Sahateollisuuden näkymät:

Transcription

Sahateollisuuden näkymät:
M – Suomen Posti Oyj
P u u t u o t e t e o l l i s u u d e n u u t i s - j a a m m a t t i l e h t i • 1 / 2 012
8 . 2 . 2012
Sivu 4
Volyymi laski, liikevaihto kasvoi
Viime vuonna taloteollisuuden liikevaihto kasvoi hieman,
vaikka volyymi laski. Myös tänä vuonna pientalojen aloitusten ennustetaan vähenevän. Taloteollisuudessa eletään mielenkiintoisia aikoja, sillä usea tehdas on laajentanut toimintaansa joidenkin taas irtisanoessa työntekijöitä.
Sahateollisuuden näkymät:
Kevättä kohden
kirkastuu
Viime vuonna Suomessa tuotettiin yli 10
miljoonaa kuutiota sahatavaraa. Vuodenvaihteessa ja alkuvuodesta oli, ja on osin
edelleen, laajoja tuotannon
supistuksia: mm. Stora-Enson Varkauden ja Uimaharjun sahat sekä UPM:n Seikun
seisoivat vielä tammikuun lopussa. Myös Metsäliiton Puutuoteteollisuuden kaikki sahat seisoivat vuoden vaihteessa, mutta tammikuun lopulla
ne kävivät jo normaaliin 2/5
-tahtiin. Niin ikään Ruotsissa ja Saksassa on ollut laajoja
tuotannon rajoituksia. UPM:llä ja Stora Ensolla oli
tammikuun lopussa meneillään tulosjulkistusta edeltävä
hiljainen kausi, joten näistä yrityksistä ei voitu kertoa
markkinanäkymistä. Valuuttakurssi
tuo piristystä
Euron heikentyminen sekä
dollariin että jeniin nähden
tuo euroalueelta viejille suhteellista etua esim. ruotsalaisiin nähden. Euron ja dollarin suhde on parissa vuodessa
laskenut 1,4:stä 1,3:een ja tämä vaikuttaa erityisesti Pohjois-Afrikan vientiin. Yleisesti uskotaan euron aleneTilauskannat lyhyitä
van edelleen ja jopa vaihto– Pohjois-Afrikka on tärkeä suhteen vajoamista yhteen ei
mäntymarkkina ja siellä ti- pidetä mahdottomana. Jenin
lanne näyttää normaalilta ja osalta jo tapahtunut muutos
hinnankorotuksia haetaan. on vielä suurempi, mitä dolEgyptissä hinnat ovatkin ke- larin osalta on jo tapahtunut, hittyneet nyt hyvin. Kauppaa eli suhde on pudonnut 133:sta
tehdään koko ajan, mutta ly- noin 100:aan. Jenin hyvin
hyillä tilauskannoilla, ker- suuri lasku ei välttämättä tuo
too myyntijohtaja Eero Valio­ kuitenkaan pidemmällä aikaMetsäliiton Puutuoteteolli- välillä hyötyä, sillä Japani on
suudesta. Kuusen osalta hän hyvin vientivoittoinen maa ja
kertoo tilanteen kääntyneen viennin vaikeutuminen vaiparempaan suuntaan.
kuttaa koko kansantalouteen
– Joistakin tuotteista on jo ja rakentamisvilkkauteen.
– Japanissa näyttääkin
nyt pula ja uskon kysyntää
olevan keväällä, arvioi Valio. nyt olevan pientä valoa, ja
Vuodenvaihteen laajat tuotannon
supistukset Suomessa ja muissa
sahaajamaissa ovat pysäyttäneet
sahatavaran hinnan laskun ja alalla
uskotaan, että pohjahinnat on jo räm­
mitty ja suunta voi olla vain ylöspäin.
näyttää, että asiakkaat alkavat uskoa rakentamisen elpymiseen, kertoo Suomen Sahat ry:n toimitusjohtaja Kai
­Merivuori.
Japanin tsunamin jälkeinen
jälleenrakentaminen on kestänyt johtuen alueiden täydellisestä tuhoutumisesta. Maassa onkin jouduttu miettimään
kaikki aivan alusta alkaen:
mille alueelle ryhdytään ylipäänsä rakentamaan ja mihin
teollisuus ja työpaikat sijoittuvat.
Myös Kai Merivuori uskoo
sahatavaran hintojen laskun
pysähtyneen ja uudet kaupat
tehdään nousevin hinnoin.
Vaikka joistakin tuotteista on
jo nyt ollut pulaa, ei Merivuori näe kuitenkaan vielä mitään
markkinalähtöistä vetoa vaan
kysyntä johtuu toimitusketjun
lähes kädestä suuhun -­tason
varastoista.
Suomen Sahat ry:n jäsensahat käyvät nyt pääosin normaalin käyntiasteen mukaan.
Vuodenvaihteessa myös niillä
oli tuotantoseisokkeja. Sivu 6
Ikkunateollisuudella
lievää laskua edessä
Eurokriisin pitkittyminen ja kuluttajien epävarmuus
tulevaisuudesta heijastuvat rakentamiseen ja sitä kautta
ikkunateollisuuteen. Hankintapäätöksiä ei uskalleta ­tehdä
epävarmuuden keskellä.
Kotimaan
kustannuskehitys
huolestuttaa
Toimitusjohtaja Merivuori
on huolissaan kuljetuskustannusten aiheuttamista lisäkustannuksista jo ennestään kannattavuusongelmien kanssa painivalle sahateollisuudelle.
– Dieselvero nosti kustannuksia, rikkidirektiivi
on tuomassa nousupaineita
ja kuljetustuen supistuminen useiden sahojen osalta
peräti 60 prosenttia on näiden yritysten kannalta todella iso ongelma. On erikoista, että nykyisessä taloustilanteessa sahateollisuuden olosuhteita kiristetään, vaikka kotimaisiin
tuotantopanoksiin ja toisaalta vientimarkkinoihin
perustuen sahojen suora ja
välillinen merkitys kansantaloudelle ja etenkin kauppataseeseen on suuri, ihmettelee Merivuori.
Maija-Liisa Saksa
Sivu 8
Mikroyrittäjyyttä Lopella
Vuonna 1986 puusepänliikkeensä perustanut Petri
Niemi erikoistui 1990-luvun lopulla puisiin perinne­
ikkunoiden, eikä ole katunut päätöstään.
Sivu 10
Perheyrittäjä toimii pitkäjänteisesti
Perheyrittäjyydestä ja omistajan roolista perhe­
yrityksessä, viennistä ja kotimaisen tuotannon suosimisen­
­tärkeydestä kertoo juuri 50-vuotispäiväänsä viettänyt
­kolmannen polven perheyrittäjä Markku Koskinen.
2
Puu&Tekniikka
numero 1/2012
Tikusta asiaa
Tukin hinta laskenut Itävallassa
Tukin hinta laski loppuvuodesta Itävallassa ja myös alkuvuodesta erityisesti lyhyissä sopimuksissa tukin hinta on hieman laskenut. Sahoilla on riittävästi puuta sahattavaksi ja metsänomistajat toivovatkin tukin hinnan lähtevän nousuun toisella neljänneksellä.
Tirolin ja Salzburgin alueella puun korjuu on pysähdyksissä runsaan lumen tulon vuoksi. Lumi on aiheuttanut myös
puustovahinkoja, mutta niiden
ei uskota vaikuttavan puumarkkinoihin.
Liimapuun varastot kasvaneet
Euroopassa vielä marraskuun
loppupuolelle suhteellisen tasaisena jatkunut liimapuumarkkina hiljeni selvästi joulukuussa ja on pysynyt
vaisuna tammikuussakin samalla
kun hinnat ovat laskeneet joidenkin
tuotteiden osalta 10–15 euroa­kuuti-
olta. Tuottajien varastot ovat kasvaneet ja toistaiseksi tuotantoa
on pääosin jatkettu, vaikkakin
vajaalla teholla. Mikäli markkinat eivät ala vetää, joutuvat keskieurooppalaiset valmistajat tuotannonrajoituksiin.
Saksassa rakennuslupien määrä kasvoi
Saksassa asuntojen rakennuslupien määrä kasvoi tammi-marraskuussa viime vuonna lähes viidenneksen
205 000 kappaleeseen. Omakotitalojen luvat kasvoivat 16 prosenttia,
kerrostalojen 23 prosenttia.
Marraskuussa nousu kuitenkin hiljeni kymmeneen prosenttiin, kun vielä syyskuussa kasvu oli 21 prosenttia.
Tikut kokosi mls,
lähde Euwid ja woodnet.se
Britannian
myynti piristynyt
Britannian sahatavaramarkkinoiden pohja uskotaan jo sivuutetun. Sekä
tuonti- että kotimaan sahatavaran kysyntä on piristynyt joulukuusta. Syynä on
varastojen pienuus koko ketjussa satamia myöten. Skandinaavisten tuottajien varastot ovat myös pienentyneet ja
spot-markkinoilla uskotaan
saatavuuden heikkenevän lähiviikkoina edelleen johtuen
sekä kysynnästä että tuotannonrajoituksista.
Sahaajien toivomien hinnannousujen läpi saaminen
ei kuitenkaan ole varmaa,
sillä Britannian sahatavaran kulutuksen uskotaan tänä vuonna olevan viimevuotista vähemmän. Olympiarakentamiseen ei enää tarvita
sahatavaraa ja asuntorakentaminen pysyy alhaisella tasolla.
Venäjän sahatavaran tuotanto kasvoi
Venäjän viime vuoden tammimarraskuun sahatavaran tuotanto
kasvoi hieman yli seitsemän prosenttia edellisvuodesta 18,6 miljoonaan kuutioon. Marraskuun tuotanto oli 1,6 miljoonaa kuutiota. Koko
alkuvuoden syyskuuhun asti tuotanto kasvoi kuukaudesta toiseen, mutta syyskuusta alkaen määrät ovat ol-
leet laskusuunnassa. Marraskuun
tuotanto oli yli kuusi prosenttia vähemmän kuin lokakuussa.
Laskun syitä on useita: talvikorjuu ei syksyllä päässyt vauhtiin,
heikot markkinat niin Euroopassa kuin muualla ja kausivaihtelu
on vähentänyt kysyntää myös kotimaassa.
Vanerintehtaat käynnissä Japanissa
Viisi kuudesta maanjäristyksessä ja tsunamissa vaurioituneesta
vaneritehtaasta on aloittanut tuotantonsa loppuvuodesta. Vaurioituneiden tehtaiden yhteiskapasiteetti on noin 60 000 kuutiota kuukaudessa, noin kolmasosa koko Ja-
panin kapsiteetista. Suurilta pullonkauloilta tarjonnassa kuitenkin on vältytty, sillä muut tehtaat aloittivat täystuotannon heti tsunamin jälkeen. Myös tuonti erityisesti Kiinasta ja Indonesiasta lisääntyi.
Ikea jarruttelee Intiassa
Ikea on aiemmin päättänyt
Intialaisten vaatimukset, että kolmasosan valikoimasta pitää olla kotimaisis- kaksinkertaistaa hankintojensa
ta yrityksistä jarruttaa Ikean suunnitel- arvon Intiasta miljardiin dollariin.
mia perustaa tavaratalo Intiaan.
Huonekaluteollisuus
kasvoi Saksassa
Saksan huonekaluteollisuuden tuotannon arvo kasvoi viime
tammi-lokakuussa seitsemän prosenttia. Erityisesti alkuvuosi oli
vilkas. Tuloksen tekemistä heikensivät kuitenkin nousseet materiaali- ja palkkakustannukset.
Tälle vuodelle ennustetaan edelleen kolmen prosentin kasvua ja
tuotannon arvoksi 17,2 miljardia
euroa, mikä on vuoden 2008 taso.
AVENTOS
Ruotsin metsä­
teollisuus jarrutti
VAATIVAN
AMMATTILAISEN MERKIT
Ilmoitusmarkkinointi
Kustantaja
Puu & Tekniikka Oy
Päätoimittaja
Maija-Liisa Saksa
maija-liisa@puutekniikka.fi
puh. 050 464 6455
Toimitus
toimitus@puutekniikka.fi
Kimmo Janas
Faktapro Oy
PL 4, 02941 Espoo
puh. (09) 5479 7410
kimmo.janas@puutekniikka.fi
puh. 050 912 7332
Sana-Saku Oy
Maija-Liisa Saksa
Muuttolinnunreitti 23 A
02660 Espoo
050 4646 455
maija-liisa@sana-saku.fi
Tilaukset/
osoitteenmuutokset
www.puutekniikka.fi
Puu&Tekniikan tilaus on
veloitukseton.
Paino
Allatum Oy,
Mikkolantie 24, 28130 Pori
Viime vuonna Ruotsin metsäteollisuuden tuotanto ja vienti, sahatavaraa lukuun ottamatta. vähenivät. Sahatavaratuotanto laski 16,8
miljoonaan kuutioon edellisvuoden 17 miljoonasta kuutiosta. Sahatavaran vienti nousi 11,6 miljoonaan kuutioon. Suuret euro-maat
sekä Japani pitivät yllä vientiä.
Ruotsin metsäteollisuustuotteiden viennin arvo laski noin prosentin 128 miljardiin kruunuun.
Sen sijaan sahatavaran viennin arvo laski peräti kahdeksan prosenttia johtuen hintojen laskusta.
a!
aa veloituksett
il
t:
T
!
n
a
to
su
k
a
n lopetukse
M
hden tilaust
kset / tilauste
vasta
ksettoman le
malla ole
lle veloitu
itteenmuustto
valitse vasem
kemään sinu
ja
te
i
.fi
a
k
se
Tilauksete/sionso
k
lli
ii
vä
ua ystä
w.puutekn
oikein!
Pyydämm
illamme w w päivittyvät viiveettä ja
utokset sivu
t
koskevat mu vaihtoehto. Näin tiedo
ttaen
ea
ik
o
a
st
o
ipaikkaan ka
lik
va
000 eri toim vyteollisuuden,
10
i
yl
l,
kp
0
ja le
luste: sahat, taloLevikki: yli o13te00
teollisuuden uusepänteollisuuden, ka titoitu
u
u
p
eh
sp
koko
it
u
Ilmoitusten peruuttaminen
n
kk
n
ar
ke
t,
ra
istaja
kkeet,
puutavaralii ol­lisuuden ym. pienvalm sinsinööritoimistot,
ja reklamaatiot
te
u
u
n
n
al
ke
ek
n
ra
o
,
u
at
ja h
telij
Ilmoitus on peruttava viikkoa
isen työn
stussuunnit
et sekä tekn
ennen lehden ilmestymistä.
mistot ja sisu inojohtajat, oppilaitoks
ke
Reklamaatiot viikon kuluessa
kuntien elin
ostuneet.
. alasta kiinn
lehden ilmestymisestä kirjallisena.
opettajat ym
Ilmoitusaineistot
Suositeltavin tiedostomuoto on
Adobe Acrobatilla tehty painokelpoinen pdf-tiedosto, johon
kaikki tarvittavat fontit, kuvat ja
grafiikka on sisällytetty. Aineiston värierottelu on tehtävä oikealla ICC-profiililla. Lisätiedot ja
aineisto-ohjeet www.allatum.fi
Muut käytettävät ohjelmat:
Freehand, InDesign, Photoshop,
Adobe Illustrator. Värit määritellään prosessiväreinä (CMYK). Kuvat
ja grafiikka korkearesoluutioisina
tiff- tai eps -muodossa. Fontit
Adoben­ PostScript-fontteja.
Mikäli käytetään muita kirjasimia, tekstit täytyy vektoroida tai
liittää tarvittavat fontit mukaan.
Aineiston toimitus:
Sähköpostilla:
aineistot@puutekniikka.fi
Taitto
Adverbi Oy, Itäportti 4 B, 02210
Espoo. Puh. (09) 8678 9200
jouko.savolainen@adverbi.fi
numero 1/2012
Puu&Tekniikka
3
P ä ä k i r j o i t u s
Vientiä saatava lisää
S
Maija-Liisa Saksa
Päätoimittaja
Suomi ei ole pärjännyt tuottavuuden
kehityksessä esimerkiksi Saksalle, jossa
erityisesti yritysten koko palveluketjun
tuottavuus päihittää suomalaisen.
Yritykset eivät aina voi kuitenkaan syyttää kilpailukyvyn puutteesta
pelkästään liiketoimintaympäristöä ja sen epäedullisuutta. Useimmissa
yrityksissä ja niiden palveluketjuissa on runsaasti mahdollisuuksia
parantaa tehokkuutta ja tuottavuutta. Läheskään aina ei tarvita edes
suuria kone- tai laiteinvestointeja. Riittää, kun toiminnot käydään
järjestelmällisesti läpi ja kyseenalaistetaan kaikki ”näin on aina tehty”
-ajatusmallit. Siihen tarvitaan yhteistyötä ja avoimuutta sekä kaikkien­
selkeää halua kehittää yritystä. Vain kannattava yritys pystyy tarjoamaan työpaikkoja ja luomaan niitä lisää.
Suomalaiselle puutuoteteollisuudelle mahdollisesti Helsinkiin nousevan Guggenheim museon rakentaminen puusta loisi aivan uusia mahdollisuuksia rakentaa ja vahvistaa mielikuvaa Suomesta puurakentamisen ja -osaamisen edelläkävijämaana. Sen lisäksi, että arkkitehtuuriltaan mielenkiintoa herättävä rakennus toisi maahamme runsain mitoin
lisää turisteja, vahvistaisi se myös koko puualan vientimahdollisuuksia.
Onkin hienoa, että puuala on tarttunut ainutlaatuiseen tilaisuuteen ja
selvittää mahdollisuuksia hankkeen toteuttamiseksi.
puuinfo.fi
maija-liisa@puutekniikka.fi
uomalaisten vientiyritysten ja teollisuuden etujärjestöjen hätähuudot ovat voimistuneet, syystäkin.
