Muutos koko terveydenhuollon saralla on vielä edessä järjestämisen ja rahoituksen osalta. Myös seuraavalle vaalikaudelle siirtyy kuntalakiuudistus sekä laki yksityisestä terveydenhuollosta ja sen kokonaismuutos. Nämä kaikki uudet tulevat lait vaikuttavat olennaisesti ensihoitopalveluiden ja muun terveydenhuollon toimintaan Suomessa. Ministeriössä tehtiin varsinainen tekninen lainkirjoittamistyö terveydenhuoltolain osalta virkamiesvoimin. Lakiesitys annettiin kesäkuussa 2010 ja se käsiteltiin loppuun eduskunnassa joulukuussa. Joulukuussa hyväksytyssä lainsäädännössä ensihoitopalveluiden järjestämisvastuu siirtyy sairaanhoitopiireille viimeistään 31.12.2012. Toukokuussa 2011 voimaan tulevassa laissa todetaan järjestämisvastuusta; • Sairaanhoitopiirin kuntayhtymän on järjestettävä alueensa ensihoitopalvelu. Ensihoitopalvelu on suunniteltava ja toteutettava yhteistyössä päivystävien terveydenhuollon toimipisteiden kanssa siten, että nämä yhdessä muodostavat alueellisesti toiminnallisen kokonaisuuden. • Sairaanhoitopiirin kuntayhtymä voi järjestää ensihoitopalvelun alueellaan tai osassa sitä hoitamalla toiminnan itse, järjestämällä ensihoitopalvelun yhteistoiminnassa alueen pelastustoimen tai toisen sairaanhoitopiirin kuntayhtymän kanssa taikka hankkimalla palvelun muulta palvelun tuottajalta. • Sairaanhoitopiirin kuntayhtymä tekee ensihoidon palvelutasopäätöksen. Palvelutasopäätöksessä määritellään ensihoitopalvelun järjestämistapa, palvelun sisältö, ensihoitopalveluun osallistuvan henkilöstön koulutus, tavoitteet potilaan tavoittamisajasta ja muut alueen ensihoitopalvelun järjestämisen kannalta tarpeelliset seikat. Palvelutasopäätöksessä on määriteltävä ensihoitopalvelun sisältö siten, että palvelu on toteutettava tehokkaasti ja tarkoituksenmukaisesti ja siinä on otettava huomioon ensihoidon ruuhkatilanteet. SSK:n sitkeän vastustuksen johdosta lain siirtymäsäännöksiin saatiin muutos loppuvaiheessa. Nykymuodossa siirtymäsäädöksissä todetaan; • Tämä laki tulee voimaan 1. päivänä toukokuuta 2011 kuitenkin siten, että ensihoitopalvelu on järjestettävä 39 §:n mukaisesti viimeistään 1. päivästä tammikuuta 2013. Yllä oleva tarkoittaa, että nyt voimassa olevat sopimukset siirtyvät vanhoina sopimuksina sairaanhoitopiireille, jollei niitä ennen kyseistä päivämäärää esimerkiksi irtisanota sopimusehtojen mukaisesti. Määräaikaiset sopimukset ovat voimassa määräajan loppuun asti. Alun perin lakiesityksessä mainittiin, että kaikki sopimukset päättyvät viimeistään 31.12.2012. Tämä onnistuttiin kuitenkin poistamaan loppuvaiheessa. Miten meidän sitten jatkossa pitäisi suhtautua tilanteeseen, jotta yksityisellä sektorilla olisi mahdollisuuksia toimia ja palvella potilaita mahdollisimman hyvin ja turvallisesti ottaen huomioon laadulliset, taloudelliset ja toiminnalliset seikat? STM:n asettama työryhmä on tammikuussa antanut järjestämis- ja rahoituskysymyksessä väliraportin. SSK ry antoi muiden yksityisten terveydenhuoltojärjestöjen kanssa samansuuntaisen lausunnon väliraportin osalta. Yhdyimme muiden yrittäjä- ja terveydenhuoltojärjestöjen esittämään huoleen siitä, että raportin mukaan Suomessa ei ole yhteistä visiota, mihin suuntaan palvelujärjestelmää tulee kehittää. Nykytilanteen analyysissä on esitetty uhkana olettama, että jos yhteistä visiota ei ole, on palvelujärjestelmän kokonaisvaltainen kehittäminen äärimmäisen vaikeaa. Pidämme tärkeänä, että työryhmä löytää valmistelutyössään riittävän yhteisen näkemyksen siitä, mihin uudistuksilla ja kehittämistyöllä py- ritään ottaen huomioon sekä julkisen että yksityisen sektorin asiakkaat ja palveluntuottajat. Katsoimme yhdeksi tärkeimmistä asioista erottaa järjestämisvastuun ja tuotannollisen vastuun toisistaan. Tämä tarkoittaa ensihoitopalveluiden osalta, että sairaanhoitopiirin ei tulisi ensisijaisesti tuottaa palveluja itse, tai antaa pelastuslaitoksille, vaan hyödyntää alueilla nykyisiä toimijoita ja niiden kalustoa. Raportissa esitetään, että järjestämisja rahoitusvastuun pitää olla samassa organisaatiossa. Katsomme vakavaksi puutteeksi sen, että raportissa puhutaan vain järjestämisestä ja rahoituksesta, vaikka ensiksi pitää erottaa toisistaan kolme asiaa: järjestämisvastuu, palvelujen tuottaminen ja rahoitus. Koska käytettävissä olevat resurssit ovat vähäiset, ne pitää käyttää tehokkaasti hyödyntämällä jo olemassa olevia palveluntuottajia ja niiden tuotantotekijöitä, eikä laittaa rahaa uusien tuotantotekijöiden ostamiseen. Vastoin tiettyjä tahoja ja niiden esityksiä SSK ry on sitä mieltä, että rahoituksen osalta monikanavaisuus on vahvuus ja se tulee säilyttää. Täten varmistetaan rahoitusjärjestelmän toimivuus laadukkaiden ja kustannustehokkaiden palvelujen osalta. Samalla tulee kehittää olemassa olevaa terveydenhuollon monikanavaista rahoitusjärjestelmää ottaen huomioon asiakkaiden valinnanvapaus, monituottajamalli sekä palveluiden saatavuus. Kilpailuttaminen on tasaveroisin, läpinäkyvin ja oikeudenmukaisin tapa järjestää palvelut toiminnallisesti, laadukkaasti ja kustannustehokkaasti lähellä asiakasta. Kilpailutus varmistaa oikein käytettynä sen, että kaikkia tuottajia, sekä julkisia että yksityisiä kohdellaan yhdenvertaisesti. Kuten totesimme, palvelujen tuottamisesta ja järjestämisestä tulee erottaa rahoitus. Tämä siitä syystä, että mielestämme perusterveydenhuollon ja tavanomaisen erikoissairaanhoidon sekä järjestämis- että rahoituspäätökset pitää tehdä kuntalähtöisesti. Vahva kunta on lähellä veronmaksajaa, jolloin päätökset tehdään asiakaslähtöisesti. Valtion rahoitusvastuulle voidaan ja tulee siirtää erityisen vaativa erikoissairaanhoito, esim. elinsiirrot yms. Olemme yhtä mieltä muiden SOTE-järjestöjen kanssa siitä, että raportti on jättänyt asiakkaan valinnanvapauteen perustuvat järjestämistavat aivan liian pienelle huomiolle. Esimerkiksi palveluseteleiden nykyistä laajempi käyttö tulee huomioida. Perusolettamana pitää olla, että aina kun ollaan sellaisessa asiakasrajapinnassa, jossa asiakkaalla on mahdollisuus myötävaikuttaa palvelutuottajan valintaan, toimii palveluseteli hyvin. Tällöin klassista kilpailuttamista ei joka tilanteessa tarvita. Eduskuntavaalit ovat ovella ja yllämainittu raportti tulee lopullisessa muodossaan olemaan pohjana tulevissa hallitusneuvotteluissa. Koska haluamme oman toimialamme puolesta olla mukana ja luoda puitteet sekä äänestäjinä että vaikuttajina, olemme varanneet puolueille mahdollisuuden esittää näkemyksensä kyseisistä aiheista vastaamalla Ambulanssi -lehdessä esittämiimme kysymyksiin. Puolueiden vastaukset on julkaistu tämän artikkelin perässä. Voitte niiden perusteella tehdä omat johtopäätöksenne ja mennä kaikki ääniuurnille vaikuttamaan siihen, minkälaisen tulevaisuuden ja hallituksen te haluatte seuraavaksi neljäksi vuodeksi. Mikael Söderlund, toiminnanjohtaja Suomen Sairaankuljetusliitto ry Ambulanssi 1.2011 4 Puolueet vastaavat terveyspalvelukysymyksiin Ambulanssi-lehti esitti hallituspuolueille ja oppositiolle viisi kysymystä, jotka liittyvät terveyspalveluiden järjestämiseen, rahoitukseen, tuottamiseen, saatavuuteen sekä kilpailuttamiseen. Kysymykset olivat seuraavat: 1. Miten näette puolueenne edustajana peruspalveluiden järjestämistarpeen tulevaisuudessa? 2. Miten sosiaali- ja terveyspalvelut turvataan tulevaisuudessa koko massa myös taajamien ulkopuolella? 3. Minkä tahon tai tahojen tulisi olla tulevaisuudessa terveyspalveluiden järjestäjänä? – Tuleeko palveluita järjestävän ja tuottavan tahon olla sama? Mitä mieltä olette niiden pitämisestä erillään? 4. Miten yrittäjyys ja varsinkin pienyritysten toiminnan jatkuvuus voidaan turvata haja-asutusalueilla – onko mielestänne tarpeellista kilpailutta kerralla isoja alueita, jolloin pienempien yritysten menestymismahdollisuudet heikkenevät, jos ei samalla pyydetä osatarjouksia pienempien alueiden palvelutuotannosta? 5. Miten laadulliset, kustannukselliset ja toiminnalliset seikat saadaan ensihoitopalveluissa parhaiten pysymään tasapainossa? 4. Kilpailuttaminen on osa lainsäädäntöämme, mutta olemme esittäneet hankintoihin liittyvien kilpailutusrajojen huomattavaa korottamista, jolla voisimme paremmin turvata pk-yritysten toiminnan jatkuvuutta haja-asutusalueilla. Hankintojen pilkkominen pienempiin osiin ja osatarjousten pyytäminen on usein järkevää aluepolitiikkaa. 5. Kilpailutuksissa on panostettava enemmän laatukriteereihin, kuin hintakriteereihin silloin kun ostetaan elintärkeitä ensihoitopalveluita. Kilpailutusosaaminen ja asiantuntijuus ensihoitopalveluissa on ensiarvoisen tärkeää. KESKUSTAPUOLUE (SUOMEN KESKUSTA R.P.), VASTAAJANA EDUSKUNTARYHMÄN VARAPUHEENJOHTAJA INKERI KEROLA KOKOOMUS (KANSALLINEN KOKOOMUS R.P.), VASTAAJANA EDUSKUNTARYHMÄN VARAPUHEENJOHTAJA LENITA TOIVAKKA 1. Peruspalvelut ovat tulevaisuudessa yhä tärkeämmässä asemassa. Ikääntyneiden määrän kasvaessa erityisesti vanhuspalveluilla tulee olemaan kysyntää, johon on pystyttävä vastaamaan laadukkailla ja riittävillä palveluilla. Tulevaisuudessa potilaan valinnanvapaus lisääntyy. Uusi terveydenhuoltolaki lisää mahdollisuuksia valita terveydenhuollon palveluja niin omassa kunnassa kuin yli kuntarajojen. 1. Suomalaisilla on oikeus laadukkaisiin, vaikuttaviin ja joustaviin peruspalveluihin. Valtion ja kuntien tehtävä on vastata siitä, että peruspalvelut järjestetään. Palveluita voi tuottaa useampi toimija. 2. Jokaisen kunnan on syytä arvioida realistisesti omat resurssinsa sen osalta, pystyykö se tuottamaan palvelut itse vai ostaako palvelut muualta. Tällöin on kiinnitettävä huomiota laatuun, saavutettavuuteen ja kustannustehokkuuteen. 3. Tulevaisuudessa kunta ei ole välttämättä se ainoa tai paras terveyspalveluiden järjestäjä tai tuottaja. Vastuuta olisi siirrettävä enemmän maakunnille ja terveyspalveluiden osalta kysymykseen voisi tulla myös valtakunnallinen organisaatio. Myös yksityisen ja kolmannen sektorin toimijoiden merkitys sosiaali- ja terveyspalveluissa kasvaa. 