East Consulting leike

Transcription

East Consulting leike
13 B
Kauppalehti | Tiistaina 22. heinäkuuta 2014
Tuottajat Päivikki Pietarila, Hannu S. Vanhanen, Paul Öhrnberg
Puhelinvaihde 010 665 101, Email kl.yritys@kauppalehti.fi
Toimitus Alvar Aallon katu 3 C, Helsinki
Postiosoite: PL 189, 00101 Helsinki
Risto Majaniemi
Svetlana Aleksejeva
Kentällä. Risto Junttila on onnistunut myymään kuntosaleja ja saunoja
Budapestin keskeisiin hotelleihin, kuten Sofiteliin.
Kaikki alkoi
omasta saunasta
Risto Majaniemi
kl.yritys@kauppalehti.fi
Risto Junttila perusti Finnrelax
Kft:n 90-luvun alussa, kun riittävän moni oli käynyt ihastelemassa
hänen omaan kotiinsa rakentamaa
saunaa.
”Siitä se kaikki alkoi”, muistelee
Junttila.
Samoihin aikoihin hän tapasi alasta kiinnostuneen itävaltalaisen Mario Langin. Miehet olivat muuttaneet Budapestiin naisen perässä ja
piti löytää toimeentuloa. He perustivat yhdessä Finnrelaxin.
Viime vuonna tiet erosivat kun
Lang alkoi suunnitella muuttoa takaisin Itävaltaan. Samalla Junttila
Risto Junttila
50 vuotta
Kotoisin Rovaniemeltä
Muutti Budapestiin 1989
Perhe: vaimo ja kaksi lasta.
jakoi Finnrelaxin kolmeksi yhtiöksi
Finn Wellness nimen alle. Finn Wellness Kft myy ja markkinoi, Finnrelax Kft vastaa kuntosali- ja saunapuolesta ja Sauna Technika Kft niiden rakentamisesta
Nyt Junttila omistaa yhtiöt yksin.
Takana on 20 vuoden yrittäjän ura
Unkarissa ja takataskussa hyvä unkarinkielen taito, joka on iso etu.
karilaisille
Finn Wellness
Finn Wellness Kft myynti ja markkinointi
Finnrelax Kft kuntosalit ja saunat
Sauna Technika Kft vastaa kuntosalien ja saunojen rakentamisesta
Finn Wellness myy suomalaista saunakulttuuria, italialaisia Technogym
kuntosalilaitteita ja kuntosaliratkaisuja.
Perustettu: 1994
Kotipaikka: Budapest
Toimitusjohtaja: Risto Junttila
Henkilöstö: 16
Liikevaihto: 2013 noin 1,3 miljoonaa
euroa, arvio vuodelle 2014 2,5 – 3 miljoonaa euroa
Omistaja: Risto Junttila
ta haasteellisena. Keskeisten ulkomaisten pankkien riskienhallinta on
valuuttaluottokuplan puhkeamisen
jälkeen siirtynyt pääkonttoreihin
Italiaan, Itävaltaan ja Saksaan. Samalla yritysluototuksessa päätöksiä
tekevät henkilöt ovat kadonneet tavoittamattomiin.
”Pankkien toiminta yrityksiä
kohtaan on vastuutonta. Asiakkaalla
ei ole mitään neuvotteluvaraa, asiat
sanellaan ja on vaikeaa löytää oikeat yhteyshenkilöt”, kertoo Junttila.
Yrittämistä Unkarissa leimaakin
arvaamattomuus. Lisäksi maan hallitus kykenee kahden kolmasosan
osan enemmistöllä parlamentissa
nopeaan toimintaan.
”Arvaamattomuus liittyy rahoitus- ja sopimusasioiden lisäksi vero- ynnä muuhun lainsäädäntöön.
Eteen voi tulla yllätyksiä”, toteaa
Junttila.
Unkari on yhteiskuntana politisoitunut voimakkaasti ja tämä heijastuu myös liike-elämään. Hyväveliverkostot ovat viime vuosina vain
vahvistuneet ja myös liike-elämä
on yhä vahvemmin jakautunut kahteen leiriin.
”Osa talouden resursseista jää
käyttämättä kun kaikessa sorsitaan
toista puolta”, toteaa Junttila.
Politiikan kytkeytyminen liikeelämään on näkynyt erityisesti isojen julkisten hankkeiden ja EU:n rahoittamien projektien kohdalla. Yritykset ovat Unkarissa nyt monin tavoin varovaisia.
Junttila voi ulkomaalaisena jättäytyä tällaisten pelien ulkopuolelle. Lisäksi hänellä on yksi poikkeuksellinen etu.
Suomalaisuus on todella vahva
valtti täällä. Sitä ei kannata missään
vaiheessa piilotella, vaan mieluiten
tuoda esiin heti alussa”, to­teaa Junttila.
Ja suomalaisuus merkitsee täällä
luottamusta ja avoimuutta. Ja niitä
arvostetaan.
Itäkauppaa. East Consultingin toimitusjohtaja Jonne Pöyhtäri houkuttelee kansainvälisiä yrityksiä tekemään bisnestä Venäjälle Suomen kautta.
Uusi yhtiö tasaa yritysten
tietä Venäjän markkinoille
Kolmen
suomalaisen
asiantuntijan
konsulttiyhtiö
perustuu
palvelu­
konseptiin.