Suomen vienti on viime vuosina hiipunut huolestuttavissa määrin. Teknologiateollisuuden osalta
­pudotus on ollut rajuinta, mutta valitettavasti metsäteollisuuden luvut eivät ole olleet juuri lohdullisempia, sillä vuoden 2010 vientitulot putosivat vuodesta 2007 yli pari miljardia.
Puutuoteteollisuuden osuutta tästä oli noin puolet. Viime vuoden
lukuja ei vielä metsäteollisuudesta ole saatavissa.
Viennin väheneminen tasaisesti eri teollisuudenaloilta
onkin johtanut siihen, että kauppataseen vaje oli viime tammimarraskuulta yli kolme miljardia euroa. Summa vastaa lähes
työ- ja elinkeinoministeriön budjettia. Vielä viisi vuotta sitten
tase oli viisi miljardia euroa positiivinen.
Yritysten ja etujärjestöjen hätähuudot ovat kohdistuneet erilaisiin veroihin ja kustannusnousuihin, jotka ovat jo heikentäneet
ja heikentävät tulevaisuudessa lisää teollisuuden kilpailukykyä.
Vain ylläpitämällä suomalaisen työn tulokset maailmallekin
vietynä kilpailukykyisinä pystymme pitämään yllä hyvinvointivaltiomme.
Suomen päämarkkinat ovat kaukana ja rahtikustannukset Itämeren perukoilta maksavat. Työvoimakustannustenkin nousu on
vaikeuttanut yritysten tilannetta, erityisesti verrattuna Saksaan.
P U U I N F O JÄ R J ES TÄ Ä Y H T EI S T YÖ KU M P PA N EI D EN S A K A N S S A K E VÄ Ä L L Ä 2 012 :
Puurakentamisseminaari 13 paikkakunnalla
HELSINKI 15.2. RAUMA 16.2. VA ASA 22.2. KEMI 23.2. YLIVIESK A 29.2. KUHMO 1.3. KOUVOL A 7.3. TAMPERE 8.3.
JY VÄSKYL Ä 14.3. SEINÄ JOKI 15.3. JOENSUU 21.3. MIKKELI 22.3. VANTA A 28.3.
Päivän ohjelma koostuu neljästä moduulista:
VALTION PUUOHJELMAT, MATERIAALI- JA ENERGIATEHOKKUUS:
• Puurakentaminen valtiovallan näkökulmasta
• Uudet energiatehokkuusmääräykset 1.7.2012 alkaen,
ERA 17 -linjaukset
PUUKERROSTALORAKENTAMINEN :
• Kattava kokonaispaketti puukerrostalorakentamisesta
• RunkoPES-tilannekatsaus ja puukerrostalojen
asukaspalaute
• Korkeapainevesisumu-asuntosprinklaus
• Puukerrostalojen kaupalliset rakentamisjärjestelmät
• Rakennusmateriaalien resurssitehokkuus ja hiilijalanjälki
LÄHIÖTALOJEN KORJAUS:
• Puun mahdollisuudet lähiösaneerauksessa
• Kestävät ja paloturvalliset puujulkisivut
JULKINEN PUURAKENTAMINEN :
• Suuret puurakentamishankkeet
• Uudistuneet palomääräykset
KOHDERYHMÄT: rakennuttajat,
rakentajat, suunnittelijat, kaavoit tajat, kuntapäättäjät, palo- ja
rakennusvalvontaviranomaiset
Ilmoittaudu mukaan!
Katso paikkakuntakohtaiset ohjelmat:
www.puuinfo.fi /roadshow-2012.
Kahvi- ja lounastarjoilu.
TILAISUUS ON MAKSUTON.
4
Puu&Tekniikka
numero 1/2012
Taloteollisuus viime vuonna:
Volyymi laski, liikevaihto kasvoi
Rakennustutkimus
RTS Oy:n tilastojen
mukaan viime vuonna aloitettiin 11 700 omakotitaloa,
400 vähemmän kuin edellisenä vuonna. Tämän vuoden aloitusmääräksi ennustetaan 10 700 taloa, joista talopakettien osuus on 7 500,
vähennystä viime vuoteen
arvioidaan olevan 500 yksikköä. Myös mökkipakettien määrän ennustetaan laskevan 2 800 toimitukseen,
viime vuonna vastaava luku
oli 3 000. Erillisten saunarakennusten määrän ennustetaan pysyvän viime vuoden 5 000 kappaleen tasossa. Viime vuonan rivitaloasuntojen määrä kasvoi 200
yksiköllä 4 000 asuntoaloitukseen. Tänä vuonna aloitusmäärän ennustetaan pysyvän viime vuoden tasossa.
– Vaikka hienoista volyymien laskua onkin tiedossa,
ei romahdusta ole tulossa
tämän hetken ennusteiden mukaan johtuen mm.
Viime vuonna pien­
talojen aloitusmäärä
laski hieman edelli­
seen vuoteen verrattu­
na, liike­vaihto kasvoi
kuitenkin prosentin
verran. Tänä vuonna
aloitusmäärä laskee
ennusteiden mukaan
edelleen jonkin verran.
edelleen suhteellisen alhaisena
pysyvästä työttömyydestä sekä lainakorkojen alhaisuudesta, arvioi johtaja Kimmo Rautiainen Pientaloteollisuus PTT
ry:stä.
Hiljaisia signaaleja?
Puu on säilyttänyt asemansa
pientalojen runkomateriaalina.
Kivitalojen osuus on pysynyt
melko vakaana vuosien ajan,
viime vuonna osuus kuitenkin nousi 13 prosenttiin. Hirsitalojen osuus on 11–12 prosenttia, joten valtaosa, kolme
Hirsitalovalmistajille
• Tehokkaat koneet sekä pienille että
suurille valmistajille
• Hirsikoko jopa 300x320 mm
Elementtitalo- ja ristikkovalmistajille
• Laadukkaat Randek koneet
• Perhospöydät
• Manuaaliset ja automaattiset linjat
• Supertehokas kattoristikkolinja
• Komponenttisahat
neljännestä aloitettavista taloista on puurunkoisia.
Myös julkisivut valmistuvissa taloissa ovat puuta valtaosin, sen osuus on samaa
luokkaa kuin rungoissa eli 74
prosenttia.
Puualan ei pidä kuitenkaan
tuudittautua hyvien lukujen
pysyvyyteen, sillä ostajilla on
haluja myös muunlaisiin julkisivuihin.
Rakennustutkimus RTS
Oy:n toimitusjohtaja Aarne
Jussilan mukaan uusin Suomi Asuu -tutkimus puhuu karua kieltä:
– Jos ostajat voisivat valita vapaasti pientalonsa julkisivun, olisi valinta nykyistä
huomattavasti useammin tiiliverhous tai rappaus. Puuverhouksen valita jäisi noin 40
prosenttiin, kun se nyt on 74
prosenttia. Kiven lisäksi myös
hirsi yli kaksinkertaisti osuutensa tutkimuksessa.
– Puuverhouksen parhaimpina puolina pidetään edullisuutta ja sopivuutta omatoimirakentajalle. Sillä myös päästään
usein hyvään lopputulokseen ja
pitää muistaa, että talotehtailla
on aktiivinen puujulkisivujen
tarjonta, toteaa Jussila.
Omakotitalojen kannasta
puujulkisivujen osuus on 55
prosenttia, tiilen 28, rappauksen 9 ja hirren 8 prosenttia.
Entistä valmiimpia
PL 104 (Norokatu 5)
15101 Lahti
Puh. 03 812 312
makron@makron.fi
www.makron.fi
”Better Technologies to Build Better”
Vaikka viime vuonna toimitettiin edellisvuotta vähemmän omakotipaketteja, kasvoi
alan liikevaihto johtuen entistä valmiimmista paketeista.
Myös muuttovalmiiden
asuntojen osuus on kasvanut vuosi vuodelta ja näin
myös teollisen rakentamisen osuus on lisääntynyt. Koko pientaloasuntoaloituksista eli 11 700 omakotitalosta
ja 4 000 rivitaloasunnosta yhteensä yli puolet eli 55 prosenttia oli viime vuonna avaimet käteen -toimituksia.
Toimitettavien pientalojen toimistussisältö kasvaa koko ajan ja muuttovalmiiden talojen osuus
kokonaismäärästä lisääntyy tasaisesti. Kuva on PRT-Forestiin kuuluvan Jokeri Talot Oy:n tuotannosta.
Kun verrataan talotoimituksia kuluttajahinnoin, ylitti
avaimet käteen -rakennuttaminen viime vuonna arvoltaan
talopakettirakentamisen liiketoiminnan arvon.
Talopakettien keskihinta on
Rakennustutkimus RTS Oy:n
mukaan 82 000 euroa ja markkinaksi saadaan siten 430
miljoonaa euroa. Avaimet käteen -toimitusten keskihinta
oli 170 000 euroa ja markkina vastaavasti 460 miljoonaa
euroa.
Avaimet käteen -toimituksissa talojen koko on hieman
keskimääräistä taloa pienempi eli noin 135 neliötä kun se
keskimäärin on 175 neliötä.
Kastelli kirinyt
Suurimmat talotoimittajat
ovat Kastellitalot ja PRT-Fo-
Talotehdas
nousee Raaheen
Kastelli-talot Oy
rakentaa parhaillaan elementtitehdasta
Raaheen. Aiemmin työmaalla tapahtunut rakentaminen siirtyy osin sisätiloihin.
Kastelli-talot Oy valmistaa
vuositasolla
1 000–1 200 taloa, silti yrityksellä ei ole ollut
omaa talotehdasta. Precut-komponentit on ostettu yhteistyökumppaneilta,
pääosin Puukeskus Oy:stä
ja viime vuosina yhä enenevässä määrin raahelaiselta Woodcomp Oy:stä.
Sen toimitusten osuus on
noussut jo noin Kastellitalojen tarpeesta.
Lisää kilpailukykyä
Uusi 5 000 neliön tuotantolaitos nousee Woodcompin tehtaan viereen ja
sen rakentaa Kaselli-talojen ja
Woodcompin perustama KWComponents Oy. Precutina
toimitettavat puurunko- ja ulkoverhousosat siirtyvät näin
helposti elementtivalmistukseen viereiseen tehdashalliin.
– Muuttovalmiiden talojen määrä on lisääntynyt koko ajan. Omalla elementtivalmistuksella haemme kustannustehokkuutta ja nopeutta ja
siten entistä parempaa kilpailukykyä. Vaikka siirrymme
osin elementteihin, rakenteet
pysyvät samoina, sillä emme
halua luopua Kastellin rakenteellisista vahvuuksista, korostaa toimitusjohtaja Antti
Pohjola Kastelli-talot Oy:stä.
Kapasiteetti 400 taloa
Uuden tehtaan kapasiteetti tulee olemaan kaksivuorotyössä 400 taloa vuodessa ja
se työllistää alkuvaiheessa
rest (Jukka, Jokeri, Lappli, Kontio), joilla kummallakin oli viime vuonna noijn
13 prosentin osuus. Kastelli on lisännyt ja PRT-Forest
hieman menettänyt osuuttaan
edellisestä vuodesta. Finndomo (Omakoti, Finndomokoti,
Kotitalo) on pitänyt osuutensa noin 12 prosentissa.
Maija-Liisa Saksa
Uuden tehtaan
tuotanto alkaa kesällä ja
ensimmäiset elementit
tulevat ulos heinäkuussa.
kymmenen henkilöä. Investoinnin arvo on 2–3
miljoonaa euroa.
– Haluamme opetella elementtivalmistuksen
kunnolla, jotta laatu pysyy
ja sen vuoksi tehtaan automaatiota ei ole viety tässä vaiheessa kovin pitkälle. Alkuvaiheessa tehdas
toimii yhdessä vuorossa
ja markkinatilanteen mukaan tuotantoa lisätään,
kertoo Pohjola.
Tilanne kohtuullinen
Tammikuun lopussa toimitusjohtaja Pohjola arvioi talokauppatilanteen
kohtuulliseksi.
– Tilauskanta on samoissa lukemissa viime
vuoteen verrattuna. Suomen taloudessa on kuitenkin paljon positiivisia tekijöitä, niin että asiakkaita
on riittänyt: pankeissa on
rahaa ja korot ovat matalalla eikä työttömyyskään
ole noussut.
-mls
numero 1/2012
5
Puu&Tekniikka
Pikanttitalojen viennin
Venäjälle odotetaan kasvavan
lähiaikoina merkittävästi.
Pikanttitalot laajentaa
Viitasaarelainen Viita Wood Oy laajentaa
Pikanttitalot -tuotemerkillä
markkinoitavaa talotuotantoaan edelleen. Viime syksynä valmistui uusi tuotantolinja ja nyt tehdään uutta varastotilaa ja lisää elementtipöytiä. Myös uusi tuotantotilojen laajennus on neuvottelun alla. Laajennustyöt on
hoidettu omin voimin, myös
elementtipöytien valmistus. Valmistettavat elementit ovat yksilöllisiä ja tuotanto on siten edelleen pitkälti
käsityövaltaista.
Pikanttitalot Oy on vantaalainen myynti-, markkinointi ja urakointiyhtiö,
elementtivalmistus tapahtuu
konserniin kuuluvassa Viita Wood Oy:ssä. Viime vuonna valmistui yli 50 kohdetta,
joista noin puolet oli rivi- ja
paritalokohteita.
Vienti Venäjälle kasvaa
Pikanttitalojen toimitusjohtaja Mikko Suoperä kertoo
tälle vuodelle budjetoidun 80
kohdetta, osin kasvavan Venäjän viennin ansiosta.
– Meillä on parhaillaan menossa 15 paritalon toimitus
Venäjälle ja neuvottelemme
merkittävästi isommasta kohteesta. Vienti olisi tuskin mahdollista ilman uutta venäläistä yhtiökumppania, joka haki
suomalaista elementtitoimittajaa ja me puolestamme olimme etsimässä sijoittajaa, kertoo Suoperä.
Hänen mukaansa venäläiset luottavat suomalaiseen
rakentamisen laatuun ja
haluavat suomalaisia tuotteita, vaikka ne ovat kalliimpia.
Vienti Venäjälle ei ole
aiheuttanut yhtiölle minkäänlaisia ongelmia.
– Meillä on venäläinen
yhteistyökumppani, tuotteet lastataan venäläisiin
rekkoihin ja käytössä on
kokeneet huolintaliikkeet.
Kun myymme elementit
vapaasti tehtaalla -hintaan,
olemme välttyneet ongelmilta, kertoo Suoperä.
Pikanttitalojen liikevaihto oli viime vuonna
yli kaksi miljoonaa, Viita Woodin miljoona euroa.
Työntekijöitä Pikanttitaloissa on seitsemän ja Viita Woodissa 16.
-mls
Muurametalot lisäsi kapasiteettia
Muurametalot Oy:n
Tornion tehtaan laajennus otettiin käyttöön viime kuun alussa. Tuotantotilaa tuli lisää lähes 1 500 neliötä, myös varastotilat lisääntyivät.
Muurametalojen toimitusjohtaja Lauri Vappula kertoo lähes puolentoista miljoonan euron investoinnin
mahdollistavan kapasiteetin nostamisen jopa lähes
500 taloon vuodessa. Viime
vuonna valmistui 240 muuttovalmista taloa.
– Volyymin lisäystä tärkeämpää on kuitenkin toimintojen järkeistäminen ja
tehokkuuden paraneminen
samalla kun pystymme rakentamaan talotekniikkaa aiempaa pidemmälle.
Tehdas työllistää suoraan
noin 120 henkilöä, joista 25
työskentelee Jyväskylässä
sijaitsevassa pääkonttorissa.
Liikevaihto on noin 27 mil-mls
joonaa euroa. Ei ole sattuma*,
että Puu&Tekniikka
on alan tärkein
tietolähde.
Siksi mainos
Puu&Tekniikassa
tuo tulosta!
Lukijatutkimuksessa* esitetty kysymys:
Puualan tietoa on tarjolla monista
eri lähteistä. Arvioi seuraavien lähteiden
merkitystä omalta kannaltasi.
Puualan tietolähteiden merkitys
Internet yleensä
46
Puu&Tekniikka
21
16
46
2
31
2
Päivälehdet
17
32
42
9
42
9
Messut
14
35
Talousalan aikakauslehdet
8
31
41
20
Kauppalehti
9
Elementtitehdas Pyhännälle
LapWall Oy:n toimitusjohtajaksi on nimitetty Jarmo
Pekkarinen. Hän on toiminut aiemmin Mellano Oy:n
toimitusjohtajana.
– Tuotantokapasiteettia tehtaassa tulee käynnistysvaiheessa olemaan noin
200 000 m2, mikä vastaa noin
1 200 omakotitalon elementtituotantoa. Toimitamme elementtejä LapTi Groupin omien tarpeiden lisäksi muille rakennusliikkeille, rautakauppaketjuille ja talotehtaille. Yhtiön tuotevalikoimaan
kuuluvat elementit kerros-,
rivi- ja luhtitalorakentamiseen sekä kasvaville päiväkoti- ja hoivakotimarkkinoille. Tarjoamme tuotteitamme
myös valmiiksi asennettuna,
kertoo toimitusjohtaja Jarmo Pekkarinen.
LapWall Oy:n tehtaan
nykyaikainen teknologia
mahdollistaa tehokkaan
toimitusketjun hallinnan
tilauksen tekemisestä asennukseen saakka.
LapTi Group on valtakunnallisesti toimiva asunto- ja hoivatilarakentamiseen erikoistunut yritysryhmä. LapTi Groupin
muita yrityksiä ovat Rakennusliike LapTi, kiinteistötekniikkayhtiö NuoTek ja hoivakiinteistöihin
erikoistunut LapTi-Hoivatilat. Yritysryhmä työllistää noin 300 henkilöä.
Vuoden 2011 liikevaihto
on noin 50 Meur.
23
Puumies
Muurametalojen laajennus mahdollistaa aiempaa
tehokkaamman tuotannon.