4. Kysymyksellä viitataan todennäköisesti 1.5. voimaan tulevaan terveydenhuoltolakiin, jonka käsittelyn yhteydessä keskusteltiin yksityisten sairaankuljetusyrityksien tulevaisuudesta. Sosiaali- ja terveysvaliokunta totesi mietinnössään, että päätettäessä ensihoitopalvelujen tuottajasta sairaanhoitopiirin alueella tai sen osassa, olennaisia perusteita ovat palvelun saatavuus, laatu, sisältö ja luotettavuus sekä taloudellisuus. Yksityisillä sairaankuljetusyrityksillä on jatkossakin oltava mahdollisuudet menestyä tässä vertailussa ja toimia edelleen ensihoitopalvelujen tuottajina. 5. Uusi terveydenhoitolaki auttaa asiaa. Ensihoidon kehittäminen ja toteuttaminen parantaa suunnittelua ja koordinointia. 2. Sosiaali- ja terveyspalvelut on järjestettävä riittävän vahvoilla harteilla kunkin alueen erityispiirteet ja -tarpeet huomioiden. Kokoomuksen mielestä palvelujen järjestämis- ja rahoitusvastuun on kuljettava käsi kädessä. 3. Palveluiden järjestäjän ja tuottajan ei tarvitse olla sama taho. Palveluiden järjestämisvastuu on aina kunnalla tai SOTE-alueella. Palveluita voi tuottaa julkinen, yksityinen tai kolmas sektori. 4. Nämä ovat kysymyksiä, jotka on ratkaistava aluetasolla. Tärkeintä on se, että tarkoituksenmukaiset palvelut saadaan järjestettyä palvelua tarvitsevan edun mukaisesti alueelliset ominaispiirteet huomioiden. Iso maantieteellinen kilpailutusalue ei välttämättä ole tarkoituksenmukaisin. Kilpailutuksessa voi hyödyntää hankintalain suomaa mahdollisuutta huomioida myös pienemmät yritykset. 5. Tähän on terveydenhuoltolaissa pyritty. Lakia tarkennetaan vielä keväällä tulevalla asetuksella, jossa tarkastellaan erityisesti ensihoitopalveluiden laatua. Ensihoitopalvelut on tuotu osaksi hoitoketjua. Meillä on hyvin toimiva ensihoitopalvelu jo nyt, sen elementtejä ei ole syytä romuttaa. Yhteistyötä eri toimijoiden välillä on syytä vahvistaa. KRISTILLISDEMOKRAATIT (SUOMEN KRISTILLISDEMOKRAATIT R.P.), VASTAAJINA PUOLUESIHTEERI PETER ÖSTMAN JA EDUSKUNTARYHMÄN SIHTEERI MARJO LOPONEN 1. Kristillisdemokraatit haluavat huolehtia hyvinvointipalveluista ja kannustaa ihmisiä omaan yrittämiseen ja vastuunkantoon. Eduskuntavaaliohjelmassamme painotamme julkisten palveluiden tärkeyttä ja kuntatalouden tasapainottamista niiden turvaamiseksi. Julkisten palveluiden kuntoon saattaminen etenkin terveyden- ja vanhustenhoidon osalta on ollut puolueemme tärkeimpiä tavoitteita jo vuosia ja on myös seuraavalla vaalikaudella. Lähtökohtaisesti näemme yhteisenä vastuuna huolehtia yhteiskunnan heikoimmista. Huoltosuhteen heikkeneminen luo edelleen paineita hyvinvointipalvelujen rahoittamiselle sekä työvoiman riittävyydelle. Julkisen sektorin kasvava velkaantuminen on saatava loppumaan tulevaisuuden palvelujen turvaamiseksi. 2. Kuntien tulopohjaa tulee vahvistaa palvelujen rahoituksen turvaamiseksi. Tarvitaan nopeaa ja syvällistä vero- ja valtionosuusuudistusta pelastamaan kunnat ja niiden lähipalvelut. Kunta- ja palvelurakenneuudistusta tulee jatkaa ottaen huomioon erilaisten alueiden tarpeet. Vahvat peruspalvelut ja riittävät erityispalvelut tulee taata asuinkunnasta riippumatta kaikkialla. Palvelujen tuottamisessa on löydettävä ennakkoluulottomasti uusia toimintatapoja, verkottumista ja kumppanuutta kuntien, yhteisöjen ja yksityisen sektorin välille. 3. Rakenteiden sijasta pääpaino pitää siirtää palveluihin ja niiden tarvitsijoihin. Tärkeintä on turvata laadukkaat peruspalvelut kaikille. Palveluiden järjestäminen erilaisilla tavoilla on tulevaisuudessakin oltava mahdollista. Kunnan vastuulla on huolehtia palveluiden laadusta kaikissa eri tuottamistavoissa. PERUSSUOMALAISET R.P. VASTAAJANA EDUSKUNTARYHMÄN PÄÄSIHTEERI JUSSI NIINISTÖ 1. Perussuomalaiset kannattavat perinteistä pohjoismaista hyvinvointimallia, jossa sosiaali- ja terveyspalvelut turvataan yhdenvertaisesti kaikille Suomen kansalaisille. Peruspalveluita ei tule merkittävästi yksityistää eikä ulkoistaa. Yksityinen sektori voi täydentää julkista palvelutuotantoa, mutta sosiaali- ja terveyspalveluissa on aina säilytettävä myös yhteiskunnan oma tuotanto. 2. Kansanvaltainen päätöksentekojärjestelmä ja riittävän asiakaslähtöiset palvelut takaavat sen, että suomalaiset haluavat jatkossakin säilyttää sosiaali- ja terveyspalvelut koko maassa. 3. Viittaan kysymykseen 1 ja täydennän: Perussuomalaiset eivät kannata ns. tilaaja-tuottaja -mallia, sillä se lisää byrokratiaa ja etäännyttää poliittista ohjausta palveluista ja siten lopulta myös palveluiden käyttäjistä eli kansalaisista. Ambulanssi 1.2011 5 toiminnalla pudoteta pienyrittäjiä pois. Sellainen tilanne on estettävä, että suuryritykset oligopolisoivat alaa, mikä johtaisi hintojen nousuun. 5. Kun ensihoidon palvelujen tuottamisesta sovitaan tai niitä kilpailutetaan, niin kilpailutus täytyy tehdä hyvin. Laatukriteerien on oltava riittävät. Järjestämisvastuussa olevilla sairaanhoitopiireillä täytyy olla kyky valvoa palvelutuottajia. Tarvitaan tiukempaa valtakunnallista ohjausta laadun, saatavuuden ja toimintavalmiuden ylläpitämisessä. Syrjäisimmillä seuduilla ja pitkien etäisyyksien alueilla tarvitaan yhteisvastuuta näiden vaatimusten toteuttamisessa. Tarvitaan yhteistyötä perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon, pelastustoimen sekä yksityisten palveluntuottajien kanssa. Ensihoidon osaamista kautta maan on parannettava, koska hyvin toimiessaan ensihoito säästää omaan toimintaansa kuluvat menot. SUOMEN SOSIALIDEMOKRAATTINEN PUOLUE R.P. (SDP). VASTAAJANA TERVEYSTYÖRYHMÄN PUHEENJOHTAJA KANSANEDUSTAJA TUULA VÄÄTÄINEN. 1. Kunnat järjestävät perusterveydenhuollon palvelut kiinteässä yhteistyössä sosiaalipalvelujen kanssa. Erikoissairaanhoidon konsultaatioita tuodaan terveyskeskuksiin lähipalveluina hoidoissa, joita kansalaiset tarvitsevat usein. Terveydenhuollon tietojärjestelmien on tulevaisuudessa mahdollistettava sähköinen asiointi ja hoito verkossa. Terveyskeskusten ehkäisevää toimintaa parannetaan etenkin keskeisten kansansairauksien kohdalla. Muita lähitulevaisuudessa kehittämisen tarpeessa olevia palveluja ovat mm. koulu- ja opiskeluterveydenhuolto sekä mielenterveys- ja päihdepalvelut. On myös tehtävä pikaisesti vanhuspalveluja koskeva lainsäädäntö, jossa säädetään oikeudesta palveluihin sekä palvelujen laadusta ja toimeenpanosta. 2. Ensisijainen ratkaisu on, että kaikkialla maassa kuntia yhdistetään riittävän vahvoiksi, jotta niillä on tosiasialliset edellytykset vastata sosiaali- ja terveyspalveluista. Palvelujen yhtäläisyyttä on edistettävä laatusuosituksilla ja kansallisella ohjauksella. 3. Kunnat tai niiden yhteenliittymät järjestävät ja pääsääntöisesti myös tuottavat terveyspalvelut. Ne ostavat tarvittaessa täydentäviä palveluja yksityisiltä tuottajilta tai kolmannelta sektorilta. Tilaajaosaamisen ja omistajaohjauksen tulee olla palvelujen hankinnassa vahvaa. Jos yksityisen palvelun ostaminen on tarpeen esimerkiksi siitä syystä, ettei kunta pysty palvelua tarjoamaan tai jonotusaika on pitkä, niin kunnan on hankittava palvelu asiakkaalle yksityiseltä sektorilta eikä niin, että se siirtää palvelun hankkimisen potilaan tehtäväksi. 4. Sairaankuljetuksen osalta toukokuussa 2011 voimaan tulevan uuden terveydenhuoltolain mukaisesti vastuu ensihoitopalveluiden järjestämisestä siirtyy kunnilta sairaanhoitopiireille. Paikallisten yrittäjien on oltava jatkossakin mukana palveluntuottajana. Sairaanhoitopiireissä on arvioitava, mikä on tarkoituksenmukaisin tapa järjestää ensihoito – hoitaa itse, pelastustoimen kanssa tai hankkia muulta palvelutuottajalta. Sairaanhoitopiirit poikkeavat toisistaan ja kunkin kohdalla tarkoituksenmukaisimmat ratkaisut samoin. Sairaanhoitopiirin alueella voi olla järkevää tehdä myös osaratkaisuja, jolloin paikallisilla palveluntuottajien on paremmat ja laajemmat mahdollisuudet osallistua kilpailutuksiin. Pienyrittäjyyden kannalta on merkittävää, että kiireettömän sairaankuljetuksen järjestämisessä voidaan käyttää hyvinkin paikallisia ratkaisuja eivätkä ne ole mahdottomia kiireellisessäkään sairaankuljetuksessa. Sairaanhoitopiirien tilaajaosaamisen on oltava vahvaa, ettei osaamattomalla SVENSKA FOLKPARTIET – RUOTSALAINEN KANSANPUOLUE (SFP – RKP), VASTAAJANA POLIITTINEN SIHTEERI MAGNUS ÖSTER 1. Peruspalveluita tullaan tulevaisuudessa tarvitsemaan yhtä paljon kuin nytkin, ehkä jopa enemmän. Peruspalvelujen tulee olla kaikille kansalaisille samoja palveluita, asuinpaikkakunnasta riippumatta. 2. Sosiaali- ja terveyspalvelut turvataan siten, että järjestämisvastuu on julkisella vallalla ja niin, että niiden rahoituksesta ja tuottavuudesta pidetään huolta. 3. Suomalaiset asuvat hyvin erilaisissa kunnissa ja erilaisilla alueilla. Tämä tarkoittaa sitä, että jokin tietty järjestelmä, joka toimii pääkaupunkiseudulla, ei välttämättä toimi jossain muualla. RKP:n mielestä terveyspalveluita tulee järjestää ja tuottaa niin, että asiakkaat saavat heille kuuluvat palvelut mahdollisimman joustavasti ja tehokkaasti. Joskus se tapahtuu julkisessa järjestelmässä, joskus yksityisessä. 4. Pienyritysten toiminta on elintärkeää erityisesti haja-asutusalueilla, mistä keskittymisen takia palvelut ovat siirtyneet keskuksiin. Suomea sitovat EU:n kilpailumääräykset, jotka kieltämättä välillä tuntuvat sopivan huonosti suomalaisiin oloihin. Palveluita järjestävän tahon tulee kilpailuttaessa ottaa huomioon paikalliset olosuhteet siinä määrin, kuin se on mahdollista. 5. RKP on ollut mukana hyväksymässä uusinta terveydenhuoltolain muutosta, joka siirtää (1.5. 2011) ensihoitopalvelun järjestämisvastuun kunnilta sairaanhoitopiireille. RKP nosti lain valmistelun aikana esille pienten sairaankuljetusyritysten ja kilpailuttamisen ongelmia. Uuden järjestelmän tarkoituksena on taata kaikille kansalaisille ensihoito ja saumaton palveluketju. On selvää, että uuteen järjestelmään totuttelu vie aikaa, mutta RKP näkee, että uudistuksesta voi syntyä laadultaan ja kustannuksiltaan hyvä järjestelmä. Mahdollisiin epäkohtiin pitää ajallaan puuttua. VIHREÄ LIITTO R.P, VASTAAJANA EDUSKUNTARYHMÄN PUHEENJOHTAJA VILLE NIINISTÖ VASEMMISTOLIITTO, VASTAAJANA PUOLUESIHTEERI SIRPA PUHAKKA 1. Suomen terveydenhuolto pysyy kunnossa, kun huolehditaan sen riittävistä voimavaroista. Jos lääkäreitä ja hoitajia ei ole tarpeeksi, ei hyvää hoitoakaan ole tarpeeksi. Siksi veroalennusten rapauttama kuntatalous muodostaa vakavan uhan julkiselle terveydenhuollolle. Sairauksien ennaltaehkäisy ja potilaiden hoito paranee hoitohenkilöstön määrää lisäämällä, ei leikkaamalla. Terveydenhuoltojärjestelmämme vakavin ongelma on terveyserojen jatkuva kasvu. Niitä kasvattavat yhteiskunnallisen eriarvoisuuden kasvun ohella terveydenhuollon rakenteen hajanaisuus ja rahoituksen monikanavaisuus (julkista terveydenhuoltoa rahoitetaan verovaroin, yksityistä Kelan sv-korvauksin). Niiden seurauksena terveydenhuollon eri toimijat maksimoivat omaa hyötyään yhteiskunnan ja potilaan hyödyn sijasta. Eniten hoitoa ja halvimmalla saavat ne, jotka sitä vähiten tarvitsisivat (hyvätuloiset ja työssäkäyvät), ja vähiten ja kalliimmalla ne, joiden tarve on suurin ja maksukyky heikoin eli työttömät ja pienituloiset. 