Pietari
Martti Kiuru
East Consulting
Mitä tekee: Auttaa yrityksiä käynnistämään ja kehittämään Venäjänliiketoimintaansa
Perustettu: 2013
Kotipaikka: Jyväskylä, toimistot
myös Helsingissä ja Pietarissa
Toimitusjohtaja: Jonne Pöyhtäri
Henkilöstö: Kolme osakasta ja kaksi
työntekijää
Liikevaihtotavoite 2014:
500 000 euroa
Omistus: Jonne Pöyhtäri, Petri
Vuorio (hallituksen pj.) ja Tuomas
Uusi-Hakala
martti.kiuru@kauppalehti.fi
Venäjän kaupan osaamista ei Suomessa ole koskaan liikaa, joten sopivan palvelukonseptin omaaville
konsulteille luulisi olevan tilausta?
”Näin on. Perustimme East Consultingin vajaa vuosi sitten, ja asiakasprojekteja on käynnissä jo kymmenkunta”, kertoo toimitusjohtaja
Jonne Pöyhtäri.
Pöyhtäri ja hänen yhtiökumppaninsa Petri Vuorio ja Tuomas UusiHakala toimivat ennen yrittäjiksi
ryhtymistä pitkään erilaisissa Venäjän-kauppaan liittyvissä tehtävissä.
Pöyhtäri johti neljä vuotta greenfield-pohjalta toteutetun Zao Betset
-yhtiön perustamista ja liiketoiminnan ylösajoa Pietarissa. Vuorio on
rahoitusalan ammattilainen, joka
on työskennellyt Suomessa, Virossa ja Venäjällä – viimeksi Swedbankin yrityspankkitoiminnan johtajana Pietarissa. Uusi-Hakala on kahden maan maisteri Jyväskylästä ja
Pietarista ja hän toimii konsulttityönsä ohella myös Nordic Green
Air Technologiesin Venäjän-maajohtajana.
”Venäjän kaupan piirissä toimii jo lukuisa joukko yhden hengen konsulttitoimistoja. Hyvä niin,
mutta oma lähtökohtamme on tarjota mahdollisimman monipuolinen palvelupaketti etabloitumista harkitsevalle yritykselle. Sen lisäksi autamme myös niitä yhtiöitä,
jotka jo toimivat Venäjällä, mutta
joiden liiketoiminta ei ole lähtenyt
lentoon”, Pöyhtäri selvittää.
East Consultingin tavoitteena
on houkutella myös kansainvälisiä asiakkaita ja olla kehittämässä
Suomea gateway-maana Venäjän
suuntaan.
”Jos ja kun suomalaista Venäjäosaamista arvostetaan maailmalla,
niin miksei tilannetta hyödynnettäisi. Kansainväliset toimijat esittävät samoja kysymyksiä itänaapurin
suhteen, kuin suomalaisetkin.”
East Consulting ei itse tuota esimerkiksi laki- ja taloushallintopalveluita, mutta suosittelee asiakkailleen luotettaviksi tiedettyjä, Venäjällä toimivia toimistoja.
Kuluneen vuoden aikana Venäjän maakuva on muun muassa Krimin tapahtumien takia ottanut monen mielestä takapakkia. Kuinka
Pöyhtäri näkee tilanteen?
”Totta on, että monilla firmoilla
on nyt mietintämyssy päässä Venäjän suhteen. Se on aivan ymmärrettävää, mutta liialliseen pessimismiin ei ole syytä. Jos tuote tai palvelu on hyvä ja se markkinoidaan
oikein, ovat kaikki menestyksen
eväät olemassa.”
Minkälaisille tuotteille Venäjällä on jatkossa kysyntää?
”Maa keskiluokkaistuu ja sen
myötä kulutuskäyttäytyminen
muuttuu. Venäjälle tarvitaan lisää
esimerkiksi infrarakentamista, hyvinvointipalveluita ja kor­kean jalostusarvon tuoteteollisuutta. Lisäksi terveet elintavat ja vihreät
arvot ovat nousussa. Näillä aloilla
Suomessa on vahvaa osaamista”,
Pöyhtäri arvioi.
Entä jos naapuriin hamuavan
yrityksen tuotepaketti on vanhanaikainen, eikä konsulttiyhtiökään
usko Venäjän-valloitukseen?
”Tällöin tehtävämme on kertoa
yhtiölle, että sori pojat, noilla tuotteilla tai palveluilla ei pärjätä. Pitää
muistaa, että perusteollisuuden
puolella venäläisten omakin tuotekehitys on jo hyvällä tasolla. Yhtiömme paras markkinointikanava
on puskaradio, joten huteihin tai
turhasta työstä tehtyyn laskutukseen ei ole varaa.”
Kuinka muuten valtiovalta Suomessa on hereillä yritysten tarpeista Venäjän suhteen?
”Mielestäni tilanne on varsin
hyvä. Esimerkiksi Finnveran tarjoamat selvitystuet ovat firmoille todella tarpeellisia, samoin Tekesin
tuet. Suomalaiset jelppaavat mielellään toisiaan ja Pietarissa pääkonsulaatista ja Suomi-talosta löytyy asiantuntija-apua moneen tilanteeseen. Iloinen asia on, että
Team Finland ei ole vain ylhäältä
luotu byrokratiakukkanen, vaan
ainakin Venäjällä myös käytännössä hyvin toimiva työkalu”, Jonne
Pöyhtäri sanoo.