11
33
22
35
25
42
Woodworking Puuntyöstö
3
LapTi Groupin uusin yhtiö LapWall
Oy perustaa Pyhännälle Suomen suurimman
puurakenteisten elementtien valmistukseen erikoistuneen tehtaan. Elementtitoimitukset tehtaalta käynnistyvät maaliskuussa 2012. Yhteistyössä Pyhännän kunnan kanssa rakennettavan tehtaan
pinta-ala on 4 800 m2. Investoinnin kokonaisarvo on yli viisi miljoonaa euroa. Yhtiö työllistää jo alkuvaiheessa useita
kymmeniä työntekijöitä.
Yhtiön omistus jakautuu
LapTi Groupin henkilöomistajille sekä perustetun
yhtiön avainhenkilöille.
36
0
9
16
20
Hyvin tärkeä
Melko tärkeä
72
40
60
Jonkin verran merkitystä
Ei merkitystä / En seuraa
Varaa oma tilasi tulevista
Puu&Tekniikan numeroista.
Saat mainoksellesi puualan päättäjien
jakamattoman huomion!
Soita Maija-Liisa Saksa 050 4646 455, s-posti: maija-liisa@puutekniikka.fi
80
100
* Lukijatutkimus 2010,
Focus Master Oy, luettavissa
www.puutekniikka.fi
6
Puu&Tekniikka
numero 1/2012
Ikkunateollisuudella lievää
Eurokriisin pitkittyminen
ja kuluttajien epävarmuus
tulevaisuudesta heijastu­
vat rakentamiseen ja sitä
kautta ikkunateollisuuteen.
Hankintapäätöksiä ei uskal­
leta tehdä epävarmuuden
keskellä.
Toissa vuonna rakennuspuuteollisuuden luvut tulivat roimasti alas niin tuotanto- kuin arvopuolellakin, monissa tuoteryhmissä puhuttiin yli viidenneksen laskuista.
Viime vuonna asuntotuotannon elvyttyä, myös tuotantopuolella otettiin
takaisin edellisvuoden tappioita ja lähestyttiin kolmen, neljän vuoden takaista tasoa.
Koska yli 70 prosenttia rakennuspuutuotannosta menee asuntorakentamiseen, asuntotuotannon heilahtelut näkyvät myös tällä puolella.
Rakennusalan virallinen kanta
on, että tilanne huononee alkaneena vuonna, mutta lasku jäänee käytännössä kohtuulliseksi. Toimialasta riippuen puhutaan 5–15 prosentin
laskusta.
– Vuoden 1998 kaltaista voimakasta pudotusta ei kuitenkaan ole tapahtumassa, arvioi erityisasiantuntija
Markku Leinos Rakennusteollisuus
RT ry:stä.
Rakenteilla, myynnissä ja valmiina
olevat vapaarahoitteiset asunnot
kpl
Rakennustuoteteollisuuden
tuotannon määrä, trendiviiva
2005=100
Lähde: Tilastokeskus
Lähde: STH-Group
Rakennusteollisuus RT ry
Bo Salmén 2/1/12
Rakennusteollisuus RT ry
Bo Salmén 2/1/12
Rakennusalalla ollaan opittu pelkäämään myymättömien asuntojen määrää.
1990-lvun synkimpinä vuosina puhuttiin yli 15 000 myymättömästä asunnosta.
Saha- ja puusepänteollisuuden tuotteiden valmistuksen arvioidaan laskevan
jonkin verran kuluvana vuonna.
Puuikkunat merkittäviä
korjausrakentamisessa
massa tasossa, mutta vuodelle 2012
arvioidaan muutaman prosentin laskua.
Valtaosa toimitetuista ikkunoista
oli puu-alumiini-ikkunoita, perinteisten puuikkunoiden osuuden jäädessä omakotipuolella 9 prosentin
paikkeille. Korjausrakentamisessa
puuikkunoiden osuus sitä vastoin
oli noin neljännes.
Suurimpia ikkunavalmistajia
Vuonna 2009 ikkunoita käytettiin
uudisrakennus- ja korjausrakentamisessa yhteensä noin 1,3 miljoonaa yksikköä, josta määrä kasvoi seuraavana vuonna runsaaseen
1,5 miljoonaan yksikköön. Viime
vuonna ikkunakysyntä väheni noin
3 prosenttia mm. asuntoyhtiöiden
korjausavustuksen loppumisen joh-
dosta. Tänä vuonna määrän arvioidaan laskevan edelleen 3 prosentin
luokkaa.
Kun vuonna 2009 liikuttiin ikkunamarkkinoilla 440 miljoonan euron pinnassa, noustiin vuonna 2010
viidenneksellä eli noin 530 miljoonaan euroon. Kasvun syitä olivat sekä lisääntynyt kauppa että valmistettujen ikkunoiden korkeammat
hinnat. Viime vuonna liikuttiin sa-
ovat Fenestra, Pihla-Ikkunat, Skaala, Domus ja Tiivi. Lisäksi alueellisesti näyttelevät paikalliset puusepät merkittävää roolia varsinkin
korjausrakennuspuo­lella.
Tuotekehityshaasteita
Erilaiset lämmöneristysvaatimukset
ja lisäominaisuudet asettavat paineita ikkunateollisuudelle. Mutta kun
ikkunaa lähdetään jalostamaan, on
Uutta verta ikkunateollisuuteen
Suomen Villa Palvelut Oy:n toimintaa toimitusjohtajana
ja yhtenä osakkaana luotsaa Harri Matilainen, joka haluaisi­
tuoda ikkunateollisuuteen uusia ajatuksia mm. kompo­
siittiteollisuudesta, jossa palveli aiemmin.
Suomen Villa Palvelut
Oy:n ikkuna- ja ovitehdas
juontaa juurensa vuoteen 1967,
jolloin Honkarakenne perusti
oman tehtaan Kilvakkalaan palvelemaan hirsitalotuotantoaan.
Nykyiselle paikalleen Teiharjuun tehdas siirtyi vuonna 2001,
jolloin Pekka Heikkurinen osti
pääosan ikkunatehtaan osakekannasta ja yhtiön nimeksi tuli PW
Windows Oy. Pekka Heikkurinen
oli kaikkien tuntema kokenut ikkunantekijä, joka rakenteli ikkunalinjoja jo 1970-luvulla Ouluxin
ikkunatehtaanjohtajana.
Elämä on ajautumista
Suomen Villa Palvelut Oy perustettiin vuonna 2009 Harri Matilaisen ja Seppo Kalliomäen ostaessa
Heikkurisen kanssa PW Windowsin liiketoiminnan.
Matilainen kertoo aloittaneensa
konsultointipohjalta tuotannossa,
ja tarkoitus oli vähitellen siirtää
vetovastuita Heikkuriselta.
– Pekan yllättävän sairastumisen johdosta sisäänajovaihe jäi yllättävän lyhyeksi ja jouduin ottamaan toimitusjohtajan tehtävät
hoitaakseni ennakoitua aikaisem-
min, Harri Matilainen muistelee.
Tuotannon puolella oli töissä kuitenkin joukko pitkän linjan ammattilaisia, joiden ydinosaaminen rakentui mm. DK- ja DKA-ikkunoiden
ympärille, joten hyppääminen liikkuvaan junaan ei arveluttanut.
– Elämähän on ajautumista, ja minäkin tavallaan ajauduin tähän tehtävään pikemminkin kuin hakeuduin,
Matilainen naurahtaa.
Hän joutui heti kovaan paikkaan laman tultua, mutta oli entisenä lentopalloilijana tottunut kestämään maitohappojen imeytymistä elimistöönsä.
Oma identiteetti löytyi
– Heti aluksi oli mietittävä, keitä
olemme ja ketkä ovat asiakkaitamme, muistelee Harri Matilainen varsin suppean asiakaskunnan ja kiristyneen taloustilanteen keskelle joutumistaan. – Tällaisen pienen yrityksen on erittäin tärkeää löytää oma
paikkansa ja roolinsa markkinoilla.
Pienenä yrityksenä Suomen Villa Palveluilla ei ollut mahdollisuuksia lähteä rakentamaan laajaa myyntiverkostoa isompien valmistajien tyyliin, joten yhtiössä keskityttiin teollisten asiakkaiden, esimerkiksi talotehtaiden palvelemiseen.
Toimitusjohtaja Harri Matilainen
peräänkuuluttaa vuoropuhelua puutuotealalle ja vientiin panostamista.
Viime viikolla asennetussa Masterwoodin Teknomat 2000 cnc-työstökeskuksessa on mm. erilliset servomoottorit tappi- ja haarukkatyyppisten saranoiden
poraukseen ja kiinnitykseen, minkä ansiosta saranat ovat aina suorassa ja samassa tasossa toisiinsa nähden. Koneessa on myös jyrsinyksiköt, millä saadaan tehtyä
erilaisia heloitustyöstöjä eri astekulmiin.
– Vahvuutemme onkin palvella isoja asiakkaita, jotka saattavat olla monta kertaa meitä suurempia. Tällä puolella ainakin uskon olevan hyötyä ”aikaisemman elämäni” kokemuksista,
Matilainen toteaa. – Avainasiakkuus
on ratkaisevassa roolissa tässä toiminnassa.
Yhtiössä on tarkoitus panostaa
jatkossa entistä enemmän MSEAikkunoiden valmistukseen, joka tällä hetkellä edustaa jo yli puolta tuotannosta.
Tässä yksi pääsyy uusimpaan koneinvestointiin. Juuri asennetulla
Masterwoodin Teknomat 2000 cnctyöstökeskuksella saatava mittatarkkuus ja laatu paranevat aikaisemmin
käytössä olleisiin koneisiin verrattuna.
Puussa mahdollisuuksia
Harri Matilainen myöntää olonsa uutena puutuoteteollisuudessa herättävän vielä joissakin alan vanhemmissa yrittäjissä ihmetystä, ja onpa tilannetta ehditty jo hyödyntää negatiivisessakin mielessä.
Alan vanhoillisuus on pistänyt hänellä silmään jo uran alkutaipaleella.
– Puu on meillä Suomessa niin
keskeisessä roolissa, että mielestäni pitäisi löytää uusia avauksia
hyödyntää tuota raaka-ainetta. Uskon esimerkiksi puurakentamisen
lisääntymisen hyödyttävän muitakin kuin vain sahureita.
Matilainen ei näe mahdottomana
yhdistellä erilaisia materiaaleja perinteisiin puurakenteisiin. Hybridipuitekaan ei ole hänen mielestään
mahdoton tulevaisuudessa.
– Mielestäni meidän pitäisi käydä enemmän keskustelua alan sisällä esimerkiksi tuotekehitysmahdollisuuksistamme.
Varsinkin pienten yritysten välillä
hän toivoo vuoropuhelua.
– Emme me voi kilpailla keskenämme, kyllä ne isot valmistajat
toimivat meistä riippumatta.
numero 1/2012
laskua edessä
mahdollista löytää erilaisia eksoottisia jalokaasuja ja puolijohdekalvoja, mutta siinä vaiheessa aletaan
Leinoksen mielestä erkaantua arkituotteen hintatasosta.
Karmi- ja puiteosan ratkaisuissa ollaan tutkimuspuolella kehittämässä uusia innovaatioita, joilla olisi mahdollista pudottaa jopa
kolmanneksella nykyisen parhaimman markkinoilla olevan ikkunan
lämmöneristystä.
– Lasillehan me emme enää pysty paljoa tekemään. Viidettä lasia
on turha enää laittaa, mikäli toivomme saavamme edes jonkin verran auringonvaloa sisään.
Ongelmia riittää
Kun ikkunoiden lämpötekniikka
on parantunut, on lasin ulkopinnan
höyrystyminen ja myös jäätyminen
yleistymässä.
– Jäätyminen on yksinkertaisesti fysikaalinen totuus, jota kuluttajat eivät tunnu ymmärtävän, Markku Leinos toteaa. – Insinöörit koettavat keksiä uusia ratkaisuja, kuten
kemiallisen pintajännityksen muutos. Onpa joku ehdottanut lämpövastustakin.
Toinen ikkunavalmistajien yhteinen haaste on hänen kertomansa
mukaan ilman lämmön talteenottolaitteistojen aiheuttamat ongelmat.
Sisäilmasuodattimet tahtovat tukkiintua, jonka ansiosta asuntojen
painesuhteet muuttuvat ja asunnot
voivat muuttua ylipaineisiksi.
– Silloin ilmavirtaukset ikkunoiden läpi menevät päälaelleen ja kosteaa sisäilmaa virtaa puitteiden väliin. Se saa aikaan ulkolasin sisäpinnan höyrystymisen, selvittää
Markku­ Leinos. – Tämä on erittäin
hankala tilanne ikkunateollisuudelle.
Passiivitalot tuovat myös omat
ongelmansa ikkunavalmistajille.
Kun ikkunoiden u-arvossa mennään
voimakkaasti alaspäin, auringon sisään tuleva säteily ei pääse mistään
pois.
– Tuntuu uskomattomalta, että
meillä Suomessakin tulee jäähdytystarvetta, mutta ilman uusia teknisiä ratkaisuja ajaudumme väkisin
siihen tilanteeseen.
Puu&Tekniikka
Seuraavan
Puu&Tekniikan teema
on puusta rakentaminen
Lisäjakelu: talonrakennusteollisuuden ja
kuntien teknisen toimen johdot sekä
rakennesuunnittelutoimistot.
Aidosti
tehokas
Ilmestyy 29.2., varaukset 17.2.
Varaa oma tilasi tulevista Puu&Tekniikan numeroista.
Maija-Liisa Saksa 050 4646 455, s-posti: maija-liisa@puutekniikka.fi
Kimmo Janas
SeloyOyvalmistaaeristyslaseja
erilaisiinkäyttötarkoituksiin:
rakennuksiin,kulkuneuvoihin,
koneisiin,laitteisiinjalähes
kaikkeen,missäyleensälaseja
käytetään.SeloyOy:ntuotteita
ovatperinteineneristyslasi,
TPS-BU-eristyslasisekä
laminoitulasi.Lisäksi
välitämmekaikkia
rakennuslasituotteita.
32700 Huittinen • puh. 010 839 5800
www.seloy. fi
Mikä viennissä
kangertelee?
Meillä on loistava raaka-aine
Suomessa, ja se on hinnallisestikin kilpailukykyistä. Toisaalta suomalainen puutuotebrandi
on maailmalla arvostettua.
– Miksi meillä ei kuitenkaan
ole merkittävämpää vientiteollisuutta? kysyy Matilainen.
– Se että me jaamme täällä sitä yhtä ja samaa 280 miljoonan
euron kakkua yhä uudelleen ei
tunnu järkevältä. Vähän avarakatseisemmin pitäisi katsoa
maailmaa.
Tuotteesta se ei voi olla hänen mielestään kiinni, vaan pikemminkin vientiosaamisesta.
– Täytyisi löytää ylpeys omaa
osaamista kohtaan ja lähteä ennakkoluulottomasti tähyämään
maailmaa maamme rajojen ulkopuolelta. Tietenkin pitäisi
myös pystyä mukautumaan asiakkaiden toiveiden mukaan.
Vaikka meillä jokaisessa Pohjoismaassa onkin omat ikkunastandardimme, kyse ei Matilaisen mielestä ole kuitenkaan
mistään rakettitieteestä.
– Vaikka minulle nauretaan
monessakin ikkunatehtaassa,
me aioimme tosissamme katsoa
Venäjä-kortin. Ja koko venäjänkielinen Eurooppa kiinnostaa
meitä. Pienenä toimijana emme
hae mitään mammuttimarkkinoita, pieni siivukin riittää meille, Harri Matilainen toteaa.
Kimmo Janas
UUSINTA
UUTTA!
Uusi TPS-BU-eristyslasi
ja Optitherm S1N-selektiivilasi
Seloy ei
seuraa kehitystä -
Huippuhyvät U-arvot
-2k4-15argon 1,0 W/m2K
-3k4-15argon 0,5 W/m2K
UusiTPS-BU4SGmuodostaafyysisensidoksenja
kemiallisentartunnanlasiin
-tiiviimpi,kestävämpijamyösvastustuskykyisempi
korkeillelämpötiloille
VoidaanvalmistaamyösSG-eristyslasiksi.
7
Me viemme sitä
eteenpäin!
8
Puu&Tekniikka
numero 1/2012
Vajaan 400 neliön tuotantohallin uusin investointi on
viime toukokuussa taloon tullut Biessen cnc-työstökeskus.
– Vuositasolla tuotantomäärämme vaihtelee 500–800 ikkunayksikön välillä. Ovia valmistuu
noin 100 yksikköä vuodessa. Vielä takavuosina suositut kaarevat ja vinot ikkunat ovat jääneet
pois lähes kokonaan muodista, kertovat Mia ja Petri Niemi.
Mikroyrittäjyyttä Lopella
Petri Niemi käynnisti oman puusepänliikkeensä vuonna 1986 kotitilansa navetassa Lopella.
– Olin ollut jo muutaman
vuoden höylärinä läheisillä
sahoilla, mutta en ollut päässyt oikein toteuttamaan omia
ideoitani, Niemi muistelee.
Alusta lähtien tuotteina
ovat olleet Tähti-ikkuna -tuotemerkillä tunnetut ikkunat.
Jonkin verran on vuosien varrella tehty tilauskalusteitakin
sekä toiminnan alkuvaiheissa
myös rahtihöyläystä.
Nykyinen tuotantohalli rakennettiin 1989 ja vanha verstas muutettiin puutavarakuivaamoksi. Samoihin
aikoihin aloitettiin myös pienimuotoinen sahaustoiminta.
– Siinä vaiheessa sahasimme kaiken raaka-aineen itse
erikoismäntytyvistä.
Kuivauskustannusten noustua liian korkeiksi omiin tarpeisiin sahaaminen lopetettiin
mutta jatkettiin rahtisahausta
vielä jonkin aikaa.