2. Nämä ongelmat on poistettava säätämällä julkisen terveydenhuollon rakenteista ja rahoituksesta niin, että rahoitus tulee vain yhdestä kanavasta eli verorahoituksena ja palvelutuotanto järjestetään riittävän suurina palvelualueina ja riittävästi resursoituina niin, että kaikille suomalaisille pystytään tasa-arvoisesti tarjoamaan laadukkaita ja edullisia terveyspalveluita. 3. On valtion tehtävä varmistaa, että laadukkaita lähipalveluita tarjotaan ympäri maata. Erikoissairaanhoitoa on ohjattava joustavasti siten, että palveluiden taso on etusijalla, eikä palveluita tarpeettomasti hajauteta tai keskitetä. Kuntien tulee jatkossakin olla vastuussa lähiterveyspalveluiden järjestämisestä. Järjestäjän ja rahoituksesta päättävän tahon tulee pääosin olla sama. Se on toimivan demokratian perusedellytys. Järjestävän ja tuottavan tahon pitäminen erillään aiheuttaa laajemmassa mittakaavassa käytettynä tarpeetonta byrokratiaa ja lopulta ainakin erikoistuneilla aloilla myös kustannusten jyrkkää kasvua, johon Suomella ei ole varaa. 4. Kilpailutuksissa olennaista on, että kun julkisia palveluja hankitaan yksityiseltä sektorilta, työt pitää kilpailuttaa riittävän pienissä osissa, jolloin paikalliset pienyrittäjät voivat tuottaa palvelut ylikansallisten suuryritysten sijaan. Vasemmiston yrittäjäfoorumi on valmistellut puolueelle pienyrittäjäohjelman, johon sisältyy joukko muita parannuksia pienyrittäjien asemaan. 5. Ensihoito kannattaa suunnitella ja toteuttaa sairaanhoitopiireissä ja myös kustannusvastuun tulisi olla ensihoidon toteuttajilla. Ensihoidon kustannuksia ei siis pitäisi periä potilaiden kotikunnilta potilaskohtaisesti, vaan kattaa yleiskuluina ja perusteena tulee olla väestön määrä. 1. Vihreiden mielestä Suomessa on taattava laadukkaat hyvinvointipalvelut kaikille. Siksi tärkeimpiä tavoitteitamme ovat rahoituksen monikanavaisuuden purkaminen, hyvinvointipalveluiden eri sektoreiden yhteistoiminta sekä terveydenhoidon ja sosiaalihuollon laadun, ohjauksen demokraattisuuden ja kansalaisten yhdenvertaisuuden varmistaminen. Hyvinvointipalveluiden tulevaisuuden haasteita ovat väestön, työvoiman ikääntyminen, voimakkaasti kasvavat terveydenhuoltomenot, saatavuuden vaikeutuminen, elintapojen tuomat terveyshaasteet, väestön hyvinvointierojen kasvu ja julkisen talouden kestävyysvaje. 2. Vihreiden mielestä palveluiden saatavuus on turvattava myös harvaan asutuilla alueilla. Palveluiden järjestämisessä on annettava lähitoimijoille alueen tarpeiden ja resurssien tuntijoina mahdollisuus uudenlaisiin järjestelyihin. Esimerkkejä tällaisista ratkaisuista ovat terveyskioskit, liikkuvat palvelut ja tietotekniikan hyödyntäminen. Palvelut tulee järjestää asiakkaita hyvin palveleviksi kokonaisuuksiksi ja hoitopoluiksi. Erikoissairaanhoidon ja perusterveydenhuollon rajoja pitää purkaa – esimerkiksi erikoislääkärin palveluita voidaan tuoda terveyskeskuksiin. Myös sosiaali- ja terveystoimien on lähennyttävä toisiaan. 3. Vihreiden mielestä palveluita järjestävän ja tuottavan tahon ei ole välttämättä oltava sama. Terveyspalveluiden kustannusten ja vaikuttavuuskehityksen hallitseminen edellyttää kuitenkin vastuun ja rahoituksen kokoamista yksiin käsiin. Olemme tehneet ehdotuksen julkisten toimijoiden rahoituksen kokoamisesta yhteen ns. ostopooliin, joka vastaisi hyvinvointipalvelujen hankinnasta. Hyvinvointipalvelujen tuottamisesta vastaisivatkunnat, kuntayhtymät, yksityiset toimijat tai kolmas sektori. 4. Ensihoidon kehittäminen ja toteuttaminen terveydenhuoltolain mukaisesti kilpailuttamalla laajoja alueita parantaa suunnittelua ja koordinointia terveydenhuoltopalvelujen järjestämisessä. Vihreät haluaa seurata terveydenhuoltolain uudistuksen vaikutuksia käytännössä. Se ei saa heikentää pienyrittäjien asemaa. Vihreiden mielestä eri kokoisia yrityksiä on kohdeltava yhdenvertaisesti. Se on tärkeää palvelun laadulle ja terveelle kilpailulle. Ensihoidon tulee muodostaa alueellisesti toiminnallinen kokonaisuus ja toimiva palveluketju sairaaloiden ja päivystyksen kanssa. Keskeistä on asiakkaiden saaman palvelun laatu: asiantunteva henkilöstö joka on nopeasti paikalla. Sairaanhoitopiirien on turvattava ensihoitopalvelujen yhdenvertainen saatavuus alueellaan. 5. Ensihoitopalveluista päätettäessä valinnan tärkeimpiä perusteita ovat palvelun laatu, sisältö, saatavuus, luotettavuus ja taloudellisuus. Valinnoissa on painotettava laatutekijöitä, eikä hinta saa olla ainoa päätökseen vaikuttava tekijä. Valinnan kriteerien ja päätöksenteon on oltava läpinäkyviä. Kilpailutus vaatii osaamista ja kilpailutuksen kriteereiden tunnistamista kokonaisvaltaisesta näkökulmasta. Ambulanssi 1.2011 6 Pääjohtaja Liisa Hyssälä: Kela valmis osallistumaan edelleen ensihoitopalvelun rahoituksen suunnitteluun Uuden lainsäädännön ja ensihoitopalveluiden järjestämisvastuun muuttuessa niin alan yrittäjien, muiden ammattilaisten kuin palveluiden saajienkin keskuudessa herää useita kysymyksiä. Tulevaisuuden keskeisimpiä asioita ovat terveydenhuollon rahoitus, yksittäisten kuluttajien maksama hinta, palvelujen järjestämisen suhde niiden tuottamiseen ja Kelan rooli. Sen lisäksi, mitä Ambulanssi-lehti kysyi poliittisilta puolueilta, myös Kelan pääjohtajaa Liisa Hyssälää pyydettiin vastaamaan lyhyesti muutamiin peruskysymyksiin. 1. Mikä on näkemyksenne mukaan terveydenhuollon rahoituksen malli tulevaisuudessa? Tuleeko kuntien itsensä järjestämä, ulkoistettu, vai kokonaan yksityinen palveluntuotanto lisääntymään? Näkisin, että uudessakin rahoitusmallissa voisi hyvin olla näitä kaikkia eri järjestämisvaihtoehtoja. Nykyiseen monikanavaiseen rahoitusmallin liittyen on viime aikoina tehty useita selvityksiä ja käyty paljon julkista keskustelua. Terveydenhuoltolain uudistamisen toisen vaiheen myötä tulee ratkaistavaksi kysymys sekä terveydenhuollon järjestämisvastuista että rahoitusmallista. 2. Voidaanko korvausjärjestelmää kehittää vielä siihen suuntaan, etteivät yksittäisen terveyspalvelujen kuluttajan kustannukset/ käyntikerta lisäänny? (Poliittinen tahto?) Korvausjärjestelmää voidaan kehittää ja tuleekin kehittää siten, että yksittäisen kuluttajan kustannukset eivät lisäänny. Näkisin, että ensihoitopalvelun siirtyessä 1.1.2013 alkaen sairaanhoitopiirien vastuulle, ensihoitopalvelun järjestäminen pystytään aikaisempaa paremmin kohdentamaan esimerkiksi siten, että asiakkaita hoidetaan kotona hoitopaikkaan kuljettamisen sijaan silloin kun se on mahdollista. Samoin on kiinnitettävä huomiota siihen, että siirtokul- jetusten määrää pystytään vähentämään nykytilanteeseen verrattuna, joka osaltaan parantaa sekä potilaiden saaman hoidon nopeutta, että vähentää kustannuksia. 3. Onko terveydenhuollon kustannusten kannalta järkevää, että palveluita järjestävä ja tuottava taho on sama? Mitä mieltä olette niiden pitämisestä erillään? Näkisin, että hankinta- ja kilpailulainsäädäntöä ajatellen eri toimijoiden tulee olla samalla viivalla. Toisaalta keskeistä asiakkaan näkökulmasta on myös palvelujen laatu ja järjestelmän toimivuus kokonaisuutena. 4. Mikä tulee olemaan Kelan rooli ensihoito/ sairaankuljetuspalveluissa terveydenhuoltolain ja -asetuksen astuttua voimaan? Kela on esittänyt sosiaali- ja terveysministeriölle, että se on mielellään mukana ensihoitopalvelun rahoituksen suunnittelussa. Käsityksemme mukaan nykyinen matkakohtainen korvauskäytäntö ei kuitenkaan tue ensihoitopalvelun kehittämistä kaikilta osin. Tästä syystä olemme valmiita myös muunlaisen rahoituksen suunnitteluun ja toteutukseen, mikäli sen katsotaan kehittävän entisestään hyvää ensihoitopalvelua. EPILEPSIAN HOITOON ON PANOSTETTAVA Epilepsia on vakava neurologinen sairaus ja siksi sen hoitoon on panostettava riittävästi terveydenhuollossa. Epilepsia-alan kansainväliset järjestöt1) ovat tutkineet yhdessä WHO:n kanssa epilepsiahoidon ongelmia Euroopassa2). Tulosten mukaan: • tarkka diagnoosi on epilepsian hoidon perusta, • epilepsiaa sairastavia henkilöitä tulee ohjata erityistason tutkimuksiin, kun tarvitaan erityisosaamista epilepsian syyn selvittämiseksi ja asianmukaisen hoidon tarkentamiseksi, • tehokkaita epilepsialääkkeitä käyttämällä voidaan vähentää monien epilepsiaa sairastavien henkilöiden kohtauksia ja muita epilepsian oireita ja • epilepsiakirurgiaa pitäisi hyödyntää enemmän ja näin vaikuttaa merkittävästi monien potilaiden epilepsiahoidon tuloksellisuuteen. Euroopassa kuolee vuosittain epilepsiaan liittyen 33 000 henkilöä. Näistä ainakin 13 000 ennenaikaista kuolemaa olisi estettävissä hyvällä kokonaisvaltaisella hoidolla. Turun yliopiston lastenneurologian emeritusprofessori Matti Sillanpään tuore tutkimus3) selvitti epilepsialasten kuolleisuutta ja siihen vaikuttavia tekijöitä. Tulosten mukaan kuolleisuus on epilepsiaa sairastavilla kolme kertaa niin korkea kuin samanikäisellä väestöllä keskimäärin. Osalla tutkituista kuolema liittyi epilepsiakohtauksiin. Kolmella kymmenestä kuolema oli odottamaton äkkikuolema, jota ei selitä epileptinen kohtaus tai muu havaittavissa oleva tekijä. Äkkikuoleman vaara on suurimmillaan 15– 40-vuotiailla epilepsiaa sairastavilla, mutta varsin harvinainen lapsuusiässä ja keski-iän jälkeen. Äkkikuoleman riski oli suurempi niillä, joilla oli jatkuvasti kohtauksia, kuin niillä, joilla kohtaukset olivat loppuneet. Tulos korostaa epilepsian aktiivisen hoidon merkitystä. Eurooppalaiset epilepsiajärjestöt kampanjoivat Euroopan epilepsiapäivänä 14.2.2011 kansallisella ja paikallisella sekä EU:n tasolla. Kampanjan teemana on ”Epilepsian monet kasvot”. Epilepsia ei ole vain yksi sairaus vaan laaja joukko erilaisia neurologisia oireyhtymiä. Niiden vaikutukset henkilön elämään vaihtelevat suuresti. Epilepsiaan voi sairastua kuka tahansa missä iässä tahansa. Epilepsialla on lukuisia erilaisia syitä. Suomessa on 56 000 epilepsiaa sairastavaa henkilöä. Epilepsiasta sairautena on kysymys, kun henkilöllä on taipumus saada epileptisiä kohtauksia ilman altistavia tekijöitä. Neurologin tai lastenneurologin tulee selvittää jokaisen epilepsiaa sairastavan henkilön oireilun syy. Suurimmalle osalle sairastuneista epilepsian syy saadaan selville. Osalle ei vielä pystytä nykymenetelmin löytämään tarkkaa syytä. Tärkeää on tietää, että kaikki mahdolliset tutkimukset on tehty syyn löytämiseksi. Epilepsiaan liittyvät vakavat haitat ja epilepsiaa sairastavien ihmisten fyysisen, sosiaalisen, psyykkisen ja taloudellisen toimintakyvyn turvaaminen on otettava paremmin huomioon myös suomalaisessa sosiaali- ja terveyspolitiikassa. Tämä on myös taloudellisesti kannattavaa. Lisätietoja: Professori Reetta Kälviäinen p. 040 583 9249. Epilepsialiitto puh. (09) 3508 230 ja epilepsia.fi-sivuilta.4) Liite: Faktatietoa epilepsiasta. 