SAIRAALAKATU 18

Transcription

SAIRAALAKATU 18
Työ nro 1681
19.8.2015
KAUPUNKIRAKENNEYKSIKKÖ, YHDYSKUNTASUUNNITTELU, KAAVOITUS
SAIRAALAKATU 18
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Asemakaavan muutos koskee I kaupunginosan korttelin 3 tonttia 2.
Muutosalueen likimääräinen rajaus Sairaalakadun ja Merimiehenkadun kulmauksessa.
Suunnittelutehtävä
Kaavamuutosta valmistellaan yksityisen aloitteesta. Pääosin rakentamattomalla tontilla pyritään mahdollistamaan kahden kerrostalon rakentaminen. Rakennusoikeuden määräksi tavoitellaan 4 200 k-m2 ja kerrosluvuksi V. Pysäköinti toteutetaan pääasiassa maan alle. Tontilla sijaitsee myös Terijoelta nykysijaintiin 1920-luvulla siirretty huvilatyyppinen Suihkon talo, joka
on tarkoitus suojella laadittavalla asemakaavalla. Lisäksi tontille osoitetaan rakennusala, jonne
tavoitellaan siirrettäväksi eteläiseltä kaupunginosalta vuonna 1912 rakennettu Sininen talo (os.
Kauppakatu 3b).
2
Suunnittelutilanne
Maakuntakaavan I-IV vaiheet
Alueella on voimassa Pohjois-Karjalan maakuntakaava, joka on laadittu useassa vaiheessa.
Voimassa ovat 1. 2. ja 3. vaiheen maakuntakaavat. Maakuntakaavan 4. vaiheen hyväksyi maakuntavaltuusto 15.6.2015. Maakuntakaavassa suunnittelualue on taajamatoimintojen aluetta
(A).
Keskustan osayleiskaava (KV 26.3.2012 § 27)
Joensuun keskusta osayleiskaavan on kaupunginhallitus määrännyt tulemaan voimaan pääosin
14.4.2014 § 169 (voimassa suunnittelualueella). Alue on osoitettu asuinkerrostalojen alueeksi
(AK). Lisämerkinnällä e2 tarkoitetaan aluetta, jolla uudis- ja täydennysrakentamisen yhteydessä tavoiteltava korttelitehokkuus on 1,0 – 2,0 ja suositeltava rakennusten kerrosluku 4 – 6.
Kuudennen kerroksen tasolla rakennusten katujulkisivu suositellaan toteutettavaksi sisäänvedettynä. Lisäksi tontille on osoitettu rakennussuojelukohde sr (28, nk. Suihkon talo). Lisäksi
kohde on alueella, jonka rakennetta voidaan merkittävästi täydentää ja tiivistää (ke-täyd). Viereisille kaduille on merkitty pyöräilyn pääreitit.
Asemakaava
Suunnittelualueella on voimassa 23.3.1971 vahvistettu asemakaavan muutos. Korttelin 3 tontti
2 on osoitettu yhdistettyjen liike- ja asuntokerrostalojen korttelialueeksi (ALK). Kerrosluku on
1/3 k III. Tonttitehokkuusluku on e = 0,65, jolloin rakennusoikeutta muodostuu 2075 k-m2. Korkeampi rakentaminen on osoitettu Merimiehenkadun laidalle. Muun muassa Suihkon talon
kohdalle on osoitettu autokatoksen rakennusala (a) ja pysäköintialue (p). Keskiosat tonttia
ovat istutettavaa alueen osaa.
Alueella on voimassa rakennuskielto asemakaavan muuttamista varten rakennussuojelullisin
perustein.
Alustava tontinkäyttösuunnitelma (päiv. 10.4.2015)
3
Arvioitavat vaikutukset
Vaikutusten arvioinnissa asetetaan rinnakkain oleva tilanne ja kaavamuutoksen mahdollistama
tilanne. Valmistelun yhteydessä arvioidaan kaavamuutoksen vaikutuksia mm. ympäröiviin alueisiin, kaupunkikuvaan, kulttuuri- ja rakennushistoriallisiin arvoihin, liikenne- ja pysäköintijärjestelyihin sekä kaupungin ja kaupunkirakenneyksikön strategioihin. Vaikutukset raportoidaan
kaavaselostuksessa. Kaavamuutosalueet koskevat nykyisiä katu- ja korttelialueita, joten erityisiä selvitystarpeita ei havaita.
Osalliset
Osallisia ovat kaikki ne, joiden asumiseen, työntekoon tai muihin oloihin kaava saattaa huomattavasti vaikuttaa sekä viranomaiset ja yhteisöt, joiden toimialaa suunnittelussa käsitellään:




Kaava-alueen ja lähiympäristön kiinteistönomistajat, asukkaat, työntekijät
ja yritykset
Pohjois-Karjalan ELY-keskus
Museovirasto
Itä-Suomen poliisilaitos




Joensuun kaupungin hallintokunnat ja
yhtiöt
Teknisten verkkojen haltijat
Joensuun seudun luonnonystävät ry
Joensuun kaupunkikeskustayhdistys
Aikataulu, osallistuminen ja vuorovaikutus
Kaavamuutos käynnistettiin 10.4.2015 kaavamuutoshakemuksen perusteella. Kaavahankkeessa ei ole tarpeen pitää vireilletulovaiheen viranomaisneuvottelua.
Vireilletulovaiheessa osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) pidetään nähtävillä 3.9. –
28.9.2015 alla ilmoitetuissa paikoissa. Kaavamuutoksen yleisötilaisuus pidetään 9.9.2015 Kanervalan koululla (os. Vanamokatu 26) alkaen kello 17:30. Nähtävilläoloajasta ilmoitetaan kunnallisissa ilmoituslehdissä ja internetissä kaupungin sivuilla ja kaavasta tiedotetaan suoraan
kaava-alueen välittömiä naapureita.
Kaavaluonnos kaavaselostuksineen pidetään nähtävillä arviolta loppusyksyllä 2015 alla ilmoitetuissa paikoissa ja kaavamuutoksesta pidetään yleisötilaisuus.
Kaupunkirakennelautakunta päättää asemakaavaehdotuksen nähtäville asettamisesta. Kaavaehdotus pidetään nähtävillä arviolta alkuvuodesta 2016. Nähtävilläoloajasta (30 vrk) ilmoitetaan kunnallisissa ilmoituslehdissä. Kaupunginvaltuuston päätettäväksi kaavaehdotus tullee
keväällä 2016.
Kaavahankkeen asiakirjat ovat edellä kuvatuissa vaiheissa nähtävillä seuraavissa paikoissa:
 kaupunkirakenneyksikön kaavoitus, Muuntamontie 5
 Joensuun kaupungintalo, Rantakatu 20
 Internet: www.joensuu.fi/kaavoitus
Kaikissa edellä kuvatuissa vaiheissa on mahdollisuus lausua kirjallisesti tai suullisesti mielipide
asiasta. Mielipiteet ja ehdotusvaiheessa muistutukset toimitetaan kaupunkirakenneyksikön
kaavoitukseen, osoite Muuntamontie 5, 80100 Joensuu tai sähköpostitse osoitteeseen kaavoitus@jns.fi. Kaupunginvaltuuston kaavan hyväksymistä koskevasta päätöksestä on mahdollista
valittaa Itä-Suomen hallinto-oikeuteen.
4
Yhteystiedot
Kaava laaditaan Joensuun kaupungin kaupunkirakenneyksikön kaavoituksessa, os. Muuntamontie 5.
Yhteyshenkilöt:
 maankäytön suunnittelija Jukka Haltilahti (kaavan laatija)
puh. 050 5530 353, sähköposti jukka.haltilahti@jns.fi
 suunnitteluavustaja Ritva Eskelinen
puh. 0504092135, sähköposti ritva.eskelinen@jns.fi
Internet-sivu, josta voi seurata kaavoitusta:
http://www.joensuu.fi/kaavoitus
Asemakaavaprosessi