Sahurina toimineen Petri
Niemen isän jäätyä eläkkeelle, sahaustoiminta lopetettiin
2000-luvun alussa.
– Se oli kova paukku, kaikki
lainat tuplaantuivat yhdessä
yössä, Petri Niemi huokaisee.
Sitä vastoin juuri taakse jäänyt taantuma ei vaikuttanut Puusepänliike P. Niemen toimintaan käytännössä
lainkaan. Mittatilaus- ja perinneikkunapuoli on kuitenkin sen verran erikoista, ettei taantuma vaikuttanut siellä. Korkeintaan hieman hintatasoon, mutta ei ainakaan kysyntään.
Niemet suhtautuvatkin varsin luottavaisesti tulevaisuuteen yleisistä lamapuheista
huolimatta.
– Puhumallahan se lama
tulee, jos on tullakseen. Ihmisillä, joilla on mahdollisuuksia, pitäisi jatkaa elämäänsä normaaliin tapaan. Pitäisi kuluttaa, käyttää ja tehdä
remontteja jne., toteaa Petri
Niemi.
– Tällä perinneikkunapuolella näkee usein, että kun remonttia on siirretty turhan
pitkään, ovat seinärakenteetkin kärsineet ja lopullinen remontti on varsin kallis, lisää
Mia Niemi.
Lama puhuttaa
Erikoistuminen
kannatti
Yrityksen käynnistämiseksi
oli otettu valuuttalainaa, joten 1990-luvun devalvaatio
tuntui puusepänliikkeen toiminnassa.
Vakioikkunoissa käyty kova
kilpailu sai Niemen erikoistumaan perinneikkunoihin
1990-luvun lopulla. Vuonna
2001 tuotantohallin tulipalon
Kestävät iKKunahelat
Moritelta
MORITE OY
Telakkatie 18
25570 Teijo
02-7366521
jälkeen kuvaan tulivat ikkunoiden rinnalle myös ovet.
– En ole koskaan pitänyt
alumiini-ikkunoista, minusta
puusepän pitää tehdä puuikkunoita, hän naurahtaa.
Erikoistumista edesauttoi
myös perinneikkunoiden kysynnän kasvu.
– En usko, että olisimme enää alalla, ellemme olisi tehneet tuota erikoistumispäätöstä aikanaan.
Toki vakioikkunoitakin
valmistetaan, mutta todella
vähäisessä määrin lempääläisen yhteistyökumppanin
kanssa.
Perinneikkunoita menee
pääsääntöisesti saneerauskohteisiin, mutta joukkoon
mahtuu vuosittain muutamia
uudisrakennuskohteitakin.
Hinnallisesti perinneikkuna on noin viidenneksen alumiini-puuikkunaa kalliimpi.
– Puinen ulkopuite on jo
raaka-aineeltaankin kalliimpi kuin alumiininen, mikä
tuntuu uskomattomalta, Petri
Niemi toteaa.
Hän on aina panostanut käyttämänsä raaka-aineen laatuun
ja Niemi kehaiseekin monivuotista raaka-ainetoimittajaansa Lopen Rakennuspuuta, joka on erikoistunut tyvimäntyjen sahaamiseen.
Karmi- ja ovirunkoaihiot
Niemi ostaa Keminmaalta.
Lähempää ei ole löytynyt tarvittavan tiukkasyistä ja laadukasta materiaalia.
– Pienessä yrityksessä ei
kannata kittilastaa käyttää,
Petri Niemi naurahtaa.
Pieni ja joustava
1990-luvun puolivälissä Puusepänliike P. Niemi Ky työllisti parhaimmillaan viisi henkeä, mutta nykyään toimintaa
pyöritetään avioparin kesken.
Mia Niemi siirtyi puusepänliikkeen palvelukseen kokopäiväisesti äitiyslomansa
jälkeen 2005. Päävastuu on
konttoritöissä, mutta tarvittaessa apua löytyy niin maalauspuolelle kuin uuden cnckoneen käyttöönkin.
– Silloin parikymmentä
vuotta sitten kausivaihtelut
olivat vielä niin suuria, että
jouduin aina välillä lomauttamaan väkeä, mikä ei tietenkään ollut mukavaa. Nykyi-
Loppi tunnetaan
parhaimmin perunatuotan­nostaan, mut­
ta monille perinteisiä
puuikkunoita hankki­
neelle se on tullut
tutuksi myös Tähtiikkunoista.
nen ”perheen kesken” toimiminen on loppujen lopuksi
huomattavasti helpompaa ja
lopputulos on jopa parempi,
Petri Niemi huomauttaa.
Laatua ja kapasiteettia
Pyrkimys saada pienellä porukalla paljon aikaiseksi on
johtanut vuosien mittaan
useiden vanhojen puuntyöstökoneiden hankintaan.
– Perusajatuksena oli, ettei tarvitse turhaan asetuksia vaihdella, kun joka työlle
löytyi oma kone, Niemi kertoo.
Parin vuoden harkinnan
jälkeen Niemet hankkivat
viime toukokuussa uuden
Biessen Rover A cnc-työstökeskuksen. Samalla jäi 11
vanhaa konetta työttömäksi.
Petri Niemi kertoo investoinnin olleen varsin mittava
2-hengen mikroyritykseen ja
myöntää koko maailmankatsomuksen muuttuneen koneen myötä.
– Samalla kun kone tekee
vaikkapa ovirunkoa, voin itse tehdä vierellä jotain muuta, kun ei tarvitse vahtia konetta. Oikeastaan kone tekee
kahden hengen edestä töitä.
Hän arvioi yrityksen kapasiteetin lisääntyneen uuden
cnc-työstökeskuksen myötä
parhaimmillaan jopa 20 prosenttia.
– Toisaalta teemme sen
verran erikoisiakin ikkunoita, ettei koneista välttämättä
ole apua. On paljon erikoisia
ruutujakoja, pellavaöljykittauksia lasituksissa, käsin maalausta jne. Ne ovat juuri niitä
töitä, joita isommat ikkunatehtaat eivät ota tehdäkseen,
Niemi tarkentaa.
Kapasiteetin noston rinnalle nostaa Mia Niemi lisääntyneen turvallisuuden sekä
oman työn kevenemisen.
Tämä ’hieman’ vanhempaa tekniikkaa edustava, ns. cnc-kone on
varsin yleisessä käytössä Euroopassa. Lopelle se ostettiin takavuosina Kuopiosta.
– Enää ei tarvitse juoksennella ympäri hallia kapulan
kanssa, kun kaikki tapahtuu
yhdessä paikassa, hän toteaa.
Pienyrittäjän
arkea
Konekauppiaiden asennoituminen cnc-työstökeskuksen
hankintavaiheessa ihmetyttää
Petri Niemeä, elettiin kuitenkin aikaa, jolloin puuntyöstökonekauppa oli romahtanut
edellisvuodesta.
– Täytyy antaa kiitos Penopelle, jossa ei hetkeäkään
epäilty, että mitä tämän kokoinen yritys tekee tuollaisella koneella, Mia Niemi huomauttaa.
– Kyllähän niitä tarjouksia
saatiin useammaltakin kauppiaalta, mutta ei niissä käytännössä otettu lainkaan huomioon meidän
tarpeitanne,
muistelee Petri
Niemi. – Mutta tietenkin
isot linjakaupat kiinnostavat aina enemmän kuin pienen yrityksen,
projektin aikanakin muuttuvat tarpeet.
CE-merkintä herättää
myös Niemen
verstaalla ihmettelyä.
– Kukaan
ei tunnu tietävän, mitä se
merkitsee tämän ko-
koiselle yritykselle. Sama on
yleensäkin muutosten kanssa, pk-yrittäjien on yllättävän vaikea saada itseään koskevaa tietoutta.
Syksyisistä myrskytuhoista puhuttaessakin ovat pienet
yritykset tuntuneet unohtuneen täysin.
– Kyllä lehdissä kerrotaan,
kuinka maanviljelijöillä on
vaikeaa, mutta entä yrittäjillä. Meilläkin oli sähköt poikki neljä päivää. Eli kuinka
paljon meidän asiakkaatkin
kärsivät toimitusongelmiemme takia? Petri Niemi huokaisee.
Kimmo Janas
Tässä toimitusta odottamassa
perinneikkunoita Lappeen­
rannan seudulle.
numero 1/2012
Puu&Tekniikka
Kuluttajien odotukset omasta
taloudesta vuoden kuluttua
OT-KUMI OY®
saldo
Tiiviste-, Lasitus- ja Muotonauhat
Lähde: Tilastokeskus
Rakennusteollisuus RT ry
Bo Salmén 2/1/12
Kuluttajien epävarmuus tulevaisuudestaan heijastuu myös niin asuntokauppaan kuin
kalustemyyntiinkin.
Kalusteteollisuus
muutosten kourissa
Viime vuonna kalusteiden kysyntä liikkui vielä lähes vuoden 2010 tasossa.
Kalustetilauksissa uudisrakentamisen lasku näkyy viiveellä
eli vasta tämän vuoden puolella. Alkaneena vuonna kalustekäytön arvioidaan laskevan
nelisen prosenttia.
Noin 2,5 miljoonasta kalusteyksiköstä valtaosa eli runsaat
1,6 miljoonaa yksikköä on keittiökalusteita ja lähes 600 000
yksikköä vaatekomeroita loppujen edustaessa kylpyhuoneja märkätilakalusteita.
Kun kalustekaupan arvo oli
vuonna 2009 kuluttajahinnoin
530 miljoonaa euroa, noussee
se viime vuonna runsaaseen
650 miljoonaan euroon.
Uusjako käynnissä
Kalusteteollisuutta leimaa
kaksi seikkaa.
Ensiksikin se on hyvin harvojen hallussa. Niin kerrostalo- kuin pientalotoimituksistakin vastaa vain kourallinen
valmistajia Suomessa. Novart
ja Topi ovat johtavia pelureita Iskun jäätyä kauaksi kärjestä. Alueellisesti paikalliset puusepänliikkeet saattavat
näytellä tärkeää roolia varsinkin korjausrakennuspuolella,
mutta valtakunnallisesti niiden toiminta ei ole kuitenkaan merkittävää.
Markkinoilla oleva yksikkömäärä on säilynyt varsin
tasaisena, kun taas yksiköiden hinta on ollut jatkuvassa
kasvussa lisääntyneen varustelun ansiosta.
Toinen alalle leimaa-antava
tekijä on muutokset markkinaosuuksissa.
Kauppatapojen
hajaantuminen on
yksi tosiseikoista,
joka on saanut kalus­
teteollisuuden pohti­
maan alan pelisääntö­
jä uudelleen.
– Alalla on selvästi käynnissä
uusjako. Erilaiset tukkukeittiömielikuvan itsestään antavat
toimijat ovat lisänneet markkinaosuuttaan, arvioi Rakennusteollisuus RT ry:n erityisasiantuntija Markku Leinos.
Asennuspuolella ollaan hänen mukaansa palaamassa aimo harppaus taaksepäin vastuun asennuksesta ja sen laadusta siirtyessä asiakkaan harteille.
– Keittiökalustekauppa on
tyypillisimmillään tapahtuma,
jossa myyjän ja ostajan käsitykset siitä, mistä kauppaa tehdään, eroavat selvästi toisistaan, Leinos huomauttaa.
Raaka-aineongelmia
Lastulevyn saatavuus on aiheuttanut joillakin kalustevalmistajilla ongelmia. Puhoksen viimesyksyisen konkurssin jälkeen ainoa kotimainen
lastulevyvalmistaja on Koskisen Oy, jolla on yli kolmannes maamme lastulevymarkkinoista hallussaan. Levytuontia on lisätty myös mm.
Baltian maista.
Yksi suurimpia ongelmia on
tänä päivänä lastulevyn hinta.
Hintapaineita ovat aiheuttaneet
mm. pinnoitteiden nopea kallistuminen. Moni Baltian lastu-
levyvalmistajista on myös nostanut hintojaan aikaisemman
alemyynnin sijaan.
Valtiovallan energiapoliittiset päätökset ovat myös syöneet pohjaa kalusteteollisuuden raaka-ainehuollolta. Tästä on myös Euroopan levyteollisuusliitto EPF ollut huolissaan ja järjestänyt viime
vuonna mielenilmaustempauksia eri puolilla Eurooppaa
hätähuutona alan raaka-aineen riittävyyden puolesta.
– Kyllä lastulevy on kuitenkin luonnollinen runkomateriaali kalusteissa. Levytuotanto on saatu viime vuosina trimmattua siihen kuntoon, että esimerkiksi formaldehydin osalta kaikki nykytasoiset EU-vaatimukset täyttyvät, Leinos huomauttaa.
Puh. 08-6558 800
www.ot-kumi.com
Myynnistä tuotantoon
yhdellä ohjelmistolla.
Kalustekauppa käy
jatkossakin
Kuluttajien taloudellinen epävarmuus vaikuttaa suoraan
myös teollisuuden kauppaan.
Yksi voimakkaimmin kuluttajien tulevaisuuskuvaan vaikuttanut tekijä on ollut Euroopan
rahamarkkinoita riepotteleva
eurokriisi.
Leinos ei kuitenkaan usko
euron romahtamiseen, vaan
luottaa euromaiden päättäjien
asiantuntemukseen ja kykyihin.
– Jos työllisyys säilyy jotakuinkin kohtuullisella tasolla ja kansallinen kilpailukyky
kohdallaan, niin ainoastaan
asuntojen hintataso ja kuluttajien usko tulevaisuuteen tulevat mielestäni vaikuttamaan
keittiökalustekauppaan.
Kimmo Janas
Tärkein – siksi tehokkain.
•
•
•
•
3D-mallinnus
valokuvamaiset näkymäkuvat
tuotehinnoittelu
tarjouslaskenta
•
•
•
•
mitoitetut valmistuspiirustukset
materiaaliluettelot
räjäytyskuvat
asennuskuvat
Vertex InD -ohjelmisto palvelee koko toimitusketjua. Jälleenmyyjä mallintaa ohjelmiston helppokäyttöisten toimintojen ja laajojen tuotekirjastojen avulla tarkan 3D-tuotemallin asiakkaan
toiveiden mukaan. Ohjelmisto tuottaa automaattisesti tarjoukset eri vaihtoehtoineen ja suunnitelmat voidaan tulostaa korkealaatuisina 3D-näkymäkuvina tarjouksen oheen.
Samasta 3D-mallista Vertex InD tuottaa tehtaalle mitoitetut valmistuspiirustukset osaluetteloineen, tuoterakennetietoineen ja asennuskuvineen.
Ota meihin yhteyttä, niin tulemme esittelemään, miten Vertex InD tehostaa yrityksesi toimintaa yhteensovittamalla jälleenmyyjien, suunnittelun ja tuotannon tarpeet koko toimitusketjua
palvelevaksi kokonaisratkaisuksi.
Vertex Systems Oy
Vaajakatu 9 • 33720 TAMPERE
Puh. (03) 313 411 • Fax (03) 3134 1450
www.vertex.fi • info@vertex.fi
9
10
Puu&Tekniikka
numero 1/2012
Perheyrittäjä toimii pitkä
Koskisen Oy on nykyisin maamme ainoa
lastulevyn valmistaja.Yritys tuottaa myös
sahatavaraa jatkojalosteineen, vaneria,
erilaisia sisustustuotteita sekä taloja.
Perheyrityksen perillisille vanhempien työn
jatkaminen ei aina ole itsestään selvää.
Reilut viikko sitten 50 vuotta täyttänyt Markku­
Koskinen teki päätöksensä aikoinaan kansa­
koulun välitunnilla. Päämäärä, perheyrityksen
kehittäminen, on ollut selvä siitä alkaen.
Koskisen konserni on
Suomen suurimpia ja
vanhimpia puutuoteteollisuuden perheyrityksiä.
Se on laajentunut yli sadan
vuoden aikana sahauksesta lastulevy- ja vanerituotantoon, sisustustuotteiden sekä
talopakettien valmistukseen.
Kotimaan tuotannon lisäksi
yrityksellä on saha myös Venäjällä. Viime vuoden 215
edustajat ovat jo olleet kesätöissä yrityksessä.
Sisäsyntyinen
innovatiivisuus
Pystyäkseen toimimaan sadan vuoden ajan yrityksessä pitää olla valmiutta kehittyä yhteiskunnan muutosten
miljoonan euron liikevaih- myötä. Markku Koskinen todosta noin 60 prosenttia tu- teaakin perheyritysten oleli viennistä. Työntekijöitä on van sisäsyntyisesti innovatiinoin tuhat.
visia, sillä tuotteille ja palMarkku Koskinen on sisa- veluille pitää etsiä koko ajan
rensa Eva Paksuniemen se- uusia käyttökohteita samalla
kä veljensä Kari Koskisen­ kun niitä parannetaan.
kanssa kolmannen polven
– Isä Kalevi Koskinen oli
yrittäjä. Kaikki sisarukset nopea päätöksentekijä ja ehovat aktiivisesti mukana kon- kä sieltä me sisarukset olemsernin toiminnassa ja en- me saaneet uskallusta tessimmäiset neljännen polven tata uusia asioita. Pyrimme
tukemaan innovaatioita ja
rohkeutta koko yrityksessä
ja kannustamme ihmisiä tuomaan esiin uusia ajatuksia tai
epäkohtia.
Ammattijohtajuus
tärkeää
Perheyritysten ongelma on
usein, että hallitus koostuu
perheenjäsenistä, jolloin ulkopuolisten näkemysten saaminen yrityksen kehittämiseksi jää helposti vajaaksi.
Myös yrityksen epävirallinen
organisaatio eli vanhempi sukupolvi saattaa tehdä yritystä
koskevia päätöksiä ohi virallisen johdon.
Markku Koskinen korostaa
erityisesti ison perheyrityksen
tarvitsevan ammattimaisen
johdon ja hallituksen.