1 International Bureau for Epilepsy, kansainvälinen epilepsiapotilasjärjestö ja International League for Epilepsy, kansainvälinen epilepsia-alan tiedejärjestö 2 Epilepsy in the WHO European Region (2010). Fostering Epilepsy Care in Europe. Raportti nähtävissä www.ibe-epilepsy.org -sivuilla 3 Sillanpää, M. ja Shinnar, S. Long-Term Mortality in Childhood-Onset Epilepsy. (2010) The New England Journal of Medicine. 2522-2529 4 Epilepsia.fi-portaalia ylläpitävät Epilepsialiitto ry, Suomen Epilepsiaseura ry ja Epilepsiatutkimussäätiö. Faktaa epilepsioista • MIKÄ? Epilepsiat muodostavat joukon neurologisia oireyhtymiä, joiden syyt, alkamisikä, hoito ja kohtausten ennuste vaihtelevat suuresti. Epileptinen kohtaus on aivojen sähköisen toiminnan ohimenevä häiriö. • MITEN ILMENEE? Epilepsiakohtaus voi ilmetä eriasteisina tajunnan, aistitoimintojen tai käyttäytymisen häiriöinä, raajojen tai vartalon kouristeluna. Yleensä kohtaukset kestävät muutamasta sekunnista muutamiin minuutteihin. Kohtaus voi myös pitkittyä, jolloin vaaditaan kiireellistä sairaalahoitoa. • MILLOIN ON KYSE EPILEPSIASTA? Kuka tahansa voi saada yksittäisen epileptisen tajuttomuuskouristuskohtauksen runsaan valvomisen, stressin, alkoholin tai joidenkin lääkeaineiden käytön takia. Epilepsiasta hoitoa vaativana sairautena on kyse, kun henkilöllä on taipumus saada epileptisiä kohtauksia toistuvasti ilman erityisiä altistavia tekijöitä. • SYYT? Epilepsia voi johtua aivosolujen vaurioitumisesta esimerkiksi aivovamman, aivokasvaimen, aivoverisuonimuutoksen, aivoverenkiertohäiriön tai aivojen kehityshäiriön seurauksena. Epilepsia voi johtua myös geneettisestä aivosolujen toimintahäiriöstä. Kaikkien potilaiden kohdalla epilepsian tarkkaa syytä ei vielä saada selville nykymenetelmillä. • ESIINTYVYYS? Noin 56 000 suomalaista eli 1 % väestöstä sairastaa epilepsiaa. Lapsia heistä on noin 5 000. Joka vuosi epilepsialääkitys aloitetaan noin 3 000 henkilölle, joista 800 on alle 15-vuotiaita. • KETKÄ SAIRASTAVAT? Sairastua voi missä iässä tahansa, yleisimmin kuitenkin varhaislapsuudessa tai ikääntyneenä. • HOITO? Epilepsian hoidon tavoitteena on kohtauksettomuus. Ensisijainen hoito on lääkehoito. Valtaosalla potilaista epilepsia onkin lääkehoidolla hyvin hallittavissa. Osalla potilaista epilepsia haittaa nykyhoidosta huolimatta merkittävästi elämää. Noin 25 %:lla kaikista epilepsiaa sairastavista epilepsia on vaikeahoitoinen. Heistä merkittävä osa hyötyy leikkaushoidosta. Lähde: Epilepsialiitto Ambulanssi 1.2011 7 Terveydenhuollon historiasta ei voi kirjoittaa lyhyissä artikkeleissa kovin perusteellisesti eikä kattavasti. Kyse on laajasta ja monitahoisesta kokonaisuudesta, mikä aina on liittynyt koko yhteiskunnan kulloiseenkin kehitysvaiheeseen ja sivistystasoon. Artikkelisarjassa, joka on tässä vaiheessa suunniteltu neliosaiseksi, tehdään otantoja terveydenhuollon kehittymisestä Suomessa tiettyihin perusasioihin keskittyen. Vammojen hoito osattiin jo varhaisessa vaiheessa Ruotsi-Suomen armeijan lääkintähuollossa. Oppia saatiin myös muualta Euroopasta. Menneinä vuosisatoina parturi-välskärien ammattikunta oli kirurgian alalla ainoa päteväksi tunnustettu ja lopulta myös opinnäytteisiin perustuvan auktorisoidun ammattitutkinnon suorittanut ryhmä. Vähitellen he levittäytyivät myös siviiliin ja ottivat oppipoikia, joista osa kehittyi ajan mittaan mestarivälskäreiksi ja kirurgeiksi saakka. Tuossa vaiheessa ei kuitenkaan voitu puhua terveydenhuoltojärjestelmästä, vaan hajanaisesta verkostosta eriasteisia ammatinharjoittajia, joiden joukkoon liittyi vähitellen yliopistokoulutuksen saaneita lääkäreitä. Virtsaa tutkimalla ja suolistoa tyhjentämällä tautien kimppuun Pohjoiseurooppalaisen lääketieteen aamuhämärissä 1500-luvulla pidettiin mm. säiden ja elintapojen merkitystä sairastumisiin merkittävänä. Elintapojen suhteen kuitenkin uskomukset olivat usein hyvin erilaisia verrattuina nykyaikaisen lääketieteen todistamiin asioihin. Lääketieteellinen hoito perustui pitkälti erilaisten rohdoskasvien ja yrttien parantavaan vaikutukseen, tai niiden ainakin uskottiin edistävän potilaiden toipumista. Nestetasapainon häiriöiden uskottiin jo tuolloin olevan sairauden oireiden aiheuttajina. Toisaalta ei ollut mitään menetelmää, jolla nestetasapainoa olisi mitattu. Tapana oli antaa useampia hoitoohjeita ja kokeilla, mikä niistä olisi tehokkain. Oikeastaan ainoa diagnostinen apukeino oli virtsan tutkiminen, sen väri, sameus ja kerrostumat ja muutokset, kun sitä säilytettiin lasiastiassa, antoivat viitteitä siitä, miten vakavasta ongelmasta oli kyse. Lähes kaikissa vakavissa sairauksissa oli eräs ensimmäisistä toimista ”purgeeraus”, eli suoliston puhdistaminen erilaisia ulostavia aineita ja peräruiskeita käyttäen. Sen avulla pyrittiin vähentämään suolistosta ja vatsasta nousevia haitta-aineita.2) Vuosisatojen mittaan on huomattu, että joskus vanha keino on parempi kuin pussillinen uusia. Ennen synteettisten lääkeaineiden kehittämistä oli opittu hyödyntämään suoraan luonnon antimia. Niin ollen yrttien ja rohdoskasvien myönteiset vaikutukset eivät ole pelkkää taikauskoa, vaan jopa tuhansien vuosien ajalta periytyvään tietoon perustuvia. Virallinen lääketiede käytti hyväksi kansanlääkinnän perinnetietoja, mutta koska tieteestä oli kyse, tehtiin mo- Kuva Helsingin yliopistomuseo. Kansanlääkinnästä terveydenhuollon organisointiin 1500 –1700-luvuilla Kuvan Olof Tempelmanin suunnittelema rakennus, johon Turun Lasaretti muutti 1784. Rakennus sijaitsi nykyisen Linnankadun ja Sairashuoneenkadun kulmauksessa. Sairaala toimi hirsisen punaiseksi maalatun rakennuksen tiloissa aina vuoteen 1881 asti, jolloin Turun lääninsairaalaksi muuttunut sairaala muutti nykyiselle paikalleen Kiinamyllynmäelle. Sairaalarakennus säästyi Turun palossa, mutta purettiin myöhemmin. nenlaisia kokeita ja lääkeseoksia, jotta päästäisiin selville, millä keinoilla saavutettaisiin parhaita tuloksia. Niin tehdään lääketieteessä edelleen, mutta kehittynein konstein ja teollisesti tuotetuin lääkeainein. Aluksi lääkkeiden valmistuksesta vastasivat harvalukuiset lääkärit itse. Lääketieteen alkaessa vaikuttaa myös Pohjolan perukoilla, pohjautuivat ainoat mahdolliset lääkkeet ja hoitomenetelmät sukupolvilta toisille siirtyneeseen kansanlääkinnän perinteeseen. Olkoon siitä esimerkkinä ote Sakari Härön suomentamasta Ruotsi-Suomen ensimmäisestä lääkärikirjasta (kirjoittanut Benedictus Olai2). Otsikolla ”Raivoamissairauksista, joita kutsutaan frenesis-taudiksi”, kirjoittaja neuvoo mm. seuraavaa: Seuraavat oireet viittaavat raivoisuuteen, nimittäin kuiva suu, punoittavat kasvot, musta kieli ja nenä on yleensä punainen. Asento on kummallinen, hän ei voi nukkua, pulssi on nopea, puhuu koko ajan ja on levoton, lyö mielellään ja riitelee. Jotkut ovat iloisia ja laulelevat, jotkut itkevät. Hänet on pantava pimeään tilaan eikä hänen kanssaan saa puhua eikä pakista. Hänen ruokanaan saa olla vain mantelimaidossa pehmitettyä leipää ja juomana ohravettä. Pää pestään vedellä, jossa on keitetty pajun lehtiä. Jäähdyttävät öljyt ovat hyväksi, esimerkiksi ruusuöljy ja sahrami, marunavedessä, jossa on etikkaa. Niillä voidaan voidella päätä ja ohimoita. Edellä oleva ohje on julkaistu kirjallisessa muodossa vuonna 1578 ja kuvaa sen aikaista käsitystä täsmälääkityksestä; kun vikaa todettiin olevan pään sisäisissä toiminnoissa, hoito suunnattiin päähän. Lääkäri vai kirurgi? 