Koskisen Oy:ssä ensimmäinen suvun ulkopuolinen
toimitusjohtaja oli jo 80-luvulla. Toimitusjohtaja Pekka Päkkilää sparraa nyt hallitus, jossa perheen ulkopuolelta ovat mukana Anne ­Berner,
Aarno Pelkonen ja Anssi
Vanjoki.
– Hallituksen jäsenistä
enemmistö on perheen ulkopuolisia. He edustavat eri alojen yrityksiä ja tuovat näin
erilaisia ajatuksia liiketoimintaan ja hallintoon. Omistajat puolestaan keskustelevat
keskenään asioista omistajaneuvostossa ja näin yrityksen
hallinnosta on saatu selkeä.
Mikko Viljakainen korostaa puualan erilaisten, usein pienten organisaatioiden välisen yhteistyön merkitystä. Järkevällä yhteistyöllä saadaan olemassa olevat resurssit aiempaa paremmin hyödyttämään koko puualaa.
Puun
asema
rakennusteollisuudessa
vahvistuu
Puuinfon toimitusjohtaja Mikko Viljakainen aloitti Puutuoteteollisuus ry:n toimitusjohtajana tämän vuoden alussa. Hän
jatkaa edelleen myös Puuinfossa. Puutuoteteollisuus ry
edustaa puutuotejaoston yrityksiä Rakennustuoteteollisuus RTT:ssä, mikä on yksi
viidestä Rakennusteollisuus
RT:n toimialajärjestöstä. RT
on EK:n alainen toimialajärjestö, joka ottaa kantaa kaikkiin yleisiin koko rakennusalaa koskeviin asioihin
Painoarvo kasvanut
Puutuoteteollisuus ry:een
kuuluu tällä hetkellä 17 yritystä, mm. ikkuna-, ovi-,
kattotuoli- ja taloteollisuudesta. Mukana ovat mm.
Metsäliitto Osuuskunta sekä
viime vuonna jäseniksi liittyneet Stora Enso Oy ja UPM
Oy ja Versowood Oy, joiden
tulo lisäsi yhdistyksen painoarvoa. Uudet yritykset ovat
Viljakaisen mukaan jatkossakin tervetulleita vaikuttamaan
mihin suuntaan rakentaminen
ja rakennustuotteiden käyttö
Suomessa menee.
– Yhdistyksen toiminta on
elinkeinopolitiikkaa, joten sa-
Puurakentamisen
edunvalvoja
Kaikki puurakentamiseen liittyvä edunvalvonta on nyt saman katon alla Rakennusteollisuus RT:n kanssa.
– Osallistumalla aiempaa
voimakkaammin RT:n toimintaan voimme parhaiten vaikuttaa jo valmisteluvaiheessa rakennusalan kannanottoihin ja
edunvalvontaan. Rakennustuoteteollisuudessa on myös
paljon sellaista osaamista,
joista puuala voi hyötyä, toteaa Viljakainen.
– Metsäteollisuus ry tekee
edelleen puutuoteteollisuuden ja sen tuotteiden edunvalvontatyötä. Työnjako menee esimerkiksi koulutuksen
osalta siten, että meidän tehtävänä on valvoa rakentamisen koulutusta ja puunkäytön
Markku Koskinen sisaruksineen on osallistunut aktiivisesti myös yrityksen operatiiviseen toimintaan ja kaikki ovat tehneet jo pitkän uran
yrityksessä. Opiskelupaikkakin valikoitui yrityksen lähtökohdista.
– Puuteollisuuden diplomiinsinöörin vaihtoehtona oli
metsänhoitajan tutkinto. Isäni
varmisti, että todella haluan
insinööriksi, sillä hän itse valmistui aikoinaan metsänhoitajaksi oman isänsä eikä omien toiveidensa mukaan. Olen
pyrkinyt omille lapsilleni korostamaan, että opiskelivat he
mitä tahansa, on heidän syytä tietää perusasiat yrityksen
Yhteistyö tuo lisävoimaa
– Järjestötoiminnassa on
sama tilanne kuin messuilla: yksi pieni osasto hukkuu näytteilleasettajien
joukkoon, mutta iso osasto
huomataan. Puuinfo jatkaa
taloudellisesti ja hallinnollisesti itsenäisenä toimijana puun käytön edistämiseksi ja alkaneen vuoden
aikana tavoitteenamme on
lisätä toimintaa entisestään, kertoo Mikko Viljakainen.
Tämän kuun puolivälissä alkaa uudistettu Road
Show, mikä kiertää ympäri Suomea kevään aikana.
Puuinfo osallistuu myös
erilaisiin kohderyhmätapaamisiin mm. rakennuttajille tai kansainvälisille
arkkitehdeille suunnattuihin tilaisuuksiin.
– Kehitämme koko ajan
myös puuinfo.fi –palvelua
ja uutta on tulossa mm. palonsuojaukseen sekä sisustamiseen. Tavoitteena on
parantaa sisustustuotteiden
markkinoille pääsyä. Arkkitehdit ovat niistä hyvin
kiinnostuneita, mutta niitä on vaikea löytää. Palvelussa tuottajat voivat tehdä myös koemarkkinointia uusille tuotteille, selvittää Viljakainen lähitulevaisuuden työsarkaa.
Myös Puuinfo on muuttanut
RT:n tiloihin.
Maija-Liisa Saksa
Puuala vahvistaa näkymistään ja
edunvalvontaansa rakennusteollisuudessa.
Puurakentamiseen liittyvä edunvalvonta siirtyi
vuodenvaihteessa Metsäteollisuus ry:stä
Puutuoteteollisuus ry:lle.
man katon alle mahtuvat niin
pienet kuin suuret yritykset, sanoo toimitusjohtaja Viljakainen.
Omistajan oikea rooli
osaamista siinä, Metsäteollisuus puolestaan edistää puualan koulutusta ja siihen liittyvää rakentamisen osaamista,
selventää Mikko Viljakainen.
Puurakentaminen on saanut
viime aikoina aiempaa enemmän julkisuutta ja puurakentamisen edistäminen on herättänyt välillä kipakoitakin kommentteja alan lehdissä erityisesti puun kanssa kilpailevilta
toimialoilta, jotka myös toimivat RT:n talossa.
– Tunnemme olevamme tervetulleita saman katon alle, vaikka emme kaikista asioita ole samaa mieltä. Ei kilpailevien alojen pidäkään olla samaa mieltä kaikista asioita, mutta asiakkaalla pitää olla
oikeus valita tasavertaisesti eri
materiaalien välillä, sanoo Viljakainen.
numero 1/2012
Puu&Tekniikka
jänteisesti
Kuvat: Koskisen Oy
taloudesta ja yrityksen hoitamisesta. On myös tärkeää, että omistaja keskittyy yrityksessä oikeaan rooliin: siihen
mitä haluaa ja mitä kykenee
tekemään.
Yhdistystoiminta
tärkeää
Markku Koskinen toimii aktiivisesti alan järjestöissä,
mm. Suomen Sahat ry:n sekä
alan henkilöyhdistysten hallituksessa.
– Koen yleishyödyllisen
yhdistystoiminnan tärkeänä osana yrittämistä, sillä siinä pääsee keskustelemaan ja
kehittämään asioita kollegojen kanssa kansallisesti hyvien ratkaisujen löytämiseksi.
Jos itsellä on idea, jolla ei
ole käyttöä omassa yrityksessä, jaan sen mielelläni muille hyödynnettäväksi, kertoo
Koskinen.
Vientiä saatava lisää
Vielä viisi vuotta sitten
kauppatase eli viennin ja
tuonnin arvon erotus oli yli
yhdeksän miljardia euroa
positiivinen. Viime vuosien
aikana summa on hiipunut
tasaisesti alaspäin ja tammimarraskuun alijäämä oli yli
kolme miljardia euroa, suurin vuosikymmeniin. Markku Koskinen onkin huolissaan Suomen kauppataseen
muuttumisesta alijäämäiseksi.
– Suomalaisten poliitik- paikkoja eikä Koskisenkaan
Suomen vienti on jäänyt kilpailijamaista
kojen pitäisi olla paljon ny- pihalle enää tulee junaa, joSuomen vienti on kaukana talouskriisiä edeltävästä ajasta
kyistä enemmän huolissaan ten Venäjältä tuleva tuontipuu
Suomen
vienti on jäänyt kilpailijamaista
Tavara- ja palveluviennin arvo vuosineljänneksittäin, käyvin hinnoin, indeksi
junasta kumipyörilkauppataseesta. Vielä 90-lu- siirretäänSuomen
vienti on 160
jäänyt
Suomen kilpailijamaista
vienti on kaukana talouskriisiä edeltävästä ajasta
vun laman jälkeen ymmär- le Lahdessa
Suomen vienti on kaukana
155talouskriisiä edeltävästä ajasta
Tavara- ja palveluviennin arvo vuosineljänneksittäin, käyvin hinnoin, indeksi
–
Erityisesti
alempi
tierettiin viennin merkitys koko
150 160
Suomen vienti on jäänyt kilpailijamaista
Tavaraja
palveluviennin
arvo
vuosineljänneksittäin,
käyvin hinnoin, indeksi
145 155
verkko
on on
päässyt rapautukansantalouden hyvinvoinnilSuomen
vienti
talouskriisiä
edeltävästä ajasta
160 kaukana
140 150
Tuntuu uskole. Nyt mietitään, miten rahat maan pahasti.
Suomen vienti
on155
jäänyt
kilpailijamaista
135 145käyvin hinnoin, indeksi
että nykyisessä
käytetään ja mistä säästetään mattomalta,
Tavara- ja palveluviennin
arvo vuosineljänneksittäin,
Suomen
vienti
on
kaukana
talouskriisiä
130 ajasta
150
160 hyvinvointimaassa ei ole edeltävästä
140
vaeikä sitä tärkeintä: mistä raha
125
Suomen
vienti
on
jäänyt
kilpailijamaista
145
135
155
raa
ylläpitää
yritystoiminnaltulee ja miten sitä saadaan
liTavara- ja palveluviennin arvo vuosineljänneksittäin, käyvin hinnoin,
120 130indeksi
Suomen
vienti
on
kaukana
talouskriisiä
edeltävästä
ajasta
140
150 le elintärkeää tieverkostoa. Se
sää.
160
Suomi
115
125
135
rakennettiin paljon
– Paras tapa155
kasvattaa val145 kuitenkin
110
120
Tavara- ja palveluviennin arvo vuosineljänneksittäin, käyvin hinnoin, indeksi
130 talouden aikana
tion
105
140 niukemman
150olisi viedä
115
160 rahavirtoja
Suomi
Ruotsi
100
ihmettelee
enemmän
puujalosteita.
Suo125
135 50–60 -luvuilla,
110
145
155
2005,I = 100
95
messa voitaisiin
120
105
130 Koskinen.
140 sahata 13
150
Suomi
90
Ruotsi
Saksa
Uhkana
miljoonaa kuutiota
sahatava1002005
115oleva rikkidirek125
2006
2007
2008
2009
2010
2011
135
145
2005,I
=
100
95
raa nykyisen kymmenen
mil110 aiheuttamat lisä120 tiivi ja sen
130
Viimeinen havainto heinä-syyskuu 2011.
140
90
Suomi
Ruotsi
Saksa
Alankomaat
joonan sijaan. Tuon kolmen
Lähde: Eurostat
105 laivaliikenteelle
115 kustannukset
2005
2006
2007
2008
2009
2010
2011
125
135
pahentavat
tilannetta
entisesmiljoonan
kuution vientitulo,
100
110
120
130
Viimeinen havainto heinä-syyskuu 2011.
noin puolet nykyisistä sahata- tään, sillä95 vientikuljetukset
2005,I = 100
Alankomaat
Ruotsi
Saksa
Lähde:
Eurostat
105
115
125 vientieuroista,
varan
jää nyt tapahtuvat90pääosin meriteitse.
100
110 korostaa
120vuosi saamatta,
joka
2005
2006
2007
2008
2009
2010
2011
2005,I = 100
Alankomaat
Saksa
105 pidemmäl-95
115
Maija-Liisa Saksa
Koskinen. Mitä
Viimeinen havainto heinä-syyskuu 2011.
le110
jalostettuja 100
tuotteita vie-90 2005
Eurostat
2006
2007Lähde:2008
2009
2010
2011
1.2.2012
2005,I = 100
Alankomaat
95 positiivi23
105 sitä suurempi
dään,
90 on kauppaViimeinen havainto heinä-syyskuu 2011. Teknologiateollisuuden
Suomen tavara- ja palvenen
100vaikutus sillä
Eurostat
2005
2006
2007Lähde:2008
2009
2010
2011
1.2.2012
uudet tilaukset ja tilausluvienti
on23 tällä hetkellä
taseeseen.
95 2005,I = 100
kanta supistuivat hieman
koko vuoden tasolle koro90
Viimeinen havainto heinä-syyskuu 2011.
Suosi suomalaista
Eurostat
2005
2006
2007Lähde:2008
2009
2010
2011
1.2.2012
loppuvuonna. Alan yritystettuna vajaat 20 miljardia
23
Meistä jokainen
vaikuttaa
ten
liikevaihto
Suomeseuroa pienempi kuin kesälViimeinen havainto heinä-syyskuu 2011.
Lähde: Eurostat
omilla valinnoillaan
kauppasa oli viime
vuonna
noin
lä 2008.
1.2.2012
23
taseeseen, muistuttaa Markku
68 miljardia euroa, vuonViennin tasopudotuksesKoskinen.
na 2008 se oli 82 miljarta suunnilleen puolet on
– Hankinnoissa pitäisi suodia euroa.
toteutunut elektroniikkatesia ensin paikallista, sitten
Tilauskantatiedusteollisuudessa ja kolmannes
suomalaista, sitten eurooplun mukaan uusien tilakone- ja metallituoteteolpalaista. Myös kiinnittämällä
usten arvo väheni lokalisuudessa. Loppuosa vähuomiota tuotteiden ja niiden
joulukuussa kuusi prohennyksestä on toteutunut
tuotannon eettisyyteen paransenttia
verrattuna
vastaamuilla teollisuuden toimiMarkku Koskisen mukaan
netaan Suomen ja Euroopan viime vuosien optiokohut ja
vaan ajanjaksoon 2010,
aloilla.
hyvinvointia.
mutta oli neljä prosentMyös puutuoteteolliyritysten toimintojen nopeat
alasajot ovat vieneet yrittia enemmän kuin edeltäsuuden tuotteiden viennin
Kuljetukset iso haaste
täjyyden arvostusta. Nämä
vällä neljänneksellä. Sykarvo on laskenut vuoden
Puualan yrityksille kuljetuk- eivät yleensä ole kuitenkaan
syyn 2008 verrattuna uu2007 yli kolmesta miljarliittyneet perheyrityksiin, jotka
set muodostuvat vuosi vuodet tilaukset olivat noin
dista eurosta vuoden 2010
pyrkivät hoitamaan asioita niin,
delta kovemmaksi haasteek- ettei kertarysäyksellä tulisi isoja
kolmanneksen alemmalla
noin kahteen miljardiin eusi. VR on supistanut lastaus- leikkauksia.
tasolla.
roon.
Teknologiateollisuuden
tilaukset supistuivat
Puuala rakennuttajaksi?
Uskon ja toivon, että tänä vuonna otetaan selviä
edistysaskelia puurakentamisen
lisäämiseksi. Lentoonlähtö on
pitkälti kiinni rakennuttajista ja
rakentajista ja olemmekin valmiita kuuntelemaan, mitä valtiovallan taholla voidaan tehdä vielä
paremmin, korosti elinkeinoministeri Jyri Häkämies viime viikolla pidetyssä valtakunnallisen
puurakentamisohjelman käynnistysseminaarissa. Asumisen
Osaamisklusterin ja Työ- ja elinkeinoministeriön järjestämään tilaisuuteen oli ilahduttavasti saatu
mukaan runsaasti rakennuttajien
sekä myös rakentajien edustajia.
Seminaarissa puhutti mm. riskipääomien saamisen vaikeus.
Ministeri Häkämiehen mukaan
kannattaviin hankkeisiin – ja sitä hänen mukaansa myös puurakentaminen näyttää olevan – rahaa on kyllä saatavissa.
– Valtion erikoisrahoitukselta ei voida kuitenkaan vaatia liikaa, jo nyt Finnveran ym. rahoituslähteiden riskinottokykyä on
vahvistettu, sanoi Häkämies.
Guggenheim
Viime viikkoina on runsaasti puhuttu mahdollisesta Helsinkiin
sijoittuvasta Guggenheim-museosta. Elinkeinoministeri Hä-
Eduskunnassa pidetyssä
puurakentamisohjelman käynnistysseminaarissa esiintyivät
mm. kehittämispäällikkö Vesa
Ijäs (vas.), elinkeinoministeri Jyri
Häkämies, maa-ja metsätalousministeri Jari Koskinen sekä
työministeri Lauri Ihalainen.
Lahden tiede- ja yrityspuiston
tekemässä tutkimuksessa rakennuttajien ja rakennesuunnittelijoiden mielestä suurimmat riskit puukerrostaloissa
liittyvät rakennesuunnitteluun
ja osaamiseen.
Puualan oma
rakennuttajaorganisaatio?
kämies viittasi ylipormestari Jussi Pajusen toiveeseen
tehdä museo puurakenteisena,
jolloin sen brandiarvo nousisi
aivan uudelle tasolle.
– Asiaa ei kuitenkaan ole
yhteisesti käsitelty hallituksessa, totesi Häkämies.
Osaamiseen
panostettava
Useissa puheenvuoroissa
nostettiin esiin koulutuksen
11
Puukerrostalojen rakentamisen tavoitteeksi
on asetettu kymmenen prosentin osuus tällä
hallituskaudella. Suunnitteilla on jo yhteensä
5700 asunnon verran kerrostalokohteita.
ja osaamisen merkitys. Työministeri Lauri Ihalainen
korosti, ettei rakennusala
saa toistaa kaivosteollisuuden virhettä ja päästää osaamista rapautumaan. Lähi-
vuosina alalta eläköityy runsaasti osaavaa henkilöstöä ja
näin tulevaisuudessa koulutuksen merkitys entisestään
kasvaa, erityisesti puurakentamisessa.
Lahden tiede- ja yrityspuiston kehittämispäällikkö Vesa
Ijäs peräänkuuluttaa metsäteollisuuden omaa rakennuttajaorganisaatiota.
– Jos puukerrostalojen rakentamista halutaan vauhdittaa, on siitä suurimman hyödyn saajan eli metsäteollisuuden taholta löydyttävä innostusta rakennuttajaorganisaation perustamiseen, joka alkaa
rakennuttaa omaan, pitkäaikaiseen omistukseensa puukerrostaloja. Vuokra-asunnoissa on liiketoimintamah-
dollisuus yleishyödyllisille
toimijoille, miksi ne eivät olisi mahdollisuus myös uudelle
puukerrostalojen rakennuttajalle, kysyi Ijäs.
Puukaupan toimintaa
tehostetaan
Maa- ja metsätalousministeri
Jari Koskinen muistutti, että
puuvarojen riittäminen myös
tulevaisuudessa teollisuuden
tarpeisiin turvataan parhaiten
pitämällä huoli siitä, että metsätalous on kannattavaa elinkeinotoimintaa.
– Näin taataan metsänomistajien kiinnostus metsätalouteen, totesi Koskinen.
Puumarkkinatyöryhmä on
Koskisen mukaan jos saanut
puukauppaan lisää avoimuutta ja läpinäkyvyyttä ja sitä
kautta myös luottamusta.
– Metsäntutkimuslaitoksen
kokoaman puukaupan hintainformaation kattavuutta
on lisätty sekä on luotu raakapuun hintaindeksi, minkä ympärille kehitetään uusia puukauppakäytäntöjä.
Myös sähköisen puukauppapaikan muodostamisessa on
edistytty. Metsäntutkimuslaitos tekee keväällä tutkimuksen puumarkkinan pullonkauloista, listasi Koskinen puukaupan edistämiseksi tehtyjä
toimenpiteitä.
Maija-Liisa Saksa
Suomi
RuotsiSuomi
SaksaRuotsi
Alankomaat
Saksa
Alankomaat
1.2.2012
23
1.2.2012
12
Puu&Tekniikka
numero 1/2012
Uutta puusepille Seinäjoella
Tapahtuman perinteet juontavat juurensa
90-luvulle ja alalla puhutaankin yleisesti Puuseppäpäivistä. Maantieteellisesti lähekkäin sijoittuneet yritykset pitävät ovensa auki ja pannun
kuumana vierailijoille ja näin
puusepillä on mahdollisuus
tutustua tehokkaasti yritysten tarjoamiin uutuuksiin. Sekä kävijät että järjestäjät ovat
kokeneet tilaisuuden tärkeäksi yhteistyömuodoksi.
– Kävijöitä on ollut runsaasti. Tänä vuonna useissa yrityksissä on mukana myös ulkomaisia päämiehiä ja näin puualan yrittäjät saavat halutessaan syvällistäkin tietoa tuotteista ja niiden ominaisuuksista sekä tulevaisuuden kehityssuunnista, kertoo päivien
työvaliokunnan puheenjohtaja toimitusjohtaja Hannu
Rantanen Suomen Helakeskus Oy:stä. Hän huomauttaa
lisäksi, että tänä vuonna tapahtuma järjestetään viimevuotista aiemmin, jo maaliskuun lopussa.
Oy Eurohela Trading Ltd
esittelee mm. uuden Aluco
komposiittilevyn. Se on kestävä, helposti työstettävä levy moneen käyttökohteeseen.
Uusia, Zow-messuilla esiteltyjä saksalaisen Wilh. Beckerin
vetimistä on esillä mm. uusi
Lakeus-vedinsarja, mikä julkistettiin sen kunniaksi, että
viime marraskuussa Eurohela
Trading valittiin Wilh. Beckerin
Suomen edustajaksi. (1.)
1.
Perinteiseen,
avoimien ovien
merkeissä vietettävään
Puusepänteollisuuden
ammattitapahtumaan
29.–30.3. osallistuu
tänä vuonna kuusi
seinäjokelaista
yritystä.
2.
3.
4.
Tänä vuonna 30 vuotta täyttävällä Helatukku Finland Oy:llä on esiteltävänä
uusia mittatarkkoja Claudia
valumarmorialtaita, laaja valikoima uusia vedinmalleja
sekä led-valaisimia erityisesti kylpyhuoneisiin. Myös espanjalaisen Indauxin keittiölaatikoiden uusi sukupolvi on
esillä. (2.)
6.
5.
R Mokki Oy esittelee toimitiloissaan mm. Ressam-profiililaatikon lisävarusteineen, Alveus uutuusaltaita, vedinvalikoiman, uusi a keittiömekanismeja, sähköisiä nostimia sekä liukuovijärjestelmiä. Kävijät tapaavat myös uuden toimitusjohtajan Markus Erkkosen
sekä uuden myyntiedustajan
Matti Kuoppalan. (3.)
Suomen Helakeskuksen
merkittävin esiteltävä uutuus on kotimaisen Hermans Måleri Oy:n maalatut mdf-kalusteovet, joita
on erikoismittojen lisäksi
saatavissa korkeakiiltoisina
kahta eri astetta. Helakeskuksesta on tulossa pitkän
tauon jälkeen myös kalusteovitoimittaja. (4.)
Suomen Kone ja Terä
Oy:llä on ensiesittelyssä uusi Festool Center, jossa voidaan aiempaa laajemmin esitellä Feston koneita ja niiden
lisälaitteita. Feston kouluttajat myös kouluttavat käyttäjiä kevään ja syksyn aikana.
Myös valaisimista on esillä uudenlainen myymäläkonsepti. (5.)
KJ Markkinointi Oy Runkovaraston tiloissa on esillä sokkelittomia komeroita
ja erilaisia kaappeja ja niiden
komponentteja, esim. liukuovikomeron läpirei´itetyt sivut
ja niiden hyllyt, sekä kaappeihin sopivat mekanismit. (6.)
oli kolme prosenttia edellisvuotta enemmän. Suhdannerahoitusta myönnettiinkin selkeästi yli puolet
enemmän kuin vuotta aiemmin eli 173 miljoonaa euroa yhteensä 410 yritykselle. Finnvera voi tarjota suhdannerahoitusta vielä vuoden 2012 loppuun saakka.
Finnvera aloitti tämän vuoden alussa vientiluottojen
rahoittamisen. Uusi vienninrahoitusjärjestelmä turvaa omalta osaltaan suomalaisten vientiyritysten kilpailuasemaa. Se on tarkoi-
tettu suomalaisia pääomatavaroita ostavien ulkomaisten asiakkaiden pitkäaikaisiin rahoitusjärjestelyihin.
Pk-yrityksille Finnvera on avannut uuden Vientikaupan rahoitus -ohjelman. Yhtiö tarjoaa yhdessä
pankkien kanssa aktiivista
suoraa vientiä harjoittaville
pk-yrityksille käytännönläheisen mahdollisuuden tutustua viennin maksutapoihin ja erilaisiin rahoitusjärjestelyihin. Yritykset valitaan ohjelmaan hakemusten perusteella, ja ensimmäinen hakuaika päättyy
24.2.2012.
uusimmasta uhanalaisuusarvioinnista. Kansainvälisiä metsätilastoja käsittelevä luku sisältää kesäkuussa
ilmestyneitä tietoja Euroopan metsien tilaa käsittelevästä raportista. Vuosikirjaan on lisätty yhteenveto
Suomen metsäsektorin tärkeimmistä tunnusluvuista
ja Suomen puuvirtoja kuvaava kaavio..
Kaikki Metlan metsätilastot julkaistaan myös internetissä, maksullisessa
MetinfoTilastopalvelussa.
Maija-Liisa Saksa
Lyhyesti
Puukauppa­
muistojen
tallennushanke
Metsähistorian Seura ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seura keräävät
huhtikuun loppuun saakka muistoja puukaupasta 1950-luvulta tähän päivään. Tallennushanke on
jatkoa vuosien 1971–72
Metsäkauppaperinteen keruukilpailulle, jossa kerätyt muistot ulottuivat
1960-luvulle asti.
Keruun järjestäjät odottavat muistoja kaikilta puukauppaan osallistuneilta:
metsänomistajilta, metsureilta, puunostajilta, metsäpäälliköiltä tai vaikkapa
mittamiehen apulaisilta.
Kirjoituksissa voi käsitellä
puukaupan tapahtumia yksittäisen ihmisen näkökulmasta tai pohtia valtakunnallisia kehityslinjoja. Kirjoitukset voivat perustua
omiin tai lähipiirin kokemuksiin, sivusta seurattuihin tapahtumiin tai haastatteluihin.
Martela osti
muuttoliikkeen
Toimitilojen ratkaisutoimittaja Martela Oyj on ostanut muuttopalveluja ja tilamuutoksia tarjoavan Grundell Oy:n.
Martelan toimitusjohtaja
Heikki Martela näkee markkinoiden muutoksen luovan
edellytyksiä palveluliiketoiminnan kasvulle.
– Martela on hakenut erilaisia kasvumahdollisuuksia koti- ja lähimarkkinoilta, ja palveluliiketoiminta
on meille kiinnostava kasvuala. Grundellin myötä lisäämme palvelutuotantoamme ja pyrimme myös kehittämään asiakastarpeeseen
uutta. Martelan tavoitteena
on luoda asiakkaalle toimivat ja inspiroivat tilat, jotka
tukevat asiakkaan toimintaa. Palvelut yhdessä vahvan kalustemallistomme sekä kiinnostavien tuotemerkkien edustusten kanssa mahdollistavat ratkaisut kaikkiin
tilojen muutostarpeisiin,
Heikki Martela kertoo.
Finnveran rahoitus lisääntyi
Pk-yritysrahoituksen kysyntä lisääntyi viime vuonna 13 prosenttia edellisvuodesta. Vientitakuiden ja erityistakausten kysyntä sen sijaan oli lähes kolmanneksen
edellisvuotta pienempi. Laskuun vaikuttivat paitsi yksittäisten pääomatavarakauppojen kausivaihtelut myös
investointipäätöksiä lykänneet epävarmuustekijät.
Finnveran antamien rahoitustarjousten määrä kasvoi
etenkin viennin rahoituksessa, mikä perustui edellisen vuoden voimakkaaseen
vientitakuukysyntään.
– Keväällä 2011 kasvu jo
todella orasti, mutta kesällä
tapahtui jotakin, joka muutti markkinoiden tunnelman
täysin. Syksyllä taas eurokriisi hallitsi uutisia, mutta Suomessa yritysrahoitus
toimi silti lähes normaalisti, eikä reaalitaloudessa tapahtunut merkittävää heikentymistä. Suomessa toimivat pankit ja Finnvera
rahoittivat yrityksiä yhdessä jopa hieman enemmän
kuin vuonna 2010, Finnveran toimitusjohtaja Pauli
Heikkilä kertaa viime vuoden tapahtumia.
Finnvera rahoitti katsauskaudella kotimaista
yritystoimintaa 866 miljoonalla eurolla, mikä
Uutta viennin
rahoitukseen
Metsätilastollinen vuosikirja 2011
Uusi Metsätilastollinen vuosikirja 2011 tarjoaa kokonaiskuvan Suomen
metsätaloudesta ja -teollisuudesta, metsävaroista ja
puumarkkinoista. Kirja sisältää tilastoja myös metsien terveydestä, monimuo-
toisuudesta ja monikäytöstä sekä keskeiset kansainväliset metsätilastot. Kirjassa esitetään tuoreimpia tietoja viimeisemmästä valtakunnan metsävarojen 11. inventoinnista sekä tulokset eliölajien
numero 1/2012
Puualan päätöksentekijät
lukevat Puu&Tekniikkaa!
Lyhyesti
Suomalaiskoneita Venäjän suurimmalle sahalle
Veisto Oy, Heinolan Sahakoneet Oy ja Valon Kone
Oy toimittavat laitteet Venäjän suurimmalle sahalle LDK
No.1, joka sijaitsee Keski-Siperian Lesosibirskissä, Krasnojarskin alueella.
Veiston sahat
Veisto toimittaa toukokuussa HewSaw SL250 3.3. sekä
HewSaw R200 A.1.2. sahalinjat. Uuden sahan toiminta
käynnistyy vuoden lopussa.
LDK 1-sahalaitos on tuotannoltaan Venäjän suurin ja sen
kapasiteetti tulee uudistusten
jälkeen olemaan 750.000 m3
valmista sahatavaraa vuodessa. Raaka-ainepohjana on 75
prosenttisesti mäntyä, loput
lehtikuusta.
HewSaw SL250 3.3. sahalinja soveltuu 10–55 cm tukin
sahaukseen. Vastaava sahalinja on toimitettu mm. Vapo
Timber Oy:n Hankasalmen
sahalle keväällä 2011. Myös
Dongwha Timbers on valinnut sen sahalinjakseen ja se
toimitetaan Australian kaakkoisrannikolle keväällä 2012.
13
Puu&Tekniikka
Puu&Tekniikan lukijoiden
osallistuminen päätöksentekoon*
%
Henkilöstö ja koulutus
71
Tuotannon koneet ja laitteet
62
Tuotannon raaka-aineet, komponentit, tarvikkeet
61
Huolto ja ylläpito
61
Kuljetusvälineet ja materiaalinkäsittely
56
* Lukijatutkimus 2010, Focus Master Oy
Lesosibirskiin toimitetaan
myös pienen puun sahaukseen soveltuva HewSaw R200
A.1.2. sahalinja. Sahalinjan
perään on asennettu ristisahaava jakosahayksikkö.
Heinolan tuorelajittelu
Heinola toimittaa Lesosibirskiin kaksi tuorelajittelulaitosta ja kaksi rimoituslaitosta.
Toimitukseen sisältyy erilliset
tuorelajittelulaitokset sydäntavaralle ja laudoille sekä molemmille omat rimoituskoneet.
Laitosten kokonaiskapasiteetti on noin 500 000 m3 sahatavaraa vuodessa. Laitoksia
käytetään kahdessa vuorossa.
Sahatavaran lajittelu tapahtuu
automaattisesti sydäntavaralla 30 ja sivulaudoilla 35 matalapudotteiseen pystylokeroon. Sydäntavaralla lajittelua
ohjaavat dimensiomittaukset
ja sivulaudoilla näiden lisäksi vajaasärmämittaukseen perustuvat trimmerikatkaisut.
Laitoksiin asennetaan nykyaikaiset Heinolan automaa-
tio ja ohjausjärjestelmät.
Toimitusten asennus aloitetaan Lesosibirskissä alkusyksystä 2012 ja toiminnassa ne ovat tilaajalla vielä
vuoden 2012 aikana. Tilaaja
asentaa laitokset.
Tilaajalla on ollut jo entuudestaan useita heinolalaisten rakentamia PlanSellin lajittelulaitoksia.
Heinolan toimituksen kokonaisarvo on noin kuusi
miljoonaa euroa.
Kokonaistoimituksesta
vastaa Heinolan sisaryhtiö
tallinnalainen Hekotek AS.
Laitostoimitukseen kuuluu
Veiston ja Heinolan toimitusten lisäksi kaksi Hekotekin sahaan syöttöä ja Valon
koneen kuorimakoneet.
Varaa mainostilasi ensi
vuoden numeroistamme!
ALIPAINETARTTUJAT wacuumgrippers
www.lineartec.fi
www.vacuumgrippers.fi
044-266 2771
Ilmoitus puutekniikka lehteen 10 kertaa
Meiltä saat HETI varastosta:
Uusia asuntoja tarvitaan
puoli miljoonaa
Puukauppamuistojen
tallennushanke
VTT:n tutkimuksen mukaan seuraavan 20 vuoden aikana tulisi rakentaa 480 000–
550 000 asuntoa riippuen siitä, miten Suomi houkuttelee
maahanmuuttajia ja kuinka
suuri osuus nykyisestä asuntokannasta poistuu. Vuosina
2012–2020 rakennettaisiin
tämän mukaan noin 24 000–
29 000 asuntoa vuosittain ja
vuosina tämän jälkeen hieman vähemmän.
Tutkimus vahvistaa, että
Helsingin seudun asuntotarve
on maan suurin ja sinne sekä kasvukeskuksiin rakennetaan reilu kolmannes uudesta asuntokannasta. Muualla
Suomessa asuntoja tarvitaan
lisää erityisesti Tampereen,
Turun, Lahden, Jyväskylän ja
Oulun seuduille.
Metsähistorian Seura ja
Suomalaisen Kirjallisuuden Seura keräävät huhtikuun loppuun saakka muistoja puukaupasta 1950-luvulta
tähän päivään. Tallennushanke on jatkoa vuosien 1971–72­
Metsäkauppaperinteen keruukilpailulle, jossa kerätyt
muistot ulottuivat 1960-luvulle asti.
Keruun järjestäjät odottavat
muistoja kaikilta puukaup-
Asuntotuotannon määrä voi
vaihdella suuresti suhteessa
todelliseen asuntotuotantotarpeeseen. Esimerkiksi monet
asuvat toisin kuin haluaisivat,
ja tämä potentiaali voi muuttua asuntokysynnäksi houkuttelevalla tarjonnalla. Toisaalta Suomessa on paljon tilapäisessä käytössä olevia tai kokonaan tyhjiä asuntoja. VTT
arvioi, että kolmannes uudisasuntotuotannosta korvaa nykyisten asuntojen poistumaa.
Rekisteritiedon mukaan
maahanmuutto Suomeen
kaksinkertaistui 1995–2008.
2000-luvulla maahanmuuttajia on ollut keskimäärin
22 600 vuodessa. VTT arvioi siirtolaisuuden osuudeksi
asuntotarpeesta kymmenen
prosenttia.