1700-luvulla nimitettiin välskäreitä myös piiri- ja kaupunginlääkäreiden virkoihin. Lääkärillä ja kirurgilla oli tuolloin toisistaan poikkeava koulutus. Lääkärin ei katsottu tarvitsevan kirurgisia taitoja, mutta toisaalta sisätautienkin hoito oli varsin kehittymätöntä. Ihmisen anatomian ja fysiologian tuntemus oli puutteellista, vaikka kyseessä olisikin ollut yliopistossa koulu- tettu lääkäri. Infektioiden hoitokeinot olivat hyvin rajalliset ja kirurgiset toimenpiteet tehtiin epäaseptisesti, jolloin leikattujen potilaiden kuolevuus nousi suureksi. Yliopistossa koulutetun lääkärin toimiessa armeijassa häneltä tietenkin edellytettiin myös kirurgin pätevyyttä. Erikoisuutena mainittakoon, että vuonna 1797 voimaantulleiden oppiarvojen joukossa oli myös kirurgian maisteri. Yliopistolääkärin tutkinto vei toistakymmentä vuotta, mutta kirurgian maisteriksikin valmistuminen vei seitsemän ja puoli vuotta. Välskärien arvostusta virkahierarkiassa kuvaa, että heitä alettiin kutsua vuodesta 1806 alkaen alilääkäreiksi.1) Lääketieteen yliopisto-opetus Suomessa aloitettiin vuonna 1640 Turussa. Varsinaisesti kuitenkin ensimmäinen Suomessa opiskellut lääkäri valmistui 1748. Lääkäriksi opiskelua ei voinut kokonaisuudessaan suorittaa Suomessa, vaan tietoa oli haettava myös ulkomailta. Ruotsin vallan aikana luonnollinen täydennyskoulutuspaikka oli Tukholma.1) vaksi ongelmaksi. Tautia hoidettiin aluksi melko satunnaisesti. Osa potilaista lähetettiin hoidettaviksi niihin harvoihin hospitaaleihin, jotka oli alun perin tarkoitettu pitkäaikaispotilaiden hoitoon. Eräin paikoin välskäri ja 1750-luvulta alkaen piirilääkärit hoitivat kuppatautisia tilapäisissä hoitopaikoissa. Ensimmäisen kuppatautisten parantolan rakentamista suunniteltiin Hämeenlinnaan 1754, mutta hanke ei toteutunut.3) Yritykset kuppataudin hillitsemiseksi osoittautuivat melko tehottomiksi lääkintäviranomaisten (Collegium medicum, josta tulee sarjan myöhemmissä osissa puhe) määräyksistä huolimatta. Suomeen saatiin lääninlasaretteja (myöhemmin lääninsairaaloita) vasta 1700-luvun puolivälin jälkeen, silloinkin verkkaiseen tahtiin. Piirilääkäreiden oli ohjesäännön mukaisesti lähetettävä kuppatautiset hoidettaviksi lääninlasaretteihin, joissa kussakin oli vain 10 –15 sairaansijaa. Kuppatautia sairastavat muodostivat sairaalaan otetuista etuoikeutetun ryhmän, mutta vähät sairaansijat eivät riittäneet heitäkään varten.3) Kulkutaudit terveydenhuollon suurin ongelma Sairaalalaitoksen kehittyminen Menneiden vuosisatojen suurimpia vitsauksia terveydenhuollon alalla olivat kulkutaudit. Ne olivat tuhoisia ja aiheuttivat runsasta kuolleisuutta, koska ei ollut keinoja eikä tietotaitoa tartuntojen estämiseksi. Ensinnäkin sotaväessä, jossa oltiin lähituntumassa toisiinsa ympäri vuorokauden, olipa menossa taistelu, tai lepoaika, taudit levisivät hurjaa vauhtia. Hygienia oli puutteellista, eikä tartuntamekanismeja tarkkaan tunnettu. Sama ongelma oli myös rahvaan keskuudessa niin kaupungeissa kuin maaseudulla. Asuminen oli ahdasta, henkilökohtainen hygienia puutteellinen, ilmanvaihto heikkoa ja likavesien sekä jätteiden käsittely sattuman varaista. Huomattavana ja myöhemminkin tunnettuna, mm. sota-aikoina hyvin levinneenä tartuntatautina voidaan mainita kuppa. Sitä todettiin olevan Suomessa ensimmäisen kerran 1640-luvulla. Vasta 1720-luvulla se tiedostettiin terveydenhuollon vaka- Jotta terveydenhuollon ongelmat olisivat edellä kuvatulta ajanjaksolta ymmärrettäviä, niitä on tarkasteltava vieläkin aikaisempaa historiataustaa vasten. Sairaaloiden perustaminen tuli mielekkääksi vasta sitten, kun oli olemassa tarpeeksi tietoa, miten sairastuneet tulisivat niistä hyötymään. Oli vain rajallinen määrä niitä sairauksia, joihin ammattimaisen hoidon uskottiin ratkaisevasti tehoavan. Ei ollut myöskään mitään erillistä sairaanhoitohenkilökuntaa, mutta sen muodostumisesta Suomeen kerrotaan tämän kirjoitussarjan myöhemmissä osissa. Aikaisemmilla vuosisadoilla Suomessa oli joitakin laitoksia, jotka olivat lähinnä köyhäinhoidon piiriin kuuluneita ”vaivaisten turvapaikkoja”. Niihin ovat kuuluneet mm. Pyhän Yrjänän hospitaali Turussa (1355) ja Pyhän Magdaleenan hospitaali Viipurissa. Pyhien ihmisten mukaan nimetyt hospitaalit viittaavat siihen kaukaa historiasta tunnettuun asiaan, että luostarit ›› Ambulanssi 1.2011 8 ›› ovat olleet sairaiden turvapaikkoja. Vaikka tämä ei suoranaisesti liittyisikään Suomeen, muualla Euroopassa on luonnon antamilla aineilla osattu parhaiten antaa lääkinnällistä hoitoa juuri luostareissa. Turun lääninsairaala perustettiin vuonna 1759* ja vuosisadan lopulla oli kuudella paikkakunnalla edellisessä luvussa mainittuja 10 –15 sairaansijan lasaretteja. Vaasan lääninsairaala perustettiin vuonna 1768 ja aluksi Helsinkiin perustettu lääninsairaala siirrettiin Hämeenlinnaan 1785. 1800-luvun alussa maan kaikkien lääninsairaaloiden potilaspaikkoja oli yhteensä vain noin 60. Suomen asukasluku oli 900 000. Vuonna 1752 perustetun Tukholman Serafiimisairaalan ylläpitämiseksi säädettiin, että häiden ja ristiäisten yhteydessä annetuista vapaaehtoisista lahjoista puolet oli luovutettava tälle ”lääninlasaretille”. Toinen puoli piti luovuttaa oman seurakunnan vaivaisille. Pian nämä velvoitteet ulottuivat koko valtakuntaan eli siis myös Suomen puolelle. Suomalaiset eivät ymmärrettävästi olleet kovin innokkaita tukemaan Tukholmassa sijaitsevaa sairaala, josta heille itselleen ei ollut mitään hyötyä. Niinpä vuoden 1756 valtiopäivillä esitettiin, että Suomessa kerätyt varat saataisiin käyttää lasaretin perustamiseen omalle maankamaralle. Tästä seurasi, että vuoden 1757 alusta Turun arkkihiippakunnassa kerätyt varat kohdistettiin sairaalan perustamiseen sen alueelle*. Kuitenkin kuningas Adolf Fredrik oli määrännyt, että osa Suomessa kerätyistä varoista tuli ohjata ”lasaretin perustamiseksi Helsinkiin sotaväen ja maan tarpeisiin”. Turun lääninlasaretin ensimmäiset lääkärit olivat Johan Haartman ja vuodesta 1767 alkaen Johan Gabriel Bergman Haartmanin kaudella hoidettiin keskimäärin 90 potilasta vuodessa. Heistä oli tervehtynyt keskimäärin 60 %, tullut paremmaksi 18 %, pysynyt ennallaan 17 % ja kuollut 5 %. On syytä olettaa, ettei tuolle kaudelle osunut yhtään merkittävää kulkutautiepidemiaa. Bergmanin kauden tilastot kertoivat seuraavaa: Vuosittainen potilasmäärä oli keskimäärin 126, joista sukupuolitauteja oli 25 %:lla ja silmätauteja 13 %:lla. Muita sairaalaan oton syitä olivat mm. epilepsia (tuolloin katumatauti), mania ja hysteria, luumätä sekä märkivät haavat ja fistelit, syyhy ja muut ihottumat, syöpähaavat, kuukautisten lakkaaminen sekä tapaturmat. Ensimmäiset sata vuotta lääketieteen opiskelu Suomessa oli lähinnä luentojen kuuntelua kliinisen opetuksen puuttuessa. Maan ainoa yliopisto siirrettiin Turun palon seurauksena vuonna 1828 Helsinkiin, josta seurasi, että sille piti saada myös opetussairaala. Tämä kliininen instituutti aloitti toimintansa Kruununhaassa vuonna 1833.1) LUETTAVAA Muistelmia ja faktoja ensihoidon ja suuronnettomuusvalmiuden kehitystieltä Antti Järvinen Lähdeviitteet: 1) Järvinen Antti: Hoitaja vai kuljettaja – suomalaisen sairaankuljetuksen ja ensihoidon historia; Suomen Ensihoidon Tiedotus Oy 1998 2) Benedictus Olai (Olaus Magnus): Een Nyttigh Läkere Book; suomentanut Sakari Härö; Suomen Lääkäriliitto 2008 3) www.arnoldus.fi: Kuvauksia lääketieteen historiasta (Arno Forsius) Muuta kirjallisuutta em. aiheista: Forsius Arno: Ihmisiä lääketieteen historiassa; Suomen Lääkäriliitto 2001 Forsius Arno: Turun lääninlasaretti; Suomen Lääkärilehti 16/1994 vsk 49 s. 1770 Järvinen Antti: Kenttälääkinnän aamuhämäristä kohti 1900-luvun valonkajastusta; SOS 3/2008 s. 36– 42 Sairaalan perustamiskirjan aukeama. Alkuperäinen perustamiskirja löytyy Ruotsin valtakunnan arkistosta. Kuva skannattu faksimiliakopiosta. Kuvalähde: Turun Lasarettimuseon kokoelmat. Markku Murtomaan nimi lienee ainakin vanhemman polven ambulanssiväelle niin tuttu, ettei hänen taustojaan kannata kovin perusteellisesti selvitellä. Vuonna 1999 sosiaali- ja terveysministeriöstä eläkkeelle jäänyt Murtomaa oli yksi suomalaisen ensihoidon ja hätätilalääketieteen keskeisimpiä uranuurtajia 1970-luvulta 2000-luvulle. Sen vuoksi hänen kirjoittamansa kirja ”Hätätilalääketiede, elvytys ja ensihoito, katsaus kehitykseen” ansaitsee huomiota myös nykyajan toimijoiden keskuudessa. Lyhyen historiakatsauksen jälkeen Murtomaa siirtyy kirjassaan käsittelemään niitä sairaalan ulkopuolisen ensihoidon kehitysvaiheita Suomessa, joissa hän itse oli keskeisenä vaikuttajana heti 1970-luvun alussa. Sydänambulanssin ja Helsingin lääkäriambulanssin käynnistysvaiheista on voitu lukea jo aikaisemmin muutao mista muista julkaisuista. Kuitenkin itse m mukana olleen aktiivisen ensihoidon m kehittäjälää kärin näkemykset antavat k uutta ja yksityiskohtaisempaa arvokasu ta tietoa tuleville historian kirjoittajille. Jotta koko prosessi Suomessa saatiin alulle, tarvittiin suunnan näyttäjiä, asioista selvää ottavia pioneereja ja ennakkoluulottomia vanhojen tabujen rikkojia. Murtomaa oli yksi niistä lääkäreistä, jotka näkivät metsän puilta, eivätkä takertuneet hierarkkisiin rakennelmiin ja omaan ylemmyyteensä, vaan olivat valmiita yhteistyöhön kaikkien toimijoiden, viranomaisten ja ammattiryhmien kanssa. Kyseistä kehitysvaihetta ei voi kuvata kertomatta Tehopelastusryhmä ry:stä, joka oli 1970-luvun alussa keskeinen vaikuttaja ammattikunta- ja viranomaisrajat ylittävässä yhteistyössä hätätilapotilaiden selviytyvyyden ja onnettomuuksien pelastustoiminnan parantamisessa. Murtomaan kirjasta käy hyvin ilmi se muutosvastarinta ja pelko, joka kohdistui ennen muuta konservatiivisen sairaalalaitoksen taholta uusien toimintalinjojen etsimiseen. Tehopelastusryhmän peruskirjan allekirjoittajina olivat Murtomaan lisäksi Kari Asp ja Holger PitM känen. Pitkäsen elämää ja toimintaa on aikaisemmin kuvattu mm. Ambulanssi-lehdessä. Murtomaan kuvaamana Pitkäsen persoona saa uutta ulottuvuutta. Kirjassa on merkittävää tietoa siitä, miten suomalaiset ensihoidon asiantuntijat pääsivät vähitellen hakemaan vaikutteita ja esimerkkejä ulkomaisista järjestelmistä. Siinäkin toki oli mutkia matkassa, mutta jo 1970-luvun alussa oltiin selvillä, miten erilaisia, mutta kuitenkin toimivia järjestelmiä oli mm. Englannissa, Ranskassa, Saksassa, Yhdysvalloissa ja Neuvostoliitossa. Murtomaa kuvaa monen vuosikymmenen ajalta myös lento- ja meripelastuksen kehittymistä. Esimerkiksi pelastautumista laivoilta Suomen aluevesillä joko sairauskohtauksen, loukkaantumisen, tai suuremman onnettomuuden yhteydessä ei ollut vielä 1970-luvun alussa kovin tehokkaasti organisoitu. Tarvittiin Tehopelastusryhmää ja Murtomaan sekä Pitkäsen kaltaisia kokeilijoita, jotta voitiin käytännössä osoittaa, että monia keinoja on käytettävissä, kun vain löytyy toimijoita. Paljon myöhemmin, Estonia-aluksen uppoamisen yhteydessä vuonna 1994, nähtiin konkreettisesti, miten ilmateitse suoritettava pelastustoiminta on ratkaisevassa asemassa, kun suuri määrä ihmisiä joutuu meren armoille tarpeeksi kaukana rannikolta. Tehopelastusryhmän alkuperäiset tavoitteet olivat pääosin täyttyneet 1980-luvulle tultaessa. Toiminta oli suuntautunut meripelastustoiminnan kehittämiseen ja koulutukseen. Tehopelastusryhmän lopetettua toimintansa perustettiin SURRES-niminen yhdistys jatkamaan vuonna 1972 alkanutta säännönmukaista merihenkilökunnan pelastautumis- ja pelastuskoulutusta merenkulkuoppilaitoksissa ja viranomaisten järjestämissä harjoituksissa. Surres tulee sanoista survival rescue. Murtomaa kuvaa myös muuta viranomaisyhteistyötä ja kansainvälistä toimintaansa, jossa hänellä on huomattavia meriittejä. Kirja on hyödyllinen ainakin kaikkien niiden kannalta, jotka ovat kiinnostuneita ensihoidon, sairaankuljetuksen, hätätilalääketieteen ja katastrofivalmiuden kehittymisestä. Myös muille kuin terveydenhuollon toimijoille antaa Murtomaa ajateltavaa. Sairaankuljetuksen piirissä Murtomaa oli se terveydenhuoltoviranomainen, jonka kanssa oltiin aina kontaktissa, kun jotakin neuvoteltavaa tai kysyttävää ilmeni valtakunnallisesti. Niinpä voi sanoa, että ne, jotka jo tai vielä 1990-luvulla olivat alalla, saavat kirjasta varmasti tarpeellista taustatietoa siitä, miksi asiat kehittyivät ambulanssitoiminnoissa siten kuin kehittyivät. Murtomaa vaikutti lääkintöhallituksessa ensin ylilääkärin vakanssilla ja myöhemmin lääkintöneuvoksena terveydenhuolto-osaston päällikkönä. Peruskoulutukseltaan hän on kirurgi ja ortopedi. Murtomaa on kuvannut osin samoja asioita kuin tässä esitellyssä kirjassaan SSK:n 40-vuotishistoriikissa luvussa ”Lääkärinä ja virkamiehenä ensihoidon ja sairaankuljetuksen parissa”. Historiikki ilmestyi vuonna 2004. Koko B5. Sivuja 111. Nidottu, pehmeäkantinen. Paino: Yliopistopaino Helsinki. ISBN: 978-952-92-8299-9. Ilmestymisvuosi 2010. Antti Järvinen Ambulanssi 1.2011 9 Yksityisen sairaankuljetuksen synty ja SSK:n 20 ensimmäistä vuotta Yksityisen sairaankuljetuksen syntyminen Suomen laajoille maaseutualueille lähti käytännön sanelemista tarpeista. Tieverkko kehittyi ja autojen maahantuonti helpottui. Sotien jälkeen SPR kuljetti käytössä lähes loppuun kuluneella lahjoituskalustolla sairaita, mutta vielä 1950luvulla oli yleistä, että yksityiset autoilijat poistivat henkilöautosta toisen etupenkin ja sijoittivat tilalle paarit siten, että potilaan pääpuoli jäi kuljettajan viereen. sen jäsenet oli valittu ympäri Suomen, oli mahdollisuus lähestyä paikallisia kansanedustajia. Heissä saattoi olla myös tuttuja, tai ainakin saman yhteiskunnallisen näkemyksen jakajia. Mikäli omasta vaalipiiristä löytyi useampia yhteistyöhaluisia kansanedustajia, oli tuottoisinta olla yhteydessä niihin, joiden siviiliammatti tai luottamusmiesasema liittyi terveydenhuoltoon. Oman alueen kansanedustajien kautta aukenivat ovet helpommin myös korkeiden valtakunnallisten virkamiesten ja ministerien puheille. Neuvottelukumppanit Oululaisen sairaankuljetusyrittäjä Pertti Kiiran ambulansseja vuodelta 1971. Kiira toimi tuolloin SSK:n puheenjohtajana. Vielä 1960-luvun alussa sairaankuljetus oli Suomessa järjestäytymätöntä, sillä sitä ei juuri valvottu tai kehitetty lääkintäviranomaisten toimesta. Liikenteen harjoittaminen sinänsä oli luvanvaraista kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeriön alaisena. Yhtenäistä hälytysjärjestelmää ei ollut eikä hälytyskeskuksiakaan. Yksityisten ambulanssien hälytysnumeroista tiedottaminen oli hankalaa koko 1960-luvun. Ambulanssi saatiin kohteeseen soittamalla sen asemapaikalle, tai paikallinen käsivälitteinen puhelinkeskus pyrki saattamaan sanan liikkeellä olevalle ambulanssille välikäsiä käyttäen. Siihen tarvittiin tarkkaa pakallistuntemusta. Seuraava vaihe oli, kun maaseutualueilla voitiin asemapaikalle olla ambulanssista yhteydessä LA-puhelimilla. Ambulansseille asetettiin vähimmäisvaatimukset vuonna 1956 (Kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeriön kirje kaikille lääninhallituksille ja katsastusmiehille, nro 5398/770-56). Tullakseen rekisteröidyksi sairasautoksi ajoneuvon piti täyttää ehdot, jotka koskivat • paaritiloja ja istumapaikkoja, jolloin ammattimaiseen sairaankuljetukseen rekisteröitävässä autossa sai kuljettajan viereen hyväksyä yksi istumapaikka ja takse paarien lisäksi enintään kaksi istumapaikkaa, mutta ei paarien asemasta mitään lisäistuimia. • väliseinää, mikäli sellainen harkittiin tarpeelliseksi • sisustusta; • lämmitystä ja tuuletusta: • ulkonäköä ja ulkoisia tunnusmerkkejä sekä muita varusteita Ministeriö määräsi myös, että sairasauton on oltava farmarimallinen, eikä sen väri saanut olla valkoinen. Yksityiset ambulanssiautoilijat yleistyivät 1950 – 60-luvuilla Ensimmäinen sodanjälkeinen yksityinen sairasauto toimi Helsingissä Viipurista tulleen Hugo Oinosen omistuksessa. Ne vähät tiedot, mitä siitä on saatavissa, kertovat liikennöitsijällä olleen vaikeuksia ottaa paikkansa muiden kuljetusorganisaatioiden joukossa. Hänellä ei esimerkiksi ollut mahdollisuus käyttää autossaan tunnuksena punaista ristiä. Jalasjärvellä aloitti sairaankuljetuksen vuonna 1947 yksityinen autoilija Eero Salmela. Nyt jo edesmennyt Salmela osallistui vuonna 2004 SSK:n 40-vuotisjuhliin 94vuotiaana. Yksityisten sairaankuljetusyritysten määrä kasvoi 1950- ja 1960-luvuilla. Toimintaa eivät juurikaan ohjanneet ennen vuotta 1964 mitkään omaehtoiset eivätkä viranomaisten antamat yhtenäiset toimintalinjat. Asiat alkoivat muuttua Suomen Sairaankuljetus ry:n tultua perustetuksi 24.10. 1964. Monet sairaankuljetuksen aloittaneet autoilijat olivat tehneet samaa työtä jo takseilla tai taksimiesten muodostamassa ambulanssia pitäneessä ringissä. Monilla oli SPR-tausta ja sitä kautta kokemusta ambulanssipäivystyksestä. Osalla oli VPK-lainen tai vakinainen palomiestausta. SSK:n jäsenyrittäjät hankkivat vähitellen ensiaputaitoja paitsi SPR:n kursseilla, myös paikkakuntakohtaisesti räätälöidyillä lyhyillä oppijaksoilla jonkin asiasta kiinnostuneen lääkärin toimiessa vastuuhenkilönä. Vuonna 1968 yksityisiä sairaankuljetuksen harjoittajia oli Suomessa 140. Järjestäytymisaste ei vielä ollut kovin korkea, sillä liittoon kuului 103 yritystä. Vähitellen sairaankuljetus alkoi lähentyä muuta terveydenhuoltoa, mikä johtui asenteiden muuttumisesta sekä terveydenhuollon että liikennöitsijöiden puolella. Alalle ei ollut minkäänlaista varsinaista ammatillista koulutusta ennen lääkintävahtimestari-sairaankuljettajien koulutuksen aloittamista vuonna 1972. Maaseutuolosuhteissa sairaankuljetus oli joutunut toimimaan monenlaisissa olosuhteissa, joissa ammatinharjoittajilta vaadittiin monitaitoisuutta ja luovaa ongelmanratkaisukykyä. Niitä kumpaakaan ei ollut sairaanhoitooppilaitoksista saatavissa jos on vieläkään. Poliittisen vaikuttamisen tielle Sairaankuljetustoiminnan ymmärtäminen ei alussa ollut tavallista kunnallisten päättäjien keskuudessa. Sitä ei pidetty mitenkään erillisenä toimintakenttänä, vaan se miellettiin osaksi jotakin muuta, kuten palontorjuntaa tai SPR:n vapaaehtoistyötä. Tästä syystä SSK:lla oli alkuvaiheessa paljon työtä paikan saamisessa neuvottelupöytiin ja yleensä yksityisen sairaankuljetuksen tuntemuksen lisäämisessä. Kyse oli elinkeinosta, joskaan se ei pienemmillä maaseutupaikkakunnilla voinut läheskään aina elättää perheitä, vaan rinnalle tarvittiin muuta liikenteenharjoittamista. Ammatinharjoittajien oli syytä nostaa omaa profiiliaan ja SSK otti tehtäväkseen valvoa, että jäsenyritykset täyttävät tietyn tason. Ajan mittaan kävi selväksi, että valtakunnallinen kuulluksi tuleminen edellytti poliittisia suhteita. Niin ollen, kun hallituk- SSK:n väistämätön neuvottelukumppani oli SPR, jolla oli pitkät perinteet sairaankuljetuksen järjestämisessä ja siihen luotettiin päättäjien taholla. Myös Palopäällystöliitto edusti sairaankuljetuksen kilpailevaa järjestämistahoa, mutta alan monien keskeisten järjestelyjen vuoksi SSK oli vuosi toisensa jälkeen sen kanssa samoissa neuvottelupöydissä. Luonnollisia neuvottelukumppaneita olivat Kunnallisliitto ja Kaupunkiliitto, jotka myöhemmin yhdistyivät Kuntaliitoksi. Molemmat vaikuttivat siihen, kenen tai minkä toimesta sairaankuljetusta harjoitettiin ja millä ehdoilla. Niillä oli valtakunnalliseen päätöksentekoon huomattava vaikutus. Vaikka sairausvakuutuslaki oli astunut voimaan 4.7.1963, ei sen vaikutus sairaankuljetuskorvauksiin ollut pitkään aikaan kovinkaan tarkoituksenmukaisella tasolla. Niin ollen Vakuutusyhtiöiden keskusliitosta tuli merkittävä neuvottelukumppani, sillä se kykeni ohjeistamaan noin viittäkymmentä erilaista vakuutusyhtiötä, jotka maksoivat sairaankuljetuskorvauksia. Kansanterveyslaista uudet puitteet sairaankuljetukselle Kansanterveyslaki merkitsi voimakasta muutosta suomalaiselle sairaankuljetustoiminnalle, myös yksityiselle, jolle lain valmistelu merkitsi voimakasta ponnistusta omien asemien säilyttämiseksi. Kuten tunnettua, laki soi kunnille mahdollisuuden järjestää sairaankuljetuksen joko omana toimintanaan tai ostopalveluna. Yksityisille sairaankuljetusyrityksille ei ollut olemassa mitään valmista sopimusmallia ostopalvelusta. SSK ryhtyi neuvottelemaan sopimusmalleista muiden osapuolten kanssa. Sopimusmallien syntymiseen meni kuitenkin vielä kauan aikaa, sillä niiden laatiminen oli monitahoista ja vaati monenlaisten intressien yhteensovittamista. Sopimusmallien lopulta syntyessä ne eivät varsinaisesti sitoneet ketään, vaan edelleen voitiin laatia vapaamuotoisia sopimuksia. Sopimustoiminta alkoi kuitenkin saada järjestäytyneitä muotoja heti kansanterveyslain voimaantulon jälkeen, kun SSK:n puheenjohtaja Pertti Kiira kiersi kunnissa valvomassa jäsenyritysten etuja. Valtaosa sairaankuljetustoiminnasta oli Suomessa yksityisellä pohjalla kansanterveyslain voimaan tullessa. Toimintojen ”ulkoistaminen” julkisessa terveydenhuollossa ei ollut silloin tavallista kuten nykyisin. Kyseessä oli poliittisesti arkaluontoinen järjestely. Välillä viranomaisten tulkinta sairaankuljetuksen valtionosuuksista oli kaataa yksityisen yritystoiminnan. Esitettiin, että valtionosuutta maksettaisiin vain terveyskeskusten omasta sairaankuljetuksesta. Tämä puolestaan johti SSK:n historian ensimmäisiin laajoihin valtakunnallisiin mielenilmaisuihin, joista on kerrottu liiton his- toriikissa vuodelta 2004 sekä Ambulanssilehden numerossa 1/2009. Ensimmäiset työehtosopimukset SSK solmi ensimmäisen valtakunnallisen työehtosopimuksen vuonna 1979 Kunnallisvirkamiesliiton kanssa. Tuolloin jäsenyritysten työntekijät olivat vielä hajanaisesti järjestäytyneitä tai järjestäytymättömiä. Kunnallisvirkamiesliittoon (KVL) kuului suurin