Vapo Timberille uusi ERP-järjestelmä
Savcor Forest toimittaa
ERP-järjestelmän Vapo Timber Oy:lle. Sen toimitus aloitettiin tammikuun alussa ja
projekti kestää vuoden.
Savcor Forestin Meka ERP
tulee korvaamaan käytössäolevat vanhat yksikkökohtaiset toiminnanohjausjärjestelmät yhtenäistäen toimintamalleja kaikilla kolmella tuotantolinjoilla Nurmeksessa,
Kevätniemessä sekä Hankasalmella. Taustalla on Vapo
Timberin viimevuotinen organisaatiomuutos, jossa toiminnot sulautettiin kolme
tuotantolinjaa kattavaksi yhdeksi sahaksi.
Järjestelmä tuo mukanaan
merkittäviä muutoksia toi-
minnan kolmelle eri osaalueelle; tilaus-toimitus -ketjun
hallintaan, varastonhallintaan sekä johdon raportointiin. Muutoksilla tähdätään
ennen kaikkea läpinäkyvyyden lisäämiseen tuotantolinjojen välillä. Erityisesti reaaliaikaiset, graafiset visualisoinnit varastotilanteista ja
edistykselliset tiedon louhinnan mahdollisuudet yritysjohdolle ovat odotettuja edistyksiä.
– Vapo Timber saa käyttöönsä työkaluja tuotannon
strategiseen suunnitteluun
sekä raaka-aineen ja myynnin yhteensovittamiseen, sanoo Vapo Timberin toimitusjohtaja Juha Hakala.
-
Lineartec Oy
- kalusterungot (valkoinen, pähkinä, tammi ja kirsikka)
- mdf-ovet, sileä R2 puhdas valkea
- kalvo-ovet, sileä R2 kiiltävä valkea
- Design-ovet, Creme ja Mocca
- Laatikot, saranat jne..
paan osallistuneilta:Arvo
metsänNuutinen
omistajilta, metsureilta, puunostajilta, metsäpäälliköil044 266 2771
tä tai vaikkapa mittamiehen
apulaisilta. Kirjoituksissa voi
käsitellä puukaupan tapahtumia yksittäisen ihmisen näkökulmasta tai pohtia valtakunnallisia kehityslinjoja. Kirjoitukset voivat perustua omiin
tai lähipiirin kokemuksiin,
sivusta seurattuihin tapahtumiin tai haastatteluihin.
Kuljetuskustannukset nousevat
Valtioneuvosto on päättänyt leikata Itä- ja PohjoisSuomen alueen pk-yritysten
kuljetustukia peräti 60 prosentilla vuoden 2012 alusta.
Metsäteollisuuden osalta kuljetustuen leikkaaminen kohdistuu erityisesti puutuoteteollisuuteen.
Valtioneuvoston päätös
kuljetustukien leikkaamisesta
kasvattaa merkittävästi Pohjois-Suomessa, Kainuussa ja
Itä-Suomessa toimivien metsäteollisuuden pienten ja keskisuurten yritysten kuljetuskustannuksia.
Metsäteollisuus ry:n kritisoi kuljetuskustannusten
nousua, sillä iskee erityisesti puutuoteteollisuuteen, joka
on paikallisesti ja alueellisesti merkittävä työllistäjä. Kuljetustuen piirissä olevissa Lapissa ja Kainuussa metsäteollisuuden osuus teollisuustuotannon bruttoarvosta on lähes
35 prosenttia.
Kuljetustukijärjestelmän
tarkoituksena on ollut ylläpitää harvaan asuttujen alu-
eiden pk-yritysten toimintaedellytyksiä keventämällä pitkistä kuljetusmatkoista
johtuvaa kustannusrasitetta.
Metsäteollisuus ry:n mukaan
vastaavanlainen kuljetustukijärjestelmä on käytössä myös
Ruotsissa, jossa kuljetustukien taso on Suomeen verrattuna moninkertainen.
Myös muut eri kuljetusmuotoihin kohdistettavat kustannustason nostot lisäävät merkittävästi yritysten kustannusrasitetta. Vuoden 2012 alussa
voimaan tuleva dieselveron korotus nostaa metsäteollisuuden
tiekuljetuskustannuksia vähintään 20 miljoonalla eurolla vuodessa. Alan merenkulun
vuosikustannukset uhkaavat
rikkidirektiivin myötä nousta
vuoden 2015 alussa vähintään
200 miljoonalla eurolla.
Suomalaisessa metsäteollisuudessa logistiikkakustannukset lohkaisevat lähes viidenneksen liikevaihdosta,
kun Keski-Euroopassa kuljetuskustannusten osuus jää alle 10 prosentin.
Puutekniikka_85x185_polut.indd 1
23.12.2011 10.05
14
Puu&Tekniikka
Tapahtumia
Helmikuu
6.–9.2. ZOW 2012, huonekaluteollisuuden komponentteja ja
tarvikkeita, Bad Salzuflen. www.zow.de
7.–11.2. Stockholm Furniture Fair 2012, huonekaluja,
Tukholma. www.stockholmfurniturefair.se
8.–11.2. Expobois Paris 2012, puuntyöstökoneita, Pariisi.
www.expobois.fr
10.–12.2. Piensahateollisuuden 7. valtakunnalliset
talvisahauspäivät Leppävirta, Sokos Hotelli Vesileppis
10.–14.2. India Wood 2012, puuntyöstökoneita, materiaaleja,
heloja, Bangalore. www.indiawood.com
21.–25.2. Bautec 2012, rakennusteollisuus, Berlin.
www.bautec.com
29.2.–2.3. Kiev Build 2012, rakennusteollisuus, Kiev.
www.kievbuild.com.ua/en
29.2.–2.3. Kiev Interiors 2012, sisustusala, Kiev.
www.kievinteriors.com.ua/en
Maaliskuu
5.–8.3. MEBLE – BIURO – BUDMA INTERIOR 2012, huone­
kaluja, toimistokalusteita, valaisimia, Poznan.meble.mtp.pl/pl
6.–10.3. FMY 2012, Yecian huonekalumessut, Yecia (Espanja).
www.feriayecla.com
6.–10.3. MIFF 2012, Malesian kansainväliset
huonekalumessut, Kuala Lumpur. www.miff.com.my/2012
9.–11.3. RAKSA, rakennusalan erikoistapahtuma, Lahti.
www.lahdenmessut.fi/raksa2012
9.–12.3. IFFS/AFS 2012, Singaporen kansainväliset
huonekalumessut, Singapore. www.iffs.com.sg
10.–18.3. Salone del Mobile 2012, huonekaluja, Firenze.
www.salonedelmobile.com
12.–15.3. WMF ja FAM 2012, huonekaluteollisuuden koneita
ja tarvikkeita, Beijing. www.woodworkfair.com/WMF10
16.–18.3. PTY:n Kauppiaspäivät, huonekalualan
kauppiaspäivät, Lahti.
16.–18.3. LAS Expo 2012, puutuoteteollisuus ja metsänhoito,
Kielce (Puola). www.ctk.com.pl
21.–24.3. Holz-Handwerk 2012, puusepänteollisuuden
koneita ja tarvikkeita, Nürnberg. www.holz-handwerk.de
21.–24.3. Fensterbau 2012, ikkuna-, ovi- ja julkisivuteollisuuden koneita ja tarvikkeita, Nürnberg.
29.–30.3. Puusepänteollisuuden ammattitapahtuma, Seinäjoki.
Huhtikuu
10.–13.4. Mosbuild, Venäjän suurimmat rakennus- ja
sisustusmessut, Moskova. www.mosbuild.com
17.–22.4. Eurocucina 2012, keittiökalusteita, Milano.
www.cosmit.it/tool/home.php
19.–22.4. Forest and Wood 2012, metsäteollisuus ja puusepänteollisuus, Riga. www.bt1.lv/bt1/mk/?link=10000000
20.–24.4. Technodomus, puuntyöstökoneita, Rimini.
www.technodomus.it
24.–25.4. Puu ’12 – tuotteet ja rakentaminen, Helsinki.
www.talentumevents.fi/tapahtumat/conferences/
puu+12+tuotteet+ja+rakentaminen/a2007388
24.–27.4. Interzum Moscow/Interkomplekt 2012,
huonekaluteollisuuden tarvikkeita, Moskova.
www.interzum-moscow.com/en/interzum_moskau/home
24.–28.4. Technomebel 2012, huonekaluteollisuus, Sofia.
www.technomebel.bg
Toukokuu
4.5. PTY:n 65. Vuosikokous, Seinäjoki.
8.–12.5. Xylexpo 2012, puuntyöstökoneita ja tarvikkeita,
Milano. www.xylexpo.com/eng/index.cfm?id=5
23.–26.5. Expowood 2012, puusepänteollisuus,
Brasov (Romania). www.expowood.ro
Veloituksettoman
Puu&Tekniikan osoitteen­muutokset,
tilaukset ja lopetukset
osoitteessa www.puutekniikka.fi
numero 1/2012
Ura putkessa
Uraputkessa?
Lähetä nimitystiedot toimitus@puutekniikka.fi
Eridomic Oy
Kiilto Oy
Penope Oy
Vertex Systems Oy
Stora Enson tytäryhtiön Eridomic Oy:n suunnittelu- ja myyntipäällikkö Marko Kellberg on
nimitetty yhtiön toimitusjohtajaksi.
Teknologiajohtaja Mikko
Viljanmaa vastaa tuotekehityksen ja tuotannon
lisäksi myös ostotoiminnoista.
Tutkimuspäällikkö Raija Polvinen vastaa rakennustarvikkeiden ja teollisuusliimojen tuotekehitystoiminnasta.
Tuotekehityspäällikkö Marjaana Halosen
vastuualueena on
parkettituotteet.
Tuotekehityspäällikkö Tapani Harjunalasen vastuulla ovat 1-komponenttiset polyuretaaniliimat, PIR-liimat,
valuhartsit sekä liimamassat
ja mattoliimat.
Tuotekehityspäällikkö Ilkka
Salonen vastaa
sulateliimojen
lisäksi Sitol-liimoista.
Tuotekehityspäällikkö Mika
Ronkainen vastaa seinätasoitteiden ja saumalaastien lisäksi seinäliimoista
Keski- ja Itä-Suomen alueen myynnistä vastaa myyntipäällikkö Miikka Kivistö. Hän
vastaa edelleen myös yrityksen
myyntiorganisaatiosta ja markkinoinnista.
Petri Rinta-Opas on
nimitetty Vertexin keittiöja kalustetoimialan myynti-insinööriksi.
FinScan Oy
Toimitusjohtajaksi on
nimitetty DI,
eMBA Pasi
Kenola. Hän
on aiemmin työskennellyt yhtiön myyntijohtajana. Yhtiön toimitusjohtajana vuodesta 1988 työskennellyt DI Jaakko Riihinen jatkaa hallituksen
jäsenenä.
Metsäliiton Puutuoteteollisuus
Puutuoteteollisuuden
liiketoiminta jakaantuu
jatkossa kolmeen liiketoimintalinjaan: Rakentamisen tuotteet, Vanerituotteet sekä Saha- ja jalostetuotteet. Johtoryhmän jäseneksi ja Rakentamisen tuotteet -liiketoimintalinjan johtajaksi on nimitetty insinööri
Ari Tiukkanen. Tiukkanen aloittaa tehtävässään
viimeistään toukokuussa
2012. Ari Tiukkanen on
viimeksi toiminut Revenio Groupiin kuuluvan
Icare Finland Oy:n toimitusjohtajana ja sitä ennen
Metsäliiton Puutuoteteollisuudessa Kerto-liiketoiminnan johtajana.
Saha- ja jalostetuotteet -liiketoimintalinjasta vastaa Joni Lukkaroinen.
Vanerituotteet-liiketoimintalinjaa johtaa Lasse
Wikström.
Miktech Oy
Hannu Hulkko on nimitetty projektipäälliköksi vastuualueenaan itäsuomalaisten puutuoteteollisuusyritysten kansainvälistymisen edistäminen, erityisalueena Kiinan ja Japanin markkinat.
Hulkon työtehtävät kuuluvat
Eastwood-hankekokonaisuuteen.
Projecta Oy
DI Markus Tasala on nimitetty
toimitusjohtajaksi. Viimeksi hän
toimi yhtiön varatoimitusjohtajana ja sitä ennen
myyntijohtajana. Markus Tasala on vuonna 1946 perustetun
perheyrityksen kolmannen sukupolven edustaja.
Aiemmin toimitusjohtajana
toiminut Reijo Laaksonen jatkaa Projecta Oy:n ja sen tytäryhtiöiden hallituksen jäsenenä.
johtajaksi. Hän siirtyy tehtävään metsäkonevalmistaja
Oy Logset Ab:n toimitusjohtajan tehtävistä.
Stora Enso uudisti
liiketoiminta­rakenteensa
Stora Enso uudistaa liiketoiminta- ja raportointisegmenttirakenteensa.
Konserni yhdistää kolme
paperiraportointisegmenttiään, Sanomalehti- ja kirjapaperi, Aikakauslehtipaperi ja Hienopaperi, yhdeksi liiketoiminta-alueeksi ja
raportointisegmentiksi nimeltään Printing and Reading, jonka johtaja on Juha Vanhainen.
Raportointisegmentit
Kuluttajapakkauskartonki ja Teollisuuspakkaukset muodostavat Renewable Packaging -nimisen liiketoiminta-alueen ja raportointisegmentin johta-
janaan Mats Nordlander.
Uutena liiketoiminta-alueena ja raportointisegmentinä aloittaa
Biomaterials, joka sisältää pääasiassa yhtiön
yhteisyrityssellutehtaat
ja ne sellutehtaat, joiden
yhteydessä ei ole paperi- tai kartonkitehdasta
sekä puuviljelmät. Tämän johdossa on Juan
Bueno.
Puutuotteet-liiketoiminta-alueen uudeksi
nimeksi tulee Building
and Living ja sen johtaja on Hannu Kasurinen.
Puutekniikan insinööri Mikko Pitkänen
on nimitetty
myyntipäälliköksi päävastuualueenaan myynti ja markkinointi Suomessa.
Konetekniikan insinööri Juha
Pöylijoki on
nimitetty varaosista vastaavaksi henkilöksi.
SAVO Design
& Technic Oy
Stora Enso
Building and Living
Vesa Jaakko-liiketoiminta-alue
la on nimitetty kalusteteollisuuden
myyntijohtajaksi.
Markus Mäntykangas on aloittanut myynti-insinöörinä, hän on
aikaisemmin toiminut vastaavissa tehtävissä Eurohela Trading
Oy:ssä.
Tommi Lapinleimu on nimitetty
myyntijohtajaksi.
Saku Kaarna
on aloittanut teknisenä tuotepäällikkönä, hänen vastuualueenaan on
liesikuvut. Kaarna siirtyi tehtävään
Halton Oy:stä.
Michaela Sundström on
nimitetty asiakaspalveluun ja
Kaija Tiilikainen on aloittanut
ostoassistenttina.
Toyota Material Handling Finland Oy TEM
DI Pasi Nieminen
on nimitetty toimitus-
WSValutec Oy
Dosentti Markku Karjalainen­
on nimitetty valtakunnallisen
puurakentamisohjelman kehittämispäällikön virkaan.
Palvelu
jatkuu suomeksi
Weinig -ryhmään kuuluvan
Waco Jonsereds
Ab:n markkinointipäällikkö
Bror-Erik Back­man siirtyi joulukuussa eläkkeelle 42
vuoden alalla työskentelyn
jälkeen.
– Haluan kiittää kaikkia hyvästä yhteistyöstä ja hauskoista hetkistä, joita olen saanut
kokea suomalaisten asiakkaiden kanssa, sanoo Backman.
Wacoon liittyvissä asioissa on suomenkielistä palvelua edelleen saatavissa ja
yhteyshenkilö on Awutek
Oy:n tuotepäällikkö Pekka
Rasanen.
Pia Aaltonen-Forsell
on nimitetty talousjohtajaksi ja johtoryhmän jaseneksi vastuualueenaan
myös IT ja yrityskaupat.
Hän on toiminut aiemmin Stora Enson Group
Controllerina.
Päivi-Liisa Kauhanen
on nimitetty viestintäja vastuullisuusjohtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi. Hän on toiminut
aiemmin Stora Enson
Suomen viestintäjohtajana.
Duncan Mayes on nimitetty strategia- ja innovaatiojohtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi. Hän
on toiminut aiemmin
Building and Living -liiketoiminta-alueen tuotekehitysjohtajana.
Jari Suominen on nimitetty Nordic Business
Unit -liitoiminnan johtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi. Hän on toiminut
aiemmin Building and
Living -liiketoimintaalueen talousjohtajana.
Suomen metsä­
keskuksen johto
aloitti Lahdessa
Vuoden 2012 alussa voimaan tulevan lakimuutoksen
myötä Suomen 13 alueellista metsäkeskusta yhdistettiin
yhdeksi valtakunnalliseksi
metsäkeskukseksi, jonka keskustoimisto on Kauppakeskus Triossa Lahdessa. Alueelliset metsäkeskukset jatkavat
toimintaansa Suomen metsäkeskuksen alueyksiköinä.
Väliaikaisena johtajana toimii metsänhoitaja Ari Eini
Jyväskylästä. Hän on aiemmin toiminut Metsäkeskus Keski-Suomen johtajana. Suomen metsäkeskuksen
johtajan paikka on parhaillaan julkisessa haussa.
numero 1/2012
Puu&Tekniikka
15
Lyhyesti
Evon metsäopetus 150 vuotta
Suomalaisen metsäopetuksen historia alkoi 150
vuotta sitten, kun Lammin Evolla aloitettiin metsänhoitajien koulutus. Nykyään Evon metsäopetus on osa Hämeen ammattikorkeakoulua ja Hämeen ammatti-instituuttia.
Käytännön metsänhoidon tarpeita täyttämään
Evon metsänhoito-opiston rinnalle perustettiin
1876 metsänvartijakoulu.