osa, mutta vahva osuus oli myös KTV:laisilla ja jotkut kuuluivat jopa AKT:hen (Auto- ja Kuljetusalan työntekijäliitto ry). Järjestäytyneiden puitteiden saamista yksityisen sairaankuljetuksen työsopimuksiin lienee mietitty sekä työntekijöiden että työnantajien järjestöissä, mutta todennäköisesti aluksi toisistaan tietämättä. Työntekijäpuolella asiasta teki aloitteen Suomen Lääkintävahtimestarien ja Sairaankuljettajien yhdistys ry, joka oli yhteistyösuhteessa sopijajärjestöönsä Kunnallisvirkamiesliittoon. Neuvottelujen alettua niihin osallistui myös mainittu ammattikuntayhdistys, mutta lopullisina sopijaosapuolina olivat SSK ja KVL. SSK:n puolella sopimuksen tekoon syntyi enemmän paineita, kun palkatun työvoiman tarve perinteisissä perheyrityksissä alkoi kasvaa. Työehtosopimukset eivät kuitenkaan olleet mahdollisia ennen SSK:n sääntömuutosta vuonna 1978. TES allekirjoitettin 31.10.1979. Tällöin päätettiin noudattaa soveltuvin osin kunnallista yleistä virkaehtosopimusta. SSK:sta allekirjoittajina olivat Arvo Martikainen, Esko Levonius ja Pertti Kiira sekä KVL:sta Taisto Mursula ja Eero Kantola. Ensimmäisen 20 vuoden tuloksia SSK:ssa Lopuksi on paikallaan muutama lainaus SSK:n 20-vuotisjuhlien puheista vuodelta 1984. Sisäasiainministeriön kansliapäällikkö Juhani Perttunen puolusti voimassa ollutta sairaankuljetuslupien sääntelyjärjestelmää. Hän sanoi suomalaisen sairaankuljetuksen kestävän sekä kalustoltaan että palvelutasoltaan kansainvälisen vertailun. Hän mainitsi esiintyneen voimakkaita kannanottoja koko sääntelyjärjestelmän liberalisoimiseksi. - Kallis erikoiskalusto sekä erikoiskoulutettu henkilöstö ovat sääntelyä puoltavia tekijöitä, Perttunen mainitsi. Perttunen sanoi SSK:laisille myös, että sairaankuljetuksen taso on osaltaan sen työn tulosta, jota te olette tehneet. - Aktiivinen osallistuminen alalla toimineisiin komiteoihin ja työryhmiin on tuonut järjestönne asiantuntemuksen sairaankuljetustoiminnan kehittämiseen, kiitteli Perttunen. Tuolloin oli koittanut uusi aika myös siinä mielessä, että yksityiset ambulanssit olivat ryhtyneet ostosopimusmallien perusteella päivystämään virka-aikoina terveyskeskuksissa. Siitä koitunut etu oli jo nähty yrittäjien sekä työntekijöiden kannalta. Terveyskeskuksille se merkitsi työvoimakuluja säästävää yhteistyömuotoa. Sairaankuljetus oli siis liittynyt käytännössäkin muuhun terveydenhuoltoon, mutta vielä oli siinä suhteessa tekemistä. Eivät asiat vielä siltä osin ihan valmiiksi tulleet, vaan kehitystyötä oli siltä osin vielä jatkettava puolin ja toisin. Teksti perustuu allekirjoittaneen toimittamaan ja pääosiltaan myös kirjoittamaan kirjaan ”Suomen Sairaankuljetusliitto 40 vuotta” vuodelta 2004. Antti Järvinen Ambulanssi 1.2011 Jukka Uotila/Suomen Lääkäriliiton kuva-arkisto 10 S eulottuja tiedonjyviä Tällä palstalla käsitellään terveyteen ja sairauteen liittyviä asioita yleisemmällä tasolla kuten myös sairauksien syitä, seurauksia ja hoitoa. Aiheet eivät välttämättä suoraan liity ambulanssityöhön, mutta terveydenhuollon Asepalveluksesta selviytyy vain 25 % koko ikäluokasta Ne asiat, jotka normaalissa asevelvollisuuden suorittamisessa ovat muiden muassa muuttuneet, ovat seuraavat: • Palveluskelpoisuus tarkistetaan aikaisempaa paremmin jo ennen palvelukseen astumista • Asevelvollisuuden voi keskeyttää aikaisempaa helpommin • Psyykkiset syyt ja sopeutumishäiriöt ovat nousseet merkittäviksi tekijöiksi palveluksen keskeyttämisissä – niihin liittyvät myös päihdeongelmat. Palveluksen suorittaa nykyisin loppuun vain noin 75 % koko ikäluokasta. Toisaalta motivaation puutteesta kärsivien nuorten miesten tilalle on tullut hyvin motivoituneita vapaaehtoisia naisia. Ikäluokkien fyysinen kunto on keskimäärin heikompi kuin aikaisemmin. Tuki- ja liikuntaelinten vaivat ovat yhä suuremmassa määrin syynä palveluksen keskeyttämiseen. Mielenterveyshäiriöiden osuus palveluksen keskeyttämisissä on noin 34 %. Tuki- ja liikuntaelimistön sairaus tai tapaturmavamma on keskeyttämisen syynä noin 33 %:ssa. Selän ja alaraajojen vaivat ovat varusmiesten yleisimpiä syitä lääkärin vastaanotolle hakeutumiseen. Alaraajojen vaivoista yleisimpiä ovat polvivaivat. Varusmieskoulutuksen luonnollisena tehtävänä on tuottaa palveluskelpoisia sotilaita kriisiajan tehtäviin. Toisaalta fyysisen koulutuksen merkitys voi olla kauaskantoista myös siviiliin pääsyä ja työelämää ajatellen, jos liikunnallinen aktiivisuus lisääntyy pysyvämmin. Määritelmän mukaan palveluskelpoinen asevelvollinen suoriutuu asevelvollisuuslaissa tarkoitetusta palvelusta, eikä vaaranna omaa tai muiden palvelusturvallisuutta. Keskeisiä palveluskelpoisuutta rajoittavia mielenterveyden häiriöitä ovat psykoottistasoiset häiriöt ja kaksisuuntainen mielialahäiriö, epävakaa ja epäsosiaalinen persoonallisuushäiriö, sekä uusiutunut vakava masennustila, tai ensimmäinen vakava masennustila johon liittyy itsetuhopyrkimyksiä. Lähteitä: Lääkäripäivät 2011: Parkkola Kai: Ennakoimalla eteenpäin – uusi terveystarkastusohje ja ennakkotarkastusjärjestelmä asevelvollisen terveyttä edistämässä. Pihlajamäki Harri: Rasituksessa kolottaa ja särkee – tunnistatko palveluskelpoisuutta rajoittavat tuki- ja liikuntaelimistön sairaudet? Santtila Matti: Varusmiespalveluksesta fyysistä kuntoa myös siviilielämään. Laukkala Tanja: Psyykkinen terveydentila ja varusmiespalvelus – mitä ennakkotietoa Puolustusvoimat tarvitsee? Tavallinen flunssa vai jotain muuta? Yli 38 asteen kuume on useammin merkki vakavasta sairaudesta aikuisella kuin lapsella. Hälyttäviä löydöksiä ovat hengitystiheys yli 20 kertaa minuutissa, pulssi yli 90, matala verenpaine (systolinen alle 90 mmHg) ja sekavuus. Hengitysteiden tavallisten virustulehdusten vuoksi hakeudutaan monesti hoitoon, vaikka mitään vaikuttavaa hoitoa ei ole saatavissa. Vanha ja tuttu ohje kuuluu: lepää ja juo paljon (muuta kuin alkoholia). Pitkittyneet oireet ja yleiskunnon lasku ajavat kuitenkin monet hakemaan apua, vaikka tilannetta olisikin alkuvaiheessa pidetty ”viattomana” kausiflunssana. Tänäkin talvena on vielä esiintynyt sikainfluenssaa, jota vastaan etenkin riskiryhmiin kuuluvat ovat hankkineet rokotuksen, jolloin samalla pistämisellä on saatu suoja myös kausiflunssaa vastaan. Monet, jotka viime talvena suhtautuivat välinpitämättömästi sikainfluenssarokotukseen, saivat tartunnan tänä talvena. Infektiopotilaan perustutkimuksia ovat verenpaineen, syketason ja hengitystiheyden mittaaminen. Kuume ja CRP antavat lääkärille suuntaa taudin vakavuudesta ja hoitolinjoista. Kohonnut hengitystiheys on usein merkki vakavasta sairaudesta. Jos infektiopotilaan syketaso on korkeampi kuin verenpaine, on syytä huoleen. Aluksi mitataan myös verensokeri. Keuhkokuume on yksi vaihtoehto, kun keskeisinä oireina ovat yskä, kuume, heikentynyt yleiskunto ja erityisesti vanhuksilla sekavuus ja aiemman sairauden paheneminen. Keuhkokuumeen ja akuutin keuhkoputkitulehduksen oireet ovat varsin samankaltaisia, mutta keuhkokuumeessa ne ovat yleensä voimakkaampia. Bakteeri-infektiot alkavat ja etenevät nopeasti. Vakavat bakteeri-infektiot eivät parane itsestään, vaan vaativat nopean selvittelyn ja tehoavan hoidon aloittamisen. Jokainen tunti ratkaisee. ”Vaaraton” flunssa ei olekaan aina vaaraton, jos se pitkittyy, eikä hoitoa ole aloitettu tarpeeksi ajoissa. Työnteko kuumeisena voi maksaa monta sairaus- ja jopa sairaalahoitopäivää, jos vauhtia ei osata hiljentää silloin, kun se on aiheellista. Lähde: Kaartinen Johanna: Kuume – flunssaa vai sepsis. Luento(lyhennelmä), Lääkäripäivät 2011 ammattilaisina tämän lehden lukijat saattavat kuitenkin olla niistä kiinnostuneita. Jos tarjottu tieto ei aina sisällä varsinaista uutista, saattaa sen mieleen muistuminen olla hyvänä lisänä muun ammattitietouden joukossa. Terveyden- huollossa sitä paitsi kaikki liittyy kaikkeen, vaikka heti ei siltä vaikuttaisikaan. Palstalla voidaan kirjoittaa myös muista kuin edellä mainituista aiheista, jos ne jotenkin liittyvät vakinaisen lukijakunnan työhön. Kihti vai jotain muuta? Potilaan oikeudet selkeytymässä EU:n jäsenvaltioiden rajat ylittävässä terveydenhuollossa Isovarvas jysähtää kerralla kipeäksi niin että jo peitto tuntuu vuoteessa painavan liikaa. Varvas tulee punaiseksi ja turpoaa, kävely vaikeutuu. Eipä vaikuta juurikaan ensihoitotapaukselta, mutta yrittäjälle tai työntekijälle itselleen sellainen kohtaus voi tulla. Erityisesti vaara lisääntyy juhlapyhien ruokavalion seurauksena. On tietysti muistettava, että kihti voi tulla mihin muuhun niveleen tahansa, todennäköisimmin nilkkaan tai polveen. Lisäksi tulehdus voi vaihtaa niveltä vilkkaasti ja esiintyä eri puolilla raajoja. Sairastuminen kihtiin on sitä todennäköisempää, mitä suurempi on veren uraattipitoisuus. Virtsahappo eli uraatti on suola, joka laimeana pitoisuutena pysyy liuenneena, mutta väkevöityessään kiteytyy. Sen kiteytyessä nivelnesteeseen syntyy niveltulehdus. Yleisimmin ensimmäinen kihtikohtaus esiintyy noin 60-vuotiailla miehillä, mutta se voi ilmetä myös jo nuorella aikuisiällä. Menopaussin jälkeen kihdin esiintyvyys lisääntyy myös naisilla. Klassisia ja tunnettuja kihtikohtauksia laukaisevia tekijöitä ovat punaviinin, rasvaisen kalan ja äyriäisten nauttiminen. Kohtauksen uusinnan ehkäisyksi suositellaan välttämään paitsi edellä mainittuja, myös punaisen lihan syömistä. Kihti on yleistyvä sairaus ja liittyy korkeaan elintasoon sekä mm. alkoholin käytön yleisyyteen. Ylipaino on riskitekijä. Kihtikohtaus on usein niin raju, että hoitoa on pakko hakea, kun tulehtunut nivel on erittäin kosketusarka, eikä varvas mahdu normaaliin kenkään. Hoitona ovat tulehduskipulääkkeet ja kylmäpussit, geelit tms. Pahin vaihe voi laueta jo parissa päivässä. Kohtausten uusiutuessa dieetistä huolimatta aloitetaan estohoito (allopurinoli). Niveltulehduksen ilmaantuessa ensi kerran on syytä ottaa huomioon myös muun taudin kuin kihdin mahdollisuus, vaikka oireet olisivat lievemmätkin kuin yllä kuvattiin. Diureettilääkitystä saavilla potilailla on normaalia suurempi mahdollisuus sairastua kihtiin. C-vitamiinin ja kahvinjuonnin on osoitettu vähentävän kihtikohtauksen mahdollisuutta. Hoitamattomana