Korkeampi metsäopetus eli metsänhoitajakoulutus siirrettiin yliopistoon vuonna 1908, mikä
aluksilaski Evon arvostusta, mutta käytännön metsäammattilaisia tarvittiin.
Metsänvartijan tutkintonimike muutettiin 1922 metsätyönjohtajaksi ja vuonna
1940 edelleen metsäteknikoksi.
Vuonna 1965 säädetty
uusi laki muutti Evon metsäkoulun keskikoulupohjaiseksi metsäopistoksi. Laki oli tärkeä myös siksi, että
se mahdollisti naisten opiskelun Evolla. Ensimmäiset
neljä naisopiskelijaa aloittivat vuonna 1975.
Vuonna 1989 perustettiin
Evon metsäoppilaitos, johon yhdistettiin sekä metsäopiston että metsätyökoulun koulutusohjelmat ja
opetus. Hieman aikaisemmin 1980-luvulla metsäteknikko-nimikkeen tilalle oli
otettu käyttöön myös metsätalousinsinööri-nimike.
Laajan opetusuudistuksen myötä vuonna 1996
Evon metsäoppilaitoksen metsätalousinsinöörikoulutus liittyi osaksi Hämeen ammattikorkeakoulua (HAMK). Toisen as-
teen metsurikoulutus
siirtyi Hämeen ammattiinstituuttiin. Evon kannalta ammattikorkeakoulun perustaminen merkitsi ympyrän sulkeutumista, kun siellä ryhdyttiin
jälleen antamaan korkeampaa metsäopetusta lähes 90 vuoden tauon jälkeen.
Nykyään Evo tarjoaa
jälleen metsällisen oppimispolun toisen asteen
perusopinnoista korkeaasteen koulutukseen.
Metsäopetuksen lisäksi
Evon kampuksella ja läheisessä opetusmetsässä toimivat Metsäntutkimuslaitos, Metsähallitus
sekä Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos.
Juhlavuoden avaavat
Evon avoimet ovet lauantaina 11.2.2012.
Viidet messut
yhdessä
Metsähallitus uudistaa
paikkatietojärjestelmän
Helsingin Messukeskuksessa järjestetetään
29.3.–1.4. OmaPiha,
OmaMökki, Oma Koti, Sisusta! ja Tee Se Itse
-messut, joihin osallistuu
yli 600 näytteilleasettajaa.
Uutuutena messuilla on
työnäytösalue, jossa voi
seurata esim. terassin rakentamista.
OmaMökki-messuilla
on esillä mökin hankintaan, rakentamiseen ja
kunnostamiseen liittyviä tuotteita ja palveluita.
Yksi messujen teemoista on tänä vuonna sauna:
näytteilleasettajien esittelemien saunarakennusten lisäksi messuilla on
ohjelmassa sauna-aiheisia seminaareja ja tietoiskuja. Metsähallituksen uuden
entistä tehokkaamman ja
joustavamman järjestelmän
on määrä olla valmis vuoden
2013 alussa. Paikkatietojärjestelmän uudistamisen yhteydessä parannetaan myös
metsätalouden suunnitteluprosesseja.
Metsätaloudessa paikkatietojärjestelmää käytetään sekä
metsävaratietojen hallintaan
että metsätaloustoimenpitei-
Metsolta Suomen suurin pellettilämpölaitos
Metso toimittaa pellettilämpölaitoksen Tampereen
Energiantuotanto Oy:lle
Tampereen Sarankulmaan.
Laitoksen toimittaa Metson ja Wärtsilän yhteisyritys MW Power. Toimitus käsittää täydellisen avaimet käteen -kattilalaitosratkaisun,
mukaan lukien kaiken tarvittavan laitteiston ja käyttöönoton. Saatu tilaus on suurin
pellettiä hyödyntävä laitos
Suomessa ja sen teknologinen ratkaisu on Suomessa
ensimmäinen laatuaan.
Lämpölaitos toimii huippukuorma- ja varalaitokse-
na ja korvaa nykyisin käytössä olevien öljy- ja kaasukäyttöisten kattilalaitosten
käyttöä. Laitoksen pääpolttoaineena on puupelletti ja
sen lämpöteho on 33 MW.
Vanhan kattilakannan korvaaminen uudella modernilla pellettikattilalla vähentää merkittävästi kaukolämmön lämpökeskusten
tuotannon CO2-päästöjä.
Pellettipolttoaine jauhetaan pölyksi erillisilla jauhinmyllyillä, jonka jälkeen
pöly käsitellään ja poltetaan kattilassa pölypolttimella. Polttoprosessin sää-
dettävyys on huomattavan
suuri ja pölymäisellä polttoaineella lämpöä tuotetaan puhtaasti, energiatehokkaasti ja joustavasti. Pölypolttoon perustuva
pellettien hyödyntäminen
on uutta Suomessa, Ruotsissa sitä on jo
hyödynnetty.
Uuden laitoksen lämmöntuotanto aloitetaan vuoden 2012
lopulla.
Tilaus si-
sältyy Massa, paperi ja voimantuotannon vuoden 2012
ensimmäisen vuosineljänneksen saatuihin tilauksiin.
den suunnitteluun. Lisäksi
järjestelmään tallennettuja
suunnittelutietoja hyödynnetään muissa tietojärjestelmissä kuten puutavaran
korjuun ja kuljetusten ohjauksessa ja optimoinnissa.
Järjestelmän toimittajaksi on valittu kilpailutuksen
tuloksena työyhteenliittymä, johon kuuluvat Karttakeskus, Arbonaut Oy ja Esri Finlad Oy.
Lastut lentävät Holz-Handwerkissa
Maaliskuun 21.–24.
Nürnbergissä järjestettävät
Holz-Handwerk -messut on
myyty täyteen jo lokakuun
lopulla.
16. kerran järjestettävillä puuteollisuuden kone- ja
tarvikemessuilla on luvassa
perinteisten näyttelyosastojen lisäksi luvassa runsaasti oheisohjelmaa. Saksan
puuntyöstökonevalmistajien liitto VDMA on keräännyt messujen mielenkiintoisimmat koneet erityiseen
näytökseen, jossa koneiden
käytännöllisyyden voi jokainen itse todeta.
Dreams of Wood -osio
esittelee puisia leluja ja sisustusesineitä.
Baijerin puuseppäyhdistys järjestää TSD Cupin, joka osa maanlaajuista kampanjaa, jolla pyritään
innostamaan nuoria puusepän ammattiin.
Fensterbau
panostaa energiaan
Samanaikaisesti HolzHandwerkin kanssa järjestetään fensterbau/
frontale 2012, maailman
johtava messutapahtuma
ikkunoille, oville ja julkisivuille. Messujen viimeisenä päivänä järjestetään kiinteistökonferenssi teemalla ”Asuinrakennusten ikkunat ja julkisivut: trendejä – ratkaisuja – käytännön esimerkkejä”.
Toinen mielenkiintoinen oheistapahtuma on
”Energia Plus – ikkunoiden, julkisivujen ja lasin
tuottamat energiasäästöt”, jossa esitellään uusinta teknologiaa, jolla ikkunateollisuus voi
hyödyntää rakennussektorin energiansäästötrendiä.
Ammattilaiset asialla
Hiomatarvikkeita
Jalopuuta
Lankkuerä
Koivua, kirsikkaa
www.hiomant.fi
ja päärynää.
10m3 eräkoko rahtivapaasti.
Eräkoko: 5m3 valkoista
koivua, A-laatu + 2,5m3
kirsikkaa + 2,5m3 päärynää.
Läpisahattua, puusepänkuivaa, paksuus 32/50
ja pituus noin 3000.
Laatu AB(C).
Hinta 600 eur/m3 (sis. alv)
puh. 050 304 9031
Pintakäsittelylaitteet
Puhaltimet
- Kaikkea hiontaan
- Laadustaan tunnettu
Lisätietoja:
p.0207 940 866
myynti@hiomant.fi
Sorvarinkatu 7,
20360 TURKU
SPRAYTEC
MAALAUSLAITTEET
MAALAUSLINJAT
Busch Vakuumteknik Oy
Sinikellontie 4
01300 Vantaa
Puh. (09) 774 60 60
Telefax (09) 774 60 666
www.busch.fi
Jalopuuta
DLH Finland Oy
Heidehofintie 4
01300 VANTAA
P. 020 790 2770
Latokarinkatu 4
20200 TURKU
P. 02 253 4400
www.dlh-finland.fi
Pumput
Busch Vakuumteknik Oy
Sinikellontie 4
01300 Vantaa
Puh. (09) 774 60 60
Telefax (09) 774 60 666
www.busch.fi
Lämpökäsiteltyä puuta
Heinolan Ruskopuu Oy
Hevossaari
18100 Heinola
Puh. (03) 715 6530
040 552 2370
Mika Erjansalo
Telefax (03) 714 4023
www.heinolanruskopuu.fi
Puutavaraa
Hakalan Puutukku Oy
Mukkulankatu 24
15240 Lahti
Puh. (03) 730 65 11
040 505 52 24 / Jukka Mattila
Telefax (03) 730 40 14
mattila.hakalanpuutukku@kopteri.net
www.hakalanpuutukku.fi
PUH. 0207 851 900
WWW.SPRAYTEC.FI
Lämpökäsiteltyä puuta
Lämpökäsiteltyä puuta
Hjt-Holz Oy
35700 Vilppula
puh. 050 554 2965
hannu.salo@hjt-holz.com
www.hjt-holz.com
Puuöljyt
Ammattilaiset
asialla ilmoitushinnat:
40 x 50 mm ladottu
300 euroa / 4 numeroa
Parasta puulle!
Lisätietoja:
puh. (019) 264 4200
info@osmocolor.com
www.osmocolor.com
40 x 50 mm 4-v kehystetty
600 euroa / 4 numeroa
Myös muut koot mahdollisia.
Alv lisätään hintoihin
Soita 050 4646 455 /
Maija-Liisa ja varaa ilmoitustilasi.
Hiontaa ilman
rasittavaa tärinää
Al-Ko suodattimet Penope Oy:lle
Penope Oy:n purunpoistolaitteistot täydentyvät Al-Kon
suodattimilla. Saksalaisen AlKon pölynpoisto- ja ilmankäsittely on yksi yhtiön monista tuotealueista. Suodattimien vakiovarusteita ovat mm.
puhdasilmaimuri, paineilmapuhdistus ja suuremmissa
malleissa automaattinen sammutusjärjestelmä. Mahdollisessa keräilyastioiden tulipalossa laitteessa oleva paineistettu sammutusvesi ohjataan
keräilyastioiden päälle.
Laitteissa on kestävät, erikoispinnoitetut letkusuodattimet, palautusilma on 0,1
mg/m3. Suodattimien kapasiteetti on aina 6 000 m3/h
asti. Suodattimet toimitetaan valmiina tuotteena, jolloin tilaajalle jää vain syöttöjännitteen ja paineilman
liittämiset.
Lisätietoja: Penope Oy,
olli.rintala@penope.fi p.
0400 275 175.
Boschin epäkeskohiomakone GEX 125-150 AVE Professional antaa hyvän hiomatuloksen ja vähentää käyttäjään kohdistuvaa tärinää. Se
on markkinoiden ensimmäinen epäkeskohiomakone, jossa hiomayksikkö on eriytetty rungosta. Tärinä on vain
2.5 m/s2, joten tärinä ei rasita ammattilaistenkaan käsiä.
Rungosta erotettu hiomayksikkö varmistaa hiomalautasen pysymisen käsiteltävänä
olevan esineen pinnassa tasaisesti kiinni.
Koneen hallittu käyttäminen erilaisissa työskentelyasennoissa on helppoa kumilla pehmustettujen kahvaja kosketuspintojen ansiosta.
400 watin moottori varmistaa voiman riittämisen vaativiinkin töihin, ja kierrosluvun esivalitsimella löytyy
oikea kierrosnopeus. Kahta kokoa (125 mm tai 150
mm) olevat hioma-alustat
tuovat joustavuutta eri kohteisiin.
Koneesta on suora liitäntä joko imuriin tai mikrosuodatinkoteloon.
Epäkeskohiomakone on
yhteensopivia Bosch GAS
15 L -märkä-/kuivaimurin
kanssa. Letkussa on mukana adapteri Boschin ammattisähkötyökaluille. Imurissa
on myös pistorasia sähkötyökalujen kytkentään. Kun
liitetyn työkalun käynnistää, myös imuri käynnistyy
automaattisesti. Eurooppanormin mukainen pölyluokka on L.
Lisätietoja: Robert Bosch
Oy,
Erkki.Rissanen@
fi.bosch.com, puh. 010 480
8351.
Hyötyneliöitä lisää liukuovilla
Eclisse Pocket Door -liukuovijärjestelmässä ovi liukuu vaivattomasti ja turvallisesti seinän sisään ja tuo näin
lisäneliöitä hyötykäyttöön.
Liukuovikehys sopii yhtä hyvin uudisrakentamiseen kuin
saneerauskohteisiin.
Saatavana on laaja valikoima nopeasti toimitettavia standardituotteita sekä lisäksi erikoismitat vaativiin kohteisiin.
Jokaisessa Eclissen tuotesovelluksessa voidaan käyttää vähintään 40 mm paksua ovileh-
teä tai kehyksetöntä lasiovea.
Eclissen liukuovikehyksen asentaminen on helppoa ja työkaluksi ainoastaan ruuvimeisseli. Eclissen patentoitu irrotettava
liukukisko mahdollistaa sen
huoltamisen ja ovivaihdokset seinää purkamatta.
Italialaisen Eclissen tuotteita edustaa Suomessa Raitatuote Oy.
Lisätietoja: Markus Merinen, puh. 0400 246 733, markus.merinen@raitatuote.fi
29.2.
21.3.
Suunnitteluohjelma
kalustealalle
-lehdet:
Puusta rakentaminen, koulutus
Lisäjakelu talonrakennusteollisuuden ja kuntien teknisen
toimen johdolle sekä rakennesuunnittelutoimistoihin.
Varaukset: 17.2. mennessä
Sahateollisuus, puun kuivaus,
lämpökäsittely
Piirustukset tulostuvat
automaattisesti pdf-kirjojen
muodossa ja niissä on kaikki valmistukseen tarvittavat
piirustukset.
Vertexin 3D-malli voidaan julkaista myös 3D
pdf-muodossa juuri sen näköisenä kuin halutaan. 3D
pdf-malli on kokoonpanomuotoinen ja siihen voidaan
tallettaa valmiiksi haluttuja
katselukulmia.
Wizard-Drillex mahdollistaa lisäksi pysty- ja vaakaporauksien ja jyrsintöjen
tekemisen. Arcus mahdollistaa kaari- ja muotoikkunoiden osien joustavan ja
hallitun tuotannon. Malliston helmi on viime keväänä Lignassa ensi-iltansa
saanut Dexter työstölinja
ikkunoiden ja ovien massatuotantoon. Koneen joustavan ohjauksen ansiosta
Dexterillä voidaan kustannustehokkaasti valmistaa
niin suuret sarjat kuin yksittäisetkin tuotteet.
Lisätietoja: Eurotec Oy,
www.eurotec.fi
Jungheinrich tuo markkinoille uudet sähkötoimiset
EFG 425- ja EFG 430 -malliset vastapainotrukit, jotka kuluttavat energiaa jopa 13 prosenttia aiempaa vähemmän.
Toisessa kuorman painopisteen etäisyys on kasvanut 600
millimetriin ja toinen on rungoltaan erityisen lyhyt, mikä
pienentää kääntösädettä. Uudessa EFG 425 ja 430:ssä on
tarjolla kaksi eri varustelupakettia, joilla trukit voidaan
räätälöidä.
Modulaariset tukijärjestelmät auttavat kuljettajaa eri
tilanteessa. Access
Control esimerkiksi
on järjestelmä, joka vapauttaa trukin
käyttöön vasta kun
tietyt varotoimet
(istuinkyt-
kimen aktivointi, turvavyön
kiinnitys) on suoritettu tietyssä järjestyksessä.
Lift Control -tukijärjestelmässä tietystä nostokorkeudesta alkaen alennetaan myös kallistusnopeutta, keskitetään integroitu
sivusiirto tarvittaessa esiasetettuun keskiasentoon
sekä näytetään maston kallistus.
Aidosti
tehokas
Varaukset: 9.3. mennessä
11.4.
Eurotec Oy ja tsekkiläinen
Soukup spol s.r.o ovat aloittaneet yhteistyön ikkuna- ja
ovityöstökoneiden edustamista Suomessa. Soukupin
malliston viidestä tuoteperheestä löytyy joustavia ja tehokkaita CNC-ohjattuja tapitus- ja ikkunantyöstökoneita
niin pienille kuin suurillekin
tuotantolaitoksille.
Crafter on pk-yrityksille tarkoitettu puoli- tai täysautomaattinen tapituskone
vakio- ja erikoistuotteiden
valmistamiseen. Wizard on
keskisuurten valmistajien
työstölinja ikkunan ja oven
kehyksien tuottamiseen.
Uusi vastapainotrukki
Keittiö- ja kalustetoimialan tarpeisiin kehitetty Vertex InD -ohjelmisto tarjoaa
tehokkaan, koko toimitusketjua palvelevan kokonaisratkaisun.
Valmistustarkat tasopiirustukset syntyvät automaattimitoituksen ja tarkistustoimintojen avulla virheettömästi ja
saadut piirustukset, osaluettelot sekä muut tulosteet tulevat
kerralla oikein.
Seuraavat Soukupin ikkuna- ja
ovityöstökoneita Suomeen
Huonekaluteollisuus, pintakäsittely
Lisäjakelu: Technodomus, Rimini (20.–24.4.). Varaukset 30.3. mennessä.
Ilmoitushinnat ja lukijatutkimus: www.puutekniikka.fi. Soita 050 4646 455/Maija-Liisa Saksa ja varaa tilasi!