kihti voi kroonistua, jolloin uraattikiteitä saostuu muuallekin elimistöön kuin niveliin. Lähteet: Kauppi Markku: Kihti – mitä uutta? Luento(lyhennelmä), Tampereen Lääkäripäivät 2010 Luosujärvi Riitta – Hannonen Pekka: Kihdin diagnostiikan ja hoidon keskeiset piirteet. Luento(lyhennelmä), Lääkäripäivät 2011 (Hki). www.hus.fi (HUS-tietopankki) Euroopan parlamentti on hyväksynyt 19.1. ns. potilaiden liikkuvuusdirektiivin (direktiivi potilaiden oikeuksien soveltamisesta rajat ylittävässä terveydenhuollossa). Direktiivin mukaan EU-kansalaiselle on korvattava hänen toisessa jäsenmaassa saamansa hoidon kustannukset, jos samantyyppinen hoito ja kulut korvattaisiin myös hänen omassa maassaan. Nykyisin EU-tasoisia säännöksiä potilaan oikeuksista hoitoon muissa EU-maissa ei ole. Käytännössä hoitoa ja korvausta on kuitenkin jo nyt voinut saada. Direktiivin myötä potilaan oikeudet tulevat selkeämmin kirjatuiksi. Direktiivi myös selventää perusteita, joiden mukaan potilaille maksetaan korvausta hoidosta. Direktiivi tulee voimaan keväällä 2011. Suomen on toimeenpantava direktiivi kesään 2013 mennessä. Sosiaali- ja terveysministeriö on aloittanut kansallisen lainsäädännön valmistelun. Direktiivin toimeenpanoa varten Suomessa on ratkaistava, mikä hoito kuuluu korvattavan sairaanhoidon piiriin. Toinen ratkaistava kysymys on, miten kustannusvastuu jakautuu kunnan ja valtion välillä. Myös korvauksen suuruudesta on päätettävä, ja määriteltävä maksetaanko potilaalle ulkomailla saadusta hoidosta asiakasmaksulainsäädännön vai sairausvakuutuslainsäädännön mukainen korvaus. Lähde: Sosiaali- ja terveysministeriön tiedote 3.2.2011 Fimea käynnistää projektin lääkehoitojen arviointitiedon yhtenäistämiseksi Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea on käynnistänyt projektin, jonka tavoitteena on yhtenäistää kansallista lääkehoitojen arviointia. Tietoa lääkkeiden hoidollisesta ja taloudellisesta arvosta tarvitsevat muun muassa lääkkeiden korvattavuuksista ja sairaanhoitopiirien lääkevalikoimista päättäjät sekä käytännön hoitopäätöksiä tekevät lääkärit ja potilaat. Fimean käynnistämä projekti kokoaa yhteen alan keskeiset toimijat laatimaan kansallisen suosituksen lääkkeiden hoidollisen ja taloudellisen arvon arviointiin käytettävästä mallista. Kansallinen suositus luo jatkossa pohjaa järjestelmälliseen ja oikea-aikaiseen tiedon tuottamiseen esimerkiksi uuden lääkkeen tullessa markkinoille tai lääkkeen saadessa uuden käyttöaiheen. Tällä hetkellä monet eri tahot tekevät lääkkeiden hoidollisia ja taloudellisia arviointeja eri tarkoituksiin, erilaisilla lähestymistavoilla ja resursseilla. Fimean tiedote 23.2.2011 Ambulanssi 1.2011 Huumausaineluokittelu juoksee kilpaa tuotekehittelyn kanssa Helmikuun 23. päivänä tuli voimaan asetus, jolla Mefedroni-nimellä tunnettu kemiallinen aine luokitellaan huumausaineeksi. Suomessa ainetta on esiintynyt jauheena ja vaaleanpunaisissa delfiinikuvioisissa tableteissa. Jatkossa mefedronin valmistus, tuonti Suomeen, kauppa, hallussapito ja käyttö ovat huumausainelain mukaisesti kiellettyjä. Euroopan unionin neuvoston päätti 2. joulukuuta, että jäsenmaiden on alettava valvoa aineen käyttöä. Suomessa Lääkelaitos luokitteli aineen reseptilääkkeeksi vuonna 2008. Lääkelain nojalla tehtyjen takavarikkojen määrä on ollut joitakin kymmeniä vuodessa. Valtioneuvosto antoi torstaina 17. helmikuuta asetuksen huumausaineina pidettävistä aineista, valmisteista ja kasveista annetun valtioneuvoston asetuksen liitteen muuttamisesta. (Lähde: Sosiaali- ja terveysministeriön tiedote 17.2.2011.) Keskushermostoa stimuloiva mefedroni (mephedrone) on hiipinyt vasta hiljattain laajempaan tietoisuuteen huumausaineena. Tullilaboratoriossa siitä on kuitenkin tehty ensimmäinen havainto jo vuonna 2007. Sillä kerrotaan olevan samankaltainen vaikutus kuin esimerkiksi ekstaasilla (MDMA). Haittavaikutuksina kerrotaan esiintyvän mm. ahdistusta ja sisäelinvaurioita. Mefedronia ei tiettävästi ole aikaisemmin luokiteltu huumeeksi muualla kuin Yhdysvalloissa ja Israelissa. Suomi seuraa hitaasti päivittyviä YK:n ja EU:n laatimia huumelistoja. Lääkelaitos on luokitellut 25.8.2010 mefedronin lääkkeeksi, mikä on antanut tullille ja poliisille paremmat mahdollisuudet valvoa aineen leviämistä. Uusia synteettisiä huumeita tulee markkinoille sitä mukaa kuin viranomaiset kerkiävät määritellä entisiä laittomiksi. Aineen myymisestä ja levittämisestä tulee laitonta siinä vaiheessa, kun se on luokiteltu lääkkeeksi, eikä sillä ole myyntilupaa, joten sitä ei voi pitää laillisesti hallussa. Designhuumeiden suurimmat vaarat piilevät siinä, etteivät käyttäjät tunne aineen ominaisuuksia ja annostelevat sitä liikaa. Tällöin vaikutukset voivat olla arvaamattomia. Eniten henkeä uhkaavat tilanteet syntyvät käytettäessä erilaisia stimulantteja sekaisin. Elimistöön syntyy ylikierrostila, joka on erityisen vaarallinen sydämelle. Suonensisäinen käyttö altistaa tartuntataudeille ja kudosvaurioille. Suomeen ilmestyi vuonna 2010 toistakymmentä uutta design-huumetta. Uusia tuotteita kehitellään laboratorioissa niissä maissa, joista aineita eniten leviää laittomasti myös Suomeen. Tuotekehittelyn tarkoituksena on saada aikaan valmiste, jota tullilaboratoriot eivät tunnista kielletyksi. Pääasiallinen keino design-huumeen hankinnassa on internet, jolloin tilattu tuote lähetetään postitse. Uudet design-huumeet vastaavat täysin jo käytössä olevia ja huumeiksi luokiteltuja aineita, mutta laittomien markkinoiden laborantit muuttavat niiden rakennetta niin, etteivät tulliviranomaiset voisi luokitella niitä kielletyiksi. Viime vuonna poliisi takavarikoi esitutkinnan yhteydessä kaksi ekstaasitablettien valmistuskonetta. Ne oli tilattu varta vasten ulkomailta. Toisella koneella sekoitettiin aineet tasalaatuiseksi jauheeksi ja toisella puristettiin se tableteiksi. Huumerikollisuus on kansainvälistä ja sen lonkerot ulottuvat erilaisten välitysrenkaiden kautta monia eri väyliä myöten Suomeen. ”Lähialueyhteistyötä” on huumekaupassa tehty jo kauan ja runsasta kuriiritoimintaa on harjoitettu rajojen yli sekä maitse että meritse. Törkeistä huumausainerikoksista epäillyissä on ulkomaalaisten osuus Suomessa (vuonna 2009) 27 prosenttia. Kaikista huumausainerikoksista epäiltyjen osuus on vastaavassa vertailussa kuitenkin vain noin seitsemän prosenttia. Huumekauppa on ammattimaista ja järjestäytynyttä. Rahaa siinä pyörii miljoonia ja kaupassa käytetään maksuvälineinä myös varastettua tavaraa. Siksi monien ryöstöjen sekä asunto- ja automurtojen motiivina onkin saada jos ei rahaa, niin muita maksuvälineitä huumeiden ostoon. AJ Lähteitä: yle.fi/alueet/helsinki 3.6.2010 www. city.fi Etelä-Suomen Sanomat 20.2.2011 11 Sairaankuljetuksen työehtoneuvottelujen ratkaisut siirtyivät myöhemmäksi Työehtosopimusten palkkaneuvottelut mutkistuivat 18.2.2011, kun työntekijäpuolen edustajat hylkäsivät työnantajapuolen tarjouksen ja irtisanoivat TES:n päättymään helmikuun lopussa. Työnantajapuoli eli TPL ja Suomen Sairaankuljetusliitto tarjosivat • 1.5. yleiskorotusta 1,1 % • 1.5. II paikkakuntakalleusluokan poistoa kokonaisuudessaan • 1.5. vähimmäispalkkoihin taulukkokorotusta perustasolla 10 euroa ja hoitotasolla 15 euroa luokan poistosta, mutta vähimmäispalkkoihin olisi heidän mielestään pitänyt tehdä suuremmat korotukset ja lisäksi olisi pitänyt sitoutua jo vuoden 2012 osalta vähimmäispalkkojen mittaviin korotuksiin. Neuvotteluja jatketaan 7.3. ja nyt koko työehtosopimuksesta, johon Tehy jätti saman tien puolitoista sivullista neuvottelutavoitteitaan, jotka olivat tuttuja jo viime TES-kierrokselta. Neuvotteluiden jatkuessa osapuolilla on voimassa työrauhavelvoite, vaikka sopimus on työntekijöiden edustajien puolesta irtisanottu. Tehyn neuvottelijat olivat samaa mieltä yleiskorotuksesta ja II paikkakuntakalleus- Suomen Sairaankuljetusliitto ry Clus Harju-Jeanty ja Mikael Söderlund SSK:n kevätkokous Naantalissa 16.–17.4.2011 Suomen Sairaankuljetusliitto ry:n valtakunnallinen ammattilehti Päätoimittaja: Ilmoitushinnat: Mikael Söderlund Nuijamiestentie 7, 00400 Helsinki puh. (09) 587 9390 faksi (09) 587 9905 mikael.soderlund@sairaankuljetusliitto.fi Etusivu takasivu 1/1 sivu 1/2 sivu pysty/vaaka 1/4 sivu 1/8 sivu 1/16 sivu Toimitus ja ilmoitukset: www.sakuyrittajat.fi YKSITYINEN SAIRAANKULJETUS TUTUKSI 1 750 e 1 650 e 1 590 e 790 e 390 e 205 e 105 e Nuijamiestentie 7 C, 00400 Helsinki puh. (09) 587 9390 | faksi (09) 587 9905 toimisto@sairaankuljetusliitto.fi Osoitteet ja osoitteenmuutokset: Taitto: Ad Helena Oy | adhelena@adhelena.fi Paino: Ambulanssi ilmestyy neljä kertaa vuodessa. Seuraava lehti 2.2011 ilmestyy viikolla 23 Pirkanmaan Lehtipaino oy | Tampere, 2010 Aikakauslehtien Liiton jäsen toimisto@sairaankuljetusliitto.fi Ambulanssi 1.2011 12 Hälytysajokoulutusta - ettei kävisi näin! Kuva: Jaakko Kyyrönen Järjestämme ajokoulutusta yhteistyössä SSK ry:n kanssa ajoharjoitteluradoilla eri puolilla Suomea. Sairaankuljettajien koulutuksesta vastaavat kokeneet ajokouluttajat. Koulutus sisältää hälytysajo-ohjeiston ja siihen liittyvän lainsäädännön, ajoneuvon käsittelyharjoituksia radalla ja ajoharjoittelua liukkaalla pinnalla. KAIKKEA MIKÄ LIIKKUU Sairaankuljetusyrittäjä. Miksi tehdä asioita puolella teholla? Rakennetaan yrityksesi pankki- ja vakuutusasioista toimiva kokonaisuus. Saat vahinko-, työeläke- ja henkivakuutukset pankkipalvelujen kanssa saman katon alta ja voit keskittyä yrittämiseen. Me turvaamme taustan. Kysy lisää 03 04 05 06, www.a-vakuutus.fi Vahinkovakuutukset myöntää A-Vakuutus Oy ja Pohjola Vakuutus Oy, Työeläkevakuutukset myöntää Ilmarinen, Henki- ja lisäeläkevakuutukset myöntää OP-Henkivakuutus Oy. Koulutetut saavat kurssista virallisen todistuksen ja yrittäjä oman todistuksen kilpailutusta varten. Tutustu tarkemmin sivuillamme: www.dare.fi Yhteydenotot: D.A.R.E.-Product Oy: Hannu Jore +358 500 591 952 SSK ry: Mikael Söderlund +358 50 439 4773 Transporter T5 • Hyväkuntoiset käytetyt moottorit, vaihteistot, korinosat • Osat heti toimitukseen. Osat myös MB Sprinter ja Ford Transit -malleihin. Yhteistyökumppanit: Kuopio 017-361 1124
